Vasemmistoliitto ja erottelupolitiikka!

Li andersson sanoo vierastavansa "perussuomalaisten erottelupolitiikkaa".
Li Andersson sanoo itse olevansa suomenruotsalainen, joka ei kuulu suomalaisten porukkaan.
Suomenruotsalainen voi helposti kotoutua suomalaisten porukkaan lopettamalla puhumaan kuluvansa, johonkin muhun porukkaan. Li sanoo olevansa suomenruotsalainen, koska haluaa eristää omat köyhät kannattajansa pois suomenruotsalaisten päiväkodeista aina vanhainkoteihin.
Vasemmistoliittolaisella ei ole mitään mahdollisuutta päästä suomenruotsalaisiin piireihin.
Li Andersson ei ota mukaansa Åbo Akademin juhlaillalliselle suomenkielistä vasemmistoliittolaista.
Li Andersson on uskollinen suomenruotsalaisuudella ja käyttää hölmöjä vasemmistoliittolaisia hyväkseen urasuunnittelussa. Jossain vaiheessa Li hylkää vasemmistoliiton ja lähtee johtajaksi, vaikka lääkefirmaan tai säätiön johtajaksi.

Turkulainen vasemmistoliittolainen harvemmin on ruotsin kielinen. Ihmetyttää, että he ottavat sellaisen puheenjohtajakseen. Kokoomus sentään ymmärsi heittää Stubbin ja Harkimon tunkiolle.
Li Anderssonin mukaan saa olla suomenruotsalainen, tataari romani tai saamelainen, muttei suomalainen. Li sujuvasti unohtaa karjalaiset, joita suomenruotsalaiset kutsuivat ryssiksi, eivätkä halunneet alueilleen. Tiedoksi Li Andersson! Saat vapaasti olla mitä mieltä tahansa, mutta persut ovat suomalaisia.

22

69

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onni.Pohjois-suomalainen

      Miten sitten Saamelaiset työnsä hoitavat ?

      Poroerottelu kuuluu heidän perinteisiinsä ja on ainoa keino jolla tokasta erotetaan "hyötykarja" ja omistukseen kuuluvat vasat.
      Perussuomalaisia sanan varsinaisessa merkityksessä ovat juuri nuo saamelaiset tai lappalaisiksikin heitä on kutsuttu.

      Suomalaiset ryöstivät heiltä maat ja laitumet ja joet koskineen ja kaloineen !

      Jos muusta erottelusta puhutaan olkoon se rasismia kohdistukaanpa se kehen tahansa. Typerintä on se jos se kohdistuu pääsyyn veronmaksajien rahoilla pidettyyn tilaisuuteen ja ylläpidettyyn tilaan.

    • viittoja

      Suomi itsenäistyi 1917, silloinko suomalaiset ryöstivät saamelaisten maat,laitumet ja joet?
      Suomi saamelaisineen on kuulunut Ruotsiin ja Venäjään, mikäli oikein vatuloidaan voidaankin päätyä lopputulemaan että Suomi saamelaisineen ryöstettiin Venäjältä.
      Neuvostoliitto kyllä yritti ottaa takaisin ryöstösaaliin mutta kokonaan ei saanut, kiitos heidän jotka eivät juosseet sotaa pakoon.

      • Helsingissä valtaa pitävät groomestarit, jotka suosivat matuja asuntojen jaossa. Heidän tähtäimessä on heittää suomalaiset pois kaupungista.


      • 111110111111

        Hhe, persunuori nimimerkkisi selittää harhasi..


    • 1110011100011

      Suomenruotsalainen on samanlainen suomalainen kuin muutkin. Se ei ole salaseura, eikä homogeeninen ryhmä suomalaisia. Kaikista sosiaaliluokista, poliittisista taustoista. Ainoa yhdistävä seikka on äidinkielenä puhuttava ruotsi tai kotona puhuttu ruotsi.

      • Lukiolaislikka

        Höpö höpö. He ovat eliitti, joka kurittaa suomalaisia lukemaan hyödytöntä kieltään.
        Valitettavasti ovat onnistuneet kahmimaan itselleen 90%:a Suomen omaisuudesta.
        Kontrolloivat siten mediaa ja ottavat politiikot fickaan.


      • 000011111100

        Eliitti? Ihan tavallisia duunareista ja yrittäjiä kuten me muutkin. Onhan heissä varakkaitakin, mitä sitten. Ei se ole sinulta tai minulta pois. Foliohattu vaan tiukemmalle niin helpottaa.


      • lukiolaislikka
        000011111100 kirjoitti:

        Eliitti? Ihan tavallisia duunareista ja yrittäjiä kuten me muutkin. Onhan heissä varakkaitakin, mitä sitten. Ei se ole sinulta tai minulta pois. Foliohattu vaan tiukemmalle niin helpottaa.

        Vantaalta ovat suomenruotsalaiset hävinneet, koska ovat vallanneet Helsingistä rantanäkymät.
        Esimerkiksi Lauttasaari on muuttunut täysin ruotsin kieliiseksi, kun rannat on rakennettu
        täyteen luksus asuntoja.


      • 1110011100011

        Kannattaa varmasti mennä käymään ja lopettaa valehteleminen.


      • Lukiolaislikka

        Lauttasaari on Li Anderssonin kannattajia täynnä


      • kjhgffghj
        Lukiolaislikka kirjoitti:

        Höpö höpö. He ovat eliitti, joka kurittaa suomalaisia lukemaan hyödytöntä kieltään.
        Valitettavasti ovat onnistuneet kahmimaan itselleen 90%:a Suomen omaisuudesta.
        Kontrolloivat siten mediaa ja ottavat politiikot fickaan.

        suomenruottalaiset olivat komujen hampaissa ja ovat vieläkin. he edustavat kukkeimmillaan juurikin sitä vasemmiston inhoamaa ja kateutta herättävää porvaristoa. ihmettelen kuinka siitä lillistä tuli komu


      • Jotain_rajaa_sentään
        Lukiolaislikka kirjoitti:

        Höpö höpö. He ovat eliitti, joka kurittaa suomalaisia lukemaan hyödytöntä kieltään.
        Valitettavasti ovat onnistuneet kahmimaan itselleen 90%:a Suomen omaisuudesta.
        Kontrolloivat siten mediaa ja ottavat politiikot fickaan.

        Höpö höpö itsellesi, olen ollut naimisissa suomenruotsalaisen naisen kanssa. Ihan molemmat käytiin tehtaalla perusduunissa.

        Ei ollut mitään salaista jättiomaisuutta tai salaisia kädenpuristuksia/salaseuroja.

        Noh, hänen isällään kyllä oli kesämökki, kuten minunkin isällä. Se niistä harhaluuloista.


    • Dryhikg

      Vasemmistoliitto vaihtoi nimensä..kommunisteja ei ruotsalaiset hyvällä katso

      • Maatalousryssät.töihin

        Maatalouskommunisteja ei kukaan järkevä ihminen hyvällä katso, sillä hehän elelevät työväen maksamilla verovaroilla, eli tukiaisilla!


      • Hohhhhooo
        Maatalousryssät.töihin kirjoitti:

        Maatalouskommunisteja ei kukaan järkevä ihminen hyvällä katso, sillä hehän elelevät työväen maksamilla verovaroilla, eli tukiaisilla!

        Kommunisti se on katukommarikin,niinkuin vasemmistoliittolainenkin


      • Äå0ååå
        Maatalousryssät.töihin kirjoitti:

        Maatalouskommunisteja ei kukaan järkevä ihminen hyvällä katso, sillä hehän elelevät työväen maksamilla verovaroilla, eli tukiaisilla!

        Näkyy vasemmostolainen kommariporukka ottaneen maanviljelijät haukkumapuuksi......ei ihme että komujen kannatus laskee...ja laskee


      • Sweef
        Maatalousryssät.töihin kirjoitti:

        Maatalouskommunisteja ei kukaan järkevä ihminen hyvällä katso, sillä hehän elelevät työväen maksamilla verovaroilla, eli tukiaisilla!

        Ja katukommari syö maatalouskommarin tuottamaa ruokaa


      • Zffssdfxcg
        Maatalousryssät.töihin kirjoitti:

        Maatalouskommunisteja ei kukaan järkevä ihminen hyvällä katso, sillä hehän elelevät työväen maksamilla verovaroilla, eli tukiaisilla!

        Ja laiska katukommari syö kovalla työllä tehtyä viljelijän tuottamaa ruokaa makaen itse liiton rahalla....ja kuluttaa viherpellen kanssa ekosähköä pistorasiasta ja huutaa ei vesi atomi turvevoimalle sättien samalla rasisti natsi jne......todella suppean tiedon ja vähän älykkyyden vihervasemmisto.


    • mamutushallituksen.tulos

      Kokoomus, Kepu ja persut olivat juuri ne puolueet, jotka laativat nykyisen maahanmuutto-ohjelman. Ja jolla tänne on päästetty jo yli 100 000 kehitysmaamuslimia elätettäväksemme. Ja laativat Kiky-leikkaukset. Ja aktiivimallit. Ja ...

      Kokoomus, Kepu, Persut - Noita puolueita äänestämällä mamutus ja kansan kurjistaminen jatkuu ihan samanlaisena tai jopa vielä pahempana!

    • Lukiolaislikka

      Suomenruotsalaiset eivät ole muuten erillinen väestöryhmä, mutta heille on vain varattu omat koulut yms.
      Korkeakoulut ja myös vanhustenhuolto on pidetty korkeatasoisena kaveripiirissä.
      Tyhmä ei ole se jokaa pyytää vaan se joka maksaa!

      Harmittaa, ettei norjalaisten urheilijoiden anneta puhua englantia, niin ihmiset ymmärtäisivät jotain haastatteluista. Suomalaiset voivat siirtyä Yle:n kanavilta pois, jos edes haastatteluja ei ymmärrä!

      • LisääIslamiaSuomeen

        Suomenruotsalaisilla on omat päiväkodit, koulut, yliopistot, vahainkodit jne jotka ovat ylimitoitettuja Suomenruotsalaisten lukumäärään nähden. Suomenruotsalaiset säätiöt ovat varakkaita ja tukevat vain Suomenruotsalaisuutta, yhteiskunnan pitää taata kaikki palvelut kaikkialla ruotsiksi, maksoi mitä tahansa. Eli tämä 4,6% väestöryhmän valta yhteiskunnassa on ylimitoitettu..... miettikää kun kehitysmaamuslimien osuus ylittää 5% väestöstä mitä täällä sitten tapahtuu, no sama kuin Ruotsissa ettei kukaan uskalla sanoa mitään koska rasismi, eli Ruotsalaiset ovat käytänössä menettäneet oman itsemääräämis oikeutensa....


    • VasemmistoVaiJoulupukki

      Puheenjohtaja ei nyt vasemmistoliitosta tee mitään erottelupuoluetta ja varmasti on myös syytön ruotsin kielen asemaan suomessa. Muutenkin tässä yritetään liistä tehdä rasistia joillakin åbo akademi jutuilla joissa ei ole päätä eikä häntää koska åbo akademi kutsuu juhliinsa ketä haluaa eikä lii sitä määrää. Lii on omistautunut yhteiskunnallisille asioille vasemmistoliitossa ja puolustaa hyvivointivaltiota omista ja puolueensa periaatteista lähtien enkä usko että vasemmistoliiton ruotsin- ja suomenkieliset on mitenkään eriarvoisia puolueessaan. Liin johdolla vasemmistoliitolla on paras ja hyvin perusteltu vaaliohjelma kuten muidenkin puheenjohtajien aikana on tapana ollut eikä se sisällä katteettomia lupauksia vaan niiden rahoituskeinot on myös esitetty. Ne jotka haluaa äänestää realistista vaaliohjelmaa niin äänestää vasemmistoliittoa mutta jos haluaa äänestää joululahjoja jakavaa joulupukkia niin äänestää muita puolueita.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe