Mitä jos elämä onkin ollut jo alusta asti vain yhtä pelkoa ja tuskaa? Pelkkiä pettymyksiä ilman mahdollisuutta itse vaikuttaa mihinkään? Kuin jonkin irvokkaan ja vääristyneen käsikirjoituksen mukaisesti etenevä sarja synkkiä tapahtumia.
Entä jos toivoo ja uskoo kuitenkin, kerta toisensa jälkeen rohkeana, varmana ja lujana, tavoitteidensa kautta? Entä jos uskaltaa katsoa pelosta ja epävarmuudesta huolimatta rohkeasti tulevaisuuteen. Tarkkaan etukäteen miettien, että näin minä sen hoidan, jos tilaisuuden saan.
Kuinka sitten, jos ei osaa, ei hallitse, ei kykene? Kuinka sitten, jos kaikki ei olekaan itsestään kiinni eikä kaikkeen pysty itse vaikuttamaan? Vaikka kuinka on valmistautunut mielessään tilanteeseen, niin eteen avautuva todellisuus ei menekään niin kuin sen oli toiveissaan ja haaveissaan sen ajatellut menevän.
Minkä mittarin kautta arvioida itseään toiveiden ja haaveiden murskautuessa? Millä tavoin antaa itselleen anteeksi sen, ettei kyennyt? Miten saada toinen ymmärtämään se, ettei kaikilla ole samanlaisia valmiuksia toimia kaikissa tilanteissa? Pitkän, pitkän pimeän jakson jälkeen kirkkaus, hyvä olo ja onnellisuus, ja sitten sen menettäminen… Sen huomaaminen, että valtaosa tuosta kirkkaudesta olikin vain omien ylisuurten toiveiden ja haaveiden värittämää, kuvitelmaa siitä, että viimeinkin, viimeinkin on minun vuoro olla onnellinen tässä maailmassa…
Saako ihminen olla rikkinäinen? Onko hyväksyttävää olla heikko? Vai kuuluuko se aikuisuuteen, että teeskennellään kerta toisensa jälkeen, että tällainen vain kuuluu elämään, tästä sitä taas mennään kohti tulevaisuutta yhtä kokemusta ”rikkaampana”.
Kuinka olla antamatta periksi...
Entä jos toivoo ja uskoo kuitenkin, kerta toisensa jälkeen rohkeana, varmana ja lujana, tavoitteidensa kautta? Entä jos uskaltaa katsoa pelosta ja epävarmuudesta huolimatta rohkeasti tulevaisuuteen. Tarkkaan etukäteen miettien, että näin minä sen hoidan, jos tilaisuuden saan.
Kuinka sitten, jos ei osaa, ei hallitse, ei kykene? Kuinka sitten, jos kaikki ei olekaan itsestään kiinni eikä kaikkeen pysty itse vaikuttamaan? Vaikka kuinka on valmistautunut mielessään tilanteeseen, niin eteen avautuva todellisuus ei menekään niin kuin sen oli toiveissaan ja haaveissaan sen ajatellut menevän.
Minkä mittarin kautta arvioida itseään toiveiden ja haaveiden murskautuessa? Millä tavoin antaa itselleen anteeksi sen, ettei kyennyt? Miten saada toinen ymmärtämään se, ettei kaikilla ole samanlaisia valmiuksia toimia kaikissa tilanteissa? Pitkän, pitkän pimeän jakson jälkeen kirkkaus, hyvä olo ja onnellisuus, ja sitten sen menettäminen… Sen huomaaminen, että valtaosa tuosta kirkkaudesta olikin vain omien ylisuurten toiveiden ja haaveiden värittämää, kuvitelmaa siitä, että viimeinkin, viimeinkin on minun vuoro olla onnellinen tässä maailmassa…
Saako ihminen olla rikkinäinen? Onko hyväksyttävää olla heikko? Vai kuuluuko se aikuisuuteen, että teeskennellään kerta toisensa jälkeen, että tällainen vain kuuluu elämään, tästä sitä taas mennään kohti tulevaisuutta yhtä kokemusta ”rikkaampana”.
Kuinka olla antamatta periksi...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Nothing is whole and nothing is broken
Itse kävin koulut, oli hyvä lapsuus jos ei ota sitä huomioon että isäni pieksi äitiäni aina humalassa, ainakin opin kunnioittamaan naisia enkä koskaan tee naiselle samaa, kaikesta huolimatta päädyin aluksi alkoholin orjaksi, 17 vuotiaana tuli vauhti ja vahvemmat huumeet kuvioihin, sitten subutex koukku, juominen vei mut jossai nvaiheessa tehoosastolle, se oli se kerta joka oli kaikista lähinnä mun kuolemaa, ei kestäny enää kun puolet ystävistä oli kuollu sun muuta, vankilaan en onneksi itseäni hommannut jaolen aina töitä painanut tosin rankimpina aikoina työnteko alkoi käydä raskaaksi, olen nähnyt paljon väkivaltaa, oon kattonu vierestä kun tyyppi hakataan mitättömän asian takia paskaksi, mua on lyöty puukolla, saanu muutaki osumaa tuolla sekoillessani, aina siihen ei tarvinnu ees syytä, veikkaan että työnteko on yks joka pelasti sekä lähimmäisten tuki, kaikilla ei ole sitä tukiverkkoa, mulla meni vuosia hyvin kunnes eräässä työpaikassa eräs ihminen alotti mustamaalauskampanjan, se meni överiksi mutta asiat selvis lopulta, yrittäny naista löytää sitä asti kun ns paransin tapani, ei se ollut suinjkaan helppo tie päästä takas normi elämään, luulin vihdoin tvanneeni sen jonka kans vois oikeasti onnistua ja vois luottaa, oon itekkin suhteita kussut lähinnä päihteiden käytön ja muiden asioiden takia tai sitten kumpikin on käyttänyt tai muuta paskaa mutta olen kyllä omista virheistä oppinut, kyllä musta sais helvetin hyvän miehen, olisin hyvä isä, se mistä olen ylpeä että autan ihmisiä koska tiedän kuinka rankkaaeälmä voi olla sitä osaa arvostaa kuitenkin eri tavalla ja se että olen osannut kohdata ongelmani ja virheeni sekä se että mussa on kaiken pahan jälkeen säilyny herkkä ja tunteellinen puoli toki mikään kynnysmatto en ole enkä tule olemaankaan, olisin kuollut jos olisin suostunut kynnysmatoksi.
Haluais vaan tehdä töitä ja no halusin ennen että löytäsin sen ihanan naisen mutta tuo viimesin ykspuolinen rakastuminen joka veti mut ihan sekasin oli liikaa niin sama antaa olla.
Mitään sääliä en ole vailla enkä ole muita parempi, kunhan jaoin jotain omasta elämästä että moni valittaa turhasta täällä, teissä on potentiaalia, luottakaa enemmän itseenne vaikka se ei helppoa ole, ja ne elämää kokemattomat trollit ja pikky tytöt ja pojat voi jättää vastaamatta tuolla irl näen kyllä teidän lävitsenne ja meillä on kaveri piirissä tietyt asenteet ja toimenpiteet rottien kanssa, se ei ole perua mistään huume maailmasta vaan yksi perusperieete mikä pitäs löytyä kaikilta mitä paskanpuhuja rottiin tulee. Tiedätte kyllä ketä olette.
Niin, mulla on näitä haaveiden murskaantumisia ollut jo vino pino tähän ikään. Eikä pelkästään niitä, suuria kipuja ja pahojakin juttuja. Selvinnyt olen niistä huolehtimalla itsestäni. Enkä luovuta ihan pienistä.
Sieltä se on sinunkin taas pala ja murunen kerrallaan kasailtava itsesi. Voihan se vaatia aikaa ja paljon energian keräämistä ennen kuin jaksat edes aloittaa. Anna itsellesi aikaa, ei ole mikään pakko olla vahva, kaikki me ollaan heikkoja suurien vastoinkäymisten edessä. Selviytymiskeinot on jokaisella omansa: joku uskoo Jumalaan, joku tähtien asentoihin.
Mulle se on luonto, metsä temppelinä, veden virta lohtuna. Niiden avulla jaksan ja olen jaksanut. Toivon samaa jaksamista ja oivallusta sullekin. Ihminen kestää lopulta aika paljon, myös särkymisen.
Ihminen usein luo itse oman todellisuutensa. Mä uskon siihen että kaikki järjestyy, ja niin ne asiat järjestyy.
Ei pidä etukäteen liian tarkkaan toivoa asioita, paitsi yrittää jaksaa olla positiivinen, että elämässä tulisi hyviä aikoja ja ihmissuhteita. Toki itsekin voi vaikuttaa asioihin, eikä pelätä liikaa epäonnistumista, koska kaikkihan epäonnistuu välillä.
Kumppanin kanssa saa olla heikko ja epävarma. Toinen rakastaa sinua juuri sellaisena kuin olet. Kunhan olet aito etkä turhaan piilottele osia itsestäsi. Minä rakastaisin häntä kuka on mielessäni, haluaisi olla hänelle paras ystävä, luotettu, hellä ja rakastava puoliso. Tukea silloin kun on vaikeaa ja iloita hyvistä hetkistä. Puoliso on voimavara. Herkkyys on kaunista ja vain vahvat ihmiset uskaltavat olla myös herkkiä.
https://www.youtube.com/watch?v=ShZ978fBl6Y
Samoja ajatuksia on itsellä ollut siitä, että onko tämä mun elämän käsikirjoitus nyt vain tällainen ja tällä mennään loppuun asti.
Rakkaus on, mutta sen eläminen todeksi ontuu tietyllä tapaa.