Sipilä vastuussa raskonekaupasta/ alihintaan nuorisosäätiön sählääjälle.IL

EITAAStöppäys

Arhinmäki vaatii hallituksen Raskone-kaupan selvittämistä: ”Valtion omaisuutta myyty alihintaan?”
Eilen klo 17:42 (muokattu eilen klo 17:42)
Keskustavetoinen hallitus myi valtionyhtiön halvalla keskustataustaisen Nuorisosäätiön taloussotkuihin liitetyn liikemiehen yhtiölle.

Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtionyhtiö Raskoneen myynnistä.

Arhinmäki haluaa selvittää myytiinkö hyötyajoneuvoja huoltava ja korjaava yritys alihintaan. Hän on ihmeissään myös siitä, miksi kauppaa koskevat asiakirjat on julistettu salaisiksi.

37

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kepukorruptio

      Nuorisosäätiö on vain osa kepun monisäikestä hämäräbisnestä. Sinne katosivat jo säätiön omatkin varat. Tähän moolokin kitaan uppopaa loputon määrä veronmaksajien varoja.

    • kessupossu

      Eihän myynti sinänsä tällä sektorilla virhe ole, alihintainen kauppa on taas suuren luokan tyhmyyttä ja rikollista.Asiantuntijoiden mukaan jo kiinteä omaisuus oli vähintään sama kuin myyntihinta.Onneksi asia avataan uudestaan ja käsitellään eduskunnassa.Onko Sipilä lopullisesti sotkeutunut korruptioon hölmöissä kaupoissa.

      • Vastuujotaeiole

        Asian avaamisella ja käsittelyllä ei liene mitään vaikutusta. Jos jotain epärehellistä epäillään ja todetaan tapahtuneen, on ministerillä syytesuoja. Valtakunnanoikeuteen ei mennä.

        Ministerin virkarikoksia koskeva syytekynnys on korkea ja ainahan juttua voidaan sopivasti venyttää muutamalla vuodella, jolloin mitään ei ole enää tehtävissä. Näin kävi aiemmin toisen kepulaisen tapauksessa.

    • Poliisi.asialle

      Saatanan Sipilä. Siinä on Suomelle ollut kyllä kallis mies. Eikö tuon nyt jo häkkiin noista rikoksistaan saisi.

    • Oikein.myydä.pois

      Ei valtio omistajana ole mikään remonttifirma auton kotteroille.
      Toimi­ala; moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus (pl. renkaat).
      Mitä enään tekee TVH aikaisella organisaatoilla, jonka hallituksessa tällaisia pulloposkia, ei he osaa näitä teknisiä asioista.
      https://is.mediadelivery.fi/img/978/e34ec8b682404293a2fd944d8603da65.jpg

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005448047.html

      Lakkokenraalien namupaikkoja rahastaa.

      Alun perin valtion kalustoa huoltanut yhtiö on ollut mahdollisella myyntilistalla jo pidempään. Raskone huoltaa kuorma-autoja, työkoneita ja pakettiautoja, jonkin verran myös busseja ja ambulansseja.
      Yhtiöllä on 19 korjaamoa eri puolilla maata.

      Tie- ja vesirakennushallitus eli TVH (1964–1990 Tie- ja Vesirakennuslaitos TVL, 1990–2000 Tielaitos) oli Suomen taajamien ulkopuolisen julkisen maantie- ja osin vesitieverkon rakentamiseen ja hoitoon sekä lossiliikenteen ylläpitoon keskittynyt valtion keskusvirasto, joka toimi eri nimillä vuosina 1816–2000. Sittemmin TVH jakaantui kahtia hallinto- ja tuotantopuoleen, jotka ovat Tiehallinto ja Destia (ent. Tieliikelaitos). TVH ja sen seuraajat toimivat itsenäisyyden aikana Liikenne- ja viestintäministeriön (1917–1969 Kulkulaitosten ja Yleisten töiden ministeriö, 1970–2000 Liikenneministeriö) alaisina.

      • Ei markkinoilla ole mitään alihintaa. On vain se hinta mitä ostaja maksaa. Kannattamaton liiketoiminta myydään pois.

      • JokoKalteritangoSoi
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei markkinoilla ole mitään alihintaa. On vain se hinta mitä ostaja maksaa. Kannattamaton liiketoiminta myydään pois.

        Myyntihinnan ollessa liian alhainen alkaa kiinnostus herätä muillakin kuin vain korkeammalla hinnalla myyvillä tai korkeamman tarjouksen tehneillä. Puhumattakaan heistä, joille myynnistä ei edes kerrottu. Kuvaan mukaan astuu virkavalta, joten toivotaan että Lintilä on mokannut isosti.

      • pallopäälle
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei markkinoilla ole mitään alihintaa. On vain se hinta mitä ostaja maksaa. Kannattamaton liiketoiminta myydään pois.

        Mietipäs lausuntoasi toisen kerran. Asia ei ole ihan niin kuten sinä sen toivoisit olevan.

      • pallopäälle kirjoitti:

        Kyllä se niin on. Tuskin tuon arvo olisi tuosta noussutkaan. Joten paras hankkiutua eroon kuten "Majuri" viittasi.
        Ei valtion omistus mikään itsetarkoitus ole. Luulen että valtion ekonomistit tietävät tämän asian paremmin kuin Arhinmäki.

      • pallopäälle
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllä se niin on. Tuskin tuon arvo olisi tuosta noussutkaan. Joten paras hankkiutua eroon kuten "Majuri" viittasi.
        Ei valtion omistus mikään itsetarkoitus ole. Luulen että valtion ekonomistit tietävät tämän asian paremmin kuin Arhinmäki.

        Ja perustat näkemyksesi tuollaisen hämäräkaupan puolestapuhumiselle, että luulet valtion ekonomistien tietävän tämän asian paremmin kuin Arhinmäki? Näistä valtionyhtiöiden pilkkahintamyynneistä meillä on valitettavan useita esimerkkejä mm. Kemiran Growhow:n yli 30 miljardin omaisuus 208 miljoonalla. Markkinahinta vai? Raskoneen tapauksessakin yhtiö myytiin puolihintaan arvoonsa nähden. Kepulaisia myyjä- sekä ostajapuolella. Ei ole mikään selitys myymiselle, ettei valtion omistus ole mikään itsetarkoitus ja että se antaa syyn hankkiutua yrityksestä eroon. Sinulle näyttää kasvaneen porvarisyndrooma, jonka mukaan valtiota voidaan pitää tappioiden maksuautomaattina yksityisen omistuksen turvaamiseksi. Myynti on kertaluonteinen tulolähde, kannattavassa yritystoiminnassa mukanaolemisesta valtio saisi jatkuvampaa tulopohjaa. Sipilän hallituksen "tase töihin"-agendan tarkoituksena ei ole ollut muuta kuin pönkittää oikeistolaisen ideologian vaikutusmahdollisuuksia hyödyntää yleishyödyllistä toimintaa omien etujensa tähden. Ei Suomen eikä suomalaisten. Koko 2000-luku on menty omaisuuden myynti edellä Kokoomuksen istuessa hallituksissa ja Sipilä veti pohjat eniten omaisuutta hävittäneenä pääministerinä. Ja perusperiaatteena on näyttänyt olevan, että tuottavia yrityksiä on myyty ja jos lisäomistusta on jostakin ostettu, niin valtion näkökulmasta tuottavuus on jäänyt toissijaiseen rooliin. Lopuksi Raskone-kauppaan palatakseni, missä oli kilpailutus? Kauppakirjojen julistamisella salaisiksi ei lisätä muuta kuin syitä epäillä tapahtuneen laittomuuksia.

        Miksi valtion ylipäätään pitäisi harjoittaa minkäänlaista yksityistä liiketoimintaa?
        Yksityinen sektori tekee sen aina paremmin. Valtion tehtäviksi riittää jo mainittujen autorisoitujen väkivaltakoneistojen ylläpito sekä veronkanto.
        Kaiken muun voi tehdä yksityisellä sektorilla paremmin ja kustannustehokkaammin.

      • HyväEsimerkki

        Nytkö sinä puhut sähkönsiirtoyhtiöistä

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Ei markkinoilla ole mitään alihintaa. On vain se hinta mitä ostaja maksaa. Kannattamaton liiketoiminta myydään pois.

        Pitäisi sinun siellä hullujen huoneella käsittää mitä on se kun ei edes tarjouspyyntöjä pyydetä suurilta alan toimijoilta.
        Käsitätkö kuinka tyhmä olet?
        OikestoSosdem = on pahimman laatuinen paskanaamasyöttiläs, kepun hullujen huoneen jäsen, HYI,HYI.

        Paskanaamakepuli ottaa tuollaisen nimimerkin, miten siellä hullujen huoneella tuulee?

      • osmium1 kirjoitti:

        Viihdytä pappa meitä taas tarinoimalla Rupla-Urhosta.

    • selväpää

      Tärkein kysymys kuuluu oliko hinta ALIHINTA.Myynti alihintaan on korruptiota.

      • Bolsukorruptio

        Eli kun kommunistit myivät SKP:n omaisuuden alihintaan, kyseessä oli korruptio.

      • MietiIhanIte
        Bolsukorruptio kirjoitti:

        Eli kun kommunistit myivät SKP:n omaisuuden alihintaan, kyseessä oli korruptio.

        SKP:n omaisuus ei ollut veronmaksajien omaisuutta kuten Raskonen omaisuus on

      • MietiIhanIte kirjoitti:

        SKP:n omaisuus ei ollut veronmaksajien omaisuutta kuten Raskonen omaisuus on

        Ja siksi en haluakaan että rahojani pidetään kiinni kannattamattomassa toiminnassa.

    • eläkesäätiönasiamies

      Jos yhtiö alle vuoden maksaa 1500000 osinkoja on toiminta selvästi kannattavaa. Tai sitten on saatu rikollisen halvalla. 1,5 miljoonaa euroa . 7 miljoonan kaupan jälkeen. Pakkopaitaan ja työlaitokseen syylliset.

    • Funlandiankansalainen

      Lessun elämä se on helppoa, voidaan kupata mielin määrin valtion omaisuutta, itkeä, ja valittaa, ettei siitä huolimatta aa tarpeeksi ja lisää pitäsisi saada, sosialisoida tuottavat firmat omiin ja kaverien taskuihin, julistetaan kauppakirja salaisikski ja sen jälkeen esiinnytään sosilismin vihollisina. Samanlaista kepulismia koplauksineen on ollut jo vuosikymmeniä ja siitä huolimatat näiden kuppareiden sallitaan toimia ja valitaan uudestaan ja uudestaan eduskuntaan. Ruokintaketjun täytyy olla pitkä ja leveä, mutten tuollainen toiminta ei ole mahdollista.

      • Vasulandian.kansalainen

        No onpas vasurin elämä vaikeaa, et ehdi muuta kuin kateellisen katkerana ja kaunaisena nillittää leipäjonosta käsin.

        Meepäs töihin, niin saat muutakin ajateltavaa.....

      • Kepupisnes
        Vasulandian.kansalainen kirjoitti:

        No onpas vasurin elämä vaikeaa, et ehdi muuta kuin kateellisen katkerana ja kaunaisena nillittää leipäjonosta käsin.

        Meepäs töihin, niin saat muutakin ajateltavaa.....

        Totuus sai sinut taas vaikeroimaan.

    • Sampo.Nuorisosäätiö

      Kepu varastaa kansalta.

    • Jouti.myydä

      Ei tämän firma arvo ola paljon mitään.
      Mistä te kuvittelette hinnan sitten muodostuvan ?
      Ei firman nimi maksa mitään, kun ussi voidaan perustaa toisella nimellä.
      Miä sitetn korjaamokalusto maksaa, sekin osin jo niin vanhaa, että arvo ei ole suuri.
      Rakennukset -kiinteistöt, onko niitä edes, vaan ihan vuokratiloissa?

      Jotkut kuvittelee että firman nimi maksaa, ei niillä ole arvoa nimenä.
      Jos kuvitellaan, että ostan autokorjausfirman, mistä minä siitä maksaisin ?
      Vanhoja työkaluja, jotka tehty vuosikynnenten takaisiin ajoneuvoihin, ei niillä ole kuin romuraudan arvo.

      Minusta Raskone sai hyvän hinnan, kun se valtiolle täysin tarpeeton, mitä valtion kalustoa, niitten korjaus hoidetaan yksityisillä asiaan perehtyneillä. Mitä tuollaiset politikko -ay-johtajat ym pulloposket tekee siinäkin johdossa nauttien korkeista kokouspalkkioista ym edusita.

      • pankkopölhön.puuhaa

        Pankkomajuri selittelee, kun taas on kyse kepulaisesta suhmuroimisesta. Miten pahvipää esim. kyseisen yrityksen toiminta on ollut kannattamatonta valtiolle, jos se on tuottavaa uudelle omistajalle? Tuskin uusi omistaja olisi ollut edes kiinnostunut ostamaan jotakin heikkotuottoista nyrkkipajaa. Ja mistä tuon tietää, onko tämän lakiasiaintoimiston tarkoitus toimia vaikkapa bulvaaniyhtiönä eli että kyseinen Raskone tultaisiin suunnitelmallisesti kierrättämään tämän omistajan kautta seuraavalle. Ei ainakaan järkisyyt puolla sitä, miksi lakifirma haluaisi omistaa raskaan kaluston korjaamotoimintaa. Haiskahtaa kuin italialaisen mafian jätebisnekseltä.

      • Ei.valtio.remottimies
        pankkopölhön.puuhaa kirjoitti:

        Ei nämä autokorjaamot ole mitään niin tuottavia että siihen rahansa sijoittajat sijoittaisi.
        Valtiolle ei edes kuulu pitää yllä vuosikymmen takaista systeemiä, kun TVH ym oli käyttäjinä korjaamoilleen. TVH on jo lakannut aikapäiviä sitten, ole edes omaa kalustoa enään.
        Se oli sitä aikaa kun piti olla oma korjaamo, nyt paljon parempina hoitaa korjaamo asiat yksityiset joilla merkkeihin perehtyminen.

        Ei meillä enään ole höyryveturikorjaamoakaan VR:llä, ja kysyinkin vasemmistolaisilta, että miksei sitä enään tarvita ? Ei tarvita lossejakaan, kun uudet sillat tehty, miksi ? osaatko sanoa. Neuvostoliitossa oli toisin, kun oli unohdettu lossimies, ja sanoi 7 vuotta kulkeneensa vielä lossilla töissä, joka oli jo hapannut rannalle, kun uusi komea silta näkyi kuvassa takanaan.

        Mikä on Raskoneen reasliarvo ? kuitenkaan se ei ole 7 miljoona euroa. Valtio raskaana organisaationa sitä pyörittää, ja raha joka tulee menee ihan väärään suuntaan esim hallituksensa palkkioihin, joita valtio systeemissä on. Siksi Arhinmäki siitä itki kun tovereita jää nyt ilman kokouspalkkioita, ilman käsiensä liikammista, kuten suorittaja portaalla on. Kun yksityistetty, siellä ei tarvita kymmentä kauluspaita henkilöä rahastamaan.

        Tämä kuvastaa, miksi näistä päästävä eroon, esim VR sellainen, josta pikkuhiljaa tultava yksityisiä toimijoita. On..on..ne nurjat puolet tästäkin esim Englannissa, mutta syy vain on liika väki kalustoon nähden. Tai kaluston vähyys väkimäärään nähden. Se vanha fraasi tulee " 3 tuuman paska ei sovi 4 tuuman putkeen". Kuvastaa jo lentoliikneteessäkin, kun pienikin häiriö, se laittaa jonot heti pystyyn. Kun taas voidaan sanoa, etä onko pakko noin kauheasti ihmisten matkustella lentokoneissa? Jos 10000 matkuvaista ja 7000 paikat, jonohan siitä tulee. Kuten ruokajonotkin, kun eivät itse sitä viitsi tai halua, ja uusavuttomuus aikaa jopa ei osata tehdä ruokaansa, ajaneet itsensä siihen malllin, että muiden soppakattilalla.
        Kaikki odottaa valmiina muiden järjestettävänä.

      • pankkopölhön.puuhaa
        Ei.valtio.remottimies kirjoitti:

        Arhinmäellä tai ilman, Raskoneen arvoksi arvioitiin n. 14 miljoonaa euroa. Kannattaisi "majurinkin" ensin vähän sivistää itseään ennenkuin laukoo, mitä sylki suuhun tuo. Ja mitäpä sillä toimialalla on väliä, jos vaikka villalapasia kutoisivat, kunhan toiminta on tuottoisaa. Ja tässä tapauksessa sellainen myytiin ale-hintaan ulos kepulaistaustaiselle liikemiehelle, joka on vielä epäiltynä Nuorisosäätiön vyyhdissä. Onkos pankkomajuri tietoinen siitä, järjestettiinkö kyseisestä myynnistä lain edellyttämä avoin tarjouskilpailu?

      • HinnassaOli.nyt.jo.ilmaa

        Mikä siinä niin paljon olisi maksanut ?
        Vanhat työkalut pääosin, ei ne sellaisissa summissa ole. Autonosturit, rengaskoneet, jarrudynamometrit, työkalut kaikkineen.

        Kun rakennukset ei ole heillä.

        Käsittämättömästi maksoi uusi omistaja.

        Maahantuojat ja jälleenmyyjät on itse järjestäneet korjaamopalvelut edustamilleen koneille ja autoille. Ei siinä tarvita kravatti herroja hallituksiin.

      • pankkopölhön.puuhaa
        HinnassaOli.nyt.jo.ilmaa kirjoitti:

        Kiersit kysymyksen, kepulaiseen tapaan.

      • Os76a
        Ei.valtio.remottimies kirjoitti:

        Ei nämä autokorjaamot ole mitään niin tuottavia että siihen rahansa sijoittajat sijoittaisi.
        Valtiolle ei edes kuulu pitää yllä vuosikymmen takaista systeemiä, kun TVH ym oli käyttäjinä korjaamoilleen. TVH on jo lakannut aikapäiviä sitten, ole edes omaa kalustoa enään.
        Se oli sitä aikaa kun piti olla oma korjaamo, nyt paljon parempina hoitaa korjaamo asiat yksityiset joilla merkkeihin perehtyminen.

        Ei meillä enään ole höyryveturikorjaamoakaan VR:llä, ja kysyinkin vasemmistolaisilta, että miksei sitä enään tarvita ? Ei tarvita lossejakaan, kun uudet sillat tehty, miksi ? osaatko sanoa. Neuvostoliitossa oli toisin, kun oli unohdettu lossimies, ja sanoi 7 vuotta kulkeneensa vielä lossilla töissä, joka oli jo hapannut rannalle, kun uusi komea silta näkyi kuvassa takanaan.

        Mikä on Raskoneen reasliarvo ? kuitenkaan se ei ole 7 miljoona euroa. Valtio raskaana organisaationa sitä pyörittää, ja raha joka tulee menee ihan väärään suuntaan esim hallituksensa palkkioihin, joita valtio systeemissä on. Siksi Arhinmäki siitä itki kun tovereita jää nyt ilman kokouspalkkioita, ilman käsiensä liikammista, kuten suorittaja portaalla on. Kun yksityistetty, siellä ei tarvita kymmentä kauluspaita henkilöä rahastamaan.

        Tämä kuvastaa, miksi näistä päästävä eroon, esim VR sellainen, josta pikkuhiljaa tultava yksityisiä toimijoita. On..on..ne nurjat puolet tästäkin esim Englannissa, mutta syy vain on liika väki kalustoon nähden. Tai kaluston vähyys väkimäärään nähden. Se vanha fraasi tulee " 3 tuuman paska ei sovi 4 tuuman putkeen". Kuvastaa jo lentoliikneteessäkin, kun pienikin häiriö, se laittaa jonot heti pystyyn. Kun taas voidaan sanoa, etä onko pakko noin kauheasti ihmisten matkustella lentokoneissa? Jos 10000 matkuvaista ja 7000 paikat, jonohan siitä tulee. Kuten ruokajonotkin, kun eivät itse sitä viitsi tai halua, ja uusavuttomuus aikaa jopa ei osata tehdä ruokaansa, ajaneet itsensä siihen malllin, että muiden soppakattilalla.
        Kaikki odottaa valmiina muiden järjestettävänä.

        Eikä tarvita, suomen kiellellä, me emme tarvitse äärettömän kallista ja Suomen suurinta saastuttajaa, tätä maatalous"yrittäjien" loisimisjärjestelmä.

      • Osmiiumm
        HinnassaOli.nyt.jo.ilmaa kirjoitti:

        Mikä siinä niin paljon olisi maksanut ?
        Vanhat työkalut pääosin, ei ne sellaisissa summissa ole. Autonosturit, rengaskoneet, jarrudynamometrit, työkalut kaikkineen.

        Kun rakennukset ei ole heillä.

        Käsittämättömästi maksoi uusi omistaja.

        Maahantuojat ja jälleenmyyjät on itse järjestäneet korjaamopalvelut edustamilleen koneille ja autoille. Ei siinä tarvita kravatti herroja hallituksiin.

        Hullujen huoneen ääliö jatkaa, tämä palstapölhömajuri, valitsemallaan linjalla, koska ei mitään järkevään ei pysty tuottamaan. Ei edes koipioituna!

    • LestaMaakuoppaanVaan

      Juha-Lesta sipilä saattoi näin vihdoinkin tehdä viimeisen virheensä, varsinkin asiakirjojen salaisiksi julistaminen oli viimeinen naula arkkuunsa.

    • kiitosäänistä

      Käytän asemaani hyväkseni..

    • Tommit.ulvovat

      Ihmettelen mitä asia kuuluu Putinin rengeille?

      • Pankkomajuri.kiljuissa

        Sinähän olet koko ikäsi ihmetellyt erilaisia outoja juttuja, miksi et siis Putinin ja hänen renkiensä asioita. Luoja yksin tietää, miten liittyvät asiaan, mutta Lestaa jee !

      • haisetkin
        Pankkomajuri.kiljuissa kirjoitti:

        Sinähän olet koko ikäsi ihmetellyt erilaisia outoja juttuja, miksi et siis Putinin ja hänen renkiensä asioita. Luoja yksin tietää, miten liittyvät asiaan, mutta Lestaa jee !

        Oletko saanut päivän kaalisoppasi?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7856
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5440
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4842
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3547
    5. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      152
      3281
    6. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2045
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2031
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      45
      1738
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1697
    Aihe