USKALLATKO OSTAA FINNAIRIN TAI BLUE1:n

Jos haluat lentää maalis-huhtikuussa, osta lentosi ulkomaisilta yhtiöiltä. Kohta kotimaisten henkilökunta lakkoilee ja lakko voi kestää jopa kesään asti. Erimielisyydet ovat nimittäin niin periaattellisia, että tuskin niihin kovin nopeasti sopua löytyy elleivät emännät peräänny vaatimuksissaan. Huhujen mukaan Blue1:n emoja on kylläkin eroamassa lentoemäntien yhdistyksstä, eli voi olla että osa sen lennoista lennetään lakonkin aikana. Emoyhtiö SAS ainakin lentää normaalisti. Samoin Lufthansa, BA, FlyMe, KLM, SN Brussels, Ryanair jne.
252384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Teimme tänään päätöksen, että yrityksemme siirtää kaikki lennot ulkomaisille yhtiöille. Tämä siksi, että tiedämme lentojen lentävän kuten lipussa lukee. Emme halua, että yrityksemme business kärsii lentoyhtiön vuoksi. Rahassa puhutaan noin miljoonasta eurosta vuodessa.

Vaikuttaa myös siltä, että saamme reiluja kustannussäästöjä. Etenkin Helsinki-Tukholma välillä, mikä on suurin reittimme. Flymen hinnat ovat todella edulliset.

Äänestä
  • Hyvä niin, myös me kaikki yrityksesi asikkaat siirrymme ulkolaisten yritysten asiakkaiksi

    Äänestä

  • Iso Jorma kirjoitti:

    Hyvä niin, myös me kaikki yrityksesi asikkaat siirrymme ulkolaisten yritysten asiakkaiksi

    Kyllä jokainen yritys nyt ottaa varman päälle ja välttää Finnairin lentoja. Lakkouhka aiheuttaa Finnairille valtavia menetyksiä varsinkin bisnesluokassa. Jos lakkoa ei tulekaan, on Finnairin lennoilla varmaan varsin väljää, koska varaustilanne romahtaa. Matkustajakato voi näkyä vielä loppukeväästäkin. Voi olla että Finnair joutuu lomauttamaan lentoemäntiään.

    Äänestä

Ette sa***na mene sotkemaan mun lomasuunnitelmia! Lakkoilkaa joskus muulloin kun lomakautena, pe***le!! Mulla ei ole mahdollista muuttaa ajankohtaa, teillä on.

Äänestä

Maalisuussa pitäs lähtee työreissulle Aasiaan. Varasin tänään melko läjän lippuja, myös Finnairille. Meno ilmeisesti ennen lakon alkua, mutta paluussa voi tulla pikkasen ongelmia... Meno on Singaporeen ja paluu Hong Kongista. Välissä poiketaan Taipeissa, Manilassa ja Brisbanessa.
Nimimerkillä www.nytriitti.fi :(

Äänestä

Ylen nettisivuilla kerrottiin seuraavaa:
"Stuerttien ja lentoemäntien keskimääräinen viikkotyöaika on nykyään 25 tuntia viikossa. Ansioita kertyy vajaat 2 900 euroa kuussa, kun päivärahoja ei lasketa mukaan. Niitä maksetaan keskimäärin muutamia satoja euroja kuukaudessa"

Kylläpä ovat alipalkattuja nuo Finnairin emot. On todella hävytöntä, että Finnair haluaisi hieman nostaa viikottaista työaikaa ja vähentää "toipumispäiviä" kaukokohteissa.

Koko YLEN juttu:
http://www.yle.fi/uutiset/vasen/id7818.html

Äänestä

LENTOEMÄNTIEN JA STUERTTIEN NEUVOTTELUT KATKESIVAT

Neuvottelut lentoemäntien ja stuerttien työehtosopimuksesta ovat päättyneet tuloksettomina, ja Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys, SLSY, on ilmoittanut jättävänsä lakkovaroituksen mahdollisesti perjantaina. Valitettavasti lakosta joutuisivat kärsimään täysin ulkopuoliset lentomatkustajat ja lentorahtiasiakkaat

Laki edellyttää työtaistelusta ennakkoilmoitusta kaksi viikkoa ennen toimenpidettä. Lakonuhan syntyessä on valtakunnansovittelijalla harkintansa mukaan mahdollisuus siirtää enintään kahdella viikolla ilmoitetun työtaistelun alkamista, jotta neuvotteluille saataisiin lisäaikaa. Finnair pahoittelee mahdollisesta lakosta asiakkailleen aiheutuvia hankaluuksia ja tekee kaikkensa niiden minimoimiseksi.

Lakko on lentoyhtiön kannalta ylitsepääsemätön este. Uuden EU-asetuksen mukaan matkustaja voi valita uudelleen reitityksen, siirtää matkustustaan myöhäisempään ajankohtaan tai pyytää peruutetun lennon lipun hinnan takaisin. Aiemminkin vastaavissa tilanteissa Finnair on joustanut käyttämättä jääneen lipun lippusäännöissä ja avustanut muissa järjestelyissä. Pyrimme osaltamme palvelemaan mahdollisimman joustavasti ja järjestämään tarvittaessa muutakin huolenpitoa.

Toteutuessaan lakko vaikeuttaisi matkustaja- ja rahtiliikennettä, vaikka Finnair pyrkii hoitamaan lentoja mahdollisuuksien mukaan. Mahdollisista vaikutuksista lentoihin tiedotamme heti, kun tarkemmat yksityiskohdat selviävät. Jo pelkkä lakon uhka aiheuttaa tuntuvia vahinkoja yhtiölle. On oletettavissa, että matkustaja- ja rahtiliikennettä siirtyy pelkästään lakon uhkan vuoksi kilpailijoiden reiteille.

SLSY:n menettely osoittaa, ettei ammattiyhdistysliike kanna huolta työnantajansa Finnairin kilpailukyvystä ja omien jäsentensä työllisyydestä. Lapin matkailuyrittäjille pääsiäisen sesonkiliikenteen vaarantuminen olisi erityisen suuri taloudellinen menetys. Finnairille lakko aiheuttaisi yhteensä runsaan 2,5 miljoonan euron päivittäiset myyntituottojen menetykset.

Lentoemäntien ja stuerttien työehdot ovat nykyisinkin kohtuullisen hyvät. Kilpailussa menestyminen ja lentohenkilöstön työllisyyden turvaaminen edellyttävät lentoemäntien ja stuerttien lyhyen 25 tunnin keskimääräisen viikkotyöajan lisäämistä. Keskimääräinen kuukausiansio on lähes 2 900 euroa ilman päivärahoja. Työn luonteesta johtuen päivärahoja kertyy useita satoja euroja kuukaudessa.

Finnair on tavoitellut neuvotteluissa henkilöstön yksikkötyökustannusten alentamista, ei suinkaan palkkojen laskemista. Tavoitteeseen voidaan päästä esimerkiksi työ- ja lepoaikoja säätelemällä, miehistömuutoksin, lomajärjestelyin ja vastaavin muutoksin. Kansainvälinen kilpailu pakottaa yhtiön tehostamaan toimintaansa. Yksikkökustannusten alentaminen on irtisanomisia parempi vaihtoehto. Tämän tavoitteen toteuttaminen mahdollistaisi tupon mukaiset palkankorotukset. Lakonuhka ei millään tavalla auta SLSY:n tavoitteiden saavuttamista.

Äänestä
  • Eikö tuohonkin olisi riittänyt linkki sinne Finnairin sivuille??

    Äänestä

  • täydellisesti kirjoitti:

    Eikö tuohonkin olisi riittänyt linkki sinne Finnairin sivuille??

    Mielestäni ihan hyvä kun teksti on kopioitu tähän. Olisi voinut jäädä muuten minulta huomaamatta. Finnairin tiedote todistaa sen, että lentoemännät ovat väärällä linjalla ja eivät tule saamaan suuren yleisön tukea mahdolliselle hankkeelleen.

    Äänestä

  • Jope kirjoitti:

    Miksi ei muka saisi mennä lakkoon? Lakko on ihmiselle henkisesti niin raskas asia, että kukaan ei ryhdy sellaiseen paitsi jos tuntee siihen todella olevan tarvetta.

    Finnairin tiedote antaa mielestäni aika yksipuolisen kuvan? Ei kai kukaan menisi lakkoon, jos ainut vaikutus omaan elämään olisi vain pienet työaikajärjestelyt. Finnair-konsernin henkilöstöpolitiikka on Suilan aikaan ollut sanelupolitiikkaa. Heti jos antaa periksi jossain, sitä seuraa välittömästi uusi työehtoja heikentävä vaatimus.

    Ihmettelen yleensäkin sitä, että miksi me suomalaiset emme ole valmiita tukemaan toistemme työtaisteluita? Katsokaa maita, joissa ei käydä työtaisteluita; onko siellä asiat hyvin?

    Toivoisin myös tasapuolista kohtelua koko lentokoneen rungon pituudella työskentelevälle henkilökunnalle. Jos takaosan palkkapussit vippaskonsteilla kevenevät, niin toivottavasti keulan palkkapussit eivät ala painaa liikaa, sillä silloin kone syöksyy maahan.

    Äänestä

  • emännillä varmaan eri näkemys kirjoitti:

    Piloteille on maksettava kohtuullisesti, koska heitä on rajallinen määrä ja lentoyhtiöt kilpailevat heistä. Lentoemännät valmistuvat muutaman kuukauden kurssilla ja tulijoita riittää. Lisäksi koulutettuja lentoemäntiäkin on yllin kyllin reservissä. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin hommassa.

    Suilan aikana Finnair on kasvanut roimasti ja sitä lautta on tullut lisää työtä myös emännille. Ennen suilaa esim. Aasian liikenne oli vaatimatonta. Aasian liikenne poikii lisää kysyntää myös Euroopan lennoille (esim. uusi Venetsian yhteys).

    Äänestä

  • Kjsksks kirjoitti:

    Kaukoidän asiakkaat eivät yksin Venetsiaa selitä. Kyseessä on myös Keken tyyli hyökätä kilpailijoita vastaan.

    Äänestä

  • justus2 kirjoitti:

    En tiedä voiko sanoa v****iluksi, koska Air Finland ei enää tänä kesänä lennä Venetsiaan. Lopetuksen syynä ei ole finskin tulo reitille, vaan että reitti ei yksinkertaisesti myynyt. En tiedä miten finski saa sitten kaupaksi...

    Äänestä

  • Kjsksks kirjoitti:

    Piloteille on maksettava kohtuullisesti, koska heitä on rajallinen määrä ja lentoyhtiöt kilpailevat heistä. Lentoemännät valmistuvat muutaman kuukauden kurssilla ja tulijoita riittää. Lisäksi koulutettuja lentoemäntiäkin on yllin kyllin reservissä. Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin hommassa.

    Suilan aikana Finnair on kasvanut roimasti ja sitä lautta on tullut lisää työtä myös emännille. Ennen suilaa esim. Aasian liikenne oli vaatimatonta. Aasian liikenne poikii lisää kysyntää myös Euroopan lennoille (esim. uusi Venetsian yhteys).

    En suinkaan kyseenalaistanut lentäjien ja lentoemäntien palkkaeroa. Tunnen kyllä kysynnän ja tarjonnan lait. En tunne tarkkaan myöskään lentäjien käynnissä olevia neuvotteluita.

    Tasapuolisella kohtelulla tarkoitan sitä, että ei voi perätä vastuuta yhtiön kilpailukyvystä vain yhdeltä ammattiryhmältä...

    Äänestä

  • virheellisesti... kirjoitti:

    Väittäisin että lentoemännällä on enemmän kysyntää oman yhtiön ulkopuolella kuin lentäjällä. Lentäjiä on viime aikoina ollut työttömänä tosi paljon, ei niiden työtilanne kovin ruusuinen olisi jos fudua saisivat. Mutta niillähän onkin oikeus vaatia kunnon palkkaa ja lakkoilla, miehiä kun suurelta osin ovat. Tässä taas ihmisten mielipiteissä tulee esiin mies- ja naisvaltaisten työpaikkojen arvostusero. Ja haloo, teille jotka ihmettelette emäntien palkkoja ja vertaatte niitä konttorityötä tekeviin; se on raskasta ja hyvin epäsäännöllistä VUOROTYÖTÄ. Kyllä kenen tahansa yö- ja sunnuntaitöitä tekevän tulee saada kunnon korvaus niistä terveys- ja muista haitoista joita työ aiheuttaa. Lisäksi harvassa työpaikoissa työskennellään kokoajan vähässä hapessa, ahtaissa tiloissa ja saadaan kaupanpäälle säteilyä, jonka terveyshaittoja ei kukaan osaa arvioida etukäteen. Ota lisäksi huomioon että nuo palkat ovat Finnairin keskiansioita (ainakin yhtiön edustajien mukaan, en ota kantaa siihen onko oikein laskettu keskiansio, toiv. SLSY antaa oman vastineensa pian). Muissa suomalaisissa lentoyhtiöissä tehdään työtä ihan eri tahtiin ja eri palkalla kuin Finairissa, ilman yleissitovaa työehtosopimusta. Siinä tarpeeksi aihetta lakkoon.

    Äänestä

  • Sarita kirjoitti:

    toit esin todella tärkeän pointin: finnair ei ole ainoa lentoythiö suomessa. ja totta on että muissa lentoyhtiöissä palkkaus on ihan jotain muuta kuin tuo "keskimäärin 2900 päivärahat". finnairin tiedotet on todella yksipuolinen ja osui juuri tuohoon suomalaisetn arkaan paikkaan: kateuteen.

    se tuntuu myt kaikilta unohtuvan, että yleissitovaa matkustamohenkilökunnan tessiä tässä hiotaan! jokainen voi miettiä tilanteen omalla kohdallaan. olisitko valmis menemään lakkoon, jotta saisit omalle alallesi työehtosopimksen? olisiko työnantajasi mielestäsi kohtuuton jos se korottaisi yhden työntekijäryhmän palkkoja ja kieltäytyisi sinun palkkasi nostamisesta vedoten siihen että "menee huonosti"?

    sietää miettiä. mutta vaikeaahan se on jos ei pääse lomalle...

    Äänestä

  • justus2 kirjoitti:

    Kaukoidän asiakkaat eivät yksin Venetsiaa selitä. Kyseessä on myös Keken tyyli hyökätä kilpailijoita vastaan.

    Miksi Finnair ei saisi hyökätä muita vastaan? Mitäs siteen Air Finlandin toiminta on, kun se "hyökkäsi Finnairin markkinoille"?

    Äänestä

  • dtyyj kirjoitti:

    Miksi Finnair ei saisi hyökätä muita vastaan? Mitäs siteen Air Finlandin toiminta on, kun se "hyökkäsi Finnairin markkinoille"?

    Todellakin Air Finland hyökkäsi Finnairia vastaan kolmella koneella... Ei todellakaan ollut kyse mistään Daavid ja Goljat jutusta. Finskillä aika paljon suurempi kalusto!

    Äänestä

  • Sarita kirjoitti:

    Väittäisin että lentoemännällä on enemmän kysyntää oman yhtiön ulkopuolella kuin lentäjällä. Lentäjiä on viime aikoina ollut työttömänä tosi paljon, ei niiden työtilanne kovin ruusuinen olisi jos fudua saisivat. Mutta niillähän onkin oikeus vaatia kunnon palkkaa ja lakkoilla, miehiä kun suurelta osin ovat. Tässä taas ihmisten mielipiteissä tulee esiin mies- ja naisvaltaisten työpaikkojen arvostusero. Ja haloo, teille jotka ihmettelette emäntien palkkoja ja vertaatte niitä konttorityötä tekeviin; se on raskasta ja hyvin epäsäännöllistä VUOROTYÖTÄ. Kyllä kenen tahansa yö- ja sunnuntaitöitä tekevän tulee saada kunnon korvaus niistä terveys- ja muista haitoista joita työ aiheuttaa. Lisäksi harvassa työpaikoissa työskennellään kokoajan vähässä hapessa, ahtaissa tiloissa ja saadaan kaupanpäälle säteilyä, jonka terveyshaittoja ei kukaan osaa arvioida etukäteen. Ota lisäksi huomioon että nuo palkat ovat Finnairin keskiansioita (ainakin yhtiön edustajien mukaan, en ota kantaa siihen onko oikein laskettu keskiansio, toiv. SLSY antaa oman vastineensa pian). Muissa suomalaisissa lentoyhtiöissä tehdään työtä ihan eri tahtiin ja eri palkalla kuin Finairissa, ilman yleissitovaa työehtosopimusta. Siinä tarpeeksi aihetta lakkoon.

    aloja, joissa edut eivät ole lentäjien tasolla, vaan vielä huonommat kuin naisvaltaisella matkustamohenkilökunnalla. Ei kannata tehdä liian heppoisin perustein mies-nais -vastakkainasetteluja.

    Äänestä

  • Sarita kirjoitti:

    Väittäisin että lentoemännällä on enemmän kysyntää oman yhtiön ulkopuolella kuin lentäjällä. Lentäjiä on viime aikoina ollut työttömänä tosi paljon, ei niiden työtilanne kovin ruusuinen olisi jos fudua saisivat. Mutta niillähän onkin oikeus vaatia kunnon palkkaa ja lakkoilla, miehiä kun suurelta osin ovat. Tässä taas ihmisten mielipiteissä tulee esiin mies- ja naisvaltaisten työpaikkojen arvostusero. Ja haloo, teille jotka ihmettelette emäntien palkkoja ja vertaatte niitä konttorityötä tekeviin; se on raskasta ja hyvin epäsäännöllistä VUOROTYÖTÄ. Kyllä kenen tahansa yö- ja sunnuntaitöitä tekevän tulee saada kunnon korvaus niistä terveys- ja muista haitoista joita työ aiheuttaa. Lisäksi harvassa työpaikoissa työskennellään kokoajan vähässä hapessa, ahtaissa tiloissa ja saadaan kaupanpäälle säteilyä, jonka terveyshaittoja ei kukaan osaa arvioida etukäteen. Ota lisäksi huomioon että nuo palkat ovat Finnairin keskiansioita (ainakin yhtiön edustajien mukaan, en ota kantaa siihen onko oikein laskettu keskiansio, toiv. SLSY antaa oman vastineensa pian). Muissa suomalaisissa lentoyhtiöissä tehdään työtä ihan eri tahtiin ja eri palkalla kuin Finairissa, ilman yleissitovaa työehtosopimusta. Siinä tarpeeksi aihetta lakkoon.

    Miljoonakoulutuksen saaneita lentäjiä haetaan jatkuvasti maailmalle töihin, mm Finskin eläkkeellä olevia kippareita lentää huimilla liksoilla niissä. Miksi lyhyen koulutuksen saanut emäntä olisi kovempaa valuuttaa maailmalla? Onko finskiltä koskaan päässyt eläkkeellä oleva emäntä muuhun yhtiöön emännäksi? Missä ne todella monet työttömät lentäjät oikein ovat? Naisvaltaisena alana olette näemmä luottaneet miehiin niin puheenjohtajaa kuin luottamushenkilöitäkin valitessanne, (kts. SLSY:n sivut). Lisäksi lentäjät eivät ole Finskillä lakkoilleet eivätkä siihen ole nytkään pyrkimässä!

    Äänestä

  • Narita kirjoitti:

    että lentäjät ovat kovempaa valuuttaa maailmalla kuin lentoemännät. Siitä tuskin on epäilystäkään.

    Jotenkin kirjoituksestasi heräsi yksi kysymys: miten ELÄKKEELLÄ olevat lentäjät voivat lennellä kovalla palkalla muualla maailmalla????

    Siis eikö lentäjien varhainen eläkeikä olekin juuri sitä varten, että lentäjien keski-ikä olisi nuorta ja mahdollistaa turvalliset lennot? Eivätkö lentäjät itse ole perustelleet varhaista eläkeikäänsä juuri turvallisuudella? Eikö kanneta huolta muualla maailmassa tapahtuvan lentämisen turvallisuudesta, jos sinne kerran lähdetään työhön, kun täältä on saatu varma eläketulo aikaiseksi??

    Mielestäni "Naritan" kirjoitus osoittaa, että lentäjät käyttävät Suomen hyvinvointijärjestelmää hyväkseen ja nauravat keskenään liian alhaiselle eläkeiälle. Pitäisikö finnairin ja muiden Suomessa toimivien lentoyhtiöiden ryhtyä vaatimaan korkeampaa eläkeikää lentäjille? Tosin epäilen, että lentäjät suuressa mittakaavassa toimisivat Naritan kuvailemalla tavalla. uskon, että suurin osa lentäjistä nauttii eläkepäivistään, eikä käytä meidän hyvää järjestelmää väärin.

    Äänestä

  • varmaan oikeassa kirjoitti:

    Varsinkin aasialaisissa lentoyhtiöissä lentää paljon eläkkeelle siirtyneitä lentäjiä Euroopasta ja Usasta. Taiwanin lentoyhtiö, China Airlines on tunnettu eläkeläiskapteenien jatkotyöpaikkana, vain esimerkin omaisesti ilmoitettuna. Ehkäpä se lentäjien eläkeikäkin pitäisi hilata ylöspäin, sillä kyllähän heidän terveydentilaansa ja -kehi-tystä seurataan säännöllisesti, eikä ikääntyminen nykypäivänä vähennä lentäjän työkykyä niin paljon, että olisi syytä pitää alhaiset ekäkeiät.

    Miten Suomessa ja euroopassa eläkeikäinen lentäjä olisi riski, kun sama hekilö on muualla kykenevä jatkamaan liikennelentäjänuraa.

    Toki yksittäisessä tapauksessa, jos terveys ei anna myöten, niin silloin on hyvä turvautua alhaiseen eläkeikään. Jokainen lentäjä varmasti pystyy lopettamaan hommansa siinä vaiheessa kun elimistö antaa viitteitä, ettei homma enää toimi.

    Jos Finnair ja muut yhtiöt alkaisivat vaatimaan korkeampia eläkeikiä, niin lentäjät alkaisivat rummuttamaan turvallisuudella mediassa ja saisivat tavalliset matkustajat puolelleen väittämällä, että turvallisuus vaarantuu jos eläkeikä nostetaan. Olisihan se lentoyhtiönkin etu pitää lentäjä puikoissa muutama vuosi lisää.

    Äänestä

  • eläkeiästä kirjoitti:

    Lupakirja pois, kun eläke koittaa. Ei lennä enää misään.

    Äänestä

Air Finlandin henkilökunnasta liittoon kuuluu n puolet. Ja aika moni SLSY:n jäsenistä on eroamassa eli lakko tuskin paljon vaikuttaa Air Finlandin lentoihin. Henkilökunta on tosi motivoitunutta lentämään myös mahdollisen lakon aikana!

Äänestä
  • Mitä haluat viestittää?? Että kannattaa ostaa Air Finlandin lentoja lakosta huolimatta? Oletko joku Air Finlandin markkinointimies vai mikä motiivi sulla on?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

LENNON kirjoitti:

Jos haluat lentää maalis-huhtikuussa, osta lentosi ulkomaisilta yhtiöiltä. Kohta kotimaisten henkilökunta lakkoilee ja lakko voi kestää jopa kesään asti. Erimielisyydet ovat nimittäin niin periaattellisia, että tuskin niihin kovin nopeasti sopua löytyy elleivät emännät peräänny vaatimuksissaan. Huhujen mukaan Blue1:n emoja on kylläkin eroamassa lentoemäntien yhdistyksstä, eli voi olla että osa sen lennoista lennetään lakonkin aikana. Emoyhtiö SAS ainakin lentää normaalisti. Samoin Lufthansa, BA, FlyMe, KLM, SN Brussels, Ryanair jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu