Potilasturvallisuus psykoterapiassa - velvoittaako potilaslaki psykoterapeuttia?

Noissahan valituksessa on sinun vastaan psykoterapeutin mielipide. Jos ei nyt ihan fyysisesti kimppuun käydä, niin vaikea osoittaa mitään puutteita. Jos haluaa jotain konkreettista, niin nauhoita sesssiot. Helpointa on, jos ei toimi, niin vaihda terapeuttia tai älä tuhlaa rahojasi ollenkaan.

Justniin, terapeutti vaihtoon jos ei sen antamasta terapiasta ole hyötyä tai siinä on muuta epäkelpoa toimintaa mukana. Tämä mahdollisuus ei vaan ole kaikkien potilaiden tiedossa tai jos on niin kaikki eivät kehtaa ottaa puheeksi terapeuttinsa kanssa sitä että hoidosta ei ole hyötyä. Kaikilla terapiassa käyvillä on kuitenkin se lääkärikontakti, joka kuntoutuspsykoterapia-lausunnot kelaan kirjoittaa. Hänen kanssaan kannattaa jutella ja hakea toinen terapeutti, jos tulee ongelmia. Kelastakin saa neuvoa. Ja kyllä kannattaa potilasasiamiehelle myös ongelmista kertoa. Se osaa neuvoa potilasta koska ei ole terveysfirmankaan etu, jos hoito on huonoa tai kohtelu. Itse olen vaihtanut psykoterapeuttia ja onneksi ongelmat tuli esille heti alussa niin ei tullu tuhlattua omia rahoja eikä kelakorvauksia. Lääkäri osasi senkin sanoa tarkemmin minkälainen terapia sopii omaan diagnoosiin ja minkälainen ei.

Erittäin hyvä aloitus, jonka kysymykset ovat askarruttaneet itseänikin jo vuosia, koskien myös muita terveydenhuollon henkilöstöön sekä muihin tahoihin liittyviä asioita. Omalla kohdallani on käynyt niin ikävästi, että terveydenhuollossa tehdyt hoitovirheet ja laiminlyönnit lakaistaan maton alle, eikä oikeutta taida sada, loppu elämän kestävät vauriot seurasivat, "joiden kanssa on vain opittava elämään", kuten terapeuttini ja muut johtavat terveydenhuollon tahot totesivat. Ylimielisyys ja välinpitämättömyys potilaiden oikeuksia kohtaan on aivan päivänselvä asia, eivätkä ihmiset todellakaan ole oikeuksistaan tietoisia. Ainoa keino puolustautua on todella pitää nauhuri aina mukanaan, asioipa sitten missä tahansa, näin hieno on Suomen hoitojärjestelmä ja potilaan olematon oikeusturva. Oikeusmurha ilmaisee paljon paremmin sen kohtelun, mitä lukemattomat altavastaajan asemassa terveydenhuoltoon ja viranomaisiin nähden olevat potilaat saavat osakseen. Potilasasiamies ajaa usein työnantajansa, eli esim. sairaalan ja sen henkilökunnan, ei potilaan etua. Itse joudun pyytämään apua toisen kaupungin potilasasiamieheltä asiassani, sillä oman kaupunkimme potilasasiamies sairaalan johtoa myöten, on syyllistynyt tietojen vääristelyyn, peittelyyn, asiakirjojen "kadottamiseen" jne. Lakimiehen apua tarvitsee aivan varmasti se, joka lähtee oikeuksiaan hoitonsa suhteen vaatimaan. Potilaita ei informoida heidän oikeuksistaan, ellei potilas osaa nimenomaisesti kysyä, eikä silloinkaan. Selvitystyö näitä tahoja vastaan ilman apua on hyvin raskasta ja uuvuttavaa, varsinkin jos oikaistavaa ja huomautettavaa on paljon. Voimia siis jokaiselle, joka heitä vastaan joutuu kamppailemaan.

Paljon varotellaan siitä, että potilaiden ei kannata alkaa tekemään valitusta lääkäreistä ja hoidoista. Koskee varmaan terapioitakin ja terapeutteja ja terapeutithan voi olla mitä ammattia tahansa kun vaan on valvojien hyväksymiä. Menee ristiin terveydenhuollon johtajien puheet kun ne haastatteluissa sanoo että potilaiden kannattaa valittaa jos saa huonoa hoitoa ja kohtelua, jos totuus on se että valitusten tekeminen on niin vaikeaa ja raskasta että siitäkin sairastuu. Eikä sairaalat ja lääkärit ja johtajat auta virheidenkään selvittämisessä. Isolla paikkakunnalla on onneksi mahdollista vaihtaa hoitopaikkoja kun on valinnanvaraa vaikka se maksaakin. Toivottavasti soten valinnanvapaus tulee voimaan ja sitten pakolliseksi kanssa se että kaikki valituksen aiheet laitetaan julkisiksi ja se myös onko valituksen aiheet selvitetty ja korjattu niinkun alotuksessa sanottiin että pitäisi tehdä. Potilaat joutuu tekemään valintoja sokkona nykyään, pelkkä puskaradio apuna. En mainitse tässä paikan nimeä mutta se yks lentävä eläin niminen terveysfirma on jo kaksi lääkäriä pistäny pois palvelutiedoista, en sano syitäkään, kaikki tietää jotka uutisia seuraa. Minä voisin kyllä tehdä valituksen yhdestä lääkäristä,siitä muutkin sanoo jotka tietää sen, että se kohtelee potilaita "epäasiallisesti ja nöyryyttävästi* mutta sain tosiaan vaihettua sen toiseen lääkäriin niin antaa olla, enkä olisi osannutkaan sitä lomaketta täyttää, kun siinä pyydettiin tarkkaan kuvaamaan tapahtumat ja sitten kertomaan mikä meni pykälän mukaan väärin ja miten olis pitänyt mennä. Senkin takia tuntui turhalta valittaa kun siitä ihan varmasti on jo monet muutkin valittanu mutta sama käytös vaan jatkuu. Ei hoito voi onnistua jos lääkäriin ei voi luottaa. Pitäis ehkä laittaa joku sakkomaksu niille lääkäreille ja johtajille jotka jatkaa samaan malliin vaikka valitetaan ja ihan aiheesta.

"Omalla kohdallani on käynyt niin ikävästi, että terveydenhuollossa tehdyt hoitovirheet ja laiminlyönnit lakaistaan maton alle, eikä oikeutta taida sada, loppu elämän kestävät vauriot seurasivat, "joiden kanssa on vain opittava elämään", kuten terapeuttini ja muut johtavat terveydenhuollon tahot totesivat."

Itsellenikin on tullut yllätyksenä, että aika yleinen asenne mt-henkilökunnalla on, että hoidosta tulee joskus traumoja, mutta niille ei kannata odottaa tehtävän mitään, ainakaan mitään todellista ja virallista. Ikään kuin se olisi vain hinta, joka kuuluu maksaa siitä onnesta, että meillä on olemassa tällainen hieno mt-hoitojärjestelmä ja mahdollisuus saada siitä - joskus, jonkinlaista - apua.

Järjestelmän täytyy säilyä jotenkin "koskemattomana". Se on itseäänkorjaamaton. Vaikka kaikkien järjestelmien pitäisi pystyä korjaamaan itseään, palautteen kautta.

Aloittajalla oli hyviä pointteja... Tieto virallisista vaikuttamistavoista olisi tärkeää... onko mitään pykäliä tai toimintamalleja miten terapia-asiakas voisi toimia ollessaan tyytymätön.

Epäeettisestä käytöksestä voi valittaa ainakin terapeutin ammattiliittoon, jonka eettinen toimikunta voi antaa huomautuksen. Eettisiä sääntöjä jatkuvasti rikkova voidaan myös erottaa liitosta. ( Psykologiliitto, Psykiatriyhdistys, riippuen terapeutin pohjakoulutuksesta. )Valittaa voi myös Kelaan, mikäli terapia on Kelan korvausten piirissä.

Valvira valvoo terveydenhuoltoa, ja terapeutit ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Valvira käsittelee terveydelle aiheutuneita vahinkoja, jotka ovat niin vakavia, että vaarantavat potilasturvallisuuden. Vahingon täytyy olla hyvin dokumentoitu jotta Valvira ottaa sen käsiteltäväkseen. Olisi mielenkiintoista tietää, onko Valvira koskaan käsitellyt terapiassa aiheutuneita vahinkoja. Jos terapeutti ei ole kykenevä toimimaan ammatissaan, Valvira voi ottaa häneltä ammattioikeudet pois, samoin kuin lääkäreiltä ja psykologeilta.

Aluehallintovirastoon voi valittaa hoitovirheistä ja ja epäasiallisesta kohtelusta. Avi on tiedottanut, että se on muuttanut linjaansa siten että ottaa käsiteltäväkseen nykyään pääasiassa tapauksia, joilla on "laajempi yleinen merkitys". Käsittelyyn otetaan joissakin aluehallintovirastoissa vain puolet kaikista valituksista.

Terapiassa mielenkiintoinen seikka ovat kirjaukset. Niiden tehtävä on suojella oikeusturvaa. Samoin kuin potilaskertomustenkin. Herää kysymys, kenen oikeusturvaa halutaan suojella? Terapeutti - kuten lääkärikin - tekee kaikki kirjaukset siitä mitä vastaanotolla tapahtuu. Asiakas/potilas ei saa niihin kirjoittaa mitään. Tämä lähtökohta vääristää tilannetta tavalla jota tullaan ihmeen harvoin ajatelleeksi. Sitä pidetään itsestäänselvänä, mutta minusta se on kaikkea muuta.

Yksi asiakkaan/potilaan oikeusturvaa parantava asia olisi jos hän voisi itsenäisesti lisätä omat merkintänsä potilaskertomukseen tai terapiakirjauksiin. Muuten kirjaukset eivät tosiasiassa voi suojella hänen oikeusturvaansa, vaan ainoastaan terapeutin/lääkärin.

Lain mukaan on sallittua nauhoittaa oma yksityinen keskustelunsa ilmoittamatta siitä toiselle osapuolelle, kunhan ei levitä nauhoitetta siten että se vaarantaa toisen osapuolen yksityisyydensuojan (jolloin tulee kyseeseen yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen -niminen rikos, tai kunnianloukkaus). Oikeudessa tms. nauhoitetta on sallittua käyttää todisteena, sitä ei katsota levittämiseksi. Sitä vastoin terapeutilla ei ole oikeutta ilman asiakkaan lupaa nauhoittaa keskustelua. Tämä johtuu siitä että terapeutin ei katsota toimivan yksityishenkilönä. Nauhoittamiseen pitää kysyä lupa silloin kun nauhoitteet muodostavat henkilörekisterin, käytännössä tämä tarkoittaa yrityksiä ja organisaatioita.

Jos psykiatrin/psykologin/terapeutin vastaanotolla tapahtuu asioita joista seuraa asiakkaalle psyykkistä vahinkoa, niin olisi varmaan hyvä voida jälkikäteen analysoida tilannetta nauhalta. Eräs tuttavani alkoi nauhoittaa psykiatrikäyntejään, kun hän kiersi mt-hoitojärjestelmässä etsimässä hoitoa ongelmiinsa. Aluksi tuli nimittäin niin paljon holtittomasti annettuja diagnooseja ja kyseenalaista kohtelua muutenkin. Hänellä olisi valittamisen aihetta, jos jälkikäteen haluaisi palata niihin... Mutta hän ei jaksa, ja ajattelee, että jos hän vetoaisi jossain valituksessaan nauhoitukseensa, niin sitten häntä pidettäisiin varmaan kaiken muun lisäksi vielä paranoidisenakin ;)

Lehtijuttu: Psykiatrian hoitovirheet kärsitään hiljaa

"Asiantuntijatkaan eivät usko, että hoidot onnistuvat niin hyvin kuin niukoista potilasvahinkotiedoista ja kanteluista voisi päätellä. "

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/psykiatrian-hoitovirheet-karsitaan-hiljaa/673f001b-afcd-36a4-b11e-f700ba656802

Psykoterapiassa:

https://madinfinland.org/psykoterapiassa/

Hei, se on totta että hoidosta ja kohtelusta on henkisesti raskasta tehdä muistutusta, jos hoitopaikan henkilökunta ja johto eivät osaa suhtautua potilaiden palautteisiin ja muistutuksiin myönteisesti. Eli eivät näe niitä mahdollisuutena parantaa hoidon ja kohtelun laatua, vaan kokevat että palaute on henkilökohtainen loukkaus.

Palaute on kuitenkin aina hyvä asia. Lyhyellä tähtäimellä ja pitkässä juoksussa.

Palaute on osa laadun kehittämisprosessia: virheistä oppimista ja mahdollisten tulevien virheiden ennakoimista ja siten haittojen ennalta ehkäisemistä. Potilailta saatu tieto auttaa hoidon laadun kehittämisessä, mutta myös ehkäisee hoidon laadun rapautumista.

Hoitopaikat, jotka eivät kerää potilailta palautetta hoidosta ja kohtelusta, tai jotka jopa yrittävät vaikeuttaa kirjallisten palautteiden/muistutusten tekemistä, elävät luulojen varassa. Niissä paikoissa uskotaan, että kaikki on vallan mainiosti, kun kukaan potilas ei ole valittanut, eikä valita. Mutta luulo ei ole tiedon väärtti.

Ja jos oikein ajattelemaan ryhdytään, niin voisiko olla jopa näin, että siellä on aivan liian hiljaista, missä potilaat eivät anna kirjallista palautetta, eivätkä tee muistutuksia. Mitä tarkoittaa aivan liian hiljaista? Elävässä elämässä se tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole niin hyvin, että hankalia asioita voisi ottaa esille avoimesti ja pelkäämättä. Luottamus ei riitä.

On ymmärrettävää, että muistutuksen tekeminen on hankala savotta potilaille.

Muistutusta tehdessään potilas joutuu maallikkotiedoin puntaroimaan hoitotapahtumaa, jonka on kokenut haitalliseksi. Vaikea tilanne on myös käydä läpi kokemansa huono kohtelu, kun sen lomakkeelle pistää. Mitä pitkäkestoisemmasta ja mitä vaikeammasta haitasta on kyse, sitä hankalampi on savottakin.

Se ahdistuksen tunne muistutusta/kantelua tehdessä on kuitenkin vaan kestettävä. Ei siinä muu auta, jos haluaa saada valmista aikaan.

Onneksi omaa kestämistä voi auttaa ja vahvistaa. Laitan seuraavat vinkit kiertoon, minua nämä ovat monissa savotoissa henkisesti jelpanneet, myös muistutusprosesseissani. Eli suosittelut, tsekatkaa :)

TÄMÄ -> Terveyskirjasto-Duodecimista löytyy 'Ahdistus'-artikkelin yhteydestä ahdistuksen omahoitoon seuraavat linkit:

- Mielenterveystalon verkkosivuilla, ks. "Ahdistuksen omahoito": https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/pages/default.aspx

- Työkaluja mielen hyvinvointiin: https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/tyokaluja_itsehoito/Pages/default.aspx

Suomen Lääkärilehdessä, vai oliko se Duodecim-lehdessä, on artikkeli siitä, miten lääkärit kokevat muistutuksen ja kantelun kohteeksi joutumisen. En nopealla haulla löytänyt näistä julkaisuista artikkelia, joka olisi valottanut terveydenhuollon ammattilaisille potilaan kokemusta, kun tämä joutuu tekemään muistutuksen ja sen jälkeen vielä kantelun, koska hoitopaikassa ei hoidon ja kohtelun epäkohtia muutoin ymmärretä, eikä paranneta.

Hyvä aloitus! Tässä tietoa potilasasiamiehen tehtävistä, lisää löytyy netistä kun googlaa hakuun 'potilasasiamies', tai menee Avin tai Valviran sivuille. Siis mikäli sieltä oman hoitopaikan nettisivuilta ei näin tärkeitä tietoja löydy. Kun psykoterapiapaikassa toimii, tai psykoterapeutilla on, tehtävänsä hyvin hoitava potilasasiamiespalvelu, niin se on jo iso askel potilasturvallisuudessa ja hoidon laadun varmistamisessa.

Potilasasiamiehen tehtävät ovat lailla määrättyjä. Tehtäviin kuuluu neuvoa ja avustaa potilaita sekä henkilöstöä terveydenhuollon oikeusturvakysymyksissä.

Tehtävän onnistunut hoitaminen edellyttää, että potilasasiamies on perehtynyt potilaan oikeusasemaan ja terveydenhuollon vastuu- ja oikeusturvakysymyksiin sekä toimintayksikön toimintaan (HE 185/1991).

Potilasasiamiehellä itsellään pitää olla vahva potilaan oikeuksia koskeva asiantuntijuus, sekä selkeä käsitys omasta toimenkuvastaan ja siihen liittyvistä erityispiirteistä.

Johdolla, joka vastaa potilasasiamiespalvelun järjestämisestä, tulee olla ymmärrys potilasasiamiehen työn luonteesta ja sen hyvän hoitamisen edellytyksistä.

Potilasasiamiesjärjestelmä on luotu potilaan oikeusturvan edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

Huom! Potilasasiamiehen rooli on tärkeä potilaslain tarkoituksen toteuttamisessa.

Potilaslain mukaan jokaiselle terveydenhuollon toimintayksikölle tulee nimetä potilasasiamies, kahdella tai useammalla yksiköllä voi olla myös yhteinen potilasasiamies.

Potilasasiamiehen rooli on neuvoa antava ja avustava eikä potilasasiamiehellä ole itsenäistä päätäntävaltaa. Hän toimii potilaan asian ajajana, mutta ei asianajajana.

Seuraavien tietojen pitäisi löytyä jokaisen terapiapaikan nettisivuilta!
Potilasasiamiehen tehtävänä on:
1. neuvoa ja ohjata potilasta potilaslain soveltamiseen liittyvissä asioissa;
2. avustaa potilasta asian saamisessa vireille muistutus-, kantelu-, potilasvahinko- ja
lääkevahinkoasiana tai vahingonkorvausasiana;
3. tiedottaa potilaan oikeuksista ja
4. toimia muutoinkin potilaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi.

Potilasiamies käyttää asiantuntemustaan siten, että potilaan näkökulma ja oikeudet tulevat terveydenhuollon toiminnassa ja koko organisaatiossa mahdollisimman näkyviksi.

Potilasasiamiehen on tiedotettava potilaan oikeuksista potilaille, terveydenhuoltohenkilöstölle ja muille mahdollisille tahoille. Tiedottamisen on oltava aktiivista tiedon välittämistä niin, jotta tiedon puuttuminen ei estä potilaan oikeuksien toteutumista.

Ymmärtääkseni potilasasiamieheltä voi myös vain kysäistä, että onkohan nyt mennyt ihan oikein hoidossa ja kohtelussa ja potilastietomerkinnöissä, kun tämmöistä on tapahtunut, että mitäs tässä voisi nyt tehdä jotta epäselvyys poistuisi ja hankaluudet eivät jatkuisi. Vaikka potilasasiamies ei voikaan ottaa kantaa siihen, onko hoidossa asiat menneet oikein vai väärin, niin hän kyllä neuvoo, miten ja mitä kaikkea potilas voi tehdä, jotta epäselvyys ratkeaa niin että potilasturvallisuus ei vaarannu ja potilaan oikeusturva toteutuu. Ja yleensä kirjallinen muistutus on se ensimmäinen keino, jolla selvitetään tapahtuminen kulku ja ongelman vakavuus.

Aloittajan kysymykseen vastaus on 'kyllä, potilaslaki velvoittaa psykoterapeutteja ja kaikkia terveydenhuollon yksiköitä, joissa on tarjolla psykoterapiapalveluja'. Mutta psykoterapeutteja ja psykoterapiapalveluja tarjoavia terveysyksiköitä velvoittaa myös monet muutkin lait ja ohjeistukset. Viime aikaisten sote-keskustelujen valossa ja tulevien asiakasmaksu-uudistusten vuoksi potilaiden olisi hyvä tietää tarkkaan siitä, miten terveydenhuollon palveluja saa markkinoida.

Valinnanvapauslain ja asiakasmaksu-uudistuksen astuessa voimaan potilaat ovat terveysfirmoille paitsi 'tärkeitä ihmisiä' niin myös tärkeitä tienestintuojia.

Kun jatkossa jokaisesta terveyskeskuskäynnistä joutuu maksamaan, mutta asiakasmaksukatto karttuu kaikista terveyspalveluista, niin potilaille kyllä tehdään markkinointikeinoin selväksi, että on tyhmää laittaa rahansa pelkkiin terveyskeskusmaksuihin, kun "samaan maksukattohintaan saa korin täydeltä erilaisia terveyspalveluja ja vielä samasta paikasta". En sano, että terveysfirmoissa tultaisiin suosittelemaan potilaille psykoterapiaa "tukihoidoksi" vain ansaintamielessä, ilman että hoidon tarvetta terapialle on kunnolla arvioitu, mutta entäs jos niin kuitenkin tapahtuu ja vaikuttamisen kautta potilas saadaan "hoksaamaan" että näinkin "hyödyllisesti" voisi maksukattoa kerryttää... Kaikki me olemme joskus "terapian tarpeessa", tämä tiedetään. Mutta tiedetäänkö sitä, että turhasta hoidosta on potilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä?

Miten potilasasiamies voisi puuttua tämän tapaisiin turhien hoitojen suositteluihin, potilasturvallisuusriskeihin, kun hän toimii ns. talon sisältä? Voiko yksityissektorilla etenkään potilasasiamies ns. syödä ruokkivaa kättä?

Edellä esille nostamieni seikkojen vuoksi olisi ehdottoman tärkeää, että potilasasiamiestoiminta irrotettaisiin terveyspalveluyksiköistä maakuntahallintoon kuuluvaksi. Jos valinnanvapauslakia ajavat tahot välittävät aidosti potilasturvallisuudesta, ne tietävät myös tämän.

Potilaiden on voitava luottaa takuuvarmasti potilasasiamiehen puolueettomuuteen, ja se ei nykytilanteessakaan ole helppoa pienten terveyspalveluyksiköiden ja yksityissektorin kohdalla.

Aiheesta ne potilaat valittavat, jotka eivät ole nykyiseen potilasasiamiestoimintaan tyytyväisiä.

Tämän ketjun alussa tuulake-nimimerkin toteamus on karua kertomaa: "Noissahan valituksessa on sinun vastaan psykoterapeutin mielipide. Jos ei nyt ihan fyysisesti kimppuun käydä, niin vaikea osoittaa mitään puutteita. Jos haluaa jotain konkreettista, niin nauhoita sesssiot."

Huhhuh! Huonolla tolalla on psykoterapioissa laadun valvonnan tilanne, jos potilaiden täytyy nauhoittaa sessioita silloin, kun katsovat tarpeelliseksi varmistaa muistutus/kantelukanavien kautta, että saatu psykoterapiahoito on laadukasta, eli vaikuttavaa ja potilasturvallista hoitoa.

Taitaa olla psykoterapioiden kohdalla hoidon laadun arviointi ja valvonta potilastyössä ja potilasympäristössä samalla nolla-tasolla kuin kokemushoidoissa, joita myös huuhaahoidoiksi sanotaan.

Eli pelkkä vitsi. Tai muuten vaan arpapeliä, kun ei ole mittareita, joilla hoitoja ja "hoitoja" arvioidaan. Ja siksi uskotaan sinisilmäisesti hoitojensa puolestapuhujia. Muuta ei voida, vai?

Keiden terveydenhuollon ammattilaisten mielestä nolla-tasoinenkin laadun seuranta ja valvonta psykoterapioiden potilastyössä ja -ympäristössä on potilaiden parhaaksi?

Ketkä terveydenhuollon piirissä olevat tahot eivät välitä varmistaa sitä, että myös psykoterapiapotilaat voivat luottaa siihen, että he saavat oikeaa hoitoa oikeaan aikaan?

Edunvalvojat kertokoon...

Tässä kokemus joka liittyy psykoterapian laatuun, siihen miten mahdotonta sitä on potilaan omin nokkinensa arvioida, kun on ensimmäistä kertaa terapeuttia etsimässä. Oma etsintäpolkuni psykoterapeutin vastaanotolle meni näin

- Kun etsin psykoterapeuttia, niin ensin otin avukseni Kelan psykoterapeuttihaun, joka löytyy Kelan nettisivuilta kohdasta "kuntoutuksen palvelutuottajien haku".

- Sitten tarkistin Kelan hakupalvelusta löytämieni psykoterapeuttien omilta kotisivuilta, miten he kertovat antamastaan hoidosta ja noudattamistaan eettisistä periaatteista.

- Monet psykoterapeutit työskentelevät terveysfirmoissa, joten yhden terapeuttihaun seurauksena löysin terveysfirmojen kotisivuilta valintavaakaani lisää psykoterapeutteja.

- Lopuksi saamani vinkin vuoksi tarkistin vielä potilasasiamiestiedotkin, sillä viime vuosina on julkisuudessa ollut paljon keskustelua masennuksen hoidon epäonnistumisista. Varmistin, että valintavaakaani päätyneiden psykoterapeuttien potilailla on myös potilasasiamies, joka osaa auttaa ja neuvoa, jos terapiassa ilmenee valituksen aihetta. Terveysfirmoissa työskentelevien psykoterapeuttien potilasasiamiestiedot olivat hyvin esillä, vaikka joidenkin firmojen kohdalla piti klikkailla tosi monta kertaa ennen kuin potilasasiamiestieto löytyi.

- Tässä vaiheessa etsintätyö oli vasta puoliksi tehty. En laittanut sähköposteilla terapia-aikakyselyä terapeuteille, koska minulla ei ole käytössä suojattua sähköpostia, ja monet pyysivät oman tilanteen kuvailua jo sähköpostiviestissä. Soitin niille ehdokkaille, joilla oli soittoajat esillä. Soitteleminen kannatti. Ei tarvinnut juosta turhan päiten vastaanotoilla "tutustumassa", haaskata omaa aikaa ja rahaa, sillä harva terapeutti ei "tutustumiskäynnistä" laskuta.

Psykoterapeutin etsintä oli raskas projekti, koska mistään siihen ei saanut ammattilaisen apua. Lääkärikin vaan sanoi että vain etsimällä sen sopivan voi löytää. Siitä kyllä iso kiitos että sain lääkäriltä hyviä nettilinkkejä, esimerkiksi mielenterveystalo.fi ja terveyskirjasto.fi ja lääkäri opasti, että niistä löydän tietoa sekä psykoterapioista että omahoidon avuksi. Ja näin kävi. (Joku muukin on tässä keskustelusssa suositellut kyseisiä nettisivuja, eikä syyttä!)

Mielestäni jokaisen psykoterapiassa käyvän olisi tärkeä ymmärtää, että hän on apua tarvitseva, ja siitä syystä ja valitettavasti, riippuvainen auttajastaan kuten apua tarvitsevat aina ovat.

Ja yhteiskunnan pitäisi ymmärtää se, että on ehdottoman tärkeää varmistaa sellainen valvonta, että psykoterapeutin väärinkäytöksiä ei pääse syntymään, että hoito ei vahingoita potilasta. Terveydenhuollon mielenterveyspalveluissakin täytyy olla keinot sen varmistamiseksi, että potilas voi luottaa terveydenhuollon ammattilaisen antamaan psykoterapiahoitoon. Että hoidosta on potilaalle enemmän hyötyä kuin haittaa. Että hoito parantaa eikä ylläpidä sairautta.

Minulla oli perhe tukena, kun etsin psykoterapeuttia. Mutta entä jos jollain ei ole kotijoukkoja apuna, selvittelemässä asioita ja hakemassa tietoa sairaalle ja väsyneelle?

Entä jos masentuneen ja ahdistuneen potilaan voimat, tiedot ja taidot eivät riitä karsimaan tarjolla olevien psykoterapeuttien joukosta pois niitä

- joiden ammattitaito on huono tai sitä ei ole päivitetty

- jotka eivät käytä hoitomenetelmiä, joiden vaikuttavuus on tieteellisesti osoitettu

- jotka eivät noudata ammattieettisiä periaatteetteita

- joille yhteistyö potilaan kanssa tarkoittaa potilaan henkistä sitouttamista siihen, että psykoterapeutin ja terveysfirman kassakone laulaa... ja lopputuleman tulos ei parannakaan potilasta, vaan rahastajan pankkitilin saldoa...

Entäs jos -asiat ovat myös Suomen Psykiatrialiiton mielessä. Löysin äsken Psykiatrialiiton sivuilta blogin, jossa uumoillaan, että kohta kaikki käyvät terapiassa.

Blogikirjoituksen perusteella lukijoille syntyy sellainen mielikuva, että kirjoittaja vähättelee masennuslääkityksen haittoja, ja näyttää siltä että kirjoittajan pelkona on nyt se, että kohta edessä on tilanne, jossa kaikki eivät käytäkään masennuslääkkeitä... vaan kaikki käyvät terapiassa!

Blogikirjoitus ei synnyttänyt luottamusta kirjoittajaan. Toivottavasti hän työssään potilaiden kanssa osaa huomioida potilaslain ja terveydenhuollon ammattilaista sitovat eettiset periaatteet paremmin. Tuossa asemassa asiallisuus on ehdottoman tärkeää, jos haluaa vaikuttaa siihen että potilaat luottavat psykiatreihin ammattikuntana. Toki jos ei halua niin...

Jännää muuten, miten juuri masennuksen hoidon suosituksia tekevien mielestä Suomessa on hoitotarjonnan suhteen jatkuvasti edessä tilanne, jossa on suo siellä, vetelä täällä.

Okei, tähän loppuun parantuneen potilaan suositus: Vähemmän on enemmän sekä lääkityksessä että terapiassa.

Potilasturvallisuudesta, ja minusta tämä asia on hyvä tietää edes tällaisen kanavan kautta.

En nyt ota kantaa A. Heikkilän kirjoihin (Lääkkeetön jne.) enkä hoitoihin, kunhan vaan totean, että saamani tiedon mukaan hänen vuokrasopimuksensa irtisanomisen perusteena ei ole ollut potilasturvallisuuden vaarantuminen. Olen saanut tiedon taholta, jonka tehtävien hoito edellyttää luotettavuutta. Syytä vuokrasopimuksen purkuun en saanut tietää, mutta kun kysyin, onko Eiran Sairaalassa potilasturvallisuus vaarantunut Heikkilän toimesta ja siksi vuokrasopimus purettu, niin tähän vastaus oli että ei ole potilasturvallisuus vaarantunut. Mitä tästä pitäisi ajatella, faktaa vai fiktiota?!

Olenko ymmärtänyt oikein tämän ketjun kirjoituksia, kun niiden pohjalta oletan, että yksityissektorilla jokaisella potilaalla tai potilaaksi hakeutuvalla on oikeus saada oikeaa tietoa hoitopaikan potilasturvallisuustilanteesta ja potilasturvallisuuden vaarantumisesta myös potilasasiamieheltä?

Tämän ketjun edellisissä kirjoituksissa on tuotu hyvin esille, mitä tarkoittaa potilasasiamiehen riippumattomuus tehtäviensä hoidossa.

Vaikka potilasasiamiehen koulutusvaatimusta ei laki määrittele, niin kokemuksesta voin sanoa sen, että potilaan kannattaa hattuaan nostaa aina kun kohtaa lain määräysten ja myös hengen mukaisesti toimivan potilasasiamiehen. Ja tämän saa kukin tulkita miten haluaa.

Vauva-lehden keskustelupalstalla on ollut tällainen ketju. Joku valitti terapeutista tämän liittoon ja siitä seurasi tälle huomautus:

https://www.vauva.fi/keskustelu/2990115/valitus-terapeutista

Terapeuteista valitetaan harvoin

Viime vuodenvaihteessa nimikesuojattujen psykoterapeuttien kokonaismäärä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisterissä oli 6 935. Siihen nähden kanteluita tulee vähän. Esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirastoon tuli vuonna 2014 kanteluita ja ilmoituksia psykologeista ja psykoterapeuteista alle kymmenen.

Salassapitosäännösten vuoksi tapauksia ei voi avata tarkemmin, mutta ylitarkastaja Henna Pajunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että yleisellä tasolla kantelut ja ilmoitukset koskevat hoidon asianmukaisuutta.

Jos asia on vakava tai psykoterapeutti toimii useamman AVI:n alueella, kantelut ja ilmoitukset tulevat valtakunnalliseen Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon, Valviraan.

Valviran lääkintöneuvos, psykiatri ja psykoterapeutti Markus Henriksson kertoo, että viime vuonna Valvira käsitteli 11 psykoterapeutin toimintaa koskevaa valvonta-asiaa. Tänä vuonna Valviraan on tehty ilmoitus neljästä psykoterapeutista.

Valvontalautakunta on kolmen viime vuoden aikana kieltänyt psykoterapeutin ammattinimikkeen käytön kuudesti: näissä tapauksissa psykoterapeutilla on ollut päihdeongelma, muistisairaus tai hän on kohdellut asiakastaan epäasianmukaisesti.

Henrikssonin mukaan puuttuminen psykoterapeuttien toimintaan on varsin harvinaista. Suurempi ongelma on hänen mielestään se, ettei potilas saa tarvitsemaansa psykoterapiaa.

Ei-laillistetuista terapeuteista valitetaan vieläkin harvemmin. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta kerrotaan, että valituksia terapioista ja vaihtoehtohoidoista on tullut lähinnä liittyen laskutukseen. Hoitomuodon kyseenalaistavia valituksia ei ole tullut.

Mihin voi valittaa?
Tämmöinenkin löytyi :

https://anna.fi/hyvinvointi/itsetuntemus/onko-terapiasi-ajanhukkaa-nain-tunnistat-huonon-terapeutin
Psykoterapeuteista ja psykologeista voi valittaa Aluehallintovirastoon. AVI valvoo ja myöntää lupia sosiaali- ja terveydenhuollon yksityisille toimijoille.

Vaihtoehtohoitoja kukaan ei valvo, mutta niistä voi valittaa Kilpailu- ja kuluttajavirastoon. Näihin hoitoihin luetaan muun muassa osteopatia, jäsenkorjaus, kiinalainen lääketiede ja vyöhyketerapia. Osa näiden alojen harjoittajista toimii yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Vaihtoehtohoitoihin kuuluu kuitenkin muutakin life coachingista enkeli- ja yksisarvishoitoihin.

pahoittelut, edellinen postaukseni meni vähän väärin niin että linnkki josta juttu oli kopioitu on tekstin keskellä. Se on siis Anna-lehdestä.

Luin nuo edellä mainitut kirjoitukset. Jos isometsä on niitä asiantuntijoita, joilta kanteluja selvittelevä Valviran Henriksson pyytää lausuntoja, niin kiitos ja kumarrus. Eipä tarvitse ihmetellä, että suurin osa kanteluista jotka koskevat psykiatrien toimintaa lääkärityössä tai psykoterapeutteina eivät joko a) pääse Valviran seulan läpi, tai b) osoittaudu selvitysten jälkeen aiheelliseksi.

Se, että mielenterveyssektorilla suurin ongelma on alihoito, ei ole hyväksyttävä syy sille, ettei selvitetä oikein ja riittävällä huolellisuudella niitä kanteluja, joissa on syytä epäillä potilaiden saaneen väärää hoitoa tai ylihoitoa.

Henrikssonin väistelyselitykset alihoidoista, kun puheen aiheena on mielenterveyspotilaiden väärä hoito tai ylihoito, ovat kovasti niiden psykoterapeuttien ja psykiatrien mieleen, joille riittää se että heidän potilaat saavat nyt edes jotain hoitoa. Viis siitä onko se vaikuttavaa tai jopa haitallista.

Yksityissektorin psykiatria- ja psykoterapiapalvelut ovat olleet vuosikymmeniä tietynlaisten ammattilaisten vuoksi sellaista villiä länttä, ettei herkkänahkaisimmat ole voineet muuta tehdä kuin sulkea silmänsä. Kovanahkaiset eivät koskaan mitään näekään.

Pääsääntöisesti terveydenhuollossa ei auta valittaminen. Potilasasiamiehet pyrkivät vesittämään jutun, että se ei pääse talon ulkopuolelle. Potilasasiamiehet toimivat ensisijaisesti oman työnantajansa edunvalvojana, ei potilaan.
Terveydenhuollon johtajat pyrkivät mitätöimään valitukset. Se on heidän oman edun mukaista. Potilas maallikkona vähin voimavaroin ei jaksa eikä osaa.

Minun psykoterapeuttini käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Siihen johtaneet seikat ovat monisyiset. Terapeutti ei myöntänyt mitään vaan sen sijaan pyrki häpäisemään minua monin tavoin viranomaisille. Todistusaineisto kuitenkin oli niin hyvä, että minua uskottiin Valvirassa. Sen lisäksi, että olen ja olen varsinkin ollut hyvin traumatisoitunut, yhä enemmän on traumatisoinut nähdä tuo häikäilemätön valehtelu. Terapeutti myös uhkaili minua vankilatuomiolla, kun yritin ensin saada häntä korvaamaan yksityisesti. Yritti siis hiljentää. Tämä tietysti koetteli todellisuudentajuani voimakkaasti, ja vieläkin on vaikea uskoa, voiko kaikki tämä olla tottakaan. Todistusaineisto on kuitenkin olemassa, se osoittaa tapahtuneen todeksi. Valvirasta tämä sai huomautuksen ja toimii alalla edelleen. Yritin saada asiaa rikosoikeudelliseen käsittelyyn, mutta minulla oli passiivinen asianajaja, joka suhtautui koko asiaan kuin johonkin asianomistajarikokseen. Tutkinta hoidettiin todella löperösti, poliisi ja "minun asianajajani" keskustelivat pääni yli siitä, voiko tällaisesta edes antaa tuomiota, kun se on jo käsitelty Valvirassa. Koko todistusaineistoa ei koskaan edes mennyt poliisille, puhumattakaan, että poliisi olisi ymmärtänyt pyytää lisää materiaalia Valvirasta. Todistajia ei kuultu. Minulla oli kuulustelussa olo kuin minua pidettäisiin rikollisena. Myöhemmin sain kuulla, että poliisi oli jo ehtinyt puhua tämän hyväksikäyttäjäterapeutin kanssa ennen kuulemistani. Ja muodostanut ennakkokäsityksen. Vasta syyttämättäjättämispäätöksen tultua sain nähdä, mitä törkeyksiä terapeutti oli selittänyt minusta poliisille. En saanut koskaan mahdollisuutta näyttää, että todelliset potilasasiakirjat osoittavat muuta. Valvirastakin tuettiin valittamaan asiasta, mutta se ei auttanut enää siinä vaiheessa mitään. Syytän osittain Valviran tiettyjä tekstimuotoiluja siitä, että psykoterapia-alan suhteen maallikoille voi syntyä sellaisesta mielikuva kuin kysymys olisi vähäpätöisestä asiasta. Mikä on tietysti tukenut hyväksikäyttäjän rikosoikeudellisille viranomaisille manipuloimaa mielikuvaa hullusta kostajasta tms., jolle ei jotenkin "kelpaa" Valviran päätös. Korkein hallinto-oikeus on kieltänyt Valviran viemästä ammattioikeuksia, jos uhreja on tullut esiin vain yksi. Olen kuitenkin saamassa potilasvakuutuksesta korvauksia. En usko, että moni osaa hyvin kuvitella, miten vaikeaa tällaisesta on psyykkisesti lähteä valittamaan mihinkään. Hyväksikäytöstä on pian kahdeksan vuotta, ja hoitoni tulee jatkumaan vielä kauan. Nyt saan sen kuitenkin julkisin varoin. Kaikkiaan minulla on mennyt hoitoon viisinumeroinen summa, joka alkaa varmaan kolmosella. Puhumattakaan sairauslomalle joutumisesta johtuvista ansionmenetyksistä ja kaikista vaikeaan traumatksoitumiseen liittyvistä sosiaalisista seurauksista. Minusta tilanne on monin tavoin sairas, jos nämä selviävät huomautuksella ja yhteiskunta korvaa viulut. Yhdelle potilaalle saa aiheuttaa insestin uhrin vammoja vastaavat vauriot (tämä ei ole oma arvioni) ja Potilasvakuutus korvaa, siis verovaroin. Parempi tietysti kuin ei mitään. Rikosoikeudellisilla viranomaisilla näyttää olevan suuria vaikeuksia ymmärtää sitä, miksi tällainen tulisi nähdä vakavana rikoksena, ja lisäksi viranomaisten välinen tiedonkulku on olematonta. Lopputulema? Jotain oikeusturvaa on, mutta tie on äärimmäisen raskas ja seuraukset tekijälle naurettavat. Riippuu täysin siitä, millaisella aivokapasiteetilla ja asenteilla varustettu rikosoikeudellinen viranomainen sattuu asiaa käsittelemään. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, sillä nämä ovat melko harvinaisia ja näistä puhutaan sitäkin vähemmän. Koko asia on sen verran tabu. YTHS:ltä tämä sentään sai kenkää tämän vuoksi. Mutta hän etsi vain itselleen uuden työpaikan. Kukaan hänen nykyinen potilaansa ei tietysti tiedä koko asiasta, tai työnantaja, sillä tämä ei näy JulkiTerhikissä. Toisin sanoen et voi tietää, onko terapeutillasi taustalla tällaista, vain tarkistamalla, onko oikeudet olemassa. Et voi tietää, ajatteleeko terapeutti sinusta koko ajan oikeasti jotain irstaita juttuja, edes kysymällä, koska eiväthän he sellaista kertoisi. Sanoisivat vain, että miksi sellaista kysyt tai epäilet. Minun tapauksessani kysymys oli siis ihan yhdynnöistä. Mitä siis tehdä, jos oikeasti käy niin, että terapeutti käyttää potilaan transferenssitunteita konkreettisesti hyväkseen? Käytännössä terapeutti voi päästä todella vähällä, ja oikeusturvariski on se, että jotkut rikosoikeudelliset viranomaiset eivät tajua, miksi tällaisen tulisi kirkkaasti täyttää vakavan seksuaalirikoksen tunnusmerkistön. Pahimmillaan kuten minun tapauksessani rikosoikeudellisten viranomaisten käsittelytapa on traumatisoitunut entisestään, enkä usko pääseväni siitä yli koskaan. Terveisiä tutuille hoitohenkilökunnan ihmisille. Joku voi tästä tunnistaakin. Ja terveisiä Lappiin. Tämä kyseinen sekopääterapeutti vaikuttaa nykyään siellä. Sai työpaikan, jonka ainoa hakija oli. Käy sääliksi lappilaisia.

Minä olin juuri täyttänyt 15, kun eräs 27-vuotias mies käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Olin ahdistunut, masentunut ja yksinäinen. Vanhempani eivät välittäneet minusta ja minua kiusattiin koulussa. Isäni oli ahdistellut minua ennen kuin pääsin hänestä eroon vanhempieni avioeron kautta.

Hyväksikäyttö jatkui vuoden ja siihen sisältyi paljon psyykkisesti minua vahingoittavaa, ei siis ollut kyse edes pelkästä seksistä alaikäisen kanssa vaan seksistä ja sen lisäksi vaurioittavasta suhteesta. Hän halvensi ja loukkasi minua.

Nyt siitä on kymmeniä vuosia, olen keski-ikäinen. En ole paljon ajatellut tuota kokemusta, sillä pidin sitä aina omana "mokanani". Hän oli saanut manipuloitua minut uskomaan, että olin tehnyt aloitteen, ja että kaikki oli minun syytäni.

Ne vanhat asiat, miten menetin neitsyyteni, ja miten traumatisoiduin niin ettei miessuhteista tullut oikein mitään... ne tulivat mieleen muutamia vuosia sitten kun aloitin terapian. Katsoin Facebookista ja Julki-Terhikistä, ja selvisi, että mies on kouluttautunut pian hyväksikäytön jälkeen sairaanhoitajaksi, ja toimii nykyään psykiatrisena sairaanhoitajana Jyväskylässä. Ellei ole jäänyt eläkkeelle, taitaa olla sen ikäinen kohta.

Hän oli silloin tuttavuutemme aikana jo ollut töissä psykiatrisessa sairaalassa sivarina vahtimestarina, ja kertoili juttuja sieltä. Oli "hoitavinaan" minua, kun kärsin masennuksesta. Se kuvio silloin oli sellainen, että jos se olisi viety oikeuteen hän olisi saanut tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ehkä jopa törkeästä.

Sellainen tuomio olisi estänyt häneltä pääsyn töihin ainakin lasten ja nuorten pariin. Ennen sairaanhoitajauraansa hän toimi jonkin aikaa harrastusohjaajana jossain nuorten työpajassa.

En ollut kiinnostunut hänestä, se lohduttaa minua. Silloin jo, niin nuorena, olin niin fiksu että tiesin etten rakastanut häntä. Olin rakastunut toiseen ihmiseen, ikäiseeni poikaan, mutta uskoin ettei hän välittäisi minusta. Tästä miehestä tarvitsin vain turvaa, aikuisen läheisyyttä. Ja hän oli tarjoavinaan juuri sitä.

En tuottanut hänelle paljoakaan seksuaalista tyydytystä, koska olin "huono" ja onneksi silloin vielä ei ollut nettiä niin että teini-ikäiset olisivat opetelleet siitä kaikki temput kuten nykyään... Ehkä jopa vähän sabotoin tiedostamattani, mukava ajatella sitä nyt.

Kun myöhempinä nuoruusvuosina ajattelin sitä, syytin itseäni ja pidin itseäni kammottavana, rumana ja huonona. Ajattelin kuitenkin, että vaikka hän ei ehkä ollutkaan niin hyvä ihminen kuin olin luullut, oli siitä se hyöty, että hän vei neitsyyteni. Kun kukaan muu ei sitä kuitenkaan olisi suostunut viemään, enhän pystynyt sen kokemuksen jälkeen paljon luomaan kontakteja. Enkä ajatellut edes että kontaktien luomisen vaikeus johtuisi tästä kokemuksesta (jota pidin omanan syynäni) vaan siitä etten pystynyt muutenkaan mihinkään.

Tällaisia ajatuksia minulla siis oli hyväksikäytön jälkeen. Huono itsetunto oli tietysti jo ennen sitä.
Sympatiani sinulle Violet. Hienoa että olet jaksanut tehdä oikein ja ajaa asiaasi. Olet auttanut samalla montaa muuta.

Pari kertaa kun myöhemmin, aikuisena hakeuduin mielenterveystoimistoon, kävi niin että miespuolinen työntekijä (psykologi ja myöhemmin psykiatri) teki kysymyksiä sukupuoliasioista tunkeilevaan sävyyn ja sellaisella tavalla että ymmärsin niiden olevan hoidon kannalta tarpeettomia. En vastannut niihin mitään. Se merkittiin papereihini ilmeisesti osoituksena ongelmistani... Naispsykologit ovat hienotunteisia. Jostain kumman syystä juuri nämä pari miestä ovat pitäneet seksuaalisuutta niin tärkeänä että ovat halunneet kysyä siitä... En koskaan mennyt sukupuolielämän asioiden takia hoitoon, vaan masennuksen ja ahdistuksen. Hyväksikäyttöä olivat nuo kysymyksetkin, mutta "potilaaltahan" saa periaatteessa kysyä mitä vaan... - Olen tavannut kyllä myös asiallisia ja ymmärtäväisiä miespsykologeja, joten en yleisesti moiti heitä.

Tuokin on niin järkyttävää. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä mielenterveyshoitajana. Kun nämä samat ihmiset tietävät tai heidän pitäisi hyvin tietää, mitä sellainen tekee mielelle. Miten vahingoittaa. Ihmisillä on joskus käsittämättömiä vaikeuksia hahmottaa sitä, milloin he itse hyväksikäyttävät ja ovat pahoja, rikollisia. Jos houkutus on niin suuri. Haavoittuvainen ihminen on aina helppo uhri. Sellainen, jolla ei ole ketään. Niin kuin juuri nuori tyttö, jolle isähahmo, jonka olisi pitänyt suojella, on jo tehnyt pahaa. Minulla oli vähän sama. Hyväksikäyttökokemuksia jo lapsuudesta, paljon häpeää ym. Hakeuduin sitten psykoterapiaan. Olin helppo, "turvallinen" uhri. Niin kiltti ja riippuvainen ja ylöspäin katsova. Olihan hän sentään oikea psykoterapeutti. Ainoa, mikä häntä harmittaa, on edes jonkinlaisten seurausten saaminen, ei se, mitä on aiheuttanut. Sen sijaan hän valehteli minusta törkeyksiä viranomaisille, koska mielenterveyspotilaastahan voi aina sanoa mitä tahansa.
Tuokin sinua hyväksikäyttänyt mielenterveysammattilainen varmaan puolustautuisi ihan samalla tavalla, esittämällä törkeyksiä, vähättelemällä, kyseenalaistamalla mielenterveytesi ja motiivisi (jotkut oikeasti kuvittelevat, että rikosilmoituksia tehdään koston takia tms. negatiivista ja patologisoivaa, eikä oikeuden saamisen takia). Haluaisin itse kertoa tuon psykoterapeutin nimen julkisesti varoittaakseni muita potilaita, en voi, koska nämä ihmiset aina uhkailevat kunnianloukkaussyytteillä tms., varsinkin jos ei ole rikostuomiota virallisesti annettu. En pelkää sitä, etten pystyisi todistamaan, että asia on oikeasti tapahtunut, mutta rikosoikeudelliset viranomaiset eivät ole ymmärtäneet, miksi tällainen pitäisi nähdä potilasta vakavasti vahkngoittavana seksuaalirikoksena, ei minään huomautusasiana. Eihän joku peruspoliisi tai tavallinen syyttäjä-äijä tajua psykoterapiasta mitään. Olen vihainen, ja siksi tämä pitäisi minusta erikseen kriminalisoida.
Oliko sitten niin, että siihen aikaan ei vielä ollut sellaista suojaikärajaa?

P. S. Myös minulla on ollut sittemmin myös ihan asiallisia miespuolisia hoitajia esim. julkisella puolella, ja muita lääkäreitä, ja nykyinen psykoterapeuttikin on mies. Hoitoni on sattuneesta syystä aika haastavaa.
Hiukan hyviä uutisia: tällä hetkellä kun seksuaalirikoslakia ollaan uudistamassa, olen kuullut, että näitä psykoterapeuttien potilaisiin sekaantumisia olisi käsitelty oikeusministeriön työryhmässä. Juuri tämän vuoksi, mitä minulle tapahtui. Sitä en tiedä, miten Häkkänen on suhtautunut tai seuraako siitä mitään. Toivon mukaan tilanteeseen tulee jotain selkeyttä. Selkeä kriminalisointihan ei ole mikään ongelma yhdellekään psykoterapeutille tai vastaavalle, jolle ei tulisi mieleenkään käyttää potilaitaan seksuaalisesti hyväksi. On siis olemassa ammattilaisia, alan ihmisiä, jotka itse kannattavat ankarampia seurauksia tällaisesta. Valviran Henriksson on kyllä yksi näistä. On siis olemassa myös hyvää. Tieto siitä auttaa paljon.

Nimimerkit "vieläkin.kärsin" ja "Violette". Mielestäni nostatte kirjoituksissanne esille erittäin tärkeän seikan, kun toteatte, että ette kokemustenne perusteella leimaa koko mielenterveyssektorin henkilöstöä ammattitaidottomaksi ja tahallaan väärintekeväksi sakiksi. Koska jos näin teemme, niin siitä väärintekijät vain kiittää. Pelosta vaikenevat potilaat ovat heille mieleisiä.

Ammattitaidottomat ja etiikasta piittaamattomat psykoterapeutit ovat ongelma, joka riepoo alalla toimivia luotettavia ja osaavia tekijöitä.

Se, että kansalaiset yleensä ja potilaat erityisesti alkavat pitämään kaikkia psykoterapeutteja riman alittajina ja väärintekijöinä hyödyttää vain näitä epäkelpoja psykoterapeutteja. He saavat rauhassa jatkaa väärää toimintaansa, jos onnistuvat rikkomaan potilaidensa luottamuksen terveydenhuoltoon niin perusteellisesti, että potilaat eivät uskalla hakea apua enää keneltäkään, eivätkä mistään. Ja silloin jäävät pahat asiat kertomatta niille ammattilaisille, jotka voivat ja osaavat auttaa. Erilaisin keinoin. Oikea tietokin vie eteen päin.

Mielenterveyssektorilla on vallinnut pitkään tilanne, jossa ei puututa ajoissa tai lainkaan epäkohtiin, joita havaitaan kollegan toiminnassa ja potilastyössä. Tähän on tulossa muutosta, koska potilasturvallisuusasioista annettava koulutus on lisääntynyt. Oletukseni on, että nykyään psykoterapiakentälläkin katsotaan yhä enenevässä määrin myös niiden kollegoiden perään, jotka toimivat ammatinharjoittajina. Osahan heistä pitää vastaanottoaan terveyspalveluyritysten tiloissa ja ovat siten jonkinlaisen työyhteisötoiminnan piirissä, ja vuokrasopimuksissa on eettiseen toimintaan liittyvät vaateet.

Toivottavasti se ymmärrys lisääntyisi, että kollegan oikea-aikainen puuttuminen epäammattimaisesti toimivan psykoterapeutin toimintaan voi oikeasti ennaltaehkäistä vakavampia virheitä, jopa rikollisia tekoja.

Minä en aio välittää kunnianloukkaussyytteillä uhkailusta, sillä minulla ei ole enää mitään menetettävää. Viranomaiset ovat jo vieneet minulta kaiken ja oikeudessa tulisikin ilmi vain ja ainoastaan se, kuka todellisuudessa olikaan syyllinen. Mikään ei ole minulle niin tärkeää, kuin se, että saan tuoda julki kaiken sen törkeyden, mitä minua ja lapsiani vastaan on terveydenhuollossa ja sosiaaliviranomaisten yms. tahoilta tehty. Huostaanotetun lapseni täysi-ikäisyyttä odotellessa siis kokoan tarvittavan materiaalin heitä vastaan. Luettuani näitä kirjoituksia seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siitä, miten toivotonta on uhrin saada oikeutta Suomessa(mikä on yleisesti ainakin näiden hoitavassa asemassa olevien tiedossa), olen entistä varmempi siitä, miten tärkeää on tuoda esiin näitä väärinkäytöksiä ja niiden seurauksia, jos se ehkä estäisi uusien syntymisen tulevaisuudessa. Itselleni kävi niin onnekkaasti, etä traumapsykoterapeuttini (VET), on tavannut lukuisia ihmisiä pitkän uransa aikana, jotka ovat näistä esim.viranomaisten uhria kohtaan tekemistä väkivallan teoista kärsineet, jo aikaisemman traumahistoriansa lisäksi, joten hän minua on ymmärtänyt paljon, toisin kuin aikaisemmat hoitotahot, jotka ovat joko syventäneet traumaa tai synnyttäneet uusia toimillaan. Asianajajan kanssa on myös oltava hyvin tarkka ja tiedettävä, mitkä ovat ne ydinkysymykset, joihin haetaan oikeutta. Lisäksi aika valitusten ja rikosilmoitusten tekoon on liian rajallinen, kun ottaa huomioon traumatisoitumisen vaikean luonteen ja vaikutukset uhriin. Tämä oikeuden hakeminenhan on juurikin traumatisoituneelle hyvin tuskallista, sillä kaiken sen vielä työstämättömän traumamateriaalin myötä ja erityisesti akuutissa vaiheessa on uhri yleensä niin voimaton ja sekaisin tapahtuneesta, ettei edes osaa hakea oikeaa apua itselleen. Terapeutit ja muut sitten vain parhaansa mukaan koittavat paikkailla mukaan sitä, mitä on uhrin elämässä jo peruuttamattomasti tuhottu ja traumojen kanssa on siis "vain opittava elämään". Parhaassa tapauksessa terapeutti on kyllin kokenut, myös omaelämänkerrallisesti, eikä omaa sidoksia lastensuojelubisnekseen tai muihin taloudellisesti häntä hyödyttäviin tahoihin. Kaikkien tapaamisten dokumentointi ja nauhoittaminen sekä arkistointi on erityisen tärkeää mahdollisten oikeustoimien vuoksi, muunlaisen oikeusturvan olemassaoloon luottaminen on naivia ja tietämättömyydestä johtuvaa.