Mitähän meille kuuluu

Elämä ottaa osansa ja antaa minkä ansaitsee.

Toivon, että olisimme löytäneet vihdoin toisemme ja nautimme yhdessäolosta 😊

Toivoa sopii ja nauttia kun aika on.

Kirjoittelu jää nyt tähän on työn aika.

Kahvit keitän
Sitä ja tätä. Täti ja setä.

Olisihan hänet ihana saada elämääni ihan oikeasti ihan tavallista arkea yhdessä elämään. Ihan hullua sanoa näin kun ollaan ihan alun alussa, mutta niin oikealta hän tuntuu. Tunne pysyy. Sillä mitä hän haluaisi sisällyttää yhteiseen elämään, olisi iso merkitys siihen mitä yhteinen elämä olisi käytännössä. Yhdessä päätettyjä juttuja.

Hänen toiveestaan olisin valmis myös harkitsemaan vähemmän perinteistä ja vähemmän sitovaa rakkautta. Vaikka se vaatisi out of box-tyyppistä ajattelua.. Ymmärrän omat rajoitteena ajan ja velvollisuuksien suhteen hänen kannaltaan. Rakkaus olisi silti sen arvoista.

Luulen, että olisimme onnellisia ja tyytyväisiä yhdessä. Luulen, että liikkuisin enemmmän kuin nyt javarmaan myös matkustaisimme yhdessä.

Lyhyt, mutta hyvä kysymys! Ihminen on ottanut, naiset antaneet. Otettu väkisin lähes koko luonto. Jääkö lapsillemme mitään, kun äiditkin vain näppäilevät kännyköitään, vaikka lapsi on rattaissa. Noo, eivät opi puhumaan, eikä muutakaan nykyään. Ihmetelläänkös lapsiperheitä nykyään? Saatte ihmetellä. Minä vaikka kävin/asuin töissä, niin hankin perheelleni ruokaa, ja kaikkea tarpeellista. Meillä oli tyyli, että vaimoni tyrkkäisi kädellään, että, mene pesemään vauvan pylly, ja laita talkkia sekä uusi vaippa, ja vielä töihin taas aamullakin, tai yöllä, jos puhelin soi... Nyt ei arvosteta yksin eläjiä vaan paapotaan, ihmetellään miksi nykynuoriso, toiset eivät pärjää. Kysykää miehiltä, naisilta. Kierrättäkää edes muovit, ja antakaa huomio lapsille. Ehkä meitä on vielä 5 vuoden jälkeen olemassa...