Systemaattisesti salattu kansalta

TörkeääSalaamista

Oulun raiskauksissa on selvästi salattu nuo tyttöihin kohdistuneet rikokset, jos puolivuotta on jo kulunut tapauksista niin jotain tiedonpimitystä on tapahtunut ? Mitä ilmeisemmin tuo salailu on ylemmältä taholta laadittu ja nyt sitten sattui joku puhumaan ohi ja antoi asian ilmi.
Näitä lapsiinkohdistuneita raiskauksia on varmasti muuallakin eikä Oulu ole mitenkään siinä erikoinen paikka, että vain siellä tätä rikollista toimintaa tapahtuisi. Kohta saamme tietoomme lisää näitä lapsiinkohdistuneita tapauksia, kun ihmiset uskaltavat ilmoittaa niistä, vaikka poliisin taholta se on kieletty. Onko kyseessä se poliisin ilmoittama jäävuorenhuippu joka nyt alkaa tulla esille jota poliitikot ja Sipilän hallitus on salaillut ?

19

51

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noitahanriittääkyllä

      Mitenkähän vastaava on muiden suurimpien kaupunkiemme kohdalla, joihin matuja on pesiintynyt runsaasti? En jaksa uskoa, kuinka näissä kaupungeissa ei olisi vastaavaa ilmiötä. Taitavat jotkut poliisilaitokset suomessa yhä jatkaa hallituksen tukemista hiljaisuudellaan. Mikäli näin on, silloin poliisi puoliksi edesauttaa vastaavan jatkumista ja evää kohonneeseen riskiin varautumisen ja siltä suojautumisen, noiden kaupunkien lapsilta ja heidän vanhemmiltaan.

    • HölmölässäMeOllaan

      Jos tuo salailu paljastuu on se tämän Sipilän hallituksen viimeinen teko. Kansa on nyt saanut tarpeekseen tästä rikollisten elättämisestä ja maahamme tilaamisesta.

    • Salailua on varmasti tapahtunut ja uskon että sitä tehdään edelleen muiden kaupunkien kohdalla. Nyt olisi hyvä ihmisten tuoda kaikki asiat esille mitä tietää. Ihan jo sen takia että ihmisiä pitää varoittaa tästä asiasta. Hyvä olisi jos tästä vastuussa olevat ihmiset saataisiin tuomiolle.
      Tästäkin asiasta eräät ihmiset ovat puhuneet jo vuosia. Nyt ne alkaa tulla esiin ja tilanne voi jopa pahentua jos ei tehdä isoja muutoksia maahanmuuttoon liittyen. Äänestäkää edes oikein !

    • Vjvjjvhhhhj

      Muiden suomen kaupunkien johdossa vasemmisto vihreät on niin vahvassa vallan kahvassa siellä salailu onistuu paremmin....

    • HölmölässäMeOllaan

      Sitten kupla puhkeaa ja koko paska leviää kaikkien tietoon, ei Oulu ole ainut paikka missä nämä terroristit sikailevat. Vaalien jälkeen vihervasurit nousevat hallitukseen niin sitten tämä maamme on täysin menetetty ja saattaapa Euroopassa syttyä sotakin näitten muslimien aloittaessa mellakoinnin samoin mitä heidän kotimaassakin.

    • pspoliisitolemassa
    • jäätävääpuhetta

      Mitä se tarkoittaa kun poliisi puhuu jäävuoren huipusta?
      Tuollaista ei puhuttaisi ellei olisi tietoa mitä muuta siellä vielä on tulematta julki.
      Jäävuoresta on näkyvissä yksi kymmenesosa.
      Onko Oulussa julkitulemattomia lasten hyväksikäyttöjä ja raiskauksia satoja?
      Onko rikollisia maahanmuuttajia toista sataa?
      Onko itsemurhaan ajutuneita lapsia ei yksi vaan kymmenen?
      Pitkään se yksikin valheellisesti kiellettiin.
      Kertokaa, poliisit, millainen se jäävuori on.

    • kalloihin

      Onko maahanmuuttajille selkeästi ja ymmärrettävästi tiedotettu ja tai opastettu Suomen yhteiskunnan lainsääntöjä ja tai elämisen ehtoja. Onko kirjallisesti testattu varsinkin nuorille miehille nuorten tyttojen koskemattomuutta ja rankaisemista väkivallan käyttämisesta. Ja kalloihin iskostettu!

    • gnhdhffhfhd

      Rikolliset, terroristit ja ex sotilaat on v. 2015 päästetty tänne ilman mitään syytä tai turvapaikan tarvetta. Ongelmien alkaessa ei valittu oikeaa tietä, ongelman hoitaminen, vaan ongelmasta kertojien systemaattinen hiljentäminen ja vainoaminen.

      Ongelmasta ovat yksin vastuussa sekä valtionhallinto, ongelmien kieltävä ja salaileva suvakkimedia ja punaviherhörhöjen porukka. Nyt selkä seinää vasten on muka tullut yllätyksenä asiat. HAHAHAHAHAH!!!!

      Muistatteko kuinka tärkeää oli myös saada tuhottua MV-lehti? Sehän kertoi jo v. 2015 ihan oikein terroristeista, rikollisista sekä aivan oikein mitä on tulevina vuosina edessä.

      Kyllä pistää vihaksi.

      • sipilänsuomisalaus

        vihaksi pistää


    • epbiityer

      Tämä juttu ei tullut kenellekään yllätyksenä. Nyt sitten valtaapitävät itkevät
      krokotiilinkyyneleitä. Tekopyhät hurskastelijat. Oksettavaa.

    • USAn_hyvä_liittolainen
    • Voipyhäuyksinkertaisuus

      Juuri nyt Mykkänen kertoi, että nettipoliisin toimintaa tehostetaan jolloin voidaan asioihin vaikuttaa.
      Samoin hän kehui Oulun poliisin toimintaa.
      Yhtä tyhjän kanssa.
      Sipilä myöskin samoilla linjoilla.
      Tyhjää löpinää.

      • markoforssi

        Netin kauttahan näitä lapsia houkuteltiin ja narrattiin.
        Mitä se nettipoliisi oikein tekee, eikö koko aikana ole löytynyt mitään epäilyttävää kun jäävuorellinen lapsia on houkuteltu netin kautta raiskattaviksi?
        Toiminta on jatkunut, mitä - vuoden, kaksi, kolme?
        Mitä nettipoliisi on sinä aikana löytänyt?
        Vihapuhetta.


    • eduskunta_saatille

      Vois lähettää koko eduskunnan saattamaan näitä rikollisia pelkästään menolipulla. NYT RIITTÄÄ salailu, paapominen ja rahan syytäminen rajan yli läpsytelleille.

    • Kuiskaajarajala

      Persut on kertoneet 20 vuotta mitä holtiton ja valvomaton maahanmuuttoaalto tuo tullessaan.
      Eli sitä saa mitä tilaa.
      Onko tapahtuneet muka jollekin ollut yllätys. Ei niin tyhmiä ja naiveja ihmisiä olekaan ettei olisi ollut jo etukäteen tiedossa mihn johtaa se että otetaan nuoria sotilaita maista joissa kulttuuriin kuuluvana kuuluu länsimaalaisten naisten häpäiseminen.
      Ovat itse vielä asiasta ylpeillen kertoneet myös teidotusvälineissä vuositolkulla.

      Ihan turha itkeä jonkun Oulun tapahtumista.
      On hyttysen ininää siitä mitä muissa kaupungeissa on jo vuosia tapahtunut.
      Asiat on vain salattu systemaattisesti. Nyt kun asiaan liittyvät kansalaiset ovat tuoneet asioita esiin onkin tiedostusvälineet yllättäen mukana esimerkiksi viime kesänä (siis viime kesänä???) Oulussa tapahtuneista raiskauksista mamujen toimesta. Ja esille on tullut vain 10% Oulun tapahtumista kuten viranomaiset tänään ovat kertoneet.

      Missä ovat vihervasemmiston ylistävät kommentit asioiden suhteen??? Ovat olleet koko ajan tietoisia miten asioiden oikea laita on ollut mutta siitä huolimatta kannattavat mamujen toimintaa ja toiminnan salaamista kaikin keinoin.
      Näitä raiskaajia ei heidän mukaansa saa rangaista johtuen kulttuuriin kuulivista seikoista joiden mukaan raiksaaminen on osa lähtömaan kulttuuria!

      Ääneta vihreitä niin raisaajia saadaan myös sinun naapurustoon.

      • soinihylkästoninvai

        Halme sanoi eduskunnassa että tappi perseeseen ja takas

        vieläkö naurattaa?


    • TyytyväinenEnemmistö

      "...jos puolivuotta on jo kulunut tapauksista niin jotain tiedonpimitystä on tapahtunut ?"
      Taas täällä ollaan täysin ulalla rikostutkinnasta.

      Poliisilla on usein vallan asialliset syyt olla hiljaa rikosepäilystä. Kun uhrina on alaikäinen, uhria ja hänen perhettään pitää suojella. Kun epäiltyjä tekijöitä voi olla useita, kaikki tekijät halutaan kiinni. Muistamme, miten ensimmäisen tutkinnan osalta yksi tekijöistä pääsi karkuun aina Saksaan saakka. Tässäkin tapauksessa tieto tutkinnasta vuoti ja vuotajana oli ilmeisimmin Oulun äärioikeiston pölvästi.

      Oulun poliisi on kiitettävästi tiedottanut Oulussa tehdyistä rikoksista. Malttamattomat torvelot eivät vaan jaksa odottaa tiedottamista vaan uskovat, että pubipetterin pitäisi saada kaikki tieto ensimmäisenä baaritiskille. Eihän se niin ole.

    • hx2

      ps kaikki johtuuu ….. tuosta meidän herra juha sipp……..
      koska ei kieltänyt …. noita ! tulemasta
      Irak ukkoja....
      hän anto luvan !!!
      jos kukaan muistaa

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      121
      6922
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3797
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2615
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      286
      2500
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2121
    6. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      10
      1956
    7. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1820
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      135
      1411
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      72
      1336
    10. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1305
    Aihe