Te jotka tiedätte enemmin, onko kyseinen alue järkevä kohde sijoittaa pieniä summia kuukausittain. Vai olisiko joku muu järkevämpi olemassa, jos haluaa rahalleen hyvän tuoton tulevaisuutta ajatellen. Tietenkin olen ymmärtänyt että kannattaisi hajauttaa sijoituksensa, jolloin riski olisi pienempi. Haluaisin teiltä viisaammilta hiukan tietoa kiinostukseeni. Olen antanut itseni ymmärtää että aasiassa eletään nyt muutoksien aikaa, lähinnä talouden kannalta Kiina ja Intia ovat alueita jotka käsittääkseni nousemassa kovaa vauhtia kohti vaurautta. Onhan aasiassa muitakin nousevia maita, Kiina ja Intia ovat näistä suurimmat joiden taluden nousu vaikuttaa käsittääkseni koko maailman talouteen. Vai olenko täysin pää pensaassa haaveilemassa joutavia, mielipiteitä kaipaisin viisaammilta.
Aasian rahastot?
Nouseeko
31294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuukausisäästämisessä pitkällä aikajänteellä kannattaa kokeilla Aasiaa, nousevia kansantalouksia. Itselläni on säästösopimukset Intiaan, Kiinaan, Venäjälle ja Brasiliaan, sekä könttäsijoitus Itä-Euroopassa. Kaikkien sijoitusten tuotto tällä hetkellä 18 %. Mahdollisuudet hyvään tuottoon pitkällä jänteellä (5-10 vuotta). Lyhyemmällä jaksolla riskitkin on kohtuullisen kovat.
Itä-Euroopassa on ptentiaalia niiden valtioiden kohdalla, jotka ovat tulossa EU:hun. Brasilia ja Intia ovat kasvamassa maailman suurimpien kansantalouksien joukkoon. Kiinassa ehkä suurimmat nousut jo koettu vähälle aikaa. Venäjä arvaamaton, mutta mahdollisuuksia antava. Tuleva WTO:n jäsenyys ehkä vuoden lopulla. Venäjän osakkeet edelleen aliarvostettuja. Huimasta noususta huolimatta.
Nämä tietenkin omia kokemuksiani ja luettua. Sijoitukset FIM:ssä ja Mandatumissa
Aasiassa riskit. Kiina saattaa romahtaa, Japanin pankissa edelleen roskalainoja, USA:n kauppavajeen vaikutus saattaa olla merkittävä jos USA:n talous rapautuu. Samoin Latinalainen Amerikka on riippuvainen kuralle hiipuvasta USA:sta. Riskejä on mutta niin on kaikkialla. Joka alueella voi olla hyvää kasvua mutta voi myös romahtaa.
Ainoa varma sijoituskohde on pankkien korkotilit. Jos tulee paha lama niin pankitkin voivat mennä konkurssiin ja rahasi haihtuvat taivaan tuuliin.
Itse laittaisin sinuna ylimääräiset rahani sukanvarteen. Silloinkin jos kotisi syttyy palamaan, niin rahasi palavat.
Viisainta olisi jos antaist rahasi köyhille niin niillä olisi jotain varmaa käyttöä.
hei
kiina, jota itselläni on, ei mielestäni enää nouse niin kuin pari vuotta sitten. syynä tähän on se, että kiinan valtio omistaa pörssiyhtiöistä leijonan osan. ne ulkolaiset yhtiöt, jotka taas porskuttaa kiinassa, niin niitä ei noterata kiinan pörsseissä. ulkolaiset sijoittajat eivät luota kiinan valtion bisnes tajuun.