Nyt ei sovi perääntyä natseille ja antaa rasismin päästä ottamaan valtaa muutamien yksittäisten tapausten takia. Pakolaisia on otettava jatkossa entistä enemmän vastaiskuksi rasismia vastaan ja näytettävä suomalaisille, että mikään ei estä Suomea toteuttamasta humanitaarista velvollisuuttaan auttaa hädänalaisia pakolaisia. Pakolaisista 99.8% on kunnollisia ja ihania ihmisiä, tämän 0.2% takia kärsivät nyt kaikki hädänalaiset. Sama kuin sanoisi että kaikki suomalaiset miehet ovat vaimonhakkaajia vain koska 0.2% suomalaisista miehistä hakkaa naisiaan! Yleistämisen on loputtava, hädänalaisia autettava ja pakolaiset jätettävä rauhaan ja kaikki tuki annettava kotoutumisprosessin edistämiseen ja ennen kaikkea, turvapaikanhakijoita otettava kymmenkertaisesti enemmän kuin aiempina vuosina niin, että heidän prosentuaalinen osuus väestöstä alkaa olla niin suuri, ettei suomijuntit enää pysty harjoittamaan rasismia samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa valkoiset eivät voi enää harjoittaa rasismia mustia kohtaan.
Pakolaisia otettava entistä enemmän
7
<50
Vastaukset
- matokoukkuu
Sipilähän siihen al_jazeeran ilmoitukseen 2015 laittanut talon kuvansa lisäksi 3 nuorta blondia lisähoukutukseksi. Kaikki jotka mainoksen nähneet, tietää. Siellä se on vieläkin.
En laita linkkiä tähän, koska se poistetaan heti.Eipä tuohon linkkiä tarvita, ihan sopivilla hakusanoilla löytyy kuvat vastaanottavista suvakeista ja tarjotusta majoituksesta, jonka noble-minded sippilä on maailmalle levittänyt.
Mahtaa fazerin vihapuhe-robotilla olla nyt tekemistä, kun vaalien takia on jouduttu julkaisemaan fakta- tietoa näistä kotoutujista.
- vatserilta
Kannattaa ottaa
#pääpoismatunperseestä - takaisin_kotiin
Pakolaisista päästävä eroon entistä enemmän.
- meneitsesinne
Mitä jos aloittaja muuttaisi itse matumaahan !
- tajutkaa
sodat tulee lopettaa jo tänään. vain niin loppuu pakkomaksu mamutus ongelmineen.
Tuo on totta, miksi ihmeessä niitä tänne tarvitaan kun täältä on aivan vapaa valta lähteä rikastumaan sinne aitoon alkuperäiseen ympäristöön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4761723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781487Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641338Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H151299- 100895
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19856- 46777
Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65736Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15701