Pitäisikö tulla tietynlainen olo kun suutelee ensimmäistä kertaa henkilöä kehen ihastunut/rakastunut? Tai ei tarvitse olla eka kerta välttämättä.
Vai tuleeko toisilla pikku viiveellä se semmoinen olo että on perhosia vatsassa ja sydän lyö normaalia tiheämmin? Itselläni ei tullut suuteluhetkellä vaan sitten kun oltiin erkaannuttu ja vielä seuraavana päivänä. Tai oikeastaan joka kerta kun ajattelee sitä tilannetta.
Vai onko se vain tabu että tulee se tietty ihana tunne kun suutelee ns. sitä oikeaa?
Olen noin 30 ja suudellut elämässäni 3 miestä. Ekan kanssa kouluikäisenä oli se pieni ekan kerran jännitys, sitä en muistaakseni miettinyt jälkeenpäin, enkä ollut tohkeissani. Hänen kanssaan oltiin yhdessä n 1kk.
Toisen kanssa yhdessä useampi vuosi. Ei hänenkään kanssa suuteloinnissa tuntunut miltään. Ja kerran mietinkin siinä kun sylkeä vaihdettiin että miksi ei tunnu koskaan miltään vaikka välitän hänestä.
3 mies ketä ajattelin, ketä kohtaan tunsin kovaa ikävää, läheisyyden tarvetta muutaman vuoden ajan ennen kuin kerroin että olen rakastunut häneen ja siinä kun suukoteltiin niin tosiaan se ihanuuden tunne tuli sitten myöhemmin illalla. Tämän kolmannen miehen kanssa siis ero 2 aikaisempaan, että tunne tulee kuitenkin, mutta vain vähän jälkijunassa.
Olen jokseenkin romanttinen, intohimoinen, realisti, järkiajattelija. Rakkaus on yksi minulle tärkeimpiä asioita.
Pitkä teksti?😅
Onko muilla minkälaisia tuntemuksia suutelusta?
Suutelun tuntuminen?
30-3muikku
4
277
Vastaukset 4
- Haaveilija1
Voiku pääsis suutelemaa jotaki ihanaa naista joku päivä.
- Tisuli86
Ei ketään kiinnosta! 😊
- 30-3muikku
Höpö höpö😃
Kai joitain🤔😉
Ei varmasti kaikkia🤨 - Tisuli86
30-3muikku kirjoitti:
Höpö höpö😃
Kai joitain🤔😉
Ei varmasti kaikkia🤨Joo, vitsi se oli 😊
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va581656Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3651162- 137940
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu14784Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63622- 41598
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90558- 46542
- 45498
- 47485