Huonoa uutista pukkaa jälleen

Lehden pääkirjoittaja tarttuu tänään Hämeenlinnan matkailuuun. Kun muualla Suomessa matkailijoiden määrä on nousussa, Hämeenlinnassa se on jatkanut laskuaan jo monta vuotta peräkkäin. Viikonlopun lehdessä kerrottiin puolestaan, että Hämeenlinnaan ei synny uusia yrityksiä samaan tahtiin kuin muualla Etelä-Suomessa, ja näin Hämeenlinna painii tässäkin suhteessa muiden taantuvien kuntien sarjassa, vaikka Hämeenlinna sijaitsee ns. kasvukäytävän parhaalla paikalla.
4571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Me Hämeenlinnassa temme yhdessä aidosti ja avoimesti ainoastaan parkkitaloja kaunpunkiin, muulla ei ole väliä

Äänestä

Tosi on. Viimevuosien tärkein puheenaihe on todella toriparkki. MIksi? Kuka tätä asiaa niin innokkaasti ajaa, että todelliset ja tärkeät asiat jäävät tämän mahdottoman hankkeen alle. Onko kaupungin päättäjien mahdottomuus nähdä todelliset ongelmat ja on helpointa puhua tästä iäisyyskysymyksestä. Ehdotan: vaihdetaan koko porukka seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

Persuille taas yksi valittamisenaihe. Hellittäkää jo, vaikka vaalikuume puskee päälle.

Äänestä
  • Me suomalaiset kirjoitamme sanan "valittamisenaihe" erikseen sillä se ei ole yhdyssana. Kovalla harjoittelulla sekin kyllä vielä onnistuu.

    Äänestä

  • Tarkistapa sanakirjasta, jotta kotoutumisesi alkaisi sujua. Olet vielä aika kaukana suomalaisesta.

    Äänestä

  • KotoutusKeskenkö kirjoitti:

    Me suomalaiset kirjoitamme sanan "valittamisenaihe" erikseen sillä se ei ole yhdyssana. Kovalla harjoittelulla sekin kyllä vielä onnistuu.

    "KotoutusKeskenkö", kirjoitatko myös sanan puheenaihe erikseen?

    Äänestä

Eihän persuille muuta pukkaakaan päälle kuin huonoja uutisia.

Äänestä

Onkos tämä persujen vika, vaikka kokoomus päättää täällä kaikesta? Jos persut saisivat päättää, täällä olisi jokainen koulu jo korjattu, ja se homattaisiin muuttavissa lapsiperheissä. Nyt haahuillaan toriparkkien ja unelmakirjastojen kanssa ja kaupunki vain taantuu vuosi vuodelta

Äänestä
  • Korjattakoon, ettei uusi Jukolan kirjasto ole mikään unelmakirjasto, mutta sehän sunniteltiinkin aidosti ja avoimesti unohtaen kysyä sen käyttäjiltä mitään. Eikös sen suunnittelupalaveriin vähän unohdettu kutsua varsinaiset käyttäjät vähän kuin persut Leville. Moista demokratiaa on vain Turkmenistanissa ja Ylä-Koreassa.

    Äänestä

  • Jos persut saisivat päättää HML:n asioista, kyllä olisi aika ankeat oltavat tässä kaupungissa ja moni lähtisi virkistävämpiin ympäristöihin persujen kivikautisesta läävästä. Hevoset ja potkukelkat olisivat vissiin persuille suuri edistysaskel kaupunkiliikenteeseen.

    Äänestä

  • PaskaHaisis kirjoitti:

    Jos persut saisivat päättää HML:n asioista, kyllä olisi aika ankeat oltavat tässä kaupungissa ja moni lähtisi virkistävämpiin ympäristöihin persujen kivikautisesta läävästä. Hevoset ja potkukelkat olisivat vissiin persuille suuri edistysaskel kaupunkiliikenteeseen.

    Kun KokDemut ovat saaneet päättää HML:n asioista, kyllä on nyt aika ankeat oltavat tässä kaupungissa ja moni on jo lähtenyt virkistävämpiin ympäristöihin KokDemujen kivikautisesta läävästä. Hevoset ja potkukelkat olisivat vissiin KokDemuille suuri edistysaskel kaupunkiliikenteeseen.

    Persut hallintoon niin saadaan elämä ja kuntatalous taas raiteilleen!

    Äänestä

Uutiset lienee hyvä syy hieman vähentää Linnan Kehityksen väkeä, joka on vastuussa asiasta, mutta ylimitoitetun organisaation on saavutukset ovat silti rimanalituksia. Ja voisko pikkuhiljaa alkaa tehdä yhteistyötä ympäristökuntien kanssakin. Eikä ole varmaan vieläkään liian myöhäistä tilata messuhallista palsta.

Äänestä
  • Messujuna meni jo.

    Äänestä

  • Venekin keikkuu.

    Äänestä

Vittu saatana perkele saatana perkele saatana perkele!

Äänestä
  • Persu pisti koko järjen likoon.

    Äänestä

  • Antakaa tälle Plöppä kirjoittajalle ne lääkkeet ja äkkiä. Suosittelen että annosta kaksinkertaistetaan.

    Äänestä

Käki ei jaksanut lähteä edes matkailumessuille

Äänestä
  • Mene laiska potkut saanut Pöhinä itse

    Äänestä

Hämeenlinnan+hotelleiden+käyttöaste+siis+sisäsuomen+huonoin+eli+37%.+Matkailijoin+määrän+laskuun+vaikuttaa+varmasti+myöskin+omalta+osaltaan+Aulangon+leirintäalueen+sulkeminen,+joka+on+täysin+käsittämätöntä.

Äänestä
  • Käsittämätöntä olisi jos leirintäalueen puuttuminen vaikuttaisi hotellien käyttöasteeseen alentavasti.

    Äänestä

  • Häirikkö *wdwe456* tarkoittaa ihmiset ei ole hotelleissa jos ei ole leirintäalueella telttoja, joka on täysin käsittämätöntä.

    Äänestä

  • Tarkoittaa kirjoitti:

    Häirikkö *wdwe456* tarkoittaa ihmiset ei ole hotelleissa jos ei ole leirintäalueella telttoja, joka on täysin käsittämätöntä.

    🤥☝️ - Täysin arvoituksellinen ja epäselvä lauserakenne!


    Mitäköhän tuossa oikein yritetään sanoa? Jotain sanahöttöä se on, varmaan joku Sari Rautio tai muu KokDem-Tyhjänpuhuja osaisi tuon avata! Eihän täällä edes ole aikaansaatu leirintäaluetta johon tuon sepustaja jotenkin käsittämättömällä tavalla kuitenkin viittaa?

    Äänestä

  • MitäseTarkottaa kirjoitti:

    🤥☝️ - Täysin arvoituksellinen ja epäselvä lauserakenne!


    Mitäköhän tuossa oikein yritetään sanoa? Jotain sanahöttöä se on, varmaan joku Sari Rautio tai muu KokDem-Tyhjänpuhuja osaisi tuon avata! Eihän täällä edes ole aikaansaatu leirintäaluetta johon tuon sepustaja jotenkin käsittämättömällä tavalla kuitenkin viittaa?

    Samaa mieltä ei wdwe456 kirjoitus ole kun sanahöttöä jota Pilkkala voisi avata.

    Äänestä

Kaunis leirintäalue ajettiin alas väkipakolla ja alue luovutettiin yksityisen yrittäjän oman bisneksen temmellyskentäksi. Nyt se kartuttaa talousvaikeuksissa olleen yrittäjän lompakkoa, muttei hyödytä kaupunkia saati kaupunkilaisia

Äänestä
  • Hyvä että yrittäjä saa rahaa niin talousvaikeudet poistuu ja kaupunki hyötyy myös.

    Äänestä

  • Oikeasuunta kirjoitti:

    Hyvä että yrittäjä saa rahaa niin talousvaikeudet poistuu ja kaupunki hyötyy myös.

    Kukkuu kukkuu vekka.

    Äänestä

  • Pitäisikö kaupungin siis perustaa leirintäalueyhtiö ja alkaa pyörittämään leirintäalue-businessta vai mitä tuo järjetön kommentti tarkoittaa?

    Äänestä

Karoliina pistää matkailussa tuulemaan - kaupungin rahoilla.

Äänestä
  • Perinteinen tapa Hämptonissa sillä matkailualan yrittäjät vaatineet aina veronmaksajien varaa itselleen ja jos nyt on jonkun Karoliinan vuoro. Joku jäi ilman.

    Äänestä

Kassalainaa myönnettiin taas vekkasille 50 000, niin elivoimaa Hämeen nimissä, kyllä nyt kelpaa taas vekkasten reissata maailmalla

Äänestä
  • Sinä saat meidän kelan rahoilla olla kotona

    Äänestä

  • Olekiitollinen kirjoitti:

    Sinä saat meidän kelan rahoilla olla kotona

    Yhtä hyvin Wekkasetkin voisi olla kotona, täällä valvovien silmien alla!

    Äänestä

Kiva aloitusrahahan tuo 50000€ on matkailubisneksen aloittamiseen. Kelpaisi varmaan monelle muullekin aloittavalle yrittäjälle.

Äänestä

Reinikat hyrrää tyytyväisinä, kun kaupunki remppas 200 tonnilla alueen rakennuksia ihan heidän bisneksiään varten. kaupunkilaiset ja turistit menettivät samalla leirintäalueen ja katajiston ravintolan

Äänestä
  • Lumikenkäsafareilla ajateltiin maksaa?

    Äänestä

Suppailu on tuonut turisteja ja ollut menestys, vaikka kuka väittäisi mitä.

Äänestä

Kun kesäaikaan menee viikolla katajistoon, se on aina tyhjä. On turhaa pitää aluetta näin vajaa käytöllä vuodesta toiseen.

Äänestä
  • Matkailumessuilla on unohdettu jakaa.

    Äänestä

Pääasia taitaakin olla että reinikoiden bisnes saadaan nousuun.

Äänestä

Erittäin hyvä keskustelunaloitus.
Trollit yrittävät pilata sen.

Äänestä

Mutta Reskalla laskuri naputtaa miljoonan kävijän vuositahtiin ja on Aulangon Puistometsässäkin kävijöitä vuositasolla monta sataa tuhatta. Eli ei mitään tarvetta mainostaa paikkakuntaa missään messuilla tai muissa tapahtumissa. Kun menee hyvin niin nautitaan, vaikka sitten velkaa velan päälle mutta lainarahahan on nyt halpaa.

Äänestä

Kun ensin on syydetty miljoonia Käen lafkaan, jonka tehtävänä on markkinoida tuota matkailua, pidän vääränä ratkaisuna, että kun oikein mitään tuloksia ei sitä kautta tule, niin annetaanpas taas kuitenkin lisää rahaa jollekin muulle, samaan hommaan. kai ne rahatkin loppuu jossain vaiheessa. Itseasiassa kun matkailuyrittäjät vuosi sitten narisivat ettei Kehitys ole saanut mitään aikaan, vaan matkailuyrittäjien on itse alettava hommiin, olisi Käelle ja sen ylimitoitetulle organisaatiolle pitänyt antaa potkut saman tien niin että höyhenet pöllyää.

Äänestä
  • Mistähän käen lafkasta mahat puhu, en tiedä. Mutta matkailuyrittäjät voi hoidella itse asiansa kuten me kaikki muutkin yrittäjät.

    Äänestä

  • Kukkuu, kukkuu.

    Missä on vika, kun Käki ei saa enää munittua edes omaan pesään?
    Puhumattakaan, että osaisi ovelasti houkutella matkailijoita muiden pesistä Hämeenlinnaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voihan_rautio kirjoitti:

Lehden pääkirjoittaja tarttuu tänään Hämeenlinnan matkailuuun. Kun muualla Suomessa matkailijoiden määrä on nousussa, Hämeenlinnassa se on jatkanut laskuaan jo monta vuotta peräkkäin. Viikonlopun lehdessä kerrottiin puolestaan, että Hämeenlinnaan ei synny uusia yrityksiä samaan tahtiin kuin muualla Etelä-Suomessa, ja näin Hämeenlinna painii tässäkin suhteessa muiden taantuvien kuntien sarjassa, vaikka Hämeenlinna sijaitsee ns. kasvukäytävän parhaalla paikalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu