Soini ei lähde enää ehdokkaaksi, sisäpiirin tieto. Oli naureskellut raveissa ja kehunut saaneenss mitä halusi. Tyhmät lähti mukaan Soinin viimeiseen vedätykseen.
Soini ei lähde
Tietopohja
25<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mulla ei ole sisäpiiritietoa, vaan vain valistunut arvaus. Soini ei lähde ehdokkaaksi.Syy on se, että ehdokkuudessa on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja: Ei luultavasti menisi läpi vaaleissa, ei ole motivoitunut sinisten vaalivetojuhdaksi. Soini saavuttaa omassa elämässään enemmän, jos ei lähde ehdolle tulevissa vaaleissa.
Kun asia on näin selvältä tuntuva, niin miksi Soini ei ilmoita päätöstään. Se johtuu siitä, että hallituksella pitää olla työrauha. Sinisten kannatukseen asialla ei ole enää merkitystä. Luultavasti siniset eivät saa yhtään kansanedustajaa, oli Soini sitten ehdolla tai ei.
Eikö halua tehdä Lipposia?
Soinin aika on nyt ohi, sille ei voi mitään hän sössi itse ja vastkoot sopastaan.
Ilmeisesti ei edes poliittista suojatyöpaikkaa tule, vaan eläkkeelle..
Säälittävää on se, että loikkari porukka ei ole vieläkään tajunnut tilannettaan.
Hyvä esim on Pirkanmaa johon PS kannatus on nojannut vahvasti kuten Parkano, Kihniö ym lähilue.
Mäkipää ym Elovaarat sotkeneet kentän täysin. Nyt Tiinalla ei mitään mahdollisuutta jatkoon. Ainakin suurin osa äänestäjistä näyttää palaavan PS-n äänestäjiksi ei loikkareita.
Maakunnat ovat lojaaleja PS-puolueelle loikkarit jää ilmaan roikkumaan tyhjän päälle
Ei tulisi mieleenkään , että äänestäisin loikkareita. Tuollaiset onnenonkijat eivät kuulu yhteisten asioitten hoitoon.
Soini seisoo yöllä jääkaapinvaloissa ja miettii niitä monia vihreitä oksia, mistä voisi politiikan hillotolpalta lopettaessaan, elämänsä jatkon polun valita.
Haukkaa kilon edamista vielä toisenkin kulman ja laittaa sen takaisin hyllylle, pohdinnassaan tänäkään yönä ratkaisuun pääsemättä.
Ehkäpä sitten ensi yönä...
Aletaanko vähitellen huomata, että Soini ei taida olla oikein järjissään. Tilanne on sellainen, että oikein kukaan ei voi puuttua hänen kummallisiin ulostuloihin. Kyseessä kuitenkin Suomen ulkoministeri.Hänen puheet vaikuttavat hulluttelulta. Onko se tahallista vai tahatonta. Veikkaisin, että tahatonta. Kontrollikyky on löystynyt. Voisko joku häntä auttaa. On avun tarpeessa.
Ei otettu enää Kiinan matkalle!
eu mepiksi, siellähän on ne suurimmat hillotolpat. :P
Soini haaveilee eurojytkystä, jossa hän olisi mukana. Jytky ns vanhoja puolueita vastaa. Eikös soini ole ollut Suomessa vanhojen puolueiden kepun ja kokoomuksen apupuoluelainen. Kuinka monta kertaa takki voi kääntyä ennenkuin loppukin uskottavuus on mennyt. Ei enää yhtään kertaa. Soinilta on nyt jo mennyt kaikki uskottavuus.
Jytky ei enään onnistu edes housuihinkaan, koska tulee jo vellinä, valuen lahkeita pitkin
kenkiin !
Soini teki kyllä Ison palvelukseb Ps puolueelle se puhdistui , varmaan tämän Jytkyn ainut hyvä teko Ps on nyt se Oikea Suomalaisien puolue ilman luopioita
Yksi syy miksi soini ei lähde on se, että han tajuaa, että vaikka 1-2 uuvattia pääsisi lävitse, niin entäs sitten?
Kertokaa yksi syy mikä motivoisi Soinia istumaan opposition takarivissä yhden miehen ek-ryhmänä ilman mitään valtaa ja asiaa mihinkään?
Ei lähde ehdolle.
18 Nakkimukia vetoa, lähtee ja menee läpi. Toivon myös Oinoselle jatkoaikaa, silloin eduskunnassa kuultaisi pitkästä aikaa kunnon puheenvuoroja, Soinin ja Oinosen huutoja oli mukava kuunnella aikoinaan.
Mutta jos hän loikkaa Harryn leiriin.
Ymmärrän. Hän on tottunut elämään parrasvaloissa vahvana johtamansa puolueen puolueen vaikuttajana. Hänellä on myöskin kokemusta perustamansa puolueen hajottamisesta. Ilman ministeriyttä hän olisi lähes näkymätön rivikansanedustaja.
Toisaalta hän on ymmärrykseni mukaan saattanut kokea, että suomalaiset eivät todellakaan ole hurmahenkisiä perässäjuoksijoita.
Soini saakin mennä pilasi sen puolueen maineen kerralla!
JOko Soinikin loikkasi
Jos koku ylempi taho on Soinin luonut, miksi se teki siitä tuollaisen?
Jäljellä 41 päivää ilmoittaa ehdokkuudesta ja 81 päivää vaaleihin. Soini panttaa sitä ilmoitusta, että ei lähde vaaleihin ehdokkaaksi. Miksi panttaa? Tukee sinisiä, kepua ja kokoomusta loppuun asti.
Outo tyyppi tuo Torvinen, Puhuu Korpelan uskonnollisesta liikkeestä, kun pitäisi puhua asiaa sotesta eli siitä, missä asiassa asiantuntijat ovat väärässä kritisoidessaan sotea.
Loikkaakos Soini demareihin? Huvittaavaa on, että lööppilehdessä hän hehkuttaa kuinka yli puoluerajojen yhteistyö pelää ja kuvassa Jutta Urpilainen. Näyttää siltä, että koko ja kepu ei järjestä suojatyöpaikkaa ja nyt Soini yrittää nuolla demareita ym "takiais" puolueita.
Soinille näyttää tulevan samanlainen mahalasku kuten karjalan-rääväsuu Veikko Vennamolle, historia toistaa taas. Vielä vanhoilla päivillä V V haikaili kepuun paluuta.
Vennamo, Soini ja Väyrynen jos sanois rumasti, sama tauti kaikilla, se pohjaton omahyväisyys.Väyrysellä energiaa ja kykyä nousta pintaan. Soinilta tämä kyky puuttuu. Täytyy pyytää jumala apuun. Tunnen jumalaa sen verran, että se auttaa niitä, jotka itse auttavat itseään.
Soini menee sinne jumalan käsivarsille eli eläkkeelle. Tämä on veikkaus. Ehkäpä jotakin keksii, jos joku ihminen auttaa.
Olen kyllä tässä hieman eri mieltä. Historia ja tulokset huomioiden on kansanedustaja Väyrysellä ja ministeri Soinilla selvä ero. Väyrysen toiminta ja sitkeys muistuttaa lähinnä virvelin kohoa - nousee aina pintaan. Soinin tilanne taas tällä hetkellä muistuttaa lähinnä kohoa tilanteessa, jossa viehe on tarttunut pohjassa olevaan uppotukkiin, jolloin koho aina silloin tällöin, laineiden liplatuksen tahdissa, vilahtaa näkyviin. (ikäänkuin henkitoreissaan)
Niin, yhteinen nimittäjä, narsismi!
Tosi on, että Soini on henkitoreissa tällä politiikkasaralla. Ehkäpä herää eloon jossakin muualla.