Mentalismi on totta

Ajatuksilla on mahtava voima.

Otappa yhteyttä niin keskustellaan aiheesta!

Tiedän ainakin omasta kokemuksesta, että kahden ihmisen välillä voi olla henkinen yhteys. Eilen viimeksi tunsin yhteyden häneen useampaan kertaan. En vain tiedä kuka hän on.

Kyllä, henkisyys on todellista. Mun tavoitteeni on löytää älykäs henkinen ihminen sisältäni. Siihen on olemassa eri tekniikoita ja suuntauksia. Tällä hetkellä perehdyn intuition ja mindfulnessin maailmaan.

Terkuin Sari 😉

Kysymys ei ole suunnattu minulle mutta vastaanpa silti. Monia kiinnostaa nuo henkisyysteemat. Hengellisyys ja henkisyys ja monet muut käsitteet ja käsitteiden sisällöt menevät helposti sekaisin tai niitä ei edes kunnolla tunneta. Suomessa tällainen uushenkisyys, jos sitä nyt voi sellaiseksi kutsua, on nostanut päätään etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ehkä jo aiemminkin. Tätä henkisyyttä kaupitellaan ihmisille vastaukseksi erilaisista lähteistä monenlaisiin tarkoituksiin. Mentalismi tarkoittaa kykyä vaikuttaa ajatuksilla tai ajatuksen voimalla aineettomaan ja aineelliseen todellisuuteen. Parapsykologia, mentalismi, telepatia ja ikävä kyllä myös mindfulness ja monet muut ihmisen omaa jumaluutta korostavat suuntaukset kuuluvat samaan ryhmään ja tulevat samasta lähteestä.

Ajattelen itse, että rukouksella voi vaikuttaa Jumalaan, hengelliseen todellisuuteen, ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Ei ole sama kenen nimessä rukoilee ja asioita pyytää. Hengellisessä todellisuudessakin on jako ja hierarkia. Sitä toivoisi, että ihmisten hengellinen etsintä kohdistuisi todelliseen Olevaan ja Todellisuuteen eikä mihinkään eksyttäviin suuntauksiin, koska niihinkin liittyy omat vaaransa ja usein se vaaran merkki on se, että siinä korostetaan ihmisen omaa jumaluutta ja silloin mennään aina eksyksiin. Yhtä tärkeää hengellisen etsinnän kanssa on se, mihin sen etsinnän suuntaa. Uskon, että "jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan", jos on oikeasti avoin totuudelle, koska Jumala ei kiellä itseään siltä, joka Hänet aidosti haluaa löytää.

Filosofisessa mielessä mentalismilla kyllä aika usein tarkoitetaan sitä, että materiaalista maailmaa ei ole olemassakaan ja juuri Ontologinen Idealismi on samaa kuin mentalismi. Filosofeista tri Paul Brunton esittelee kirjoissaan mentalismin oppia ja hän pitää maailmaa ajatuksena ( tai ajatuksina ). Siis, kun tarkastelee jotakin materiaalisena pitämäänsä kohdetta, josta syntyy materialistien väitteiden mukaan tajuntakuva aivoissa, niin onkin niin, että ainoa mikä on todellisuutta on tuo em. tajuntakuva. Aivotkaan eivät ole materiaalisia. Bruntonin mukaan Maailmanhenki tuottaa tajunnassaan koko maailman kuvaa, jonka yksilö tajuaa kohteina yhdessä Maailmanhengen kanssa ja yksilö luulee maailmaa materiaaliseksi. Mentalismin oppeja on näkyvillä jo ihmiskunnan varhaisimmissa teksteissä, Veda kirjoituksissa ( 7000 v. takaa ). Siis koko maailma on ainoastaan kuviteltua. Ja jos vielä edetään teoriassa, niin värin ja muodon maailma, joka vain voidaan tajuta ja on siis kuviteltua ainoastaan onkin pelkästään tuntemusten maailma, sillä ajatukset ja muut tajuntakuvat sekä aistikokemukset ovat vain tuntemuksia ( ne tuntuvat joltakin ). Silloin onkin ainoa todellinen asia Tosirakkaus eli Jumala, johon kehityksen kuluessa yhdistytään. Nykyisin tuntemuksin tuntemamme maailma on aikalailla rakkaudeton ja siis harhaa. Nämä asiat ovat vaikeita uskoa todeksi.

Voi ollakin, että vastasin nyt siihen, mitä mentalismilla yleensä arkikielessä tarkoitetaan. Filosofisia koulukuntia on monia ja käsityksiä siitä, mihin yhteisymmärryksen "minimiin" on päästävä, että edes väittely (lue: ystävällinen keskustelu) olisi mahdollista aloittaa. Vastaan sinulle silti. Minulle riittää, että "ajattelen, siis olen". En kyseenalaista materiaalista maailma, koska ruumis liittää minut materian maailmaan ja koska elämänkokemukseni ja muistoni syntymästä saakka liittyvät ympäröivään todellisuuteen. En myöskään kyseenalaista hengellistä maailmaa, sillä minulla on siitä voimakkaita kokemuksia sekä yksin että jaettuna muiden kanssa. Minulle siis kokemukset ja havainnot ovat totta. Toki ymmärrän, että eri kokijan, käytetään tässä yhteydessä vaikka sanaa substanssin, kokemus ja/tai havainto on yksilöllinen ja siihen voi vaikuttaa moni asia. Ajattelen silti, että on olemassa todellista todellisuuden kokemista ja havainnointia, joihin substansseille on annettu "välineet" jo olemisen perusteella. Ajattelen myös, että ajatukset on olemassa. Äänettömät sanat tai ehkä niillä sittenkin on "ääni" tai voima mielessä. Niillä on aika painava merkitys, painavampi kuin moni luulee/uskoo. Kaikki lähtee ja syntyi ajatuksesta. Siinä mielessä asetan kyllä ajatukselle suuren painoarvon. En näe Jumalaa persoonanana, johon muut sielut yhdistyisivät. Näen Jumalan ja muut sielut erillisinä "persoonina", jotka voivat kommunikoida keskenään ajatuksin ja sanoin ja jotka on tarkoitettu yhteyteen toistensa kanssa. En näe myöskään Jumalaa ja maailmanhenkeä samana. Koska oma viitekehykseni on kristillis-hellenistinen, näen filosofian teologian oivana työvälineenä. (Tiedän, että olen puolueellinen mutta kaikilla meillä on oma viitekehyksemme ja se on hyvä myös tiedostaa ja myöntää.) Voiko objektiivista ja "arvopohjatonta" filosofiaa ollakaan? Ehkä filosofian historiassa ajateltiin, mitä kyynisempää, sen suurempi totuusarvo. Itse en ajattele näin. Voiko olla arvovapaata tiedettä tai teologiaa? Mielestäni ei voi. Silti totuuden ja Totuuden etsimiseen voi olla intohimo ja aito pyrkimys.

Kiitoksia vastauksesta. En ole kylläkään filosofi, vaan aloitteleva buddhalais teosofinen etsijä. Ja varmaankin tiedät, että kumpikin oppi pitää maailmaa mentaalisena, joskin sitä asiaa ei juurikaan käsitellä, ainakaan teosofisessa tarkastelussa. Myös hindulaisuudessa on oppisunta, joka pitää maailmaa mentaalisena.

Brunton näkee Maailmanhengen taustalla vaikuttavana Hengen, joksa voisi olla sama kuin Absoluutti eli Parabrahman. Myös teosofiassa on Parabrahman eli Absoluutti ja hindulaisuudessa myös. En myöskään minä katso persoonallisen Jumalan olevan totuus. Kunnioitan kristittyjä, mutta ateistinen ja materialistinen perinteeni vaati loogisuuden vuoksi buddhalaisuuden ja teosofian evääkseni etsijän polulla eli kaikki alkoi ajatuksesta, että " eihän sitä kylmää materiaa ole olemassakaan, älä ole murheellinen tjms ". Tarkoitan tällä sitä, ettei kollektiivisen ja yksilön tajunnan kuvien ( tai siis tuntemusten ) ulkopuolella ole mitään ulkopuolista maailmaa. On siis jokin mentaalinen todellisuus, joka on rakkauden kirjo ja, kun rakkaudessa kehittyy, tuntuu maantien reunan kivetkin todella rakkailta ( ja ne ovat koosteeltaan Rakkautta ). Historian kuvat voivat olla myös todisteina Idealismista ja keho on kuva vain ts. toisaalta tuntemuskimppu, jota havainnoidaan vain tuntemalla tuntemuksia.

Olen edennyt elämässäni siihen vaiheeseen, että olen tunnistanut korkeamman itseni puheen ja näen sen vaikutuksen kautta historiani. Arvovapaata oppia ei ole, mutta mahdollisesti joku on oikeassa ja on hyvä olla jollakin kannalla, vaikka olisikin totuuden etsijä. Mutta joku voi olla järkkymätön kannassaan. Ja, kun lopulta näin materialistisen filosofian virheelliseksi, niin, oltuani satavarma materialismista, olen oppinut aikalailla varovaiseksi erehdykseni vuoksi, mutta nykyisin olen kantani muodostanut.Kiitoksia kommenteistasi.