Pitänee liittyä SKE:hen puolustamaan Marcoa, kun hajoittajasakki mellastaa ja haukkuu jopa Ruotsista PersuMyllärin säestyksellä. Ei tästä muuten mitään tule. Mylläripersuna haluuaa olla pohjoisen sakin puolella, koska tietää ettei siitä ole eduskuntaan viemään persujen ääniä. Kun taas Marcon porukassa on vaarana viedä persuilta ääniä. Siksi trollipersuilla on kova paine hajoittaa porukka, koska melkein jokainen SKE ääni on persuilta pois minun ääni mukaan lukien. Uskon saavani jäseniä Marcon puolelle 5-10 tuttavapiiristäni.
Huvittavinta on eräissä striimin tekijöissä, ettei heillä ole mitään omaa asiaa tai kerrottavaa. Pelkästään ainoa aihe on vatvoa SKE asioita ulkopuolisena. Se on sitä trollausta jota Esim Mylläri persuna tekee.
SKE Hajoittajat kuriin.
98
<50
Vastaukset
- Eskonkaveri
Näin on, Marcon porukka tarvitsee kaikkien meidän syrjäytyneiden äänet päästäkseen vaikuttamaan valtakunnan asiohin.
- åssö
Syrjäytyneetkin voi vaikuttaa ja saahan siitä elämään piristystä.
- EiPientäkäänLuottamusta
Marcon omat striimit ovat äärimmäisen epäasiallista ja rikollista omien haukkumista, joissa on ainesta myös useampaan kunnianloukkaustuomioon!
Rikollinenhan hän onkin, vankilatuomio törkeästä rikoksesta, joka todistaa sekin häikäilemättömyytensä!
Lisäksi lapsensa ja vaimonsa pahoinpitelyistä löytyy oikeuden pöytäkirjoja!
Viimeinen todiste oli laiton puolueen vallankaappausyritys! Todistettavasti tuo myös sulkee rikollisesti puolueen jäseniä toiminnasta! Älkää missään tapauksessa menkö luottamaan pätkääkään tuollaiseen ukkoon!- öfebknfb
Hyviä striimejä Marcolla. Ei tuo ole haukkunut edes Oulun hajoittajia striimeissään. Totesi vaan että kunnioittaa heidän vahvaa tukeansa näitä paria kohtaan jotka laukaisi koko episodin.
Siitähän nämä ns oulun porukka erkaantui, kun nämä pari joutuivat pyytämään julkisesti anteeksi nettikirjoitteluaan raiskauksen uhrin haukkumiseen liittyen.
Mitä taas tuo Oulun porukka tekee, niin se on vain haukkumista, eivätkä puhu politiikasta mitään.
Mitä Marcon viimeisimpään striimiin tulee, niin ihan järkevää valaisua maailman asioista: https://www.youtube.com/watch?v=tx3o-PpLquc
Mitä noihin rikos epäily trollauksiin tulee, niin ei ne mua kiinnosta. Nyt luodaan tulevaisuuden politiikkaa, vaikka jotkut yrittää kaikin konstein estää muutosta nykypolitiikkaan. - KaukanaHyvistä
öfebknfb kirjoitti:
Hyviä striimejä Marcolla. Ei tuo ole haukkunut edes Oulun hajoittajia striimeissään. Totesi vaan että kunnioittaa heidän vahvaa tukeansa näitä paria kohtaan jotka laukaisi koko episodin.
Siitähän nämä ns oulun porukka erkaantui, kun nämä pari joutuivat pyytämään julkisesti anteeksi nettikirjoitteluaan raiskauksen uhrin haukkumiseen liittyen.
Mitä taas tuo Oulun porukka tekee, niin se on vain haukkumista, eivätkä puhu politiikasta mitään.
Mitä Marcon viimeisimpään striimiin tulee, niin ihan järkevää valaisua maailman asioista: https://www.youtube.com/watch?v=tx3o-PpLquc
Mitä noihin rikos epäily trollauksiin tulee, niin ei ne mua kiinnosta. Nyt luodaan tulevaisuuden politiikkaa, vaikka jotkut yrittää kaikin konstein estää muutosta nykypolitiikkaan.Älä jauha roskaa!!!
Tuo hirveä ukko on ratsastanut tuolla onnettomalla uhrilla yli kuukauden ajan, ei hyväksy mitään anteeksipyyntöä, vaan ainoa mitä suostuu hyväksymään, on haluamansa henkilöiden ero puolueesta! Eli liioittelee miljoonakertaisesti asioita ja tekee ITSE siinä peruuttamatonta vahinkoa koko puolueelle!
Eikä kukaan ole tuonut esille puheenjohtajan omaa vankilatuomiota törkeästä rikoksesta! Tuo on ilmeisesti tehnyt myös konkurssin ja hän on kohdistanut väkivaltaa ex-vaimoonsa ja lapseensa, niistä löytyy myös oikeuden pöytäkirjoja. - OksettavaUkkoSeOn
öfebknfb kirjoitti:
Hyviä striimejä Marcolla. Ei tuo ole haukkunut edes Oulun hajoittajia striimeissään. Totesi vaan että kunnioittaa heidän vahvaa tukeansa näitä paria kohtaan jotka laukaisi koko episodin.
Siitähän nämä ns oulun porukka erkaantui, kun nämä pari joutuivat pyytämään julkisesti anteeksi nettikirjoitteluaan raiskauksen uhrin haukkumiseen liittyen.
Mitä taas tuo Oulun porukka tekee, niin se on vain haukkumista, eivätkä puhu politiikasta mitään.
Mitä Marcon viimeisimpään striimiin tulee, niin ihan järkevää valaisua maailman asioista: https://www.youtube.com/watch?v=tx3o-PpLquc
Mitä noihin rikos epäily trollauksiin tulee, niin ei ne mua kiinnosta. Nyt luodaan tulevaisuuden politiikkaa, vaikka jotkut yrittää kaikin konstein estää muutosta nykypolitiikkaan.Onko se asiallista tehdä pilkkavideoita omistaan kerta toisensa perään ja blokata pääsy täysvaltaisilta jäseniltä striimeihin ja kaikkiin puolueen yhteisiin media-alustoihin?
Sitä tuo MdW tekee! - oegk
KaukanaHyvistä kirjoitti:
Älä jauha roskaa!!!
Tuo hirveä ukko on ratsastanut tuolla onnettomalla uhrilla yli kuukauden ajan, ei hyväksy mitään anteeksipyyntöä, vaan ainoa mitä suostuu hyväksymään, on haluamansa henkilöiden ero puolueesta! Eli liioittelee miljoonakertaisesti asioita ja tekee ITSE siinä peruuttamatonta vahinkoa koko puolueelle!
Eikä kukaan ole tuonut esille puheenjohtajan omaa vankilatuomiota törkeästä rikoksesta! Tuo on ilmeisesti tehnyt myös konkurssin ja hän on kohdistanut väkivaltaa ex-vaimoonsa ja lapseensa, niistä löytyy myös oikeuden pöytäkirjoja.Meillä on eri mielipiteet. Ei siinä kummempaa. Pidä omasi mutta älä trollaa ja hauku muita.
- pregm
OksettavaUkkoSeOn kirjoitti:
Onko se asiallista tehdä pilkkavideoita omistaan kerta toisensa perään ja blokata pääsy täysvaltaisilta jäseniltä striimeihin ja kaikkiin puolueen yhteisiin media-alustoihin?
Sitä tuo MdW tekee!Marco tekee asiallisia striimejä. Esim persutrolli Myllärin kanava perustuu pelkästään muiden haukkumiselle. Eihän Oulun kapinallisilla ole mitään tietämystä asioista. https://www.youtube.com/watch?v=tx3o-PpLquc
https://marcodewit.fi/aatteeni-asta-ohon/
Ottakaa asioista selvää älkääkä täällä ulisko tunnepohjalta. - dpff
KaukanaHyvistä kirjoitti:
Älä jauha roskaa!!!
Tuo hirveä ukko on ratsastanut tuolla onnettomalla uhrilla yli kuukauden ajan, ei hyväksy mitään anteeksipyyntöä, vaan ainoa mitä suostuu hyväksymään, on haluamansa henkilöiden ero puolueesta! Eli liioittelee miljoonakertaisesti asioita ja tekee ITSE siinä peruuttamatonta vahinkoa koko puolueelle!
Eikä kukaan ole tuonut esille puheenjohtajan omaa vankilatuomiota törkeästä rikoksesta! Tuo on ilmeisesti tehnyt myös konkurssin ja hän on kohdistanut väkivaltaa ex-vaimoonsa ja lapseensa, niistä löytyy myös oikeuden pöytäkirjoja.Oliko mielestäsi näiden parin henkilön uhrin haukkuminen netissä ok juttu? Kyllä minäkin puolueen puheenjohtajana olisin asiasta maininnut. Mitenkähän olisi herra Hakkaraiselle käynyt jos olisi moisia kirjoitellut?Varmat potkut persuista ja valtava mediamylläkkä.
- pgojb
Jos nämä trollit saa SKE:n hajalle, niin Marco ilman puoluetta reformin listalle ja suoraan eduskuntaan ja sillä sipuli.
- djdj
Sinun kirjoituksesi on pelkkää haukkumista. Tämä oli toteamus.
Ilmeisesti tämä on sulle vakava asia. - KaukanaHyvistä
djdj kirjoitti:
Sinun kirjoituksesi on pelkkää haukkumista. Tämä oli toteamus.
Ilmeisesti tämä on sulle vakava asia.Sehän on vain faktaa! Perseaukinen työtön, joka haukkuu epäasiallisesti ja jopa rikollisesti omiaan!
- NiinPaskaÄijä
dpff kirjoitti:
Oliko mielestäsi näiden parin henkilön uhrin haukkuminen netissä ok juttu? Kyllä minäkin puolueen puheenjohtajana olisin asiasta maininnut. Mitenkähän olisi herra Hakkaraiselle käynyt jos olisi moisia kirjoitellut?Varmat potkut persuista ja valtava mediamylläkkä.
Hakkaraisellahan on varsin värikäs rikoshistoria, eikä häntä ole erotettu!Nuo nettikommentit ovat oikeasti pelkkä kärpäsenpaska lumihangella ja jos niistä pillastuu, kuten Marco esittää pillastuneensa, niin olisi mielenterveytensä tutkituttamisen paikka!
- pinn
OksettavaUkkoSeOn kirjoitti:
Onko se asiallista tehdä pilkkavideoita omistaan kerta toisensa perään ja blokata pääsy täysvaltaisilta jäseniltä striimeihin ja kaikkiin puolueen yhteisiin media-alustoihin?
Sitä tuo MdW tekee!Linkki pilkkavideoon?
Tässä linkissä on pelkkää pilkkaamista, mutta onkin ilmeisesti palkattu persujen trolli SKE:n kimppuun. - oinoio
KaukanaHyvistä kirjoitti:
Sehän on vain faktaa! Perseaukinen työtön, joka haukkuu epäasiallisesti ja jopa rikollisesti omiaan!
Ei kuitenkaan noin pahasti hauku, kuin sinä haukut.
- okom
pinn kirjoitti:
Linkki pilkkavideoon?
Tässä linkissä on pelkkää pilkkaamista, mutta onkin ilmeisesti palkattu persujen trolli SKE:n kimppuun.Linkki unohtui tuosta ammatti trollista joka vaan haukkuu.
https://www.youtube.com/watch?v=23k5a384Cik - KaukanaHyvistä
oinoio kirjoitti:
Ei kuitenkaan noin pahasti hauku, kuin sinä haukut.
Huomattavasti pahemminhan tuo haukkuu kaikkia, vaikka on tuollaisessa asemassa! Yrittää jopa laittomalla pilkkaamisella saada ihmisiä eroamaan! Todella vastenmielinen, törkeä äijänkäppyrä!
- Sdffgg
Eikö tämä kaikki alkanut siitä kun pari pohjoisen jäsentä vähätteli pakolaisten tekemää seksuaalirikosta?
- kfnfkn
Haukkuivat suoraan uhria nettikirjoituksilla en edes viitsi sanoa miten. No Marcohan vaati julkisen anteeksipyynnön ja sen tekivätkin, mut otti näköjään liikaa luonnon päälle, kun piti alkaa rähisemään.
- Kgfffg
kfnfkn kirjoitti:

Siis yrittäväkö he hakoittaa puolueen?
- eåovvj
kfnfkn kirjoitti:
Haukkuivat suoraan uhria nettikirjoituksilla en edes viitsi sanoa miten. No Marcohan vaati julkisen anteeksipyynnön ja sen tekivätkin, mut otti näköjään liikaa luonnon päälle, kun piti alkaa rähisemään.
Varmaa oli jotain kännikirjotuksia. Mut ei se oikeuta moiseen. Oikeassa puolueessa olis tullu potkut heti.
- MarconNaamakinEtoo
eåovvj kirjoitti:
Varmaa oli jotain kännikirjotuksia. Mut ei se oikeuta moiseen. Oikeassa puolueessa olis tullu potkut heti.
Ei todellakaan olisi mitään potkuja tullut! Ei olisi edes huomioitu koko asiaa!
Mitä ihmeen pellejä te olette? Miksi vakavasta rikoksesta vankilatuomion saanut vaimonpieksäjä edes on puheenjohtajana? - EtteköTeMukaNäe
kfnfkn kirjoitti:
Haukkuivat suoraan uhria nettikirjoituksilla en edes viitsi sanoa miten. No Marcohan vaati julkisen anteeksipyynnön ja sen tekivätkin, mut otti näköjään liikaa luonnon päälle, kun piti alkaa rähisemään.
Ei ollut mitään nettikirjoituksia, vaan pelkkiä kommentteja. Pari aiheellista kysymystä sekä Marcon itsensä opettama termi, johon valitettavasti uhrin käytös viittasi ja joita asiallisesti ja täysin riittävästi pyysivät uhrilta nöyrästi anteeksi.
Marcolle tai puolueelle siitä ei mitään anteeksipyyntöä pidäkään esittää! Ne olivat yksityishenkilöinä lähetettyjä kommentteja, joiden merkitystä Marco epärehellisenä ja tilaisuutensa nähneenä opportunistina liioittelee miljoonakertaiseksi! - dcdccl
MarconNaamakinEtoo kirjoitti:
Ei todellakaan olisi mitään potkuja tullut! Ei olisi edes huomioitu koko asiaa!
Mitä ihmeen pellejä te olette? Miksi vakavasta rikoksesta vankilatuomion saanut vaimonpieksäjä edes on puheenjohtajana?Näköjään et tiedä mitä kirjoittelivat. Toki Suomessa Rikoksen uhrilla ei ole samanlaista suojaa, kuin rikollisella. Varsinkin jos raiskareita suojellaan ja uhrista saa levitellä mitä vaan.
- MarconNaamakinEtoo
dcdccl kirjoitti:
Näköjään et tiedä mitä kirjoittelivat. Toki Suomessa Rikoksen uhrilla ei ole samanlaista suojaa, kuin rikollisella. Varsinkin jos raiskareita suojellaan ja uhrista saa levitellä mitä vaan.
Tiedän tarkkaan mitä kirjoittivat! Älä yritä paisutella asiaa! Olen seurannut tuota miekkaritoimintaa ja striimejäkin, mutta nyt meni Marcolla todellakin hemmetin pahasti yli! Kyseessä on vieläpä melkoisen huono näyttelijä! :DDD
- ouhou
MarconNaamakinEtoo kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mitä kirjoittivat! Älä yritä paisutella asiaa! Olen seurannut tuota miekkaritoimintaa ja striimejäkin, mutta nyt meni Marcolla todellakin hemmetin pahasti yli! Kyseessä on vieläpä melkoisen huono näyttelijä! :DDD
Mikä meni Marcolla yli? Lappalaisilla meni yli, kun eivät kestäneet julkista anteeksipyyntöä.
- AmmuItsesiMarconSanoin
ouhou kirjoitti:
Mikä meni Marcolla yli? Lappalaisilla meni yli, kun eivät kestäneet julkista anteeksipyyntöä.
Julkinen ja asiallinen anteeksipyyntö esitettiin kahdessakin eri paikassa, mutta eihän se tuolle epärehelliselle apinalle riitä!
Sen tavoite on erottaa nuo korttien keräämisessä kovan työn tehneet rehelliset isänmaalliset pois koko puolueesta! Sitä paitsi: Mitä ihmeen väärää Riikka, Keijo, Hannu ja Aki muka ovat tehneet??? - oudc
AmmuItsesiMarconSanoin kirjoitti:
Julkinen ja asiallinen anteeksipyyntö esitettiin kahdessakin eri paikassa, mutta eihän se tuolle epärehelliselle apinalle riitä!
Sen tavoite on erottaa nuo korttien keräämisessä kovan työn tehneet rehelliset isänmaalliset pois koko puolueesta! Sitä paitsi: Mitä ihmeen väärää Riikka, Keijo, Hannu ja Aki muka ovat tehneet???Jokaisella SKE:jäsenellä oli mahdollisuus tulla valituksi hallitukseen, tai vaikkapa puheenjohtajaksi. Marcolle ei edes ole vastaehdokasta puheenjohtajaksi, niin silläkohtaa äänestystä ei tarvittu.
Minun täyttämä kannattajakortti esim ei anna mandaattia muuttaa Marcon linjaa toisen porukan mieleiseksi eli lähemmäs persuja. Sitten olisi parempi äänestää persuja, mutta näinhän onkin monen trollin tavoite. Mutten lankea moiseen likaiseen peliin. - TajuatSenItsekin
oudc kirjoitti:
Jokaisella SKE:jäsenellä oli mahdollisuus tulla valituksi hallitukseen, tai vaikkapa puheenjohtajaksi. Marcolle ei edes ole vastaehdokasta puheenjohtajaksi, niin silläkohtaa äänestystä ei tarvittu.
Minun täyttämä kannattajakortti esim ei anna mandaattia muuttaa Marcon linjaa toisen porukan mieleiseksi eli lähemmäs persuja. Sitten olisi parempi äänestää persuja, mutta näinhän onkin monen trollin tavoite. Mutten lankea moiseen likaiseen peliin.Väärin!
Ei ollut kaikilla mahdollisuutta, jos tarkoitat tuota viimeistä pelleilyä, joka oli selkeästi laiton! - pionon
TajuatSenItsekin kirjoitti:
Väärin!
Ei ollut kaikilla mahdollisuutta, jos tarkoitat tuota viimeistä pelleilyä, joka oli selkeästi laiton!Mikä esti? Itse olisin varannut hotellin, tai mennyt yö junalla kotiin. tai tehnyt valtakirjan jos kokous venyy ja bussiin olisi ollut pakko mennä.
Huomasivat vaan etteivät pärjänneet niissä kahdessa ekassa äänestyksessä ja luovuttivat. Nyt sitten itketään jälkikäteen. - TaitaaTullaEro
pionon kirjoitti:
Mikä esti? Itse olisin varannut hotellin, tai mennyt yö junalla kotiin. tai tehnyt valtakirjan jos kokous venyy ja bussiin olisi ollut pakko mennä.
Huomasivat vaan etteivät pärjänneet niissä kahdessa ekassa äänestyksessä ja luovuttivat. Nyt sitten itketään jälkikäteen.Miksi heidän olisi noin pitänyt tehdä? No, nyt sitten matkustavat Pohjois-Suomeen vastavuoroisesti visiitille.
Katsotaan, miten valtaosa jäsenistä suhtautuu tuohon laittomaan vallankaappausyritykseen! - ppkdc
MarconNaamakinEtoo kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mitä kirjoittivat! Älä yritä paisutella asiaa! Olen seurannut tuota miekkaritoimintaa ja striimejäkin, mutta nyt meni Marcolla todellakin hemmetin pahasti yli! Kyseessä on vieläpä melkoisen huono näyttelijä! :DDD
Jos jonkin naama etoo niin se kertoo siitä, että argumentit on tunne eikä faktapohjalta.
- MarconNaamakinEtoo
ppkdc kirjoitti:
Jos jonkin naama etoo niin se kertoo siitä, että argumentit on tunne eikä faktapohjalta.
Sen naama rupesi etomaan siinä vaiheessa kun suusta alkoi tulla pelkkää omia herjaavaa p@skaa!
- 79887088
Oulu ulos ja Stadi takas.
SKE on onnistuessaan hyvä lisä Suomen politiikkaan. Vastustus on kovaa luokkaa koska nyt ollaan asian ytimessä. Jos joku niin Marcon linja herättää kansaa. Sen takia se vastustus on niin kovaa SKE kohtaan.
Mielenkiintoista seurattavaa tämä on ja jatkoa varmasti tulossa. Marco ei tässä kohdin luovuta.- EnÄänestäSellaisia
Miksi avoimen rasistinen henkilö pitäisi olla minkään puolueen johdossa? Hänen linjansa on TÄYSIN PUOLUEEN VASTAINEN!
https://suomenkansaensin.fi/wp-content/uploads/2018/03/Suomen_kansa_ensin_Flyer_A5.pdf - onbjb
EnÄänestäSellaisia kirjoitti:
Miksi avoimen rasistinen henkilö pitäisi olla minkään puolueen johdossa? Hänen linjansa on TÄYSIN PUOLUEEN VASTAINEN!
https://suomenkansaensin.fi/wp-content/uploads/2018/03/Suomen_kansa_ensin_Flyer_A5.pdfTässä täydellinen versio Marcon linja eli puolueen linja:
https://suomenkansaensin.fi/wp-content/uploads/2017/12/Viralliset-SKEsäännöt-29.12.2017.pdf
Tuota ei saa muuttaa joidenkin kapinallisten takia, sillä sitten se ei enää ole puolueen alkuperäinen linja ja en ole mitään persujen kannattajakortteja kirjoitellut. - OletHeikoillaHangilla
Eihän tuossa ole mitään ristiriitaa, sitä on ollut laatimassa myös nuo Marcon törkeästi mustamaalaamat ihmiset!
Sen sijaan tämä kohta riittää Marcon itsensä erottamiseen!
"Puoluehallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on puolueeseen liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut puoluetta tai sen tarkoitusperiä tai ei enää täytä laissa taikka puolueen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja."
Eikä puolue ole yleisesti sitoutunut muiden haukkumiseen tai omien mustamaalaamiseen! - oioio
OletHeikoillaHangilla kirjoitti:
Eihän tuossa ole mitään ristiriitaa, sitä on ollut laatimassa myös nuo Marcon törkeästi mustamaalaamat ihmiset!
Sen sijaan tämä kohta riittää Marcon itsensä erottamiseen!
"Puoluehallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on puolueeseen liittymällä
sitoutunut tai on menettelyllään puolueessa tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut puoluetta tai sen tarkoitusperiä tai ei enää täytä laissa taikka puolueen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja."
Eikä puolue ole yleisesti sitoutunut muiden haukkumiseen tai omien mustamaalaamiseen!Eli Oulun osasto tullaan erottamaan puolueen vahingoittamisesta. Nimenomaan puoluehallitus voi sen tehdä.
- HuonoksiMeniMaine
oioio kirjoitti:
Eli Oulun osasto tullaan erottamaan puolueen vahingoittamisesta. Nimenomaan puoluehallitus voi sen tehdä.
Eivät he ole puoluetta vahingoittaneet, vaan Marco on! Onhan tuo ilmiselvää!
- mömömk
HuonoksiMeniMaine kirjoitti:
Eivät he ole puoluetta vahingoittaneet, vaan Marco on! Onhan tuo ilmiselvää!
MIten Marco on vahingoittanut? Pohjoisen porukka haluaa muuttaa puolueen persukopioksi. Se on vahingoittamista.
- ForceMad
mömömk kirjoitti:
MIten Marco on vahingoittanut? Pohjoisen porukka haluaa muuttaa puolueen persukopioksi. Se on vahingoittamista.
Onhan tuollainen oman väen asiaton haukkuminen täysin selkeää vahingoittamisen yrittämistä! Puhumattaan omasta pyrkimyksestään vallankaappaukseen ja diktatuuriin!
Ei mikään rehellinen ihminen missään edes esittäisi samaan perheeseen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikkoja, eikä suostu rahastonhoitajankaan paikkaa pois luovuttamaan! - frvffml
ForceMad kirjoitti:
Onhan tuollainen oman väen asiaton haukkuminen täysin selkeää vahingoittamisen yrittämistä! Puhumattaan omasta pyrkimyksestään vallankaappaukseen ja diktatuuriin!
Ei mikään rehellinen ihminen missään edes esittäisi samaan perheeseen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan paikkoja, eikä suostu rahastonhoitajankaan paikkaa pois luovuttamaan!Tottakai kaikki paikat ovat äänestyksellä jaossa ja äänet ratkaisi. Ei ole mitään epärehellistä tai lakia, että yksi paikka/talous niinkuin kaupan tarjouksissa.
Mutta uhrin mollaaminen ja puolueohjelman sabotointi yritys on puolueen vahingoittamista.
Jos kapinalliset olisivat jyränneet Marcon olisi saatu hiipuva sininen tulevaisuus 2 suurinpiirtein persu ohjelmalla.
Miten Marco on haukkunut? En ole löytänyt sellaista. Toki aiheesta on sanottava ja toisia puolueita kuuluukin arvostella se kuuluu politiikkaan. mömömk kirjoitti:
MIten Marco on vahingoittanut? Pohjoisen porukka haluaa muuttaa puolueen persukopioksi. Se on vahingoittamista.
Juuri näin. Yksi persu riittää. SKE on vaihtoehto ja erilainen. Pienellä yhteystyöllä voisivat saada hyvää aikaan. Mikäli SKE pysyy kasassa.
- åknnk
EnÄänestäSellaisia kirjoitti:
Miksi avoimen rasistinen henkilö pitäisi olla minkään puolueen johdossa? Hänen linjansa on TÄYSIN PUOLUEEN VASTAINEN!
https://suomenkansaensin.fi/wp-content/uploads/2018/03/Suomen_kansa_ensin_Flyer_A5.pdfMielestäni rasismia ei ole olemassakaan. Eri ihmisryhmät vain puolustavat omia reviireitään. Kun yritetään joku maa monikulttuuristaa on rasismi oiva keksintö leimata eri mieltä olevat.
- MarcoTuhoaaSKEn
Huomatkaa kuitenkin, että tuo Ninnu ei kuulu Marcon sakkiin, vaan Marco otti hänet mukaan kun luuli hänen lähtevän mukaan näiden mustamaalattavien henkilöiden kauhisteluun ja tuomitsemiseen.
- MarcoOliHuonoKerääjä
frvffml kirjoitti:
Tottakai kaikki paikat ovat äänestyksellä jaossa ja äänet ratkaisi. Ei ole mitään epärehellistä tai lakia, että yksi paikka/talous niinkuin kaupan tarjouksissa.
Mutta uhrin mollaaminen ja puolueohjelman sabotointi yritys on puolueen vahingoittamista.
Jos kapinalliset olisivat jyränneet Marcon olisi saatu hiipuva sininen tulevaisuus 2 suurinpiirtein persu ohjelmalla.
Miten Marco on haukkunut? En ole löytänyt sellaista. Toki aiheesta on sanottava ja toisia puolueita kuuluukin arvostella se kuuluu politiikkaan.Ei ole mitään puolueohjelman sabotointia, vaan puolueen linjalla pitää mennä, eikä ruveta sitä mielivaltaisesti muuttamaan.
Muu olisi korttiin nimensä kirjoittaneiden ihmisten huijaamista!
- Mandia
Ompa marco ollut ahkera. Koko päivä tietokoneella trollaamassa ja kehumassa itseään eri nimimerkein.
- EiMoraaliVahvaAlue
Niinpä! Mitäpä tuollaiselta tyypiltä voi muutakaan odottaa?
- älblmgbm
Viestistäsi voi päätellä, että Marcon mollaajilta alkaa argumentit loppua.
- Iuttr
Kerroppa kun olet sisäpiirissä saako SKE puolue rahoitusta venäjältä? Sillä saattaa olla merkitystä äänestyskäyttäytymiseen
- puoliveli
Iuttr kirjoitti:
Kerroppa kun olet sisäpiirissä saako SKE puolue rahoitusta venäjältä? Sillä saattaa olla merkitystä äänestyskäyttäytymiseen
Ei riittänyt meille. Kaikki rahoitus meni vihervasemmiston tukemiseen. Putin oli kuitenkin sitämieltä, että pärjäämme omillamme.
- TalonpoikaSepe
Ollaanpas sitä nyt herkkiä... ensin ollaan turpa väärällään huutelemassa nimillä rasistia kommentteja ja sitten kun kirjoitan että en soisi näkeväni näitä spedejä kikkailemassa eduskunnassa = SKE, niin se viesti päätyy kyllä poistoon "sääntöjen vastaisena"... lollero tätä touhua...
- EnÄänestäSellaisia
Youtube-linkit eli selkeä todistusaineisto näköjään poistetaan. Raukka on aina raukka! Muita kyllä osataan julkisesti herjata, mutta ei siedetä itsensä kohdistuvaa arvostelua!
Tämä siis suoraan MdW:lle. - Mitä_olisi_ilman
Tässä on selkeästi kerrottu keitä ne oikeat puolueen hajottajat ovat!
https://www.youtube.com/watch?v=i08u3Pud1es#t=3204
Huomatkaa muuten, että tuossa näkyvät henkilöt keräsivät yli puolet vaadituista kannattajakorteista! - Persaukine_hollantilaine
Vaikka miltä kantilta yritän katsoa, niin en näe tuossa Marco de Witin toiminnassa mitään muuta kuin ilmiselvää pyrkimystä puolueen vahingoittamiseen oman etunsa saavuttamiseksi!
Hänet pitäisi erottaa kokonaan pois puolueesta ja luultavasti niin myös tehdään! Viimeistään pohjoisen Suomen puoluekokouksessa!- ösdmvsdkv
Minkälaista etua se nyt on tavoitellu? No jos SKE saadaan hajoitettua pohjoisen kokouksessa, niin ääneni siirtyy Reformille.
- OikeaIsänmaallisenÄäni
Todellakin samaa mieltä!
En halua alentua hänen itsensä tasolle ja ryhtyä pilkkaamaan häntä tyypillisestä ahneen kohtalosta.
Mutta onhan tuo mielettömän noloa! Ei siitä mihinkään pääse! - AinaEiVoiVoittaa
ösdmvsdkv kirjoitti:
Minkälaista etua se nyt on tavoitellu? No jos SKE saadaan hajoitettua pohjoisen kokouksessa, niin ääneni siirtyy Reformille.
Marco voi unohtaa nämä vaalit ja ryhtyä keräämään kannattajakortteja jollekin omalle öykkäripuolueelleen seuraaviin vaaleihin, jossa on itse keskiössä! Luulen kuitenkin, että hänelle kannattajakorttien riittävän määrän kerääminen on mahdoton tehtävä.
- Ninnu-yllätti
> Tässä on selkeästi kerrottu keitä ne oikeat puolueen hajottajat ovat!
> https://www.youtube.com/watch?v=i08u3Pud1es#t=3204
En ollut tajunnutkaan että tuo tummatukkainen, Pocahontaksen näköinen mimmi kuuluu myös SKE:n pohjoiseen porukkaan. Luulin että tuo nainen on täysin Marcon pauloissa, mutta olen näköjään pahasti erehtynyt,
Nyt tajuan että tuo nainen on nimeltään Ninnu. Se jota on useasti mollattiu MDW:n striimeissä, ha haukuttu milloin milläkin nimellä.
Hieno homma Ninnu, että olet nimenomaan tuossa taisteluporukassa mukana. Arvostan. Tsemppiä vaan ja kestämisiä kaikille peliin.- Machiavellismiä
Olen lopettanut heidän striimiensä seuraamisen, mutta jos tuo on totta, että he Ninnuakin haukkuvat, niin sehän vain todistaa, että pahat puheet heistä itsestään ja törkeästä mustamaalaamiskampanjasta ovat totta!
- Ainavoivoittaa
Edelleen homma lähti siitä kun pari pohjoisen tyyppiä arvosteli oulun seksuaalirikoksen uhria törkeästi ja veti puolueelta maton alta,siis tämä on faktaa
- TörkeääToimintaa
Äärimmäisen epärehellinen ihminen voi tehdä kärpäsestä härkäsen ja ryhtyä pitkäkestoiseen mustamaalaamiskampanjaan ihan mistä tahansa pienestä syystä, kuten tuo Marco on osoittanut törkeällä ja rikollisella toiminnallaan.
Törkeästä talousrikoksesta vankilatuomionkin saanut ilmeinen vaimonhakkaaja ja konkurssiin joutunut törkeän ja epäkunnioittavan ruumisbisneksen harjoittaja on tuhansia kertoja härskimpi maineen saastuttaja puheenjohtajana ja vesittää uskottavuuden koko puolueelta. "Vetää maton alta", kuten sanoit!
Lisäksi tuo selkeästi yritti laitonta vallankaappausta puolueessa! Se oli viimeinen niitti, jota ei voida antaa anteeksi! Ainoa tie on hänelle erota koko puolueesta! - TörkeääVääristellä
Kukaan ei ole arvostellut Oulun alaikäistä lapsiuhria, tai ketään niistä!!! Kyse oli Seinäjoen tapauksesta, jossa uhri oli täysi-ikäinen ja jossa tapahtumakertomuksissa oli outoja ja kysymyksiä herättäviä kohtia.
- Pohjoisenedustaja
Kenen älynväläys se oli lähteä bussiin istumaan kun piti äänestää uusi puheenjohtaja? Ensin helkutinmoisen älämölön kanssa bussilla Hesaan sitten äkkiä karkuun ennen äänestystä???Niin mikä oli pointti???
- EiMuutaKeinoaRatkaista
Pointti oli tietenkin alunperin ojentaa sovinnon käsi ja tulla katsomaan, kuuntelemaan ja kertomaan mielipiteensä. Kutsussahan ei ollut edes mainintaa siitä, että tarkoitus oli äänestää samalla uusi hallitus ja siihen nähden lyhyt ilmoitettu kokousaika vaikutti aivan riittävältä.
Eli koko touhussa rikottiin koolle kutsujien taholta lakia monella tavalla! Uusi hallitus valitaan rehellisessä kokouksessa pohjoisessa. Sille varataan tällä kertaa riittävästi aikaa. Silloin myös punnitaan, millä tavalla jäsenistön enemmistö suhtautuu tuohon törkeään laittomaan vallankaappausyritykseen ja joutuvatko Marco, Mari ja Juntunen lähtemään puolueesta.
- Totuuspaljastui
Tiedoitus sivuilla linkki miten Venäjän ansiosta alkoi matuaalto kun se tynnyripommitti Syyrian siviilejä ja sairaaloita,käykäähän katsomassa
- Kuviteltu-YLE-suora
> Edelleen homma lähti siitä kun pari pohjoisen tyyppiä arvosteli oulun seksuaalirikoksen
> uhria törkeästi ja veti puolueelta maton alta,siis tämä on faktaa
Tuollaisen käsittämättömän mielikuvan MDW ja Puoluesihteeri tosiaan levittivät eetteriin, panikoituneella videollansa marraskuun lopulla.
Marcon kehittämässä kauhuskenaariossa YLE:n toimittaja kysyy häneltä suorassa lähetyksessä. Kysymyksenä on jossain päin nettiä, jonkun puolueen jäsenten sekavista tai kummallisista ja ristiriitaisista sanomisista.
Marco ei ole kuullut koko tapauksesta, eikä tiedä mistä on kyse. Marco menee haastattelussa paniikkiin, eikä osaa muotoilla minkäänmoista järkevää vastausta YLE:n toimittajan kysymykseen.
Tuollaisiin hankaliin, jäsenistön tekemisiä ja sanomisia koskeviin kysymyksiin vastaileminen on ihan normaalia viikottaista hommaa puolueen ouheenjohtajalle. Soini teki viikottain sitä, ja nyt Halla-aho tekee harva se viikko samaa hommaa.
Kuitenkin juuri tuo "Entä jos YLE:n toimittaja kysyy multa..." skenaario oli se Marcon kauhuskenaarion asia. Niin kauhea kuviteltu tilanne, että sen vuoksi Marco joutui paniikkiin, ja päätti nmarraskuussa repiä SKE puolueen ja koko kentän kappaleiksi.
Akkamaista kimitystä ja taivastelua oli tuo marraskuun katastrofilähetys. Puoluejohtaja paniikissa, ja teki tyhmiä paniikkiratkaisuja.- Sghyyrt
Hyvä pointti mitä tähän vastaa etelän miehet oliko se akkamaista kimitystä ja asioiden suurentelua vai oliko kysymyksessä aito huoli puolueesta mikä aloittaa vasta toimintaansa?
- Vlk
https://youtu.be/c8NrM5lu5ao
Tuolta löytyy varmasti mielenkiintoista kuunneltavaa joka varmasti aukaisee hieman solmuun menmyttä tilannetta. - Kattokaas-Jussia
>Kuitenkin juuri tuo "Entä jos YLE:n toimittaja kysyy multa..." skenaario oli se Marcon >kauhuskenaarion asia. Niin kauhea kuviteltu tilanne, että sen vuoksi Marco joutui paniikkiin,
Noihin tuollaisiin kenttäväkeä koskeviin kysymyksiin vastaaminen on ollut, ja tulee olemaan jatkossakin ihan normihommaa. Sellaista asiaa mitä ei voi välttää, ja mihin puolueen puheenjohtaja joutuu jatkuvasti vastailemaan.
Tässä Halla-aholta malliksi 3.1.2019 vastaus kiperään tuollaiseen kysymykseen.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/268296-jussi-halla-aho-ps-nuoret-jupakasta-emme-aja-mitaan-rotuerottelupolitiikkaa-typeria
En todella tajua kuinka MDW menetti täysin malttinsa marraskuulla, ja säikähti noin suunnattomasti tällaista mahdollista kysymystä YLE:n toimittajalta.
Tämä ei ole mukavaa vastailtavaa, mutta on todella ihan pakollista osattavaa puolueen puheenjohtajalle. Ilmeisesti MDW ei tällaiseen asiaan kykene, kun noin pelkää. - Uippio
Kannattaa marco osallistua ja kertoa totuus. Tietenkin jos ei oikaistavaa kannattaa pistää pää pensaaseen
- Velttovirtanen
Mikä vanha ukkeli on tämä Ruotsin puolella asuva riimaaja, joka kuvaa itseään persujen kannattajaksi, mutta puolustelee näitä kahta raiskauksen uhria pilkannutta Sken jäsentä. Katsoin parina iltana hänen lähetystään ja tuntui olevan hirveän katkera Sken puolueeksi tulosta. Tuntui aivan neuroottista, ei aivan terveeltä hänen paapatuksensa. Mikä on miehiään?
- Ulppio
Avin päätös laillisuuksista ja laittomuuksista kun saapuu niin pöytä puhdistuu.
- Niitti-on-tulossa
Kempeleen Ari haluaa tehdä asiat laillisesti, viimeistä piirtoa myöten, ettei jää kelleen naputtamista sitten.
Tämä valitettavasti kestää sen pari viikkoa, joka juuri tällä hetkellä tuntuu pitkältä ajalta. - InnaNeito
Hyvä että toimiin on ryhdytty. Pelastakaa mitä on pelastettavissa.
- Kjghjj
Niitti-on-tulossa kirjoitti:
Kempeleen Ari haluaa tehdä asiat laillisesti, viimeistä piirtoa myöten, ettei jää kelleen naputtamista sitten.
Tämä valitettavasti kestää sen pari viikkoa, joka juuri tällä hetkellä tuntuu pitkältä ajalta.Onko tämä se kaveri mikä puolusti matuja vk seinällä kun ne raikasivat naisen?
- Talkratio
Kjghjj kirjoitti:
Onko tämä se kaveri mikä puolusti matuja vk seinällä kun ne raikasivat naisen?
Juu sama mies on ja vaaransi pahoin Marcon luoman puolueen maineen, eikä suostunut pyytämään puolueelta anteeksi eikä eroamaan.
- Skeonparas
Ovatko jäljellä enää Olli H, Rosa ja Tuukka? Joko ovat muut hallitusnuket ymmärtäneet missä mennään, kun ei näkynyt tänä iltana?
- Laillinenhallitus
Älä tee liian hätäsiä johtopäätöksiä,me muut tuemme puheenjohtajaa 100%sesti ja olemme hallituksessa mukana täysillä, myyrä on nyt väärillä jäljillä
- Alastalo
Laillinenhallitus kirjoitti:
Älä tee liian hätäsiä johtopäätöksiä,me muut tuemme puheenjohtajaa 100%sesti ja olemme hallituksessa mukana täysillä, myyrä on nyt väärillä jäljillä
Aika heikoksi on jääneet jäsenten osallistumiset striimeihin. Niistä vähäisistäkin bannataan jos sanoo oman mielipiteensä, eikä halua vain kuunella marcon yksinpuhelua. Jos striimeihin osallistuu 5 ihmistä ja mielenosoitukseen 12. Varmasti te 17 ihmistä kannatatte 100%, entäs muut?
- Eivieläjäsen
Laillinenhallitus. Puhu vain omasta puolestasi, En usko, että tietäisit muiden ajatukset. Kyllä tuo osallistumattmuus ja nimenomaan ketkä jäljellä enää, kertoo jotain muuta kuin vakuuttelusi.
- Feikki
Kuriin tällaiset myyrät jotka pilkkaavat raiskauksen uhria julkisesti sosialisessa mediassa. Eivät he kuulu mihinkään puolueeseen, kai se nyt jokainen tervejärkinen ymmärtää. Jos eivät itse älyä erota, niin erotettakoon heidät sitten. Se täti-ihminen taitaa olla toisen susipari tai jotain, koska myös puolustelee näitä, pois vaan ja tervettä porukkaa tilalle.
- Jgfff
Ske jäsen oletko kyllästynyt kyykytykseen? Tuntuuko ettei mikään toimi? Vastaus on tässä liity PeruS jengiin https://www.perussuomalaiset.fi/tule-mukaan/jasenyys/
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti37740129Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1158532Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315980Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös224578Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi623845Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523582Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D743141- 322838
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul192428Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!192252