Puolueet Perussuomalisia lukuunottamatta, pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että ilmaston lämpeneminen on tärkein vaaliteema. Meillä ei ole riittävän lämmin puskaraiskauksiin. Oulussakin on siirrytty sisätiloihin.
Äänestäjä ole tarkkana, ettei sinua johdeta taas kerran harhaan . Suurten puolueiden ja micropuolue RKP:n intresseissä on johtaa keskustelu harhateille.
Luulisi hartaimmankin city vihreän ja muun vasemmisto hörhön tajuavan, että nyt on kylmä. Presidentti otti maahanmuuton oikein esiin. Suomea ja koko Eurooppaa on käytetty säälittä hyväksi. Matut eivät ole sotaa pakenevia. Maahanmuutto on järjestelmällisesti organisoitua ja oman uskonnon levittämistä.
Tärkein vaaliteema?
15
75
Vastaukset
- Perusvanha
Ilmastosopimuksiin menee rahaa samalla lailla kuin wincapitaan tai mihin tahansa muuhun huijaamiseen. Mukana ollaan ja uskotaan rahastusmielessä laadittuja tutkimuksia ja näytöille heijastettuja tekaistuja kaavioita tuloksista, joita ei oikeasti ole olemassa. Valtavat summat rahaa menee siihen että ympäri maailmaa pidetään seminaareja missä samat henkilöt puhuu samaa pa*kaa ihmisille jotka ei oikeasti osaa kyseenalaistaa mitään eivätkä ymmärä mitään isommasta kokonaisuudesta, jossa ihminen ja ihmisen tekeleet on vain pieniä rippeitä pallon pinnalla ja ilmassa. Nyt luvataan että ilmaston lämpeneminen jää alle 1,5 asteen ja työnnetään hulluna rahaa turhuuteen. Mitä sitten kun määräaika päättyy, toimenpiteet on tehty ja silti lämpötila nousee. Saako silloin rahat takaisin ? Ei niin. Autojen polttomoottorit tulevat olemaan historiaa muutaman vuosikymmenen jälkeen, lihakarjan kasvattaminen ravinnoksi tulee loppumaan samoin kuin autojen polttomoottorit. Kehitys kulkee ja ilmansaasteet vähenee, tästä eteenpäin ihan ilman kalliita sopimuksiakin.
Maapallon väestö lisääntyy ja jos ei näitä turhien ilmastosopimusten rahoja osata alkaa ohjaamaan siihen että esim Afrikkalaiset saadaan pysymään mantereellaan niin silloin mennään metsään.
Ilmastosta paasaaminen on vain keino saada ajatukset vaalien alla pois sieltä missä ne Suomea ja Suomalaisia koskevat ongelmat oikeasti on. Pienellä maalla jolla omat asiat
olisi helppo saada kuntoon, ei ole oikeasti järkevää leikkiä liittovaltiota Euroopassa.
Suomalaisessa politiikassa, puhtaan luonnon ympäröimänä, pitää keskittyä Suomen omiin asioihin ja ongelmien hoitoon. Tärkeintä on pitää mielessä että näillä nykyisillä hallituspuolueilla ja heidän edustajillaan lähipiireineen on kaikki todella hyvin ja hienosti. Ei ole työttömyyttä, köyhyyttä tai epävarmuutta tulevaisuudesta. He haluaisivat voida jatkaa samaa työtään, mitä kautta pystyvät vaikuttamaan myös lähipiirinsä asioihin suhteiden kautta.
En ole vielä ehtinyt käymään läpi Väyrysen uuden puolueen epistolaa, mutta teen sen lähipäivinä. Joka tapauksessa yksikään nykyisen hallituksen puolue ei tule ääntäni saamaan.
Vaalitentit on turhia valmiiksi käsikirjoitettuja tarkoitushakuisia hallituspuolueiden mainoksia, niiden tilalle pitäisi saada puhumaan puolueiden rivi kansan edustajat siitä mikä oikeasti on huonosti ja mille pitäisi tehdä jotain, sen sijaan että puolueiden puheenjohtajat kehuvat itseään ja puoluettaan, samalla ladellen samat vanhat tyhjät lupaukset.
Se kuka osoisi oikeasti sanoa mitkä asiat on pielessä, olisi oikea osallistumaan siihen, miten ne asiat saadaan kuntoon. Hallituspuolueiden edustajista hyvin harva tietää, mitä kansalaisten ongelmat oikeasti on. - VaaliAgendat
Ehkä nuo vaaliteemat ovat äänestettävän puolueen valinnassa marginaalisesti huomioitavia seikkoja.Oleellisempaa on se miten puolue on ajanut asioita mennellä kaudella ja mitkä ovat sen poliittiset saavuitukset mennisyydessä.Nuo savuitukset/ aikaansaannkoset , kertovat pit'ällä aikajäntelle millaisella asialla puolue on ollut ja yhä on. Onko puolue ns. varakkaimpien asioita ja työväestön asemaa heikentäviä vai työntekijöiden toimeentuloa ja oloja parantavalla asialla tahi keskittynyt varsinaisessa politiikassaan vähemmistöetujen intressejen tms asioiden ajamiseen.
Agendoja voi rystailla ja lupauksia lirputella ,mutta tehdyt toimet kertovat totuuden ja kun nittä tarkastelee ei tarvitse pettyä pahasti ja todeta äänestäneensä omien itressejensä vastaisesti ,tyhjiin lupauksiin uskoen. Ilmastonmuutosta ei torjuta Suomen toimenpitein. Suomessa pitäisikin käyttää hyväkseen paniikki, joka Euroopassa on paljon kuluttavien autojen hinnan alennuksista.
Autoja voi Suomessa konventoida biokaasulla toimiviksi. Sähköautoja voi odotella muutamia vuosia.
Vihreät eivät suostu kuitenkaan tuottamaan sähköä millään. Sähköverkot ovat myyneet ulkomaille, eli mitä nopeammin siirrymme sähköautoihin sitä enemmän meidän rahaa valuu ulkomaille.- Turkasenhölmöt
On teillä puupäillä jutut ?
Noilla horinoillako aiotte kerätä ääniä persuille ?
Harhaisilta puupääjutuiltanne voisitte vähän miettiä mitää soopaa julkaisette...Perussuomalaisten kannatus on jyrkässä nousussa. SDP ja Vihreät ovat nyt lähteneet alamäkeen.
Syöksyssä ovat Keskusta ja RKP. Siniset ja RKP ovat vaarassa häipyä politiikan kentältä kokonaan.- Tavallinen.n
Itse äänestin viime vaaleissa vasemmistoliittoa..Enpä äänestä enää. Nykyään saa miettiä mitä maata ja kansaa puolueemme oikein edustavat. Suomea ja suomalaisia ei ainakaan. Siksi ääneni saa perussuomalaiset,muita vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti enää ole.
- KouvolastaKajahtaa
Samoilla linjoilla voin todeta olevani sekä sinun kanssasi Perusnuori että sinun kerallasi Perusvanha. Vaaliteemojen kohdalla mitä ilmeisimmin Keskustan, Kokoomuksen ja Yleisradion päämääränä on tosiaankin äänestäjien harhaanjohtaminen. Ilmastonmuutosta yritetään nostaa päällimmäiseksi julkisuuden aiheeksi, jotta siihen käytettäisiin median aikaa mahdollisimman laveasti ja samalla muut tavallisen väen arkiseen elämiseen liittyvät kysymykset jäisivät sivuun mahdollisimman "tehokkaasti".
Toki myös maahanmuutto on tärkeä syynäilemisen aihe, mutta siinäkin on mukana vallanpitäjien ja valtamedian pukinsorkkaa mukana eli maailmaa syleilevä pakolaismyönteisyys sopii hyvin ristiriidan rakentamisen asetelmaksi, jossa sitten toista mieltä olevia ja myös neutraalin asiallisia puolelta ja toiselta tilannetta tarkastelevia voidaan nimitellä vaikkapa änkyröiksi ja rasisteikksi. Liian tavallinen on esim. yle-toimittajien vaatimus tivata vastaamaan "Kyllä tai Ei" asetelmiin, jotka ovat liian monisorttisia "joko-tai"-sapluunaan.
Tänään torstaina 10. tammikuuta 2019 kiinnitti huomiota eduskunnan kyselytunti, jossa kerrankin oli esillä olennaista asiaa. Ennen muuta suorastaan sydäntä lämmitti aluesairaaloitten alasajon esilleottaminen opposition toimesta. Sairaanhoitopiirien ja maakuntien sisällä rajua vauhtia etenevä erikoisterveydenhoidon keskussairaaloihin keskittäminen on tehnyt ja edelleen tekemässä tuhoisaa jälkeä Suomen terveyspalvelujen saralla. Sipilän hallitus vie haitallista politiikkaansa vikaraidetta täyttä vauhtia kuin Titanic ikään eikä vauhdin loiventaminen ja kurssin korjaaminen tule millään muotoa kysymykseenkään. Vaaliuurnilla huhtikuussa tulee meille kansalaisille tilaisuus näyttää kyntemme.Euroopassa ruvetaan yhä enemmän kiinnittämään huomiota omiin kansallisiin etuihinsa. Sosiaalidemokraattiset muslimeja syleilevät höperyydet jäävät unhoon. Maahanmuuton hallitseminen on tärkeä agenda.
- asiaeivisio
Agendoista viis. Tärkeintä on se että puolueet tekevät vaaliohjelmansa budjettiin jolloin voi tarkkailla ehdokkaita ,mitä lupailevat ja karsia pois ne joiden lupaukset ei pysy puolueen linjoissa. Höpö höpö ehdokkaita on ollut ihan liiaksi .Halu sitä halu tätä ja kyl kyl kaikille ja siitä sitten tyhjin lupauksin päättämään. Ei kiitos.
Tarvitaan ehdokkaita joiden näkemykset perustuvat realittetteihin ja pohjautuvat puolueensa linjauksiin .Puolueiden jotka ovat harkinneet mihin suuntaan asioita vievät ja harkinnat pohjautuvat varjobudjetteihin jotka he pystyvät myös esittämään. Visio johtajia emme enää tarvitse joiden halujen perusteella maata harhaan johdetaan. - KouvolastaKajahtaa
Lihan käytön vastaisuus ravinnossa näkyy kuuluvan yhtenä "tukijalkana" YLE-aparaatin ja yleisemminkin valtamedian vaalikampanjointiin. Tyypillistä tilanteessa on se, että tehdään mielipidetiedusteluja, joissa kysytään, jotta onko haastateltava lihan käytön puolella vai lihan käyttöä vastaan. Oikea asetelmahan olisi se semmoinen, että tarpeen mukainen lihan käyttö ravintona kuuluu monipuoliseen ruokajärjestykseen siinä kuin myös kasvikset, sienetkin ja vesi, maito, mehut, ym. kunnon juomat. Normaali kohtuullisuus ei näy kelpaavan medialle. Ketä tämä tämmöinen kampanjointi sitten hyödyttää vaaleissa? Ensimmäisenä tulevat mieleen Vihreät puolueena ja ehkäpä myös sosialidemokraatit kuvittelevat mokomasta hyötyvänsä. Tosin rasvanahkainen työväki tietää, että raskas työ vaatii onnistuakseen tarpeen mukaista ravintoa, johon liha kuuluu ilman muuta mukaan. Ketä lienevät ensi vaaleissa SDP:n äänestäjät?
- luikerot
Kaikki edellisen kauden päättäjät tulisi merkitä esim. jollain rintapinssillä jotta vaalikeskusteluissa selvästi ilmenisi tämä vallassa olleiden porukka ja olisi vähintä että vastaisivat vaalilupauksiinsa asiakysymyksissä miten ovat lupaamiaan asioitaan ajaneet , huvittaa kun kts. keskusteluita niin järjestäin koittavat kiemurrella vastuutaan ja ovat kuin eivät vallassa olisikaan olleet ja ulkopuolisia , voivotellaan samoja asioita ja luvataan korjata jotka jo viime vaaleissa ovat luvanneet , SIIS PITÄISI EDES OLLA REHELLINEN JA VASTATA LUPAUKSISTAAN JA TEOISTAAN KUTEN KAIKKI TYÖSSÄOLEVAT JOUTUVAT TEKEMÄÄN IHAN ORJATYÖSSÄKIN.
- ktri
Tätä voidaan odottaa myös Suomessa tulevaisuudessa. Toivottavasti ymmärrät videon puhetta...
https://www.youtube.com/watch?v=KF9iqsH_Tw8&fbclid=IwAR2IlworfkRDTolWtJst5aVoZtvx0JxC6iy34DxRx2_QxHIptSQrdfnazaY - KouvolastaKajahtaa
Varoituskellojen ääni rupesi soimaan korvien välissä, kun juuri äskettäin uutisoitiin "Puolueitten nuorisojärjestöjen palaveerauksessa hallitusneuvottelujen" tuloksena syntyneestä ohjelmasta. Pahasti särähti korvaan Kokoomuksen ja SDP:n nuorten yhteinen tavoite, jonka mukaan vuosien mittaan aikaansaatu sinänsä monipolvinen Sote-prosessi kokonaan hylättäisiin ja osviitaksi otettaisiin viiden suuralueen malli. Se siis tarkoittaisi, että Sote-suurkeskukset sijoittuisivat Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Kuopioon ja Ouluun. Maakuntien varaan rakentuva malli hylättäisiin ja haudattaisiin. "Kenttärakennelmaksi" otettaisiin suurkunnat eli armottoman rankka kuntien listiminen alkaisi saman tien. Menetelmänä mainittiin pakkoliitokset.
Epäilyttää, että Kokoomuksen ja SDP:n nuoriso-organisaatiot eivät ole ihan itse keksineet "laatimaansa" hallitusohjelmaa, vaan emäpuolueitten (Kokoomuksen ja SDP:n) vaikutus ja ohjaus on siellä taustalla vaikuttamassa ratkaisevalla tavalla. Jos tuo viiden suuralueen Sote-malli kuntatason armottoman keskittämisen kanssa ilmaantuisi myös ensi huhtikuun vaalien jälkeen sinipunan mahdolliseen hallitusohjelmaan, niin nyt meidän äänestäjien pitää herätellä hoksottimiamme. Hereillä pitää olla ennen vaaleja ja ennen ennakkoäänestyksen alkamista ja varsinaena vaalipäivänä vaaliuurnan äärellä.
Tässä tilanteessa minunkin on henkilökohtaisesti pakko laittaa mietintämyssy päähän ja hiljentyä hetkeksi. Olen arvostellut Sipilän hallituksen Sote-tekemisiä erityisesti maakuntien sisällä tapahtuvan typerän keskittämisen takia eli juuri muutama päivä sitten eduskunnassakin esillä olleen aluesairaaloitten tuhoamisen vuoksi. Siinä samalla olen manaillut Keskustaa puolueena alaisimpaan alakertaan. Tuon sinipunanuorison antaman herätyksen johosta minun on pakko ryhtyä harkitsemaan vakavasti uudelleen Keskusta-johtoista politiikkaa kannatettavana yhteisten asioitten hoitamisen linjeerauksena ja niin on erityisesti Sote-uudistuksen kohdalla. Ehkäpä maakuntien sisälläkin voidaan vielä pelastaa alueellinen järkevyys tolkun tasolle. Siis käytännössä tavoitteena olisi erikoisterveydenhoidon palveluja tarjoava julkisen palvelun sairaala myös mm. Kouvolaan, josta Sipilän hallituksen keskittämispolitiikka on jo nyt ennen sote-lakien varsinaista käsittelyä ja päättämistä vienyt erikoisterveydenhoidon Kotkaan yli 50 kilometrin päähän. Kouvolassa on n. 85.000 asukasta.- Lukiolaislikka
Huomio tuo kolmikko Kokoomus, SDP ja RKP. Kaikki ovat ns fckassa ja syvällä, eli ruotsin kielinen raha puhuu heidän kauttaan. Paavo Lipponen ja Jyrki Katainen ovat saaneet seuraajat.
Pär Stenbäck on löytänyt uudet ystävät. - ParempiEhdotus
Koko sote pitää perua kun siitä ei tule kuin sutta ja sekundaa ja aiemmat käytössä hyväksi koetut järjestelmien käyttöä jatkettava ja hankittava lääkäreitä vaikka ulkomailta jos ei niitä suomesta löydy. Esitetyn kaupallisen soten korruptiokustannusten on laskettu nostavan sotemenoja miljardi euroa vuodessa. Nuoret on tietämättömiä soteasioista kuten suurin osa suomalaisista ja visioivat sen pohjalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982