Vuoret ovat edustaneet aina ihmisille pysyvyyttä ja vakautta. Vuoret vaikuttavat olevan kiveä ja kalliota, onhan meille pakosyötetty tietoa, että ne olisivat muodostuneet miljoonien vuosien aikana. Linkin takaa löytyvä video saattaa aiheuttaa hieman pohdintaa siitä, mitä vuoret oikeastaan ovat. Jos vuoret ovat suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, herää kysymyksiä, mikä osuus globaalilla vedenpaisumuksella on ollut niiden muodostumiseen.
Linkki ketjussa.
Alppien sulaminen muuttaa käsityksemme vuoristoista
97
99
Vastaukset
Ihanko totta esität moisia höperöintejä? En sentään kehdannut laittaa tuota typerää avaustasi Tiedeviikko-tagin taakse.
Jospa kävisit vaikka Norjassa (lähinnä meitä) tutustumassa vuoriin, jotka ovat "kuivunutta tai jäätynyttä mutaa".
En voi uskoa mihin höperöinteihin sorrut. Enää se, että ilmoittautuisit litteän maan kannattajaksi ei välttämättä yllättäisi.- Pohjakosketus
Tuo oli ROT:takin jo käsittämätön rimanalitus. Mahtaako ROT titeää, montako maantie- ja rautatietunnelia Alppien eri osiin on kaivettu. Luultavasti paikallinen TVH tai VR olisi havainnut, jos alpit olisivat kuivunutta tai jäätynyttä mutaa.
Ps. Eivät Alpit mihinkään ole sulaneet. Jäätiköt Alpeilla sulavat ja hitaasti virtaavien jäätiköiden pohjiin on saattanut vuosituhansien aikana hieroutua mutaa ja soraa eroosin vaikutuksesta. Olen käynyt Norjassa kahteenkin otteeseen. Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa. Tiesitkö, että Vuono-Norjan vuorista monet ovat hyvin epävakaita? Moniin vuoriin on asennettu erilaisia antureita tai mittareita, koska tutkijat ovat huolissaan vuorten liikkumisesta ja niiden osittaisesta luhistumisesta mereen. Myös Oslon lähellä oleva Mannen -vuori on tästä hyvä esimerkki. Skandit ovat mantereen reuna-alueen vuoristoa ja siksi täysin erityyppisiä kuin esim. Alpit.
Mutta en minä puhunut aloituksessa Norjan vuorista, vaan Alpeista. Sinulla on erittäin epärehellinen tyyli valehdella minun sanomisistani. Usein myös yrität laittaa sanoja minun suuhuni. Ja tuossa edellisessä kommentissasi esiintyvät seuraavat ad hominem -ilmaisut:
höperöintejä, kehdannut, typerää, höperöinteihin, sorrut, litteän maan kannattaja,
Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet? Ja jos minä edes sen yhden kerran sanon sinua yksinkertaiseksi (mikä varmasti pitää paikkansa, sen voi päätellä kommunikointitavastasi), niin koko ateistilauma herää kuorossa vinkumaan, kuinka RoT on käyttänyt ad hominem:ia. Minulla olisi miljoona syytä heittää sinua takaisin ad hominemeilla, mutta en viitsi alentua samalle tasolle kuin sinä, koska tiedän, että evoluutiota ei tapahdu. Ole sinä apinan jälkeläinen, minä olen ihminen.Pohjakosketus kirjoitti:
Tuo oli ROT:takin jo käsittämätön rimanalitus. Mahtaako ROT titeää, montako maantie- ja rautatietunnelia Alppien eri osiin on kaivettu. Luultavasti paikallinen TVH tai VR olisi havainnut, jos alpit olisivat kuivunutta tai jäätynyttä mutaa.
Ps. Eivät Alpit mihinkään ole sulaneet. Jäätiköt Alpeilla sulavat ja hitaasti virtaavien jäätiköiden pohjiin on saattanut vuosituhansien aikana hieroutua mutaa ja soraa eroosin vaikutuksesta.Niinkö? Minkäköhän takia Alppien rautatie- ja maantietunnelit on vuorattu betonikerroksella?
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Niinkö? Minkäköhän takia Alppien rautatie- ja maantietunnelit on vuorattu betonikerroksella?
Joudutko ihan oikeasti kysymään tuollaisia? Turvallisuuden vuoksi tietenkin. Kallioperässä olevien halkeamien ja tunnelissa tapahtuvan eroosion vuoksi tunneleiden katosta saattaa irrota kappaleita jotka olisivat tunnelissa tapahtuvalle liikenteelle vaarallisia. Tunnelin osittainen sortumakin olisi vaarallinen.
Sortumia tapahtuu kaivoksissa, joissa betonilla vuorausta ei tehdä.//Se on tieteellinen fakta.//
Tieteellisiä faktoja ei ole edes olemassa. Jos olisi, tiede lakkaisi olemasta. Tämä on vain yksi tieteen perussäännöistä. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin.
Jatka sinä apinan jälkeläisenä ja käyttäydy sen mukaisesti. Itsepähän itsesi nolaat.puolimutkateisti kirjoitti:
Joudutko ihan oikeasti kysymään tuollaisia? Turvallisuuden vuoksi tietenkin. Kallioperässä olevien halkeamien ja tunnelissa tapahtuvan eroosion vuoksi tunneleiden katosta saattaa irrota kappaleita jotka olisivat tunnelissa tapahtuvalle liikenteelle vaarallisia. Tunnelin osittainen sortumakin olisi vaarallinen.
Sortumia tapahtuu kaivoksissa, joissa betonilla vuorausta ei tehdä.https://www.researchgate.net/publication/259762406_Engineering_geology_of_Alpine_Tunnels_Past_present_and_future_keynote_lecture
Tutkimusten (ja kuvien) mukaan Alppien läpi kulkevat tunnelit ovat haasteellisia rakentaa, koska maa-aines on usein kovettunutta mutaa (mudstone), savea, hiiltä ja muita pehmeitä maa-aineksia, jotka ovat kovan paineen alla kovettuneet. Kiviäkin on toki joukossa.
Kysymykseni oli aivan aiheellinen ja olen jo oppinut, että sinun sanoihisi ei voi luottaa. On siis aina parempi tarkistaa faktat itse.RaamattuOnTotuus kirjoitti:
//Se on tieteellinen fakta.//
Tieteellisiä faktoja ei ole edes olemassa. Jos olisi, tiede lakkaisi olemasta. Tämä on vain yksi tieteen perussäännöistä. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin.
Jatka sinä apinan jälkeläisenä ja käyttäydy sen mukaisesti. Itsepähän itsesi nolaat.ROT: "Tieteellisiä faktoja ei ole edes olemassa. Jos olisi, tiede lakkaisi olemasta."
Kuten on jo tiedosssa et tiedä mitä tiede ja tieteellinen menetelmä tarkoittaa. Etkä arvatenkaan tiedä mitä tieteellinen fakta tarkoittaa. Se ei tarkoita absoluuttista totuutta - sellaista ei olekaan.
Yksinkertaistetusti määriteltynä tieteellinen fakta on objektiivinen ja todennettavissa oleva havainto. Tieteellinen teoria ja hypoteesi puolestaan tarjoavat testattavissa olevan ja ennustevoimaisen selitysmallin tieteelliselle faktalle.
Pitääkö sinulle selittää yksinkertaisetkin asiat tieteestä?
Mutta ihan huvin vuoksi selitä miksi tiede lakkaisi olemasta jos tieteellisiä faktoja olisi olemassa?- minäolenkäynyt
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Olen käynyt Norjassa kahteenkin otteeseen. Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa. Tiesitkö, että Vuono-Norjan vuorista monet ovat hyvin epävakaita? Moniin vuoriin on asennettu erilaisia antureita tai mittareita, koska tutkijat ovat huolissaan vuorten liikkumisesta ja niiden osittaisesta luhistumisesta mereen. Myös Oslon lähellä oleva Mannen -vuori on tästä hyvä esimerkki. Skandit ovat mantereen reuna-alueen vuoristoa ja siksi täysin erityyppisiä kuin esim. Alpit.
Mutta en minä puhunut aloituksessa Norjan vuorista, vaan Alpeista. Sinulla on erittäin epärehellinen tyyli valehdella minun sanomisistani. Usein myös yrität laittaa sanoja minun suuhuni. Ja tuossa edellisessä kommentissasi esiintyvät seuraavat ad hominem -ilmaisut:
höperöintejä, kehdannut, typerää, höperöinteihin, sorrut, litteän maan kannattaja,
Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet? Ja jos minä edes sen yhden kerran sanon sinua yksinkertaiseksi (mikä varmasti pitää paikkansa, sen voi päätellä kommunikointitavastasi), niin koko ateistilauma herää kuorossa vinkumaan, kuinka RoT on käyttänyt ad hominem:ia. Minulla olisi miljoona syytä heittää sinua takaisin ad hominemeilla, mutta en viitsi alentua samalle tasolle kuin sinä, koska tiedän, että evoluutiota ei tapahdu. Ole sinä apinan jälkeläinen, minä olen ihminen.Norjassa kolme kertaa eli jatkamme keskustelua vasta kun sinä olet käynyt neljä kertaa. Mitä tulee seuraavaksi? Aurinko on litteä? Maa on kuutio? Absoluuttista totuutta ei siis olekaan? Millainen totuus on Raamattu?
- IhankoTosissasi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Niinkö? Minkäköhän takia Alppien rautatie- ja maantietunnelit on vuorattu betonikerroksella?
Veden tihkumisen ja irtokivien putoilemisen estämiseksi. Et kai tosissasi usko, että Alpit olisivat jäätynyttä mutaa? Jos uskot, olet vielä enemmän ulapalla kuin luulinkaan.
Olen työskennellyt useissa luolissa ja käynyt usein myös kallion ja betoniholvauksen välissä. Kallio on suoraan räjäytysten jäljiltä ja välitila on aina varsin kostea. Kova kallio siellä kuitenkin on holvauksen päällä, eikä mitään jäätynyttä maata. - MaaOnVanha
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
//Se on tieteellinen fakta.//
Tieteellisiä faktoja ei ole edes olemassa. Jos olisi, tiede lakkaisi olemasta. Tämä on vain yksi tieteen perussäännöistä. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin.
Jatka sinä apinan jälkeläisenä ja käyttäydy sen mukaisesti. Itsepähän itsesi nolaat.Se, mitä te kreationistit kutsutte teoriaksi yrittäessänne vesittää tiedettä, on sama mitä arkikielessä sanotaan faktaksi. Ts. paras todistettavissa oleva tieto asiasta.
Vaikka tieteessä ei verifioida asioita, niin eräät teoriat, kuten Maan ikä, ovat jo järjellisen epäilyn ulkopuolella. Tällaisiin voi järjellisen epäilyn ulkopuolella oleviin voidaan laskea myös valonnopeuden vakioisuuden nykymaailmassa, BB ainakin jossain äärin ja mailmankaikkeuden laajeneminen.
Näkemyksesi tieteestä on sangen putkisilmäinen, mutta mitä muuta voi peruskouluopettajan koulutuksen omaavalta eds odottaa.
Kuten Wittgenstein sanoi: "Epäilynkin pitää jossain loppua" RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Niinkö? Minkäköhän takia Alppien rautatie- ja maantietunnelit on vuorattu betonikerroksella?
Koska vuorien rakenteisiin on poimuttumisen yhteydessä muodostunut halkeamia ja vuori ei ole yhtenäinen kivi, ja kivilaatujakin on useita, mannerlaattojen törmääminen on suht raju tapahtuma. Oletko koskaan kuullut maanjäristyksistä vai kiistätätkö niidenkin olemassaolon?
- MaaOnVanha
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://www.researchgate.net/publication/259762406_Engineering_geology_of_Alpine_Tunnels_Past_present_and_future_keynote_lecture
Tutkimusten (ja kuvien) mukaan Alppien läpi kulkevat tunnelit ovat haasteellisia rakentaa, koska maa-aines on usein kovettunutta mutaa (mudstone), savea, hiiltä ja muita pehmeitä maa-aineksia, jotka ovat kovan paineen alla kovettuneet. Kiviäkin on toki joukossa.
Kysymykseni oli aivan aiheellinen ja olen jo oppinut, että sinun sanoihisi ei voi luottaa. On siis aina parempi tarkistaa faktat itse."The 3-
dimensional tectonic structure of the Alps is very complex and heterogeneous due to small-scale breakup of Pangäa in Cretaceous time, creating a variety of micro-continents and basins, and the subsequent oblique thrusting during and after subduction of the Tethys ocean. "
Millaisista ajoista mahdetaan tutkimuksessa puhua tällä kohtaa, kun mainitaan Pangaia ja Thessys? Meneekö ihan yli 6000 vuoden?
Ps. Savikivi on kiveä, ei vain kovettunutta mutaa, kuten väitit. Suomen savikivi on muodostunut myöhäisprekambrisen kauden aikana 1400–1200 miljoonaa vuotta sitten.
"Jos vuoret ovat suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, herää kysymyksiä, mikä osuus globaalilla vedenpaisumuksella on ollut niiden muodostumiseen."
Eivät ne ole. Ja millä globaalilla vedenpaisumuksella? Ei sellaista ole ollut.
Oletko koskaan kuullut geotermisestä lämmöstä eli siitä, että lämpötila kohoaa syvemmälle mentäessä. Suomenkin olosuhteissa jo sadan metrin syvyydessä koskemattoman kallioperän lämpötila on noin 7-8 C plussan puolella. Miten ihmeessä Alpit voisivat olla jäätynyttä mutaa?
Yleissivistyksesi on opettajaksi harvinaisen heikolla tasolla. - Looooooogisesti
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Olen käynyt Norjassa kahteenkin otteeseen. Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa. Tiesitkö, että Vuono-Norjan vuorista monet ovat hyvin epävakaita? Moniin vuoriin on asennettu erilaisia antureita tai mittareita, koska tutkijat ovat huolissaan vuorten liikkumisesta ja niiden osittaisesta luhistumisesta mereen. Myös Oslon lähellä oleva Mannen -vuori on tästä hyvä esimerkki. Skandit ovat mantereen reuna-alueen vuoristoa ja siksi täysin erityyppisiä kuin esim. Alpit.
Mutta en minä puhunut aloituksessa Norjan vuorista, vaan Alpeista. Sinulla on erittäin epärehellinen tyyli valehdella minun sanomisistani. Usein myös yrität laittaa sanoja minun suuhuni. Ja tuossa edellisessä kommentissasi esiintyvät seuraavat ad hominem -ilmaisut:
höperöintejä, kehdannut, typerää, höperöinteihin, sorrut, litteän maan kannattaja,
Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet? Ja jos minä edes sen yhden kerran sanon sinua yksinkertaiseksi (mikä varmasti pitää paikkansa, sen voi päätellä kommunikointitavastasi), niin koko ateistilauma herää kuorossa vinkumaan, kuinka RoT on käyttänyt ad hominem:ia. Minulla olisi miljoona syytä heittää sinua takaisin ad hominemeilla, mutta en viitsi alentua samalle tasolle kuin sinä, koska tiedän, että evoluutiota ei tapahdu. Ole sinä apinan jälkeläinen, minä olen ihminen.Kyllähän nuo sen tietävät että heidän keskustelunsa on alituista mylvimistä, mutta kun heillähän ei ole muuta keinoa argumenttiensa tueksi. Jäljelle jää siis vain tuo epätoivoinen keskustelun lyttäys ja ad hominemit. Kun minä keskustelin tuosta eroosion vaikutuksista jokin aika sitten niin evoluutiouskovaisethan kielsivät jatkuvasti niiden vaikutukset. Sama jatkuu. Mutta jännä on sitten kun tekevät flipfloppauksiaan ja välillä sitten käyttävätkin eroosiota todistelemaan jotakin. Kirsikoidenpoimimistahan se heillä.
- tieteenharrastaja
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://www.researchgate.net/publication/259762406_Engineering_geology_of_Alpine_Tunnels_Past_present_and_future_keynote_lecture
Tutkimusten (ja kuvien) mukaan Alppien läpi kulkevat tunnelit ovat haasteellisia rakentaa, koska maa-aines on usein kovettunutta mutaa (mudstone), savea, hiiltä ja muita pehmeitä maa-aineksia, jotka ovat kovan paineen alla kovettuneet. Kiviäkin on toki joukossa.
Kysymykseni oli aivan aiheellinen ja olen jo oppinut, että sinun sanoihisi ei voi luottaa. On siis aina parempi tarkistaa faktat itse.Tuskinpa olet edes vilkaissut tuota satasivuista geologista tukimusraporttia pyyhältäessäsi väittämään sen tukevan huuhaa-tarinaasi vuorista vedenpaisumuksen jättäminä jäätyneinä mutakasoina, joissa on "kiviäkin tietysti mukana".
Kukaan ei ole väittänyt poimuvuoristojen myöskään olevan yhtenäistä muotoon valettua kiveä. Tietenkin siellä on halkeamia ja niissä vettä, kalkkikiven liukenemisen jättämiä onteloita sekä erilaisia kivilajeja ja niistä jauhautunutta murskaa. RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Olen käynyt Norjassa kahteenkin otteeseen. Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa. Tiesitkö, että Vuono-Norjan vuorista monet ovat hyvin epävakaita? Moniin vuoriin on asennettu erilaisia antureita tai mittareita, koska tutkijat ovat huolissaan vuorten liikkumisesta ja niiden osittaisesta luhistumisesta mereen. Myös Oslon lähellä oleva Mannen -vuori on tästä hyvä esimerkki. Skandit ovat mantereen reuna-alueen vuoristoa ja siksi täysin erityyppisiä kuin esim. Alpit.
Mutta en minä puhunut aloituksessa Norjan vuorista, vaan Alpeista. Sinulla on erittäin epärehellinen tyyli valehdella minun sanomisistani. Usein myös yrität laittaa sanoja minun suuhuni. Ja tuossa edellisessä kommentissasi esiintyvät seuraavat ad hominem -ilmaisut:
höperöintejä, kehdannut, typerää, höperöinteihin, sorrut, litteän maan kannattaja,
Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet? Ja jos minä edes sen yhden kerran sanon sinua yksinkertaiseksi (mikä varmasti pitää paikkansa, sen voi päätellä kommunikointitavastasi), niin koko ateistilauma herää kuorossa vinkumaan, kuinka RoT on käyttänyt ad hominem:ia. Minulla olisi miljoona syytä heittää sinua takaisin ad hominemeilla, mutta en viitsi alentua samalle tasolle kuin sinä, koska tiedän, että evoluutiota ei tapahdu. Ole sinä apinan jälkeläinen, minä olen ihminen."Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa."
Sitten varmasti huomasit, että vuosoissa eiole vettä, vaan kusta.
Se on salaliitto, että norjalainen vesi olisi vettä-.
Se on vaan läpinäkyvän olotilan ottanutta kusta.- syyllinenesiin
puolimutkateisti kirjoitti:
Joudutko ihan oikeasti kysymään tuollaisia? Turvallisuuden vuoksi tietenkin. Kallioperässä olevien halkeamien ja tunnelissa tapahtuvan eroosion vuoksi tunneleiden katosta saattaa irrota kappaleita jotka olisivat tunnelissa tapahtuvalle liikenteelle vaarallisia. Tunnelin osittainen sortumakin olisi vaarallinen.
Sortumia tapahtuu kaivoksissa, joissa betonilla vuorausta ei tehdä.Kuka nuo irtomassat kävi viemässä tuonne alppien rinteille?
Sinähän sen tiedät? - Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Olen käynyt Norjassa kahteenkin otteeseen. Kerran pyöräilemässä ja melomassa Vuono-Norjassa ja toisen kerran autolla samoissa maisemissa vaimoni kanssa. Tiesitkö, että Vuono-Norjan vuorista monet ovat hyvin epävakaita? Moniin vuoriin on asennettu erilaisia antureita tai mittareita, koska tutkijat ovat huolissaan vuorten liikkumisesta ja niiden osittaisesta luhistumisesta mereen. Myös Oslon lähellä oleva Mannen -vuori on tästä hyvä esimerkki. Skandit ovat mantereen reuna-alueen vuoristoa ja siksi täysin erityyppisiä kuin esim. Alpit.
Mutta en minä puhunut aloituksessa Norjan vuorista, vaan Alpeista. Sinulla on erittäin epärehellinen tyyli valehdella minun sanomisistani. Usein myös yrität laittaa sanoja minun suuhuni. Ja tuossa edellisessä kommentissasi esiintyvät seuraavat ad hominem -ilmaisut:
höperöintejä, kehdannut, typerää, höperöinteihin, sorrut, litteän maan kannattaja,
Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet? Ja jos minä edes sen yhden kerran sanon sinua yksinkertaiseksi (mikä varmasti pitää paikkansa, sen voi päätellä kommunikointitavastasi), niin koko ateistilauma herää kuorossa vinkumaan, kuinka RoT on käyttänyt ad hominem:ia. Minulla olisi miljoona syytä heittää sinua takaisin ad hominemeilla, mutta en viitsi alentua samalle tasolle kuin sinä, koska tiedän, että evoluutiota ei tapahdu. Ole sinä apinan jälkeläinen, minä olen ihminen."Huomaatko itsekään, miten törkeästi keskustelet?"
Kysyy miekkonen, joka puolisen vuotta myöhemmin nimittelee kanssakeskustelijoitaan evoluutionatseiksi ja amisviiksipojuiksi ja ylipäätään pojuiksi ja hihkuu että JESS! JESS! Teitä on niin kiva opettaa!
Minä suorastaan toivon, että nimität jotakuta pikku oppilasta joksikin natsiksi tjs. tai kirjoitat kokeen arvosteluksi HÖPÖHÖPÖ JA VIELÄ KERRAN HÖPÖHÖPÖ.
- 12____13
Hyvä huomio aloittajalla. Vastustajilla ei oikein jää mitään järkevää vasta-argumenttia, voi ainoastaan ad hominemeja heitellä, jos ei ymmärrä nolaavansa itseään siten. :)
12___13: "Hyvä huomio aloittajalla. Vastustajilla ei oikein jää mitään järkevää vasta-argumenttia, voi ainoastaan ad hominemeja heitellä, jos ei ymmärrä nolaavansa itseään siten. :)"
Olet siis samaa mieltä ROT:in kanssa että vuoret ovat suurelta osin kuivunutta tai jäätynyttä mutaa? Tarkoitatko että olet niin typerä että uskot niin höperöön väitteeseen.
- NytJoJärkyttää
Rot,hakeudu ajoissa hoitoon.
Ja te Rotin läheiset(jos teitä on),tukekaa hänen selviämistään.
Yllä oleva avaus on huolestuttava oire hänen tilansa pahenemisesta.
Minkä opettajan ala-aste hänessä menettääkään! - Saa.suorittaa
"Jos vuoret ovat suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, herää kysymyksiä, mikä osuus globaalilla vedenpaisumuksella on ollut niiden muodostumiseen."
Koska tägäsit tämän "tiedeviikko" tunnuksella, sinulla on varmasti linkata tieteellinen artikkeli, jossa todetaan, että vuoret ovat suurimmaksi osaksi kuivunutta tai jäätynyttä mutaa. Onko kalliovuorten nimi evokkien hämäystä?RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ai tägäsinkö?
Kerrankin olen samaa mieltä kanssasi - et tägännyt.
Mutta sitten onkin hauska kysymys se, että miksi et? Tiesit siis itsekin että avauksesi on huuhaata, joka on täysin tieteellisten faktojen vastainen.- Saa.suorittaa
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ai tägäsinkö?
Ok. Tarkoituksesi olikin siis valehdella. Tämä selvä.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ai tägäsinkö?
Aloituksesi tällä kertaa olikin siis huumoria, kuten ilmeisesti kaikki muutkin tekemäsi. Vitsi vitsi.
- kukaon
se toinen jonka käsityksen vuoristoista Alppien sulaminen muuttaa?
- jeesus.tekee.pöljäksi
"...onhan meille pakosyötetty tietoa, että ne olisivat muodostuneet miljoonien vuosien aikana. "
Siis mitä ihmettä? Tietoa on pitänyt sinulle oikein pakkosyöttää, mutta Raamadun satuja olet vastaanottanut ihan vapaaehtoisesti? Niinkö? - räyhräyh1
Ei hyvää päivää! Tämäkö opettaa lapsia koulussa???!!!
Voi hyvänen aika.
Muuta ei voi nyt sanoa.
Tomi poloinen on vajonnut alemmas kuin ikinä olisin voinut alakoulun opettajan vajoavan.
Ota nyt vaikkapa karttakirja käteen, ja huomaa että poimuvuoristoja löytyy sieltä missä kaksi maankuoren tektonista laattaa törmää. Himalaja, Andit, Alpit, ym. Onko niiden sijainti sattumaa?
No ei todellakaan, vaan tarkasti havainnoitavissa ja todistettavissa oleva asia. Esim. Himalaja kohoaa jatkuvasti ylöspäin, kun Intian laatta työntyy pohjoisemmaksi ja uppoaa isomman Aasian laaatan alle. Aasian laatan reuna poimuttuu vuoristoksi. Maailman korkeimmman vuoren, Mount Everestin korkeutta pitää tarkistaa aika ajoin, sen huippu on nykyään 8850 metrin korkeudellla merenpinnasta, 1900-luvun puolella se oli vielä 8848 m. Ei vuorten syntymekanismi ole mihinkään hävinnyt.
Nyt olisi mielenkiintoista tietää, mitä sinä oppilaillesi valehtelet mm. vuorista ja vuoristoista. Saattaisi kiinnostaa myös oppilaidesi vanhempia. Tämä aloistus on kuvakaappauksella tallessa, joten sinun on turha sitä yrittää poistaa.Uhkailut alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun ateisti pelästyy sitä, että totuus paljastuu.
- MaaOnVanha
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Uhkailut alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun ateisti pelästyy sitä, että totuus paljastuu.
Mikä totuus? Sekö, että kreationisteilla viiraa todella pahasti. Kaikista aloittamistasi ketjuista tämä on pohjanoteeraus Tiedeviikko-ketjun ohella. Tiedeviikko ajatus meni sinulta pahasti reisille ja sai kreationismin näyttämään entistä avuttomammmalta. Tämä aloitus lisäsi bensaa liekkeihin. Vuoristot "suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa". Ja tuo lähti opettajan näppikseltä.
Ei Herran pieksut ja Rouvan supikkaat.
Jatka sinä ROT valitsemallasi tiellä. Jos jollain ei ole tähän mennessä ollut selvillä nuoren Maan kreationismin järjettömyys, niin nyt viimeistään alkaa selvitä. - Kreaea
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Uhkailut alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun ateisti pelästyy sitä, että totuus paljastuu.
Tarkoitatko totuudella sitä kirjoittelusi saavuttaa päivä päivältä sekavempia piirteitä. Koska aloitat messun litteän maan puolesta?
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Uhkailut alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun ateisti pelästyy sitä, että totuus paljastuu.
Mitä uhkailua on todeta, että opettaja on epäpätevä, opettaja ei joko osaa lukea tai ymmärrä lukemaansa, tai että opettaja valehtelee?
Tämäkään ei ole vielä uhkailua, jos aprikoi, pitäisikö opettajasta tehdä tiedustelu opetushallitukseen tms. asiaan liittyvään tahoon.- Happynewyear
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Uhkailut alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun ateisti pelästyy sitä, että totuus paljastuu.
Kuvitellaan että raamattu olisi totuus. Ei ateisti sitä pelästyisi vaan omaksuisi sen. Todeksi sitä ei tee se että niin väität yhtälailla kuin minä voisin väittää kalevalaa totuudeksi sotkanmuna luomisteorioineen. Jos evoluutioteoria kumottaisiin hän omaksuisi sen tilalle tulevan teorian. Sen sijaan jumalaan uskova pitää viimeiseen asti kiinni jumalastaan ja uskostaan eikä ole valmis luopumaan siitä kun sen todellisuus kumotaan. Samalla häneltä menisi pohja elämältä pois kun taivaspaikkaa ja jeesusta ei olekaan.Nyt eletään juuri tätä aikakautta kun tiede osoittaa vuosituhansien aikana omaksutut uskomukset vääriksi. Tämä ei ole paha asia vaan juuri kuten maailma on aina pyörinyt. Ainoa pysyvä asia on muutos.
Uhkailu alkaa ennemminkin uskonnollisissa piireissä kun joku ei ota vastaan fundamentalistin oppia. Esimerkkinä eräs kaupungilla jeesusta tarjoava vanha ukko joka tuomitsi minut helvettiin kun et ottanut vastaan hänen tarjoamaa jeesusta.
No jopas, yleissivistyksen puute saavuttanut uuden sfäärin, laattatektoniikka ja vuorien muodostuminenkin täysin uusi asia opettajalle. Miten selvisit kansakoulusta näillä perustiedoilla?
- Huumorialoitusko
Ei hyvää päivää? Onko tämä kaiffari vakavissaan? Hänen on väitetty olevan opettaja. Ei kai sentään tuolla tietotasolla?
- Jepul
Nyt on puurot ja vellit pahasti sekasi. Kukaan ei pakota sinulle tietoa että vuoret ovat syntyneet miljoonien vuosien kuluessa vaan se on sinun oma valinta omaksutko sen tiedon vai et. Sen sijaan pakkosyöttäminen tapahtuu aina tiedolla joka on hataralla pohjalla kuten se että ne olisi syntynyt noin seitsemässä tuhannessa vuodessa. Tämän omaksuminen perustuu uskoon sillä sitä ei ole todistettu muulla tavalla. Tämän pohjalta ihminen pyrkii löytämään todisteita mistä tahansa jotta se sopii tukemaan hänen uskomuksia. Tällainen ihminen on kadottanut valheen ja toden rajan. Hän kokee oikeutukseksi tehdä lähes mitä vaan kun uskomuksiaan puolustaa.
Kokeile laittaa raamattu avoimeen tarkasteluun jos siellä vaikka lukee maailma on luotu seitsemässä vuorokaudessa niin etsi puolueettomalla tavalla objektiiviset todisteet tästä eikä vain toistaa omassa mielessä että asia on näin ihan sama mitä muut ja tiede sanoo. JESS!!! JESSS!!! Taitaa olla niin kova juttu että kaataa evoluutioteorian jylisten!
Kokeilepas kansainvälisillä voorumeilla.Menee aina vain epätoivoisemmaksi...
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kallioperä
"Suomen kallioperä on hyvin vanhaa, ja vain melko pieni osa siitä on nuorempaa kuin 18 000 miljoonaa vuotta"
"Paitsi että Suomen kallioperä on hyvin vanhaa, se on myös paksua, Keski-Suomessa 65 km."
Alpit eivät ole sulamassa, jäät ovat. Jos jossain olisikin kovettunutta mutaa joka muodostaisi kalliota, teorianne pitäisi kattaa jokaikinen kalliolaji koko maailmassa, eikä se sittenkään antaisi ainuttakaan viitettä mistään vedenpaisumuksesta tai vielä vähemmän Maan iästä, voi hyvä tavaton, mihin se teidän tieteellisyytenne taas kerran katosi.
Esim vulkaaninen kallio on noin 500 milj vuotta vanhaa, luotettavalla ajanmäärityksellä mitattuna.
Vastapuolelta kyllä vouhkataan todisteita, itsellänne on täysin todellisuudesta irrallaan olevia ajatuksia jotka eivät käy edes hypoteeseista
;);)"Esim vulkaaninen kallio on noin 500 milj vuotta vanhaa, luotettavalla ajanmäärityksellä mitattuna."
Älä valehtele.
Kun kretu sanoo, että vuoret ovat mutaa, se on niin.
Sillä eihän kretu valehtelisi.
Kuten sinä :-)
edit*
1800 miljoonaa vuottaEikä tämä ole edes mikään ateistien ristiretki (ainakaan minun kohdaltani); enemmistö maailman kristityistä pystyy hyvin yhdistämään tiedon ja uskon.
- Looooooogisesti
Iowa.. Niinhän se usein meneekin että ristiretkien harjoittavat laittavatkin muut tekemään likaisen työnsä eivätkä nuo orjat edes havaitse tekevänsä uskon"puhdistus"retkeilyjään. Eikä Totuuden jäljillä oleminen edelleenkään liity mihinkään enemmistömielipiteeseen. Pelko onkin sellainen tekijä joka menee ymmärryksen edelle. On vaan kiva kuulua johonkin porukkaan kuten evoluutioseurakuntamylvijälahkoon.
Ei muutakuin yhdistelemään! OIkein yhdistellessä ristiriidat kaikkoavat.- Todellisuus.ensin
Totuudella tulisi kuitenkin olla tekemistä todellisuuden kanssa, ha avauksen väite, että Allit ovat kuivunut mutakasa, on todellisuuden vastainen eikä siksi totta.
- Aargh
Todellisuus.ensin kirjoitti:
Totuudella tulisi kuitenkin olla tekemistä todellisuuden kanssa, ha avauksen väite, että Allit ovat kuivunut mutakasa, on todellisuuden vastainen eikä siksi totta.
Voi prse näitä mobiilikaitteita.
Piti siis olla ALPIT eikä Allit.... - Kreationismi_on_sairaus
"OIkein yhdistellessä ristiriidat kaikkoavat."
Niinpä niin. Se on taikauskoisille jeesuksenmorsiammille helppoa. Aivot narikkaan ja järki jäähylle. Herkkäuskoisina hölmöinä hyväksytään kaikki huuhaa ja Raamatun satujen huuhaa ilman mitään kritiikkiä.
Ja niin ne Raamatun ja todellisuuden väliset haihtuvat jeesuspörinään....
Halleluja. Ja taikauskoisten kaatumaseuroissa hurmoksessa hihhuloidaan.
Kävin kerran hellareiden seuroissa katsomassa meininkiä. Oli se huvittavaa hörhöilyä. Tyhmyys oikein tiivistyi siellä salissa.
Looooojne..gisesti, en minä sanokaan että enemmistö on aina oikeassa, pois se minusta...Darwinkin oli alussa varsin yksin teorioineen. Tiede (jos nyt puhutaan siitä vaikka) ei etenisi ilman uusia oivalluksia.
Kuitenkaan ei vähemmistössä oleminenkaan ole mikään tae totuudelle, miksi olisi..Tulin tänne hourulaan (hehe) kun ei ollut muutakaan tekemistä, koska olen kiinnostunut evoluutiosta. En kuulu mihinkään maailmaa kattavaan salaliittoon kuin ei kukaan muukaan täällä.
Enemminkin, pelosta ja johonkin kuulumisesta puheen ollen, ihmettelisin mihin kaikkeen amerikkalaiset fundamentalistisaarnaajat saavat palvovan yleisönsä uskomaan...- Looooooogisesti
iowa "Tiede (jos nyt puhutaan siitä vaikka) ei etenisi ilman uusia oivalluksia."
Eikös tuollainen liity pikemminkin kaunokirjallisuuteen ja fantasioihin. Tietenkin jos tieteellisiä perustotuuksia ja luonnonkalivakioita lähdetään kumoamaan ihan vain koska niin nyt vaan täytyy sitten olla niin sitten kyllä, muttan mä sitä tieteeksi. Pikemminkin epätoivoiseksi uskonnon puolustamiseksi. Kenties evoluutioseurakunnassa onkin kyseessä jonkin sortin leikki.
Ehkä jonain päivänä havahdut ja annat kiitoksen sille että olit täällä kuulemassa näitä totuuksia.
Kyllä tuo uskontonne perustuu ryhmäkiihkolle. Onneksi voimme havaita sitä täällä. Toiset havaitsee ja toiset kieltävät havaitsevansa.- iuyiuyiuiy
Juuri nuoren Maan kreationistit joutuvat kieltämään luonnonlait, kuten ROT äsken valonnopeuden vakioisuuden. Luonnontieteet osoittavat kiistatta, että Maa on miljardeja vuosia vanha.
Hei, ei todellakaan liity kaunokirjallisuuteen ja fantasioihin ;). Lue vaikka Lajien synty, se on aivan tulvillaan oivalluksia. Newton, Einstein, Freud, Edison...tieteessä on aina ollut edelläkulkijoita jotka ovat mullistaneet käsityksiä, mutta tietenkin tarvitaan myös tasaista perustutkimusta, asioiden tarkastamista jne. Molempia tarvitaan.
jos googlaat vaikka James P Allison, jolle myönnettiin tämän vuoden lääketieteen Nobel syöpätutkimuksesta niin huomaat että uudet oivallukset ovat edelleen voimakas eteenpäin vievä ajatus...Ja me hyödymme kaikki niiden hedelmistä monessa mielessä.- räyhräyh1
"Kyllä tuo uskontonne perustuu ryhmäkiihkolle. Onneksi voimme havaita sitä täällä. Toiset havaitsee ja toiset kieltävät havaitsevansa. "
Jopa tuli melkoinen projisointi:D Juuri teidän hihhulien usko perustuu ryhmäkiihkolle ja myös ryhmäpaineelle. Väärien ajatusten julistamiseen synniksi, se on teitä hihhuleja koossa pitävä liima. - Looooooogisesti
iuyiuyiuiy kirjoitti:
Juuri nuoren Maan kreationistit joutuvat kieltämään luonnonlait, kuten ROT äsken valonnopeuden vakioisuuden. Luonnontieteet osoittavat kiistatta, että Maa on miljardeja vuosia vanha.
Hoe sitä nyt sitten ja leiki olevasi tiedemies. Missä lukee etteä hokien haukkumalla toista tyhmäksi siitä tule sellainen. On kyllä uskovaista parhaimmillaan. Evoluutiorukouksia vain :) Ja sitten kutsutaan sitä tieteeksi :D Hehkuttaisitko vielä miten onnellinen olet?
" Tietenkin jos tieteellisiä perustotuuksia ja luonnonkalivakioita lähdetään kumoamaan ihan vain koska niin nyt vaan täytyy sitten olla niin sitten kyllä, muttan mä sitä tieteeksi. Pikemminkin epätoivoiseksi uskonnon puolustamiseksi. "
Tarkoitatko tuolla sitä että kun tarpeeksi kovasti uskoo, voi uskoa että valo läpäisee kilometrien paksuisen vesimassan? Tai että satoja metrejä paksujen jäätiköiden alla on routaa / ei voi olla sulaa vettä?
Olet aivan oikeassa. Absurdien uskosmustesi puolustelu on epätoivoista toiveajattelua.
- arjatätikertoo
Mitä höpötystä. Vuoret eivät ole kuivunutta tai jäätynyttä mutaa!
Jokainen tietää, että vuoret ovat pahvia. Ja niin ovat linnatkin.
Katso tämä video jos et muuten usko.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/pahvilinnan-rakentaminen - HarhainenUskovanMieli
Kyllä tällä aloituksella pääsee jo bodiumille sarjassa kreationistien idioottimaisimmat väitteet. Kauas taakse ovat jääneet parodiahorisontin rajat ROT:n kaltaisen luonnontutkijan kohdalla. Miten minun on niin vaikea uskoa, että hemppa on opettaja. Yleissivistys pyöreä nolla.
"Vuoret ovat edustaneet aina ihmisille pysyvyyttä ja vakautta. Vuoret vaikuttavat olevan kiveä ja kalliota, onhan meille pakosyötetty tietoa, että ne olisivat muodostuneet miljoonien vuosien aikana."
Jätän tähän vain yhden Raamatun kohdan 5. Moos 33. luvusta, jossa pakkosyötetään vuorten ikivanhuutta ja kukkuloiden ikuisuutta. Avaaja on tällä aivopierullaan ristiriidassa sekä tieteen, että Raamatun kanssa.
15 parhaalla, mitä ikivanhat vuoret tarjoavat, mitä ikuiset kukkulat tuottavat,Oletko käynyt jeesuksenmorsian tsekkaamassa että joko Alpit ovat sulaneet pois tämän kesän hirmuhelteissä?
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/Mudrocks- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/Mudrocks"Jos vuoret ovat suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, herää kysymyksiä, mikä osuus globaalilla vedenpaisumuksella on ollut niiden muodostumiseen."
Ovatko sedimenttikivilajit vain kuivunutta jäätynyttä mutaa, kuten esitit? Linkittämäsi artikkelin mukaan eivät ole. Sedimenttikivilaji ei synny vuodessa meren pohjassa.
Kiemurtelusi on säälittävää. RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/MudrocksKoska kaikkien korkeimpienkin vuorien huipuilta löytyy merieliöiden fossiileja, todistaa se, että ne ovat joskus olleet merenpohjaa. Siis mutaa ja savea.
Anonyymi kirjoitti:
"Jos vuoret ovat suurimmaksi osaksi vain kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, herää kysymyksiä, mikä osuus globaalilla vedenpaisumuksella on ollut niiden muodostumiseen."
Ovatko sedimenttikivilajit vain kuivunutta jäätynyttä mutaa, kuten esitit? Linkittämäsi artikkelin mukaan eivät ole. Sedimenttikivilaji ei synny vuodessa meren pohjassa.
Kiemurtelusi on säälittävää.https://creation.com/rapid-rock
Sedimenttikivilaji syntyy nopeasti sen jälkeen, kun merivesi siirtyy sen päältä pois.- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://creation.com/rapid-rock
Sedimenttikivilaji syntyy nopeasti sen jälkeen, kun merivesi siirtyy sen päältä pois.Ja kasaantuu kilometrien korkuisiksi Alpeiksi. Älähän nyt.
Lähteesikin oli taas varsin tieteellinen.
Miksi Pohjanlahden rannikolla ei ole dolomiittivuoristoa. Vesi on siirtynyt rannikolta pois jo jääkaudesta lähtien. https://www.icr.org/earth-formation/
Sedimenttikivilajit ovat syntyneet nopeasti Nooan vedenpaisumuksessa. Kannattaa katsoa seuraava video. Siinä on selitetty erittäin tarkasti Raamattuun tukeutuen, miten tapahtumat etenivät.
https://www.youtube.com/watch?v=T-kPX7mL49c&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0B006HWL0QsDJLEOAcwiepQ58Kl0VoLFktWwEqbH60a0NGR3FTrOTG5uk- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Koska kaikkien korkeimpienkin vuorien huipuilta löytyy merieliöiden fossiileja, todistaa se, että ne ovat joskus olleet merenpohjaa. Siis mutaa ja savea.
Meren pohjaa, jonka mannerliikunnot ovat kohottaneet miljoonien vuosien kuluessa vuoristoksi. Esimerkiksi Alpit ovat syntyneet n. 55 miljoonaa vuotta sitten.
Milloin se Nooan tulva taas olikaan?
Aloituksesi otsikko:
"Alppien sulaminen muuttaa käsityksemme vuoristoista"
Paljonko Alpit ovat männäsuvena sulaneet?
Miten olisi aloitus:
Lehmien lentäminen muuttaa käsityksemme aerodynamiikasta. - Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Koska kaikkien korkeimpienkin vuorien huipuilta löytyy merieliöiden fossiileja, todistaa se, että ne ovat joskus olleet merenpohjaa. Siis mutaa ja savea.
Manerliike selittää entisen merenpohjan nousun vuoristoiksi. Silloin se on kyllä jo sedimenttikiveä; mutana ja savena se ei pysyisi nousun mukana.
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://www.icr.org/earth-formation/
Sedimenttikivilajit ovat syntyneet nopeasti Nooan vedenpaisumuksessa. Kannattaa katsoa seuraava video. Siinä on selitetty erittäin tarkasti Raamattuun tukeutuen, miten tapahtumat etenivät.
https://www.youtube.com/watch?v=T-kPX7mL49c&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0B006HWL0QsDJLEOAcwiepQ58Kl0VoLFktWwEqbH60a0NGR3FTrOTG5ukRaamattu ei ole geologian oppikirja.
- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/MudrocksMutta missä ajassa:
"Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi."
Miljoonissa vuosissa. - Anonyymi
ROT:a riivaa muiden pakkomielteiden lisäksi se, ettei hän kykene ikinä myöntämään olleensa väärässä. Jos todisteet ovat aivan vastaansanomattomat, ROT häipyy keskustelusta. Siihen asti hän kiemurtaa kuin kasiainen koukussa esittäen toinen toistaan lapsellisempia verukkeita.

Viattomien ja hyväuskoisten sivullisten turvaksi nuo kiemurtelut on hyvä paljastaa, vaikka se tuottaisi vain lisää kiemurtelua.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/MudrocksKiitos taas tästä aivopieru-kommentistasi. Nähdään miten typerä ja epärehellinen olet.
Ensinnäkin Alpit ovat pääosin muinaisesta merenpohjassa syntynyttä sedimenttikiveä, prosessissa jossa kova paine ja korkea lämpötila aiheuttaa sedimenttikerrosten muuttumisen sedimenttikiveksi. Ei siis kuivunutta eikä varsinkaan jäätynyttä mutaa.
Toiseksi dolomiitti on pääosin eloperäisistä aineksista syntynyttä sedimenttikiveä.
Kolmanneksi kaikki sedimenttikiveä eivät ole "mutakiveä" vaan mudrocks (savikivi) on vain yksi sedimenttikivien tyyppi, joka syntyy kovassa paineessa ja lämpötilassa miljoonien vuosien aikana. Ei siis kuivunutta eikä varsinkaan jäätynyttä mutaa.
Kuivunutta mutaa löydät lähinnä kuivalta pellolta idiootti. Ja talvella löydät sitä jäätynyttä mutaa sieltä samalta pellolta.
Olipa taas kiva kouluttaa sinua jeesuksenmorsian.
Raamatun tulva on lapsellinen satu ja kuten olet todistanut kommenteilllasi täytyy olla todellinen typerys joka uskoo tulvan olleen todellinen historiallinen tapahtuma.RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Koska kaikkien korkeimpienkin vuorien huipuilta löytyy merieliöiden fossiileja, todistaa se, että ne ovat joskus olleet merenpohjaa. Siis mutaa ja savea.
Se että kaikkein korkeimpien vuorten huipulta löytyy merieliöiden fossiileja todistaa sen että kyseiset eliöt ovat eläneet kymmeniä ellei satoja miljoonia vuosia sitten koska sedimenttikivien muodostuminen ja vuorten muodostuminen tektoniikan kautta vie kymmeniä miljoonaa vuosia.
Mukava kouluttaa tuollaista tiedettä tuntematontanta typerystä jonka yleissivistys ja perustiedot eri tieteistä on vähäisempi kuin keskiverto peruskoulun suorittaneella.Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei ole geologian oppikirja.
Raamattu on satukirja.
- Anonyymi
Simplonin tunnelissa on 30 asteen helle kesät talvet. Ei merkkiäkään sulamisesta, vaikka muta ei siinä lämmössä kauan jäätyneenä pysyisi.
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://geology.com/rocks/dolomite.shtml
Alpit ovat enimmäkseen sedimenttikivilajeja, kuten dolomiittia. Sedimenttikivilajit ovat 'mud-rock' eli kuivunutta mutaa tai savea. Se on tiivistynyt kovan paineen, eli meren alla sedimenttikiveksi. Tällaiset olosuhteet olivat globaalissa vedenpaisumuksessa.
https://www.britannica.com/science/sedimentary-rock/Mudrockshttps://fi.wikipedia.org/wiki/Kalkkikivi
Dolomiitti kuuluu kalkkikiviin niin kuin marmorikin. Voithan mennä kopistelemaan pankkien marmorilattioita ja pylväitä, että mitenkä helposti ne "mutakakkuina" murustuu.
Samalla voit ihailla monenmoisia fossiileita kuten ammoniitteja.RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://www.icr.org/earth-formation/
Sedimenttikivilajit ovat syntyneet nopeasti Nooan vedenpaisumuksessa. Kannattaa katsoa seuraava video. Siinä on selitetty erittäin tarkasti Raamattuun tukeutuen, miten tapahtumat etenivät.
https://www.youtube.com/watch?v=T-kPX7mL49c&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0B006HWL0QsDJLEOAcwiepQ58Kl0VoLFktWwEqbH60a0NGR3FTrOTG5ukROT: "Siinä on selitetty erittäin tarkasti Raamattuun tukeutuen, miten tapahtumat etenivät."
Siksipä videon selitykset ovat huuhaata.
Tässä 8 videon sarja kuinka eri tieteenalat osoittavat Raamatun tulvakertomuksen pelkäksi myytiksi:
https://www.youtube.com/playlist?list=PLXJ4dsU0oGMJP95iZJqEjmc5oxY5r6BzP- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
https://www.icr.org/earth-formation/
Sedimenttikivilajit ovat syntyneet nopeasti Nooan vedenpaisumuksessa. Kannattaa katsoa seuraava video. Siinä on selitetty erittäin tarkasti Raamattuun tukeutuen, miten tapahtumat etenivät.
https://www.youtube.com/watch?v=T-kPX7mL49c&feature=youtu.be&fbclid=IwAR0B006HWL0QsDJLEOAcwiepQ58Kl0VoLFktWwEqbH60a0NGR3FTrOTG5ukJos uskot moisiin videoihin, sopii taas kerran herättää kysymys, miten sovitat yhteen uskosi ja opetustyösi? Miten voit palvella kahta herraa eli Jumalaa ja opetussuunnitelmaa?
- Anonyymi
Vuoristoista tiedetään niiden ikä karkeasti sen perusteella, miten teräviä huiput ovat. Eroosion kuluttamat vuoristot kuten Appalakit ovat hyvin vanhoja, mutta terävähuippuiset kuten Alpit, Himalaja ja Kalliovuoret nuoria.
Kivien iänmäärityksillä saadaan sitten tarkkoja tuloksia ja ne kaikki kertovat systemaattisesti hyvin vanhoista vuoristoista ja kivilajeista. Jäätikötkin ovat vanhoja ja niidenkin ikää voidaan arvioita tieteellisen menetelmän avulla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Mountain_range
https://fi.wikipedia.org/wiki/Iänmääritys
https://en.wikipedia.org/wiki/Appalachian_Mountains
https://en.wikipedia.org/wiki/Rocky_Mountains
https://en.wikipedia.org/wiki/Alps- Anonyymi
Jäänkairausmenetelmällä voidaan mitata jäätiköiden ikää mm. vuoristoissa ja napaseuduilla.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkairausnäyte
Nuoren maan kreationisteilla ei ole yhtä ainoaa tieteellistä menetelmää, jolla saataisiin vuoristojen, vanhojen kivien, fossiilien ja jäätiköiden iäksi noin 6000 vuotta sen sijaan, että ne ovat kymmeniä ja satojatuhansia (jäätiköt, fossiilit) tai kymmeniä ja satoja miljoonia vuosia vanhoja (vuoret, kivet, fossiilit).
- Anonyymi
Ei ihme että sinulle ROT nauretaan jo ympäri maailmaa. Olet vitsi ja uskot satuihin joihin kaikki vähänkään ymmärryskykyiset lakkasivat uskomasta jo yli 100 vuotta sitten.
Kristityt geologit etsivät luonnosta geologisia todisteita Raamatun tulvasta n 150 vuotta sitten. Niitä ei löytynyt, mutta sen sijaan löytyi näyttö siitä että mitään globaalia tulvaa ei ole tapahtunut.
Ja sinä pelle uskot tulvaan edelleen vaikka se on kaikkien tieteenalojen mukaan mahdoton tapahtuma. - Anonyymi
Rotille nauraa selän takana jo amisviiksipojutkin.
ja tyyppi vaan puuhakkaana kaataa liki kaikki tieteenalat globaalin hirmutulvan ja puulaivassa yli vuoden purjehtineen koko maailman faunan(miksi ei flooran)hyväksi. Jaahas. Avauksen tehneellä hihulla pörisee ja oikein kunnolla. Onko tuo hihu ihan tosissaan.
Meinaan vaan että tuo ROTin väite on käsittämätön, jopa kreationistilta. Ei ole juurikaan eroa litteään maahan uskovien hörhöilylle. Katsoin nimittäin juuri YouTubesta videon eräästä jeesuksenmorsiammesta joka ei usko evoluutioon eikä myöskään siihen että maapallo on pallo ja kiertää aurinkoa. Kuuta ei kuulemma ole ja avaruudessa ei ole käyty. Että huh huh.
kreationismi_on_sairaus kirjoitti:

Sehän on varsinainen kerettiläinen. Kyllä Raamatussa Kuusta kerrotaan.
- Anonyymi
On se kumma, ettei keskellä savannia sijaitseva jäätynyt mutakasa, joa kutsutaan nimellä mt.Kilimanjaro, ole vielä sulanut mutalätäköksi. Jumalalle on kaikki mahdollista.
- Anonyymi
Kyllä kai ne ihmisten kaivamat tunnelit ja luonnonluolat sulaisivat ihan ensimmäisinä, kun niihin pääsee lämmintä ilmaa tai kun niitä lämmitetään.
Ja vuorten tulisi tietysti sulaa juurilta (perustuksista) lähtien, koska ne sijaitsevat lämpimällä vyöhykkeellä aina sulamislämpötiloissa. Niinpä näiden vuorten tulisi luhistua kasaan perustusten pettäessä sulamisen seurauksena, mutta miksihän niin ei käy?
- Anonyymi
Applen sulaminen on osoitus suuren Herran, Applen Insinöörin mämmäyksistä! Ei skulaa kun akut sulaa, on asiakasmestauksesta pulaa!
Naaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaah Tuota noin, eikö Raamattu jossakin kohtaa sano että vuoret ovat ikuisia ja muuttumattomia?
Toisaalta "ikuinen ja muuttumaton" Jumalan sanakin on saantu tuhansia eri ilmiasuja, joista jokainen on oikea ja kaikki muut vääriä, että sikäli...- Anonyymi
Jotta totuus ei unohtuisi millaisesta palstapellestä on kysymys kun kyseessä on RaamattuOnTotuus.
- Anonyymi
No näin on.
- Anonyymi
Hep
- Anonyymi
Siis Pseudotieteilevä Palstapelle
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti38040377Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1168807Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos316070Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224698Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623875Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta543670Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743221- 342873
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192448Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192272