Toiseksi viimeinen taistelu, nyt yhdistämään Suomen kansaa!

On vain luottamus, jonka täyttyessä voidaan tehdä vaikeita ja raskaita päätöksiä – pelastettaessa kokonaisuutta. Mikäli kansa luottaa johtajiinsa ja valintoihinsa – kestää se perustellut päätökset kansakunnan pelastusohjelmaksi. Maallinen hyvä ja puolilupaus ilman tunnetta luottamuksesta on vaillinaisuutta, joka ei lämmitä. Rahallinen kasvu ei yksin lämmitä.

Paavo Väyrynen* ryhtyy ehdokkaaksi Uudeltamaalta |1 – Suomen suurimmalta yli miljoonan asukkaan vaalipiiristä. Todellinen taistelu on nyt mahdollista; kokemusta, osaamista ja taitoa on riittävästi, kunhan annetaan media- ja someväylää huolehtimaan viestit perille. Perustuntemus äänestävältä kentältä on riittävä ja mukaan mahtuu koko Suomesta vähintään nuo 180 000 presidentinvaaleissa 2018 Paavolle äänensä antanutta.

|1 ~ https://yle.fi/uutiset/3-10579006 -


Kerrankin vaaleihin uudelle puolueelle on siunaantunut tunnettu veturi, jonka kyky käydä poliittista keskustelua on siksi ylivertaista, ettei yksikään toimittaja kykene peittoamaan – edes haapalamaisesti. Väyrynen kuuluu politiikan raskaaseen sarjaan – täällä idän ja lännen vedenjakajalla. Paavolla on kyky käydä uskottavaa ja luotettavaa keskustelua mihin tahansa ilmansuuntaan.


Suomen kansa saa kerralla ehdokkaan, joka ei epäröi eikä kiemuroi Natolla

Natoon ei mennä, koska kansakuntamme yli 50 prosentin ylivertainen enemmistö on jatkuvasti yli 10 vuoden ajan sanonut 'Kiitos ei' - Natolle. Väyrysen teesit ovat muutoinkin kirkkaat – ei Natoon, kriittisyyttä EU' n liittovaltiokehitykseen ja euroon.

Unohtamatta itsenäisyyttä omiin sisäpolitiikan päätöksiin – muun muassa Suomi pidetään laajasti asuttuna ja olemme tarkkana millaista inhimillistä täydennystä tarvitsemme – jos tarvitsemme ulkoa – syntyvyytemme vähetessä. Luottamus huomiseen avaa myös luottamuksen lasten huomiselle.


Paavo ei yksin riitä

Kerrankin on oiva mahdollisuus täysin uusille ehdokkaille – veturi on valmiina. Suomi tulee saamaan yllättäviä tekijöitä kansan riveistä – sellaisia, joille arkinen ja todellinen elämä on kokemuksellista ja näin ollaan aivan tavallisten kansalaisten – äänestäjien iholla ymmärtämässä mitä kansakuntamme odottaa ja tarvitsee. Kasvukin saa aivan uuden henkisen ja vastuullisen näkökulman, ettei ammentamisen lähde jalkojemme alta ehdy.


Voisiko eduskunta joskus joissain tilanteissa puhaltaa yhteen päämäärään?

Nyt tarvitaan oikeita tekijöitä – sellaisia, jotka omalla taidollaan puhaltavat yhteistä henkeä koko eduskuntaan, sillä on tekojen aika ja näin tarvitaan yhtenäistä kansanedustuslaitosta. Emme tarvitse riidankylväjiä. Kansakuntamme on eheytettävä.

Ehkä saamme sellaista henkeä aikaiseksi, että puoluerajat voisivat hämärtyä kansalaistemme etujen edessä - saavuttaaksemme päätöksiä, joilla turvaamme vahvuutemme vaikeutuvassa maailmassa, jossa kaikesta tulee puutetta ja luonto näyttää voimiaan. Meillä on suuri maa, josta vain me voimme pitää riittävästi huolta.


Tarvitaan puheiden taakse kykyä toteuttaa lupauksia

Hyvä puhe on kuitenkin vain puolityötä, kunhan sen sävelet kaikuvat tekoihin ja päätöksiin – muuttuu se täydeksi. Jos on luottamus kunnossa, saadaan vaikeatkin päätökset toteutettua. On aivan selvää, että helpot ajat ovat ohitse – tarvitaan sellaista voimaa ja kykyä, jossa helpot helppoheikkimäiset puheet kalpenevat tosiasioiden tunnustamisen edessä.

Olisiko kerrankin aika vaaleille, joista saadaan lupaukset päätöksiksi? Tämä edellyttää runsasta voittoa Tähtiliikkeelle, joka voi saada yllättävää vetoapua pettyneistä keskustalaisista, sinisistä ja perussuomalaisista – ja muistakin, kun nyt kysytään tekoja, eikä vain puheita. Ehdokasasettelussa ei ole puoluerajoja, vain kansalaiskuntoisuus ja rehtiys olla suora ovat vaateina – täydellisiä ihmisiä kun ei ole olemassakaan.


Kansakunnan tyytymättömyys

Kuten istuva presidenttikin totesi – kansakunnasta kumpuaa tyytymättömyyttä. Tuo patouma pitää saada purkautumaan ja se tyyntyy vain luottamuksella ja päätöksillä, jotka pohjaavat vaalilupauksiin. Toivottavasti keveitä lupauksia ei tule enää mistään.

Olisikin erinomaista, jos nyt saamme ensimmäiset vaalit, joissa trumppimaisesti pidetään kiinni lupauksista, mutta ollen tarkkana, kun lupaa, ettei astu rajan väärälle puolelle ja revi kansakuntaa entistä enemmän jakaantuneeksi.


Tässä ja nyt on oltava herkkyyttä nähdä, kokea ja tuntea äänestäjät

Suuri lupaus olisi pitää aktiivista yhteyttä äänestäjiinsä ja kysyttävä pitkin vaalikautta mitä koetaan, ja mitä toivotaan – olla iholla vaalien jälkeenkin.

Kansanäänestyksistä voisi tulla uusi normaali - jo ensi vaalikaudella. Kansa astuu joka tapauksessa arkistenkin päätösten tekijäksi – tätä puuhastelee jääkiekkopomo Liike Nyt! yrityksellään.

.
Jatkuu

30

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väyväyväy

      Paavo Väyrynen on Suomessa yleisesti tunnettu hankalasta luonteestaan ja uhkailevasta toimintatavastaan. Väyrynen uhkasi vuoden 2007 eduskuntavaalien aikaan laittaa koko valtion päälaelleen, jos hän ei saisi jotain ministerin virkaa. Lisäksi Väyrynen on haastattelutilanteissa erittäin hankala. Hän kiukuttelee, laittaa sanoja toistein suihin, juo kahvia silloin kun ei pitäisi ja päinvastoin. Hänet tunnetaan kotikunnassaan Keminmaalla kunnan vittumaisimpana ihmisenä.


      ”Mitäpä elämä olisi ilman minua.”

      ~Paavo Väyrynen kuntavaalivoitostaan 2017

      Väyrynen siirtyi suoraan politiikkaan vuonna 1970 yliopiston penkiltä tekemättä oikeita töitä. Jumala viisaudessaan tiesi, että Väyrysellä tulee myöhemmin olemaan todella työtä profeetallisen kohtalonsa toteuttamisessa ja ajojahtia harjoittavan median torjunnassa, eikä siten rasittanut Paavoa turhaan. Myös Kainuun mummojen jatkuvilla rukouksilla epäillään olleen osuutta asiaan.

      Väyrynen omaksui melko nopeasti 1970-luvun politiikassa olennaisen Kekkoseen päin vedon merkityksen. Kekkosen kuoltua Väyrynen vaihtoi tämän häpeilemättömään kotiinpäin vetoon. Oppi-isänsä jalanjälkiä seuraten Väyrynen oli tilaamassa Neuvostoliitolta noottia, jotta Ahti Karjalainen valittaisiin presidentiksi vuonna 1982. Harmillisesti Karjalainen ei päässyt edes presidenttiehdokkaaksi.

      Noottilomakkeiden täyttötaidoistaan huolimatta Väyrynen tunnettaan keskustan ehdottomasti kovimpana 1970–80-luvun Neuvostoliitto-kriitikkona. Väitetään jopa, että hän eräällä Moskovan-vierailulla totesi Brežnevin virkahuoneen kokolattiamaton olevan ”kynnyksen kohdalta hieman nuhjuinen”. Tämä ei ollut lainkaan linjassa puolueen ohjelman kanssa ja olisi saattanut aiheuttaa diplomaattisen selkkauksen, mikäli mediapeli olisi jo ollut keksitty.

      Vuonna 1986 Väyrynen totesi tohtorinväitöskirjassaan, etteivät Suomen ja Neuvostoliiton suhteet tule lähivuosikymmeninä ratkaisevasti muuttumaan, vaan YYA-sopimukseen nojaava idänpolitiikka tulee Suomessa säilymään vielä isältä pojalle ja pojanpojalle. Tämä on yksi harvoista asioista, joissa Väyrynen oli täysin oikeassa.

      Kepulien puolueen silloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen meni taannoin Väyrysen kanssa yhdessä Eduskunnan saunaan. Löylyn jälkeen Virolainen meni ensin pestäväksi ja sanoi sen jälkeen leikillään pesijättärelle:
      – Pesetkö tuon Väyrysenkin?
      Pesijätär haki sankoon lämmintä vettä ja toi sen Virolaiselle sanoen:
      – Tässä saunassa kukin pesee väyrysensä itse.

      Väyrynen asettui vuonna 1994 itse keskustan ehdokkaaksi. Vaalien kynnyksellä hän tilasi jälleen Neuvostoliitosta nootin, mikä nousikin vaalipäivää edeltävänä lauantaina maan pääuutiseksi. Pikalippu Mäntyniemeen peruuntui, sillä vuosi oli 1994 ja nootti olisi pitänytkin tilata Venäjältä. Väyrynen tuli vaaleissa kolmanneksi median ajojahdin ja Helsinki-keskeisen sanomalehdistön ohjailun takia Kainuun mummojen rukouksista huolimatta. Kansa ei jälleen ymmärtänyt omaa parastaan: Väyrysen valinta presidentiksi olisi poistanut Suomesta työttömyyden, sillä puolet kansalaisista olisi välittömästi muuttanut maasta.

      1990-luvulla Väyrynen keskittyi ensin liittämään Suomea Euroopan Unioniin ja tämän jälkeen kampanjoimaan sitä vastaan, vaikka oikeasti molemmat kannat ovat vain median tuottamia kärjistyksiä.

      Palattuaan ryminällä kotimaanpolitiikkaan Väyrynen uhkaili ja kiristi Keskustan luovuttamaan hänelle ulkomaankauppaministerin salkun vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Varmana menestyksestään Väyrynen väyrysteli seuraavissa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vaalipiirinsä Uudellemaalle – ja putosi eduskunnasta.Väyrynen totesi putoamisensa olleen Keskustan syytä ja ilmoitti olevansa käytettävissä vuosien 2012, 2018, 2024 ja 2030 presidentinvaaleissa, joissa Suomen kansalla on vielä mahdollista saada hänen anteeksiantonsa.

      • Väykkä9

        Asiavirheitä täynnä oleva lähinnä herjaus tietämättömältä.


      • Lisää

        Loistavaa faktaan perustuvaa uutisointia.


    • trolli.mikä.trolli

      ...siis JATKUU!!

      No kohta trolli postaa lähdeluettelon, jossa lähteenä on Luoman aiemmat paskakirjoitukset.

      • Väykkä9

        Lääkekuuri loppumassa?

        Osaatko kommentoida itse asiaa?


      • VäyrysenPaavo
        Väykkä9 kirjoitti:

        Lääkekuuri loppumassa?

        Osaatko kommentoida itse asiaa?

        Varmaan kun Luoma ei lähdekirjoitusta pystynyt tekemään omista situkirjoituksistaan


      • Introduction
        VäyrysenPaavo kirjoitti:

        Varmaan kun Luoma ei lähdekirjoitusta pystynyt tekemään omista situkirjoituksistaan

        Näyttää riekkuinttäjä olevan hereillä! ;-)


      • sontajuttu
        Introduction kirjoitti:

        Näyttää riekkuinttäjä olevan hereillä! ;-)

        Luoman lähdeluettelo, joka koostuu omista kirjoituksistaan, aateloisi älämölön ääliömäisyyden.
        Kysehän on ainutlaatuisesta hölmöydestä.
        Ei kukaan muu näin tee


    • [2


      Oletko Sinä valmis –

      … olisiko nyt aika ryhtyä arkikansalaisena ehdokkaaksi, kun Sinä tiedät niitä ”pieniä suuria” asioita, joista kansakuntamme hengittää.

      Voimme vähemmän askarrella aseiden, taistelu- ja sotaharjoitusten kuin valtamerten taakse veljeilyiden kanssa ja keskittyä omiin asioihin, omaan henkiseen hyvinvointiin, poliittiseen luottamukseen sekä erityisesti huolehtimaan lähisuhteet kuntoon.

      Parasta on pitää ystävät lähellä ja viholliset kaukana. Tarvehierarkian ylintä tasoa edustaa turvallisuusnäkökulmat, ja kun tämä on kunnossa lisääntyy oma väkikin.

      * ~ https://ilkkaluoma.blogspot.com/2012/03/vayrysen-sujuvuus-jyraa-ja-se-arsyttaa.html -



      .
      The END

      • hohotustajanaurua

        Onko Luoma perustamassa Suomen Trollipuoluetta vai miksi imelä agitaatiokirjoitus?


      • lIkka.Luoma
        hohotustajanaurua kirjoitti:

        Onko Luoma perustamassa Suomen Trollipuoluetta vai miksi imelä agitaatiokirjoitus?

        Kyllä ja sloganimme on ”Rajat kiinni, rupla valuutaksi - eläköön Putin”.


    • Beagleboy

      Väyrysen poliittisen olemassaolon taistelu muistuttaa yhä enemmän hänen esikuvansa Urho Kekkosen suosikkikirjan sankarin Don Quijoten taistelua tuulimyllyjä vastaan. Sancho Panzan kaltaisia uskollisia aseenkantajia on enää vähän jäljellä.
      Väyrysen taistelu tuulimyllyjä vastaan jatkuu. Uunin pankolle hän ei aio vielä vetäytyä.

      Väyrynen kavalsi Kansalaipuoleen varoja kymmeniä tuhansia euroja ja hän voikin päästä presidentin linnan sijaan oikeaan linnaan muiden konnien kaveriksi.

      • todellisuuttakehiin

        Väyrynen lainasi omia rahoja järjestönsä kautta Kansalaispuolueelle, jonkun piti maksaa erääntyneet vaalilaskut. Idea oli saada sitten joskus ainakin osa lainatuista rahoista takaisin mahdollisista eduskuntaan päässeiden edustajien puoluetuista.


      • Väyrynen.linnaan
        todellisuuttakehiin kirjoitti:

        Väyrynen lainasi omia rahoja järjestönsä kautta Kansalaispuolueelle, jonkun piti maksaa erääntyneet vaalilaskut. Idea oli saada sitten joskus ainakin osa lainatuista rahoista takaisin mahdollisista eduskuntaan päässeiden edustajien puoluetuista.

        Oletpa tietämätön!
        Kyse oli pressanvaaleista

        Väyrynen otti Kansalaispuolueen tililtä ILMAN LUPAA OMAAN KÄYTTÖÖN rahaa - sitä kutsutaan varastamiseksi ja asiasta on tehty rikosilmoitus.
        Takaisinmaksu ei sovita rikosta vaan Väyrynen saa linnatuomion törkeästä kavalluksesta.


      • Iakimies
        Väyrynen.linnaan kirjoitti:

        Oletpa tietämätön!
        Kyse oli pressanvaaleista

        Väyrynen otti Kansalaispuolueen tililtä ILMAN LUPAA OMAAN KÄYTTÖÖN rahaa - sitä kutsutaan varastamiseksi ja asiasta on tehty rikosilmoitus.
        Takaisinmaksu ei sovita rikosta vaan Väyrynen saa linnatuomion törkeästä kavalluksesta.

        Aivan - kyse on kavalluksesta ja törkeän siitä tekee se, että Paavo Väyrynen käytti luottamusasemaansa väärin omaksi edukseen.
        Hän saa vähintään ehdonalaisen.


    • On.totuuden.aika

      https://annelindell.blogspot.no/2011/06/varsinainen-vayristelija-paavo-vayrynen.html

      Oppi-isänsä Kekkosen jalanjälkiä seuraten Väyrynen oli tilaamassa Neuvostoliitolta noottia, jotta Ahti Karjalaienen valittaisiin presidentiksi vuonna 1982. Moni asiantuntija oli tuolloin sitä mieltä, että Väyrynen syyllistyi maanpetokseen, silloin kun hän puuhasi salaisesti kabineteissa Ahti Karjalaista presidentiksi Neuvostoliiton KGB:n kenraalin. eli "kotiryssän" Viktor Vladimirovin kanssa. Väyrynen pyysi Neuvostoliiton edustajalta, Viktor Valdimirovilta vaikeuksia Suomelle, jotta saataisiin sellainen tilanne, että Ahti Karjalainen voitaisi valita presidentiksi. Tästä noottitehtailustaan Väyrynen jäi verekseltään kiinni. Tyhmyydessään Väyrynen oli jättänyt jälkeensä kirjallisen dokumentin ... kirjeen, mutta silti hän jatkoi valehteluaan ja jatkaa sitä yhä. Tohtori Jukka Tarkka julkaisi Väyrysen kirjeen Ahti Karjalaisesta kertovassa kirjassaan. Paavo Väyrynen kiisti ensin koko kirjeen olemassaolon, ja sen jälkeen, kun kirje löytyi ja oli todistettavasti Paavo Väyrysen kirjoittama, hän uhkasi oikeusjutulla ja kielsi kirjeen julkaisemisen, tosin turhaan, sillä kirje julkaistiin kirjassa Väyrysen uhittelusta huolimatta. Väyrynen ei uskaltanut viedä juttua oikeuteen, koska hän tiesi paljastuvansa.

    • Putinin.määräys

      Johtavien asiantuntijoiden mukaan presidentinvaaleissa Paavo Väyrystä äänestivät venäläiset kaksoiskansalaiset ja suomalaiset putinistit.

    • IuojanLuoma

      Nyt kaikki Ilkka Luoman ja Paavo Väyrysen johdolla jälleen yhdistämään Suomen ja Äiti-Venäjän kansat vuosisataiseen liittoon. Putler olkoon Tsaarimme j a Suuriruhtinaamme nyt ja iankaikkisesti. Hallelujaa ja Amen

    • Ihanyhdistys

      Koitahan tullanni hetkiseksi ruplan aktiiviseksi.

    • hohhoijaa3

      On se tyhmä tuo Luoma!
      Hän on kuin sokea, joka yrittää opettaa muita lukemaan vaikkei itse edes pysty

      • Väykänloppu

        Suomessa yhtä tyhmiä on 180000.
        He äänestivät Paavo Väyrystä pressanvaaleissa.

        Nyt Väyrynen putoaa eduskunnasta


      • Spekuloija
        Väykänloppu kirjoitti:

        Suomessa yhtä tyhmiä on 180000.
        He äänestivät Paavo Väyrystä pressanvaaleissa.

        Nyt Väyrynen putoaa eduskunnasta

        Hyvinkin mahdollista.

        2011 Väyrynen oli ehdokkaana Uudellamaalla eikä päässyt eduskuntaan.
        2015 hän ponkaisi takaisin Lapista.


    • Väykkälandia

      Puhutaan, että Väyrysellä kasassa jo 150 ehdokasta!?

      • niinsäälittävää

        Nämä väykän tukijat puhuvat ihan mitä tahansa eivätkä itse edes ymmärrä samomisiaan. Väyrynen on joutunut kokoamaan porukkansa roskasakista.


    • jaakopin.poika

      Kiinalaiset eivät näytä olevan erityisen kiinnostuneita Venäjästä. He ovat itseriittoista porukkaa joita ei pohjoinen taloudeltaan pieni naapuri kovin paljoa kiinnosta.
      Nyt kuitenkin Venäjän etu on esittää asiat niin että Kiina ja Venäjä ovat ylimmät ystävykset - juuri kuten tämänkin ketjun aloittaja on tehnyt. Näin se Venäjän "tiedonvälitys" toimii subliminaalisella tasolla ja apinaa koijataan.

      Ketjun aloittaja toimii hyödyllisenä hölmönä Venäjän asialla.

    • PaavoEduskuntaan

      Presidentin vaaleissa paavo yritti ottaa esille saulin konnuuksia mutta juontajat heti esti niiden esille oton ja keskustelut ja tiedustelukin puuttui falseflag operaatiolla vaaleihin saulin hyväksi kun vuoti toedustelutietoja. Paavo on kokenut reaalipoliitikko verrattuna nykyhallituksen humpuukkiporukkaan ja voisi sekoittaa nykyisen poliitisen eliitin kuvioita sopivasti kuten sotessa.

      • Paavo.valehtelee

        Paavo sai räkytysaikaa liikaakin ja syytökset olivat täysin keksittyjä


    • Anonyymi

      Paavohan oli oikeassa keskustan / Sipilän suhteen. Keskusta oli hylännyt alkiolaisuuden.
      Seurauksen nyt näemme, Keskustalle aivan hirveä vaalitappio.

      Muistan Paavon niistä ajoista jolloin itse vielä olin teini-ikäinen ja Paavo jo eduskunnassa.
      Kun nyt nykyään jo itselläkin apuvälineenä on kävelykeppi, jaksaa Paavo yhä vain vääntää.
      Vähän säälittää kun Paavo ei ymmärtänyt jättäytyä jo sivuun, lopputuloksena kaiken maailman kummallisuudet erilaisten poliittisten ryhmien kanssa. Ei kovin ansiokas päätös uralle.
      Jäisit Paavo jo kotiin, olet sen ansainnut.

    • Anonyymi

      Miten tälle harjoitukselle kävikään?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe