Mansikkakinkerit

Vuosi vuodelta tuntuu että nekin ovat vaan enemmän ja enemmän pienen porukan väkisin kyhäämä konsepti ja viimeistään jatkojameilla päästetään yhden jos toisenkin ilo irti.
Tätäkin mietin että olisiko mansikkatyttö kilpailun säännöissäkin päivittämisen varaa. Yleisö valitsee ihannetytön mutta raati (pieni päättäjien sisäpiiri) valitsee voittajan.
Onkohan kukaan muu tullut huomanneeksi että lähes jokaisella voittajalla on jotain suhteita yms peltoja omistuksessa. Ja tämmöistäkin tulin kuulleeksi että jokunen vuosi sitten erään vuoden voittaja kertoi uudelle voittajalle että tämä raati oli heti kättelyssä päättänyt ettei kukaan ulkopaikkakuntalainen tule voittamaan (sääntöjen mukaan ulkopaikkakuntalaisilla on oikeus kilpailuun osallistua). Nämä paikkakunnan hyvä veli -verkostot muutenkin ihmetyttävät ja lähinnä aiheuttavat vaan sääliä.
Tuoreimmalle voittajallekkin raati on naureskellut käsissä esiintyvien arpien perusteella. Jokaisellahan meillä on historiamme, pitäisikö niitä alkaa häpeämään. Ilmeisen moni juntti täällä onkin olevinaan viattomampia kuin luulevatkaan. Toisaalta ei ole ihmekään kun jokainenhan täällä nussii serkkuaan, hyi!
2117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Toisaalta ei ole ihmekään kun jokainenhan täällä nussii serkkuaan, hyi!" Aika avoin tunnustus, toivottavasti sinulla on useampia serkkuja niin saavat sukulaisesi miettimistä. Toisaalta, onhan sanottu, sen herkumpi mitä serkumpi.

Äänestä

Oletko yksi niistä ulkopaikkakuntalaisista vai peräti paikkakuntalainen ilman peltoa jonka yleisö oli valinnut voittajaksi ja tuomaristo päätynyt toiseen valintaa.
Rivien välistä voi lukea pettymyksesi. Toisaalta nuo kakai viimeistä lausetta voi sopia tänne paljon kirjoittanneelle "BilDollar-nimimerkille" lienet hänen sisko, sisäsiittoisuuden tuntomerkit sopisi tähän....;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muuttanutkauaspois kirjoitti:

Vuosi vuodelta tuntuu että nekin ovat vaan enemmän ja enemmän pienen porukan väkisin kyhäämä konsepti ja viimeistään jatkojameilla päästetään yhden jos toisenkin ilo irti.
Tätäkin mietin että olisiko mansikkatyttö kilpailun säännöissäkin päivittämisen varaa. Yleisö valitsee ihannetytön mutta raati (pieni päättäjien sisäpiiri) valitsee voittajan.
Onkohan kukaan muu tullut huomanneeksi että lähes jokaisella voittajalla on jotain suhteita yms peltoja omistuksessa. Ja tämmöistäkin tulin kuulleeksi että jokunen vuosi sitten erään vuoden voittaja kertoi uudelle voittajalle että tämä raati oli heti kättelyssä päättänyt ettei kukaan ulkopaikkakuntalainen tule voittamaan (sääntöjen mukaan ulkopaikkakuntalaisilla on oikeus kilpailuun osallistua). Nämä paikkakunnan hyvä veli -verkostot muutenkin ihmetyttävät ja lähinnä aiheuttavat vaan sääliä.
Tuoreimmalle voittajallekkin raati on naureskellut käsissä esiintyvien arpien perusteella. Jokaisellahan meillä on historiamme, pitäisikö niitä alkaa häpeämään. Ilmeisen moni juntti täällä onkin olevinaan viattomampia kuin luulevatkaan. Toisaalta ei ole ihmekään kun jokainenhan täällä nussii serkkuaan, hyi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu