Tätä onnen päivää on varrottu koko loppusyksyn ajan. Tänään Suomen Kansa Ensin puolueesta poistetaan kaksi läpimätää häirikköä. Kyse on puheenjlohtaja De Witistä ja hänen rahasonhoitaha, naisystävästään Marista.
Tuo alati riitelevä ja huutamisesta tykkäävä parivaljakko ei kykene viemään ja organuisoimaan minkäänlaista vaalikampanjaa läpi. Ei siten, että SKE-ehdokkaita menisi läpi Eduskuntaan saakka.
Se että vuodesta toiseen rähjätään rivipoliisien kanssa kaduilla, se ei vie SKE:tä lähellekään niitä paikkoja, joissa Suomesta ja sen kohtaloista päätetään.
Mari ja Marco saavat jatkaa omaan tappeluaan katupoliisien kanssa. SKE Puolueen on aika siirtyä eteenpäin, ja aika alkaa tehdä oikeata, valtakunnan tasolal merkittävää työtä ja politiikkaa.
Tänään 29.12. Marco de Wit lentää pellolle SKE:stä
281
666
Vastaukset
- resurssit.ei.riitä
Tajutkaa jo, että teistä nynnyporukasta ei ole kenestäkään, ei yhdestäkään vetämään puoluetta.
Teillä ei ole minkäänlaisia koulutuksia, ei kokemuksia, eikä vetoa kansaan.
Marco de Wit on tehnyt puolueen eteen jo vuodesta 2015, jolloin teistä ei ollut vielä tietoakaan.
Aiotte keskittyä kuntavaaleihinne tms.
Menkää rakentamaan omaa puoluetta. Höpöhöpöporukka.- Sääntöjen-mukaan
Meinaatkos että tuo on Marcon ja Marin rakentama puolue, ja he ovat sen omistajia? Muut perustakoot omia puolueitansa, jos haluaa.
Ei se vaan ihan niin taida mennä, kun SKE yhdistyksen ja nyt puolueen sääntökirjaa katsotaan.
Jäsenet valitsevat sekä puheenjohtajan että hallituksen. Tänään lauantaina jäsenkunta kertoo suljetulla lippuäänestyksellä, että kenet he haluavat puolueen johtoon.
Ei Maria ja Marcoa tietenkään olla erottamassa puolueesta, he ovat jäsenmaksunsa maksaneet. He saavat jatkaa niissä tehtävissä puolueessa, kuin puolueen jäsenkunta tänään heille osoittaa.
Sota ei ole kiinni yhdestä miehestä, olipa tämä millainen tahansa. Ja sama pätee politiikassa myös.
Korvaamattomina pidetytkin johtajat on aina korvattu uusilla johtajilla. Korvataan uusilla, ihan samana päivänä. Ei se sen kummempaa ole, kun puolueen jäsenistö puhuu. - jobbj
Tää on jo toinen kerta, kun Marcon vetämä hanke hajoitetaan myyrien toimesta. Täähän taitaa jatkua loputtomiin. Ensin kerätään yhdessä kortteja sitten tietty porukka hajoittaa koko homman. Ja kun projekti on saatu levälleen, niin hajoittajista ei kuulu sen kummempaa. Ei noilla "kapinallisilla" ole aikomustakaan mennä eduskuntaan, vaan estää Marcon meno.
- MarcoOnSeRikollinen
jobbj kirjoitti:
Tää on jo toinen kerta, kun Marcon vetämä hanke hajoitetaan myyrien toimesta. Täähän taitaa jatkua loputtomiin. Ensin kerätään yhdessä kortteja sitten tietty porukka hajoittaa koko homman. Ja kun projekti on saatu levälleen, niin hajoittajista ei kuulu sen kummempaa. Ei noilla "kapinallisilla" ole aikomustakaan mennä eduskuntaan, vaan estää Marcon meno.
No olipa typerä väite!
Nuo onneksi tekevät streameja, joista heidän omat rikoksensa selviävät. Tässäkin tapauksessa on täysin selvää, että Marco aloitti itse rikollisella tavalla ihmisten julkisen haukkumisen ja näiden eron vaatimisen!!!
Ihmettelen vain, kuinka TYHMIÄ nuo Marcon hännystelijät ovat! Ilmeisesti ovat mukana samassa rikollisessa suunnitelmassa! - MarcoOnSeRikollinen
MarcoOnSeRikollinen kirjoitti:
No olipa typerä väite!
Nuo onneksi tekevät streameja, joista heidän omat rikoksensa selviävät. Tässäkin tapauksessa on täysin selvää, että Marco aloitti itse rikollisella tavalla ihmisten julkisen haukkumisen ja näiden eron vaatimisen!!!
Ihmettelen vain, kuinka TYHMIÄ nuo Marcon hännystelijät ovat! Ilmeisesti ovat mukana samassa rikollisessa suunnitelmassa!Sitä paitsi myös Riikka on Marcon tulilinjalla, vaikka ei ole keksinyt hänelle mitään syyttämistä mistään!
- dfsgsfgfdshf
jobbj kirjoitti:
Tää on jo toinen kerta, kun Marcon vetämä hanke hajoitetaan myyrien toimesta. Täähän taitaa jatkua loputtomiin. Ensin kerätään yhdessä kortteja sitten tietty porukka hajoittaa koko homman. Ja kun projekti on saatu levälleen, niin hajoittajista ei kuulu sen kummempaa. Ei noilla "kapinallisilla" ole aikomustakaan mennä eduskuntaan, vaan estää Marcon meno.
Tota kanssa olen ihmetellyt. Marco vaan on luonteeltaan niin kiltti, että se antaa myyrien touhuta.
- oihbb
MarcoOnSeRikollinen kirjoitti:
No olipa typerä väite!
Nuo onneksi tekevät streameja, joista heidän omat rikoksensa selviävät. Tässäkin tapauksessa on täysin selvää, että Marco aloitti itse rikollisella tavalla ihmisten julkisen haukkumisen ja näiden eron vaatimisen!!!
Ihmettelen vain, kuinka TYHMIÄ nuo Marcon hännystelijät ovat! Ilmeisesti ovat mukana samassa rikollisessa suunnitelmassa!Eikös ollutkin Marcolla taas aihetta pistää juoppoja ruotuun. Ei muutakuin SKE1.2 Kannattajakorttikeräys pystyyn ja antaa noiden muiden olla. Pitää pysyä alkuperäisessä puolue agendassa eikä alkaa muuttaa iisimpään suuntaa persut on jo sitä iisiä porukkaa. Ei uusia puolueita pidä valjuunnuttaa samaan massaan muiden nykyisten puolueiden kaltaiseksi.
- kysymystäpukkaa
Miten aikoisitte valloittaa ja saada kannatuksen Etelä-Suomesta, vai tulisiko SKE-puoluelle kannatus pelkästään Pohjois-Suomesta?
- Marcosuuri
Kalevi Helo tietää miten valtauksen voi estää. Lisäksi apuna on aivan ylimaallisen kyvykäs Tuukka. Kiisos hänelle siitä, että on meidän puolellamme.
Muut hallitukseen otataan sen mukaan mitä päätän. Olli Juntunen toimii leimasimena kokouksessa. Määrään hänet sinne puheenjohtajaksi.
Älykääpiöt ja idiootit Arit Matit Riikat ja kaikki muutkin, jotka eivät TAIVU TAHTOONI SAAVAT MENNÄ! Puhuivat pahaa joukkoraiskauksen uhrista ja lähes tuhosivat puolueen toiminnallaan. - varmaasia
Jukka on kyllä viisas. Omien sanojensakin mukaan tietää kaikesta lähes kaiken.
No hei herätkää, narsistihan juuri noin imartelee hullua joka sen uskoo ja jo etukäteen luulee itsestään.
Jos täm narsisti jatkaa SKEN:n puheenjohtajana, on sen sen tuho.
Olkoonkin, että hän on sen luonut.No hei ainakin tämä Marco saa foorumit hereille. Se on jo hyvä asia. Ei ole mitään järkeä lähteä maltillisella linjalla haastamaan isoja ja vanhoja puolueita. Sanoisin sen olevan ajan hukkaa. Marco linja on oikein hyvä kunhan heille annetaan työrauha. No ei ne sitäkään tarvitse... Marco on tehnyt paljon töitä kansallismielisten kentässä. Moni itkijä voisi ottaa siitä mallia.
- Lurppa
Sotimalla kaikkia vastaan ei voi yksinkertaosesti voittaa.
- Linjaus-korjattava
Mihin kellonaikaan mahtaa olla nuo puheenjohtajaäänestykset? Jos ei ole videointia paikan päältä, niin voi kuitenkin kotona ottaa pikku huikat asian kunniaksi.
SKE:lle tulee lopultakin normaalin puolueen järkevät ja suunnitelmalliset johtamistavat. Sitä kautta ehkä aletaan saada lopulta jotakin vaikutuksiakin yhteiskunnassa aikaan.
Siksi, ettei puolueen koko toiminta ole vain jatkuvaa huutamista megafonilla jollakin aukiolla. Kuulijakuntana aina ne samat 10...20 tuttua naama, jotka vaivautuvat paikalle.
Ei tämä tällainen "poliittinen toiminta" ole tämän pidemmälle 3 vuodessa vienyt. Täysin nollatilanteessa ollaan edelleen. Koko puolue on puoluejohdon tieten ja tahtoen revittynä aivan hajalle. Juuri ennen erittäin tärkeitä Eduskuntavaaleja.
Johtamisen ja organisoinnin tapojen puolueessa on SKE:ssä muututtava täysin. Se ei onnistu nykyisen johdon toimesta, ja siksi uudet johtajat on valittava. Kiinnostuneet astukoot esille. Myös naispuoliset johtajaehdokkaat, astukaa esille. - sekasotkut
Kuulumatta mihinkään puolueeseen tai ketään puolustamatta sanon :
aiotteko matkia sinisen tulevaisuuden tyyliä , siirtyä suvaitsevaisten joukkoon vain "voittaaksenne" jotain ? Miksi ette äänestä vain jotain reformista tai persuista. Miksi haluatte matkia sinisiä pettureita valtaamalla valmis puolue vain päästäksenne valtaan ja voittaaksenne jotain ? Eikös samanlaisia riitoja ollut stalinin leninin ja sen kolmannen kesken? vain stalin oli tarpeeksi RAAKA ja VOITTI.
Eli kyllä ne narsistit saattaa olla myös siellä sinisten tyyliä matkivissa puolueen kaappaajissa?
Kuka teistä on "lenin" , "stalin" tai "trotski" se näkyy tyylistä vetää juttua.
Oikea vallankäyttö on kansan palvelemista ja puolustamista eikä oman VALLAN PÖNKITTÄMISTÄ.
Jokainen pahuuden palvelija tulee joutumaan viimeisellä tuomiolla pahaan paikkaan ikuisesti. Se elinkautinen on OIKEASTI ELINKAUTINEN.
Luopukaa siis pahuudestanne ja ajatelkaa Suomen lapsia älkääkä omaa valtaanne. Ja tämä pyyntö pätee jokaiseen politiikassa!!- Nollatoleranssi
Marco, oletko ollut epäiltynä lapseen kohdistuvan väkivallan takia?
Rehellinen vastaus kiitos. - VainJeesusPelastaa
Vaikka kysyt minulta joka en ole marco niin kysynpä minäkin sinulta :
te suvaitsevaisethan rakastatte kansallismielisten haukkumista rasisteiksi ja rikosilmoitusten tehtailua niin onko sinunkin mielestäsi "epäilys" sama kuin "syyllisyys".
Varsinkaan tehtailtuja rikosilmoituksia ei kukaan enää edes kuuntele.
Tehtailusta ja korruptiosta saimme erittäin hienon opetuksen tapaus-Iljan kohdalla.
Joten ehdottaisin että lopettaisit yksinäisen "taistelusi" tehtaassasi koska pian katoaa koko netti ja sinun elämäsi saattaa silloin osoittautua hyvin TYHJÄKSI. - Bulli
VainJeesusPelastaa kirjoitti:
Vaikka kysyt minulta joka en ole marco niin kysynpä minäkin sinulta :
te suvaitsevaisethan rakastatte kansallismielisten haukkumista rasisteiksi ja rikosilmoitusten tehtailua niin onko sinunkin mielestäsi "epäilys" sama kuin "syyllisyys".
Varsinkaan tehtailtuja rikosilmoituksia ei kukaan enää edes kuuntele.
Tehtailusta ja korruptiosta saimme erittäin hienon opetuksen tapaus-Iljan kohdalla.
Joten ehdottaisin että lopettaisit yksinäisen "taistelusi" tehtaassasi koska pian katoaa koko netti ja sinun elämäsi saattaa silloin osoittautua hyvin TYHJÄKSI.Mikä oli kysymys?
- keikuttajat
Se Marcohan on ihan symppis tyyppi. Mistä näitä veneen keikuttajia aina ilmestyy ?
- EiHerätäLuottamusta
Perehdy vähän tarkemmin tapaukseen! En ryhdy tässä toistamaan epäiltyä diagnoosia, mutta oireisiin kuuluu hölmöistä hännystelijöistä kootun hovin kerääminen itselleen, häikäilemätön valehtelu ja oman edun tavoittelu, joka on kyseisen äijän kohdalla myös toteen näytetty.
Yhdelläkään puolueella ei ole varaa pitää rikollista valehtelijaa puheenjohtajanaan. Esimerkkinä väite, että katutoiminta ja miekkarit oltaisiin lopettamassa. Päinvastoin nuo Marcon haukkumat jäsenet ovat tapahtumia järjestäneet mm. siellä minne Marco ja Mari eivät jaksa matkustaa. Erotuksena Marcon miekkareille, heidän tapahtumistaan on kirjoitettu positiivisesti myös valtamediassa.
Jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ymmärtää myös Marcon luomasta taktiikasta sen, että keskitetyn perussuomalaisen puolueen haukkumisen tarkoitus on ryöstää äänestäjiä juuri perussuomalaisilta. Mikään Marcon toiminnassa ei vaikuta rehelliseltä ja sydämestä tulevalta, vaan kyse on pelkästä häikäilemättömyydestä, jota osoittaa hänen saama vankeustuomiokin törkeästä kirjanpitorikoksesta.
- osaaminen.marcolla
Marco de Wit on kirjoittamut koko puolueen ohjelman ja kaiken muunkin puolueeseen liittyvän säännöt jne. Ei noita osaa tai jaksa tuo muu porukka miettiä ja kirjoittaa. Nuo osaa tehd vain käytännön asioita kuten kerätä apinana kortteja kadulla. Vaalikampanjan organisoiminen on jo ylimalkaisen vaikeaa ilman marcoa.
- EiHerätäLuottamusta
Tuokin on pelkkä roskaväite!
Puolueen linja hyväksytään yhteisesti äänestämällä, eikä Marcon katutoimintaa parille kymmenelle omalle kuulijalle olla lopettamassa, vaan eriyttämässä se itsenäiseksi aktiiviseksi osakseen. Tuon härskin riehumisen taustalla lienee kovan työn tehneiden Matin, Riikan, Arin ja kumppaneiden keräämän suosion rohmuamisesta itselleen, koska eteläisen Suomen väki on aikaisemmin hajautettu mm. Reformiin erimielisyyksien (kas kummaa) takia. - HihhulointiKarkottaa
"...kerätä apinana kortteja kadulla"
Sitä ei moni osaakaan, varsinkaan sellaisella teholla, jota eriytynyt porukka on osoittanut. Siinä pitää osata keskustella erilaisten ihmisten kanssa eikä paasata hyökkäävästi.
Siitä syystä Marco ei itse ollut menestyksekäs korttien kerääjä. - FakinÄlykääpiö
HihhulointiKarkottaa kirjoitti:
"...kerätä apinana kortteja kadulla"
Sitä ei moni osaakaan, varsinkaan sellaisella teholla, jota eriytynyt porukka on osoittanut. Siinä pitää osata keskustella erilaisten ihmisten kanssa eikä paasata hyökkäävästi.
Siitä syystä Marco ei itse ollut menestyksekäs korttien kerääjä.Itse asiassa tuo porukka ei ole mistään eriytynyt, vaan narsistinen puheenjohtaja otti asiakseen painostaa ja lohkaista tuon osan pois puolueesta täysin lainvastaisella rikollisella tavalla valehtelemalla ja julkisesti haukkumalla!
- Hauturit
Tämä selittää Marcon ja Jukan herkän rakkaussuhteen, molemmat ovat olleet kiinnostuneita vainajien jälkeensäjättämistä rahoista.
"Virallinen nimi: Taksi Jukka Laitinen YTJ
Y-tunnus:
Toimiala: Taksiliikenne (TOL: 49320) YTJ
Toimialakuvaus: (Päivitetty: 30.07.2015)
Taksi ja hautauspalvelut ja kaikki muu laillinen liiketoiminta."
Lähde: Kauppalehti- LattiallaPäällekkäin
Puhuva piä on siis saanut toimeksiantoja Marcon entisen hämäräbisneksen kautta?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/03/14/kilpailutettu-kuolema-kasikirjoitus - pumpsipum
Onhan siellä kolmaskin vainajiin erikoistunut Olli J. Kolmen kovan kalmanhajuinen puolue =Ske
- SuomalaistaKebabia
Loppumaton riitely niin se vain menee.
Tarjoan marcolle kebabin jos pystyy olemaan vuoden riitelemättä. - JärkiPeliin
Mielenkiintoista.
https://www.youtube.com/watch?v=R_WmcfLIEs4 - Katsokaapa
- Lunta-tupaan-1
Kello on nyt 14:29. Eneimmäinen äänestys on mennyt läpi, ja äänet laskettu. Ei tullutkaan Marcolle mieleinen völilaskenta.
Marco määräsi Ollin sulkemaan striimin, ja nyt aletaan taustalla pimeissä kähmimään oikeata vaalitulosta.
https://www.youtube.com/watch?v=NGYZ-OenVCI
Keskustelustreami oikeassa laidassa pyörii, mutta videokuva on pysäytetty. - Sairasta
Ei v***u!
Kun Loimupalo sai lippuäänestyksessä enemmän ääniä sihteeriksi, niin juonivat siten, että pakottavat ihmiset kertomaan suoraan, kumpaa äänestivät, jotta Marco näkee petturit! - Keltainen-hyöky-tuli
Keltaliivien Suomalainen Valtuuskunta on marssinut kokouspaikalle, Töölön kirjaston kokoussaliin.
Äänestysliput ja uurnat on sinetöity ja kerätty pois.
Keltaliivit ovat vanginneet puoluejohdon, ja vievät heitä kellaritiloihin kuulustetltavaksi. - Halkeeko-suoni
Kapinaliikkeen Matti Loimupalo om äänestyksessä valittu kokouksen puheenjohtajaksi. Marcolla verenpaineet lähellä 200 ja ohimosuonmet sykkii. Ei sen näin pitänyt käydä.
- Uusia-käänteitä
Perussuomalaiset ovat ottamassa SKE:ssä vallan!!!!
Oikeasti he eivät tietenkään ole perussuomalaisia, mutta tällä rottien ja perussuomalaisten kätyrien pilkkanimellä Marco on heitä koko syksyn haukkunut striimeissänsä. - Suunnitelma_kusi
Tämä nyt näyttää siltä, että Marco ja Juntunen ovat todenneet häviävänsä! Ainoa, mitä nyt pystyvät tekemään, on pitkittää kokousta niin, että se joudutaan ajan puutteen vuoksi keskeyttämään.
Eivät puolessatoista tunnissa ole ehtineet vielä edes toteamaan kokouksen lainvoimaisuutta ja päätösvaltaisuutta.- Jatkuuko
Paha saa palkkansa. Marco boi olla jossakin kenttätöissä mekafonilla huutamassa hyvä, mutat ei tällainen puoluetoiminta oikein ole sen heiniä. Järkevämmät henkilöt tilalle vaan
NO NYT STRIIMI JATKUU TAAS - Taas-pimeäksi
Tää on nyt parempaa ja mielenkiintoisempaa kuin Pohjois-Koreassa.
Ensin Marco sanoi että kuvausta jatketaan, kuva pois mutta ääni saa olla päällä. Nyt Marco tuli höpöttämään Ollille "ei oteta mitään riskiä, laita se äänikin pois"
Taas ollaan ihan mustan ja mykän kuvaruudun äärellä. Vanha kunnon Neuvostoliitto on palannut takaisin.
Marso on uusi stalin, joka käskee, ja muut pelekää. - Hätäsuunnitelma
Taas-pimeäksi kirjoitti:
Tää on nyt parempaa ja mielenkiintoisempaa kuin Pohjois-Koreassa.
Ensin Marco sanoi että kuvausta jatketaan, kuva pois mutta ääni saa olla päällä. Nyt Marco tuli höpöttämään Ollille "ei oteta mitään riskiä, laita se äänikin pois"
Taas ollaan ihan mustan ja mykän kuvaruudun äärellä. Vanha kunnon Neuvostoliitto on palannut takaisin.
Marso on uusi stalin, joka käskee, ja muut pelekää.Tämä on hyvä ketju. Ihmiset näkevät mitä tuo äijä on miehiään. Kirjasto muuten menee kiinni kello 16:00.
Ainoa, mitä Marco voi tässä tilanteessa hyväkseen tehdä, on pitkittää kokousta viimeiseen asti. Jos Juntunen olisi ollut äänestyksessä vahvoilla, niin tätä ei olisi tarvinnut pitkittää.
- HaiseehanTuo
Kamera lattiaan ja äänet pois sekä kaikki pois salista, ettei kukaan pääse valittamaan mistään. Nyt ei oteta mitään riskejä.
- Tervaa-juodaan-pillillä
Kokous alkoi 13:30. Alkajaisiksi piti valita kokoukselle puheenjohtana. Sitten puheenjohtaja toteaisi onko kokous päätösvaltainen vai ei.
Nyt on 1.5 tuntia mennyt, eikä puheenjohtajaakaan ole vielä saatu valittua. Kokoustila Töölön kirjastossa on varattu vain klo 16.00 saakka.
Jos siihen mennessä ei olla valmiina, kokous jatkuu kadulle pystytettävässä puoijoukkueteltassa. Siellä Marcon megafoni voittaa varmasti kaikki muuta äänet. - Nyt-pimeeksi-kaikki
Avoin julkisuus on pahinta mitä SKE puolue voi nykyisellään kuvitellakaan. Mieluummin mennään verhjojen taakse jonnekin, ja siellä supatetaan jotakin sekavaa, ja kähmäistä.
Kansanvaltainen Avoimuus ei ole IN tässä puolueessa, vaikka sen piti olla kantava voima. - eiKirj
Tämä SKE touhu vaikuttaa ulkopuolisesta ihan siltä, että toiminnassa vaikuttavassa asemassa mukana oleva ei halua homman etenevän, vaan pyörivän asemissa. Tai sitten jonkun vihollisen voima saa aina uudestaan kampitettua puoluehankkeet.
Väriähän edustkuntaan tulisi de Witistä ja Lokasta, mikseipä Hirvisaarestakin, vaikka hän jo saikin kokeilla eduskunnan värittämistä. - hähäää
Ei tullut loimusta kokouksen puheenjohtajaa.
- IndikoiSuuntaa
47-38 ja koko ajan Marcon suosio on hiipumaan päin.
- NäetteMikäMiehiään
Mikä olisi ollut tulos, jos kokous olisi järjestetty Oulussa?
- Äänestystä-piisaa
Kokouksen puheenjohtajan vaali saatiin läpi vajaassa 2 tunnissa. Äänestys kokouksen puheenjohtajasta päättyi näin:
Olli Juntunen: 47 ääntä
Matti Loimupalo : 38 ääntä
Tyhjiä: 0 kpl
Kokouksessa on siis paikalla kaikkiaan 85 puolueen jäsentä.
Seuraavaksi äänestetään kokouksen sihteeristä. Kannatusta ovat saaneet nämä ehdokkaat:
Ari Lindström (Kapinaliikeken ehdokas)
Pekka Kortelainen (Marcon ehdokas)- tiluliis
Kortelainen on parempi ja jaksavampi.
- TermitOikeina
Äläs yritä! Kyseessä ei ole mikään kapinaliike, vaan täysvaltaisista jäsenistä koostuva ryhmä, jonka Marco on laittomasti ottanut silmätikukseen ja yrittää polkea heidän oikeuksiaan!
- LindströmJyrää
tiluliis kirjoitti:
Kortelainen on parempi ja jaksavampi.
Paljon kertoo ukosta nimimerkkinsä "Matutaxi". Eipä ole Marco fiksuja ehdokkaita löytänyt.
- Kivat-lappuset
Äänestyslippuina on A4-arkista leikeltyjä neljänneksen kokoisia paperilappuja. Ei mitään painatusta tai leimaa missään, kuka vaan leikkelee noita kopiopaperista.-
Just huomasin että Marco tuikkasi omia lappujansa nipussa ainakin 5...6 kappaletta uurnaan.
Toivottavasti tulee mieleinen äänestyspäätös nyt. - Persuvpitti
Eläköön persut ✌️✌️✌️
- Natsintappaja.nro1
Hajotkaa natsit! Kirjaimellisesti.
- Sihteeri.löytyi
Kokouksen sihteeri on valittu:
Ari Lindström (Kapinaliikeken ehdokas) 41 ääntä
Pekka Kortelainen (Marcon ehdokas) 42
2 tyhjää
Kokouksen sihteerinä toimii siis painija Pekka Kortelainen.- EpärehellinenSiipiSiellä
Ärsyttää tuo "kapinaliikkeen ehdokas" -nimittely!
Etkö osaa hyväksyä tosiasioita? Marco heitä on ollut ajamassa pois!
- oikein
Hip, hey, hurraah!
Kortelainen voitti!- IndikoiSuuntaa
Nihkeää on! Missä on Marcon mainostama 98% kannatus?
- Tiukkaa-kisaa
Marco heitti sen oman 5 lipun sarjansa äänestyslaatikkoon. Sillä oli tällä kertaa merkitystä.
- Oma-uurna
Olli Juntusen rakentelemassa, ääniuurnana toimivassa pahvilaatikossa on kaksoispohja. Pohjan alta nostellaan ne itselle suotuisat äänilaput laskentavaiheessa ylös. Juntunen viihtyy tunnetusti myös kannabista vetelevien piireissä.
- Outo-Juntuinen
Turkulainen Juntunen on vakiovoieras myös Antifasistisessa liikkeessä eli Antifassa.
Kummasti tämä Antifan heppu kelpaa kaveriksi Marcolle ja Marille.
- Mikä-nimitys
> Ärsyttää tuo "kapinaliikkeen ehdokas" -nimittely!
No mikä sellainen lyhyt nimitys olisi sitten parempi?
Marcon porukka on Marcon porukka, mutta onko tämä sitten Riitan tai Arin porukka, vai mikä?- EpärehellinenSiipiSiellä
Nimitä vaikka fiksuksi puoleksi.
- Ei-mee-läpi
Se on niin makeeta nuolentaa, että eipä taida maistua miun suussa, eikä näppäimissä. Ne on Kapinaliikeläisiä, ja sillä selvä.
- MitenVaikeaaOnNähdä
Ei-mee-läpi kirjoitti:
Se on niin makeeta nuolentaa, että eipä taida maistua miun suussa, eikä näppäimissä. Ne on Kapinaliikeläisiä, ja sillä selvä.
Siinä ei ole mitään kapinaa, vaan täysin hullu ukko puheenjohtajan ominaisuudessa rupesi täysin syyttä raivoamaan ja haukkumaan heitä striimeissä, estäen heiltä kaiken puolustautumisen! Jos joku on kapinoija ja sekoittaja, se on Marco itse!
- Kjghhi
Eläköön Hallaaho
- SMPn.Soturi
Hajoo Hallaaho!
- Maakunnat-hävii
SKE-liikkeessä urbaani kaupunkilaisporukka käy nyt linjakiistaa maaseutua ja haja-asutusalueita edustavan Arin ja Riikan esille tuoman humaanimman politikoinnin välillä.
Urbanistit ovat voittaneet molemmat käydyt äänestykset. Kempele, Pori ja Jyväskylä ottavat kaikki nyt lujaa nekkuunsa.
Kova, rähinöivä SKE-puoluelinja on voittamassa, tosin niukasti. Jos keväällä ei tule yhtään kansanedustajaa, on kesällä edessä uusi puoluekokous, uudet johtajat valitaan taas.- dfbbf
Hyvä niin. Jos SKE halutaan persujen kaltaiseksi hyssyttelijöiksi, niin sitten parempi äänestää persuja eikä luoda toista samanlaista puoluetta.
Kyllä SKE:llä pitää olla Marcon tiukka linja. Kaikki uudet puolueet yritetään muuttaa samaksi massaksi. Eihän nykyisessä eduskunnassakaan ole oikeaa oppositiota.
- Kunhankysyin
Saako SKE rahoitusta Kremlistä kun päätavoitteenne on Suomen puolustuksen heikentäminen?
- Sivarimies-uhoilee
Marco on aseistakieltäytyjä. Mitään Marcon sanomaa linjausta puolustuksessa, mihinkään suuntaan, ne ovat aika pätemättämiä sivarimiehen mielipiteitä joka tapauksessa.
- HuutaaOsaavatKaikki
Laitahan perustelut noin typerään väitteeseen!
- MelkoistaVehkeilyä
Huonosti järjestetty. Aika loppui ja pohjoisen porukka ei ollut varautunut klo 17:30 muualla jatkuvaan kokoukseen.
- MelkoistaVehkeilyä
Eli eikös kaikille ala olla selvää, miksi tämä järjestettiin Helsingissä? Järjestelyä ei myöskään oltu ilmoitettu etukäteen!
- Laiton-jatkokokous
Puolueen virallista ja päätösvaltaista kokousta ei voi järjestää toisessa paikassa 17:30 alkaen.
Puoluekokouksen aika ja paikka on ilmoitettava jäsenistölle 10 vrk ennen puoluekokouksen pitämistä. Nyt siitä ilmoitetaan tällä tavalla tuntia ennen, eikä kaikkia puolueen 300 jäsentä ehditä mitenkään informoimaan asiasta.
Tuo uusi kokous todennäkösesti yrittää valita uusia Hallituksen jäseniä. Valinnat ovat puolue ja yhdistyslain edessä pätemättömiä.
Helposti nostettavat oikeuskanteet jumittavat SKE liikkeen ainakin 2 vuoden ajaksi. - älm
Kyllä pohjoisen porukka oli varautunut, koska tarkoitus oli hidastaa häiriköinnillä ja yhtä aikaa meluamalla kokousta. Jos olisivat käyttäytyneen, niinkuin aikuiset olisi kokous mennyt tunnissa loppuun. Tais Arikin olla taas jaloviina pöhinöissä, kun huusi kaikkien päälle kurkku suorana. Varmaan on suuttunut Marcolle siitä, että joutui julkisesti pyytämään anteeksi känni solvauksiaan rikoksen uhrista netissä.
- sdlömv
Ihan ok vedetty tilaisuus Marcolta ja Juntuselta, vaikkakin huutava apinalauma yritti hajoittaa ja hidastella kokousta. Siinämielessä onnistuivat hidastamaan, että nyt itkevät ettei kokousta saa jatkaa toisessa paikassa.
- ölmöm
Joo. Ensin hidastetaan kokousta tahallaan ja sitten, kun kokousta halutaan jatkaa, niin sitä ei apinalauma hyväksy.
- SelkeäSuunnitelma
ölmöm kirjoitti:
Joo. Ensin hidastetaan kokousta tahallaan ja sitten, kun kokousta halutaan jatkaa, niin sitä ei apinalauma hyväksy.
Miksi tuota ei aloitettu kello 11:00???
- lcbc
SelkeäSuunnitelma kirjoitti:
Miksi tuota ei aloitettu kello 11:00???
Kukaan ei arvannut nynnyosaston viivyttävän vain parin äänestyksen tekemistä.
Ilman häiriköintiä moiset asiat olisi käsitelty tunnissa. - ÄläJauhaPaskaa
lcbc kirjoitti:
Kukaan ei arvannut nynnyosaston viivyttävän vain parin äänestyksen tekemistä.
Ilman häiriköintiä moiset asiat olisi käsitelty tunnissa.Kaikkihan sen arvasi!!!
Siksihän Marco ja Juntunen olivat ETUKÄTEEN VARANNEET JATKOTILAT!!!
- FakinIdiootti
Eikö tuon äijän vehkeily nyt raivostuta ihan kaikkia, vaikka ei puolueesta piittaisikaan?
- Kunhankysyin
Miksi puolue ajaa verovapautta maanviljeliöille? Tällä hetkelläkin verorahoista maksetaan valtavia tukia kyseiselle ryhmälle,miksi vielä pitäisi saada verovapaus?
- Kirjastotätit-johdossa
>> Kokous olisi mennyt ajallaan loppuun jos nynnylauma ei tahallaan huutanut
yhtä aikaa ja tahallaan viivyttänyt tilaisuutta. >>
Tämä paljastaa sen, että kuinka heikkoa ja olematonta on Marcon kyky arvioida tulevia tapahtumia. Helsinki on täynnään erilaisia kokouspaikkoja, joita omistajat kilvan tyrkyttävät ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi käyttöön.
Marco ei älynnyt varata selalista kokouspaikkaa, jossa kokous olisi ehditty varmasti vetää läpi.
Tällainen kirjastotätien taukohuoneeseen pykäisty 2.5 h mittainen kokous on aivan kakaroiden leikkimistä. Puoluejohto on ihan ulapalla tässäkin kohtaa. - Keskustelut-deletoitu
Äskeiden puoluekokouksen 1-osan video on Youtubessa katsottavissa. Sen sijaan oikeassa reunassa oleva keskustelustreami on deletoitu pois.
https://youtu.be/NGYZ-OenVCI
Sinne tuli satoja värikkäitä lausumia, ja niitä ilmeisesti ei tulla Youtubessa enää näkemään. - Lkuiik
Joko myyrät sai uuden puheenjohtajan puolueelle vai vahalla jatketaan mites kävi?
- Minävaann
Jos kokous jatkuu niin se sitten jatkuu,ne keitä ei siellä huvita olla menee kotia,kokouksen järjestäjä ei voi tietää jäsenistön kotiinmeno aikoja,eikö niin? Turha on jälkikäteen valittaa päätöksistä jos on lähtenyt keskenkaiken pois sieltä
- Oulussa_seuraavaksi
Tässä on hyvät loppusanat tämänpäiväisestä farssista!
https://www.youtube.com/watch?v=yRS8IG81lpc#t=1150- Vaalien-lopputulos
Hyvät loppusanat tuolta Matti Loimupalolta. Kokous oli täysi farssi, Varsinaisia kolmea tehtuä äänestystä Loimupalo ei kyseenalaistanut.
Mutta se että kokous kesken kaiken siirretään uuteen paikkaan, se ei mene enää yhdistyslain ja puoluelain sääntöjen mukaisesti.
Todennäköisesti 1.1.2019 alkaen SKE:n johdossa yrittää rääpiuä kaksi eri hallitusta. Se lokakuulla valittu virallinen hallitus johon Loimupalo ja Lindströn kuuluvat. Ja toisena hallituksena tuo Käpylän kerhtalolla valittu ei-laillisesti valittu hallitus.
Kerron tässä varmana tietona kevään eduskuntavaalien lopputuloksen.
Suomen Kansa Ensin tulee saamaan KOKO MAASSA yhteensä noin 5.000 ...7.000 ääntä. Ainoakaan eduskuntapaikka ei tule olemaan lähelläkään toteutumista.
Kansallismieliset suomalaiset turvautuvat uurnilla lopulta kuitenkin perinteiseen Perussuomalaisten puolueeseen.
- kauheemolotus
Mitä noi monet maalaiset oikein huutaa onko ne jostain toisesta puolueesta?
- TsemppiäJärjenÄänelle
Luku- ja kirjoitustaidottomat idiootitko haluaa hajottaa puolueen ja nousta puheenjohtajaksi? - Sanon näin, koska sivusta seuranneena olen saanut tämän käsityksen. Oulun ja Jykylän huutelijat kuvittelevat pystyvänsä pj:n hommaan. Hah! Eivät pysty, kun eivät pysty tunnustamaan omia virheitäänkään tai sabotointejaan.
Ovat raahanneet paikalle näköjään koko pohjoisen asunnottamat - näyttää siltä. No, toiminta ja puolueen kehitys loppuu siihen pisteeseen, ellei MdW tule valituksi. On kykenevä ja riittävän opiskellut ihminen. Sama pätee suureen osaan hallitusehdokkaita.- RikollisetPoisJohdosta
Kylläpä näkee, miten epärehellistä sakkia Marco on kannattajikseen haalinut!
Oulussa järjestetään asiallinen puoluekokous, jonka on koolle kutsunut laillinen hallitus ja jonka laillisuus ja päätösvaltaisuus pystytään todistamaan ja johon osallistujat ovat maksaneet jäsenmaksunsa. - MarconPelleilytRiittävät
RikollisetPoisJohdosta kirjoitti:
Kylläpä näkee, miten epärehellistä sakkia Marco on kannattajikseen haalinut!
Oulussa järjestetään asiallinen puoluekokous, jonka on koolle kutsunut laillinen hallitus ja jonka laillisuus ja päätösvaltaisuus pystytään todistamaan ja johon osallistujat ovat maksaneet jäsenmaksunsa.Niin, ja jonka pitämiseen on varattu riittävästi aikaa!
- Kapinaliike
RikollisetPoisJohdosta kirjoitti:
Kylläpä näkee, miten epärehellistä sakkia Marco on kannattajikseen haalinut!
Oulussa järjestetään asiallinen puoluekokous, jonka on koolle kutsunut laillinen hallitus ja jonka laillisuus ja päätösvaltaisuus pystytään todistamaan ja johon osallistujat ovat maksaneet jäsenmaksunsa.Turha nyt on siellä bussin penkillä itkeä mikset jäänyt kokoukseen?
- FarssiTv
Sken ylimäärainen jäsenkokous ll.
Farssimainen esitys vallanhimosta ja valehtelusta.
Helmikuussa livenä samalla kanavalla. - Laiton-Lehti-ja-Kokous
>> Turha on jälkikäteen valittaa päätöksistä jos on lähtenyt keskenkaiken pois sieltä
Kokousajaksi oli kokouskutsussa ilmoitettu 13:30 - 16.00, ja kokouspaikaksi Töölön kirjaston kokoushuone. Kaikki jotka osallistuivat tänä ajankohtana järjestettyyn puoluekokoukseen, osallistuivat sen kokouksen viralliseen ja päätösvaltaiseen osaan.
Jos tämän jälkeen pidetään jotakin jatkokokousta Käpylssä, jossakin salissa, niin se kokous ei ole enää SKE puolueen omien sääntäjen mukaan päätösvaltainen.
Paikalla voi kokoontua ketä tahansa puolueväkeä, ja he voivat sanoa "totean kokouksen päätösvaltaiseksi", mutta se ei kuitenkaan tee siitä päätösvaltaista puoluekokousta.
Tämä päätösvallattomuus on helppoa vetää Aluehallintovirastossa ja alioikeudessa kanteena esille.- Sivullinen
Miksi lähditte keskenkaiken pois sieltä,kokouksilla on tapana venyä, en ole koskaan ollut kokouksessa missä päätösvalta olisi viety pois jonkun kotiintuloaikaan vedoten,haloo aikuisten oikeesti,kuvitteletteko oikeasti että riitelemällä saadaan asioita menemään eteenpäin?
- RikollisetUlos
Tämä toimi esikokouksena tammikuussa järjestettävälle ylimääräiselle jäsenkokoukselle Oulussa. Varmasti mielipiteet selkiytyivät ja MdW lentää ulos puolueen johdosta viimeistään siellä.
- Kkuuuj
Meinaatte sitten viskata teidän parhaan valttikortin pois???Ja mitä saatte tilalle?Jonkun takahikiällä kasvaneen klanipään pelkällä peruskoulupohjalla?Onnea vaan👍
- ParempiakinTapahtumiaOn
Kkuuuj kirjoitti:
Meinaatte sitten viskata teidän parhaan valttikortin pois???Ja mitä saatte tilalle?Jonkun takahikiällä kasvaneen klanipään pelkällä peruskoulupohjalla?Onnea vaan👍
MdW on pelkkä turha epärehellinen kouhottaja, joka huutaa parillekymmenelle kaverilleen miekkareissa.
Epärehellistä ihmistä ei todellakaan kaivata minkään puolueen johtoon! Sitä paitsi, kukaan ei estä Marcoa edelleen järjestämästä miekkareitaan.
- Äpstch
Lensikö?
- Jatkuu-jatkuu
Ei lentänyt. Kokous jatkuu kohta kanavalla ske 14 youtube. Mene kuuntelemaan jos haluat.
- Taasvituix
Ei jatku mikään kokous! Jos nuo keskenään hilluvat, niin se ei ole mikään laillinen kokous.
- Kömpelö-koollekutsu
>> en ole koskaan ollut kokouksessa missä päätösvalta olisi viety pois jonkun kotiintuloaikaan vedoten,haloo aikuisten oikeesti,kuvitteletteko oikeasti että riitelemällä saadaan asioita menemään eteenpäin? >>
Kokouskutsussa EI OLISI pitänyt määrittää kokousajaksi 13.30 - 16.00.
Kokouspaikaksi ilmoitettiin Töölkäön kirjasto, ei Käpylän baari. Kun se kuitenkin noin ilmoitettiin, niin se 13.30 - 16.00 oli ja on silloin myös kyseisen kokouksen virallinen ja päätösvaltainen kokousaika.
Tästä voidaan täällä länkyttää, mutta kun noin on kokouskutsun ajankohta ja paikka muotoiltu, niin silloin se myös oikeudessa pätee. - MitenNuoKehtaavat
Hännystelijöiden klubi! xDDD
https://www.youtube.com/watch?v=b-yKdHVsZNU- KeskinäisenKehujienKerho
Äänistä voi päätellä, että puhuva piä on siellä. Lisäksi turbohuuli vilahti kuvissa.
- Tynkänaamat
SKE on kuolleiden ei-elävien eli kuolleiden sielujen puolue. Anna äänesi noille, niin se menee suoraan roakakoriin.
Alkuun kokouksessa oli 85 jäsentä paikalla, nyt jatkokokouksessa vain 36 jäsentä. Poistuneita on 49 kappaletta. - Hehhehheh
Marco de Witiä ehdotettu ja muita ehdokkaita ei näytä olevan!
- Nukkumarco
Ei mitään toivoa saada päätöksiä laillisiksi.
Näin rehellinen on Suomen poliisi ja Suomen kansa ensin.
- Tuttu-ISIS-juttu
Oho, äänestystä puheenjohtajasta ei tullut lainkaan. Marcoa ehdotettiin, ja 36 osallistujan joukosta ei ehdotettu vastaehdokasta.
Vaalia ei pidetty lainkaan. Juntunen totesi nuijankopautuksella että Marco on valittu uudeksi puheenjohtajaksi.
Marco aloitti uutena puheenjohtajana tutun, satoja kertoja kuullun oman puheensa
"Tänne Suomeen voi tulla kuka tahansa, mstä tahansa, vaikka ISIS-alueelta...."
Eläköön uusi puheenjohtaja.- äsdvl
Jos ei ole muita ehdokkaita, niin asia on yksinkertainen. Eihän suurtenkaan puolueiden kaikki jäsenet ole halukkaita olla paikalla ja äänestää asioista.
- Hervotonta
äsdvl kirjoitti:
Jos ei ole muita ehdokkaita, niin asia on yksinkertainen. Eihän suurtenkaan puolueiden kaikki jäsenet ole halukkaita olla paikalla ja äänestää asioista.
Kuinka paatunut pitää olla, että tuollaista jauhaa?
- Hehhehheh
Marista varapuheenjohtaja...
Teennäinen puhe!- pdifdi
Hyvä Mari! Ketään muuta ehdokasta ei löytynyt.
- Hervotonta
Matutaxi toinen puheenjohtaja...
- Valtakunta-perustettu
Täähän on vähän kuin Adolf olisi valittu puheenjohtajakjsi, ilman vastaehdokakita ja Eeva Brauni sai varapuheenjohtajan opaikan. Myöskin ilman yhtään vastaehdokasta.
Kestä tehdään puolueelle Göbbels, probagandaosaston päällikkö?
Olli lienee Suomen Kansan Kolmannen Valtakunnan tekninen arkkitehti, Albert Speer.
Siis Olli saa jatkossakin pyörittää elokuvauskoneita kentällä, ja suunnittelee uudet valtakunnan teknoloogiat ja aluekeskukset.
- pdivjl
Asiat edistyy, kun rupusakki lähti viinanhimoissaan juomaan.
- Hervotonta
Kyllä tuo on todellinen rupusakki, jotka Käpylään painoivat näytelmäkerhoaan pitämään!
- Hervotonta
Hallitukseen Puhuva Piä, Tuukka, Olli Heikkilä, Turbohuuli, Juntunen, ja joku random-jätkä.
- Tanikin-hallitsee-nyt
Unohdit mainita Rosa Tanin runsaat huulet. Noilla huulilla on kaksinkertainen ilmaisuvoima, silikooni puhuu.
- Hervotonta
Tanikin-hallitsee-nyt kirjoitti:
Unohdit mainita Rosa Tanin runsaat huulet. Noilla huulilla on kaksinkertainen ilmaisuvoima, silikooni puhuu.
Niin, Turbohuuli mainittiin tuossa.
- Roosa-oli
Sorpat, luin liian nopeesti eikä Turbo tarttunut näkimiin. Siellä se Roosa kuitenkin meni listalla.
- Kjgioi
Edelleen pois lähtiöille mitäs läksitte oma vika ,kokouksissa ollaan loppuun asti ja jos ei niin pulinat pois,
- ousbcbc
Niin! jos ei ole paikalla, kuin rääkymässä aluksi ja lähtee pois, niin on tosiaankin turha valittaa. Muitakin ehdokkaita olisi ollut mahdollista asettaa ja äänestää. Kohta mylläripersu tekee striimin ja hekottelee, että saatiinpas edes porukka jaettua kahtia.
- enookuullu
en oo kuullu enkä aio kuulla ku !kuningatar elisabetin hovista tämmöstä??!!onpa outoo.
- pionp
Tämä kokous numero 2 sujui mallikkaasti. Myyrät tunnusti epäonnistuneensa ainakin toistaiseksi, koska eivät enää olleet enää järjestämässä kuorohuutoa.
- Hervotonta
Rahastonhoitajasta ei puhuttu mitään, koska Mari jatkaa myös siinä tehtävässä...
- MAri-ostoksilla
Rahat on Marin takana. Mari lähtee huomenna niillä rahoilla ostoksille.
Puolueen Varapuheenjohtajana on paljon hankintoja tehtävänä. Alkajaisiksi garderoobi varapuheenjohtajalle kuntoon.
- mitäliesattunu
katsoin tuon pidätysjutun.mitälie ollu,mut entiedä???ei ollu oikein kivaa mitenkään!polliisilla ol varmaan "joku"syy,MUT MUT???ol mite ol????...........................kansalaisena?!
- TäysinLaitonta
Ei näytetty edes niitä 10%, jotka vaativat uutta kokousta ennen kuin laillinen hallitus olisi aloittanut vuoden alusta.
- Joko_Uskotte
Tämähän on vain massiivinen todiste Marcon ja hännystelijöiden härskistä ja lakeja halveksivasta touhusta!
Todellinen kannatus mitataan laillisessa hallituksen kokouksessa Oulussa! - Jytky-jytky-jytky-jytky
Juuri nyt on oikea aika alkaa odotella Suomen Kansa Ensin puolueelle aivan taivaallisen valtaisaa ja voittoisaa jättijytkyä kevään vaaleissa.
Tämä porukka on osoittanut että se pesee ja linkoo. Ryhmöähenki on vahvaa, ja reiluus on katossansa SKe porukan sisällä.
Suomalaisten ihmisten asiat tulevat varmasti hoidettua, kun SKE väki saa asioista päättää. - fghgchcg
Oulussa ei voi järjestää kokousta siellä on liikaa raiskareita niiden virkamiehet on suvakkeja eikä ne tee asialle mitään.
- EipäTarvitseÄänestää
Marco olisi voinut päätyä jopa eduskuntaan, ellei olisi ryhtynyt massiivisesti perseilemään!
Nyt sen äänisaalis tulee olemaan korkeintaan tuo 36 ääntä.- Kytty
Kerro mitä se on tehnyt? Nyt alkoi kiinnostaa
- EipäTarvitseÄänestää
Kytty kirjoitti:
Kerro mitä se on tehnyt? Nyt alkoi kiinnostaa
Katso sen viimeiset streamit.
Katso myös Youtubesta massiivisen teatraalinen käännekohta: "SKE:n pj:nä pyydän kaikilta anteeksi!"
Mitä mieltä olet siitä, että kyseisten henkilöiden kommentointi puolustuksekseen on täysin estetty? - Kjhuij
EipäTarvitseÄänestää kirjoitti:
Katso sen viimeiset streamit.
Katso myös Youtubesta massiivisen teatraalinen käännekohta: "SKE:n pj:nä pyydän kaikilta anteeksi!"
Mitä mieltä olet siitä, että kyseisten henkilöiden kommentointi puolustuksekseen on täysin estetty?No laitappa linkki
- jankkaajat
EipäTarvitseÄänestää kirjoitti:
Katso sen viimeiset streamit.
Katso myös Youtubesta massiivisen teatraalinen käännekohta: "SKE:n pj:nä pyydän kaikilta anteeksi!"
Mitä mieltä olet siitä, että kyseisten henkilöiden kommentointi puolustuksekseen on täysin estetty?He (Ari Matti) ovat puhuneet ja esiintyneet asiassa liiankin kanssa. Ja unohtaen yhden tärkeän asian ennen järkyttäviä lausuntojaan ja anteeksipyyntövideoitaan ihan vierailla nettialustoilla: informoida asiasta puolueen puheenjohtajaa. Miten tuollainen käytös on ylipäänsä mahdollista? Nyt katkeroituneina tekevät kaikkensa sabotoidakseen puolueen toiminnnan. Riikka komppaa Matin sussuna asiassa ja on näköjään samassa veneessä tuhon tiellä.
- Luyyii
Kapinaliike lähti vapaaehtoisesti bussinpenkille kesken kokouksen,kannattiko?Ei voi ketään muuta syyttää kuin itseään
- PerseilySaaLoppua
Älä siinä vingu, vaan katsotaan asiat kuntoon laillisesti Oulussa!
- Laillinenoli
PerseilySaaLoppua kirjoitti:
Älä siinä vingu, vaan katsotaan asiat kuntoon laillisesti Oulussa!
Tämän päivän kokous oli laillinen sitä ei pikkupojat kotiintuloaikoineen voi kaataa,demokratia voitti, hyväksy tosiasiat jos et eroa puolueesta,mutta pulinat pois
- RikollistaPelleilyä
Laillinenoli kirjoitti:
Tämän päivän kokous oli laillinen sitä ei pikkupojat kotiintuloaikoineen voi kaataa,demokratia voitti, hyväksy tosiasiat jos et eroa puolueesta,mutta pulinat pois
Eivät nuo rikolliset kyenneet todistamaan laillisuutta lainkaan! Siksi kyseinen kohta olisi tullut vasta äänestyksen jälkeen ja nyt se "unohdettiin" Käpylässä kokonaan, samoin kuin rahastonhoitajan valinta.
- Marillekin-musta-leima
Aikaisemmin Mari olis sivustakatsoja, bystander. Ei itse osallistunut toimintaan, vaan oli lähinnä jonkinmoisen uhrin asemassa, fuhrerin peukalon alla.
Nyt Mari otti aktiivisen osallistujan roolin varapuheenjohtajana. Samat kanteet tehdyistä hirmuteoista kuin aikanaan tulevat puheenjohtajan niskoille, niin ne samat tulevat nyt myös varapuheenjohtaja-Marin kontolle. - RikollisjengiSeOn
Oli oikeastaan hyvä, että tuo Marcon sakki osoitti ja todisti kaikille ulkopuolisillekin törkeytensä ja halukkuutensa jopa lakien rikkomiseen!
- sdb
Rikollisjengi poistui paikalta häntä koipien välissä. Eivät saaneet sabotoitua vielä tätä toista yritystä. Marcon kannattaisi olla reformin ehdokas, niin kansanedustajan paikka olisi taattu.
- RikollistaPelleilyä
sdb kirjoitti:
Rikollisjengi poistui paikalta häntä koipien välissä. Eivät saaneet sabotoitua vielä tätä toista yritystä. Marcon kannattaisi olla reformin ehdokas, niin kansanedustajan paikka olisi taattu.
Marco on vankilatuomion saanut rikollinen ja myös tämänpäiväinen käytös todisti, että hän on paatunut rikollinen!
- hyvää.jälkeä.tuli
Kokous meni laillisesti ja kaikki osaavat (= koulutetut) valittiin hallitukseen.
Ei mitään valittamista.- SKE_Jatkaa_Asialinjalla
Perustakaa Marco ja rikolliset hännystelijät oma puolue! Kerätkää myös kannattajakorttinne ihan itse!
- dpvkdkvl
SKE_Jatkaa_Asialinjalla kirjoitti:
Perustakaa Marco ja rikolliset hännystelijät oma puolue! Kerätkää myös kannattajakorttinne ihan itse!
Näin on. Jos on erimieltä, niin pitää perustaa sen aatteen puolue.
- oshsc
Ok hallitus. Juopot sai kyytiä, kun eivät edes kokouksessa jaksaneet pitää puoliaan. Viinan himo voittaa juopoilla fanatisminkin.
- HuumehiakoVeressä
oshsc kirjoitti:
Ok hallitus. Juopot sai kyytiä, kun eivät edes kokouksessa jaksaneet pitää puoliaan. Viinan himo voittaa juopoilla fanatisminkin.
Katsokaa nyt omaa sihteerikköänne, joka on aina kuin olisi pystyyn nukahtamassa.
- Kly
FARSSI
- TäysinLaitonta
Jokainen näki jo alusta alkaen, että varattu aika ei tule riittämään. Kokouksen päätösvaltaisuus olisi pitänyt lisäksi todeta heti, jota nyt ei tehty lainkaan!
Tarkoituksella hidastivat myös äänten laskentaa, jotta kohtaan 3 (laillisuuden toteaminen) ei päästä lainkaan koko varattuna aikana! - EiPäätösvaltaa
Lakia noudattaen
Kokous - mitätön päätös
päätös loukkaa olennaisesti sisällöltään tai päätöksentekotavaltaan jäsenen yhdenvertaisuutta.
(Yli puolet kokoukseen osallistujista joutui poistumaan)
Lakia noudattaen
Jos joku vaatii suljettua lippuäänestystä. On se suoritettava.- Khgui
Siis ei niitä ajettu pois sana joutui poistumaan on väärä,oikea ilmasu olisi lähtivät kesken kokouksen vapaaehtoisesti pois,olisitte jääneet kokouksen loppuun ettekä juosseet bussin penkille karkuun
- Asiallisetperusteet
Jos jätetään paskan jauhanta niin luin puolueen linjauksia nettisivuilta ,yksi pisti silmään maanviljeliöiden verovapaus...miksi?Suomessa ainoa kuka nauttii palkkatuloista verovapautta on presidentti,pikkaisen perustetta miksi maanviljeliöille moinen etuus?se ammattiryhmä nauttii muutenkin maataloustuista,miksi heistä pitäisi tehdä yhteiskunnan vapaamatkustajia?
- AinaMissäMatalinKynnys
Voisin arvata, että de Witin sukulaiset ovat ryhtyneet maanviljelijöiksi.
- Yhdenvertaisuusperiaate
Eipä mitään!
Tässä oli tällainen esipelleily, joka selvensi Marco de Witin ja hännystelijöidensä RIKOLLISTA LINJAA!
Laillinen hallitus jatkaa vuoden alusta ja siihen EI KUULU tämänpäiväinen täysin rikollinen pelleily, vaan aikaisemmin lokakuussa valittu hallitus jatkaa. Uusi LAILLINEN hallituksen kokous järjestetään kuitenkin pian vuoden alussa, todennäköisesti tällä kertaa Oulussa. - Hyvämarco
Ihme älämölöjengiä Marco oli asiallinen mutta mitä ne muut mölisijät siellä olivat. Ei noin kokouksissa käyttäydytä.
- JatketaanPuoluelinjalla
Tässä on hyviä selventäviä puheenvuoroja.
https://www.youtube.com/watch?v=R_WmcfLIEs4#t=1828
Kuunnelkaa varsinkin Ari Lindströmin lausunto.- vttq
Miksi tuo pohjoisen porukka aloitti heti kokouksen pitkittäminen möykkäämällä ja huutelemalla?
Eivät antaneet kovin fiksua kuvaa. - KaikenlaistaSitäNäkee
vttq kirjoitti:
Miksi tuo pohjoisen porukka aloitti heti kokouksen pitkittäminen möykkäämällä ja huutelemalla?
Eivät antaneet kovin fiksua kuvaa.Mietipä pienessä päässäsi sitä, äläkä kysele tyhmiä!
- Lakipykälä
Mitätön päätös
Yhdistyslain (33 §) mukaan päätös on mitätön, jos se loukkaa jonkun yhdistykseen kuulumattoman oikeutta, ilman jäsenen suostumista vähentää hänelle vakuutettua erityistä etua yhdistyksessä tai vähentää jäsenen yhdenvertaisuutta yhdistyksessä. Yhdistykseen kuuluva tai siihen kuulumaton henkilö voi näissä tapauksissa vedota tuomioistuimeen, joka mitätöi tehdyn päätöksen. Ks. laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen, moitekanne, moitteenvarainen päätös, nulliteettipäätös, päätöksen moittiminen.- KaikinPuolinRikollinen
Marco lienee laskenut tuon niin, että vaalit ehditään pitää ennen kuin tuota laitonta kokousta saadaan edes käsittelyyn.
Sinetöi oman kohtalonsa. Ei tuollaista kukaan järkevä ihminen äänestä! - Kerroppa
Missä todetaan että jos jäsen luikkii bussin penkille karkuun niin se tekee kokouksesta laittoman? Laita linkki kun olet niin varma asiastasi
- AikaLoppumassa
KaikinPuolinRikollinen kirjoitti:
Marco lienee laskenut tuon niin, että vaalit ehditään pitää ennen kuin tuota laitonta kokousta saadaan edes käsittelyyn.
Sinetöi oman kohtalonsa. Ei tuollaista kukaan järkevä ihminen äänestä!Eikös lakimiehet voi tuon mitätöidä hyvinkin nopeasti?
- MistäNoitaSikiää
Kerroppa kirjoitti:
Missä todetaan että jos jäsen luikkii bussin penkille karkuun niin se tekee kokouksesta laittoman? Laita linkki kun olet niin varma asiastasi
Älä yritä jauhaa p**kaa! Tajuat sen itsekin, että jäseniä ei kohdeltu tasavertaisesti, joka on demokraattisen äänestyksen perusta!
- KoviaPelleilemään
KaikinPuolinRikollinen kirjoitti:
Marco lienee laskenut tuon niin, että vaalit ehditään pitää ennen kuin tuota laitonta kokousta saadaan edes käsittelyyn.
Sinetöi oman kohtalonsa. Ei tuollaista kukaan järkevä ihminen äänestä!Heidän päätöksensä ei astu laillisesti voimaan, koska se on riitautettu!
Näin ollen vuoden alusta jatkaa aikaisemmin valittu hallitus. Seuraava hallituksen kokous järjestetään todennäköisesti Oulussa. Se meneekin sitten lain kirjaimen mukaan. - Lutuuuter
MistäNoitaSikiää kirjoitti:
Älä yritä jauhaa p**kaa! Tajuat sen itsekin, että jäseniä ei kohdeltu tasavertaisesti, joka on demokraattisen äänestyksen perusta!
Perustele väite että ei kohdeltu tasavertaisesti
- MitäIhmeenRoskaa
Lutuuuter kirjoitti:
Perustele väite että ei kohdeltu tasavertaisesti
Perustele olettamus, että älykkyytesi vastaa normaalia ihmistä.
- Lakipykälä
Nulliteettipäätös
Lainvastainen, mitätön päätös, jota ei tarvitse panna toimeen, Termi on peräisin matematiikasta, jossa se tarkoittaa nollaisuutta. Nulliteetti-termiä käytetään myös kuntapuolella viittaamaan itsessään, jo syntyessään pätemättömään päätökseen. - Luyiii
Aika vahvasti sataa uuden puolueen puheenjohtajan niskaa paskaa,mitä ihmettä se on tehnyt ansaitakseen tämän? Onko uudella pienellä puolueella varaa moiseen?
- PainukoonHollantiin
"...mitä ihmettä se on tehnyt ansaitakseen tämän?"
Kuinka TYHMIÄ ihmiset oikein ovat jos eivät vieläkään tajua tuon vihonviimeisen äijän järjetöntä rikollisuutta??? - Kyyii
PainukoonHollantiin kirjoitti:
"...mitä ihmettä se on tehnyt ansaitakseen tämän?"
Kuinka TYHMIÄ ihmiset oikein ovat jos eivät vieläkään tajua tuon vihonviimeisen äijän järjetöntä rikollisuutta???Kerro esimerkki tai laita likki
- PitempäänJoSeurannut
Kyyii kirjoitti:
Kerro esimerkki tai laita likki
Etsi itse! Ei todellakaan ole vaikeaa!
- Omppuli
Kyyii kirjoitti:
Kerro esimerkki tai laita likki
Xxxx xxx xxx tuomio
Hoogle - Jyuiihh
PainukoonHollantiin kirjoitti:
"...mitä ihmettä se on tehnyt ansaitakseen tämän?"
Kuinka TYHMIÄ ihmiset oikein ovat jos eivät vieläkään tajua tuon vihonviimeisen äijän järjetöntä rikollisuutta???Täällä kiljutaan jotain rikoksista ,missä on näyttö kertokaahan,helvetillinen julkinen lynkkaus menossa....laitelkaa linkkejä jos jotain on
- RauhanmieskinHiiltyy
Jyuiihh kirjoitti:
Täällä kiljutaan jotain rikoksista ,missä on näyttö kertokaahan,helvetillinen julkinen lynkkaus menossa....laitelkaa linkkejä jos jotain on
Niitä ei TODELLAKAAN ole vaikea löytää!
Katso tuon idiootin viimeisimmät SKE-streamit ja koeta etsiä niille sen väitteille jotakin oikeaa totuuspohjaa, ennen kuin tulet tänne päätäsi aukomaan! - RauhanmieskinHiiltyy
Jyuiihh kirjoitti:
Täällä kiljutaan jotain rikoksista ,missä on näyttö kertokaahan,helvetillinen julkinen lynkkaus menossa....laitelkaa linkkejä jos jotain on
Voisitkin itse laittaa todisteita Riikan, Matin ja Arin väitetystä rikollisuudesta ja puoluevastaisuudesta, jonka takia tuo sairas hollantilainen on kuukauden julkisesti riehunut! Antaa tulla!
- Khguh
RauhanmieskinHiiltyy kirjoitti:
Voisitkin itse laittaa todisteita Riikan, Matin ja Arin väitetystä rikollisuudesta ja puoluevastaisuudesta, jonka takia tuo sairas hollantilainen on kuukauden julkisesti riehunut! Antaa tulla!
Kinastelette kuin pienet lapset hiekkalaatikolla
- E.I.Päivänvalo
Kyseinen lainkohta:
Jos kirjanpitorikoksessa
1) liiketapahtumien kirjaaminen tai tilinpäätöksen laatiminen laiminlyödään kokonaan tai olennaisilta osiltaan,
ja kirjanpitorikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kirjanpitorikoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
-------------------------------------------
Ja tuollainen ukko pitää majaa samassa taloudessa puolueen rahastonhoitajan kanssa!
- Exmaidan
Marco ja me hävisime tämän erän vaikka voiton avaimet oli jo taskuissamme.
Nyt kokous riitautetaan ja tehty työ valuu hukkaan. Ja riitautus tapauksessa on mahdollisuutemme hieman heikot. Kokouksen päätösvaltaisuus, unohtui. Yms. Voittiko Halla-aho antamatta iskuakaan?
Marco, nyt jälleen on kutsuttava hätäkokous ja pelastettamme mitä voimme.
Hallitusta ei voi erottaa, jos kokouksen esityslistassa siitä ei ole mainintaa. - JyviäMyllyyn
Loppuukohan Oululaisten / Jyväs Poriparin rahat, kun lähti kesken pois kokouksesta,
ja olihan se jo nähty että heidän tuomilla "äänestäjillä" eivät saa KAAPATTUA itselleen
salonkin paikkaa puolueessa.
Eivät onnistunut PERSUT TÄSSÄKÄÄN kaappauksessa !
Joten ei ku ny vaihtaka striimin nimeksi, joko Jyviä Myllyn tai Kiviä Myllyn.- Takaisin_Hollantiin
Mikäs rikollinen se sielä vielä inisee?
Kyllä Marco on jo kaikille näyttänyt, millainen sairas ja äärimmäisen epärehellinen persläpi on! - Kiviä_Myllyn
Takaisin_Hollantiin kirjoitti:
Mikäs rikollinen se sielä vielä inisee?
Kyllä Marco on jo kaikille näyttänyt, millainen sairas ja äärimmäisen epärehellinen persläpi on!MITÄ ONKO TOTUUS LIIAN IKÄVÄÄ ?
TÄLLAISIA PERSUT ON KUN EI TOTUUTTA SAA KERTOA, VAAN SE POISTETAAN HETI!
ELIKKÄS, KUKA ON JA MITÄ ?
- MarcoOnHäikäilemätön
Marco on täysin asiattomasti ja rikollisesti jo yli kuukauden ajan ratsastanut onnettomalla joukkoraiskauksen uhrilla edistääkseen omaa poliittista uraansa muita polkemalla!! Eikä loppua näy!!
Voitteko edes ymmärtää, millainen käsittämättömän sairas ukko tuo on?? Sen naamakin kuvottaa jo!- ÖykkäreitäEiArvosteta
Etpä näy tietävän mitä kommentoit. MdW on toiminut käsittämättömän härskisti, suorastaan rikollisesti! Hän on menettänyt luottamuksen täysin aiheesta!
Tuntuu menevän aina sieltä, missä aita on matalin! Kuten juuri tuo persujen haukkuminen täysin keksimällä keksityin perustein. Sen tarkoitus on yrittää ryöstää persujen äänestäjiä itsensä taakse. - Lkgghh
ÖykkäreitäEiArvosteta kirjoitti:
Etpä näy tietävän mitä kommentoit. MdW on toiminut käsittämättömän härskisti, suorastaan rikollisesti! Hän on menettänyt luottamuksen täysin aiheesta!
Tuntuu menevän aina sieltä, missä aita on matalin! Kuten juuri tuo persujen haukkuminen täysin keksimällä keksityin perustein. Sen tarkoitus on yrittää ryöstää persujen äänestäjiä itsensä taakse.Samaa tekevä muutkin valtapuolueet haukkuvat toisiaan kun kilpailevat äänestäjistä eli normaali juttu
- Lkkjhgghj
Täällä paistaa hyvin läpi se että oikein keksimällä keksitään mitä tahansa tarinoita millä pystyisi lokaamaan puheenjohtajan maineen,tähän mennessä ei yhtä ainoaa linkkiä mikä todistaisi kyseisen herran epäpätevyyttä tehtäväänsä,jokin vanha juttu vuonna 2012 ei riitä osoittamaan muuta kuin sen että ihminen on joskus tehnyt virheen kun koko puoluettakaan ei ollut olemassa ja sen hän on jo yhteiskunnalle sovittanut,vai meinaatteko kivittää lopun ikää jostain tilirikoksesta jos näin on niin onnea vaan loppuelämäänne ja eläkää katkeruudessa lopunikää,huom.olen sivullinen enkä missään tekemisissä puolueenne kanssa,eksyin vain tähän lankaan ja rupesin ihmettelemään kun aikuiset kinaavat kuin lapset hiekkalaatikolla
- EnEdesUskoisiEllenNäkisi
"Varapuheenjohtaja" Mariko siellä kitisee?
Mitenkäs nyt sattuikin niin, että rahastonhoitajan virka unohtui valita uudelleen, kun samalle henkilölle tuli kaksi virkaa ja kaksi nimenkirjoitusoikeutta? Kuinka tyhmiä ne Marcon hännystelijät ovat, kun kukaan koko joukosta ei tuotakaan kyseenalaistanut? Vai oliko koko loppunäytelmän läpivienti vain pakkopullaa, jonka laillisuuteen kukaan ei oikeasti edes usko?
Ihan kaikestahan tuon suorastaan mielisairaan epärehellisyyden ja härskiäkin härskimmän rikollisen luonteen näkee ja ukko myös toimii käsittämättömän rikollisesti vailla pientäkään moraalista selkärankaa tai ihmisten kunnioittamista!
- Tuoretta-rikosta
"tähän mennessä ei yhtä ainoaa linkkiä mikä todistaisi
kyseisen herran epäpätevyyttä tehtäväänsä,jokin vanha
juttu vuonna 2012 ei riitä osoittamaan muuta kuin sen että
ihminen on joskus tehnyt virheen "
Onhan tuo asiakirja helposti löydettävissä Googlettamalla "Ma..o d. W.. tuomio" hakusanoilla, joista selviää että mies sai 5 kk ehdollista vankeutta. Ehdollisen vankeuden koeaika päättyi 31.12.2016, eli huomenna tulee siitä kuluneeksi vasta 2 vuotta.
Ei nuo rikoksina nyt mitään esihitoriallista aikaa ole, vaan varsin tureesta rikoksesta on kyse. - Oikea-Hallitus-koolle
Lokakuussa valittu SKE hallitus on 1.1.2019 alkaen ainoa virallinen ja päätösvaltainen hallitus.
Tuo hallitus kokoontuu tammikuun alkuviikoilla, ja päättää uuden, ylimääräisen puoluekokouksen järjestämisestä.
Uuden puoluekokouksen pitopaikka on välillä Jyväskylä-Oulu. Eli se on tällä kertaa siis pohjoisempana kuin edelliset 3 kokousta, jotka ovat kaikki olleet etelässä.- Ökjyuii
Täällä puskaradiossa ei päätetä virallisista kokouksista,se oli eilen jolloin kapinaliike paleni bussin perälle
- Ansioituneet-jäsenet
SKE puolueen säännöissä sanotaan, että puoluekokous voi valita ansioituneen henkilön olemaan Puolueen Kunniapuheenjohtaja.
Kokouksessa ilman muuta todetaan että MDW on ansioitunut kenttätoiminnassa, ja hänet valitaan kunniapuheenjohtajaksi.
Vähän kuten Paavo Väyrynen joitakin vuosia sitten Keskustapuolueessa.
Jatkossa SKE-kunniapuheenjohtajan tehtäväksi määritetään mielenositus- ja katutoiminnan organisointi.
- Keittiössä-päätetään
Tuokka SKE-säännöissä sanotaan tälleen, että keillä on toimivalta päättää kaikista puolueen raha-asioista.
"9. Puolueen nimen kirjoittaminen
Puolueen nimen kirjoittaa puheenjohtaja, varapuheenjohtaja,
puoluesihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä."
Nyt kun puheenjohtajaksi valittiin M..co ja hänen vaimonsa M.ri, niin tämä pariskunta kahdestaan voi päättää puolueen rahavaroista ihan mitä tahansa. Heillä kahdestaan on siihen nyt laillinen päätösvalta.
He voivat kaksistaan oman keittiöpöytänsä ääressä päättää vaikka että kaikki puolueen rahavarat siirretään ulkopuolisen, Osakeyhtiömuotoisen varainhallinnan yrityksen hoidettavaksi. - Olemme-kovia-miehiä
Tämä on aika liikuttava kohta, kun lepsun näköinen Puoluesihteeri vakuuttaa kuulijoille omaa gangsterinkovaa luonnettansa ja päättäväisyyttänsä.
"Me ollaan oikeesti kovia miehiä, ja naisia."
https://youtu.be/b-yKdHVsZNU?t=2330- NukahtaakoPystyyn
Sen näköinen aina kuin olisi juuri saanut tunnin turpaan.
- Noikin-nauraa-nyt
Myös Uuden Suomen blogistit liittyneet nauravan yleisän joukkoon.
http://valpperi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266629-suomen-kansa-ensin-puoluekokous
Aikaisemmin SKE:ssä saattoi pitää kunniamainintana, jos Uusi Suomi heidän tekemisiänsä jollain laille arvosteli. Mutta nyt ne eivät arvostele. Ne pelkästään huvittuneina nauravat eiliselle hupiohjelmalle, vesitippa silmäkulmassa. No mutta taitaa Marco jatkaa johtajana. Pohjoisen porukka ajoi omaan miinaan. Alkoivat hidastamaan kokousta. Tällä koittivat saada uuden kokouksen kun eivät ehdi käymään asioita läpi. Marcot veti oman kortin ja tauon jälkeen kokousta jatkettiin toisessa paikassa. Kerta kaikkiaan loistava veto, loistavaa viihdettä. Juna jatkaa kulkemistaan kohti vaaleja.
- EiPaljonVakuuta
Minkälainen pösilö pitää olla, että hännystelee kieli ruskeana jotakin tuomion saanutta rikollista, joka ei ole ansioitunut missään muussa kuin paasamisessa parille kymmenelle hännystelijälleen kadulla ympäri Suomea?
Siinäkin joukkoraiskaustapauksessa Seinäjoella kadulla ei ollut Marcoa kuulemassa varmaan kymmentäkään paikallista! Silti MdW miljoonakertaisesti liioittelee keskellä somen autiomaata kirjoitetun lauseen merkitystä, lisäten ja pitkittäen vain uhrin tuskaa! Muita polkemalla tapahtuva itsensä nostaminen on halveksituinta touhua mitä on!
Tuo on niin häikäilemätön ja epärehellinen pelle kuin kukaan voi olla! - TulikoReissuEteen
Eipä tuossa kokouksessa kyetty edes kokouksen laillisuutta toteamaan, joten turhaa siellä olisi ollut paikkaa vaihtaa ja jatkaa hölmöä ja irvokasta näytelmää, joka vain aukottomasti todisti myös ulkopuolisille Marcon ja hännystelijöidensä kusipäisyyden!
Pohjois-Suomessa joskus alkuvuonna katsotaan todelliset voimasuhteet. TulikoReissuEteen kirjoitti:
Eipä tuossa kokouksessa kyetty edes kokouksen laillisuutta toteamaan, joten turhaa siellä olisi ollut paikkaa vaihtaa ja jatkaa hölmöä ja irvokasta näytelmää, joka vain aukottomasti todisti myös ulkopuolisille Marcon ja hännystelijöidensä kusipäisyyden!
Pohjois-Suomessa joskus alkuvuonna katsotaan todelliset voimasuhteet.Saa nähdä nyt milloin kokous tulee vai tuleeko tässä kohdin ollenkaan. Aina on keinoja estää kokous. Pohjoinen oli raahannut kaikki mahdolliset tähän viimeiseen mukaan. Näin varmasti tekee myös muun Suomen porukka jos kokoukseen päätyvät.
Laillisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Sen varmaankin ratkaisee jokin muu taho jos pohjoisella on kanttia lähteä käräjille.
Mainitaan nyt että en ole mikään Marco fani. Koitan nähdä asiat molemmin puolin. Selvää on että Marcot on niskan päällä. Oikeastaan hyvä niin koska Marco parempi johtamaan kuin kukaan pohjoisesta.- TulikoReissuEteen
Sahaaja kirjoitti:
Saa nähdä nyt milloin kokous tulee vai tuleeko tässä kohdin ollenkaan. Aina on keinoja estää kokous. Pohjoinen oli raahannut kaikki mahdolliset tähän viimeiseen mukaan. Näin varmasti tekee myös muun Suomen porukka jos kokoukseen päätyvät.
Laillisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Sen varmaankin ratkaisee jokin muu taho jos pohjoisella on kanttia lähteä käräjille.
Mainitaan nyt että en ole mikään Marco fani. Koitan nähdä asiat molemmin puolin. Selvää on että Marcot on niskan päällä. Oikeastaan hyvä niin koska Marco parempi johtamaan kuin kukaan pohjoisesta.Minusta noin törkeän epärehellinen johtaja on sama kuin ei olisi johtajaa ollenkaan! Hänellä on myös täysin kiistämättä rikostuomio törkeästä rikoksesta, joka tekee hänestä äärettömän huonon keulakuvan puolueelle.
Hänen ajamansa linja on myös olennaisesti muuttunut sen jälkeen kuin raskas työ, eli korttien kerääminen oli tehty, joka täyttää petoksen tunnusmerkit. MdW puolisonsa kanssa esittää myös mm. törkeää ja halveksivaa propagandaa muista puolueen jäsenistä, valehdellen esimerkiksi, että puolue on Marcon luomus, joka on täyttä potaskaa! Esimerkiksi Ari Lindström on ollut puolueen perustajajäseniä, samoin monet muut.
Joukosta on poistunut erimielisyyksien takia aikaisemminkin väkeä, mutta on kohtuutonta tässä vaiheessa, kun puolue on rekisteröity, mädättää ja eriyttää noin voimakkaasti kansallismielistä kenttää, kuten Marco tekee.
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, miten syvästi halveksin tuollaista toimintaa! TulikoReissuEteen kirjoitti:
Minusta noin törkeän epärehellinen johtaja on sama kuin ei olisi johtajaa ollenkaan! Hänellä on myös täysin kiistämättä rikostuomio törkeästä rikoksesta, joka tekee hänestä äärettömän huonon keulakuvan puolueelle.
Hänen ajamansa linja on myös olennaisesti muuttunut sen jälkeen kuin raskas työ, eli korttien kerääminen oli tehty, joka täyttää petoksen tunnusmerkit. MdW puolisonsa kanssa esittää myös mm. törkeää ja halveksivaa propagandaa muista puolueen jäsenistä, valehdellen esimerkiksi, että puolue on Marcon luomus, joka on täyttä potaskaa! Esimerkiksi Ari Lindström on ollut puolueen perustajajäseniä, samoin monet muut.
Joukosta on poistunut erimielisyyksien takia aikaisemminkin väkeä, mutta on kohtuutonta tässä vaiheessa, kun puolue on rekisteröity, mädättää ja eriyttää noin voimakkaasti kansallismielistä kenttää, kuten Marco tekee.
Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, miten syvästi halveksin tuollaista toimintaa!Tietenkin on eri mielipiteitä asiasta. Ainakin se minusta oli pohjoisen porukalta väärin kun nyt koittavat puolueen suunnan muutosta ja johtajan vaihtoa. Selvästi haluavat estää SKE vaaleihin pääsyn. Eivät tunnu onnistuvan. Lähinnä pohjoisen väen käytös oli säälittävää mitä kokousta videolta seurasin. No kompastuivat omaan ansaan. Hieno liike jatkaa kokousta toisessa paikassa.
Sitä saa mitä tilaa ;)
- LammasMääkiTuruus
Tällainen tuli vastaan netissä:
https://goo.gl/images/iajSrs
Mitenkäs on, kun puolueen rahastonhoitaja on samassa taloudessa tuomion saaneen kanssa? Itseäni ainakin epäilyttäisi aika paljonkin.
Kuulin myös jostakin, että samassa perheessä on puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja rahastonhoitaja, joka on sama henkilö kuin varapuheenjohtaja? Oliko myös niin, että samaan perheeseen kuuluu hieman hitaalla käyvä ottopoika, joka on puoluesihteeri?
Kun en näistä asioista tiedä, mutta kiinnostaa, kun on niin oudot kuviot... - MyllärinkiviKaulaan
Menkää marisijat Myllärin kanavalle itkemään, siellä tuntuu löytyvän ymmärrystä kaikille, jotka haluavat heittää kiviä perussuomalaisten kilpailijoiden rattaisiin. - Illasta toiseen! - Taukoamatonta valehtelua ja suurentelua ja " Luulen vissiin" -juttuja vähintään 2/3 striimiajasta.
Esimerkiksi itse pahoja jalkavammoja elämässäni läpikäyneenä tuntuu todella loukkaavalta, että Mylläri vaahtoaa ja ulisee esim., kuinka " MdW vaan istuskelee, kun muut raataa toreilla ja turuilla keräämässä kannattajakortteja". En nyt muista MdW:n sairaskertomusta, mutta muistaakseni hän vasta syyskesällä mursi nilkkansa jonkun antifa-hörhön toiminnan seurauksena? Ja lähihistoriassa oli vasta käynyt polvioperaation läpi.
Jotkut meistä selviää elämänsä läpi ilman murtumia tms. Mutta viisas ihminen pitää suunsa kiinni, eikä rupea syyllistämään ketään murtumapotilasta toimettomuudesta ja laiskuudesta. Ja pienellä empatialla voi ainakin yrittää kuvitella, miltä tuntuisi arkielämä jalka operoituna ilman varauslupaa kyynärsauvojen ja/tai pyörätuolin kanssa. Hävetkää Myllärin syöttämiä harhaisia mielikuvia uskovat ja hankkikaa itsellenne elämä!- TulikoReissuEteen
Olisihan tuolla työttömällä ja persaukisella pariskunnalla ollut päivät pitkät aikaa kerätä kortteja, eikä kerätä ainoastaan muiden raskaan työn hedelmiä! Oma pyörätuolikin mukana, jossa istuskella leppoisasti ja kerätä säälipisteitä. Ei vaan oikea työ maittanut!
Tuota Mylläriä en ole seurannut juuri lainkaan. Sen verran kyllä tiedän, että Marco on loukannut pari kertaa itse itsensä sännätessään lippisvarkaiden perään. Ei taida olla koordinaatiokyky mitään urheilijatasoa.
- EiJaksa
Olisi oikeastaan parempi, että koko SKE laitetaan jäihin odottamaan oikeuskäsittelyä ja eilisen kokouksen rikolliseksi toteamista. Pääasia, ettei tuo törkeästä rikoksesta tuomittu ja epärehellisyytensä osoittanut MdW -pelle pääse mihinkään eduskuntaan. Eipä silti, tuskin tuota olisi monikaan äänestänyt.
Kunnallisvaaleissa noilla muilla voi olla tehtävää.- KansallinenTaistelu
Paras tilanne olisi, että Uudeltamaalta menisi Reformin listoilta useampi henkilö eduskuntaan. Marco vain söisi heiltä ääniä, joten hänen on parempi olla kokonaan pois.
KansallinenTaistelu kirjoitti:
Paras tilanne olisi, että Uudeltamaalta menisi Reformin listoilta useampi henkilö eduskuntaan. Marco vain söisi heiltä ääniä, joten hänen on parempi olla kokonaan pois.
Reformi. Mitä ne nyt saa aikaan eduskunnassa? Missä heidän näkyvyys ? Tuskin niistä kukaan läpi pääsee.
- fqww
Oikein meni äänestykset.
Katsoin nuo jutut äsken. - SKE-Käpylän-Teatteri
>> Oikein meni äänestykset.
>> Katsoin nuo jutut äsken.
Et voinut katsoa äänestyksiä, koska ne suoritettiin kamera suljettuna. Epäluulo meni Marcolla lopulta niin tiukaksi, että hän vaati että jokainen jäsen huudetaan listalta nimellä, ja tämä käy sitten pudottamassa vaalilippunsa.
Tätä ei tosin näytetty, mutta jälkiselosteista asia käy selville.
Se jälkiosan pelleilyäänestys Käpylässä, jossa oli paikalla vain 36 puoluejäsentä, alkuperäisen 85 puoluejäsenen sijaan, sillä pelleilyosuudella ei ole mitään juridista merkitystä.
Puolueen omissa säännöissä sanotaan selvästi milloin puolueen uusi hallitus valitaan. Sitä ei voida valita sääntöjen mukaan kevätkokouksessa, vaan vain syyskokouksessa.
”Puolueen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
...
8. valitaan puoluehallituksen puheenjohtaja, kaksi varapu-
heenjohtajaa ja muut hallituksen jäsenet”
Ylimääräisen puoluekokouksen koollekutsussa ei ollut mainintaa, että puolueelle ollaankin nyt valitsemassa uutta hallitusta. Ei sanallakaan mainintaa tällaisesta. Ja sitten kuitenkin Käpylässä esitettiin teatterinäytelmä, jossa uusi hallitus muka noin vain 36 jäsenen paikalla ollessa polkaistiin pystyyn.
Ei nämä yhdistysten kokoukset näin mene. Yhdistys.laki säätelee näitä tarkasti,
Eikä tuo Käpylän Teatterin esitys täytä minkäänmoisia yhdistyslain sääntöjen, eikä se noudata myöskään SKE:n itse kirjoittamien sääntöjen ohjeistusta.
Puolueen omien sääntöjen mukaan hallitusta ei voida ylimääräisessä puoluekokouksessa valita. Eikä varsinkaan, jos kokouskutsussa ei sellaista ennalta ilmoiteta. - Policyt-puraisee
Tämä kesksteluketju on ollut nyt jo 3 päivää vilkkain koko Maailman Menoa palstalla. Silti se ei vaan nosue millään kolmen suosituimman keskustelun listaukselle mukaan.
Mikähän kumma S24-policy tätä ketjua pidättelee nousemasta suosikkeihin:-) - Tyhjän-jakamista
Tuossa sekavassa SKE-pikkupuolueessa on kaksi leiriä, jotka taistelevat raivokkaasti jonkin asian puolesta, mutta mikä se asia on? He taistelevat vallasta.
He taistelevat sellaisen olemattoman vallan saamisesta ja jakamisesta, jota heillä ei ole olemassa. Pöydällä ei ole kannikkaakaan valtaleipää jaettavaksi, josta leivästä sitten kisattaisiin.
Pöytä on typötyhjä, mitään jaettavaa ei ole. Tämä tulee realisoitumaan aivan koko SKE jäsenistölle 19.4.2019- Silloin se asia heille valkenee, että mitään jaettavaa pöydällä ei ole. - NipeL
Yhdistyslaki.
- SKEpulit
Aivan mahtava ketju vaihtoehtoisen median ja omassa universumissaan eläjien kärkinimistä!
Eihän näitä hullukaan äänestä saati lantillakaan tue, mutta toilauksilleen nauramista ei voi lopettaa ;DDDD - Ilma-marsalkka
Melkein kaikki eilen paikalla olleista 36 osallistujasta saivat jonkinlaisen puoluetittelin itselleen.
Hallitusjäseniä, kassanlaskijoita tai varapuheenjohtajia jne.
Videointi oli suljettuna siinä kohtaa kun valittiin puolueelle Ilmasotamarsalkkaa. Tietääkö kukaan kuka on nykyinen SKE-puolueen Ilmasotamarsalkka?- Kjhgdfg
Mitäs ilmasotamarsalkan tehtäväkuvaan kuuluu? Ka mitä tarkoittaa sana miekkari?
- Ei-ehdokkaita-läpi
> Reformi. Mitä ne nyt saa aikaan eduskunnassa? Missä heidän näkyvyys ?
> Tuskin niistä kukaan läpi pääsee.
Jos Janitskinin ja kumppanien näkyvyys kevään aikana on sama luokkaa kuin nyt 1.5 kk aikana, niin eihän sieltä ketään nouse. Tosin ei nouse SKE-puolueestakaan.
Neljä vuotta sitten kohkattiin että Piraattipuolue on uusi nouseva poliittinen voima. Kaikki nuoret pikkasen imuttelee musaa ja leffoja netistä, ja ne kannatata siksi vaaleissa mielellään piraatteja.
Kuinkas sitten vaaleissa kävikään. Piraattipuolue sai 0.85% koko maan äänistä, koko maan äänisaalis oli 25,086 ääntä. Missään vaalipiirissä ei oltu lähelläkään että Piraattiedustaja olisi noussut eduskuntaan.
Oma ennustukseni on että SKE puolue tulee saamaan alle 10.000 ääntä. Janitskinin Reformilla on hiukan enemmän ehdokkaita, ja muutamia joilla on jonkin verran nimeäkin. He saattavat saada 10.000 ....20.000 ääntä koko maassa. Ei edustajia kummallekaan puolueelle. - Khhloi
Voi tätä kapinaliikkeen itkun määrää,olisitte jääneet kokoukseen ja asettaneet vastaehdokkaan niin olisitte päässeet äänestämään,nyt jäljelle jäi vain luu käteen ja hirveä itkupotkuraivari....mitäs läksit
- Oikeat-hallitsijat
"Voi tätä kapinaliikkeen itkun määrää,olisitte jääneet kokoukseen ja
asettaneet vastaehdokkaan niin olisitte päässeet äänestämään,"
Turhaa höpötystä. Suomen Kansa Ensin puolueen SÄÄNNÖISSÄ sanotaan että uusi hallitus valitaan vain syyskokouksessa. Ei siis keväisin pidettävässä kokousessa, eikä myöskään ylimääräisessä puoluekokouksessa, vaan vain syyskokouksessa.
Viime lokakuussa valittu hallitus on ainoa oikea, säätiölain ja SKE-liikkeen omien sääntöjen mukainen hallitus huomisesta, 1.1.2019 alkaen. - Pellavatyttö
Lain ja yhdistyksen sääntöjen mukaan edetään. Myös marco?
- Khggghh
No Ari lentikö Marco pihalle SKEstä vai miten kävi?
- EiKatsotaHyvällä
Ei vielä, lokakuussa valittu hallitus vuodelle 2019 jatkaa!
Sen sijaan kaikille tuli selväksi MdW:n ja typerien p3rseennuolijoidensa vallankaappausyritys! - Fghjjjj
EiKatsotaHyvällä kirjoitti:
Ei vielä, lokakuussa valittu hallitus vuodelle 2019 jatkaa!
Sen sijaan kaikille tuli selväksi MdW:n ja typerien p3rseennuolijoidensa vallankaappausyritys!Eikös tuossa asken valittu uusi hallitus vai käsitinkö väärin?Eikö toetyt tahot kestä vaalitappiota?
- Dghyyff
Kävikö tässä myt niin että pohjoisen porukka keräsi bussilastillisen äänestäjiä tarkoituksena sysätä puolueen puheenjohtaja vallasta,paikanpäällä huomasivat jäävänsä tappiolle he rupesivat sabotoimaan kokousta?Raiskauksen uhrin solvaamisesta on kannettava vastuu
- EiValtaaRikollisille
Tiedät itse hyvin olevasi epärehellinen roskanpuhuja sekä ilmapiirin saastuttaja!
- HäpeäksiKokoKansalle
Mihin se aika kokouksessa kului? Marcon ja typerien hännystelijöidensä epärehellisyyteen!
https://www.youtube.com/watch?v=OMZUxXaahOY- Etelä
Aika selvätapaus.
Eihän ole kokoukseen osallistujan vastuulla että aika riittää vaan kokouksen järjestäjän. Jo sisään tullessa oli ongelmia kun ovella ei ollut tarpeeksi ihmisiä päästämässä kokoukseen osallistujia sisään. Ja taas tuo laskeminen tuottaa ongelmia.
- Ertttff
Tämä on mahtavaa tosielämän viihdettä antakaahan tilannepäivityksiä missä mennään ? Pohjoinen 1-0 tappiolla,milloin tulee vastaisku? Vai pakeeneeko kapinaliike taas bussinperälle vai kuihtuuko kokonaan pois?
- EiHyvälläKatsota
Marco tulee itse saamaan aikanaan tuomion laittomasta puolueen kaappausyrityksestä!
Vuoden 2019 hallitus jatkaa, joka valittiin lokakuussa. Lainmukainen kokous järjestetään piakkoin. - JottaKaikkiMeneeOikein
EiHyvälläKatsota kirjoitti:
Marco tulee itse saamaan aikanaan tuomion laittomasta puolueen kaappausyrityksestä!
Vuoden 2019 hallitus jatkaa, joka valittiin lokakuussa. Lainmukainen kokous järjestetään piakkoin.Ja kokouspaikaksi tulee Puolanka, josta tarvittaessa kokouksen pitkittyessä siirrytään Sodankylään!
Tämä on siis lain vaatimalla tavalla etukäteen ilmoitettu. Muuten jatkokokouksesta tulee laiton. - Kaikkimenioikein
JottaKaikkiMeneeOikein kirjoitti:
Ja kokouspaikaksi tulee Puolanka, josta tarvittaessa kokouksen pitkittyessä siirrytään Sodankylään!
Tämä on siis lain vaatimalla tavalla etukäteen ilmoitettu. Muuten jatkokokouksesta tulee laiton.Hallitus piti youtubessa palaverin eikä siellä mainittu sanallakaan mistään kokouksesta,miksi se pitäisi pitää juurihan oli ylimääräinen puoluekokous? Onko tässä nyt niin että äänestystulos ei miellyttänyt vai mikä mättää?
Eipä lentänyt Marco pellolle. Jatkaa johtajana ja myyrät vinkuu uutta kokousta ja väittää viimeistä laittomaksi. Koittakaa pohjoisen väki jotain saada edes aikaan kun noin huutelette. Lähinnä huvitti se teidän kokouksen käytös kun katselin videota sieltä. Menitte omaan ansaan !
Marco taitaa olla liian kova pala teille. Kaikki tämä häiriö SKE kohtaan on vaan kateellisuutta ja merkki siitä että Marcon linja toimii.- Todellako
Onko tämä kahden pohjoisen henkilön aikaansaama mylläkkä mitkä nimitteli raiskauksen uhria?
- pfikff
Siitähän se alkoi. Ilmeisesti kova paikka julkinen anteeksipyyntö, kun piti alkaa sabotoimaan. Noista kirjoituksista olis pitäny tulla suoraan potkut. Silloin olis tältäkin säästytty. Niin oikeat isot puolueet olisi asian hoitaneet.
- Etuioihghy
Aika retee otsikko aloituksessa ja itsevarmasti kirjoitettu , ei tainnut homma mennä ihan suunnitelmien mukaan
- Arskaa
Aivan hirveä kankkunen jaloviinasta ei pysty vastaamaan
- Kammataan-kakka-auki
Täällä on minuutti minuutilta purettuna auki koko MDW:n järjestämä 29.12. skandaalimainen Käpylä-Teatterin farssi.
https://www.youtube.com/watch?v=OMZUxXaahOY
Tänään torstaina 3.1 on kello 18.00 AD-Nettiradion lähetys, jossa J. Korhonen edelleen kampaa auki tuota onnetonta näytelmää.
https://nettiuutiset.fi/radio/
Alkoi pikkasen liian nokkelaksi MDW ja kumppanit. Noilla ei ole minkäänlaisia onnistumisen mahdollisuuksia, niin paljon raskaasti ja monessa kohdassa Yhdistyslain sääntöjä 29.12 rikottiin. - Nuppijanaula
Kiitoksia tiedosta. Laitan vistiä eteenpäin että saamme mielenkiintoisen lähetyksen. Täytyy ehdottomasti kuunnella. Uskaltautuukohan marcokin linjoille?
Tänään torstaina 3.1 on kello 18.00 AD-Nettiradion lähetys, jossa J. Korhonen edelleen kampaa auki tuota onnetonta näytelmää.
https://nettiuutiset.fi/radio/- käppänänä
Paraskin siellä on kampaamassa kuin jokin korhonen.
- Nepal
Kieltämättä hyvä kun kaikki voi osallistua.
Muulla ei väliä kunhan totuus tulee julki - Asian.etenemiseksi
Haukkujien nimet sitten näkyville!
- SKEpulit
Asian.etenemiseksi kirjoitti:
Haukkujien nimet sitten näkyville!
Musti, Sesse, Räksy, Lurppa, Doggi, sitten ehkä oli vielä Vahti.
Kaikki vietävä saunan taakse.
- Eivät-osallistu
> Uskaltautuukohan marcokin linjoille?
Ei kuulemma ole suostunut tulemaan keskusteluun mukaan. Luulevat että vaikenemalla kohu menee ohitse, ja Käpylä-Teatterin näytelmästä muka tulisikin lainvoimaista totta. - Sopiva-parivaljakko
ihan hyvä vetäjä Korhonen tuohon on, silläkin on jotakin pientä tuomiota raha-asioista ennestään. On silloin nettiradiossa niin haastattelija kuin haastateltavakin samalla viivalla, kummallakin on käräjätuomioo vanhastaan niskassa.
- Dhutrtr
Miltäs pohjoisen kapinaliikkeen pomo nyt tuntuu kun puheenjohtajana jatkaa entinen puheenjohtaja?Ihan omin sanoin anna tulla,kannattiko solvata raiskauksen uhria???Miten on?
- Bolcon
Miksi marco ei halua avointa keskustelua puoluekokouksesta ja puolueen tilasta?
Ei taida marcon keskustelutaidot riittää tiukassa paikassa.
Itse kuuntelen lähetyksen mielenkiinnolla.- Jhdghh
Kaappaako korhonen puolueen radion välityksellä?
- Ei-ole-solvattu
>> Ihan omin sanoin anna tulla,kannattiko solvata raiskauksen uhria???Miten on?
Suoranaista solvaustahan ei ollut alun perinkään. Pelkästään noin 5 sanan verran sanallista ihmettelyä, että miksei ko. nainen lähtenyt pois paikalta, kun eri asunnoissa, eri päivinä sitä väkivaltahommaa oli.
Ja TÄTÄ sanallista ihmettelyä ja sanomista on pyydetty julkisesti anteeksi jo ennen kuin MDW marraskuussa aloitti oman, typerän videostriiminsä. - Oikeat-jarruttajat
Tuossa on aika hyvin purettuna minuutti minuutilta auki, että mikä osapuoli siinä 29.12.2018 kokouksessa oikeasti viivytti kokouksen edistymistä.
https://youtu.be/OMZUxXaahOY?t=793
1.) Kokouksen alussa pohjoisesta ja maakunnista bussikyydeillä tulleet edustajat ”haaskasivat” kokouksen aikaa noin 5 minuutin verran, kun he esittivät omia kysymyksiänsa. Pyysivät muun muassa nähtyäväkseen nimilistaa niostä 10% jäsenistä, jotka olivat ylimääräisen kkkouksen koolle kutsuneet. Lista olisi Yhdistyslain sääntöjen mukaan pitänyt esittää, mutta ei esitetty.
2.) Sen jälkeen kokouksen vetäjät ihan oikeasti haaskasivat kokouksen aikaa, kun he käyttivät 1 h 50 minuuttia aikaa jonninjoutavaan. Normaalisti tällaisen 85 henkilön kokouksen vetäjän valinta ja ääntenlaskijoiden valinta saadaan vedettyä läpi noin 30...40 minuutissa.
3.) Tuossa kokouksessa aikaa haaskattiin 3-kertainen aika. Samoja äänestyksiä vedettiin useaan kertaan läpi, ja hitaimmalla mahdollisella äänestysmenettelyllä.
Aikaleimojen laskenta osoittaa vääjäämättömästi, että kokouksen koolle kutsujat itse olivat päättäneet viivyttää kokousta niin pitkään, että tilavarauksen 2,5 h aikamäärä varmasti loppuu kesken. - Eyuref
Edelleen vain äänestämällä voi vaihtaa puolueen puheenjohtajan ja äänestykseen vaaditaan vastaehdokas eikö niin, miksi ei vastaehdokasta ollut miksi ette jääneet kokoukseen? Kaikki muu on aivan turhaa jeesustelua myötäkää virhe ja katsokaa ensisyksynä tilanne uudestaan sillä muuta ette voi
- Lgffh
Puheenjohtajaa tuskin jossain hikisessä nettiradiossa vaihdetaan vai miten se laki menikään?
- oletmyyrä
Aloittaja:
Marko ja Mari ovat tehneet kaiken pohjatyön ja perustaneet SKE:n
Mikä tai kuka sinä olet kaappaamaan yhtään mitään?
Jos haluat puolueen PERUSTA OMA
ALOITTAJA ON MYYRÄ
OLET KÄENPOIKA- Vuodenlähetys
Onko Marcosta puheenjohtajaksi?
Mitä Marco tekee tiukan paikan tullen?
Se ratkeaa 3.1 AD nettiradion avoimessa keskustelussa kello 18. - Antakaa-miehen-olla
Nyt on Marcolla nuppu punaisena mäenpäänkadulla. Varapuheenjohtaja Mari kokkailee jotain keittiössä, ja kuuntelee markon sadattelemista ja läppäsinsä paiskomista.
Nyt joku ihme Korhonen meinaa napata Marcon ikioman puolueen ittellensä. Marko oli jo suunnitellut puoluetuen rahojenkin käyttämisen, ensin vähän kuntolomaa, ja sitten oikeustoimia nostamaan eri tahoille. - Dghttfg
Mitenkä ilman äänestystä voidaan puheenjohtajan paikka viedä? Ja miksi ette esittäneet omaa ehdokasta puolue kokouksessa?
- Tie.totuus
Dghttfg kirjoitti:
Mitenkä ilman äänestystä voidaan puheenjohtajan paikka viedä? Ja miksi ette esittäneet omaa ehdokasta puolue kokouksessa?
Kysymys on tämän päivän hallituksesta.
Ad nettiradion lähetyksen jälkeen olemme piirun viisaampia. Tai ainakin luultavasti tiedämme jotain mitä emme vielä tiedä.
Minä ainakin kuuntelen ensiksi lähetyksen ja teen sen jälkeen johtopäätöksen onko hyvä näin vai vaihdanko puolta. Tai jopa kannatanko kumpaakaan.
- Anarkisteille-tueksi
>>Mitenkä ilman äänestystä voidaan puheenjohtajan paikka viedä? Ja miksi ette esittäneet omaa ehdokasta puolue kokouksessa? >>
Kyllä nykyisen puheenjohtajan kanssa on pystynyt elämään sekä pohjoisen että etelän väki. Eihän tästä edes ollut suurinta kysymystä koko 29.12 kokouksessakaan.
Kyse oli siitä, että 1.1.2019 olisi astunut uusi lokakuussa valittua Puoluehallitus valtaan. Tässä 10 hengen hallituksessa oli 7 henkilöä sellaisia jotka edustivat pohjoisen kantaa, ja Marcon kantaa edusti vain 3 henkilöä.
Tätä hallitusta kaatamaan Marco junaili koko ylimääräisen puoluekokouksen.
MDW yrittää vierittää syytä pohjoisen niskoille, että he vaativat ylimääräistä puoluekokousta. Mutta ei se niin mennyt, vaan MDW itse sanoi keränneensä 10% jäsenistön äänistä, ja he vaatisivat ylimääräisen kokouksen järjestämistä.
Nimenomaan MDW itse tuhoski SKE-.puolueen, ja juuri ennen tärkeitä Eduskuntavaaleja. Ennen näin tärkeitä vaaleja ei saisi tällaista hajotus-kokousta laittaa koolle, mutte MDW yksinään päätti sellaisen asian tehdä.
MDW Kantoi pisteitä ja tukea suoraan PunkInFinlandin porukoisen vasemmistolaiseen koriin. - Deyghjkiii
Taitaa peli olla nyt 1-1 ,kohta alkaa neuvottelut kummallakin puolella ässät hihassa,nyt katsotaan kenen pokka pitää
- Ghjffd
Joko on lentänyt pellolle? Onnistuiko pohjoisen kapina?
- Ghute
Aloittajalta aika itsevarma otsikko, mikä mahtaa olla päivän tilanne?
- Fhhgff
Ske jäsen oletko kyllästynyt kyykytykseen? Tuntuuko ettei mikään toimi? Vastaus on tässä liity PeruS jengiin https://www.perussuomalaiset.fi/tule-mukaan/jasenyys/
- Jgfvjgf
Puolueiden puheenjohtajat vastaavat kansalaisten kysymyksiin ja ottavat toisistaan mittaa kolmessa ryhmässä kello 17–19.30 kestävän tentin aikana Sanomatalon Mediatorilla. Puheenjohtajista paikalla ovat kokoomuksen Petteri Orpo, vihreiden Pekka Haavisto, vasemmistoliiton Li Andersson, perussuomalaisten Jussi Halla-Aho, sinisten Sampo Terho, rkp:n Anna-Maja Henriksson ja joulun alla puoluerekisteriin merkityn Seitsemän tähden liikkeen nokkamies Paavo Väyrynen.
Juha Sipilää (kesk) tuuraa pääministerin ohjelmaan tulleen muutoksen vuoksi perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko. Antti Rinteen sairausloman takia Sdp:tä edustaa varapuheenjohtaja Sanna Marin. Sari Essayahin matkaesteen vuoksi kristillisistä tenttiin osallistuu varapuheenjohtaja Tiina Tuomela.Missä on SKE puheenjohtaja?Miksi hän ei osallistu tilaisuuteen? - Jyffgyiug
29.12.18 piti puheenjohtajan lentää pellolle SKE:stä ,taisi päivämäärä hieman pettää... tuntuu sama mies olla edelleen puheenjohtajana,mikä meni pieleen?
- MarjukkaL
Marco voisitko antaa kommentin? Mikä meni pieleen?
"Vaaliehdokkaita tulee koko ajan lisää." marco miksei ne ehdokkaat näy missään listoissa?
"Täydet 13 nimeä löytyy mustalla musteella kirjoitettuna. Lisäksi siellä on 94 muuta, joiden nimet on turvallisuuden vuoksi kirjoitettu listaan näkymättämällä musteella."
Miten äänestetään näkymättömiä ehdolkaita?
Ske maailman ensimmäinen puolue jolla on näkymättömiä ehdokkaita? - Omakylä
Pirkanmaan käräjäoikeuden toimesta asetettu uhkasakko ja täytäntöönpanokielto, sekä vaatimus 30 päivän kuluessa toimittaa 2x kokous-pk:t.
- Jggjjff
Noniin taitaa puolue olla laittomassa tilassa
- Missä-tiedonjako-käy
Missähän mahtaa olla SKE Maltilliset tai SKE North vai mikä se onkaan, missä niiden tiedotuskanava on tätä nykyä?
Youtube kanavilla ei ollut mitään eikä Nettiuutisissa, joka on aika hyvin seuraillut SKE hajaannusfiaskon etenemistä. Riikan kanavalla on monen päivän vanhoja videoita jne. - Rempalleen-jätetty
SKE:llä itsellään on kaksi täysin rempalleen olevaa ja oman onnensa varaan jätettyä sivustoa
suomenkansaensin.fi ja marcodewit.fi/
Kumpaakaan sivua ei ole viitsitty päivittää viikkokausiin, että löytäisi vaikka heidän uusimmille videostriimeillensä.
Eikä kumpikaan sivusto tosiaan kerro siitä, että SKE puolue on Pirkanmaan käräjäoikeudessa asetettu Toimenpidekieltoon.
- Tuomari-niskavilloissa
Täällä SKE valittelee, että Pirkanmaan käräjäoikeudessä on ärhäkkä tuomari, joka vaatii pika-pikaisia toimia oikeuden antaman päätöksen toimeenpanemisessa.
https://youtu.be/2v3ykAYEjes
Sama tuomari oli tuomaroimassa myös PVL:lle langetettua käräjäoikeuden tuomiota.- Kugffc
PVL on anarkisti järjestö ,siksi se on lakkautettu
- Skepohjoinen
Käpylän laiton hallitus nurin tuomarin päätöksellä....voi tätä ilon ja onnen päivää❤️❤️❤️Anarkistit saavat lähtöpassit puolueesta
- Anonyymi
Joko nyt lähtee vai tekeekö Ske pohjoinen virhearvion?
- Anonyymi
Uusi puheenjohtaja Riikka Salmi
- Anonyymi
Puolue käynnistää menettelyn jolla Marco, Mari ja Juntunen erotetaan puolueesta. Syynä vakavan haitan ja vahingon aiheuttaminen puolueelle.
Jos Marko aikoo edelleenkin vaan esiintyä SKE puolueen puheenjohtajana, aikeena on nostaa häntä vastaan rikosilmoitus. - Anonyymi
Eiköhän tuo jatka ilta striimejään Sken sivuilla normaaliin tapaansa,ei riitä äijällä ymmärrys että betonoitu puheenjohtajuus on mennyttä
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740009Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158472Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315950Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224468Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623835Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523562Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743111- 322828
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182403Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192252