Minua on sukulaismies muutamaan otteeseen pyydellyt mukaan pieneen bisnekseen, verkostomarkkinointiin olen käsittänyt. Emme ole vielä ehtineet asiasta rauhssa keskustella, mutta kyllä senkin aika vielä varmasti tulee. Tätäkin palstaa lukemalla on alkanut kiinnostaa mahdollinen tulotaso, mihin ko. toiminnalla voi päästä.
Jotenka kyselenkin millaisiin vuosituloihin olette pääseet ja millaisten efortin se on vaatinut? Eli elääkö moisella toiminnalla?
Jotenka kyselenkin millaisiin vuosituloihin olette pääseet ja millaisten efortin se on vaatinut? Eli elääkö moisella toiminnalla?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä kannattaa lähteä mukaan. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Ei tietenkään heti. Itse tienaan tällä hetekllä pasiivista tuoloa 1900 euroa / kk. Koulutustilaisuuksista saan 500 euroa / kerta. Kirjamyynniilä olen tienannun muutaman tonnin. Parhaiten tuottaa kuitenkin rekrytointi, mutta se on kovaa hommaa. Vuoden 2004 tulotasoni oli 5000 euroa / kk, mutta tiedän monia jotka ansaitsevat minua enenmmän.
Sepä siinä onkin, kun tuo alkuvaihe pitäisi sitten jotenkin pärjätä. Ei nimittäin ole kovinkaan paljoa aikaa muuhun työhön, kuin tähän päivähommaan, jota teen tällähetkellä.
Pitänee kuitenkin käydä kuulemassa mitä hepulla on tarjolla ja sitten miettiä asiaa uudelleen. Kauanko sinulla meni, että pääsit tuohon 5 k€/kk tuloihin ja paljonko pitää aikaa/kk tehdä moiseen hommia?
Ja kiitokset asiallisesta vastauksesta edelliseen.
Tee niin kuin minä. Valmistaudu jättämään päivätyösi. Minulta meni aikaa 5k€ tuloihin kaksi vuotta. Aluksi riittää 20 h / kk, mutta kiivaassa vaiheessa on pakko painaa jopa 8 h / pv.
Mulla on nyt päiväduunista 5-6k€ tulot kuussa, joten en ihan rahan takia olis moiseen alkamassa. Jotakin muuta tekisi mieli välillä kuitenkin tehdä. Mutta eipä sitä tiedä ennenkuin asiaan tarkemmin tutustuu. Nyt ainakin hiukan enemmän kiinnostaa tuo tarjous. Voihan se toki olla ihan huuhaa-juttukin, mut avoimin mielin kai on parasta edetä.
Kiitokset vastauksista.
Monet innostuu alussa hirmuisesti verkostomarkkinoinnista. Kuvitellaan helposti, että rahaa tulee tuosta noin vain jotain tuotetta myymällä. Oli vm yritys mikä tahansa, niin työtä sen menestyksen eteen joutuu tekemään kovasti - ihan niinkuin tekisit työtä missä tahansa yrityksessä. Työtä, työtä, työtä ja vielä työtä. Työtä on tehtävä säännöllisesti, järjestelmällisesti ja ammattimaisesti. Vastoinkäymisistä ei saa lannistua - lopussa kiitos seisoo.
Toisen palkkalistoilla saa säännöllisen tulon kuukaudessa. Useimmilla se riittää asumiseen, elämiseen, kenties harrastuksiin ja silloin tällöin tehtäviin lomamatkoihin, mutta harvalla siitä kuukausittaisesta palkasta kauhean suuria säästöjä pääsee syntymään. Yrittäjillä ei sitävastoin ole tulorajaa ja hyvällä liikeidealla voi jopa rikastua. Verkostomarkkinoinnissa parhaiten menestyvät ovat todella rikkaita. Ja muistakaa, että kuka tahansa voi menestyä. Jos tuotteet vain ovat hyviä, niin kaikki muuhan on itsestä kiinni!
ihan hyviä pointteja. Verkostomarkkinoinnissa tiedetään tapauksia, missä on ensialkuun lähdetty puolivahingossa "kokeilemaan" ja päädytty miljoonikoksi. Useimmiten kuitenkin on kysymys oikein tehdystä kurinalaisesta työstä, joka tuottaa hedelmää.
Luku sinänsä on "päätä seinään hakkaaja"-ryhmä joka ei kirveelläkään suostu hyväksymään sitä, että juna meni jo. Tällaisia tapauksia on rekisteröity erityisesti entisen Golden Productsin,nykyisen GNLD:n parissa.
Surullista, mutta totta.
Et tule koskaan pääsemään nykytuloillesi ainakaan vm:lla, se on aivan selvää. Uskon sinun olevan hyvässä ammatissa ja sivistynyt korkean moraalin omaava henkilö, joka tuskin alkaa kauppaamaan sukulaisilleen ja ystävilleen jotain epämääräistä tuotetta, jonka hinta/laatusuhde on luultavasti epäilyttävä. Tuskin haluaisit luuhata myöskään huoltoaseman kahvioissa, kirjastoissa yms. paikoissa, joissa verkostomarkkinoijat pitävät 'toimistoaan' ja järjestävät 'myyntineuvotteluja'.
Siis en moista ole valmis tekemään, vaan olen miettinyt josko jotakin muutakin voisi elämässään touhuta. Kova olen aina ollut työtä tekemään ja koulutusta ja ns. sivistystäkin on tullut elämän varrella jonkin verran.
Utelias kun olen niin ajattelin kuitenkin mennä ko. häppeningiin kuuntelemaan mitä siellä mahtaa olla tarjolla. Ei se varmasti mitään ota, jos ei annakaan. Sittenpähän tuokin selviää...