Jos naapurimme Venäjä ei olisi valinnut sotauhoa ja naapureiden maiden anastamista politiikkansa sisällöksi, elelisimme me suomalaiset täällä pohjan perillä kuin Herran kukkarossa.
Realiteetti kuitenkin on, että aseiden kalistelu itänaapurissamme jatkuu eikä edes liennytystä ole näköpiirissä.
Mielipidevaikuttaminen venäläisiin on tehty mahdottomaksi sananvapauden rajoituksilla.
Ainoa keinomme selviytyä on sama kuin ennen toista maailmansotaa: yrittää luovia jollain lailla sotamahtien välillä.
Suomen geopoliittinen asema
15
<50
Vastaukset
- naapuruussopu
Omaa hölmöyttä on jatkuvasti kärjistää välejä. Viisautta on hyödyntää .Idässä on valtavat luonnonvarat ja markkinat länsimaistumisen myötä.Suomi lähti kauppasulkuun Eu :n vaatimuksesta samaan aikaan muut Eu maat hyödynsivät kauppa mahdollisuutta itään.
Turha meuhkaaminen ja jatkuva oman aseman kärjistäminen ei ole eduksi maallemme. Suli ja Putin istuivat kesäsellä sovinossa Savonlinssa eikä ollut sodasta tietookaan. Josko jo opittais hyviä naapuruus suhteita hyödyntämään. Putinilla on paremmat vankilatkin ku meilla ja koulutus tuolla kun omissamme. Suomessa kun on nyt tilanne riitäytynyt käsistä ,josko kysyttäisiin Putinilta koulutus apua ,kuinka saadaan munat pysymään holsterissa - HerääSuomi
Jos perivihollisemme Ruotsi ei olisi vallanut Suomea ja riistänyt ja tapattanut suomalaisia vuosisatoja, niin Suomi olisi puolitoista kertaa suurempi alueltaan ja tuplasti väestöltään. Ja Euroopan vaurain maa!
Suomalaiset kuolivat itselleen turhissa sodissa vain Ruotsin suurvaltahimon takia. Lisäksi maa nälkiintyi ja joutui jatkuvien kostotoimien kohteeksi.
Venäjä ja venäläiset eivät ole suomalaisten luonnollisia vihollisia, koska on aina asunut ja vieläkin asuu suomensukuisia kansoja venäläisten keskellä.
Ruotsinmielinen eliittimme haluaa vain väkisin tehdä Venäjästä maamme vihollisen, jotta Suomi olisi Ruotsin kilpenä sitä vastaan. Svekoelittimme on pahin maanpetturi historiassamme.- olkaammeSuomalaisia
Pähkinänkuoressa:
Suomalaiset ovat pitkälti Balttejen ja Germaanejen sekoitusta. Ruottalaiset valitsivat kunkkuja Hansakansojen kanssa ja maassmme oli Keskiajalla vain yksi Kaupunki Turku .Tosin Suomen lajhden rannikko oli asutettua . Ruotsaalaiset kylä pääliköt menettivät asemansa Kunkkuilun seurauksena aikoinaan ja niin syntyi pelätyt viikingit. Suomalaisiin kohdistui Ruottaklaisten ryöstöretkiä,jotka kostettiin Suomalaisten toimesta .Vuoroin vieraissa. Suomi kutsuttiin Kunoinkaan valintaan ja Ruotsalaiset pyrkivät laajentamaan valtaansa ,jolloin Suomen valtakunta sai oikeastaan alkunsa minimaaliseta etelä Suomen asutuksesta laajentuen... Itäisellä suunnalla oli tuolloin merkittävä kauppa paikka Novgorod.
Suomen asutus levisi useiden sotien ja rajojen vetojen kautta ,Suomalaisten uudisasuttaessa maata. Lappalaiset ovat alkujaan todennäköisesti olleet Suomen merkitäviä asuttajia,sillä heidän talviasumuksiaan tiedetään olleen noin 400 km pääkaupungista pohjoiseen,melkosen myöhään.
Itä on ollut kaupallisesti merkittävä monina aikoina ja rajaseudut myös riitaisia. Suuomalaisia on Ruotsin toimesta kuljeteltu sotiin milloin minnekin. Josko oppisimme jo olemaan vihdoinkin Suomalaisia.
- KnasanUUtiset
Olen samaa mieltä. Itänaapurin mikrotalous voisi ottaa lusikan kauniiseen käteen ja lakata esittämästä suurvaltaa.
Uhoaminen ilman substanssia on naurettavaa.Nimimerkki KnasanUUtiset sanoo kiteytetysti sen, minkä itse olisin halunnut osata sanoa.
Venäjän uho ilman substanssia on pelkästään säälittävää.
Puheet siitä, että Venäjän kauppa on tärkeää, ovat vailla pohjaa, koska Venäjä on köyhä maa eikä sillä ole varaa ostaa kallista länsimaista tuotantoa. Venäjän on ensin noustava taloudelliseksi suurvallaksi. Kaikki muu ja suurvalta-asemakin tulee sitten kuin itsestään.- kuulostaa_tutulta
Samaa muuten luulivat Napoleon ja Hitlerkin... ;-)
- Nykyaikaa
Jons kirjoitti:
Nimimerkki KnasanUUtiset sanoo kiteytetysti sen, minkä itse olisin halunnut osata sanoa.
Venäjän uho ilman substanssia on pelkästään säälittävää.
Puheet siitä, että Venäjän kauppa on tärkeää, ovat vailla pohjaa, koska Venäjä on köyhä maa eikä sillä ole varaa ostaa kallista länsimaista tuotantoa. Venäjän on ensin noustava taloudelliseksi suurvallaksi. Kaikki muu ja suurvalta-asemakin tulee sitten kuin itsestään.No, en tiedä millä vuosisadalla olet, mutta onhan tuo nyt kuitenkin 7:ksi suurin talous.
Luonnonvaroiltansa suurin, luonnollisesti, koska on maailman laajin valtio.
- baltiantiltuna
Jönäspelle palannut vikonlopuvapaaltat hourimaan..
- vapaalikkuvuus
Mitä väliä enää mailla ja rajoilla?
- liikemuutto
Hehheh! Hauska heitto. Ei ainakaan EUvostoliiton ulkorajoilla ole väliä. ;-)
Sauli"Paskahousu" Niinistönkin mukaan maailmalla on menossa MUUTTOLIIKE?!
- mikäisänmaa
Isäntämaasopimus teki Suomesta Natolle tarvittaessa hyökkäysalustan.
- Geopoliitikko
Uskoisin, että Suomen asema on siedettävä. Sen sijaan entisiä neuvostotasavaltoja Venäjä ei edelleenkään halua pitää suvereeneinä valtioina ja ne ovat suurimmassa vaarassa tulla Venäjän kaappaamiksi, tavalla tai toisella.
- Huomautan
Olet oikeassa. Venäläiset ovat vuosikymmeniä sanoneet, että Suomen vastainen raja on kaikien ongelmattomin.
Mutta Suomen ruotsinmielinen elitti haluaa maalata Venäjän väkisin viholliseksemme, jotta maamme olisi aina Ruotsin kilpenä ja suojana Venäjää vastaan. - älävingufagotti
Huomautan kirjoitti:
Olet oikeassa. Venäläiset ovat vuosikymmeniä sanoneet, että Suomen vastainen raja on kaikien ongelmattomin.
Mutta Suomen ruotsinmielinen elitti haluaa maalata Venäjän väkisin viholliseksemme, jotta maamme olisi aina Ruotsin kilpenä ja suojana Venäjää vastaan.Kerro muutkin harhasi, jankuttava Ruotsille kateellinen persupelle ;-)
- Niinistö12345780
Imperialismista on kysymys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913148Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729601Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949094Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k147720Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386704Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476124Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153114En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911179Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71133YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84980