On helpompi...

tehdä kuten poliitikot - lynkata lakimies ja ottaa kolme vuotta kuin kestää kymmenen vuotta hölmöläisten kynsissä.

Parhaimmillaan meni kolme työpäivää viikosta viranomaisvastineiden tekemiseen. Yritä nyt sitten ja opiskele siinä sivussa.

Maa on kommunistinen valtio, sanovatpa mitä lystäävät.

----

VASTINE
KANTELU

24.2.2005 11.25

Åke Tyvi
sp. [email protected]          
 
HAASTEMIEHEN PUHELINSOITTO TOISEN OMISTAJAN PUHELINLIITTYMÄÄN JA
VANHOJEN YHTEYSTIETOJEN KÄYTTÄMINEN, SEKÄ VÄÄRÄ JA VIRHEELLINEN
HAASTEPERUSTE
 
1. Haastemiehen yksilön- ja tietosuojaa rikkova menettely
 
Olen saanut tänään 24. helmikuuta 2005 kello 10.00 puhelinsoiton
liittymään, jonka omistaja en ole. Soittajana on toiminut Tampereen
käräjäoikeuden haastemies Markku Litma, joka on yrittänyt tavoittaa
allekirjoittanutta toisen liittymänomistajan puhelimesta.
Menettely on rikkonut sekä omaa, että liittymän omistajan yksilön- ja
tietosuojaa, eikä toimintatapa ole ollut millään muotoa korrekti.
Virkamies kai seuraavaksi valitsee puhelinluettelosta minkä tahansa
numeron vain mustamaalatakseen ihmisiä soittelemalla satunnaisiin
puhelinnumeroihin ja kyselemällä heiltä muita koskevia asioita.
 
Tamperelaisen haastemies Markku Litma esitteli ensin itsensä
haastemies Jouko Kokkoseksi, jonka jälkeen hän kertoi pyynnöstäni
mitä hänen yhteydenottonsa koski. Haastemiehen oikea nimi selvisi
tehtyäni tarkistussoiton Tampereen käräjäoikeuden haastemiesten
numeroon 24.2.2005 klo 10.33.
 
Vaadin syyttäjälaitokselta korvausta kunniani ja maineeni
loukkaamisesta, joka on seurausta allekirjoittaneen tavoittelemisesta
muualta kuin virallisesta asuinosoitteestani. Vaaditun korvauksen
määrä on 1600EUR, joka kattaa puhelinliittymien vaihdosta sekä
häirinnästä aiheutuvan kustannuksen. Asian luonne selviää parhaiten
esimerkin kautta: Mikäli allekirjoittanut soittelisi vastaavasti
syyttävänä virkamiehenä toimivan henkilön vaimolle tai naapureille
virka-aikana ja kertoisi heille virheellistä tietoa, niin tämä
soittelu luokiteltaisiin puhelinhäirinnäksi, vaikka puhelun merkitys
olisi kuitenkin samansisältöinen kuin edellä esitetyn
häirikkösoittelijan tarkoitus lienee ollut.
 
Tamperelainen haastemies Jouko Kokkonen kertoi tavoitelleensa
allekirjoittanutta kymmenen vuotta sitten voimassa olleesta
postilokero-osoitteesta, mikä kuvastaa  hänen ammattietiikkansa
tasoa. Haastemies voi mennä soittamaan suutansa vähemmän lukeneille.
Ellei haastemies saa oikeata osoitetta valtion rekistereistä, niin
silloin kyse on henkilöön kohdistuvasta tahallisesta jahtaamisesta.
Henkilön osoitetiedon ollessa suojattu olisi kyse todistettavasta
jahtaamisesta. Katson näytön häirinnästä ja jahtaamisesta olevan
tältä osin pitävä ja valitan asiasta oikeuskanslerille, sekä
tietosuojavaltuutetulle.
 
Olen seurustellut yli vuoden ajan erikoislääkärin kanssa, pystyn
takaamaan oman mielenterveyteni sanomani osalta, ja tulkitsen asiaan
sekaantuneiden virkamiesten ja syyttäjän käytöksen
häirikkökäyttäytymiseksi. Tämä häirikkökäyttäytyminen on toistunut
aika ajoin ja sen taustalta on löytynyt yleensä samaiset
viranomaiset.
Tampereen, Toijalan, sekä Helsingin käräjäoikeuksien istuvat
tuomarit, sekä Vantaan ja Helsingin syyttäjälaitoksen edustajat ovat
jääneet aiemmin kiinni Suomen lain vastaisesta sopimisesta, sekä lain
vastaisista tuomioista. Istuvien tuomarien tai syyttäjän toimia ei
voida ottaa vakavasti, kuten Helsinkiläiset yritysjuristit asian
varsin hyvin tietävät. Todisteet on parempi toimittaa aina linnassa
istuvien liikemiesten asianajajille, jottei jää epäselvyyttä kumpi
asian osapuoli on jättänyt asiansa hoitamatta -
tikkunekkuvarkauksista ollaan valmiita syyttämään siinä missä
merkittävistä talouspetoksista on jätetty syyttämättä. Pieniä ihmisiä
on kiva jahdata ja heillä leikkiä, sillä he eivät yleensä ole
vaarallisia leikin kohteita. Juttuja on sovittu ja siinä sivussa on
pidetty ihmisillä hauskaa. On myös vahva epäsuora näyttö siitä, että
syyttömiä on tuomittu istumaan ehdottomia rangaistuksia syyttämänä
osapuolena ja osa uhreistanne on menehtynyt leikeissänne [OIK 1:12].
 
Syyttäjä- ja oikeuslaitoksen toiminta on pitkälti arpapeliä, jota
pelaavat ala-arvoisen koulutuksen saanut poliisiviranomainen yhdessä
humanistisen koulutuksen saaneen oikeustieteen kandidaattien kanssa.
Kummankaan koulutus- tai sivistystaso ei anna aihetta olettaa heillä
olevan mitään tieteellistä painoarvoa (ISBN 951-98052-2-2), eikä
heidän tasoisia ihmisiä ota kukaan luonnontieteisiin perehtynyt
tiedemies vakavasti, saati todesta.
Valtion toimintatavan tietäen ei yksikään lakimies ulosta omaan
pesäänsä tietoisena valtion maksavan heille viimekädessä palkan.
Suomessa ei ole toimivaa oikeuslaitosta, sillä lakimies ei käänny
itseään ruokkivaa koneistoa vastaan. Samasta syystä en katso
yhdenkään lakimiehen voivan perustella olevansa kapitalisti, vaan
pelkästään valtion elätti ja kommunisti.
Nyt kun tiedätte paikkanne ja oman arvonne, niin voimme siirtyä
käsittelemään varsinaista asiaa. Näin teen, ettei jää epäselväksi
vuosia valtion toimia seuranneena, minkä tasoisina ihmisinä
sivistyksellisesti lakivirkamiehiä pidän – poikkeuksia toki aina
joukosta löytyy.
 
2. Väärä ja virheellinen haasteperuste
 
Tampereen käräjäoikeuden haastemies Markku Litma on tänään 24.2.2005
klo 10.00 soittanut puhelinliittymään, jonka omistaja en ole. Hän on
yrittänyt tavoitella allekirjoittanutta kyseisestä liittymästä
mustamaalaten näin mainettani ja suorittaen kunnialoukkauksen
menettelemällä edellä esitetyllä tavalla. Vaadin tästä toimesta
korvausta aiemmin esittämäni suuruisena.
 
Tamperelaisen haastemies Markku Litman tavoitettua minut työnantajan
puhelinnumerosta pyysin häneltä tarkemmat tiedot mitä asiaa
yhteydenotto koskee, jolloin haastemies kertoi auliaasti mistä
kaikista vanhoista yhteystiedoista hän oli yrittänyt
allekirjoittanutta tavoittaa. Allekirjoittaneella on vakituinen
osoite ja asuinpaikka, joten katson haastemiehen syyllistyneen tältä
osin kolmatta osapuolta ja itseäni koskevaan yksilönsuojaa rikkovaan
toimintaan. Katson haastemiehen toimien loukanneen kunniaani ja
vaadin korvausta hänen menettelystään aiheutuneista kustannuksista ja
kunniaani loukkaavasta menettelytavasta aiemmin esitetyn suuruisena
ja täysin tietoisena mm. Tampereen käräjäoikeuden laamanni Reko
Vilppaan päätöksistä, joissa lakiin perustuva oikeussaatava on
kolmansilta osapuolilta evätty Tampereen käräjäoikeudessa
tuomioperusteella “tiedän kantajan olevan oikeassa ja tämän päätöksen
olevan lain vastainen, mutta en halua ihmisten rikastuvan tekemällä
oikeutta”.
 
Syyttäjänä jutussa R05/963 toimii Tamperelaisen haastemeis Markku
Litmasen kertoman mukaan Helsingin syyttäjälaitoksesta syyttäjä Jouni
Perälä.
 
Syyttäjä rikkoo lakia yrittäessään saada allekirjoittaneen
todistamaan väkisin muussa kuin asianomistajan jutusta jossa
asianomistajana olisi MH: Olen ilmoittanut Tamperelaiselle
haastemies Markku Litmalle (24.2.2005 10.33) ja jutussa syyttäjänä
toimivalle Jouni Perälälle (24.2.2005 10.35), etten tunne jutussa R
05/963 olevaa asianomistajaa tai ole tietoinen miten liittyisin
vireillä olevaan juttuun.
 
MHn osalta hotellin johtaja K H-L kertoo
(24.2.2005 10.10) heidän olevan asianomistajana jutussa J.W ia
vastaan, eikä hän ole tietoinen L.Lsesta tai miten hän
liittyisi MHssa tapahtuneeseen.
 
En tunne tiedoksiannossa R05/963 asianomistajana olevaa Liisa
Luostarista, enkä hänen juttuansa.
Syytettynä olevan J.W l osalta tiedän ainoastaan MHa
koskevan jutun, jossa asianomistajan on MH ja sen johtaja
K H-L.
MHa koskevan todistajanlausunnon olen toimittanut
eteenpäin poliisille ja MHn johtajalle K
H-Lille. Tarvittaessa olen luvannut todistaa oikeaksi
todistajanlausunnon notaarilla. Poliisin, syyttäjän tai tuomarin
kanssa en halua olla tekemissä myöskään heidän tekemän tahallisen ja
tarkoituksellisen vahingon ja hallan takia. Virkamieskunnan
edustajista on paljastunut sairaita yksilöitä, joiden lakia
rikkovasta toimista heitä ei ole saatu edesvastuuseen.
 
Asianomistajana jutussa R05/963 ei ole MH tai
MH / K H-L, joten en voi auttaa teitä.
MHn johtaja K H-Liltä 24.2.2005 10.10
saamani tiedon perusteella heitä koskeva juttu on loppuun käsitelty.
 
En todista kuin asianomistajalle häntä koskevassa jutussa. En voi
todistaa mistään muusta jutusta. Asianomistaja tai syyttäjä ei ole
nostanut kannetta J.W ia vastaan (R05/963), joten en todista
tällä perusteella asianomistajalle. Juttuja ei voida
oikeudenkäymiskaaren mukaan niputtaa niin, että osa jutuista
jätettäisiin käsittelemättä, vaan niputusta edeltää aina jutun
käsitteleminen ja tuomio. Tällöin jutut voidaan tarvittaessa
niputtaa. Prosessioikeus on säädetty toimivaksi tällä tavoin ja sen
tarkoitus on taata jokaiselle jutulle oikeus tulla käsitellyksi ja
tuomituksi. Helsingin syyttäjälaitos on tunnettu lain vastaisesta
sopimisesta ja juttujen 'välistävetelemisestä' – syytetään vähän
miten aamulla on satuttu heräämään tai mikä juttu nyt tänään sattuisi
kiinnostamaan. Sellaista kukasta kukkaan leikkimistä tiedemies
kavahtaa.
 
En katso liittyväni mitenkään asianomistaja L.La koskevan
R05/963 asian käsittelyyn todistajana, sillä en tiedä vireillä
olevasta asiasta yhtään mitään. Tällä perusteella ei todistajaa
tarvitse tai voida kuulla.
MHn osalta asian on loppuun käsitelty, ja siihen liittyvä
tutkintamateriaali tai jutun tuomio voidaan liittää muiden Jouni
Wangelia koskevien juttujen tueksi niputtamalla MH
- -asianomistajana nostaman kanteen tuomio nyt vireillä olevan jutun
tukiaineistoksi – jos sellainen on nostettu. Pitäisihän syyttäjän
tietää missä mennään kunkin asianomistajan jutun osalta.
 
Katson asianomistajan, poliisin ja syyttäjän toimineen vilpillisesti
ja kutsuneen allekirjoittaneen todistajaksi jossain sellaisessa
prosessioikeudellisessa asiassa, missä en voi todistaa asianomistaja
L.Lsen puolesta J.W ia vastaan.
 
3. Muu huomioitava asia
 
Valtion nimettyjen lakimiesten ja poliisiviranomaisten toimien
seurauksena olen kärsinyt fobiasta vuosien 1997-2001 aika, josta olen
hitaasti parantunut.
Saan milloin tahansa lääkäriltä lausunnon, missä kerrotaan teidän
leikkineen ihmisellä ja aiheuttaneen allekirjoittaneelle
psyykevaurion sairastaessani fyysistä sairautta vuosina 1994-2001.
Parantumiseni jälkeen jahtaaminen jatkui vielä vuodenpäivät, kunnes
julkaisin tästä sairaudesta kärsivien poliisi- ja lakivirkamiesten
nimet tietoverkossa ja kerroin asiasta ystävilleni, sekä pyysin
joitain tuntemiani virkamiehiä jahtaamaan nämä mätämunat pois
virasta. Viroissa esiintyy ystäväsopimista.
 
Parantunut psyykevaurioni purkautuu minua syyttömänä osapuolena
uhkaavaan viranomaiseen kohdistuvana oikeutettuna voimatoimena [OIK
1:12] ymmärrettyäni teidän rikkoneen tahallisesti ja
tarkoituksellisesti Suomen lakia, sekä ymmärrettyäni teidän
leikeissänne teloutuneen tavallisia kilttejä ihmisiä – etsikää
leikkikumppaninne jostain muualta, sillä tiedän laissa olevan
oikeuden puolustaa henkeäni tarvittaessa myös voimatoimin.
 
Omaan keskimääräistä yliopistosivistystä laajemman sivistyksen ja
opintomääräni on ylittänyt jo vuosia sitten tutkintoon oikeuttavan
opintoviikkomäärän. En viitsi kuunnella tai ota todesta aivan kaikkia
viranomaisia tai kansalaisia.
 
Mikäli syyttäjä ei poista minua todistajana koskevaa uhkasakkoa
jutussa R05/963 edellä asiasta kerrottuun viitaten, niin katson tämän
syyttäjän ja istuvan tuomarin toimen olevan oikeudenkäymiskaaren 1.
luvun § 12 mukainen ymmärtämättömyydestä johtuva menettely, jonka
seurauksen rikoslain 2 a mukaisesti hän kantaa ottaessamme yhteen
poliisin tai oikeusjärjestelmän edustajan kanssa jakaessamme
toisillemme kenttäoikeutta selvittäessämme aiempia
sotkujanne.Helsingin käräjäoikeus on jo kerran aiemmin syyllistynyt
sopimiseen ja jahtaamiseen. Koska todistemateriaali on esitetty
liikejuristeille, niin katson jokaisen viranomaisen taholta
suoritetun lähestymistoimen uhkaavan henkeäni.
Helsingin syyttäjän aiheuttamien ongelmien seurauksena tämä asiakirja
julkaistaan internetissä ilman asianomistajan tai syytetyn tietoja.
Olen saanut Suomen valtion syyttävän viranomaisen ja poliisin
toiminnasta kertakaikkisen tarpeeksi. Ellei teillä ole parempaa tai
tärkeämpää tekemistä kuin häiriköidä, niin olkaa mieluiten tekemättä
yhtään mitään. Virkamieshän saa palkkansa joka tapauksessa
automaattisesti.
 
Vaadin syyttäjälaitokselta korvausta normaalin tuntiveloitukseni
mukaisesti a' 140EUR/h viiden tunnin työstä tämän vastineen
laatimisesta.
 
Korvausvaade syyttäjän ja poliisin menettelystä on 2300EUR
kokonaisuudessaan. Lisäksi vaadin 7,5% vuotuista korkoa esitetylle
summalle asiakirjan laatimispäivämäärästä sen maksuunpanoon asti.
 
Katson asian osaltani loppuun käsitellyksi. Syyttäjä voi seuraavaksi
vaikka soittaa P.F:n asianhoitajalle ja tiedustella miten
hyvin syyttäjä tai Helsingin käräjäoikeus mielestään tuntee Suomen
lain – olette rikollisia ja tiedätte sen. On vain ajan kysymys, koska
joku puuttuu asiaan.
 
Tämä asiakirja on eletronisesti allekirjoitettu ja myöhemmin
oikeaksitodistettavissa. Sama asiakirja postitetaan syyttäjälle, sekä
jakelulistassa mainituille henkilöille.

Helsingissä 24.2.2005 14.30,

Åke Tyvi
aikuisinsinööriopiskelija, datanomi
virkailija
 
Liite
MH / J.W juttua koskeva todistajanlausunto.
 
Jakelu
Korkein oikeus
Oikeuskanslerin virasto
Tietosuojavaltuutettu
Nimetyt yrityslakimiehet
Hauhon poliisi
MH, K H-L

- -- Liite MH / J.W juttua koskeva todistajalausunto
1247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tapa ny ittes pelle ja vedä naru kaulaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

AJT kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu