Yle:n "Syke"-sarja, poliittista äärioikeistolaista vaikuttamista

YleKokoomusMainostaa

Ns. "Syke" - sarjassa, sen lisäksi, että mainostavat, veroparatiisi-"pelastus"koneistoa, joihin tavallisilla, pieni- ja keskituloisilla ihmisillä, ei enää vuosikymmeniin, ole ollut varaa, niin on roolitettu, Kokoomuslaisilla, äärioikeistolaisilla, poliittisilla toimijoilla.

Eivät suinkaan ole, mitään tavallisia hoitajia, siellä veroparatiisi-ambulanssien kyydissä, vaan Tampereella, kovan luokan äärioikeistolaisina porvareina, tunnettuja Kokoomuslaisia.

Esim. saari, missä inserttiä oli kuvattu, jossa "hoitaja" juoksentelee, kalliissa treenitamineissa, koiransa kanssa, on juurikin, yksityisen Kokoomuslaisen, sen hoitajan roolia esittävän, perintöomaisuutta. Ei ihan tyhjätaskujen touhua, kun verovaroilla kuvataan, VALEPELASTUS-henkilökunnan, poliittista agendaa, eli Kokoomuksen suoramainontaa.

Bolsonaro-Niinistö, veroparatiisikenraalien presidentti, kovasti kiitteli ja kehuskeli "pelastus"työntekijöitä, puheissaan - pelastavat siis itse itseään, äärioikeistolaiset veroparatiisiporvarit, kansalaisten rahoilla, terveyksien ja henkien kustannuksella.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LAITTOMATPAKKOMAKSUT

      Tähän kun lisätään, että toimittaja, dekkarikirjailija Rönkä, hyökkäili vapaita kirjoittajia, Suomen kansalaisia vastaan, väittämällä, että "kuvittelevat olevansa toimittajia" - mitä emme kuvittele, niin onhan tuo Yleisradion toiminta, erittäinkin perustuslain vastaista, poliittista agendaa, jota ei pitäisi rahoittaa verovaroilla.

      Rönkä hyökkäsi siis, Suomen kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan, sanan- ja mielipiteidenvapauksia vastaan ja se on kyllä todellakin outoa, kun kyseessä on toimittaja, jonka pitäisi puolustaa, ihmisten oikeuksia vapaaseen mielipiteenilmaisuun.

      Kirjailijaliiton ja PEN:in, olisi syytä puuttua, toimittaja Röngän, äärioikeistolaisiin toimintatapoihin, joilla hän yrittää vetää, teippiä kansalaisten suiden eteen. Ennennäkemätöntä, että toimittajat muuttuneet, veroparatiisikenraalien käytännön väkivallan tekijöiksi.

    • Veroparatiisivajakit
    • Kasvain-PAHA

      Kokoomus = Suomen politiikan syöpä!

    • afgasdfg

      Salaliittohörhöllä, on, pilkutuksen, kanssa, suuria, ongelmia.

    • Siksipä ja juurikin sen vuoksi ei kannata katsoa lainkaan näitä kotimaisia tuotantoja.
      Ovat kuten niin moni muukin, kopioitu vastaavista ulkomaisista ja flopattu yli reippaasti, ylipirteillä roolisuorituksilla, jotka eivät vakuuta ketään eivätkä vaikuta hiukkaakaan aidoilta.
      Valitettavasti vai nuorempi polvi on näillä helppo aivopestä, elämä ei ole vielä tuonut sitä kokemusta, jossa omat valinnanvapaudet voi punnita ja jättää propagandn sikseen.
      Ja siihen rakoonhan nämä kaiketi juuri on väännettykin, keräämään äänestäjiä.

      • veroparatiisilaiset

        Puuttukos meiltä nyt tosisarjat? Sarja kertoisi vaan äärimmäisestä köyhyydestä. Työtön, pihalle potkittu miesretale istuu baarissa samanlaisten kavereitten kanssa. Kela ei anna rahaa tarpeeksi, sossussa on ilkeä ämmät tiskin takana. Sapuskaa on vaikea saada, ja jos sitä joskus jonottaa, niin helkutin kehnoa se on! Ja muija, se vasta hirmuinen on. tehdassiivoojana tienaa kyllä ja ruokaakin laittaa, mutta kun se ei anna kaljarahaa ja nalkuttaa vaan.
        Penskat on rasittavia, eikä lapsilisiäkään anneta ex-duunarin käteen, vaikka kuinka muijalta sitä vaatii! Niin, kuinka miespoloisen lopussa käykään, kun muijakin jättää ja häipyy penskat kainalossa Kanariansaarille, ja sinnekin vaatii elatusmaksuja! Sarjan ensimmäiset kymmenen osaa. Jatkoa seuraa vaalien jälkeen!


    • UUDETÄÄNESTÄJÄTVASL

      Kyllä ne ovat, veroparatiisidiktaattorien laittoman äärioikeistohallituksen, New Yorkista ja Dubaista käsin vaikuttavan, sotilasjuntan tekosia, tuokin militaristishenkinen "pelastus"ohjelma. Pahempaa propaganda-roskaa, saa hakea. Aivan kuin missä tahansa diktatuurissa - ei mitään suomalaista enää, saati lakien mukaista.

      https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4016383-juntta-keksi-jalleen-syyn-lykata-thaimaan-vaaleja

      Veroparatiisi-pilkunviilaajat, on isompia ongelmia Suomessa nyt, kuin missä kohti pilkku.

    • MAANPETOSNATOTTAJAT

      https://blogit.kansanuutiset.fi/merkintoja-suomesta-ja-maailmasta/havittajakaupoissa-kenraalit-edustavat-myyjaa-ja-ostajaa/

      Veroparatiisikenraalien diktatuurissa eletään - Yleisradio sen, eli äärioikeiston veroparatiisirikollisten media, ei enää mikään tiedotusväline, kuten oli noin kaksikymmentä vuotta sitten.

      Erottakaa laiton äärioikeistolainen, veroparatiisijuntan fasistinen porvarihallitus.

      Maanpetokselliset hävittäjäkaupat, on peruttava Valtakunnanoikeudessa.

      Syytteet maan- ja kansanpetoksista, laittomalle veroparatiisijuntan sotilasdiktatuuri-hallitukselle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      546
      2076
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      385
      1672
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1499
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1398
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1076
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1072
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1067
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      838
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      824
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      813
    Aihe