Leo Meller keksi uuden uskonopin

Mellerin uusi oppi on kristinuskon mullistava.
Hän sanoo, että perhekunnissa naisten ja lapsien ei tarvitse uskoa pelastuakseen, riittä kun ainoastaan isäntä uskoo.
Naiset ja lapset siis pelastuu miehen siivellä.

Meller kertoo Patmos-blogissa jo toista vuotta pohtineensa, mitä Raamattu sanoo perhekuntien pelastumisesta.
Viimeisten viikkojen aikana hän sanoo itse Jumalan ladanneen hänen aivoihinsa tuon uuden opin.

Meller vetoaa opissaan tuohon yhteen jakeeseen, jossa Paavali opastaa miestä.
Apos. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

Alla lainausta Melleriltä:
"Johtosana oli Apostolien tekojen 16:31. Tutussa jakeessa on selkeä apostolinen lupaus: kun Sinä uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen, silloin Sinä - ja perhekuntasi! - pelastutte."
71193
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

No Mellerillä riittää kaikenlaisia oppeja, ei mitään uutta...

Äänestä
  • Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Sinä sentään pidät Patmoksen oppia harhaoppina ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    MyösNäin kirjoitti:

    Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia.

    "Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia. "

    Tuo oppi on yleinen äärilaidan kristityillä helluntailaisista lähtien, jota ei voi alkuunkaan verrata Mellerin uuteen mullistavaan oppiin, jossa muslimikin voi päästä kristityn miehen siivellä taivaaseen

    1Äänestä

  • MyösNäin kirjoitti:

    Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia.

    Tuotahan opetti myös edesmennyt Kalevi Lehtinen. Hänkin oli siis Mellerin kavereita.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Sinä sentään pidät Patmoksen oppia harhaoppina ja hyvä niin.

    Patmoksen teologia ja monet opit ovat todella harhaa ja eksyttäviä, kuten dispensationalismi tempauksineen, ja kerran pelastettu, aina pelastettu. Mutta Ahvion ja Turusen yhteiskunnalliset ja Israelia koskevat puheet ovat kyllä asiallisia yleensä.

    Harhaoppihan on yleensä sellaista että siinä on paljon hyvääkin mukana, jopa suurin osa, mutta sitten siellä on jotain väärää mukana, mikä vaikuttaa ihmisten käytökseen ja toimintaan käytännön tasolla. Yleensä se aiheuttaa myös passivoitumista ja väärää turvallisuuden tunnetta.

    Äänestä

  • MyösNäin kirjoitti:

    Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia.

    Se kertoo vähän minkälaista se "uskokin" on ja teologia sen takana.

    Äänestä

  • Turunen ja Ahvio kannattelevat varmaankin "Kerran pelastettu, aina pelastettu" -oppia kalvinistisesta teologiasta käsin ja Meller dispensationalistisesta koulukunnasta peräisin olevasta vapaa-armo -opista käsin (muun muassa parannuksen tekoa ei tarvita).

    Äänestä

  • Aloittaja

    luterilainen kirjoitti:

    Tuotahan opetti myös edesmennyt Kalevi Lehtinen. Hänkin oli siis Mellerin kavereita.

    "Kerran pelastettu-Aina pelastettu"-oppi on suuruusluokassaan ihan mitätön verrattuna Mellerin uuteen oppiin.

    Korkeintaan sadasosa Mellerin opista.

    Äänestä

  • George_L kirjoitti:

    Turunen ja Ahvio kannattelevat varmaankin "Kerran pelastettu, aina pelastettu" -oppia kalvinistisesta teologiasta käsin ja Meller dispensationalistisesta koulukunnasta peräisin olevasta vapaa-armo -opista käsin (muun muassa parannuksen tekoa ei tarvita).

    OLetko George edelleen sitä mieltä, että kaikki vasemmistolaiset ja vihreät ovat pahoja ihmisiä?

    Äänestä

  • George_L kirjoitti:

    Turunen ja Ahvio kannattelevat varmaankin "Kerran pelastettu, aina pelastettu" -oppia kalvinistisesta teologiasta käsin ja Meller dispensationalistisesta koulukunnasta peräisin olevasta vapaa-armo -opista käsin (muun muassa parannuksen tekoa ei tarvita).

    Ja kun parannuksenteon merkitystä synninteon suhteen ei tule koskaan vähätellä.

    " Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan." Joh.Ilm. 2 alkujakeista.

    Ellet tee parannusta ja tekemättä jättämisen seurauksia kuvaa Jeesus itse .

    Tätä olen miettinyt kahteen kysymykseen lisävaloa saaden mutta turhaan:
    1. Mitä tarkoittaa lampunsiirto POIS PAIKALTAAN ?
    2. Onko lampunsiirto POIS paikaltaan pelastuskysymys? Jotenkin tuntunut nuo jakeen sanat pelästyttäviltä siinä mielessä kun tiedän jotain tärkeää tietoa lukevani mutten sen tarkoitettua merkitystä ymmärrä.

    Minäkin olen kummastellut tätä kerran pelastettu aina pelastettu - opetusta. Eräs tästä opettanut sanoi ymmärtääkseni että luopunut lopulta pelastuu. Mielestäni luopionkin pelastuminen joka tapauksessa on kenties kummallinen näkemys?Torre12 voi olla varma pelastuksestaan jos asia on näin :

    https://www.youtube.com/watch?v=4xTRClmG410

    Äänestä

  • CommandoHauis49cm kirjoitti:

    Saaden : Saadakseni

    Äänestä

  • George_L kirjoitti:

    Patmoksen teologia ja monet opit ovat todella harhaa ja eksyttäviä, kuten dispensationalismi tempauksineen, ja kerran pelastettu, aina pelastettu. Mutta Ahvion ja Turusen yhteiskunnalliset ja Israelia koskevat puheet ovat kyllä asiallisia yleensä.

    Harhaoppihan on yleensä sellaista että siinä on paljon hyvääkin mukana, jopa suurin osa, mutta sitten siellä on jotain väärää mukana, mikä vaikuttaa ihmisten käytökseen ja toimintaan käytännön tasolla. Yleensä se aiheuttaa myös passivoitumista ja väärää turvallisuuden tunnetta.

    "Mutta Ahvion ja Turusen yhteiskunnalliset ja Israelia koskevat puheet ovat kyllä asiallisia yleensä."

    No jaa, heidän poliittiset kannaotot ovat sitä, mitä "emojärjestö"milloinkin lanseeraa tuolla rapakon toisella puolella.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    "Mutta Ahvion ja Turusen yhteiskunnalliset ja Israelia koskevat puheet ovat kyllä asiallisia yleensä."

    No jaa, heidän poliittiset kannaotot ovat sitä, mitä "emojärjestö"milloinkin lanseeraa tuolla rapakon toisella puolella.

    Otahan mummo päivälääkkeesi!

    1Äänestä

  • MyösNäin kirjoitti:

    Melleri opettaa myös, että kerran pelastettu, aina pelastettu-oppia.

    Tulin juuri uskoon ja... luvuin siitä.

    Mutta olen siis pelastettu.

    Kerran uskossa, varmasti Taivaassa!

    Pascalin Vaaka on nyt täytetty, Amen!

    Äänestä

  • yksi.on.ex.on.ateisti kirjoitti:

    Tulin juuri uskoon ja... luvuin siitä.

    Mutta olen siis pelastettu.

    Kerran uskossa, varmasti Taivaassa!

    Pascalin Vaaka on nyt täytetty, Amen!

    Hallelujaa jumaluskottomuudelle!

    Äänestä

Ei ole ainoa asia jossa Mellerillä on oma oppi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Sinäkin myönnät Patmoksen opin harhaopiksi.

    Äänestä

Ap.t.16:31 Biblia (1776) Mutta he sanoivat: usko Herra Jesuksen Kristuksen päälle, niin sinä ja sinun huonees autuaaksi tulee.

Äänestä
  • Koska apostolit kastoivat kokonaisia perhekuntia, päämiehen tultua Jeesukseen uskovaksi, he ajattelivat että koko perhekunta oli silloin uskossa, uudestisyntynyt ja pelastunut. Tätä on ehkä nykyaikana vaikea käsittäåä.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Koska apostolit kastoivat kokonaisia perhekuntia, päämiehen tultua Jeesukseen uskovaksi, he ajattelivat että koko perhekunta oli silloin uskossa, uudestisyntynyt ja pelastunut. Tätä on ehkä nykyaikana vaikea käsittäåä.

    Toimiiko kaste edelleen noin kun valtaosa vauvakastetuista ei kuitenkaan edes usko Jumalaan?

    Äänestä

Joh.3:5 Biblia. Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle, ellei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.

Äänestä
Aloittaja

Samassa+blogi-kirjoituksessaan+Meller+väittää+Suomessa+tulevan+uskonpuhdistus,+jonka+tekisi+ne+kirkon+jäsenet,+joita+me+muut+pidetään+liberaaleina.Meller+pitää+heitä+kuitenkin+näkymättömänä+kirkkona,+josta+tulee+uskonpuhdistus.Meller+on+kuullut+norjalaiselta+uskontoveriltaan,+että+Norjassa+70%+uskoo+jollain+tavoin+ja+rukoilee,+mutta+vain+5%+heistä+osallistuu+uskovien+tilaisuuksiin.Mellerillä+on+siis+kuvitelmissaan+jokin+samanlainen+"Hiljainen+enemmistö",+kuin+esim+AA-yhdistyksellä.Lainaus+Melleriltä:"Suomessa+on+näkymätön+kirkko+-+Tulossa+uusi+uskonpuhdistus.""Vieras+lausui+jotakin,+joka+erityisesti+jäi+askarruttamaan+mieltäni+ja+jonka+vastiketta+aloin+etsiä+Suomen+kansan+keskuudesta.++Nimittäin:+Norjassa+70+%+kansasta+uskovat+jollakin+tavalla+Jumalaan+ja+rukoilevat.+Kuitenkin+vain+5+%+täatä+massasta+käyvät+milloinkaan+kirkoissa+tai+yleensä+hengellisissä+tilaisuuksissa!Norjassa+elävä+kristillinen+seurakunta+odottaa+herätystä+koskettamaan+tätä+valtaisaa+norjalaisten+salattua,+kätkettyä+mutta+olemassa+olevaa+eräänlaista+etsijöitten+kirkkoa.++Heillä+on+vahvat+syyt+uskoa,+että+tilanteet+Norjassa+muuttuvat+sellaisiksi,+että+yksi+etsii+yhden,+ja+Jumalan+aikataululla+on+rakennettu+valmiiksi+uusi,+kristillinen,+herätetty+kirkkokansa."

1Äänestä
  • Norjassa on kyselytutkimuksen mukaan nyt ensimmäistä kertaa vähemmän Jumalaa uskovia kuin niitä, jotka eivät usko. Vuosittaisessa kyselytutkimuksessa kysymykseen 39 prosenttia vastasi ei ja 37 prosenttia kyllä kysymykseen "Uskotko Jumalaa?" 23 prosenttia ei osannut sanoa. Oslossa Jumalaa uskovia oli vain 29 prosenttia. Kansan uutiset 27:3.2016

    Äänestä

  • Aloittaja

    Nettitieto kirjoitti:

    Norjassa on kyselytutkimuksen mukaan nyt ensimmäistä kertaa vähemmän Jumalaa uskovia kuin niitä, jotka eivät usko. Vuosittaisessa kyselytutkimuksessa kysymykseen 39 prosenttia vastasi ei ja 37 prosenttia kyllä kysymykseen "Uskotko Jumalaa?" 23 prosenttia ei osannut sanoa. Oslossa Jumalaa uskovia oli vain 29 prosenttia. Kansan uutiset 27:3.2016

    Juu, ei siellä Norjassakaan ole mitään hiljaista patmoslais-enemmistöä .
    Samanlaiset toopet vaan sielläkin kuvittelee.

    Äänestä

Ef.5:26 että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta. Hebr.10:22

Äänestä
  • Aloittaja

    Ihan Mellerin kirjoitus se oli.
    Ei ka Patmoksen blogissa joku muu kirjoita puskista Mellerinä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Ihan Mellerin kirjoitus se oli.
    Ei ka Patmoksen blogissa joku muu kirjoita puskista Mellerinä.

    Mutta sinun vääristelemä.

    Kuten niin aina ennenkin.

    Koska ajattelit ryhtyä puhumaan totta?

    >Samassa blogi-kirjoituksessaan Meller väittää Suomessa tulevan uskonpuhdistus, jonka tekisi ne kirkon jäsenet, joita me muut pidetään liberaaleina.
    Meller pitää heitä kuitenkin näkymättömänä kirkkona, josta tulee uskonpuhdistus.<

    No eikä väitä!

    Meller kirjoittaa: "Norjassa elävä kristillinen seurakunta odottaa herätystä koskettamaan tätä valtaisaa norjalaisten salattua, kätkettyä mutta olemassa olevaa eräänlaista etsijöitten kirkkoa."

    Norjasta oli kyse, EI Suomen luterilaisista liberaaleista!!!!!!

    Olet kyllä melkoinen tapaus.

    Pakonomainen valehtelu on mielenterveydellinen oire nimeltä mytomania. Vaikka ihminen itse tietää valehtelevansa niin ei pysty lopettamaan.

    Kannattaa jättää Pekun avaukset kokonaan kommentoimatta, niin hän ei saa kaipaamaansa huomiota. Hänhän harvoin osallistuu muiden aloituksiin vaan tekee omia, joissa ei niissäkään paljoa keskustele.

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Ihan Mellerin kirjoitus se oli.
    Ei ka Patmoksen blogissa joku muu kirjoita puskista Mellerinä.

    Vai valehtelet tekstisi vielä Mellerin kirjoitukseksi. Eikö härskiydelläsi ole mitään rajaa?

    Äänestä

  • ”Johtosana+oli+Apostolien+tekojen+16:31.+Tutussa+jakeessa+on++selkeä+apostolinen+lupaus:+kun+Sinä+uskot+Herraan+Jeesukseen+Kristukseen,+silloin+Sinä+-+ja+perhekuntasi!+-+pelastutte.”Tuo+tarkoitti+tuolloin,+että+riitti,+kun+perheen+päämies+kastettiin,+niin+muutkin+pelastuivat+hänen+myötään.+Nuo+loput+sitten+taitavat+olla+Mellerin+omia+juttuja.+”..useimmille+näkymättömästä+ja+tuntemattomasta+kirkosta+joka+paikallistetaan+teiltä+ja+aitovieriltä+kuin+uuden+uskonpuhdistuksen+kautta.”Haave+liittynee+tähän+”..Norjassa+elävä+kristillinen+seurakunta+odottaa+herätystä…”+ja+”Norjassa+70+%+kansasta+uskovat+jollakin+tavalla+Jumalaan+ja+rukoilevat.+Kuitenkin+vain+5+%+täatä+massasta+käyvät+milloinkaan+kirkoissa+tai+yleensä+hengellisissä+tilaisuuksissa!”Yritin+löytää+ajankohtaista+tietoa,+mutta+ikävä+kyllä+en+löytänyt+sitä,+kuinka+moni+käy+kirkossa.+Kirkkoon+tosiaan+kuuluu+noin+73+prosenttia+maan+väestöstä.+Oletan+että+tilanne+on+likipitäen+sama+kuin+suomessa.+Mutta+löysin+sitten+tällaisen+artikkelin:”Rukoushuoneet,+jotka+ennen+toimivat+virallisen+kirkon+rinnalla+sen+työtä+tukien,+ovat+hiljalleen+järjestäytymässä+itsenäisiksi+seurakunniksi.””Sekä+NLM+että+toinen+merkittävä+luterilainen+herätysliikejärjestö+Indremisjon+ottivat+askeleen+kohti+vapaakirkkoidentiteettiä+mahdollistamalla+jäsenyyden+yhteisöissään+niille,+jotka+eivät+enää+koe+mahdollisena+kuulua+Norjan+kirkkoon.””Meidän+rukoushuoneissamme+käy+noin+50+000+henkeä,+joista+noin+1000-2000+on+jäseniä.”Joten+Meller+kai+ajatteli,+että+vain+nämä+ovat+”oikeita”+krisittyjä?+”Øyvind+Åsland+kehotti+Pohjoismaiden+luterilaisia+herätyskristittyjä+katsomaan+etelään++ja+etsimään+yhteyttä+sieltä+suunnasta.”+Esimerkkinä+oli+”Esimerkiksi+Etiopian+Mekane+Yesus+-kirkkoon+kuuluu+9,3+miljoonaa+jäsentä…”Seurakuntalainen+05.01.2018+”Norjan+luterilaisen+lähetysliiton+pääsihteeri+Øyvind+Åsland:+”Pohjoisen+kristityt,+katsokaa+etelään!””…koskettamaan+tätä+valtaisaa+norjalaisten+salattua,+kätkettyä+mutta+olemassa+olevaa+eräänlaista+etsijöitten+kirkkoa.”Eli+Meller+kai+määrittelee+suurimman+osan+kristityistä+olevan+noita+”etsijöitä”?+”Heillä+on+vahvat+syyt+uskoa,+että+tilanteet+Norjassa+muuttuvat+sellaisiksi,+että+yksi+etsii+yhden,+ja+Jumalan+aikataululla+on+rakennettu+valmiiksi+uusi,+kristillinen,+herätetty+kirkkokansa.”Ja+kun+tuo+uusi+kirkko+sitten+perustetaan,+niin+siihen+tulevat+liittymään+kaikki+Norjalaiset?+Globalis,fi+sivuston+mukaan+Norjassa+uskonnot+jakautuvat+seuraavasti+Evankelis-luterilaiset+86%,+helluntailaiset+1%,+katoliset+1%,+muut+kristityt+2%,+muslimit+2%,+muut+8%.”+Tilasto+on+vuodelta+2015.”32+prosenttia+norjalaisista+ilmoitti+kyselytutkimuksessa+uskovansa+Jumalaan,+47+prosenttia+uskoi+johonkin+korkeampaan+voimaan+ja+17+prosenttia+ilmoitti+ettei+usko+kumpaakaan+edellisistä.”Special+Eurobarometer,+biotechnology,+page+204+(PDF)+ec.europa.eu.+Fieldwork:+Jan-Feb+2010.No,+nämä+nyt+ovat+näitä+Mellerin+haaveita.

    Äänestä

2Kor.4:18 Biblia (1776) Jotka emme näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajalliset, mutta näkymättömät ijankaikkisia. Kirjoitetaan: iankaikkisia. Hebr.11:1 Biblia. Mutta usko on vahva uskallus niihen, joita toivotaan, ja ei näkymättömistä epäile. 2Kor.5:7 Biblia. (Sillä me vaellamme uskossa, ja emme katsomisessa.)

Äänestä

Ps.14:2-3. Ps.53:3-4. Room.3:10-12

Äänestä

Jes.66:1 Näin sanoo Herra: Taivas on minun valtaistuimeni, ja maa on minun jalkani astinlauta. Mikä olisi huone, jonka te minulle rakentaisitte, mikä paikka olisi minun leposijani? Ap.t.7:48-49.

Äänestä

Ap.t.17:24 Biblia (1776) Jumala, joka maailman teki ja kaikki mitä siinä on, joka on taivaan ja maan Herra, ei hän asu käsillä rakennetussa templeissä.

Äänestä

1Kun.8:27 Mutta asuuko todella Jumala maan päällä? Katso, taivaisiin ja taivasten taivaisiin sinä et mahdu; kuinka sitten tähän temppeliin, jonka minä olen rakentanut. 2Aik.2:6.

Äänestä

Raamattu Uusi Testamentti 1938. Missä on puuttuvat jakeet? Matt.17:21. Matt.18:11. Matt.23:14. Mark.9:44. Mark.9:46. Mark.11:26. Mark.15:28. Luuk.17:36. Luuk.23:17. Joh.5:4. Ap.t.8:37. Ap.t.15:34. Ap.t.24:7. Ap.t.28:29.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kristinuskon kaaos.
    Kaikki uskovat- ja äärilaidan kristityt ovat eksyksissä :)
    Jumala lataa heille päähän yksittäisiä jakeita Raamatusta ja siinä on se jokaisen oma oppi.

    Me ei-uskovat olemme iloisia tästä hajaannuksesta.

    1Äänestä

Luterilaisille tuo ei ole mikään uusi oppi. Mehän olemme aina uskoneet niin ja siksi me kastamme myös vauvat.

Äänestä
  • Pelastuukos sellaisetkin perhekunnat joissa kukaan ei usko Jeesukseen. on vain vauvoina kastettu?

    2Äänestä

  • LuterilaistaTämäkin kirjoitti:

    Pelastuukos sellaisetkin perhekunnat joissa kukaan ei usko Jeesukseen. on vain vauvoina kastettu?

    Kyllä uskoakin tarvitaan jopa tekojen kanssa.

    1Äänestä

Presidentti on tavallaan valtakunnan pää ja kaikkien perhekuntien ylin isä.

Riittääkö jos Sauli uskoo?

1Äänestä

Nooan uskon mukana pelastuivat hukkumasta 7 perhekuntaan laskettua ihmistä.

Tietoni: Vain Nooa uskoi Jumalaan tai oli ok. Tietoni mukaan Nooa ei voinut uskoa Jeesukseen Nasaretilaiseen. Muistaakseni Nooa oli vanhurskas , joten ilman Jeesusta hänet on Jumala syyttömäksi julistanut vaikka Jeesus kuitenkin oli ja eli Jumalana Nooan aikaan ja oletettavasti seurasi kiinnostuneene Nooan elämää ja aherrusta arkin rakentamisen aikana. Jeesushan on puutöidenkin asiantuntija, joka meni asuinsijat valmistamaan meille.

Onkohan minua varten huone, huonekaluja,halleluja!

1Äänestä
  • "Muistaakseni Nooa oli vanhurskas , joten ilman Jeesusta hänet on Jumala syyttömäksi julistanut......."

    Mitäs sanot Jeesuksen omaan puheeseen, kun hän sanoi, että kukaan ei tule Isän tykö muuten kuin hänen kauttaan?
    Eikös tämä päde myös Nooaan ja myös niihin muihinkin, jotka arkissa olivat?

    Äänestä

  • MitäSanotTästä kirjoitti:

    "Muistaakseni Nooa oli vanhurskas , joten ilman Jeesusta hänet on Jumala syyttömäksi julistanut......."

    Mitäs sanot Jeesuksen omaan puheeseen, kun hän sanoi, että kukaan ei tule Isän tykö muuten kuin hänen kauttaan?
    Eikös tämä päde myös Nooaan ja myös niihin muihinkin, jotka arkissa olivat?

    VT:n aikaan Jumala oli suoraan yhteydessä ihmisiin kuten Noaan. Lue Raamattua.

    1Äänestä

  • LueRaamattua kirjoitti:

    VT:n aikaan Jumala oli suoraan yhteydessä ihmisiin kuten Noaan. Lue Raamattua.

    Olen lukenut, mutta millä perusteella ne VT:n ihmiset saivat syntinsä anteeksi ellei Jeesusken uhrin ansiosta?
    Oliko VT:n aikaan joku toinen pelastustie kuin nyt UT:n aikana?

    Äänestä

  • MitäSanotTästä kirjoitti:

    Olen lukenut, mutta millä perusteella ne VT:n ihmiset saivat syntinsä anteeksi ellei Jeesusken uhrin ansiosta?
    Oliko VT:n aikaan joku toinen pelastustie kuin nyt UT:n aikana?

    Et ole lukenut jos et tiedä, että silloin lain noudattaminen, uhrit ja uskollisuus Jumalalle riitti Jumalan suosioon.

    Nyt elämme armon aikaa ja Jeesuksen uhrin jälkeistä aikaa.

    1Äänestä

  • LueRaamattua kirjoitti:

    Et ole lukenut jos et tiedä, että silloin lain noudattaminen, uhrit ja uskollisuus Jumalalle riitti Jumalan suosioon.

    Nyt elämme armon aikaa ja Jeesuksen uhrin jälkeistä aikaa.

    Mites sitten Abrahamista kuitenkin sanotaan, että hän USKOI Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi?
    Ei mitään mainintaa eläinuhrista vanhurskauden perustaksi, vaan USKO!
    Oliko Abraham joku poikkeus, vai mikä?

    Äänestä

"Jos uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen, sinä pelastut "

Tämä on ollut aikoinaan hyvinkin totta, koska ihmiselle ei ole käynyt hyvin, jos hän ei ole kuulunut kirkkoon. Hänet julistettiin pannaan ja kirkon kiroukseen, silloin oli täysin lainsuojaton.
Jos joku tappoi, se oli vain kerettiläinen, joka siinä kuoli, hänestä ei ollut mitään väliä.

Jos oli toisen uskoinen, vaikkakin rauhanomaisen edustaja, sillä ei ollut mitään merkitystä, oli kuitenkin uhka,, eli kirkon vihollinen. Jos ei kiduttamallakaan kääntynyt, järjestettiin hänelle vielä pahempi helvetti, kunnes kuoli. Koko perhekuntakin siinä saattoi mennä, koska katsottiin, ettei perhekkään ole uskollinen kirkolle, kun isä on jotakin muuta aatetta, tai että perhe kuitenkin vihaa jos isä on kidutettu ja tapettu.

Tämä oli siis pakkopulla, jos halusit elää. Ja uhkauksena leijuu vieläkin uskovaisten keskuudessa. Onneksi nykyisin laki suojelee.

Äänestä

Hyvin ovelasti Jeesuksesta Kristuksesta kirjoitettiin vielä juutalaisvihamielinen hahmo, ja koska paavit ja papit olivat Krístuksen edustajia maan päällä, he saattoivat hyvällä omalla tunnolla puhua pahaa juutalaisista jeesuksen nimessä.

He siis tiesivät tekevänsä syntiä pahalla puheellaan, mutta ulkoistivat sen Jeesukselle Kristukselle, joka näin pantiin kantamaan heidän syntiään.

Äänestä
  • Hurlum hei.

    Äänestä

Eiköhän tarkoita sitä, että jos perheen pää uskoo, niin muidenkin kannattaisi uskoa samaan, niin sitten koko perhekunta pelastuu.

1Äänestä

Mikä on kirkko? Dosentin mukaan kysymykseen ei kannata vastata vain yhdestä näkökulmasta. Latinan sana ekkleesia tarkoittaa jumalanpalvelukseen koottua juhlajoukkoa. Uudessa testamentissa kirkko tarkoittaa välillä koko maailman laajaa kirkkoa, välillä paikallisseurakuntaa. 200-300-luvulla sana alkoi merkitä myös kirkkorakennusta, ja vähitellen myös kirkkokuntaa.

Äänestä
  • Kyllä Raamatussa on paljon tärkeintä tietoa. Tässäkin :

    1. kirje Timoteukselle 2

    1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
    2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
    3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
    4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
    5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
    6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
    7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.
    8 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
    9 niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,
    10 vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi.
    11 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena;
    12 mutta minä en salli, että VAIMO - opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
    13 Sillä Aadam luotiin ensin, sitten Eeva;
    14 eikä Aadamia petetty, vaan NAINEN petettiin ja joutui rikkomukseen.
    15 Mutta HÄN ON PELASTUVA lastensynnyttämisen kautta,JOS hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.

    Naimaton tyttö kait onkin ilman muuta isänsä opetuksen ja rukouksen varassa, kunnes avioituu isänsä suostumuksella ja siirtyy miehensä alaisuuteen!

    Ilmeisesti juuri tämän Raamatunkohdan kumoaminen nuorten mielissä oli 1960-luvun lopun radikalisteille se suurin juttu. Kaikkien nuorten mielenkiinto kohdistettiin TASA-ARVOON ja että , kuten edelleenkin, ei kaikkia Raamaton Sanoja tarvitse täydestä ottaa. Sana tasa-arvohan ei mitenkään liity eikä muuta Jumalan säätämää järjestystä. Sanaa on tämän jälkeen kylvetty jos mihinkin luonnottoman puolusteluun! Sen varjolla tehtiin Suomeen oma Raamatun " 10 käskyn helpotus", kuten esim. avioerohelpotus, lastenhoitohelpotus, abortinsaantihelpotus - vaikka jo oli ehkäisyhelpotus!
    Tosin äideille lastenhoidattaminen keinoemoilla koituikin kaikeksi muuksi kuin helpotukseksi. Mutta se kuuluisa joukkoradikalismin propagandointi tuotti nopeasti lakisäännökset ja pula-aikojen keskellä materialla oli nuorille merkitystä. Ei ollut tukia mitään, lapsilisät jäädytettiin ja yhteisverotus poistettiin. Se oli siinä tasa-arvo.

    Miehen vastuulla on edelleen perheensä hengellisen elämän kasvu. Opetetaanko tätä missään nuorille miehille? En tiedä miten pv:ssä nyt toimitaan. Ennen siellä pojat saivat hyvinkin vahvaa tietoa hengellisesti, mikäli kuuntelivat pappeja.

    Olettaisi kirkon opettavan nuorille avioliiton kuulutuksen aikana ja jo sitä ennen, mitä kristillinen avioliitto merkitsee. Erityisesti miesten pitää ymmärtää vastuunsa ja valtansa perheessään täysin. Silloin hän kykenee valvomaan ja opettamaan myös vaimoaan ja lapsiaan.

    Äänestä

Mies vetää pelastukseen koko muun perheensä on vähän kuin mikrokaaviokuva Jeesuksesta Kristuksesta seurakunnan päänä vetämässä perässään taivaaseen sekalaista seurakuntaa.

Äänestä
  • Tämän palstan kasteenuusijat eivät ymmärrä Uuden testamentin aikaista kollektiivista uskoontuloa. Kun perheen päämies (toisinaan myös nainen) tuli uskoon, koko perheen katsottiin tulevan uskoon (esim. Joh. 4: 53), ja kaikki perhekuntaan kuuluvat kastettiin.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Tämän palstan kasteenuusijat eivät ymmärrä Uuden testamentin aikaista kollektiivista uskoontuloa. Kun perheen päämies (toisinaan myös nainen) tuli uskoon, koko perheen katsottiin tulevan uskoon (esim. Joh. 4: 53), ja kaikki perhekuntaan kuuluvat kastettiin.

    Toimiikon tuo kollektiivinen uskoontulo tänä päivänäkin. Eli kun yksi perheenjäsen tulee uskoon täällä kotosuomessa, niin sitten myös automaagisesti kaikki muutkin perheenjäsenet tulevat uskoon?

    Äänestä

  • ToimiikoTänäänkin kirjoitti:

    Toimiikon tuo kollektiivinen uskoontulo tänä päivänäkin. Eli kun yksi perheenjäsen tulee uskoon täällä kotosuomessa, niin sitten myös automaagisesti kaikki muutkin perheenjäsenet tulevat uskoon?

    Kollektiivinen uskoontulo toimii. Meillä on hyvä esimerkki lähihistoriasta. Saksan kansa koki historiansa suurimman herätyksen messiaansa Adolf Hitlerin johdollla.

    Äänestä

  • toimii.tänäänkin kirjoitti:

    Kollektiivinen uskoontulo toimii. Meillä on hyvä esimerkki lähihistoriasta. Saksan kansa koki historiansa suurimman herätyksen messiaansa Adolf Hitlerin johdollla.

    Mm. helluntaiseurakunnissakin yritetään tuota kollektiivista uskoontuloa. Porukassa on aina joku sitä varten nostamassa käsiään ja menemässä alttarille ottamaan "Jeesusta" vastaan jotta muutkin seuraisivat perässä, ja tämäkin kyllä toimii.

    Äänestä

  • toimii.se kirjoitti:

    Luterilainenhan tuon kollektiiviuskoontulon esitti juuri luterilaisena oppina. Eipä näköjään tule kuitenkaan vastaamaan huutoonsa, kun häneltä kysyttiin, että toimiiko myös tänä päivänä täällä kotosuomessa.

    Äänestä

  • MiksiLuteriEtVastaa kirjoitti:

    Jos koko perhekunta katsottiin tulleen uskoon Raamatussa kun perheen päämies tuli uskoon, niin miksei se sopisi myös nykyaikaankin. Näin voimme ainakin uskoa. Viime kädessä me emme päätä kuka on uskossa ja kuka ei. Sen tietää ainoastaan Jumala.

    Noinko epävarmaa se kollektiiviuskolla pelastuminen kuitenkin on, että itse emme voi sitä täällä tietää. Eli sittenkö kuoleman jälkeen sen vasta tietää kuinka on käynyt, kun ei enää ole mitään mahdollisuutta kääntyä oikealle tielle?

    Äänestä

  • MiksiLuteriEtVastaa kirjoitti:

    Noinko epävarmaa se kollektiiviuskolla pelastuminen kuitenkin on, että itse emme voi sitä täällä tietää. Eli sittenkö kuoleman jälkeen sen vasta tietää kuinka on käynyt, kun ei enää ole mitään mahdollisuutta kääntyä oikealle tielle?

    Matt. 25 kertoo että Viimeisellä tuomiolla tulee yllätyksiä kumpaankin joukkoon.

    Äänestä

  • luterilainen kirjoitti:

    Matt. 25 kertoo että Viimeisellä tuomiolla tulee yllätyksiä kumpaankin joukkoon.

    Voimme toki nähdä että tuo on helluntailainen, tuo Jehovantodistaja. Kirkkoon kuuluvista ei voi sanoa sitäkään koska kirkossa on niin monenlaista ja monenmielistä uskovaista, Varma on kuitenkin se että vain Jumala näkee sydämeen ja hän tuomitsee oikein.

    Äänestä

Jos Meller ei olisi ottanut tuota ennustajaeukon ja Jumalan voidellun rooliaan, häntä voisi pitää jopa luterilaisena.

Äänestä
  • Aloittaja

    Aika mullistava oppi, kun naisten ei tarvitse uskoa lainkaan Jumalaan päästäkseen taivaaseen.

    Patmoslaisena oppina tuota voi pitää.
    Meller on edelleenkin Patmoksen ykkköstyykki ja opin määrittelijä.

    1Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Aika mullistava oppi, kun naisten ei tarvitse uskoa lainkaan Jumalaan päästäkseen taivaaseen.

    Patmoslaisena oppina tuota voi pitää.
    Meller on edelleenkin Patmoksen ykkköstyykki ja opin määrittelijä.

    Naisilla on oma pelastustiensä Paavalinkin mukaan, eli he pelastuvat lastensynnyttämisen kautta.

    Äänestä

  • raamatunlukija_ kirjoitti:

    Naisilla on oma pelastustiensä Paavalinkin mukaan, eli he pelastuvat lastensynnyttämisen kautta.

    Suomessa, vielä 1800 luvulla synnyttänyt nainen oli lähes "lainsuojaton" niin kauan kun pappi hänet kirkotti.
    Omalaatuista sanon.

    Äänestä

  • isopurje kirjoitti:

    Suomessa, vielä 1800 luvulla synnyttänyt nainen oli lähes "lainsuojaton" niin kauan kun pappi hänet kirkotti.
    Omalaatuista sanon.

    Se lainsuojattomuusaika olikin vielä tuolloin minilyhyt.
    Eivät osanneet kuvitellakaan, mitä tullaan kaavailemaan Suomen nuorille äideille! ikäänkuin jo itse äitiyden opettelussa ei olisi ollut parikymppiselle nuorelle tarpeeksi opeteltavaa ja työtä!

    Eihän äidin pitäisi edes jättää lastaan ensimmisen kuukauden aikana ja hän on lepoa tarvitseva. Verrataanhan synnytystä vaikeahkon leikkauksen jättämään tarpeeseen levosta, mutta se lepo voi ollakin alussa kaikkea muuta kuin lepoa. Mutta - luontohan on senkin jo ennelta valmistanut - äidille on annettu alkuselviämiseen erityisen vahvat energiat.

    Mitä tulee tuohon surulliseen lainsuojaton-sanaan , se pitää raa alla tavalla paikkansa viimeiset puolivuosisataa Suomessa varsinkin helposti huijattavien nuorten äitien kohdalla!

    Itse muistan aikoinaan , miten en ollenkaan valmistautunut lapseltani heti töihin lähtöön , koska työsuhteeni oli päättynyt vähän ennen synnytystä. Kun lapsi oli 5 kk:n , niin sanan mukaisesti keskeytettiin imettäminen , kun keittiööni tuli työnantaja pyytämään kesätöihin. Painostus mieheni ja ymparistön/sukulaisten taholta oli valtava ja alistuin ja kapinoin. Sain kuulla myös hyvästä onnestani, kun siihen aikaan äidit olivat vain 2 kk synnytyksen jälkeen "lomalla" ja palasivat pysyvään työpaikkaansa.

    Tuohon aikaan naapurin vahtiminenkin oli niin tiivistä, että lainsuojaton tuossa tilanteessa oli ainoa kuvaava sana nuoren äidin osasta.
    On helppo ymmärtää, että joillekin äideille vapautunut aborttimahdollisuus oli ainoa oljenkorsi , mihin tarttua. Siis avioliitossa olevalle äidille???

    Näin nuoret olivat kuin pakolaisia omassa maassaan , mutta siksi muuttovirta Ruotsiin olikin muutaman vuoden erittäin voimakas!

    Äänestä

Meller on kova poika keksimään asioita.

Äänestä

Samaa maata Ahvion kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Mellerin uusi oppi on kristinuskon mullistava.
Hän sanoo, että perhekunnissa naisten ja lapsien ei tarvitse uskoa pelastuakseen, riittä kun ainoastaan isäntä uskoo.
Naiset ja lapset siis pelastuu miehen siivellä.

Meller kertoo Patmos-blogissa jo toista vuotta pohtineensa, mitä Raamattu sanoo perhekuntien pelastumisesta.
Viimeisten viikkojen aikana hän sanoo itse Jumalan ladanneen hänen aivoihinsa tuon uuden opin.

Meller vetoaa opissaan tuohon yhteen jakeeseen, jossa Paavali opastaa miestä.
Apos. 16:31 Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".

Alla lainausta Melleriltä:
"Johtosana oli Apostolien tekojen 16:31. Tutussa jakeessa on selkeä apostolinen lupaus: kun Sinä uskot Herraan Jeesukseen Kristukseen, silloin Sinä - ja perhekuntasi! - pelastutte."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu