Jkl:n (moni)kulttuuri-investoinnit

Kaupunginjohtaja iloitsi puheessaan aikaansaaduista kaupungin vetovoimatekijöistä. Viherkommunistit ovat saaneet aikaan tämän ilmiön kaupungin keskustaan houkuttimeksi. Oikein monikulttuuria, josta on pidettävä hyvää huolta ja vielä lisää tarvitaan.
Kaupungin pelastus on maahanmuutto. Näillä turvataan asiantuntija- ja erikoisosaaminen työvoimapulan pahetessa jatkuvasti. Sivistyneet ja korkeakoulutetut lähi-idän huippuosaajat ovat tulevat yhteiskunnan rakentajat. He pitävät huolta jatkuvasti pienenevästä Suomen väestöstä. Tämä huippulahjakas juhlaväki on osoittanut jo kiitettävää aktiivisuutta ihan jo käytännön tasolla liittyen väestönkasvuun. Oulu on valitettavasti Jyväskylää edellä, mutta ainahan pitää olla parantamisen varaa. Tulevat vuodet ovat haasteellisia kärkipaikan saavuttamiseksi. Kaupunginjohto tekee parhaansa, tavoite ei ole mahdoton.
551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Islamin myötä Jyväskylä hiipuu 1200-luvulle. Mustaan kaapuun verhottu naisväki näkyy hyvin lumisessa maastossa.

Äänestä
  • Sinua maitonaa ei lumen seasta erota ja hyvä niin

    Äänestä

  • Nojohannyt kirjoitti:

    Sinua maitonaa ei lumen seasta erota ja hyvä niin

    Tännanan ostetan Halvan maukasta maitonaa

    Äänestä

Talonrakennuspuolella on huutava pula alan insinööreistä. Miksi niitä Orpon haalimia huippukoulutettuja ihmeolentoja ei sitten näy työmailla? Siksikö ettei täällä rakenneta savesta ja oljista, vai siksikö että piirustuksissa on myös kirjoitusta?
Vai ovatko ne kaikki rakentamassa avaruusteknologiaa? Vai siivoojina Issillä?

Äänestä
  • Isisin hommissahan he ovat. Toimenkuvat vaihtelevat, mutta yleensä vähemmän koulutetut suorittavat näkyvimmät operaatiot koulutetumpien antamien ohjeiden mukaisesti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kulttuuririkkautta kirjoitti:

Kaupunginjohtaja iloitsi puheessaan aikaansaaduista kaupungin vetovoimatekijöistä. Viherkommunistit ovat saaneet aikaan tämän ilmiön kaupungin keskustaan houkuttimeksi. Oikein monikulttuuria, josta on pidettävä hyvää huolta ja vielä lisää tarvitaan.
Kaupungin pelastus on maahanmuutto. Näillä turvataan asiantuntija- ja erikoisosaaminen työvoimapulan pahetessa jatkuvasti. Sivistyneet ja korkeakoulutetut lähi-idän huippuosaajat ovat tulevat yhteiskunnan rakentajat. He pitävät huolta jatkuvasti pienenevästä Suomen väestöstä. Tämä huippulahjakas juhlaväki on osoittanut jo kiitettävää aktiivisuutta ihan jo käytännön tasolla liittyen väestönkasvuun. Oulu on valitettavasti Jyväskylää edellä, mutta ainahan pitää olla parantamisen varaa. Tulevat vuodet ovat haasteellisia kärkipaikan saavuttamiseksi. Kaupunginjohto tekee parhaansa, tavoite ei ole mahdoton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu