Aloitus a la evoluutiouskovainen - Olemme kehittyneet koirista (Tiedeviikko)

Tiede edistyy kovaa vauhtia. Vielä viime viikolla olimme kaikki varmoja, että olemme kehittyneet apinasta. Tästähän löytyi ihan selviä tieteellisiä todisteita; kaikilla apinoilla on sama geenivirhe, joka estää C-vitamiinin syntetisoinnin soluissamme. Meillä on myös sama karvageeni, joka on ihmisellä vaan rikkinäinen.

Tiede kuitenkin korjaa itseään ja ihan äskettäin suuri ja mahtava tiede on löytänyt tieteellisiä todisteita, että olemme sittenkin polveutuneet koirista. Tieteellinen tutkimus on nimittäin havainnut, että ihmisillä ja koirilla on peräti 350 samanlaista geneettistä sairautta (linkki 1). Geneettisesti olemme 95-prosenttisesti samanlaisia koirien kanssa viimeisimmän tutkimuksen mukaan (linkki 2). Tarkemman analyysin mukaan geneettinen yhtäläisyytemme simpanssiin on pudonnut 84 prosenttiin.

Näin tiede korjaa itse itseään. Nyt on aika teidän kretuvajakkienkin vihdoin myöntää totuus. Tieteelliset todisteet ovat täysin selvät. Kaikki palstan tieteeseen luottavat älykkäät ateistit, jotka tietävät kaiken biologiasta ja genetiikasta, tulkaa nyt yhdessä kanssani huutamaan näille kreationistihörhöille, kun eivät tajua sitä, mitä tiede selvästi sanoo. Ja jos he eivät näidenkään todisteiden jälkeen usko, että olemme kehittyneet koirista, niin minä ainakin aion ottaa yhteyttä noiden kretuhöperöiden työnantajiin ja ilmiantaa, etteivät he usko evoluutioon.

36

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokomutkateisti

      Ja näin on palstan pseudotieteilevä pelle jälleen nolattu. Onhan se jo nähty, kenen osaaminen riittää tällä palstalla. Kretuhörhöjen suurin ongelma on, etteivät ne opi virheistään, toisin kuin MINÄ, joka aina myönnän virheeni. Jatketaan painostamista ja käytetään ahkerasti sanaa TIEDE, niin kyllä ne vielä joskus noloina poistuvat palstalta.

      • tsädäääää

        Onko sulla vaikeaa oikeassa elämässä?


      • Oliko tämä nyt sitten viimeinkin esimerkki siitä nolo...aukon lupaamasta "oikeaoppisesta vittuilusta"? Edelleenkin olen pettynyt. Toistaiseksi olen nähnyt vain lapsellisia ja noloja yrityksiä. Kuten toimiva huumori niin toimiva vittuilukin vaatii älykkyyttä. Ja se älykkyyden puute näkyy sekä avauksessa että nimimerkin "kokomutkateisti" kommentissa.


    • agnosskepo

      Tiedemiehet ovat juuri löytäneet täydellisen todisteen sille, että olemme kehittyneet koirista. Täydellinen elävä siirtymäfossiili ja vieläpä valokuvien kera. Olen lukenut tieteellisiä artikkeleita jo 30 vuotta ja osaan kaiken fossiileista ja fysiikasta.

      https://www.iltalehti.fi/fiidi/a/201803132200807132

    • kekekk-kekekk
    • KazuKa

      Missä tämä tieteellinen julkaisu maailman tai elämän luomisen puolesta viipyy?

      Pitääkö odottaa siihen asti kunnes lopetat Jumalanpilkan?

      • Ja kaiken tämän satiirin jälkeen hän käyttää vielä termiä tiede...

        :-)


      • JeesuskinHäpee
        RaamattuOnTotuus kirjoitti:

        Ja kaiken tämän satiirin jälkeen hän käyttää vielä termiä tiede...

        :-)

        Rot,olkiukkosi alkavat olla jopa kehnosti sidottuja...


      • RaamattuOnSatua
        JeesuskinHäpee kirjoitti:

        Rot,olkiukkosi alkavat olla jopa kehnosti sidottuja...

        Ja kreationismin homeisista oljista ...


    • räävinlöörd
    • paholaisen-asianajaja
    • parannuksistakärsivä

      Tieteisiin uskovat sekaantuvat omaan näppäryyteensä. Miten ihmeessä jokin voi ilmestyä tyhjästä ja jatkaa sukuaan lajinsa mukaan. Aivojen mädännäisyydet alkavat ja päättyvät harhaoppisiin uskontoihin, joissa ei kirkkojen opetuksia tarvita.
      Tiede on todistusten puutteessa pelkkää propakandaa. Lääketieteelliset myrkytkin pelkkiä rahaa kerääviä petoksia. Mikään lääke ( myrkky) ei paranna ketään, vaikka liventäisikin pienen ajan, ja kehittäen uusia tauteja sekä kärsimyksiä, koska kaikki perustuu pelkästään petolliseen myyntiin.

      • VoiOnnetonta

        Lupaat sitten varmaan olla kuormittamatta terveydenhoitojärjestelmää sairastuttuasi. Tieteen vastustajana laitat varmaan tietsikkasi verkon painoksi, heität kännykällä vesilintua ja muutat turvemajaan asumaan.


    • RoT.on.valehtelija

      Sinulle tämä "tiedeviikko" näyttää olevan "valehteluviikko".

      Mutta niinhän ovat kaikki muutkin olleet.

    • ”Tiede kuitenkin korjaa itseään ja ihan äskettäin suuri ja mahtava tiede on löytänyt tieteellisiä todisteita, että olemme sittenkin polveutuneet koirista. Tieteellinen tutkimus on nimittäin havainnut, että ihmisillä ja koirilla on peräti 350 samanlaista geneettistä sairautta (linkki 1). Geneettisesti olemme 95-prosenttisesti samanlaisia koirien kanssa viimeisimmän tutkimuksen mukaan (linkki 2).”

      No ei kukaan väitä, että polveudumme koirista. Meillä on kuitenkin yhteiset esivanhemmat koirien kanssa kun sukupuussa mennään riittävästi taaksepäin. Koko maapallon eliöstö polveutuu yhdestä esivanhemmasta, LUCA:sta. Kaikilla maapallon eliöillä on 355 yhteistä geeniä, jotka ovat LUCA:sta peräisin. Tämä fakta kumoaa luomismyytin, maapallon eliöitä ei ole luotu lajiensa mukaan (after his kind).

      https://www.newscientist.com/article/2098564-universal-ancestor-of-all-life-on-earth-was-only-half-alive/

    • tieteenharrastaja

      Taisit "unohtaa" lähettää linkkiesi 1 ja 2 osoittet:

      "Tieteellinen tutkimus on nimittäin havainnut, että ihmisillä ja koirilla on peräti 350 samanlaista geneettistä sairautta (linkki 1). "

      Olisiko syynä, että ensimmäisestä niissä tutkija olisi todennut samanlaisuuksien syyksi muun kuin polveutumisen, vaikkapa ihmisen ja koiran yli 10´000 vuotta kestäneen läheisen yhteistyön.

      Sait ansiosi mukaan, kun koko ketju meni sönkötykseksi.

      • Osoitus.kantamuodosta

        Kun kaikilla nisäkkäillä on valtava määrä elimistömme toimiontaa sääteleviä geenejä, niin totta kai samojen geenien rikkoutuminen aiheuttaa samantapaisia muutoksia (sairauksia) sekä ihmisessä ja koirassa.

        Koko elokehään suhteutettuna ihminen ja susi ovat lähisukulaisia. Jaamme yhteisen kantamuodon jolta olemme perineet huomattavan määrän yhteistä aineenvaihduntaa ja niitä sääteleviä geenejä.

        https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/9/9a/CollapsedtreeLabels-simplified-fi.svg


    • jkljkljkljjljlj

      Voiko enää alemmas vajota?
      Kaksi sinänsä asiallista, mutta kokonaan aiheeseen liittymätöntä linkkiä ja kolmas kreationistien julkaisusta, johon hyväksytään vain Raamattua ja nuoren Maan kreationismia tukevaa "tiedettä".

      "Vielä viime viikolla olimme kaikki varmoja, että olemme kehittyneet apinasta. "

      Taksonomian alkeita kreationistille.
      Me olemme vieläkin apinoita, mutta koiria emme ole. Meillä on muiden isojen ihmisapinoiden kanssa yhteinen kantaisä ja niin on myös koirien kanssa, mutta ajallisesti paljon kauempana. Nisäkkäitä toki olemme kuten koiraeläimetkin.

    • tarvin

      Evoluutioteoria ei väitä, että ihminen olisi apinasta polveutunut vaan meillä on yhteinen esi-isä. Eli kannattaisi perehtyä aiheeseen tarkemmin ennen kuin kaikkien puolesta antaa omia uskomuksiaan evoluutiosta.

      Evoluutioteorian mukaan kaikki elämä on lähtöisin ensimmäisestä elollisesta oliosta ja tätä tukee myös DNA tutkimus eli geneettinenperimä jossa selvitetään DNA:n rakenne. Tämän rakenteen avulla voidaan selvittää kuinka läheisiä mitkäkin elolliset ovat toisilleen evoluutiokehityksessä. Esimerkiksi simpanssin ja ihmisen DNA on 98% samanlainen, hiiren 80%.

      Tieteellisen luokittelun mukaan ihminen kuuluu kädellisten lahkoon, isojen apinoiden heimoon, ihmisten sukuun ja sapiens lajiin. Geneettiseti kaikille kädellisille on yhteistä etteivät pysty valmistamaan elimistössä c-vitamiinia saman geenivirheen seurauksena.

      Uskonto nimensä mukaankin perustuu uskomuksiin ei tietoon ja pyrkii olemaan lopullinen muuttumaton vastaus kaikkeen vastaamatta loppujen lopuksi mihinkään, kun tiede taas kykenee muuttamaan kantaansa jos joku paremman teorian esittää. Tietysti asioita saa ja pitääkin epäillä tai muuten ei minkäänlaista kehitystä tapahtuisi. Toinen asia sitten onkin onko kehityksestä hyötyä elämän kannalta tai onko kaikkea ylipäänsä tarvetta tietää. Epäilen vaikka olisi kuinka uskossaan vahva niin vettenpäällä kävely ei silti onnistuisi ilman kantavaa rakennetta.

    • Eioikeinvoiuskoa

      Onko tämä oikeasti kyseisen tällä palstalla tunnetun nimimerkin kirjoittama avaus vai tekeekö joku pilaa hänen kustannuksella?

      • Kyllä avaus on ROT:in kirjoittama. Kyllä tuon kaltaisia avauksia voi osoittaa palstalaiselta, joka uskoo vuorten olevan suurimmaksi osaksi kuivunutta tai jäätynyttä mutaa, koska uskoo Raamatun tulvamyyttiin. ROT sortuu valehtelemaan ja vääristelemään jokaisessa avauksessaan.

        Se pseudotieteelliselle kreationistille kova paikka kun todellisuus ja tiede ovat ristiriidassa hänen uskomustensa kanssa. ROT:in tieteenvastaisuus ja viha tiedettä kohtaan ilmenee hänen avauksessaan. ROT yrittää väittää että on erikseen "akateeminen tiede" sekä "vakavasti otettava tiede" tai "moderni tiede". Todellisuudessa on vain yksi tiede se jonka takana on tiedeyhteisö, joka noudattaa objektiivisuuden periaatetta ja tieteellistä menetelmää.

        Kreationistit eivät tunnetusti kaihda mitään epärehellisyyden muotoa eikä kieroilua - kuten tämäkin ROT:in avaus osoitti.


      • ... voi osoittaa ... -> ... voi odottaa ...


    • Looooooogisesti

      Empä tiedä... Kyllä ihmiset ovat kehittyneet virtsakivistä. Siitä on osoituksena monet virstanpylväät. Aivan selvä yhteys. Pylväät ja kivet ovat selkeitä todisteita siitä! DNA todisteet ovat kiistattomat. 100% yhteys. Kreatiopellet vain haluavat harhaanjohtaa ihmisiä tekemällä pylväitä ja patsaita ettei yhteyttä havaittaisi mutta kunnon tiedemiehet kyllä ovat havainneet yhteyden!

      • Laatutaso-säilyy

        Tuo on saman tasoinen päätelmä kuin laattatektoniikkaa ja vedenpaisumusta käsitelleet "oivalluksesi".


      • Looooooogisesti
        Laatutaso-säilyy kirjoitti:

        Tuo on saman tasoinen päätelmä kuin laattatektoniikkaa ja vedenpaisumusta käsitelleet "oivalluksesi".

        Hyvin päätelty!

        Melkein kuin olisit evoluutiouskovainen.
        Hienoa!


      • Tässäpä se taas nähtiin selvästi kuinka tieteen faktoista on mahdotonta vääntää toimivaa tai edes hitusen hauskaa parodiaa varsinkin kun tehtävän ottaa suorittaakseen keskimääräistä älyllisesti heikompi palstalainen. En kutsu tarkoitukselle keskustelijaksi.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      148
      8168
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      32
      3260
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      404
      2415
    4. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      29
      2002
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      289
      1885
    6. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      168
      1789
    7. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      20
      1650
    8. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      24
      1495
    9. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      22
      1293
    10. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1279
    Aihe