Lapilahden kunta uhmaa toden teolla ympäristöä _säästöjenä_vuoksi

Ajoin 6.1.2019 Oikotiellä (Entinen Kalmistontie) ja pysähdyin jätevesipumppaamon kohdalla. Jouduin hieraisemaan silmiäni näkemäni vuoksi.Oikotien jätevesipumppaamolle ei ollut suoritettu minkäänlaista tarkastuskäyntiä näiden lumien aikaan.
Koskematon hanki pumppaamon operointi alueella kertoi tuon hälyttävän näyn. Auraustakaan ei ollut alueella suoritettu.Siis tänä talvena ei ole pumppaamolla vieraitu.
Aivan käsittämättöntä! Miten tuo voi olla mahdollista?
Tuo voi olla mahdollista ainostaan koska jätevesipumppaamojen operointi siirtyi Kemiralle.Ennen Kemiralle siirtymistä Lapinlahden kunnan puhdistamon palveluksessa ollut edesmennyt laitosmies Matti Huttunen koki sydämen asiakseen käydä viikoittain tarkastamassa jok’ikisen jätevesipumppaamon toiminnan. Huttunen hoiti työnsä esimerkillisesti joten pumppaamot toimivat 100% varmuudella.
Nykyisin jokaiselta jätevesipumppaamolta lähtee häiriön tapahtuessa hälytys päivystäjälle.Tämä hälytysjärjestelmä ei ole suinkaan kattava.Tästä on esimerkkejä Kemira Operonin aikana tapahtuneista ylivuodoista.
Todennäköisesti kaikki muutkin pumppaamot ovat jääneet konkretiaa vaille.
Kunta on tekevinään säästöä antaessaan puhdistamon sekä pumppaamoiden operoinnin Kemiralle.Jätevesipuhdistamon ajaminen ei ole mitään rakettitiedettä eikä todellakaan olisi ollut tarvetta kääntyä kemiran puoleen laisinkaan.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Haritus_x kirjoitti:

Ajoin 6.1.2019 Oikotiellä (Entinen Kalmistontie) ja pysähdyin jätevesipumppaamon kohdalla. Jouduin hieraisemaan silmiäni näkemäni vuoksi.Oikotien jätevesipumppaamolle ei ollut suoritettu minkäänlaista tarkastuskäyntiä näiden lumien aikaan.
Koskematon hanki pumppaamon operointi alueella kertoi tuon hälyttävän näyn. Auraustakaan ei ollut alueella suoritettu.Siis tänä talvena ei ole pumppaamolla vieraitu.
Aivan käsittämättöntä! Miten tuo voi olla mahdollista?
Tuo voi olla mahdollista ainostaan koska jätevesipumppaamojen operointi siirtyi Kemiralle.Ennen Kemiralle siirtymistä Lapinlahden kunnan puhdistamon palveluksessa ollut edesmennyt laitosmies Matti Huttunen koki sydämen asiakseen käydä viikoittain tarkastamassa jok’ikisen jätevesipumppaamon toiminnan. Huttunen hoiti työnsä esimerkillisesti joten pumppaamot toimivat 100% varmuudella.
Nykyisin jokaiselta jätevesipumppaamolta lähtee häiriön tapahtuessa hälytys päivystäjälle.Tämä hälytysjärjestelmä ei ole suinkaan kattava.Tästä on esimerkkejä Kemira Operonin aikana tapahtuneista ylivuodoista.
Todennäköisesti kaikki muutkin pumppaamot ovat jääneet konkretiaa vaille.
Kunta on tekevinään säästöä antaessaan puhdistamon sekä pumppaamoiden operoinnin Kemiralle.Jätevesipuhdistamon ajaminen ei ole mitään rakettitiedettä eikä todellakaan olisi ollut tarvetta kääntyä kemiran puoleen laisinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu