Sano Sipilä hetki sitten. Ja vitut ette ole tehneet yhtään mitään millä olisi merkitystä.
- Ensinnäkin olette n 30 vuotta myöhässä.
somalien tunkeutuessa tänne olisi heti pitänyt muuttaa pykälät sellaisiksi että katuryöstäjät ja raiskaajat olisi voitu karkottaa samantien. Joka maa saisi hoitaa oman jätehuoltonsa itse . Täysijärkiset sanoivat sen jo silloin, tosin täysipäiset eivät näitä tänne olisi päästäneet muutenkaan. Te ette ymmärrä vieläkään. En usko että saatte nytkään mitään aikaan vaikka käytte muka tiheällä mammalla mitä vielä? voisitte tehdä.
- ette muka ehdi tämän vaalikauden aikana. Haistakaa paska, tulee mieleen takavuosien hallitus joka runnoi ALV- lait voimaan parissa viikossa. Mutta siinä oli kyseessä veronkorotus. Lapsen raiskausten estäminen ei ole niin tärkeää.
- Häpeän ja inhoan teitä munattomia pellejä yli kaiken.

Vastaukset 6
Vanhimmat
En minäkään usko että hallituksen toimet muuttaa mitään. Vaalipuheita vain kun on pelko perseessä että hallituspuolueille, samoin demarit, vas.... tulee vaaleissa rökäletappio.
Ovat niin monta kertaa kurjistaneet heikommassa asemassa olevan kansan oloja kaikista lupauksista huolimatta, että nyt en enää jaksa uskoa tähän rottalaumaan. Kun vaalit on ohi niin takki kääntyy monella.
Pääministeri, presidentti, ja vastaavat ministerit , ne on kaikki osaamattomia typeryksiä.
Ei niiltä onnistu mikään!! Se on nyt todistettu ja nähty.
Puolueista ovat täysin sekopäisi!ä, haittamaahanmuuttoa lisääviä, kokoomus, Kepu, SDP, vihreät, vas.
Näitä ei pidä äänestää, koska typeryydessään, pakolla pilaavat Suomen.
Tässä tilanteessa, Jäljelle jää äänestettäväviksi vain, Kd, ja perus suomalaiset.
Näillä on järkiperäinen asenne matu turismiin. Ja tehtyyn turvattomuuteen.
Ja nämä haluavat hillitä haitta maahanmuuttoa.
Hallituksen toimilla ei ole mitään merkitystä kun hyysäri käräjä- ja hovioikeudet tehtailevat minimituomioita ja näin suojelevat näitä petoja.
Muistui vain mieleen tapaus Iltalehdestä jossa:
Turvapaikanhakija oli harrastanut seksiä 10-vuotiaan tytön kanssa asumattoman kerrostalon pihassa. Yhdynnän lisäksi mies oli lähettänyt lapselle seksiaiheisia viestejä. Mies oli tutustunut lapseen sosiaalisen median kautta ja sopinut siellä myös tapaamisesta.
Käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä raiskauksesta siitä huolimatta, että tuomittu oli tietoinen uhrinsa erittäin nuoresta iästä. Törkeän raiskauksen tunnusmerkit eivät täyttyneet, koska mistään ei käynyt ilmi, että 10-vuotias olisi jollain tavalla vastustanut rikosta sen tekohetkellä.
Samaa mieltä oli myös hovioikeus.
Ei näitä monen turvallisen maan läpi suomen hölmölään tulleita saada edes pakkopalautettua. Että sellaisia meidän poliitikot on! Älkää uskoko paskapuheita ennen kuin on konkreettista näyttöä ja tekoja että hallituksen antamat kauniit lupaukset kansalle toimivat käytännössä!
Jos menette näiden ketkujen lankaan niin vaalien jälkeen saatte pettyä katkerasti.
Hallitus, kansanedustajat jotka eivät pysty/halua aktiivisesti toimia ensisijaisesti oman maan kansalaisten turvallisuuden eteen, ovat kelvottomia ja eivät ansaitse paikkaa eduskunnassa.
Saamattomat persut täällä purkaa paineitaan. Aika hellyttävää mutta samalla surullista.
Teitä se ei realismi haittaa.