Mikä helvetin järki on nykyisellä kunnan urakoitsijalla ettei aurata katuja enää ? Ohi ajetaan mutta ei auraa pienempiä katuja.
Teiden auraus
Saatanantunarit
23429
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kenenhän niitä pitäisi aurata. Jos saa saman rahan auraako vai olla auraamati.
Aurauksessa tärkeysjärjestys. Kitisijöiden tiet aurataan viimeksi. Kolatkoon itse.
Onko siellä joku tunari auraamassa ? Kaikki tiet kaventunut metrin sekä kaduilla auratta valleja pihateiden eteen. Ei näin.
Taas alkaa tämä aurauskeskustelu. Olisko hyvä ottaa yhteyttä auraajaan? Mistäs me tiedetään mitä kunta on "tilannut"? Tärkeä asia tämä on ei siinä mitään, mutta asiallinen asian hoitaminen voisi auttaa eli yhteyttä kannattaa ottaa tekijään ja kuntaan.
ei hätää, parin kuukauden kuluttua auraukset loppuu, ja samat kitisijät alkavat valittamaan koiran jätöksistä portinpieliin, teiden hiekottamattomuudesta ja pölyn lentämisestä myöhemmin kun hiekkoja ei ole harjattu pois, osa ihmisistä on vaan saanut kitisijän geenit jo äidinmaidosta, syksyllä kitistään naapurien puista kun lehdet tulevat tuulten tuomina pihapiiriin, nähdään vaivaa naapurin lehtien haravoimattomuudesta. Sitten kitistään pakkasten alettua teiden liukkaudesta ja postin hitaasta kulusta, sähkön hinnan noususta , mukuloiden häiriökäyttäytymisestä, palveluiden huonosta laadusta, kyllä kitisijän elämä voi olla rankkaa, aurinkokaan ei paista kuten ennen ja tuuleekin niin pirusti harva se päivä ja aina väärästä suunnasta. Kuluu se vuosi näinkin vaikka joillakin kuluu mukavammin ja tyytyväisemmin.
Se kesä vielä tulee aikanaan ja lumijutut on menneen talven. Nautitaan tästä. Pannaan parastammei päälle ja alle. Ja sitten persmäkeen suksin ja liukurein. Voi sitä riemua. Talviurheilukeskus tarjoaa glögit ja mäkilähdöt. On painearvoa.
Ensiiksi auraajat valittavat että ei ole lunta ei ole töitä, sitten kun nyt on lunta aurataan kyllä aamuyöstä lumet pois isoiltä tieltä mutta EI linjaautonpysäkiltä??? Siinä on kyllä aika vaikea bussillä pysäkötä sekä minulla,että monella muulla NOUSTA linjaautoon! Niin, että hoitaakaa senkin asia niin teillä olis töitä teillä!
Tässä taas esi merkki miten kirjoitetaan esimerkki. Talviurheilu ei ole vain omaksi iloksi vaan siitä hyötyy myös roppa.
Lääkärisi ei kyllä kiitä, vanha hän on, mutta ehkä iloitsee toisen terveydestä vaikka ei voikaan kuittia kirjoittaa.
Hupia on. Päät savuaa.
Kaikesta huolimatta on osattava varautua yllättävään liukkauteen joka aina yllättää. Olen törmännyt ilmiöön kesälläkin.
Jokunen vuosi sitten ollessani vuoteessa tuli hönki ja ilmoitti että täällä ollaan. Tunsin sen kun rintakehässä kääntyl fuoret ympäri. Ihme juttu. Taas trollaattori vain. Tunnustan sen.
Kunnalla...on monta eri auraajaa...ohi saattaa ajaa montakin auraaja....järki käteen kirjoittelussa..ota selvää asiosta ennenkuin kirjoitat tänne"raivoissasi"....Ja kirjoita omana itsenäsi äläkä nimimerkillä!Jep...jep
Ihan totta. Tutkitaan ennen kuin hutkitaan.
No jos on tosiaan monta auraaja, miksi linjaautopysäkkit on täysin jumissa. Kysyn vaan ja käytän päivittäin linjautoa . Ja ei tarvi muuta kun katsoo kuinkan huonosti on hoidettu. Ja vielä puhutaan KÄYTÄ JULKISTA LIIKENNETTÄ, siinä se kun ei pääse edes linjaautoon.
Tärkee homma pitäää pysäkit puhtaana.
Onpa hieno ristimänimi 🤣🤣
Kyllä noiden tenu-ukkojen auraamiset ollaan nähty.
Onk ne eurajokilaisii auraajii? Saanu varmaa ohjeet timpalta
Auraamiseen olen tyytyväinen , mutta en ymmärrä miksi täytyy lumet työntää pihatieni päähän suureksi penkaksi ja postilaatikon eteen , se on jäädyttyään helvetin kova penkka johon ei tehoa kuin rautakanki ja rautalapio , kun dynamiittiakaan ei enää saa kuin ammatti panostajat . Luulisi sitä lääniä tienvarressa riittävän semmoisessakin paikassa missä ei ole kenenkään pihatien liittymää tai muuta kulkuväylää .
Kuka auraa Hormiston ja Kaiturintien?
sama henkilö joka auraa kaiturintien ja hormistontien.
Varmaa itse legenda.
Höpö
kai ne lumet nyt jo on aurattu?