Nyt löytyi syy natojenkkien sotaintoilulle

Pahuussivua_ei_löytynt

Yhdysvaltojen korkea puolustusviranomainen on kommentoinut, että sotateknologian kehitys saattaa tehdä Kiinasta niin voimakkaan, että se olisi maailman suurin sotilasmahti.

Hän kuitenkin huomautti Kiinan asemaa heikentävän, että se ei ole käynyt sotaa 40 vuoteen eikä sen asevoimilla ole kokemusta todellisista konflikteista.

Eli jenkit sotii koko ajan vain harjoitellakseen jotain isompaa rytinää varten.

Harjoittelun tulokset vain eivät ole kovin mairettelevia.
Seitsemäntoista vuotta sotaa lammaspaimenien seassa, eikä valmista tunnut tulevan.

PS Älkää nyt poistako tätä hienoa avausta natosotien syistä.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jenkit_vaan

      Jenkkien on pakko etsiä vihollista maailmalta, jotta maan älyttömille asevoimille olisi oikeutus. Nyt kohteena on, ei enempää eikä vähempää kuin roistovaltioiden ryhmään pudotettu Kiina. Ja Suomi on jenkkien uskollisimpia myötäilijöitä, Niinistön piti ottaa vierailullaan ihmisoikeusasiat puheeksi.

      • Tietenkin Suomi otti puheeksi ihmisoikeusasiat: Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja. Se on siis verinen diktatuuri.

      • kak
        moloch_horridus kirjoitti:

        Tietenkin Suomi otti puheeksi ihmisoikeusasiat: Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja. Se on siis verinen diktatuuri.

        Jenkit pitää Guantanamon keskitysleiriä ikään kuin näyteikkunana muulle maailmalle.

        Jenkit rikkoo ihmisoikeuksia ja kerskuu, että ette te mitään meille mahda.

        Vangeille ei edes yritetä antaa asiallista kohtelua ja oikeudenkäyntiä.

        "Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja"

        Oiotaan nyt hieman nassen verisiä valheita: Uiguurit ovat kiinalaisille samaa, mitä Isis ja Taleban on länsimaille, islamistitaistelijoita.

      • molokin_dilemma

        Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia.

      • kak kirjoitti:

        "Jenkit pitää Guantanamon keskitysleiriä ikään kuin näyteikkunana muulle maailmalle.

        Jenkit rikkoo ihmisoikeuksia ja kerskuu, että ette te mitään meille mahda.

        Vangeille ei edes yritetä antaa asiallista kohtelua ja oikeudenkäyntiä."

        Aivan. Guantamo onkin USA:n häpeäpilkku.

        "Oiotaan nyt hieman nassen verisiä valheita: Uiguurit ovat kiinalaisille samaa, mitä Isis ja Taleban on länsimaille, islamistitaistelijoita."

        Uiguurit ovat kansa, jonka kiinan kommunistinen diktatuuri on alistanut ja jonka jäseniä se pitää miljoonittain keskitysleireillä, joita se kutsuu ns. koulutusleireiksi. Turhaan sinä yrität tuota rikosta ihmisyyttä vastaan puhtaaksi pestä.

      • molokin_dilemma kirjoitti:

        "Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja"

        Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia.

        "Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia."

        USA ei näännytä noita lapsia nälkään. Päinvastoin, se on lähettänyt alueelle runsaasti ruoka-apua. Samoin Saudi-Arabia. Yle:

        "Kaiken tämän jälkeen onkin vaikea ymmärtää, että Saudi-Arabia ja sen likeinen liittolainen Arabiemiraatit ovat suurimpia Jemenin siviilien auttajia. Nämä kaksi maata myönsivät pelkästään huhtikuussa YK:n hätäapukokouksessa (siirryt toiseen palveluun) lähes miljardi dollaria Jemenin auttamiseen."

      • Fuck-Molok

        Onko tämä, vaikka olisikin totta, jokin puolustus maan ajamisesta täydelliseen ahdinkoon?
        Älä vain sano, ettet tiedä keitä toimijoita Jemenissä on ollut?

      • Fuck-Molok kirjoitti:

        "Onko tämä, vaikka olisikin totta, jokin puolustus maan ajamisesta täydelliseen ahdinkoon?
        Älä vain sano, ettet tiedä keitä toimijoita Jemenissä on ollut?"

        Tiedän minä toki eri osappuolia, kuten Iranin, joka on yksi pääsyyllinen maan tilanteeseen.

      • egtheh
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia."

        USA ei näännytä noita lapsia nälkään. Päinvastoin, se on lähettänyt alueelle runsaasti ruoka-apua. Samoin Saudi-Arabia. Yle:

        "Kaiken tämän jälkeen onkin vaikea ymmärtää, että Saudi-Arabia ja sen likeinen liittolainen Arabiemiraatit ovat suurimpia Jemenin siviilien auttajia. Nämä kaksi maata myönsivät pelkästään huhtikuussa YK:n hätäapukokouksessa (siirryt toiseen palveluun) lähes miljardi dollaria Jemenin auttamiseen."

        Jenkit pommittaa myös Jemeniä ja sattuipa sinne vuosi sitten yksi jenkkikommando kuolemaankin epäonnistuneen hyökkäyksen yhteydessä.

        Kummasti moloch jaksaa puolustella jenkkien sotarikoksia ihan vain siksi, että suomalaiset olisivat suopeampia Natolle.

      • SyntiOnValtava
        kak kirjoitti:

        Jenkit pitää Guantanamon keskitysleiriä ikään kuin näyteikkunana muulle maailmalle.

        Jenkit rikkoo ihmisoikeuksia ja kerskuu, että ette te mitään meille mahda.

        Vangeille ei edes yritetä antaa asiallista kohtelua ja oikeudenkäyntiä.

        "Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja"

        Oiotaan nyt hieman nassen verisiä valheita: Uiguurit ovat kiinalaisille samaa, mitä Isis ja Taleban on länsimaille, islamistitaistelijoita.

        ''Jenkit pitää Guantanamon keskitysleiriä ikään kuin näyteikkunana muulle maailmalle.''
        Paljonkos siellä Siperian ''gulageilla'' mahtoikaan kuolla väkeä, ja monikohan siellä sai asiallista kohtelua tai reilun oikeudenkäynnin, ja mistä syystä?

      • egtheh kirjoitti:

        Jenkit pommittaa myös Jemeniä ja sattuipa sinne vuosi sitten yksi jenkkikommando kuolemaankin epäonnistuneen hyökkäyksen yhteydessä.

        Kummasti moloch jaksaa puolustella jenkkien sotarikoksia ihan vain siksi, että suomalaiset olisivat suopeampia Natolle.

        " Jenkit pommittaa myös Jemeniä ja sattuipa sinne vuosi sitten yksi jenkkikommando kuolemaankin epäonnistuneen hyökkäyksen yhteydessä."

        Kuinka monta USA:n pommitusta Jemenissä tiedät ja keihin se on kohdistunut?

        "Kummasti moloch jaksaa puolustella jenkkien sotarikoksia ihan vain siksi, että suomalaiset olisivat suopeampia Natolle."

        Haha. En puolustele niitä, päinvastoin. Kuten olen täällä monta kertaa kertonut, siviilien kuolemat USA:n pommituksissa ovat asia, jota en hyväksy ja esim. jälkimmäinen Irakin sota oli ilman muuta laiton, toisin kuin ensimmäinen

      • Se oli vain ajan kysymys milloinka USA alkaa pitää Kiinaa vihollisenaan. Pitkään ihmettelin mikä siinä maksaa, mutta tulihan se suunnanmuutos sieltä.

      • TiltunTyhmyysKukkii
        molokin_dilemma kirjoitti:

        "Kiina esim. pitää ns. kouutusleirillä miljoonia uiguureja vain siksi, että he ovat uiguureja"

        Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia.

        "Jenkit liittolaisineen näännyttävät nälkään miljoonia lapsia Jemenissä vain siksi, että he ovat lapsia. "

        TOSIN Jemenissä sotii Jemenin kapinalliset ja Saudi Arabia ja ne pahat jenkit eivät ole sodassa edes mukana"

        Ilmeisesti et saa juttua aikaiseksi ilman mainintaa jenkeistä?

    • onseniin

      ''Nyt löytyi syy natojenkkien sotaintoilulle''
      NYT?????
      Ainahan se syy on tiedetty ja se on sotahullu venäjä.

      • dalido

        Miksi jenkkien pitäisi sitten tulla Suomeen jos heidän syynsä jatkuvalle sotimiselle on Venäjän valtaaminen.

        Aloituksessa: "Hän kuitenkin huomautti Kiinan asemaa heikentävän, että se ei ole käynyt sotaa 40 vuoteen eikä sen asevoimilla ole kokemusta todellisista konflikteista.
        Eli jenkit sotii koko ajan vain harjoitellakseen jotain isompaa rytinää varten."

        Ei suomalaisilla ole mitään syytä osallistua jenkkien hieromiin konflikteihin.

      • suitset

        "Ainahan se syy on tiedetty ja se on sotahullu venäjä."

        Venäjä auttaa Kiinaa, jotta maat saisivat valjastettua Yhdysvaltain sota-aggressiot hyödyllisempään toimintaan.

      • TurhaLuuloTiltut

        "Venäjä auttaa Kiinaa, jotta maat saisivat valjastettua Yhdysvaltain sota-aggressiot hyödyllisempään toimintaan."

        Mutta turhaa on työnsä! Kiinan katse on kääntynyt Venäjän omaan ja autioituvaan Aasianpuoleiseen alueeseen:-D

    • epätietoinen_vetelistä

      Mistä voi löytää Kanniston leipomon Runebergin torttuja?

      • Gumorron

        Olet oikeassa paikassa. Kysyäksesi tuota.
        Täältä natopalstalta voit lyötää ratkaisun kaikkiin pulmiisi.
        On täällä sen verran viisasta väkeä liikkeellä. Että pulmasi on jo ratkaistu.
        Kunhan kerkeävät, noilta muilta kiireiltään. Niin vastaavat kyllä.

    • Harry_Belafonte

      Seuraavaksi Yhdysvallat reenaa aivan naapurissaan, jossa on paljon öljyä ja isorintaisia naisia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      167
      1404
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      40
      995
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      640
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      616
    7. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      20
      602
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      563
    Aihe