"Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) kirjoitti lyhytviestipalvelu Twitterissä olevansa samaa mieltä Risikon kanssa. – Selkeästi kansalliseksi uhaksi muodostunut henkilö voitava karkottaa viipymättä. Selvitämme osana kevään lainvalmisteluohjelmaa. Mykkänen myös mainitsi vuoden alussa voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen. Se nopeuttaa rikollisten karkottamista Suomesta."
HIENOA!
https://yle.fi/uutiset/3-10583154
Ei liene isänmaallisille epäselvää, että kevään eduskuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät Suomen tulevaisuudelle. Silloin valitaan, tuleeko pääministeripuolueeksi tolkun ihmisten kokoomus, vai mamutusta suosiva sdp. SINÄ valitset!
HIENOA!
https://yle.fi/uutiset/3-10583154
Ei liene isänmaallisille epäselvää, että kevään eduskuntavaalit ovat äärimmäisen tärkeät Suomen tulevaisuudelle. Silloin valitaan, tuleeko pääministeripuolueeksi tolkun ihmisten kokoomus, vai mamutusta suosiva sdp. SINÄ valitset!
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kepuporvari Sipilän hallituksella on Suomen mamutusennätys kesältä 2015 jolloin kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini päästivät Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista toisesta turvallisesta EU maa Ruotsista vaikka ne olisi voitu käännyttää takaisin Ruotsiin jo rajalta Dublinin sopimuksella.
Niin: ja SDP valmistelee sitä, että kaikki nämä matut saavat jäädä maahan, toisin kuin nykyhallitus, joka pyrkii pääsemään niistä kaikin keinoin eroon. Jokaisen kannattaa siis miettiä, haluaako kokoomuksen vai sdp:n pääministeripuolueeksi.
https://www.suomenuutiset.fi/sdpn-salainen-muistio-paljastaa-demarit-paasevat-hallitukseen-maahanpyrkijoille-koittaa-kissanpaivat-jopa-rikolliset-saavat-jaada-suomeen/
Suomen uutiset on kokoomulainen VALEMEDIA.
Linkki "tietoosi", muutoin huuhaata.
Mykkänenhän+kannatti+myös+EK-kokoomuksen+Jyri+Häkämiehen+ehdotusta+ottaa+ensi+hallituskaudella+(mikäli+kokoomus+on+hallituksessa)+vähintään+35+000+mamua+lisää+Suomeen+ja+sosialisoida+näiden+mamuosaajien+palkkakuluista+70%+yrityksiltä+veronmaksajille+palkkatuella.+Orpo+ei+eduskuntavaalien+takia+ole+uskaltanut+kommentoida+asiaa.+EK-kokoomus+ei+kerro,+miksi+osaajien+palkkakuluista+70%+pitää+sosialisoida+yrityksiltä+veronmaksajille?!
Paula Risikko - trollaava kokoomuslainen
https://beta.oikeamedia.com/o1-94400
Mistä tietää varmuudella, että tänä keväänä järjestetään eduskuntavaalit? Vastaus kysymykseen löytyy kirjoituksen loppuosasta.
Heikki Porkka puhuu Oikeamedia:ssa asiaa!
Vaalipuheita mutta vain persut pitävät lupauksensa.
Persut päästivät kaksivuotisena hallitusaikanaan 35 tuhatta matua maahan.
Kokoomuksen Orpo joka niiden Ruotsista tulleiden matujen maahanpääsyn kävi varmistamassa että akan bisneksille riittäisi materiaalia.
Urpo haetutti pääosan 2015 33000 mamusta vieläpä bussikyydeillä Pohjois-Ruotsista turvallisesta Dublinmaasta Suomen puolelle varusmiesten turvatessa kokoomuksen pakolaisbisneksen arvotavaralastien tuontia. On paljon Mogadishu-Tesloja veronmaksajien tukemana ilmestynyt liikenteeseen tämän bisneksen tuottamana. Sipilän 500e/kk Teslatuki ökyyrittäjille oli pientä taskurahaa näiden kokkelien Mogadishu-Teslojen tukemisen rinnalla.
Ne vaalit ovat tärkeät myös sen vuoksi, tuleeko ulko- ja/tai puolustusministeriksi venäjämielinen kuten Olli Ainola tänään Iltalehdessä kirjoitti. Tosiaan, keväällä ratkaistaan onko Suomen talouden tie Italian ja Kreikan tie vai hyvinvoinnin tie. Muslimeja emme kai enää saa ulos maasta, mutta vaaleissa ratkaistaan, otetaanko niitä lisää elätettäviksi.
Mykkänenhän kävi juuri Marokossa allekirjoittamassa GCM kutsuhuudon maahantulijoille.
Onko näin? Anna linkki jos näin on. Tuli kyllä ihan puskista tämä tieto.
vaikka tapasi mukaan väität että se ei pidä paikkaansa ja jakelet jotain Kokoomuksen omia linkkejä joissa valehdellaan vaalien alla https://mvlehti.net/2018/12/11/mita-kai-mykkanen-allekirjoitti-mika-gcm-taustatietoa-ykn-siirtolaisuuskompaktista/
En ole kokoomuslainen joten HUTI.
Mykkäsessä on vähän ryhtiä ja asennetta.
Paperittomana en saa äänestää. Ei minulla ole varaa passia hankkia. Ei minulla ole varaa henkilökorttia hankkia. Ostan satasella itselleni ruokaa.
Olen paperiton kantasuomalainen. Ajokortti on. Kela kortti on. Ei niillä äänestetä.
Jännä on sekin, että en paperittomana voi vaihtaa pankkia, en teleoperaatoria.
Demokratia jyrää Suomessa.
Kuinka todistat ratsiassa että olet se henkilö jonka ajokorttia poliisille näytät?
Onhan ajokortissa valokuva
Kyllä viime yönä poliisille kelpasi ajokortti, sekin teatteria.
Hömppäukot näkevät koneeltaan että ajoneuvon omistajalla on ajo-oikeus, näkyy se naamakin siinä näytöllä että kyllä tunnistavat, mitä lie pikkupoikien valtaleikkejä taas, häiriintyneiden pelleilyä.
Eikä kuljettajan tarvitse mitään todistaa. Kun hän ojentaa ajokorttinsa poliisille, niin poliisi päättää sen jälkeen, onko ajokortin esittämä henkilö sama, joka ratin takana istuu.
Risikon, Mykkäsen, Orpon Suomessa ei siis köyhä voi äänestää koska ei ole varaa 5 vuoden välein pakkouusittavaan henkilöllisyystodistukseen tai passiin. EU-mahdollistaisi 10-vuoden passin ja henkkarin, mutta rahastuksen takia ja "roskaväen, rupusakin" vaaleissakäyntien estämiseksi porvarihallitus ei halua! Kansalaisaloitteen paikka.
Kun käteen jää minimityöttömyys-sosiaaliturvalla eli toimeentulotuella kitkuttavalle nettona käteen elämiseen 491,20 euroa kuukaudessa eli 16 euroa päivässä, 50-60 euroa valokuvausmaksu on paljon.
Vaalit lähestyy. Opportunistit kääntelevät takkejaan.
Jaahas kokkareistakin on tullut yhden asian puolue.Maahanmuuttohan piti olla pelkkä lillukanvarsi muille kuin persuille no ne vaalit,ne vaalit.
Kokkareet rikkoivat ensimmäisenä sopimuksen , että pakolaisuutta ja maahanmuutosta ei käydä keskustelua ennen vaaleja.
Vaikka itse Orpo vaati maahanmuuttokeskustelun blokkaamista vaalien alla. Kuitenkin itse haluavat ottaa kunniaa tästä jutusta, josta vain puhuvat ennen vaaleja mutta eivät toteuta vaalien jälkeen. Ihmetyttää miksi muut puolueet menevät kokoomuksen lankaan, eivätkä itse tee samanlaisia heittoja. Pitäisikö palkata joku mediatoimisto apuun kun on niin kädetöntä touhua. Se on kuitenkin faktaa että kansasta suurin osa syö kaiken opportunistisen ja populistisen p-skan jota varsinkin kokoomus heittää. Niiden vaikutukset kokoomus on takuulla kyselytutkimuksissa testattu ennakkoon.
Niin valitsen , eikä valinta kohdistu kumpaankaan puolueeseen , molemmat haluavat elättää maahantunkeutujia , ja Kokoomus jopa tekee Bisnestä asialla.
Sdp ei ikinä pääse vallan kahvaan.
Tässä nyt kokoomus juudakset yrittää pestä käsiään Oulun neitsyt verestä!!!
Ahneet vilpilliset kokoomus Juudaksen haluaa irrottautua törkeistä lasten raiskauksista,
Vastuuta siis paikoillaan!!
Ei oteta vastuuta raiskauksista, murhista, linja auto kaappauksista, yms. Suomen turvallisuuden tuhoamisesta!!!
Uhrattiin lasten neitsyt veri!!
Uhrataanko nyt pyhä pölvästi Sipilä ja Niinistö?
Naulitaan saarnaaja Sipilä Oulussa ristille?
Kokoomus on matukriisin alusta asti ajanut koko ajan johdonmukaisesti matujen tiukkaa pakkopalautuslinjaa.
Sen sijaan vihervasemmisto on jatkuvasti vaatinut kokoomusta höllentämään linjaansa. Kokoomus ei ole tähän suostunut: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/risikko-tyrmaa-halosen-nakemyksen-pakkopalautuksia-ei-voi-keskeyttaa-olisi-aikamoinen-signaali/6400486
Mä en tajua mitä suomalaiset oikein ajattelee politiikasta. Yhteisten asioiden hoitoa niinkö. Eikö se ole yhteinen asia että kaikille löytyisi töitä. Kekkonen kääntyisi haudassaan jos näkisi nykymenon. Silloin ei kukaan edes alkanut odottamaan jotain työttömyyskorvausta. Nykyään kun jäät työttömäksi ja ilmoittaudut työttömyystoimistoon niin ensimmäinen työ mitä tehdään on korvausanomuksen voimaan laitto. Siihen kuluu koko se aika jonka olet varannut virkailijalle. Töistä ei edes puhutakaan tai käydä läpi vapaita työpaikkoja. Sitten jäät odottamaan ja kuvittelet että nyt ne hakevat sinulle sopivaa uutta työtä hikihatussa. Ehhei ystäväiseni. Sinun paperisi unohtuu sinne pinkan alimmaiseksi. Sitten kun olet odottanut aikasi luullen että sinulle haetaan akriivisesti työtä ja esitellään vaikka työnantajille että tallainen osaaja on vapaalla jalalla. Eikä mitään. Sinut haukutaan seuraavalla kerralla kun menet ilmoittautumaan virkailijalle joka haukkuu sinut ettö mikset ole hakenut töitä tänä aikana. Luulis sen olevan virkailijan tehtävä hakea sinulle töitä kun siihenhän heidät on palkattu. He voisivat esitellä ja antaa tietosi työnantajille suoraan jo valmiiksi ettei sinun sitten kun menet työhaastatteluun pidä kaivaa omia tietojasi jostain muistista. Onhan sinulla tietenkin työtodistukset joita näyttää mutta niistä ei käy kaikki selville. En nyt tarkoita että annettaisiin työnantajille valta juoruta sinusta selkäsi takana mutta onhan sitä positiivistakin tietoa mitä voisi välittää. Mutta työpaikat ovat nykyään kiven takana.
Ei tällainen menetelmä voi jatkua enää. Nykypolitikot ovat siinä uskossa rttä maailma jatkuu tällaisena ja mitään muutoksia ei ole tulossa. Vaalit tulee ja kansa äänestää taas samoja klovneja sirkukseen. Leipää ja sirkushuveja rouhu jatkuu.
Hämmentävä haastattelu YK-sopimuksesta ja mediasta.
https://www.kansalainen.fi/toimittaja-jalkanen-neljannen-valtiomahdin-median-tulisi-ottaa-valtansa-takaisin-ja-paasta-viestittamaan-asioista-asioina/
Kantsii lukea!
Jalkasen jätkällä on ihan asiaa! Joku uskaltaa puhuakin.
Toivottavasti kukaan ei mene tuohon vaalikusetukseen, kokoomusmätä ei ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin matuttanut ja mädättänyt suomea, turha luulla että ne mu--ut linjaansa muuttaisi.
Äänestäjän täytyy olla idiootti jos antaa vetää itseään retkuun vuodesta toiseen äänestämään samoja kusettaa puolueita?
Ex-sisäministeri Risikko ja nykyinen sisäministeri Mykkäsen olisi pitänyt edes sen verran viran vastaan ottaessaan ja pakolaisvyöryn alkaessa, että olsivat ottaneet selvää laista. Suomen laissa on laiton maassa olokin kielletty. Saati maasta poistaminen. Yleinen poliitikkojen diipadaapa vetoaminen EUn tai kansainvälisiin sopimuksiin on oman maan ja kansalisten oikeuksien halventamista ja sivuuttamista.
Noudattaisivat lakia, eivätkä puhuisi samaa jargonia "jos minä olisin pääministeri" niin sitten toimisin toisin, oikeinko? populistista kansan kus*sta.