Itse olen varmasti tehnyt raiskauksissa ennätyksen, minut raiskattiin täällä Haapavedellä vuodesta 2002 - 2017 joka päivä eli tuhansia kertoja, raiskaajat olivat kanta-suomalaisia, muualta tulleita ammattikoulun opiskelija poikia eli huomattavasti minua nuorempia.
Raiskattu Supi-Suomalaisten miesten toimesta
raiskausennätys
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Älä horise, mummo
Mitä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
Kylän yhteinen polkupyörä.
Oulussa se ei aivan näin mene nyt-
Oulun raiskatut tytöt pääsivät huomattavasti helpommalla kuin minä, minut palellutettiin kolme kertaa housut alhaalla -15 asteen pakkasessa kooma-tilaan, nyrkin iskuja tuli päähän monet kerrat, molemmat autoni rutattiin tahallaan, tahallinen kolari sai multa keuhkot läjään ja meinasi selkäranka katketa ja henki ei kulkenut pitkään aikaan , kamerakännyköillä kuvasivat törkykuvia ja levittelivät niitä, ym. hirveitä pahoinpitelyitä vuosina 2002 - 2017 ja kaikki teot tekivät meidän ammatikoulun opiskelija -pojat muualta tänne tulleet.
Ja et sitten tehnyt poliisille ilmotusta!? Trolli taidat olla lestakepuleiden riveistä.
Onpa karmeaa kerrontaa.
Kuinka olet toipunut moisesta normaaliin elämään?
Oletko saanut minkäänlaista apua selviytyäksesi noin raa`sta kohtelusta?
Toivon jaksamista ja lujuutta Sinulle tuntematon kärsijä.
Törkeä raiskaus ja törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat 20:ssä vuodessa.
Raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen hyväksikäyttö/ myös lapsen), ja paritus (myös törkeässä tekomuodossa) vanhenevat 10:ssä vuodessa.
Seksuaalinen ahdistelu, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, ja
lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin vanhenevat kahdessa vuodessa.
Ei kait ne samat pojat aina luokalle jääneet jos 15 vuotta ammattikoulua kävivät? Vai miten tämän nyt käsittää?
Yksi lestadiolainen sanoi kerran, ettei Haapavedellä jaksa elää ilman uskoa Jumalaan. Yhdessä eläminen muutaman velipojan kanssa kovettaa ja kestävöittää. Lääkärit kehottivat muuttamaan kauas paikasta nimeltä Haapavesi. Muualta tulleita ammattikoulun pahoinpitelijä -poikia oli paljon ja vaihtuivat toki.
Pitkäkestoiset raiskaukset ovat nyt muotia.