Oisko ympäristöviranomaisten jo vihdoinkin aika alkaa selvittää mitä noissa tulipesissä oikein poltetaan ???
Myllymäen omakotitalo-alue savustuksen peitossa
lumitraktori
9<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuivaa koivuklapia poltetaan. Ja lämmintä on.
Sähkölämmityspelleä harmittaa, muhahahaaa.
Kävelen päivittäin Sävelänkadun alkupäästä toiseen päähän, Soininkadun kohdalla heti kadun alkupäässä on ainakin sellainen käryttäjä, että oikein ihmetyttää, miksi kukaan ei puutu tohon ??
Miksi tyydyt ihmettelemään. ettei kukaan puutu "tohon"? Puutu itse, älä odota muiden hoitavan tärkeäksi kokemaasi asiaa!
Älä kuitenkaan ensimmäisenä marssi "syylliseksi" epäilemäsi kiinteistönomistajan puheille, sillä te tuskin pääsisitte yhteisymmärrykseen yhtään mistään. Soita paikallislehden toimittajalle, ja poikkea hänen juttusillaan. Mistään yksittäisestä kiinteistöstä et lehtijuttua saa, mutta ykeisellä tasolla Sävelänkadun tilanteesta sellainen saattaisi syntyä. Se puolestaan saisi liikkeelle myös kunnan viranhaltijat, ja väittämäsi epäkohtakin ehkä joskus korjaantuisi.
Tuola Rivieeralla päin se vasta melkonen roihu oli tänään, varmaan poltettiin oikein koko huusholli, kun niin kärytti. No, se oli ihan laillista se.
sitä kanssa mietin, että minkähänlainen kartoitus ongelmajätteeksi luokitelluista materiaaleista, ennen kun ne savustetaan lähiympäristöön. ja kukahan tästä leikistä nyt on oikeen vastuussa?
tarvisikohan tästä tehdä joku lehtijuttu?
Meillä menee takkaan vanhat renkaat (nastat nypin pois), maitopurkit, pakkausmuovit ja yleensä ihan mikä vaan ottaa tulta alleen. Mitä sitä turhaan jätettä kerään, kun ne voi haihduttaa ilmaan.
Sinuun tullaan ottamaan yhteyttä viranomaisten toimesta
Tuskimpa vain.