Hyvä uutinen, että Sipilä antaa 1-2 miljoonaa euroa Oulun kaupungille ilmaista valtion rahaa kipukorvauksena. Kannattaisi nyt pitää mölyt mahassa ja arvostaa keskustapuoluetta.
Ei kaikille kunnille tällaisia rahoja anneta.
Pystytään palkkaamaan esimerkiksi uusia kotouttamiskoordinaattoreita ja maahanmuuttajakouluttajia kertomaan ulkomaalaistaustaisille mitä täällä ei saa tehdä ja mitä saa. Sen jälkeen voitaisiin ottaa uusia maahanmuuttajia lisää, kun on opittu oikea tapa kertoa näille ihmisille meidän kulttuurista ja historiastamme.
Ei kaikille kunnille tällaisia rahoja anneta.
Pystytään palkkaamaan esimerkiksi uusia kotouttamiskoordinaattoreita ja maahanmuuttajakouluttajia kertomaan ulkomaalaistaustaisille mitä täällä ei saa tehdä ja mitä saa. Sen jälkeen voitaisiin ottaa uusia maahanmuuttajia lisää, kun on opittu oikea tapa kertoa näille ihmisille meidän kulttuurista ja historiastamme.
Vastaukset 20
Vanhimmat
SIPILÄ JA ORPO OSTAVA OULUN JOHDON HILJAISEKSI
Sipilän hallitus on siis ollut ja on edelleen mahdollistamassa lapsiraiskauksia veronmaksajien miljoonilla Loistavaaa!!!!!!!!!1!11!1!
No mutta sittenhän asia onkin kunnossa.
Viisas pääministeri nakkaisi nämä pummit maasta ulos. Varmaan näiden moniosaajien helppo työllistyä pienen linnatuomion jälkeen. Jäävät kansan elätettäviksi ja elävätkin....
Vuoden 2016 julkisen tilaston mukaan jokainen matu maksoi Suomen veronmaksajille keskimäärin 5833,30 euroa kuukaudessa. Verottomasti. Tekemättä yhtään mitään rahojen eteen. Ainakaan mitään hyödyllistä.
Eräät ovat saaneet kansalaisuuden ja eläkkeen....jos hyysäri on ottanut sydämenasiakseen ja kuskannut yksityisellä sektorilla tarpeeksi usein lekurilla.
Hei me tienataan näillä
SPR nettoaa aikamoiset summat!
uhreillehan tämä etupotti kuuluu jakaa
No joo, kipukorvauksia on tulossa muutennii. Pitäs tietenni tyttöje tahi oliko poikia, niin osata jatkossa pijättäytyä näitten raiskareitten kämpille menemästä ja katella niitä poikia ihan siitä valakonaamojen kotimaisesta joukosta vaikka sitten jääkiekonpellaajia. No ei ehkä jääkiekon, mutta jalakapallon.
Sipilän hallitus kiittää 1-2 miljoonalla Oulun kaupunginhallitusta hyvin tehdystä salauksesta ja ostaa sen vastakin hiljaiseksi.
Kymmenykset ja synnit on ostettu pois.
Lisää rahaa siis koordinaattoreihin jotka haravoi vielä entisestäänkin enemmän jihadisti-raiskaajia paikan päälle
Tyypillistä kokoomusta raha korvaa kaiken
Opettakaa lapsillenne, varsinkin (teini) tytöille ettei noiden mamujen kanssa olla kertakaikkiaan missään tekemisissä, että ne eivät ole edes ihmisiä...
Petteri OrPon ylimielisyys taas huipussaan. Annetaan vähän rahaa rosvojen kotoutumiseen niin asia on hoidettu. Eikö yhtään hävetä Kokoomuksen öykkärit?
Jossakin oikeassa puolueessa olisi jo sankoin joukoin erottu pelkästä julkisesta häpeästä
rahalla se ihminen ostetaan hiljaiseksi sipilä osaa yritys hommat,ja oissevaan kiva tietää mihin rahat todellisuudessa menee,arvelen herrojen kestitykseen,vai ostetaanko sex nukkeja pakolaisille
SPR:lle ei latin latia tuosta potista ainakaan! Heidän vastuulla on ollut opettaa nämä ihmisten tavoille.
Rahalla voi siis ostaa synnit anteeksi ja omantunnon puhtaaksi. Hienoa Orpo.