Ei enää kiinnostava bändi!

Endwish2015

Kyllä se loppu tuli siinä kun odotteli vesi kielellä vuodesta 2011 sitä uutta albumia ja laulajaa ja lopputuloksena oli tämä uskomattoman mitäänsanomaton tekele keväältä 2015. Tollasia floppeja ei bändin kärsi tehdä menettämättä faneja.

Musiikillisesti Nightwish kehittyi vuosina 1996-2011. Uusin levy ei kertakaikkiaan tarjoa soitannollisesti mitään kehittynyttä ja uutta. Sen tajuaa vasta jos on kuunnellut koko vanhan
tuotannon huolella läpi.

Sinänsä huvittavaa, että evoluutioteoriaa ylistävä levy on bändin evoluutiossa selvä takapakki. Ehkäpä Jumalakin väsyi jo antamaan Tuomaksen korvaan uusia ideoita.

35

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Outoaon

      Oikea fani ei kyllästy koskaa lempibändiisä jos kyllästyy ei ole oikea fani

    • Nightwish4ever

      Aika löysä trollaus, yritä keksiä parempaa.

    • JebaJep

      "Jumala" on kai sitten väsynyt myös Turusen kiekumiseen. Tai rääkymistähän se nykyään on, kun ääni on kovasti rappeutunut tässä viime vuosien aikana.

      Oikeastaan EFMB on vähän sellainen välikausi-albumi, kuten oli Once. DPP oli jättimenestys ja vieläkin ravistelee tajuntaa. Heti perään IRUM, toinen superkova levykäinen. Nyt vähän hempeämpää Endlessiä.
      Seuraavaa levyä hieman arastelen. Holopainen on ennen sanonut, ettei tee biisejä bussissa/kiertueella. Pelkään, että tulee liian kovalla tahdilla uusi albumi. Ennen on odotettu 3-5 vuotta levyä ja nyt tehdään n. 2 vuodessa. Ei voi kuin toivoa parasta. Tosin bändin on myös kirittävä tahtia. Nykyään kun musiikki tuppaa olemaan kertakäyttötavaraa kuuntelijan mielessä. Pysyviä faneja on hyvin vähän.

      • MotN

        Vastakkainasettelu on tylsää. Tarja näyttää nauttivan luomastaan urasta. Vaikka Nightwish sen onkin mahdollistanut, niin fanit tuntuvat etenkin Itä-Euroopassa olevan kuitenkin hänen (ja vähän myös nuoremman version, päätellen Moskovan-keikan vierasesiintyjän saamista aplodeista). Tarja on sinnikkäästi pitänyt kiinni myös klasarityylisistä jutuistaan, vaikka talous taitaa myös rock-albumit vaatia. Nykyään hän ei enää edes moiti Nightwishiä, jos nyt ei kehukaan. Se on menneisyyttä, ja niin olkoon.

        Sitten menen pääasialliseen asiaan: Endless Form Most Beautifulia edelsi toisaalta solistinvaihdoksen tuoma hässäkkä, ja vaikka se olikin kaikki vain muutosta parempaan, on se varmasti kuitenkin vienyt aikansa. Lisäksi Holopainen julkaisi 2014 yhden uransa hienoimmista töistä: Roope-levyn. Sen tekoon on varmasti panostettu. Silti Endless Forms Most Beautiful ei ole huono levy, vaikkei se ehkä erityisemmin mitään mullistakaan. Floor on levyllä monipuolisempi kuin koskaan, ja se on hienoa kehitystä. Se kehitys mahdollisti kaiken sen hienon, mitä Decades-kiertueella nähtiin.

        Auri-levykin kn tehty tässä välissä, mutta se tuskin on luovuutta rasittanut, koska on aika eteeristä, ja kaukana siitä, mitä Nightwish on ja voi olla tulevaisuudessa.

        Odotellaan.

      • Murinaa

        Vasta ihan hiljattain tajusin youtubesta live vetoa katsoessani, että se on Floor itse joka vetää ne growling-vokaalit Yours is an empty hope -kappaleessa. Levyä kuunnellessa kuvittelin että se on joku vieraileva sessio muusikko, mutta Floor se on. Kun hakee Floor jansen growling niin löytyy kyllä pätkää kun aikasemmissa bändeissäänon örissyt enemmänkin.

        Ei mulle ainakaan tuu ketään toista naissolistia mieleen jolla on noin monipuolinen laulutaito.

      • Eijaksaettiä
        Murinaa kirjoitti:

        Oisko linkata jotain biisiä missä örinää pääsis lisää kuuntelemaan?

      • growling

      • growling

        Korva tarkkana esimerkiksi 1:30 ja 4:50 kohdista eteenpäin Yours is an empty hope -kappaleessa niin kyllä murinaa kuuluu selvästi.

      • Kuuntelija

        https://www.youtube.com/watch?v=XtXqUNB8zrU

        Tuossa taas virallinen risteily-live, ja siltä asia hahmottuu kuvan kanssa vielä paremmin.

        Asiasta saa jonkinlaisen käsityksen jo aikavälillä 1:36 - 1:55, mutta erityisesti kehotan kuuntelemaan kappaleen loppua. Kohdan 5:30 jälkeen pääsee oikeasti kuulemaan, mistä on kyse.

      • sallinappanahka
        Eijaksaettiä kirjoitti:

        Oisko linkata jotain biisiä missä örinää pääsis lisää kuuntelemaan?

        Floor on täydellinen pakkaus, vaikka hän ei laulaisi nuottiakaan. But how about? :) https://www.youtube.com/watch?v=xJKFNzQE7F4

        Minulle Floorgasmit ja mörinät eivät ole se juttujen juttu. Nautin musiikista kokonaisvaltaisesti takertumatta yksityiskohtiin. Välillä livepäivä on parempi, toisinaan jotakin muuta, mutta yhtä kaikki hetken huumaa ja elettyä elämää myös täällä katsomopäässä.:)

      • Floorinfani

        Joo kokonaisuus ratkaisee tottakai ja koko bändi on kovassa iskussa kaikkine taustajoukkoineen.

        Mutta se pistää ihmetyttämään miten yhdestä ihmisestä voikin lähteäkin noin monenlaista ääntä? Monesti tuollaisten biisien solistiksi tarvitsisi useamman eri laulutyylin specialistin ainakin studio versioon, mutta Floor hoitaa yksin koko paketin ja vetää vielä energistä lavashowta samalla!

      • sallinappanahka
        Floorinfani kirjoitti:

        Laulutieteen tohtorittaresta Aija Puurtisestakin irtoaa jos jonkunlaista ääntä. Kyse on tekniikasta, vartalon lihasten kehittämisestä ja hallinnasta luojan suomissa rajoissa. Floor on sanonut olevansa tekniikkafriikki. Hyvän kunnon ja tekniikan ansiosta hän selviytyy illasta toiseen rankasta setistä.:)

        Asiantuntijan mukaan erittäin terve tapa laulaa.:) https://www.youtube.com/watch?v=jQ6EWX0q4XI

      • LapsiHyötykäyttöön
        MotN kirjoitti:

        Vastakkainasettelu on tylsää. Tarja näyttää nauttivan luomastaan urasta. Vaikka Nightwish sen onkin mahdollistanut, niin fanit tuntuvat etenkin Itä-Euroopassa olevan kuitenkin hänen (ja vähän myös nuoremman version, päätellen Moskovan-keikan vierasesiintyjän saamista aplodeista). Tarja on sinnikkäästi pitänyt kiinni myös klasarityylisistä jutuistaan, vaikka talous taitaa myös rock-albumit vaatia. Nykyään hän ei enää edes moiti Nightwishiä, jos nyt ei kehukaan. Se on menneisyyttä, ja niin olkoon.

        Sitten menen pääasialliseen asiaan: Endless Form Most Beautifulia edelsi toisaalta solistinvaihdoksen tuoma hässäkkä, ja vaikka se olikin kaikki vain muutosta parempaan, on se varmasti kuitenkin vienyt aikansa. Lisäksi Holopainen julkaisi 2014 yhden uransa hienoimmista töistä: Roope-levyn. Sen tekoon on varmasti panostettu. Silti Endless Forms Most Beautiful ei ole huono levy, vaikkei se ehkä erityisemmin mitään mullistakaan. Floor on levyllä monipuolisempi kuin koskaan, ja se on hienoa kehitystä. Se kehitys mahdollisti kaiken sen hienon, mitä Decades-kiertueella nähtiin.

        Auri-levykin kn tehty tässä välissä, mutta se tuskin on luovuutta rasittanut, koska on aika eteeristä, ja kaukana siitä, mitä Nightwish on ja voi olla tulevaisuudessa.

        Odotellaan.

        Huomasin, että Tarja Turunen oli tuonut Moskovan keikalle 6-vuotiaan Naomi-tyttärensä laulamaan yhdessä kanssansa osan laulusta. Niinpä lapsi lallatteli muutaman kerran äitinsä kanssa lavalla ja poistui sen jälkeen. Tämä on laskelmoitu teko, jonka ilmeisenä tarkoituksena oli hyödyntää lasta ja kerätä kuulijoilta sympatiaa. Vaikka lasta ei väkisin lavalle raahattukaan, en minä tällaista lapsen hyödyntämista kannata. Kuvastaa taas, miten paljon pariskunta Cabulia kiinnostaa raha. Ihan oikeutetusti Nightwish antoi rahanahneelle pariskunnalle aikoinaan kenkää.

      • sallinappanahka
        LapsiHyötykäyttöön kirjoitti:

        Kenkää on raskaasti sanottu. Alihankkijalaulajattarelta ei vain pyydetty tarjousta seuraavalle levylle, millä oli hänelle sopimattomia biisejä elävästä elämästä.:)

      • Hiljaa_työssä
        LapsiHyötykäyttöön kirjoitti:

        Huomasin, että Tarja Turunen oli tuonut Moskovan keikalle 6-vuotiaan Naomi-tyttärensä laulamaan yhdessä kanssansa osan laulusta. Niinpä lapsi lallatteli muutaman kerran äitinsä kanssa lavalla ja poistui sen jälkeen. Tämä on laskelmoitu teko, jonka ilmeisenä tarkoituksena oli hyödyntää lasta ja kerätä kuulijoilta sympatiaa. Vaikka lasta ei väkisin lavalle raahattukaan, en minä tällaista lapsen hyödyntämista kannata. Kuvastaa taas, miten paljon pariskunta Cabulia kiinnostaa raha. Ihan oikeutetusti Nightwish antoi rahanahneelle pariskunnalle aikoinaan kenkää.

        Myös eräs nykyiseen Nightwish-kokoonpanoon kuuluva on joskus tainnut ottaa lapset lavalle, ei tosin Nightwishin kanssa, vaan telkkariin. Mutta mitäpä siitä, ei se rikollista ole.

        Tyttö on ihan varmasti nauttinut esiintymisestä ja osaa näemmä laulaa, joten mikäpä siinä. Olihan hän jo levylläkin.

      • Silla
        Murinaa kirjoitti:

        Vasta ihan hiljattain tajusin youtubesta live vetoa katsoessani, että se on Floor itse joka vetää ne growling-vokaalit Yours is an empty hope -kappaleessa. Levyä kuunnellessa kuvittelin että se on joku vieraileva sessio muusikko, mutta Floor se on. Kun hakee Floor jansen growling niin löytyy kyllä pätkää kun aikasemmissa bändeissäänon örissyt enemmänkin.

        Ei mulle ainakaan tuu ketään toista naissolistia mieleen jolla on noin monipuolinen laulutaito.

        Floor ON sessiomuusikko. Vai luulitko, että bändi muuttaa naispolitiikkaansa?

      • Illvsia
        LapsiHyötykäyttöön kirjoitti:

        Huomasin, että Tarja Turunen oli tuonut Moskovan keikalle 6-vuotiaan Naomi-tyttärensä laulamaan yhdessä kanssansa osan laulusta. Niinpä lapsi lallatteli muutaman kerran äitinsä kanssa lavalla ja poistui sen jälkeen. Tämä on laskelmoitu teko, jonka ilmeisenä tarkoituksena oli hyödyntää lasta ja kerätä kuulijoilta sympatiaa. Vaikka lasta ei väkisin lavalle raahattukaan, en minä tällaista lapsen hyödyntämista kannata. Kuvastaa taas, miten paljon pariskunta Cabulia kiinnostaa raha. Ihan oikeutetusti Nightwish antoi rahanahneelle pariskunnalle aikoinaan kenkää.

        Rahanahne? Vai halusi saada itselleen kuuluvan osan? Ei kuulosta kovin reilulta, että kaikki tekee työt ja "pojat" jakaa rahat. Toivottavasti Floorilla on hyvä manageri, ettei sekin joudu kusetetuksi.

      • anonyymi_Qha
        Illvsia kirjoitti:

        Rahanahne? Vai halusi saada itselleen kuuluvan osan? Ei kuulosta kovin reilulta, että kaikki tekee työt ja "pojat" jakaa rahat. Toivottavasti Floorilla on hyvä manageri, ettei sekin joudu kusetetuksi.

        Floor omistaa Oily Empire ltd:stä 15.5%. Tarja ja Anette olivat vain palkattuja laulajia.

    • MotN

      Nightwishiin rakastuneet ovat kai tottuneet niin hyvään, että erinomainenkaan ei riitä? On saatava lisää, parempaa, aina?

      Kiintoisinta on matka, ja ilmeisesti sitä riittää tulevaisuudessakin.

      Astun siis vain kyytiin ja odotan mielenkiinnolla mitä on tuleva.

      "We, the Voyagers..."

    • sallinappanahka

      Jokainen levykauppias tietää, että musiikillisesti parhaat levyt jäävät hyllyyn. Tähän nähden loistavaakin loistavampi EFMB on myynyt yllättävän hyvin. Aloit varmaan käydä Oopperassa? :)

    • missM

      On erinomaisia biisejä kaikilla levyillä ja välillä löytyy hienoja helmiä vähän niiden jatkuvasti radiossa soitettujen biisien lisäksi. Viime ajat huudattanut While your lips are redin liveversiota Wembleyltä jne.
      Edellisen levyn aihemaailma upposi itseeni pääosin. Mutta ymmärrän ettei se uponnut kaikkiin ja oli ehkä liian syvällinen ja monimutkainen evoluutioineen. Ehkä aihetta pitäisi keventää, tai biiseihin tuoda menevää rallattelua sitten. Greatest show on earth on ihan huippua mutta tietysti kovin pitkä metallisinfonia. Tosin näin on Poet and the Pendulumkin joka on myös huippua. Tosin näin yhden reactionin Youtubesta ja pariskunta vähän putosi kärryiltä koska ei tiennyt tarinaa biisin taustalta. Epätoivossaan ja lievässä 'sekopäisyydessään' se on aivan valtavan upea biisi.

      Välillä kuuntelen Tarjaa ja tuntuu kuin kaikki palaset olisi kohdallaan kuin paluu lapsuuteen tai omille juurille. Ja mietin miltä joku uusi biisi kuulostaisi Tarjan äänellä laulettuna. Sitten kuuntelen Flooria ja ihailen hänen monipuolisuuttaan ja karismaansa. Sitten kuuntelen Anettea ja joissakin lauluissa ja laulunosioissa hän on erinomainen ja on korvalle hyvin miellyttävä hieman kevyempänä versiona tai laulajana.

      Sitten vielä odotan...jotakin...? Siis bändi on loistava ja livesoitannassaan erittäin vakuuttava. Välillä vain tuntuu että kaikki pyörii laulajattarien ympärillä ja muu bändi jää vähän varjoon vaikka on kerrassaan erinomainen soitannollisesti. Joskus tuntuu että turhan vaatimatonkin on heidän roolinsa lavalla.
      Onkohan tapahtunut kaikkea niin paljon että kokoajan odottaa jotakin eikä osaa aina rauhoittua paikalleen ja kuunnella. Kärsimätön on ihminen. Mutta kaikesta huolimatta...jään odottamaan.
      Hyvää alkanutta vuotta 2019!

    • MissM

      Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä kun puhelin tässä haraa vastaan. Eli While Your Lips Are Still Red ja niin edelleen.

    • sallinappanahka

      Maestron haastiskommentointi kääntyi kinasteluksi Maestron asemasta Nightwishissa. Muita kaivataan mukaan biisejä tekemään, vaikka heidän panoksensa kuuluu taatusti joka biisissä. He ovat sanoneetkin kappaleiden muuttuneen paljonkin levyntekoprosessin aikana, mikä ei olisi mahdollista, jos bändissä olisi diktaattori.:) https://www.youtube.com/watch?v=s-pRyCsqJ1A

      Viisi vuotta on lyhyt levyväli ottaen huomioon, että välillä on huilattu vuosi ja tehty kaksi kiertuetta ja jopa lapsi. Livelevykään ei ilmestynyt tyhjästä. Silti tahtia pitäisi jonkun mielestä tihentää. Ei oikein ole sisäistetty, miten syvällistä puuhaa biisinteko on parhaimmillaan. Holopaisen tuotoksista ei synny hitti tai huti -mielikuvaa, kuten niin monien muiden tekeleistä.

      Valtavasti työtä vaatii myös konsertin järjestäminen tasolla, millä Nightwish toimii vuodesta toiseen. Konsertti on kokonaisvaltainen elämys, huolella suunniteltu, mutta silti kaukana pakkopullasta. Täytyy oikein ihmetellä, että tuore tekemisen meininki säilyy keikasta toiseen. Kun kaikki on kohdallaan, järisyttäviin muutoksiinkaan ei ole tarvetta.:)
      https://www.youtube.com/watch?v=_vHbsFHKAXc

    • Hyväilmapiiri

      En ymmärrä mistä johtuu ne väitteet Holopaisen diktaattorin otteista, kun niin kovasti näyttää kaikkia nykyään hymyilyttävän bändissä. Kyllä se näkyis jos olis huono ilmapiiri. Taitaa olla suomalaisten Nightwishin vihaajien keksimää ne jutut.

    • Jurrin_Ykä

      Se kateus on alati uusiutuva luononvara ;)

    • iätinengeeni

      Suomi on kateellisten luusereiden maa. Esim. amerikkalaiset NW fanit eivät voi millään ymmärtää. mistä siinä on kyse

    • sallinappanahka

      Kummallisia ovat myös totisen tuntuiset väitteet Floorin kykyjen alikäytöstä. Alikäyttö pannaan tietysti Maestron piikkiin, kuinkas muuten. Ei auta, että Floor sanoo mimmistä otetun kaikki irti EMFB:lla. Marco vahvisti haastattelussa, että Floorille annettiin alusta alkaen vapaat kädet toteuttaa itseään ja että hollannittarella on kohtalaisen hyvä mielikuvitus.:)

      Floorin äänimaailma on laajentunut huomattavasti Nightwishin aikana, mutta silti haikaillaan After Foreveria, ReVampia ja Wacken 2013. Haikailijat eivät ole tainneet ehtiä kuuntelemaan päivitettyä Nightwishia ollenkaan tikiluureistaan.:)

    • omapa_on_menetyksesi

      Jos ei Nightwish kiinnosta, niin hittoako täällä vingut.

    • Hölöpäinen

      Kyllä taitaa kaikilla jäsenillä olla jo se pelastusvene-projekti käynnissä. Ei jää sitten tyhjän päälle, kun ei Nightwishiä enää saa äyskäröityä pysymään pinnalla. Parempi antaa vainajan nukkua, kuin keikkailla zombiena ikuisuuteen asti.

      • Sambasoikoon

        Koville se ottaa, meinaan Nightwishin menestys. Tämäkin tyyppi on näköjään valvonut koko yön haukkumassa Nightwishia ja Holopaista. Parasta olisi jos kaveri jättäisi energiajuomat ja muut stimulantit vähemmälle ja hommaisi lääkäriltä Tenox-reseptin. Sitten hyvin nukutun yön jälkeen kirjoittelisi päivällä selvinpäin vähän järkevämpiä kommenteja.

      • Jurrin_Ykä

        Samaa mieltä.
        Koirat haukkuu ja karavaani kulkee, näinhän se menee.
        Nightwishin alkumenestykseen vaikutti tietysti Tarja, mutta naiselta loppuivat paukut jo ennen Oncea. Herra Kabulin myötä alkoi Nightwishin ryöstö joka huipentui herrasväen ulostukseen bändistä ja loppu onkin Nightwishin hostoriaa. Ilman Taapen ulostusta bändi olisi jokatapauksessa joutunut valitsemaan uuden solistin koska diiva halusi soolouralle.
        Heitin sloganin ennen Anetten valintaa: Nightwish pystyy tekemään tähden, mutta tähti ei pysty tekemään Nightwishia" - asia on juuri niin kun haastattelussa Tuomas on toistellut; "Nightwish on tekijöittensä summa".

      • voireppanaa

        Se on se sama yksinäinen tapaus, joka lähettelee viestejä yksinäisestä yöstä.

        Surullista...

      • ArvoNimimerkki

        Holopainen kuulemma yritti jossain kansanmusiikkibändi Aurissa, mutta sai kenkää. Sitten pitikin lämmittää taas Nightwish-projekti, kun alkoi rahat loppumaan.

      • aikapahatolleen
        ArvoNimimerkki kirjoitti:

        Holopainen kuulemma yritti jossain kansanmusiikkibändi Aurissa, mutta sai kenkää. Sitten pitikin lämmittää taas Nightwish-projekti, kun alkoi rahat loppumaan.

        Oikeasti, tää pelasti päivän... :) . Luulin jo etten tänään jaksais kertaakaan nauraa, mutta oli pakko antaa periksi.

      • Pive
        ArvoNimimerkki kirjoitti:

        Holopainen kuulemma yritti jossain kansanmusiikkibändi Aurissa, mutta sai kenkää. Sitten pitikin lämmittää taas Nightwish-projekti, kun alkoi rahat loppumaan.

        Ottivat siihen tilalle kauppakeskus Sellon edestä jonkun Romaani-katusoittajan, joka soitti hanuria Holopaista paremmin...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe