Älkää murehtiko yksinolemisesta

Hyvä aloitus, vaikka se kuulostaa jotenkin itsensä tsemppaamiselta. Hyvä sekin on. Jokaisella on ne omat normit puuhat ja vaikea uskoa että joku kadehtisi ainakaan minua. Itsessäni oikeastaan harmittaa se piirre että viihdyn omissa oloissa liian hyvin, päivät kuluu omissa touhuissa ja ajatuksissa ja nautin ihan hölmöistä asioista, taidan olla jotenkin tyhmä? Kun joku soittaa tai meilaa ja tulee käymään niin se melkein harmittaa enempi kuin on ilo. En vaan osaa jakaa juttuja muiden kanssa ja kaveruus ahdistaa mutta ei pahalla tavalla, tahtoo olla vaan rauhassa eikä neuvotella joka pikku asiaa, miten tehdään. En sitä näytä mutta ihan verukkeita keksin että saisin olla rauhassa. Ihmiset valittaa paljon. Väsyn helposti. Silti ihmisistä pidän ja olen ystävällisissa väleissä heidän kanssa. Järkiajatuksella myös tajuaa sen että tämä elämäntapa myös vie multa hyviä kokemuksia. Tunnen usein ahdistusta siitä että asiani on aika hyvin, paremmin kuin mitä olen ansainnut mutta ihmisenä olen väärän lainen, en kuitenkaan paha. En vaan osaa toimia muiden hyväksi. Sanoisin että elämä normisti 8 .

Aloituksesi on hyvä ja toimiva, jos vain ihmisellä on asioita, joista tykkää ja joita kohden voi mennä. Tehkää sitä mistä pidätte, sanot. Entäs kun mä en oikein koe pitäväni mistään. Mun on vaikea löytää mielenkiinnon kohteita. Lieneekö sitten jotain masennusta tässä itsekseen pörräämisessä, mutta liikaa kuin ikävystyttää vain. Hmm.