KHL puntarissa

Rakkametsänpaholainen

Ikuinen kinastelun aihe on miten korkealle Khl eli venäjän mestaruus sarja sijoittuu vertailussa muihin eurooppalaisiin jääkiekkosarjoihin.
Venäjän jääkiekkosarja jota leikkisästi kutsutaan myös rikkaat ja ryysyläiset mainostaa itseään euroopan kovimpana jääkiekkosarjana. Kiistatta nämä rikkaat todennäköisesti kykenevät haastamaan jopa euroopan kovimpia joukkueita mutta vastaavasti nämä sarjansa köyhimmät ns. ryysyläiset eivät kykenisi edes kaatamaan mestis joukkueita.
Khl joukkueita ei ole nähty jääkiekon mestareiden liigassa CHLlssä joten sarjan joukkueiden todellista tasoa verrattuna muihin euroopan kovimpiin joukkueisiin on mahdoton tietää.
Nyt kuitenkin Khl oli edustettuna Spenglar cupissa. Euroopan vanhimmassa ja äärimmäisen arvostetussa jääkiekkoturnauksessa. Khllää edusti sen kestomenestyjiin kuuluva Metallurg Magnitogorsk.
Venäläisten saldona hikinen jatkoaikavoitto tsekkiläistä Trinegia vastaan sitten kotimaisen liigan häntäpään Kalpa veteli venäläisiä turpaan niin että tukkapölisi ja heti perään saksan liigan Nurberg ice tiger potki persiille niin että perskarvat paloivat.
Metallurg luikki takaisin venäjälle häntäkoipien välissä ja heitän villin veikkauksen, Khl seuroja ei jatkossa tulla näkemään euroopan turnauksissa pelaamassa muita eurooppalaisia seuroja vastaan.
Nimittäin mikäli menestystä ei näistä turnauksista tule on venäläisten vaikea sarjaa enää euroopan kovimpana jääkiekkosarjana mainostaa.
Mitä tämä rikkaiden ja ryysyläisten sarja ei todellisuudessa olekkaan PISTE!!!

4

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • djjfiei

      KHL on täysin paska kiekkosarja pari hyvää joukkuetta jotka pärjäisi änärissä ja pari muuta jokerit mukaan lukien hyvää sm-liigatasoa loput mestis/suomisarjan tasoa.

    • Rakkametsänpaholainen

      Pärjäisikö jokerit sm-liigassa? Vähän epäilen. Liiga kuitenkin on venäjän sarjaa kovempi tasoisempi.Muistaakseni eräs nykyinen tapparan ja entinen khl pelaaja kertoi sm-liigassa pelattavan parempaa jääkiekkoa kuin khllssä.
      Esimerkisksi Metallurg Magnitogorsk oli selkeästi liiga seura kalpaa heikkompi joukkue.
      Niin kuin sanoin kalpa pisti sitä spenglar cupissa jäällä turpaan niin että tukka pölisi ja veteli persiille niin että perskarvat paloivat. Magnitogorsk lensi kuin nato ohjus turnausesta pellolle.
      Mikäli laitat pelillisesti tuon tasoisen seuran nhl seuraa vastaan, se olisi sille helvetti, siellä olisi ikävä isäntä joka perisi pelistä kovaa hintaa ja pitäisi lämmityksen täysillä.
      Kovalla hinnalla tarkoitan että se latoisi taululle jääpallo numerot. Tasoero näiden kahden sarjan välillä on valovuosi nhlln eduksi.

    • Punaverkkari

      Chl-rankingissa suomi on tippunut jo alemmas ja sveitsin ja ruotsin liigat karkaavat. Saksan ja tsekin sekä tietty ebel-liigan kanssa pärjätään hyvinä päivinä mutta ei näytä hyvältä liigan tulevaisuus. Onneksi kalpa ja muutama muu jaksaa yrittää, aika aneemista puuhastelua nykyään useammassakin perinteisessä mahtiseurassa. Ehkä pahimmat munijat hifk ja ässät tällä hetkellä.

      • LiigaLate

        Kyllähän Kalpa järjesti todellisen pommin uudenvuodenaattona voittamalla legendaarisen, sveitsin toiseksi suurimman urheilutapahtuman, arvostetun Spengler cupin.
        Jota yksikään suomalais joukkue ei aikaisemmin ole kyennyt voittamaan. Se että finaalissa kaatui todellinen tähtisikermä Dominic mooren, Danny winnikin, kevin bieksan ja lukuisien muiden nhln suurimpien tähtien kanadan maajoukkue ja alkusarjassa Khln kaksinkertainen mestari MetallurgM on kalpan teko aivan ainutkertainen suomalaisessa seurajääkiekkoilussa.
        Mittasuhteiltaan vastaavan kokoista voittoa ei ole aikaisemmin nähty, eikä vähään aikaan tulla näkemäänkään.
        Onnea kalpa!! Sm-liiga kiittää!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      996
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe