Naimisissa 13 vuotta, mitään hehkeitä rakastumisia ei ollut alussakaan mutta silloin aattelin että kun kaikki jutut menee pieleen joissa olen rakastunut niin otetaan nyt järkipohjalta tää hyvä mies, ja näin tein.
Yhteinen lapsi on, ja arki sujuu melko ok. mies melko tunnekylmä, ei meillä halailla ei taputella ja kosketaan vain kun halutaan seksiä kahden viikon välein. Mies menee menojaan ja tekee kaiken niinkuin tykkää, ei ole perhe etusijalla missään asiassa eikä vaimon mielipiteitä kysele. Vähäinen seksikin jo huonoa, ei tyydytä minua tarpeeksi.
Vuosi sitten ihastuin tolkuttomasti itseäni reilu 20 vuotta nuorempaan eli kolmekymppiseen kaveriin. Hän ei ole mitään aihetta antanut mihinkään enkä tiedä mikä minuun iski. Vieläkin haaveilen hänestä paljon, on tosin onneksi vähän loiventunut siitä mitä alku oli, aattelin että järki menee tässä leikissä. On hän katseet huomannut varmasti. Onneksi muutti muualle etten jatkuvatsi näe mutta stalkkaan somessa. Säälittävää, tiedän. Tämän myötä oon oikeesti aatellut että pitääkö ottaa ero kun näin voimakkaasti ihastun toiseen. Pelkän seksin takia en vieraisiin lähtisi enkä kenenkään muun kuin tämän yhden kanssa. Ja tiedän että hän ei minuun koskisi millään tavoin.
Sitä rakkautta ja hellyyttä kaipaisin ja sitä ei avioliitossa ole, yrittämästä olen jo luopunut. Toisaalta haluaisin erota ja toisaalta se pelottaa kun tiedän varmaksi että loppuikäni olisin sitten täysin yksin, ei minua enää kukaan huoli ja jos nuorena meni rakkauteen pohjautuvat jutut pieleen niin eikai ne vanhempana sen paremmin. Ite oon julistanut että,parempi yksin kuin huonon miehen kanssa ja tässä ollaan.
Piti vähän mieltä purkaa kun ei ole ketään jolle avautua aiheesta, kenellekään en ole uskaltanut pukahtaa tuosta ihasutmisesta kun on niin käsittämätön juttu itellekin.
Ei auta kuin kärvistellä, vielä olis elämää jäljellä mutta tuntuu etten ole enää elossa kuin puoliksi, kuori kulkee ja tekee työt ja hoitaa lapsen.
Yhteinen lapsi on, ja arki sujuu melko ok. mies melko tunnekylmä, ei meillä halailla ei taputella ja kosketaan vain kun halutaan seksiä kahden viikon välein. Mies menee menojaan ja tekee kaiken niinkuin tykkää, ei ole perhe etusijalla missään asiassa eikä vaimon mielipiteitä kysele. Vähäinen seksikin jo huonoa, ei tyydytä minua tarpeeksi.
Vuosi sitten ihastuin tolkuttomasti itseäni reilu 20 vuotta nuorempaan eli kolmekymppiseen kaveriin. Hän ei ole mitään aihetta antanut mihinkään enkä tiedä mikä minuun iski. Vieläkin haaveilen hänestä paljon, on tosin onneksi vähän loiventunut siitä mitä alku oli, aattelin että järki menee tässä leikissä. On hän katseet huomannut varmasti. Onneksi muutti muualle etten jatkuvatsi näe mutta stalkkaan somessa. Säälittävää, tiedän. Tämän myötä oon oikeesti aatellut että pitääkö ottaa ero kun näin voimakkaasti ihastun toiseen. Pelkän seksin takia en vieraisiin lähtisi enkä kenenkään muun kuin tämän yhden kanssa. Ja tiedän että hän ei minuun koskisi millään tavoin.
Sitä rakkautta ja hellyyttä kaipaisin ja sitä ei avioliitossa ole, yrittämästä olen jo luopunut. Toisaalta haluaisin erota ja toisaalta se pelottaa kun tiedän varmaksi että loppuikäni olisin sitten täysin yksin, ei minua enää kukaan huoli ja jos nuorena meni rakkauteen pohjautuvat jutut pieleen niin eikai ne vanhempana sen paremmin. Ite oon julistanut että,parempi yksin kuin huonon miehen kanssa ja tässä ollaan.
Piti vähän mieltä purkaa kun ei ole ketään jolle avautua aiheesta, kenellekään en ole uskaltanut pukahtaa tuosta ihasutmisesta kun on niin käsittämätön juttu itellekin.
Ei auta kuin kärvistellä, vielä olis elämää jäljellä mutta tuntuu etten ole enää elossa kuin puoliksi, kuori kulkee ja tekee työt ja hoitaa lapsen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kirjoitit että tunnet olevasi vain puoleksi elossa.
Onko sinulla harrastuksia?
Mistä saat iloa elämääsi?
Ajattelin, että vaikka avioliittosi luonne on haastava niin onko sinulla sellaisia asioita muutoin, joka antaa tyydytystä sekä iloa ja voimia?
Itsestäni kirjoitan vielä siis omasta kokemuksestani, ettei minunkaan mies koskaan tullut halaamaan. Päätin sitten ottamalla ottaa läheisyydentarpeeni eli halailin häntä paljon ja kyhnytin. Ei koskaam vastaan pannut ainakaan, muttei hän itse oma-aloitteisesti lähestynyt. Totuin tuohon.
Tykkään läheisyydestä ja halusin sitä päivittöin, joten hakeuduin viereensä ja silittelin sekä rapsuttelin ja halailin. Ei onneksi koskaan ainakaan pois ajanut. Tykkäsi kyllä.
Oisko niin, ettei kaikille ole niin ominaista tulla lähelle ?
Minä huolehdin myös seksin.
Mä oon osin samaa mieltä edellisen kirjottajan kanssa eli harrastuksien ym. kautta saat myös iloa elämääsi, mutta onnea et voi kyllä pelkästään parisuhteesta ja muista ihmisistä saada. Toisaalta kyllähän se hyvä ja toimiva parisuhde on onnea lisäävä tekijä monelle ihmiselle. Asia on vain niin, että sinkkujenkin on oikeastaan ihan hyväkin olla haikailematta hyvän parisuhteen perään, sillä tunnetusti ihminen on onnellisin silloin kun ei koko ajan mieti mitä vielä lisää olisi hyvä olla. Sanoisin vielä, että vaikka itekin rupesin sitten paljon omia juttuja tekemään ja harrastamaan (lapset isompia, omaakin aikaa jo enempi) niin eihän se parisuhteen tilaa paranna ja ite ainakin oon funtsinut enempi ja enempi, että olishan se kiva että olis vapaa ja valmis suhteeseen heti, jos sen rakkauden kohtaisi. Toki oon nähnyt, että kyllähän ihmiset rakkauden saattaa kohdata varattunakin (jompikumpi tai kumpikin) ja tarttua siihen vaikeissakin olosuhteissa ja erota, mutta onhan se helpompaa, jos molemmat tai ainakin toinen olis vapaa.
Ja mistä sitä tietää onko se uusi suhde sen autuaampi. Itse se on itsestään pidettävä huoli. Ei se parisuhde oo se autuuden mitta.
Harrastuksia on, mielenkiintoinen työ ja kiva lapsi. Se onkin se elossa oleva puolikas... pitkään luulin että se riittää, mutta ei se ihan niin tunnu olevan.
Jokainen on vastuussa itsestään. Sellainen on elämäsi millaiseksi sen olet halunnut luoda luot. Muutos parempaan lähtee sinusta itsestäsi. Ehkä ero on hyväksi, se on sinun oma päätöksesi. Mieti kuitenkin onko jotain mitä voit muuttaa itsessäsi ja parisuhteessasi. Voisit yrittää jutella sille miehellesi ja katsoa onko sillä suunnalla vielä jotain mitä ei kannata heittää menemään. Jos se tuntuu vastenmieliseltä, oletkohan jo tehnyt päätöksesi..
"Yhteinen lapsi on, ja arki sujuu melko ok. mies melko tunnekylmä, ei meillä halailla ei taputella ja kosketaan vain kun halutaan seksiä kahden viikon välein. Mies menee menojaan ja tekee kaiken niinkuin tykkää, ei ole perhe etusijalla missään asiassa eikä vaimon mielipiteitä kysele. Vähäinen seksikin jo huonoa, ei tyydytä minua tarpeeksi. "
Onpa ikävää, jos miehesi ei anna sinulle sitä, mitä itse kaipaat eli halia ja muuta huomiota kuin vain seksiä parin viikon välein, siinäpä onkin ainekset niihin muihin ihastuksiin ja päiväunelmiin tunnetasolla. Onko teillä ollut alkuaikoinakaan mitään muuta hellyyttä suhteessa? Jos on ollut,niin toivoa on. Sunkin pitäisi vain uskaltaa puhua kumppanillesi niistä asioista, miksi koet itsesi suhteessanne yksinäiseksi tunnetasolla. Sen eteen ei paljon tarvitsisi kumppanisikaan vaivautua tekemään, että suhteenne muuttuisi lämpöiseksi ja välittäväksi sekä tuntisit itsesi halutuksi miehesi silmissä ja itsesikin tulisi toimia samoin kumppaniasi kohtaan.
Vähän+samantapainen+suhde+itsellä.+Paitsi,+että+vuoden+sisällä+seksiäkään+vain+1krt.+Ei+se+aina+muutu+paremmaksi.+Ei+puoliso+aina+ala+tule+vastaan.+
Olen alkanut elä enemmän omaa elämää. Matkustan ja harrastan lasten kanssa. En enää ano häntä mukaan (ei tule mukaan ilman). Olen alkanut taas käydä ystävien kanssa enemmän menoissa.
Olen tyytyväisempi itse, mutta parisuhdettamme se huonontaa edelleen. En enää häntä edes haluaisi oikeastaan mukaan. Meno on mukavahenkisempää ilman.
En suoraan sanoen enää tunne olevani parisuhteessa.
moi,
taitaa olla kaikki tässä naisten kirjoittamia mutta kyllä täällä on sama kohtalo kuin kirjoituksen aloittajalla ja olen mies. Kyllästymiseen asti olen kaikkea yrittänyt ja hitto , ihastuakin ehdin jo erääseen todella hienoon naiseen, sisältä liki kultaa, koska sisällä se ihmisen kauneus ja seksikkyys asuu. Olin jo eron tekemässä mutta lapsi (aikuinen jo ja oma perhe) sai minut vielä yrittämään. Nyt sitä odotellaan parisuhdeterapiaan menoa, aika varattu. Sekin minun sanelema juttu. Mutta sisällä kalvaa.....olen niin paljon saanut torjuntaa viimeisen 10 v aikana että haavat ovat syvällä... en tiedä mitä tuleman pitää, pelottaa se että mennään taas samaan malliin ja myös se että vaimo tekee nyt mieliksi asioita . Kun otin asian viimeisen kerran puheeksi ja tein selväksi että tämä on ohi. Hän silloin pyyteli anteeksi ja sanoi että hän ei voi käsittää kuinka hän on ollut sokea nämä kaikki vuodet. Kertoi rakastavansa minua.....Minulla vain ei mene jakeluun että jos rakastaa niin voi käyttäytyä sillälailla liki 10 vuotta ja aina vuosi vuodelta kylmemmäksi. Olin vain talkkari ja asiain hoitaja. Miten sitten yhtäkkiä vasta huomaakin että voi voi ….olenpas ollut sokea??
Tästä tulisi pitkäkin juttu mutta ei tänne jaksa sellaisia kirjoittaa. Mutta mielelläni lukisin naisten mielipiteitä asiasta. Ja sitten muistakaa että olen oikeasti yrittänyt vuosien aikana kaikkea.....
Uskaltaako enää luottaa. Ikääkin jo yli 60v. Että …..