Yhteiskuntatieteet pääsykokeet ja niihin lukeminen 2019

etunimi_sukunimet

Minulla on tänä vuonna tavoitteena saada koulupaikka Tampereen yliopistosta yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelmasta ja orastava suuntani näillä näkymin on sosiologia sekä sosiaaliantropologia. Motivaationi on korkealla, mutta haen ensimmäistä kertaa, joten pieni jännitys on tullut kummittelemaan.

Itseäni harmittaa miksi aikaisempien vuosien materiaaleja ei julkaista. Kyllä vanhoista kokeista saa suuntaa, mutta olisi kiva päästä tutustumaan enemmänkin, koska aikaa lukemiseen ei näyttänyt olevan liikaa. Kokeen jakautuminen kirjallisuus- sekä aineistokokeeseen sai minut pohtimaan pitäisikö vahvistaa tilastojen analysointia ja matematiikkaa muun lukemisen lisäksi.

Onko täällä muita hakijoita samoille suunnille tähtäämässä (ja miksei ihan vain muutekin) jotka jo odottelevat materiaalien julkaisua? Oletteko aloittaneet jo lukemisen, jos olette, niin minkä tyylisiin opuksiin olette tarttuneet? Itse olen lukenut kevyesti sosiologian ja yhteiskuntatutkimuksen perusteita odotellessani sitä oikeaa materiaalia.

Summaten idea olisi herättää keskustelua lukutavoista mitä ihmisillä on, saada vertaistukea ennakkomateriaalin purkamiseen ja toivottaa hyvää alkavaa pänttäämistä. :)

19

4351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perssdick

      Sama, tosin olen hakemassa Helsinkiin politiikan tutkimukseen. Yritän varautua harjoittelemalla esseen kirjoittamista ja lukemalla Arendtin teoksia. Koe jännittää, mutta yritän parhaani. Tsemppiä kovasti sulle! :)

    • Alanvaihtaja1

      Hei!
      Täällä on yksi, joka on hakemassa sekä Helsinkiin (ensisijainen) että Tampereelle. Viime vuonna olin jo tosissani Helsinkiin hakemassa, luin materiaalit ja jopa ostin Eximialta itseopiskeluaineistot, mutta valitettavasti olin niin kovasti sairaana koepäivänä (40 astetta kuumetta ym) että en pystynyt matkustamaan kokeeseen :(
      Nyt sitten uusi yritys!
      Minäkin kovasti jo odotan materiaaleja ja on totta, että harmittavan myöhään ne julkaistaan!
      Tällä hetkellä luen sosiologian peruskirjoja, mm. Saaristo & Jokisen ”Sosiologia” on juuri menossa. Mielenkiintoista tekstiä ja oppiipa samalla alan sanastoa ym.
      Tsemppiä muillekin! :)

    • TsemppiäSulle

      Oletko katsonut Tampereen yhteiskuntatutkimuksen ainejärjestön Interaktion nettisivuilta löytyykö sieltä matskuja? Niillä on myös jonkinlainen valmennuskurssi, kannattaa tsekkaa!

    • tre2019

      Tehdäänkö whatsapp ryhmä tampereelle hakeville?

      • Kivi19

        Haen myös ykkösenä tampereella ja wa-ryhmä olis kyllä tosi kiva.


      • Plöplöplö

        Tein uuden sähköpostin mihin voitte laittaa numeronne nii voin koota wa-ryhmän!
        Eli kaikki joita kiinnostaa pistäkää viestiä [email protected]
        Poistan ton jossai vaiheessa varmaa ku en haluu mitää spämmiä


    • Haen ykkösenä kans tampereelle! Tein käyttäjän vaan tälle keskustelulle :D Whatsapp ryhmä ois tosi hyvä! En ite oikee haluis mitään tietojani laittaa tähän vaa...

    • Tre2019

      Ite en osaa tehdä ryhmää mutta mielellään liittyisin...

    • Anonyymi

      Teittekö whatsappiin ryhmän? Vieläkö on mahis liittyä! Haen kans Tampereelle yhteiskuntatutkimukseen :-)

    • Anonyymi

      Mielipide kokeesta?

      • Anonyymi

        Ei nyt mitenkään ylivaikee koe.
        Mutta en kyllä lähtenyt kokeesta myöskään mitenkään kovin itsevarman oloisena.


      • Anonyymi

        Siis joko vastasin darrassa kaikkeen päin vittua tai sitten saan täydet pisteet. Helpolta tuntui ja kysymyksiin oli helppo vastata rakenteellisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis joko vastasin darrassa kaikkeen päin vittua tai sitten saan täydet pisteet. Helpolta tuntui ja kysymyksiin oli helppo vastata rakenteellisesti.

        Oletko minä :-D olin paikalla kauheessa kankkusessa ja fiilis on sama


    • Anonyymi

      Voitteko kirjoittaa tähän, että mitä kysymyksiä siinä oli?:)

      • Anonyymi

        Ei, tule itse kokeeseen ensi vuonna


    • Anonyymi

      Heippa, osaako kukaan sanoa kuinka yhteiskuntatutkimuksessa on yleensä varasijat liikkunut?

      • Anonyymi

        Hei!
        Riippuu todella paljon vuodesta. Viime vuonna Tampereella pääsi sisään 3. varasijalta, joinain vuosina yksikään ei ole perunut. Todella suuret tsempit odotukseen ja toivotaan, että opiskelupaikka aukeaa!


      • Anonyymi

        Kiitos! Olen 4. varasijalla joten vähän alkaa jo toivo hiipua


    • Anonyymi

      Mihin aattelit töihin? Ilman verkostoja tuolla ei arvosteta, tiedoksi vaan menijöille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      154
      13525
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      74
      9804
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      99
      9172
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8149
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6783
    6. 150
      6195
    7. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      68
      4297
    8. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3415
    9. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      39
      2877
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      398
      1285
    Aihe