Teemalta tuli

Olin näkevinäni vain jonkun liian kireisiin pukeutuneen lihavan savolaisvaarin siellä naukumassa. Ei vois todellakaan vähempää kiinnostaa moinen!

Hyvä ohjelma mutta ei sellaisesta tykkää nykyteknon ja Tähkän höylääjät.

Ensimmäisenä esitetty "dokumentti" oli suoraa jatkoa niille lukemattomille kirjoille, joita Elviksen lähipiiriin kuuluneet ovat kirjoittaneet Elviksen nimellä rahastaakseen. Ketä jaksoi kiinnostaa jonkun tuntemattoman itävaltalaisen juutalaisen pako Hitleriä karkuun. Kyseinen nainen toimi kyllä Tom Parkerin sihteerinä, mutta ei Elviksen, vaikka hän niin yrittikin selittää.

Outoa oli, että vaikka Parker lopulta antoi potkut naiselle ilman kunnon syytä, hän silti ylisti Elvistä holtittomasti lypsänyttä Parkeria taivaisiin asti. Parker oli parantumaton uhkapeluri, ja hänen "ansiostaan" Elvis ei koskaan esiintynyt Euroopassa. Parker ei halunnut hakea passia, koska silloin olisi tullut ilmi se, että hän oli tullut laittomasti Hollannista USA:han. Bad publicity!

Jälkimmäinen dokumentti, johon aloittaja varmaankin viittaa, oli ihan asiallinen, eikä siinä ollut tahallisia vääristelyjä. Mainitsematta jäi, ettei Sun-levy-yhtiön pomo Sam Phillips ollut aluksi pätkääkään kiinnostunut Elviksen laulusta. Jos levy-yhtiön sihteeri Marion Keisker ei olisi tuputtanut puoliväkisin Elvistä levyttämään kaupallista levyä, Elvis ei olisi koskaan tehnyt Sunille kappaletta "That's All Right".

Elviksen noustua maineeseen, Phillips tietysti selitti oman osuutensa asiassa itselleen parhain päin. Noh, pitää kyllä paikkansa, että kun Phillips kuuli Elviksen laulamaa "That's All Right" -kappaletta, hän piti siitä ja halusi sen levytettäväksi. Mutta hän EI ollut alun perin halunnut Elvistä studioon levyttämään lainkaan.

Vähemmän tärkeä mainitsematta jäänyt asia oli myös esimerkiksi, että Elviksen äiti Gladys oli alkoholisti ja kuoli sen aiheuttamiin vaivoihin. Tämä oli syy, miksi Elviksen jääkaapissa ei ollut edes ruokailuun tarkoitettua olutta Gracelandissa.

Elviksen avioeron syistäkään ei sanottu sanaakaan. Elvis ei ollut kypsä avioliittoon. Jos hän olisi ollut nainen, häntä olisi kutsuttu huoraksi, mutta miestä varten ei ole olemassa mitään vastaavaa haukkumasanaa. Kun Elvis esiintyi Las Vegasissa, hotellissa oli konsertin jälkeen usein pari kolme naista eri kerroksissa odottamassa kutsua Elviksen makuuhuoneeseen siltä varalta, että Elviksen alun perin valitsema nainen ei sittenkään miellyttänyt häntä.

Vuonna 1976 Elvis suunnitteli murhauttavansa karaokeopettajansa, jonka hän katsoi vietelleen vaimonsa Priscillan. Homma meni niin pitkälle, että Elviksen henkivartija ja Memphisin mafian jäsen oli jo hankkinut tappajankin valmiiksi. Lopulta Elvis kuitenkin totesi: "Maybe it's a little too heavy", ja asia jäi sikseen.

Yhteen dokumenttiin ei tietenkään voi kaikkea tunkea, mutta mainitsinpa nyt nämäkin asiat kuitenkin, että portretti vähän monipuolistuu.

Steve Binder sanoi dokumentissa nähneensä Elviksen turhautumisen yleisön edessä jo loppuvuodesta 1970!
Tämä todennäköisesti onkin totta,koska minustakin 69-70 livekeikat oli niitä parhaita,71 ja siitä eteenpäin jo selkeästi huonompia. Ja biisit ikäänkuin pakkopullamaisesti laulettuja.

Oli miten oli, artistina Elvis oli kuningas ja hänen laulunsa elävät yhä. Silloin tehtiin musiikkia jota kuuntelee mielellään vieläkin. Nythän ei ole enää musiikkia vaan huutoa ja kiljuntaa joka tuutista.

Ylen esittämässä dokumentissa annettiin ymmärtää Elviksen rahojen määrän olevan suurempi kuin parin kolmen muun supertähden rahat yhteensä. Pitää tietysti paikkansa, että Elvikselle maksettiin usein miljoona taalaa per leffa. Pahimmillaan Parker kuitenkin vei Elviksen ansioista puolet.

Elvis ei sitä paitsi koskaan sijoittanut rahojaan mihinkään tuottavaan, vaan tuhlasi ne sitä mukaa kuin rahaa tuli. Elviksen isä oli juuri ja juuri lukutaitoinen, eikä Elvis näin ollen saanut rutiköyhästä kodistaan minkäänlaista koulutusta tai opastusta raha-asioiden hoitamiseen. Elviksen perheessä ei tiedetty, miten rahoja sijoitetaan.

Vaikka Elvis tienasi erinomaisesti laulajaksi ja filmitähdeksi, hän oli erittäin kaukana tosirikkaiden omaisuuksista. Kun Elvis osti keikkakäyttöönsä 17 vuotta vanhan matkustajakoneen vuonna 1975, hän joutui ottamaan pankista lainaa sitä varten. Tätä voisi verrata vaikka Bill Gatesin omaisuuteen parisenkymmentä vuotta sitten. Gatesin rahoilla olisi ostettu runsaat 200 UUTTA matkustajakonetta.

Kun Elvis kuoli, hänen pankkitilillään oli 280 000 dollaria. Ei ihme, että isä Vernon oli jatkuvasti huolissaan poikansa rahan käytöstä. Elvis sitä paitsi erottikin henkilökunnastaan eli Memphisin mafiasta väkeä 70-luvulla juuri rahapulan vuoksi. Kaksi erotettua kirjoitti kirjankin Elviksen tuntemattomista luonteenpiirteistä juuri ennen Elviksen kuolemaa. Elvis yritti kovasti estää kirjan julkaisemista huonolla menestyksellä.

Parempi se oli kuin ainaiset laihdutus-kokkaus-selviytyjät-uunot-huutokaupat-ja muut sata kertaa jauhetut uusinnat.

Elvis olisi halunnut James Burtonin soolokitaristiksi jo vuoden 68 tv-spesiaaliin, mutta hän ei muiden sitoumustensa vuoksi ollut käytettävissä. Kun Elvis palasi lavalle kesällä 69, Ricky Nelsonia aikoinaan säestänyt James Burton oli kitaristina. Tämä pänni Scotty Moorea kovasti, mutta minkäs hän mahtoi.

Scotty kuitenkin kirjoitti kirjan, jossa katkerasti valitteli, ettei Elvis koskaan vuoden 68 jälkeen halunnut hänen palveluitaan. Miksi ei halunnut, en tiedä. Ehkä Elvis piti Burtoniä parempana kitaristina. Saattoi olla henkiläkohtaisiakin syitä. Voi olla, että Elvis kaipasi bändiinsä kitaristia, joka ei ollut ollut mukana alusta alkaen, ja arvosti Elvistä enemmän tästä syystä.

Vuonna 1954 Scotty Moore ja basisti Bill Black eivät nimittäin pitäneet Elvistä minään poikkeuksellisen hyvänä laulajana, kun häntä ensimmäisen kerran säestivät. Tuskin he tätä Elvikselle itselleen sainoivat, mutta kyllähän mielipiteen voi muutenkin havaita.

Scotty olisi kovasti halunnut Elviksen bändiin vuoden 68 jälkeenkin, vaikka Elvis maksoi Scottylle niin vähän reissusta Kaliforniaan ja tv-spesiaalista, että kirjassaan Scotty kertoo jääneensä keikasta tappiolle. Elvis ei varmaankaan tahallaan maksanut Scottylle mitätöntä korvausta. Hänellä ei vain ollut käsitystä ajan hintatasosta, kun ei koskaan käynyt supermarketissa.

Kun Elvis jonkun ehdottomasti bändiinsä halusi, hän maksoi riittävän palkankin. James Burton sai 5000 taalaa viikossa kesällä 69. Tosin hänen hommiinsa kuului myös hankkia muut muusikot bändiin. Elvis tosin vastasi soittajien lopullisesta hyväksymisestä. Rumpali Ronnie Tuttin esimerkiksi Elvis valitsi siksi, että hän kokelaista kaikkein tarkimmin noudatti Elviksen käsillään antamia merkkejä kappaleiden lopussa.

Nuo Elvis- dokumentit olisi kyllä voinut vaihtaa vaikka Elviksen omiin elokuviin tai live-esityksiin.

Ensimmäinen dokumentti ei juurikaan edes liittynyt Elvikseen vaan Tom Parkkerin sihteeriin. Toki mielenkiintoinen tarina sinänsä.

"Seitsemän kertaa Elvis" taas menee sarjaan "turhat tusinadokumentit" joita on tehty vuosien saatossa kymmeniä. Mitään uutta tuossa dokkarissa ei jälleen kerran ollut. Itse Elvistä tässä "epävirallisessa" dokkarissa ei juuri nähty. Sen sijaan mukaan oli pitänyt repiä kaiken maailman Elvis imitaattoritkin.

Mielellään olisin nähnyt "Elvis The Searcher" dokkarin, jossa oli jonkin verran myös ennen julkaisematonta materiaalia Elviksestä. Tämähän on HBO:n dokkari, jossa on mukana myös Pricilla.

Agents oli hyvä. Agentsin "Laulavaa Sydän" oli kyllä hieno ohjelma. Niitä voisi esittää useamminkin.

"''...pomo Sam Phillips ollut aluksi pätkääkään kiinnostunut Elviksen laulusta. Jos levy-yhtiön sihteeri Marion Keisker ei olisi tuputtanut puoliväkisin ...''

Voi hyvä tavaton:)))))))))))))))) "

Tämä pitää paikkansa. Elvis teki ensimmäisen omakustannuslevynsä kesällä 1953. Jos Sam Phillips olisi silloin havainnut Elviksen potentiaalin laulajana, hän olisi tietysti antanut Elviksen levyttää kaupallisen levyn jo silloin. Marion Keisker suosittelikin tätä Phillipsille Jerry Hopkinsin kirjoittaman erinomaisen vuonna 1969 julkaistun Elvis-elämäkerran mukaan. Keiskeria itseään oli haastateltu kirjaan.

Sam Phillips ei ollut kiinnostunut ajatuksesta. Elviksen noustua maailman maineeseen Phillips tietysti halusi unohtaa vuoden 1953 ja selitti roolinsa Elviksen noususssa itselleen parhain päin. Elvis ehti tehdä vielä toisenkin omakustannuslevyn ennen kuin Keiskerin suosittelema Elvis pyydettiin studioon.

Se tosin pitää paikkansa, että kun Phillips kuuli puolivahingossa syntynyttä esitystä "That's All Right", hän kyllä piti siitä kovasti ja halusi julkaista sen. Mutta Phillips kiinnostui Elviksen laulusta vasta tässä vaiheessa, ei aikaisemmin.