Eläkejärjestelmä

idiootit.päättäjät

Eläkejärjestelmä on päättäjien mukaan taaaaaas pettämässä, tällä kertaa tekosyynä alhainen syntyvyys. Taka-ajatuksena perustella taas miksi maahanmuutto pitäisi muka kaksinkertaistaa että työikäisiä olisi enemmän.
Kyllä osoittaa taas kuinka kujalla päättäjät ovat, ns. punainen lanka on täysin hukassa, ei mitään käryäkään mistään käytännön elämästä!

Maahanmuutto ei auta yhtään mitään jos täällä ei ole työpaikkoja!

Työpaikkojen puutteesta ja vieläpä sellaisista työpaikoista josta saa ihan oikeaa palkkaa on se huutavin pula tässä maassa! Tästä pulasta juontaa juurensa kaikki ongelmat mitä tänä päivänä tässä maassa on. Kun toimeentulo ja tulevaisuus ylipäätään on epävarmaa, ihmiset eivät hanki lapsia.

Tempputyöllistäminen ei tuo oikeita verotuloja tähän maahan, niillä ei kerry eläkettä, valtio vain velkaantuu entistä enemmän hukatessaan rahaa epätoivoiseen tempputyöllistämiseen.

Lisäksi ne tempputyöllistetyt vievät työt oikeilta, palkallisilta työntekijöiltä!

Ainut mistä en ole varma on se että tekevätkö päättäjät tämän kaiken vahingon tyhmyyttään ja osaamattomuuttaan vaiko sittenkin ihan tahallaan ja tietoisesti?
En usko että pitkälle koulutetut voivat tietämättömyyttään tällaista tehdä mutta tahallinen tekohan on rikos kansakuntaa vastaan...

9

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisääjaaritusta

      Eläkejärjestelmä perustuu siihen, että on riittävä määrät ihmisiä työelämässä maksamassa työeläkevakuutusmaksuja. Nyt ennusteiden mukaan tältä osin ei näytä hyvältä. Tästähän nimenomaa ’päättäjät’ ovat huolissaan ja perustellusti.
      Eikä eläkejärjestelmä varsinaisesti ole ’pettämässä’, vaan kyse on eläkkeiden turvaamisesta.
      Vaihtoehtonahan turvaamisen osalta on tulevien eläkkeiden euromäärän pienentäminen, eläkevakuutusten maksujen korotus, eläkeiän nostaminen, eläkevakuutettujen eli maksajien eli työssäkäyvien lisääminen.

      Vaivattominta ja vähiten ongelmallista, joskaan ei helpointa, olisi työvoiman lisäys ja tätähän nyt julkisuudessa on esitetty. Tietysti se edellyttää työpaikkoja, mutta siitähän on kaikki muukin elämä kiinni. Eikä työpaikkojakaan synny ellei ole työvoimaa eli ihmisiä, onhan se näinkin. Eläkejärjestemän ’päättäjät’ toivat tämän itsestäänselvyyden taas kerran tiedoksi, mutta eipä heidän syy taida olla työpaikkojen puute eikä heillä taida olla edes mahdollisuuksia niitä luodakaan.

      Poliitikot luovat edellytykset, työnantajat työpaikat ja työvoima tuotannon käytännössä ja kuluttajat yritysten olemassaolon edellytykset. Työvoima ja osa kuluttajista ovat yksi ja sama ihminen, eri roolissa. Kuluttajia on myös eläkeläiset, lapset/nuoret, sairaat, kotiäidit, jne kaikki ihmiset.
      Teoriassa niin tavattoman yksinkertaista, mutta vain teoriassa.

      • klsdjfsdkljksl

        Meillä on työvoimaa yllinkyllin ilman mamujakin. Työpaikkojen puute on se pääongelma. Se ei ratkea tuomalla tänne lisää "työvoimaa".
        Se, että työttömien osaaminen ei saata vastata nykyajan työelämää olisi ratkaistavissa oppisopimuskoulutuksilla mutta jostain syystä juuri tätä muotoa ei haluta käyttää vaikka se olisi kaikkein optimaalisin ja hyödyllisin koulutusmuoto. Työnantaja saa koulutettua täsmälleen tarvitsemaansa hommaan ja työntekijä saa koulutuksen ja palkkaakin samalla.

        Aikuiskoulutuksen suurin ongelma on toimeentulo, jos ei ole paljon säästöjä niin suomalaisen huippukalliin asumisen, ruoan, liikkumisen, jne. elämän kustantaminen opiskelumateriaali ovat monille mahdoton tilanne nykyisillä opintotuilla.

        On törkeää kantasuomalaisten työttömien silmäänkusemista tuoda tänne mamuja kehitysmaista väittämällä heitä työvoimaksi kun meillä on omastakin takaa työttömiä jotka osaavat sentään puhua ja kirjoittaa suomenkieltä!
        Kohtaanto-ongelma on ratkaistavissa jos vain olisi halua mutta päättäjillä näkyy olevan suurin halu kansan kyykyttämiseen vaikka sitten suomen talous menisi vessasta alas sen hintana...

      • Zdrxft
        klsdjfsdkljksl kirjoitti:

        Syntyvyyden romahtaminen näkyy ennenkaikkea nyt syntyneiden aikuistuessa ja edelleen heidän hankkimiensa lasten määrässä. Kun ikäluokka on pieni, niin se ei kykene enää ’tuottamaan’ seuraavaa sukupolveakaan ’tarpeeksi suureksi’ nykyisen kaltaisen ja -tasoisen yhteiskunnan toimivuuden kannalta. Sehän tässä on se keskeinen ongelma eikä nykyinen tämänpäivän työvoiman koko.

        Tähän syntyvyysongelmaan, jos se jatkuu nykyisenlaisena, ei käytännössä ole muuta tarpeeksi nopeasti toimivaa ja vaikuttavaa keinoa kuin maahanmuutto. Siinäkin on tietysti ongelmansa lähinmä ensimmäisen sukupolven kanssa, mutta jo seuraavat sukupolvet ovat jo yleensä täysin ’suomalaisia’. Tämä on selvästi nopeampi tapa kuin mikään muu pitää Suomi asukasmäärältään nykyisenlaisena ja elinkelpoisenakin.

        Tietysti, jos me nykyiset suomalaiset teemme kaikkemme, ettei maahanmuuttajat tunne olevansa tervetulleita, niin ei se mitenkään helpota kotoutumista ja aikaa siihen menee kauemmin ja tulee kalliiksi. Se taas on toisen keskustelun aihe, johon en taida osallistua koska se tunnetusti ajautuu hyvin usein epäasialliseksi näissä verkkokeskusteluissa,

      • ei.mitään.uutta
        Zdrxft kirjoitti:

        Alhainen syntyvyyshän ei ole mikään uusia asia, olen itse 70-luvulla syntynyt jolloin oli myös pieniä ikäluokkia. Ok, itsekään en ole jälkikasvuja tehnyt monestakin syystä.

      • Kierrepahenee
        ei.mitään.uutta kirjoitti:

        Alhainen syntyvyyshän ei ole mikään uusia asia, olen itse 70-luvulla syntynyt jolloin oli myös pieniä ikäluokkia. Ok, itsekään en ole jälkikasvuja tehnyt monestakin syystä.

        Eläkejärjestelmän kannalta, ongelma on jos työssäkäyviä on ’liian’ vähän. Tosin eläkejärjestelmä lienee käytännössä yksi parhaiten varustautuneista järjestelmistä tähän.
        Myöskään yhteiskunta on melkoisissa vaikeuksissa, jos työssäkäyvien osuus suhteessa ei-työkkäkäyviin on suuri. Pienenevien ikäluokkien edeltävät ja vanhenevat ikäluokat kun ovat suurempia, niin rasitus kasvaa työssäkäyville koko ajan suuremmaksi. Tämä ei koske vain yhtä sukupolvea, vaan jatkossa koko yhteiskuntaa. Pienet ikäluokat ’tuottavat’ yhä pienempiä ikäluokkia ja kierre on valmis.

    • huehe-huehe

      luuletteko että mamut rupeaa maksamaan sitte meijän ja teijän eläkkeitä työnteollaan?

      huehe huehe huehe..

      • NäinSeMeneeAinaVaan

        Kukas sitten, jos kantasuomalaisten syntyvyys vain vähenee? Muita potentiaalisia ehdokkaita ei ole.

        Ja muuten hvä huomata sekin, että me nykyiset eläkeläiset ehdimme sujuvasti ’alta pois’ ennenkuin ongelmat konkretisoituvat käytännössä. Ongelmat on nimenomaan teidän nuorempien, jos ette tee asian hyväksi mitään. Me eläkkeellä jo olevat olemme luoneet ihan hyvän yhteiskunnan ja hyvät järjestelmät siihen, mutta niitä täytyy kehittää ajantasalle vastaamaan yhteiskunnan muuttumista. Ja se on aina kunkin ikäpolven tehtävä kuten myös uusien kehittäminen.
        Pelkkä surkuttelu, valittaminen ja kauhistelu ei riitä, puhumattakaan edellisten sukupolvien syyttely, kun eivät olleet osanneet aikanaan huomioida kaikkia mahdollisia tämän päivän asioita.

        Nyt teillä nuoremmilla on mahdollisuus olla tekemättä samanlaisia virheitä tämän päivän ja huomisen päivän vielä tuntemattomien ongelmien kanssa. Naureskeleva ja ironinen asenteesi yhtä niistä kohtaan ei kyllä lupaa hyvää, mutta onneksi homma ei ole yhdestä kiinni. Olkaapa viisaita ja nähkää myös tulevaisuuteen. Lykkyä pyttyyn....

    • Fyrkkajätkä

      Ratkaisu ei ole se, että lisää mamuja muuttaa ilman työpaikkoja kustannuksellamme Suomeen. Eiköhän eläkkeiden riittämättömyyteen syynä ole lähinnä eläkevakuutusyhtiöiden sijoitusten huonot tuotot? Jos niissä hoidettaisiin meidän eläkevaroja paremmin rahaa riittäisi suomalaisten eläkkeisiinkin. Valtio taitaa olla merkittävä omistaja useassa eläkevakuutusyhtiössä ja nyt pitäisi tuottovaatimuksia nostaa huomattavasti jottei homma karkaa käsistä.

      • NäinSeMeneeAinaVaan

        Nykyisin (v2016) maksussa olevat eläkkeet, reilu 27 miljardia, kustannetaan eläkevakuutusmaksuista noin 23 miljardia ja sijoitusten tuotoista reilu 4 miljardia. Näin ETK:n tilastojen mukaan.
        Sijoitusomaisuus on noin 200 miljardia. Eipä tuosta 200 miljardista käytännössä millään saada jatkuvia tuottoja nykyisin niin paljoa, että niillä korvattaisiin eläkevakuutusmaksuista valtaosa. Ei, vaikka kuinka hurjia riskisijoituksia tekisivät. Ja jos tuota 200 miljardin pääoma syötäisiin, niin eipä se pitkään riittäisi, ehkä nykyeläkeläisille.

        Jos ihmisten määrä vähenee, niin työpaikatkin vähenee. Tämäkin isossa kuvassa menee tässä järjestyksessä.
        Ensin vähenee lapset, sitten nuoriso, sitten työikäiset ja viimeisenä eläkeläiset. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Ei ole vaikea nähdä mitä tuosta seuraa.

        Tietenkään mikään ratkaisu ei ole ’tuoda’ ihmisiä tänne eleleen muiden kustannuksella. Eipä sellaista kukaan onneksi ole esittänytkään, saati toteuttanut. Työperäisestä maahanmuutosta puhuvat kaikki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7111
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7063
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      17
      3477
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3400
    Aihe