Mun elämä on painajaista.
Sellasta missä näet jotain kamalaa tapahtuvan, mutta et voi tehdä mitään asialle.
Rakkaus on mun elämässä jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. On vain tämä päivästä päivään ja vuodesta toiseen saman kaavan mukaan ohi kelautuva elämä, joka muistuttaa jännittävyydellään ja kiinnostavuudellaan 70-luvulla rakennetun kerrostalon harmaata betonista seinää.
Mä oon tehnyt kaikkeni. Koettanut positiivisuudella, urheilemalla ja ulkonäkövirheitäni korjaamalla tulla rakastettavaksi. Mutta ei, tässä mä makaan sängyllä, kuten eilen ja kuten 10 vuotta sitten. Vaikka mitä tein tai mitä tahansa tulen tekemään, en pääse tästä ikuisesta painajaisesta eroon.
Mussa on pielessä ihan kaikki. Mussa ei ole mitään rakastettavaa. Ei mitään mihin katse jäisi, ei mitään ihanaa, ei mitään viehättävää, ei mitään suloista, ei mitään naisellista. Olen lakastunut puun lehti, joka lentää ohi ja jota kukaan ei huomaa, kun kaikkialla on kukkia.
Ja olen etsinyt apua tähän painajaiseen, mutta kukaan ei voi auttaa, eikä kukaan ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä sitä työmäärää ja rahamäärää, jolla olen yrittänyt tehdä itsestäni rakastettavaa, samanlaista kuin muut. Kaikki muut naiset ovat kauniita kukkia, mä olen likainen roska.
Ja tässä painajaisessa on vielä toinenkin osa. Se, että kaikki miehet ovat sellaisia, etten tunne heitä kohtaan mitään. Hahmoja, joissa ei ole mitään värejä tai piirteitä. He ovat kuin paperinukkeja, pelkkiä siluetteja. Olen kyllä yrittänyt antaa paperinukeille mahdollisuuden, mutta tajunnut, että mä vain hukun ilman mitään tunnetta. En siis elä, olen vain olemassa, mutta hukkuminen tuntuu pahimmalta.
Tämän kun menen selittämään jollekin psykiatrille joku päivä, niin mitä veikkaatte, miettiikö hän mielessään, että "vittu näitä sekopäitä..."?
Sellasta missä näet jotain kamalaa tapahtuvan, mutta et voi tehdä mitään asialle.
Rakkaus on mun elämässä jotain sellaista, mitä ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan. On vain tämä päivästä päivään ja vuodesta toiseen saman kaavan mukaan ohi kelautuva elämä, joka muistuttaa jännittävyydellään ja kiinnostavuudellaan 70-luvulla rakennetun kerrostalon harmaata betonista seinää.
Mä oon tehnyt kaikkeni. Koettanut positiivisuudella, urheilemalla ja ulkonäkövirheitäni korjaamalla tulla rakastettavaksi. Mutta ei, tässä mä makaan sängyllä, kuten eilen ja kuten 10 vuotta sitten. Vaikka mitä tein tai mitä tahansa tulen tekemään, en pääse tästä ikuisesta painajaisesta eroon.
Mussa on pielessä ihan kaikki. Mussa ei ole mitään rakastettavaa. Ei mitään mihin katse jäisi, ei mitään ihanaa, ei mitään viehättävää, ei mitään suloista, ei mitään naisellista. Olen lakastunut puun lehti, joka lentää ohi ja jota kukaan ei huomaa, kun kaikkialla on kukkia.
Ja olen etsinyt apua tähän painajaiseen, mutta kukaan ei voi auttaa, eikä kukaan ymmärrä. Kukaan ei ymmärrä sitä työmäärää ja rahamäärää, jolla olen yrittänyt tehdä itsestäni rakastettavaa, samanlaista kuin muut. Kaikki muut naiset ovat kauniita kukkia, mä olen likainen roska.
Ja tässä painajaisessa on vielä toinenkin osa. Se, että kaikki miehet ovat sellaisia, etten tunne heitä kohtaan mitään. Hahmoja, joissa ei ole mitään värejä tai piirteitä. He ovat kuin paperinukkeja, pelkkiä siluetteja. Olen kyllä yrittänyt antaa paperinukeille mahdollisuuden, mutta tajunnut, että mä vain hukun ilman mitään tunnetta. En siis elä, olen vain olemassa, mutta hukkuminen tuntuu pahimmalta.
Tämän kun menen selittämään jollekin psykiatrille joku päivä, niin mitä veikkaatte, miettiikö hän mielessään, että "vittu näitä sekopäitä..."?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Sanon vain että et vertailua itseäsi muihin. Luota itseesi. Rakasta itseäsi ja harjoittele positiivisia ajatuksia.
Olet vain erilainen kuin muut. Se on vain hyvä tässä samanlaisten paksussa massassa. Lopeta yrittämästä olla samanlainen, ole oma itsesi.
Ehkä se psykiatri osaisi jotain ajatuksiasi saada järjestykseen. Edes kuuntelisi. Kyllä Sussa on rakastettavaa. Et ole vain löytänyt paperinukkien maasta sitä jonka näet ihmisenä.
On meitä muitakin, massassa sukeltelevia, itseään etsiviä.
Ei se psykiatri ajattele että ***** mikä sekopää, vaan että ahah taas yksi herkkä filosofi❤😊
Hoopohan kyllä olen,
mut ei tää silti ollut multa...
Luulen, ettet tiedä painajaisesta yhtään mitään. Elämäsi voi olla tylsää ja voit huolehtia ulkonäköasioita, mutta kun elämään tulee todellisia ongelmia, et ehdi murehtimaan tuollaisia. Tulee puolison uskottomuutta, vakavaa sairastumista ja/vammautumista itsellä tai läheisellä esim. lapsella, menetät työkykysi, lapsi alkaa käyttää huumeita yms. Kyllä nuo huolenaiheet vaan nyt on vähän pienen oloisia. Kyllä nekin varmaan tuntuvat painajaiselta, ymmärrän. Kyllähän herne patjan allakin voi tuntua katastrofilta jos ei isommista murheista tiedä.
Turhaan menet psykiatrille puhumaan rakkaushuolia. Psykiatri ei voi sinulle rakastajaksi muuttua (toivottavasti).
Psykiatri auttaa enemmän arkihuolissa, tai tunteiden ja muistojen jäsentämisessä itselle. Mutta ei koskaan korvaa oikean elämän ystävää. Pidä se mielessäsi.
Ei mene turhaan puhumaan psykiatrille rakkaushuolistaan. Rakkaushuolet liittyy myös monesti joihinkin muihin ongelmiin ajattelussa, käyttäytymisessä ja toiminnassa. Itseasiassa hyvä apu on sellaista joka lähtee ihan sieltä pohjalta niistä perussyistä liikkeelle ja vaikuttaa monesti moneen muuhunkin elämän eri osa-alueen ongelmaan. Hyvän terapian ja sopivan ihmisen löytäminen vaan voi olla haasteellista, samoin kuin että syvemmät asiat vaatii yleensä melko pitkäaikaisen terapian. Korostaisin itse tärkeänä asiana sitä, että terapeutti on pitkälle koulutettu psykiatri tai vähintään psykologi.
Sanoisin myös, että rakkausongelmien vähäpätöisyyteen viittaaminen verrattuna jonkun sairastumiseen, kuolemaan, päihdeongelmiin on mielestäni ikävää. Voitaisiinhan me vertailukohdaksi yhtälailla ottaa kehitysmaiden nälkää näkevät, sotivat ja nämä on ikäviä, ahdistavia juttuja, mutta ei ole relevanttia tehdä siitä vertailukohtaa elämään täällä (toki vapaaehtoistyö ym.ongelmien kitkemiseksi on tärkeää.
Olen sitä mieltä, että kehitysmaiden ihmiset sopivat myös hyvin vertailukohdaksi tässä. Pointti nyt vain oli se, että ihminen havahtuu vasta sitten näkemään asioiden mittasuhteita, kun hän menettää jotain itselleen hyvin tärkeää. Siis siihen, että on tehnyt ongelman aikaisemmin jostain vähäisemmästä asiasta. Ihminen nyt on helposti tuollainen.
Se on siis ymmärrettävää ja en vähättele kokemusta siitä, etteikö pienen pienet huolet silti voisi aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja ajaa ihmisen jopa itsetuhon partaalle. Psykiatrilla on aikaa kuunnella ja se AIKA on rahaa. Paljon rahaa.
Itse suosittelen lukemaan kirjallisuutta masennuksesta, yleensä itsetunnosta, Eriksonin kehitysvaiheista, masennuksesta jne.psykologista kirjallisuutta ja terveydenhuoltoon liittyvää. Paljon löytyy palstojakin, joissa ihmiset puivat tyytymättömyyttään ulkonäköönsä. Ihan yleistä tuollainen on.
Tähän olisi nyt hyvä saada terapiassa käyneiden kokemuksia. Kirjallisuutta on olemassa halvemmalla kyllä, mutta ei ne vedä vertoja koulutetulle auttajalle. Ammattitaitoinen auttaja pureutuu ihmiseen itseensä ja jokaisellahan se mieli, kokemukset ym.on erilaisia, kirjoista saa kyllä paljon yleispäteviä ohjeita, mutta niistä hyödyn saaminen jopa taidokkaalle itsensä mielen tutkijalle on vaativaa. Lisäksi ihminenhän on sokea tietyille pisteille ja erityisen kipeille asioille eli kirjallisuus on hyvä lisä mutta ei tehokkain. Toki ammattitaidosta joutuu maksamaan, mutta kyllä kunnalliselta puoleltakin tietyissä tilanteissa saa apua.
Onko sulla kenties yks aivosolu, jolla koitat ajatella, vai mistä väännät tällaista ajatuspaskaa?
Vaikutat niin idiootilta, että kyllä karma sulle vielä opettaa monia asioita. Sen jälkeen pidätkin ton typerän pääsi kiinni ja kommentoit vasta kun tiedät asioista jotain. Nyt nimittäin jo kaukaa huomaa, että sulla ei ole elämästä kuin yksiulotteista naivia kokemusta, jolla yrität päteä anonyyminä netissä. Säälittävää.
Voin niin nähdä millainen turha raukka oot. Sellanen elämässään epäonnistunut muiden arvostelija. Empatiakyvytön yksinkertainen idiootti, joka ei ede tajua olevansa vajaa.
Kärsimys on henkilökohtainen ja subjektiivinen kokemus ja sen määrää tai oikeutusta ei tulisi vertailla. Samoin terapeutin koulutus on tietysti tärkeä asia. Vielä tärkeämpää voi olla terapeutin ja asiakkaan persoonien yhteen sopivuus. Kun terapeutti herättää luottamuksen, voi asiakas turvallisesti käydä hänen kanssaan läpi niitä asioita, jotka mietityttävät ja vähitellen aikojen saatossa voidaankin lähestyä niitä todellisia juurisyitä ja aiheuttajia oireiden takana. Tämä prosessi voikin paljastaa todella merkittäviä ongelmia kasvuympäristössä ja ihmissuhteissa. Kirjallisuus tarjoaa usein avaimia itsetutkiskeluun, se ei silti korvaa prosessia, joka terapiassa parhaimmillaan käynnistyy vuorovaikutuksessa. Halusin vain tuoda eri puolia ongelman tarkastelussa esiin.
Nyt mä vaikenen, tsemppiä aloittajalle, joka vaikuttaa hyvin fiksulta ja lahjakkaalta ihmiseltä.
Tuollainen sun idioottimainen toisten ongelmia vähättelevä tyyli tulee sulle elämässä vielä vastaan päin kasvoja, koska karma. Sun kommentit kertoo siitä, että haluaisit olla perillä tällaisista asioista, mutta et ole. Älykkyys ei ehkä riitä. Joten olet yrität sitten netissä päteä, mutta paljastatkin siinä oman yksinkertaisuutesi. Esim. mun ongelmia koskevaa kirjallisuutta et varmaan edes tiedä olevan olemassa. Ja jos sulle näytettäisiin kasa materiaalia, miettisit tyhmänä ja uhmakkaana, miksi herneestä on tehty lukuisia tutkimuksia... etkä ymmärtäisi vaikka sulle selitettäisiin.
Joten ei muuta kuin herneitä elämääsi!
Nyt ymmärrän, olet siis aloituksen kirjoittaja. Juuri tuo reaktiosi on varmasti ongelman ydin ja siihen pyrin. Se tuli esille suhteellisen helposti ja näyttää, että sisällä on paljon vihaa ja kostoa.
Kirjoitin nimenomaan omasta kokemuksestani, mutta saat pitää mielipiteesi. Kaikkea hyvää sinulle, mutta muista kiroukset kimpoavat takaisin lähettäjälleen. Sellaista ei sen vuoksi kannata harjoittaa.
Edelleen jatkat...typeryytesi on aivan naurettavaa :)
Sisälläni ei valitettavasti ole minkäänlaista vihaa, mutta sen verran elämää olen nähnyt monelta kantilta, että sun laisille, toisten ongelmia vähätteleville ihmisille ei riitä mun eikä monen muunkaan kunnioitus.
Ja onneksi, ilman mitään lapsellisia kirouksia, joita tähän yritit pähkinäaivoillasi olkipukkina vetää mukaan, elämä kyllä opettaa vielä sulle, että suppeakatseinen toisten ongelmien vähättely tulee sulle päin näköä vastaan tavalla tai toisella.
Kirjoitan tämän siksi, että ympärillämme on jatkuvasti paljon ihmisiä, joilla on erilaisia ongelmia. Sun laista toisten ongelmia vähättelevää typerystä en toivo kellekään läheiseksi. Kuulut niihin ihmisiin, jotka lähipiirissään pahentavat läheistensä kärsimystä ja viivästyttävät avun saamista vähättelevällä asenteellaan. Korotat itsesi arvioimaan ja arvostelemaan ongelmia: Sinä tiedät mikä on oikeaa tai riittävää kärsimystä. Vain kehitysmaissa tai sodanjaloissa olevat voivat mielestäsi puhua painajaisesta. Tähän kun ottaisi kommentin keltä tahansa mielenterveysalan asiantuntijalta, sun käskettäisiin tukkia turpasi.
Herneitä todellakin elämääsi :)
Pitää kirjoittaa vastine, silloin kuin lyödään vyön alle ja mennään henkilökohtaisuuksiin, siksi vastaus ja selitys ;)
Jonkinlainen kuva tuli ongelmistasi. Nythän tietysti haluat vielä kirjoittaa viimeisen sanan tähän, niin kuin tapanasi näyttäisi olevan. Aggression purku antaa huumaavan voiton tunteen hetkeksi. Hyvä kuitenkin, ettei patoudu sisääsi.
Asioita voi tarkastella monelta kantilta. Tässä tarkastelemme kykyä vastata erilaisiin näkemyksiin tilanteesta, jonka olet itse avannut tarkasteltavaksi. Kirous tarkoittaa tässä tilanteessa sitä, että suhtaudut vähättelyyn uholla ja halulla lytätä toinen ihminen.
Vähättelyähän tuossa tietysti toin esille, mutta samalla toin toisenkin tavan suhtautua.
Pura ihmeessä minuun, kyllä minä kestän. Eikä maksakaan kuule mitään :D
Tiedän, mikä olen. Parempaa päivän jatkoa, ihan varmasti olet erittäin kaunis ihminen, kunhan tuo pettymys ja katkeruus tulee ulos!
Jatkathan sinäkin, kuten tapoihisi ja oireistoosi kuuluu ;) Kannattaa ensin vilkaista peiliin, ennen kuin alkaa taas, sieltä muiden yläpuolelle itse itsensä nostamalla arvostella.
Sä olet klassinen esimerkki tyhmästä. Et vain tajua sitä. Ja se tässä on itseasiassa hauskaakin; Joku nostaa itsensä muiden yläpuolelle ja alkaa arvostella lyttäämällä, tajuamatta olevansa ihan lumiukko. Säälittävää ja koomista.
Olet jo moneen otteeseen paljastanut itsesi. Yrität esittää fiksua ihmistä, mutta monet kommenttisi paljastavat todellisen luonteesi: muita vähättelevä, ei perillä genrestä josta esittää tietävänsä, nostaa itse itseään muiden yläpuolelle.
Ja esität tuossa yllä, että nyt tarkastelemme kykyä vastata erilaisiin näkemyksiin. Otitko huomioon, että toisten vähättely ei ole näkemys, se on tyhmyyttä ja henkistä väkivaltaa. Niitä ei kenenkään pidä sietää tai suvaita.
Eli jatkossa kun avaat netin, kannattaa sun ehkä pitää ajatukset pääsi sisällä ja kasvaa vielä. Tähän maailmaan ei tarvita yhtään lisää kaltaisiasi muiden vähättelijöitä ja henkistä väkivaltaa läheisiin ja tuntemattomiin kohdistavaa porukkaa.
Kyllä elämä sua vielä koulii :)
Ootko se sama jonka tunnistaa muuallakin jankuttamassa väittelemässä ja paljastamassa valetta milloin mitäkin kenestäkin .Tyyli on sama . Ei mee hyvin sullakaan.
onn trolli.
Ei liity tähän ketjuun, ku ei voi tietää, mut tuli itellekin mieleen trollit, jotka haluu huomioo täällä provosoimalla ja haukkumalla muita. Itsetunto voi olla niin onneton, ettei kestä omaa mitättömyyttään ja huomioo tarvii, et kokis olevansa elossa, ryhtyy sit trolliksi häiritseen toisten keskusteluja, et saa huomion, ku kukaan ei huomaa sillä määrättömällä määrällä ponnisteluja, mitä yrittää tuon huomion eteen muualla tehdä.
Mun reaktio on, että pallottelet mielessäsi ihmistyyppejä, tää on yks sellainen. En jaksanut lukea koko ketjua, mut hyvä.
Hae apua itelles. Psykiatrista jo kirjotatkin, Ei sua täällä kukaan kauniiksi voi muuttaa jos oot ruma niin ku annat ymmärtää. Ei mikään terapiavastaanotto. Jos oot sairas, mee hoitoon.
”Tämän kun menen selittämään jollekin psykiatrille joku päivä, niin mitä veikkaatte, miettiikö hän mielessään, että "vittu näitä sekopäitä..."?”