Maasta heitä syytettiin vihapuheesta ja rasismista, nyt nämä samat hallituksen edustajat ovat samaa mieltä että näin on tehtävä, äkkiä se mieli muuttuu, on varmasti vaikeaa tunnustaa kuinka oikeassa perussuomalaiset ovat olleet kokoajan.
Kun perussuomalaiset vaativat muslimi raiskaajat pitää karkoikoittaa
15
61
Vastaukset 15
- lipsuttaa
Olisi enemmän kuin oikeudenmukaista saada jotkut poliitikkomme/valtionjohtomme vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista. Tämä ei kuitenkaan taida olla mahdollista? Tässä olisi joillekin pykäläviilareille tilaisuus selvittää, olisiko "käräjöinti" esim. hallituksen vastuuministereitä vastaan mahdollinen. Itse veikkaan, ettei tule onnistumaan. Ovat järjestäneet lain niin, että heillä on vain oikeuksia, mutta vastuu on aina kansalla ja veronmaksajien lompakoilla.
- Kommarimari
Koko Euroopan kehitys on ollut että kansallismielisset nostaa päätänsä ja nii se tapahtuu meilläkin täällä tullaan aina viiveellä joka asiassa mutta parempi myöhään kuin milloinkaan persujen kannatus nousee kokoajan ja siitä ollaan huolissaan kuinkahan suureksi puolueen kannatus lopulta nousee.
Sitä pitäisi kiinnittä huomiota niihin syihin miksi se kannatus nousee ja yrittää poistaa niitä syitä eikä päivitellä sitä nousun määrää.
- perusaukko
Persuthan niitä mamuja kahmi tänne. Nytkö on takki taas kääntynyt.
- Huomattu
Persujen ajamaa maahanmuuttovastaista politiikkaa eivät muut hallituspuolueet hyväksyneet ja ottivat vastaan avosylin nämä kunniavieraat. Kun persut hajosi niin potkaistiin hallituksesta persut, koska Halla-ahon maahanmuutto vastaisuus oli hallitukselle edelleen liikaa. Näin on totuus ja nyt suvakit eivät halua tätä myöntää.
- trollinmetsästäjä
perusaukko tarkoitat varmaan sinisiä? Vai onko Halla-Aho ollut hallituksessa?
- Ajattelesny
Väitätkö ettei perussuomalaiset olleet hallituksessa ennen hajoamistaan osin sinisiin. Ota selvää miten asiat on menneeet.
- Tynkkynen-erotettiin
Ajattelesny kirjoitti:
Väitätkö ettei perussuomalaiset olleet hallituksessa ennen hajoamistaan osin sinisiin. Ota selvää miten asiat on menneeet.
Ainakin Tynkkynen erotettiin ja Hirvisaari myös väärämielisen Soinin toimesta. Nyt kaikki Soinin erottamat pitää rehabilitoida uuden poliittisen tilanteen vallitessa
- persut.syyllistää
persujen tapa on esittää asioiden korjaamiset vihapuheena.
siksi on parempi että sen tekevät ne, jotka tekevät sen sivistyneesti ja fiksusti siten, ettei korjaamisiin tule hivutettua ääriajattelusta syntyviä virheitä.
lakeja korjataan sitä mukaa jos niissä havaitaan puutteita, mutta ei kansanryhmää syyllistämällä.- Humppaaaaaa
Kun persu lähtee ”korjaamaan” epäkohtia, niin siinä rytäkässä menee nurin mm.
- perustuslaki
- kansainväliset sopimukset
- oikeusoppineiden neuvot
- ja kaikkien muidenkin asiantuntijoiden neuvot
- käytöstavat
- ihmisoikeudet
- ja kaikki muutkin oikeudet - Huomattu
Vaalitenteissä on rauhallisin Halla-aho. Muut hermostuu ja huutavat toinen toistensa päälle.
- reuhusakkia
Humppaaaaaa kirjoitti:
Kun persu lähtee ”korjaamaan” epäkohtia, niin siinä rytäkässä menee nurin mm.
- perustuslaki
- kansainväliset sopimukset
- oikeusoppineiden neuvot
- ja kaikkien muidenkin asiantuntijoiden neuvot
- käytöstavat
- ihmisoikeudet
- ja kaikki muutkin oikeudetjuurikin näin. siksi eivät olekaan kelvollisia pääsemään päättäviin elimiin.
pitää kasvaa aikuiseksi, oppia elämän tosiasioita, ennenkuin kelpaa mihinkään. - EiJatkoonEnää
Humppaaaaaa kirjoitti:
Kun persu lähtee ”korjaamaan” epäkohtia, niin siinä rytäkässä menee nurin mm.
- perustuslaki
- kansainväliset sopimukset
- oikeusoppineiden neuvot
- ja kaikkien muidenkin asiantuntijoiden neuvot
- käytöstavat
- ihmisoikeudet
- ja kaikki muutkin oikeudetNyt toimitaan .Persut vain uhoaa! IL:
Oikeusministeriö on ryhtynyt uudistamaan lainsäädäntöä raiskausten osalta. Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok) asettaa työtyhmän uudistusta varten.
Ministeriö kertoo tiedotteessa, että tavoitteena on muuttaa rikoslakia niin, että suostumuksella on tulevaisuudessa entistä vahvempi merkitys raiskauksen tunnusmerkistössä. Työryhmä arvioi myös uhrin avutonta tilaa koskevaa sääntelyä.
Lisäksi sukupuoliyhteys nuoren lapsen kanssa on tarkoitus säätää rangaistavaksi raiskausrikoksena. Nykyään sukupuoliyhteys lapsen kanssa katsotaan törkeänä lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä.
Häkkänen sanoo tiedotteessa, että rangaistusten kiristyksiä on jo viety eteenpäin. Eduskunnalla on käsittelyssä jo esitys lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten koventamisesta.
– Käynnistin 2018 kesällä myös arvioinnin laajemman uudistuksen tarpeesta raiskaus- ja hyväksikäyttörikosten sääntelyssä. Uudistamisen tarvetta on löytynyt ja nyt valmistelu aloitetaan. Rikoslain muutokset on valmisteltava huolella, ilman kiihkoa, jotta vaikutukset ovat tavoitteiden mukaisia, Häkkänen toteaa tiedotteessa.
Homma hoituu ilman Persuja ,Ei jatkoon.
- Isopersemerjajaaggg
HALLAAHO puhuu rauhallisesti ja joka sana on täyttä asiaa, vasemmiston Li Andersson joka on pahin mahdollinen päälle puhuja joka vielä huitoo käsillä on kuin lentoon lähdössä
- raiskaajia
Persut vaativat lisää matti putkosia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400