Olen ollut yksin lapsesta lähtien

Se minä olen. Tunsin olevani erilainen jo lapsena. Vanhempanikin poikkesivat monin tavoin muiden vanhemmista. Olen kulkenut pitkän ja vaikean tien. Jos olisin nuorena tiennyt, millaista elämäni tulisi olemaan, en tiedä olisinko jaksanut elää. Pahimmillaan tämä elämä tuntuu siltä kuin olisi täällä ihan yksin. Ei ole ketään kuka ymmärtää ja tuntee minua sellaisena kuin olen. Pahin virheeni elämässäni on ollut avautua omista asioistani narsistiselle ex-kihlatulleni, joka ei ymmärtänyt eikä hyväksynyt minua sellaisena kuin olen. Olen liian kiltti ja liian avoin liian erilainen sopetuakseni koskaan tähän maailmaan sellaisena kuin olen. Olen aina liian erikoinen, liian poikkeava tähän introverttien maailmaan, missä kaikki pitävät tunteensa sisällään, paljastamatta niitä muille. Parhat hetket ovat ollet ohitse liian pian, eivätkä ne enää koskaan uusiudu. Kaikista virheistä on joutunut aina maksamaan kohtuuttoman kovan hinnan. Anteeksiantoa ja uusia mahdollisuuksia olen saanut vain harvoin. Tämä maailma on julma ja armoton paikka. Toivon hartaasti että seuraava elämä olisi paratiisi, muuten tässä ei ole mitään järkeä.
987
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuttua on kuoluajoilta, muut menivät mummoloihin ja sisarusten kanssa leikkimään. Mulla ei ollut kumpiakaan, yks toisensa perään koulukavereista sai niitä sisaruksia. Meni hetki ennenkö tajusin et hetken päästä mun luona kukaan ei kerkeä käydä. Sitten vielä jos joku tuli niin oli aina ne vahdikkaat pelit, mitkä ei olleet mun juttu ollenkaan.

Nyt myöhemmin olen rakentanut "muurin" ihmisille et mun varpaille ei astuta. Tietty kukaan ei ole päässyt oikein lähelle. Ei ole uskaltanut, kun aina puhutaan selän takana sitä sun tätä ja kytätään mitä se tekee.

Äänestä

On olemassa sellainen yhdistys kuin erityisherkkien yhdistys.
https://www.erityisherkat.fi/

Ottakaapa kipin kapin yhteyttä sinne!

Äänestä

Usein ne jotka on tulleet toisilta planeetoilta tuntevat olevansa erilaisia. Siis ehkäpä olet jälleensyntyneet ihmisiksi tänne maapallolle eka kertaa, ja edellisen elämäsi planeetalla ovat varmaan olleet kehittyneempiä.

Jos näin on niin todennäköisesti olet tullut tänne jotain tehtävää varten. Luonteesi voi olla jo sellainen, että se opettaa jotain näille maapallon koviksille, joten arvostaisit elämääsi ja yrittäisit olla esimerkkinä muille. Kyllä he jotain oppivat vaikka kantapään kautta.

Tämä on tietysti arvailua, vain mutta olen kuullut tällaisia tarinoita usein ja itsekin uskon tuleeni toiselta planeetalta ja kärsin aluksi suunnattomasti täällä maanpäällä, kunne löysin missioni.

Äänestä

Hoi,täällä myös se joka ei kuulu joukkoon. Liian erilainen, kiltti, hiljainen, ujo, pohdiskeleva, omituinen kulkija joka ei tälle planeetalle kuuluisi. Onneksi meitä erikoisuuksia on muitakin :)

1Äänestä

Täällä kanssa yksinäinen kulkija

Äänestä

Tääl kanssa yksin. Tuo sisarusten puute on veemäinen juttu, se on vaikuttanut entisestään tähän sulkeutuneisuuteen. Tosin sekin on vain yksi tekijä. Henkisesti on tavallaan oltu koko ikä ja tullaan olemaan. Liian erilainen jos on tässä maailmassa, kyllä sen nahoissaa tuntee ja karvaasti. Elämästä ei hkä jää kuin luu käteen. Valitettavaa!

Äänestä

Miksi toimittajia ei kuole onnettomuuksissa?

Äänestä

Aika yksinäistä juu, perintöasioissakin omaisuus menee valtiolle ilman testamenttia. Tämmöisiä ihmisiä tulee olemaan entistä enemmän. Kuvastanee sitä et yksinäisyys lisääntyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YksinäinenSusi_ kirjoitti:

Se minä olen. Tunsin olevani erilainen jo lapsena. Vanhempanikin poikkesivat monin tavoin muiden vanhemmista. Olen kulkenut pitkän ja vaikean tien. Jos olisin nuorena tiennyt, millaista elämäni tulisi olemaan, en tiedä olisinko jaksanut elää. Pahimmillaan tämä elämä tuntuu siltä kuin olisi täällä ihan yksin. Ei ole ketään kuka ymmärtää ja tuntee minua sellaisena kuin olen. Pahin virheeni elämässäni on ollut avautua omista asioistani narsistiselle ex-kihlatulleni, joka ei ymmärtänyt eikä hyväksynyt minua sellaisena kuin olen. Olen liian kiltti ja liian avoin liian erilainen sopetuakseni koskaan tähän maailmaan sellaisena kuin olen. Olen aina liian erikoinen, liian poikkeava tähän introverttien maailmaan, missä kaikki pitävät tunteensa sisällään, paljastamatta niitä muille. Parhat hetket ovat ollet ohitse liian pian, eivätkä ne enää koskaan uusiudu. Kaikista virheistä on joutunut aina maksamaan kohtuuttoman kovan hinnan. Anteeksiantoa ja uusia mahdollisuuksia olen saanut vain harvoin. Tämä maailma on julma ja armoton paikka. Toivon hartaasti että seuraava elämä olisi paratiisi, muuten tässä ei ole mitään järkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu