Mitä testamentissa pitää mainita tarkalleen ottaen, että se täyttää muodollisuudet ja on pätevä? Onko netissä jossain joku luonnosmalli. Siinä pitää kai olla pari todistajaa jne. Ei ole kovin moninmutkainen. Sen voi tehdä itse, eikö niin? Ja sen voi antaa vaikka pankkiin säilytettäväksi. Ettei sen löytäjä revi sitä tms. Tai voiko sen tehdä sähköisenä nykyään? Varmaankin. Taas tarvittaan apua. Kiitos.
Mitä testamentissa pitää mainita tarkalleen ottaee?
Askareit
35388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Yksinkertaisimmillaan itse testamentin osalta riittää tämä:
Määrään, että kuoltuani kaiken omaisuuteni saa XX.
Paikka ja aika
Allekirjoitus
Nimen selvennys (jos tarpeen)
Todistusklausuuli on sitten erikseen. Siitä seuraavassa:
PK 10:1
"Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä, ja heidän on, sitten kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan allekirjoituksensa, todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Heidän tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta testamentin tekijän vallassa on, tahtooko hän ilmoittaa heille sen sisällön."
PK 10:2
"Todistajat merkitkööt nimikirjoituksensa oheen ammattinsa ja asuinpaikkansa samoin kuin todistamisen paikan ja ajan sekä tehkööt siihen merkinnän muistakin seikoista, joiden he katsovat vaikuttavan testamentin pätevyyteen."
Edellä mainittujen asiaoiden (mm. yhtäaikainen paikalla olo testaattorin allekirjoittaessa tai ... sekä tietoisuus siitä, että kyseessä on testamentti) tulee ilmetä todistusklausuulista.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L10
Pitääkö erikseen kirjoittaa, että todistajat olivat paikalla yhtäaikaa ja ymmärsivät mitä olivat todistamassa. Pitääkö olla tälläinen lause todistajien jälkeen?
Ja muuten kiitos vastauksesta. Sitä mietin voisiko näitä asiakirjoja tallentaa jonnekin sähköisen muotoon koska paperi on aina paperi ja tuhottavissa.
"Pitääkö erikseen kirjoittaa, että todistajat olivat paikalla yhtäaikaa ja ymmärsivät mitä olivat todistamassa. Pitääkö olla tälläinen lause todistajien jälkeen? "
Pitää. Mutta ei todistajien jälkeen, vaan todistajat todistavat allekirjoituksellaan sen, mitä peperissa seisoo ENNEN todistajien allekirjoituksia (eli ns. todistusklausuulissa). Ja hyvä olisi siitäkin mainita, että testamentin tekijä - jonka todistajat ehkä hyvin tuntevat - todistajien mukaan oli terveessä ja täydessä ymmärryksessä eli ymmärsi, mitä teki.
Eipä tuollaista sähköistä tallennusta ole. Testamentin kaikkine allekirjoituksineen voi varalta laatia useampana yhtenevänä kappaleena ja säilyttää niitä eri paikoissa, yksi vaikkapa testamentin saajan hallussa. - Jos mieli muuttuu, testamentin peruutus on tehtävä uudella testamentilla, jollei vanhan testamentin kaikkia kappaleita saa tuhotuksi.
No mulla tuo todistuslauselma on täsmälleen näin ( nimee lukuunottamatta siis :) :
"Vartavasten kutsuttuina ja yhtäaikaa läsnäolevina todistamme, että Teppo Testamenttaaja, jonka henkilöllisyyden olemme tarkastaneet, on tänään terveellä ja täydellä ymmärryksellä sekä vapaasta tahdostaan ilmoittanut edellä olevan sisältävän hänen vimeisen tahtonsa ja testamenttinsa sekä, että hän on tämän testamentin omakätisesti allekirjoittanut."
Ja kröhöm - jos nyt vähänkin jonkinlainen tuttupiiri on tuo testamenttaaja todistajat, niin kyllähän sen allekirjoitussivun 3 nimee voi käytännössä allekirjoitella vaikka kolmena eri päivänä ja missä järjestyksessä tahansa - esim. kierrättämällä kirjeessä ko. sivun eri paikkakunnilla sijaitsevien todistajien kautta takaisin itselle - ehkä epävirallista, mutta käytännöllistä.. ;)
Testamentin sähköinenkin "Word-versio" kantsii säilöä pariin paikkaan itselle, niin on sit helppo muokata tarvittaessa. Nimmareitahan tuohon ei saa, paitti skannaamalla aidon nimmarisivun ja liittämällä sen dokumentin muuhun runkoon vaikkapa pdf-mergaamalla - kyseessä on tällöin kuitenkin vain kopio.
Käytännöllistä juu, mutta toivottavasti on sitten jonkinlainen tuttupiiri, koska testamentti menee moitekanteella nuriin kuin korttitalo, jos vaikkapa todistajat eivät ole olleet yhtä aikaa läsnä allekirjoittamassa.
Nojuu - tosiaan vähän kuviteltu esimerkki, mutta mahdollinen.
Minkähänlainen sit olisi tilanne, missä joku a) hoksaa ja b) viitsii alkaa epäilemään testamentin pätevyyttä siitä syystä, koska "mahdollisesti" allekirjoitukset eivät ole ilmestyneet papereihin yhdessä ja samassa tilaisuudessa? Ilmeisesti sit joku omasta mielestään ulkopuolelle jäänyt... :)
"Ilmeisesti sit joku omasta mielestään ulkopuolelle jäänyt... "
Kelpoisuus testamentin moittimiseen on ainoastaa sellaisella, jonka oikeutta testamentti loukkaa eli perillisellä tai kilpailevan testamentin edunsaajalla.
Kaikkien allekirjoitusten ei tarvitse olla tehtyjä yhdessä ja samassa tilaisuudessa. Testamentin tekijän allekirjoitus voi olla valmiina, kun todistajat saapuvat. Tällöin testaatorin tulee todistajien läsnä ollessa myöntää testamentissa oleva allekirjoitus omakseen. Selvintä tietysti on, että kaikki kolme allekirjoitusta tehdään samassa tilaisuudessa.
Tämä edellinen oli hyvä kiteytys allekirjoitusaiheeseen.
"Minkähänlainen sit olisi tilanne, missä joku a) hoksaa ja b) viitsii alkaa epäilemään testamentin pätevyyttä siitä syystä, koska "mahdollisesti" allekirjoitukset eivät ole ilmestyneet papereihin yhdessä ja samassa tilaisuudessa? Ilmeisesti sit joku omasta mielestään ulkopuolelle jäänyt... :)"
Testamentissa tahtoo olla kyse siitä, että omaisuutta ohjataan muulle taholle kuin sille, jolle se lakimääräisen perimyksen mukaan päätyisi. Sen vuoksi ei liene harvinaista, että mielestään ulkopuolelle jäänyt löytyy. Ja jos asioita tuntee, tuon seikan epäilemisestä on oikein hyvä vaikka lähteä liikeelle, kun se on niin vahva pätemättömyysperuste.
"Kelpoisuus testamentin moittimiseen on ainoastaa sellaisella, jonka oikeutta testamentti loukkaa eli perillisellä tai kilpailevan testamentin edunsaajalla."
Ei ihan noin,kilpailevan testamentin edunsaaja EI nosta testamentin moitekannetta vaan kyseeseen tulee erilainen kanne.
Moitekanne nostetaan vain laissa määrätyillä perusteilla ja jos perusteet ovat eri niin silloin kyseessä ei ole testamentin moitekanne.
Pesänjakajan toimivallasta KKO:2011:57
Korkein oikeus linjasi pesänjakajan toimivaltaa uudessa ratkaisussaan. Tämän ratkaisun mukaan pesänjakaja ratkaisee kysymyksen holografisen testamentin pätevyydestä. Oikeuskirjallisuuden kanta on aiemmin ollut toinen. Ratkaisun mukaan rinnakkaisen testamentin edunsaajalla ei ole edes oikeutta saattaa kilpailevan testamentin pätevyyttä tutkittavaksi eri oikeudenkäynnissä, vaan asian ratkaisee tästä eteenpäin aina pesänjakaja.
Varsinainen moitekannehan tuo kilpailevan testamentinsaajan nostama kanne ei ole ollut, sitä esim. ei ole koskenut 6 kk:n kanneaika (vaan kohtuullinen aika) testamentin tiedoksiannosta, jota myöskään ei ole säädetty tehtäväksi kilpailevan testamentin saajalle. Kysymys on joka tapauksessa toisen testamentin riitauttamisesta. Siten lähimmän perillisen ohella tällaisen testamentin edunsaaja voi vaatia toisen testamentin pätemättömäksi julistamista muotovirheen perusteella, mistä nyt on ollut kysymys.
Tuo KKO:n ratkaisu, joka todella muuttaa aikaisemman oikeuskirjallisuuden kannan, oli minulle uutinen, kun en enää vuosiin ole ollut tällä saralla aktiivinen. Riitatilanteessa siten tarvitaan ensi vaiheessa pesänjakaja, jonka päätöksestä vasta voi viedä asian käräjäoikeuteen.
Mikä paikka olisi paras säilytyspaikka. Ehkä pankki mutta kenelle se sieltä menee jos ja kun sen tekijä kuolee. Onko jokin paikka joka on osoittautunut hyväksi? Tallekokerokin on huono, kun ei ihan tiedä, kuka sinne ensimääiseksi menee. Jos olisi jokin näkemys?
Jos nyt kaikenmoiset saivartelut jätetään pois, niin pankin tallelokeroonhan aina yksi kappale ehdotetaan säilöttäväksi - ja hyvä niin. Toinen ketale sit itellä tai muulla luotettavalla taholla/henkilöllä. Itsellä säilytykset ovat tallelokero oma komero :)
Tallelokerolle pääsee pesän osakkaat yhdessä tai heidän keskuudestaan valtakirjalla asioita hoitava henkilö tai osakkaiden niin halutessa ulkopuolinen pesänhoitaja - joka tapauksessa sen on syytä olla henkilö, joka jotenkin alkaa kasaamaan asioita Perunkirjoitukseen.
Alkuvaiheessa tallelokeron sisältö luetteloidaan by pankki - ja asiakirjoista saa käsiinsä kopiot. Sit joskus perinnönjaon jälkeen pankki luovuttaa alkuperäiset dokumentit / muun sisällön. Näin mulle Nordeassa tämä taannoin kerrottiin - luulis, että käytäntö on suunnilleen yhtenevä jokaisessa pankissa. Nordeassa kertoivat, että heillä tallelokeron avauksessa on aina kaksi toimihenkilöä mukana - siis näissä, kun perikunta on tulossa looraa avaamaan.
Oma kassakaappihan on tietysti myös hyvä - ainakin, jos sellainen talossa jo on olemassa. En nyt oikein tiä kantsiiko kaappia ostaa itelle pelkän testamentin säilytykseen - ehkä vähän krouvia touhua... :)
Jos tietää jo etukäteen, että päivityksiä aika ajoin tulee tehtäväksi, niin silloin suosittelen pitämään paperit omassa kontrollissa (= ei kavereilla, vaan tyyliin itellä tallelokerossa)
Itse suosittelen että testamentti annetaan lakitoimistoon säilytettäväksi ja sitten joku lakimies toimeenpanee testamentin kun aika jättää.
Minä taas en suosittele sitä. Jonkun pitäisi silloin tietää ottaa ja haluta ottaa yhteyttä oikeaan lakitoimistoon testaattorin kuollessa. Kuulee juttuja toimistoissa lojuvista testamenteista, joiden testaattorit olisivat jo toistasataa vuotta vanhoja, jos eläisivät...
Pankin tallekelokero on suositeltavin paikka, vaikka lakitoimistot saattavat ottaa testamentteja säilytettäväksi siinä toivossa, että olisivat aikanaan luontevia tahoja pesänselvittäjän ja/tai pesänjakajan tehtäviä mahdollisesti täytettäessä.
No, asianajaja saattaa olla puolueellisempi kuin pankin virkailijat, jos testamentteja on vain yksi. Joten paras varmaan on, että niitä olisi 2-4 kpl ns varmoissa paikoissa. Ainakaan ei pidä jäättää paperia piironginlaatikkoon nk tapana on. Kaikkein parasta on tuhlata kaikki, niin ettei tämä asia ole kummittelmassa. Yhtä kujanjuoksua muuten sukulaisten, mahdollisten muiden edusaajien ja kuoleman kanssa tuo loppuelämä, jos testaamenttia pitää päivittää tämän tästä.
"Joten paras varmaan on, että niitä olisi 2-4 kpl ns varmoissa paikoissa."
Asia ei ole näin. Oikeuskäytännössä tulkitaan tilanne mahdollisesti niin, että jollei kaikkia alkuperäisiä kappaleita löydy, testamentti saattaa olla peruutettu. testamentin laatiminen useina alkuperäisinä kappaleina siis vain heikentää varmuutta siitä, että testamentia ei ole peruutettu.
Parasta on laatia vain YKSI testamentti ja siitä ottaa tarvittaessa kopioita. Alkuperäinen kappale on syytä säilyttää varmalla tavalla, jollei jää epäselvyyttä, onko testamentti peruutettu. Jos ainoastaan kopio(ita) löytyy, testamenttia ei kuitenkaan automaattisesti pidetä peruutettuna, jos voidaan olettaa alkuperäisen kpl:een joutuneen kadoksiin testamentintekijän tahtomatta.
Puhuin yhdestä testamentista ja sen kopioista. Eikö ole ihan ok, että alkuperäisestä testamentista on olemassa kopioita. Kun tämäkin on näin vaikeaa, niin pitääkö kopioiden olla oikeaksi todistettuja?Niitä varmaan saa olla about 2-4 edelleen varmoissa paikoissa, niiden heikentämättä asiaa. Entäs jos alkuperäinen katoaa onko kopio lainvoiminen? Pankin tallelkoro edelleen kai sitten on varmin paikka. Sähköistä tallennusmuotoa odotellessa, mikä olisi helpointa. Tosin nokelat sukulaiset voisvat käydä siellä vähän hakkeroinassa asiaa melensä mukaan.
Jos ainoa alkuperäinen katoaa, lähtökohtaisesti testamentti katsotaan peruutetuksi. Jos osoitetaan, että katoaminen on tapahtunut testaattorin tahtomatta, esimerkiksi tulipalossa, testamentin kopio saatetaan oikeuden päätöksellä julistaa alkuperäisen veroiseksi. Siis saatetaan julistaa, mikä ei ole sama kuin julistetaan.
Jos taas testamentti on tehty kahtena alkuperäiskappaleena (toinen testamentin saajalle) ja testaattorin kappaletta ei löydy (voi olla hyvässä piilossa!), testamentin peruutetuksi julistaminen edellyttää näyttöä ainakin siitä, että testaattorilla on ollut peruuttamisen aikomus tai/ja että hän pyynnöstä huolimatta ei ole saanut kaksoiskappaletta takaisin siltä, jonka hallussa se on - ja ehkä myös siitä, että hänellä ei ole ollut mahdollisuutta / ymmärrystä tehdä uutta testamenttia, jolla kumoaisi entisen.
Thanks, siis sen voi tehdä kahtena ja ehkä kolmena alkuperäisenä kappaleena? Tämä on hyvä asia.
Sinähän muutama vuosi sitten kerroit, että on sallittua polttaa tai repiä testamentti. Kun sinulle annettiin asiasta valaiseva esimerkki, et suostunut enää keskustelemaan. Oletko muuttanut kantasi?
Ps. Älä suotta käyt haukkumaan tapasi mukaan, vaan vastaa tällä kertaa asiallisesti.
Jos on yksi ainut testamentinsaaja niin hän tosiaankin voi polttaa sen jos haluaa.
Tämä pätee jos testamentissa ei ole määräyksiä esimerkiksi avioehdon poissulkemisesta.
Mutta jos on pelkästään vaikkapa että koko omaisuus henkilölle a ilman mitään muuta määräystä niin silloin henkilö a voi polttaa testamentin ihan milloin vain.
En suostunut jatkamaan kinaa tyhjäpään kanssa, joka ei rautalangastakaan ymmärtänyt, mistä silloisessa tapauksessa oli kysymys. Tyhjäpään kanssa en tietenkään nytkään ryhdy kinaamaan. Harakalle siinä hopeita tarjoaisi; hukkaan mennyttä aikaa.
Kerrottakoon sen verran muille, joilla järki ehkä pelaa, että ko. vuosien takaisessa tapauksessa testamentin olisi repinyt sen ainoa edunsaaja, jonka hyväksi testamentti oli tehty. Repiminen ei siten olisi loukannut kenenkään muun etua.
"Kerrottakoon sen verran muille, joilla järki ehkä pelaa, että ko. vuosien takaisessa tapauksessa testamentin olisi repinyt sen ainoa edunsaaja, jonka hyväksi testamentti oli tehty. Repiminen ei siten olisi loukannut kenenkään muun etua. "
Entäs jos tällä perillisellä on omia lapsia ja lapset ovat myös testaattorin jälkeläisiä..
Pitää muistaa sijaantulo.
Mikähän on, ettei Suomessa saada aikaiseksi Testamenttirekisteriä?
Tuolta sitten tarkastettaisiin, oliko vainajalla testamenttia vai ei - ja jos tuolta ei löydy, ovat mahdolliset löytyneet 'kaksoiskappaleet' mitättömiä.
Kaikenmaailman hlötietoja on miljoonissa rekistereissä jopa tietämättämme mut testamenttia ei saada arkistoitua...
Miksi kirjoitat kaksoiskappaleen heittomerkeissä? Kaksoiskappale on kaksoiskappale, siinä on kaikki samaa kuin toisessa kappaleessa eli nuo kaksi ovat yhteneväiset = toistensa kaksoiskappaleet.
Jotta esittämäsi systeemi voisi päteä, lakia tulisi muuttaa siten, että testamentti on muodon puolesta pätevä vasta, kun se on säädetyllä tavalla rekisteröity - siis avioehdon tavoin. Olisihan tuo tietysti mahdollista.
Aviohto kuitenkin on tällä tavoin julkinen lähinnä kolmannen osapuolen edun takia, jotta avioliittolain pääsäännöstä poikkeamisesta voidaan tarvittaessa luotettava tieto saada. Testamentti sen sijaan on vain kahden osapuolen asia: tekijän ja saajan.
'Kaksoiskappaleella' (sitaateissa siis) tarkoitan tuossa sellaista testamenttipaperia, mikä mahdollisesti on jäänyt lojumaan johonkin piirongin laatikkoon, vaikka jo kertaalleen rekisteröity testamentti olisi vedetty takaisin ja tuhottu - ja siis palattu aikaan ennen testamentin olemassa oloa. Tällöin tuo alkuperäinen kaksoiskappale ( mahdolliset useammatkin) olisi ikään kuin muuttunut 'kaksoiskappaleeksi' eli mitättömäksi ;)
Ehkä tuossa ajattelin kerralla jo liian pitkälle asioita aikana, kun testamentin rekisteröintikuvio olisi olemassa... :)
Juu tokihan tuo rekisteröintiasia kaikkiaan tarvitsisi lain muutoksen, mutta niitähän aika ajoin tarvitaan ja tehdään tässä maailmassa erinäisten asioiden säätämiseksi mahdolliseksi..
Nimim. Tosi Nolo: "En suostunut jatkamaan kinaa tyhjäpään kanssa, joka ei rautalangastakaan ymmärtänyt, mistä silloisessa tapauksessa oli kysymys. Tyhjäpään kanssa en tietenkään nytkään ryhdy kinaamaan. Harakalle siinä hopeita tarjoaisi; hukkaan mennyttä aikaa."
Toivehan oli, että Tosi Nolo olisi pysynyt asialinjalla, mutta turha toive. Vanha ja seniili jäärä ei pääse tavoistaan.
Nimim. Tosi Nolo: "Kerrottakoon sen verran muille, joilla järki ehkä pelaa, että ko. vuosien takaisessa tapauksessa testamentin olisi repinyt sen ainoa edunsaaja, jonka hyväksi testamentti oli tehty. Repiminen ei siten olisi loukannut kenenkään muun etua."
Seniili jäärä muistaa tuonkin asian tarkoituksenmukaisesti väärin ja tietenkin omaksi edukseen. Kyse oli siitä, että kuolinpesän osakkaat tai osa heistä "unohtaisi", repisi tai polttaisi testamentin. Tosi Nolo huomasi virheensä annetun esimerkin kautta, mutta ei oikaissut virhettään vaan hiljeni kokonaan.
Tosi noloa hänelle, hän ei vain opi. Täytyypä kaivaa esille Nolon vanhat toilailut, niin näkee uudemmatkin lukijat asian.
Tapansa mukaan nykyinen nimimerkki Nolo123, entinen 00530 o.s. Nix-Nax vääristelee asioita. Kyse oli erityisesti sijaantulijoista sekä verottajasta, jos testamentti revitään tai poltetaan. Jutussa esitettiin hyvä esimerkki, jolloin Nax luikki pakoon huutamalla isoon ääneen diletanttia ja typerystä.
Nimerkki Nix Nax kirjoitti näin: "Kuinka vaikeaa voikaan jollekulle olla sen ymmärtäminen, että jos testamentin ainoa edunsaaja "unohtaa" testamentin tai jopa sen repii (mikä moralistille on ahdistava ajatus), ainoa oikeuden menettäjä (eli uhri) on hän itse. Kun hän ei itseensä rangaistus- tai muuta vaadetta kohdista, ei sitä voi tehdä kukaan muukaan."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/12196510/mita-tehda-testamentin-ja-perinnon-kanssa
Testamentin "repiminen tai unohtaminen" on lainvastaista. Perintökaaressa on säädetty, ettei kukaan voi hyötyä testamentin salaamisesta tai hävittämisestä. Asiassa saattaa olla hyötyjiä vahingonkärsijöitä. Luopujan rintaperilliset saattavat hyvinkin olla taloudellisen vahingon kärsijöitä ja kärsiä siten oikeudenmenetyksiä, koska luopujan ilmeinen aktiivinen halu luopua perinnöstä (testamentista) koko sukuhaaran osalta sisältää aktiivisuuden lisäksi myös lainvastaisuuksia.
///
Niin, aikaisemmassa keskustelussa oli lyhykäisyydessään kysymys tästä:
On tehty testamentti A:lle, jolla on lapset B ja C.
A luopuessa testamentista, A:n sijaa tulevat hänen lapsensa B ja C. Lapset saavat sen osuuden perittävän tekemän testamentin mukaisesti, joka testamentilla on määrätty A:lle.
Jos A hävittää (unohtaa, repii, polttaa jne.) testamentin, B ja C eivät voi vedota hyväkseen testamentista luopumiseen vaan kärsivät vahinkoa.
Nolo123 ei liene missään vaiheessa oivaltanut, että lastenlapsilla on toissijainen oikeus testamentin mukaiseen osuuteen, mikäli edunsaajaksi merkitty A luopuu oikeudestaan testamenttiin tai jää testamentin suhteen passiiviseksi.
A:n lapset C, D, E ja F voivat saattaa oikeutensa itsenäisesti voimaan vetomalla testamenttiin ja PK 11:6 oikeusohjeeseen.
///
Vielä tänäänkään Nolo123, entinen Nix-Nax ja omaa sukua 00530 ei ole myöntänyt virhettään, joka on selvä ja sangen ilmeinen kaikille muille, paitsi itse seniilille jäärälle.
Jäämme odottamaan anteeksipyyntö väärien neuvojen antamisesta ja lain rikkomisesta. Älkää "unohtako", repikö tai polttako testamenttia ilman konsultointia oikean lakimiehen kanssa.
Onkos sulla vielä se vanhanmallin transiitti?
Nix naxilla vai?
"Jutussa esitettiin hyvä esimerkki, jolloin Nax luikki pakoon huutamalla isoon ääneen diletanttia ja typerystä."
Samaa rataa hän on jatkanut jo reilun vuosikymmenen ajan - ellei kaikki mene kuten hän sanoo, hän suuttuu. Nixnax kuvittelee olevansa taivaan lahja maailmalle ja ainakin tälle foorumille. Se on wannabe loijer, mutta ei riittänyt pää oikeustieteellisen pääsykokeissa.
-Naxilla on paljon hyviä kommentteja täällä ja yleensä vielä tukee ne Perintökaaren lainauksilla - miinuspuolella on sit hänen sulaminen jankkaamiseen sekä melko helppo syttyminen muiden kommentoijien suoranaiseen rääpimiseen.
Joo, Naxilla on tietoa, mutta se ei myönnä virheitään. Koskaan. Ja hermot sillä on kuumana kuin veturin pannu.