Nyt tarvittais jo jotain v.vennamoa oikeasti ottakaa ne raiskaajat kiinni
"16 epäiltyä, yksi vapaalla jalalla, uhrien määrä lähestyy kymmentä – ainakin tämä Oulun seksuaalirikosepäilyistä tiedetään
Poliisi tiedotti perjantaina uusista epäilyistä ja lauantaina se tarkensi yhden epäillyn tilannetta."
"Perjantaina poliisi kertoi, että yksi uhreista on kuollut syksyllä. Hänen kuolinsyytään ei ole kerrottu julkisuuteen. Poliisi kertoi ainoastaan, että kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta ja ettei kerro asiasta enempää, koska kyse on kuolinsyyn selvittämisestä.
Kaikki epäillyt ulkomaalaistaustaisia, suurin osa 20–30-vuotiaita, nuorimmat alaikäisiä
Yhteensä epäiltyjä on nyt kuusitoista, kaikki ovat ulkomaalaistaustaisia. Ylen tietojen mukaan aiempien tapauksien epäillyissä on mukana henkilöitä ainakin Irakista, Afganistanista, Eritreasta ja Syyriasta.
Heistä osa on tullut Suomeen turvapaikanhakijoina ja osa kiintiöpakolaisina."
https://yle.fi/uutiset/3-10593609

Vastaukset 1
Vanhimmat
Suvakin mielestä pojat leikki (ihmishengillä tosin).
https://yle.fi/uutiset/3-10542567