Olisi mielenkiintoista tietää muslimien käsitystä lopun ajoista.
Siis ihan oikeiden muslimien.
Jokin käsitys on, mutta haluaisin silti tietää enemmän.
Ja missä kohden muslimit ajattelevat että nyt mennään, onko loppu ihan nurkilla, vai joskus tulevaisuudessa.
Toivoisin ihan todellisia vastauksia.
Islamin lopun ajat
6
252
Vastaukset
Ovatko ne ihan nurkan takana, myöhemmin lähivuosikymmeninä vai vasta paljon kaukaisemmassa tulevaisuudessa? Me emme tiedä, eikä minulla ole siitä arvauksia.
Meidän muslimien ei kuitenkaan liiaksi kannata tuudittautua siihen ajatukseen, etteivät ne kuitenkaan vielä tule, vaan olla varruillamme sen suhteen, että vielä omana elinaikanamme kohtaisimme Anti-Kristuksen, emmekä sitten antaisi sen houkutella meitä pahoille teille. Koska sellainen tulee lopun aikoina, ja se haluaa meidän hylkäävän islamin, hyväntahtoisuuden ja rehellisyyden.
Merkkejä siitä, että Lopun aika lähestyy, on mm.:
- Verenvuodatus, tappaminen lisääntyy. [1]
- Uskonnollinen tieto häviää, uskonoppineet kuolevat. [2]
- Ihmiset toivovat kuolemaa. [3]
- Aurinko nousee lännestä. [4]
- Orjatyttö synnyttää isännälleen. [5]
- Ihmiset alkavat kilpailla toistensa kanssa korkeampien rakennusten rakentamisessa. [6]
- Ilmestyy noin 30 valehtelijaa, joista kaikki niistä väittävät olevansa Allahin lähettiläs (rh). [7]
- Kaksi suurta ryhmää taistelevat toisiaan vastaan, jolloin molemmilta puolilta tulee suuria määriä kuolonuhreja ja he seuraavat yhtä ja samaa uskonoppia. [8]
- Rahaa on yltäkylläisesti. [9]
- Maanjäristykset lisääntyvät. [10]
- Aika kuluu nopeasti. [11]
- Kärsimyksiä ilmaantuu. [12]
- Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joilla on litteät kasvot ja pienet silmät. [13]
- Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joiden kengissä on karvaa. [14]
- Rehellisyys katoaa. [15]
- Dajjal, Antikristus ilmestyy. [16]
- Savupilvi ilmestyy. [17]Numerot ovat siis lähdeviittauksia.
[1] [4] [16] [17] Allahin lähettiläs (rauha hänelle) sanoi: "Kiiruhtakaa tekemään hyviä tekoja, ennen kuin nämä kuusi asiaa tapahtuu: Dajjalin heimon ilmestyminen, savu, maan peto, auringon nouseminen lännestä, yleinen sekasorto (joka johtaa isoon verilöylyyn) ja massojen ja yksilöiden kuolemiin."
(Muslim, kirja 41, Hadith 7040)
(Lisää niitä lähde-perimätietoja löytyy tästä:
https://islaminusko.webs.com/merkit.htm )- justwondering
No omasta mielestä ne ajat ovat kyllä enemmän kuin lähellä.
Jos ajattelen asiaa kristinuskonkin kánnalta, niin paljon samoja asioita on raamatun mukaan tapahtumassa, siksi asia kiinnostaa, miten samankaltaisia asioita tapahtuu.
-Verenvuodatusta on enemmän kuin koskaan. Ihmisiä tapetaan jatkuvasti, ei vain sodissa, vaan koko ajan saa lukea kuinka ihmisiä murhataan. Televisio on täynnä murhia, se on "viihdettä".
- Uskonnollinen tieto häviää, uskonoppineet kuolevat. On totta, että puhdas usko on katoamassa, koska maailma tarjoaa "enemmän". Julistajat kuolevat.
- Ihmiset toivovat kuolemaa. Raamatun mukaankin ihan loppuaikoina ihmiset toivovat kuolemaa, mutta se liittyy ihan lopun aikaan. Kristinuskon mukaan uskovat temmataan pois, näkemästä viimeistä 7 vuoden aikaa, jolloin todelliset vitsauksen ajat ovat. Toisaalta voisi ajatella, että nykyää on monissa maissa eutanasia vaihtoehtona, eli ihminen itse "päättää" milloin kuolee.
- Aurinko nousee lännestä. Raamatunkin mukaan maa vinksahtaa radaltaa, ja itseasiassa jo nyt on tapahtunut siirtymä, siitä löytyy tieteellistä tietoa.
- Orjatyttö synnyttää isännälleen. Mitä tämä tarkoittaa, en ole koskaan kuullut, voitko selittää?
- Ihmiset alkavat kilpailla toistensa kanssa korkeampien rakennusten rakentamisessa. Tämäkin on jo melkoisessa vauhdissa, jokainen on varmaan lukenut Dubaista jne. Mutta mielenkiintoista on sekin, että esim. WTC-tornien korkeimmalle kohdalle on laitettu raamatun kohta, joka itseasiassa on kirous, ja sama viesti on laitettu tornien paikalla säilytettävään muistolaatikkoon tms. Tuo kohta on Jes. 9:10 "Tiilikivet sortuivat maahan, mutta me rakennamme hakatuista kivistä; metsäviikunapuut lyötiin poikki, mutta me panemme setripuita sijaan".
Tuo on siis itseasiassa kirous, mutta juttu on liian pitkä tähän.
- Ilmestyy noin 30 valehtelijaa, joista kaikki niistä väittävät olevansa Allahin lähettiläs (rh). Mitä tuo tarkoittaa? Tosin Jeesus itse sanoo, että ilmestyy ihmisä, jotka väittävät olevansa vaoieltuja, ja he eksyttävät monia.
- Kaksi suurta ryhmää taistelevat toisiaan vastaan, jolloin molemmilta puolilta tulee suuria määriä kuolonuhreja ja he seuraavat yhtä ja samaa uskonoppia. Tämäkin on jo vuosisatojen aikana toteutnutta, itseasiassa toetutuu edelleen, jos tilatoja katsoo.
- Rahaa on yltäkylläisesti. Maapallo elää rikkainta aikaa. Vaikka rikkaudet ovatkin kasaantuneet vain prodentille maapallon väestöwstä, mutta elintaso toki on noussut huimasti vain vuosikymmenien aikana.
- Maanjäristykset lisääntyvät. Totta, järistykset ovat lisääntyneet todella paljon. Viimeksi tänään on kerrottu Etnan järityksistä. Tilastot löytyvät, joissa kerrotaan, kuin huimaa nousu on ollut. Löytyy netistä.
- Aika kuluu nopeasti. Raamatun mukaan päivä lyhenee, liittyy maapallon tiltaamiseen.
- Kärsimyksiä ilmaantuu. Tätä ei tarvinne edes miettiä, kärsimys maapallolla niin ihmisten kuin eläinten ja koko kasviston osalta on pahassa jamassa.
- Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joilla on litteät kasvot ja pienet silmät. Tämä on uutta.
- Muslimit taistelevat ihmisiä vastaan, joiden kengissä on karvaa. Myös tämä on uutta, mutta toisaalta raamattu sanoo, että pahuus pääsee (päästetään) valloilleen, jolloin kaiken maailman henkivallat ovat liikkeellä.
- Rehellisyys katoaa. On tainnut kadota jo.
- Dajjal, Antikristus ilmestyy. Kyllä, tämä liittyy hyvin läheisesti juutalaisten kolmannen temppelin rakentamiseen, ja kolmen vuoden kuluttua temppelin rakentamisesta antikristus nousee ja julistaa olevansa jumala ja lopettaa joka päiväisen uhrin jne.
- Savupilvi ilmestyy. Tästä en tiedä, mutta Jerusalemissa tulee suuri maanjäristys jne.
Tietenkään kukaan ei tiedä aikoja, mutta en tiedä miten enää enempää voisi lopun ajan tapahtumia olla. Hesekielin 38 ennustukset ovat totetumassa, ja nyt kun USA vetäytyi pois Syyriasta, niin ne maat, jotka raamattu on sanonutkin, ovat nyt ISraelia vastassa. Mennään aivan tarkkaan juuri kuten on kirjoitettukin.
Turkki, Iran, Venäjä jne...
Oletko samaa mieltä?
- Loppuonuudenalku
Miten loppu tulee? Häviääkö ihmiskunta johonkin tuhoon?Jääkö ketään eloon? Miten maapallon luonnon käy? Minkälainen on loppu islamin mukaan?
- Näethänsen
Jeesus otti minun tulevaisuuteni. Odotan rakastani,.
- Halleluya
Elämä ei ole kuoleman puolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1574371- 1691591
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661397- 52814
Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124777Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy191721En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66699Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6687- 75680
- 40644