Mediapeli Keskustaa vastaan

Miksi nyt vaalien alla juuri paljastui rikoksia ja kaiken maailman asian tuntijat kertoo että tienneensä asian jo kauan?
1661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"asian tuntijat"

Avaaja tunnistettu

Äänestä
  • Johtaako jäljet Espanjaan saakka?

    Äänestä

Nyt lestakepulipuolueen kannatus tojii varmasti kovastikin kun kaikki "omilla aivoillaan ajattelevat" äänestäjät tajuavat, että tässä kohta kaikkia paikkakuntia koskevassa kansallisessa turvallisuusuhassa olikin kyseessä vain pelkkää mediapeliä lestalahkon yliherruutta vastaan...?

Äänestä
  • Lestakarvanaaman perimmäinen tarkoitus lienee kuitenkin ollut se, että perussuomalaisten ollessa demareiden pahin kilpailija niin Suomea kutsuvieraillaan raiskuuttamalla lestakepulipuolue toivoo pienentävänsä demareiden kannatusta seuraavissa vaaleissa..?

    Viime vaaleissa perussuomalaisia äänestäneenä tulen kyseisestä syystä tarkoituksenmukaisesti tahallaan äänestämään juuri demareita sillä viime vaaleissa tapahtunut perussuomalaisia äänestäneiden äänten lestatyylisesti sinipiikahallituksella varastaminen täytyy ehdottomasti kostaa Partakarvalestalle ja lakeijoilleen.

    Äänestä

No, kun katsoo "Meillä on Unelma" eli avoin ja monikultturinen Suomi - mielenosoitusta 7/2015, niin kyllä siellä on demareiden, vasemmiston ja vihreiden kansanedustajat ajamassa pakolaisten asiaa Suomen kansan edelle. Lähetti sinne oman tukensa myös Presidentit Halonen ja Niinistö.
Ja edell. hallituksen; jossa oli kaikki muut paitsi keskusta ja perussuomalaiset, toimia mm. SM 2/2015 julkaisua, niin "turha on kenenkään enää pyllistellä kun pas*at on jo housuis". Tai selitellä en mä mutta muut.
On ylimielistä kansanedustajilta/poliitikoilta/toimittajilta/asiantuntijoilta kuvitella, ettei kansa muista kuinka yritettiin aivopestä median kautta lapsiin ja surkeisiin pakolaisleiriin vedoten antaa rajojen pysyä auki. Saapujat olivatkin kuin suoraan taistelukentältä palaavia sotasankareita, joita paijattiin ja tarjottiin kaikki kuin manulle illallinen,
Aloitettiin kansaa vaientamaan rasisti ja vihapuhesyytöksillä, joista tehtiin oikein rikos. Turvapaikanhakijoista,( kun jokainen järkevä ihminen näki että nämä olivat kaikkea muuta kuin pakolaisleirilta tulevia tai turvaa hakevia) aloitettiin vääntämään siirtolaisiksi, maahanmuuttajiksi...härskisti jopa evakoiksi.

No, tästä avoimen Suomen monikulttuurisuudesta on kovan hinnan maksaneet meidän lapset ja nuoret. Ja tulevat vielä jatkossa maksamaan. Huumeiden ja nuuskan jakaminen lapsille on jo myös ...normaaliako?

Äänestä

Avaaja vaati edelleen mamurikosten salaamista?

Äänestä

Nyt taisi pankkomajuri taas kerran vetäistä aloituksensa karille oikein pahasti, täydellisesti :)

Äänestä

Onpas täällä muitakin kuin Majuri ,Halla Aholaisia persuja oikeita törkypersuja. Eihän ne mitään oikeita asioita ymmärräkkään. Haukkuma automaatteja kaikki persut. yäk.

Äänestä
  • Halla-aholla useampi tohtorintutkinto.

    Taitaa ymmärtää asiat vähän paremmin kuin moni muu. Ja monesta voi miestä syyttää, muta ei siitä, että olisi ollut väärässä. Oikeassahan hän on ollut ja tulokset näkyy nyt kun vähänkin katsoo mediaa.

    Osa porukasta ei halua tosiasioita vieläkään ymmärtää. Ei ymmärrä, vaikka se tavattaisiin ranskalaisilla viivoilla ja erikseen selitettäisiin mitä asiat tarkoittavat. Viherkupla on puhjennut.

    Äänestä

  • Pokspoks kirjoitti:

    Halla-aholla useampi tohtorintutkinto.

    Taitaa ymmärtää asiat vähän paremmin kuin moni muu. Ja monesta voi miestä syyttää, muta ei siitä, että olisi ollut väärässä. Oikeassahan hän on ollut ja tulokset näkyy nyt kun vähänkin katsoo mediaa.

    Osa porukasta ei halua tosiasioita vieläkään ymmärtää. Ei ymmärrä, vaikka se tavattaisiin ranskalaisilla viivoilla ja erikseen selitettäisiin mitä asiat tarkoittavat. Viherkupla on puhjennut.

    Ääni vaikka persuille, kunhan ei lestapuoluekepulle.

    Äänestä

Aika typerä kysymys! Rikoksia paljastuu ja tutkitaan sitä mukaa kuin on paljastuakseen. Vaikka poliisienkin resursseja on leikattu.
Ja jos avaaja viittaa rikoksilla paljastuneisiin alaikäisten sex-hyväksikäyttöihin, hän kertoo jo otsikossaan itsekin liittävänsä kyseiset rikokset kepuun.

Äänestä

Kyllä nämä raiskaukset on päasiassa pikkutyttöjen lekejä olla aikuisia ja hakea seksikokemuksia

Äänestä
  • Vastuu (juridinenkin) on joka tapauksessa aikuisella!!!

    Äänestä

Lähipäivinä ja kuukausina??

Äänestä

Ylen haastattelija käytti koko Ykkösaamun alun tämän jauhamiseen, ja sen jälkeen se oli radiouutisten kärkiaiheena. Millainen yleisö, sellainen Yle, ikävä kyllä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Mediakin.tolittaa kirjoitti:

Miksi nyt vaalien alla juuri paljastui rikoksia ja kaiken maailman asian tuntijat kertoo että tienneensä asian jo kauan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu