KAHVIPIRTTI 151 / 2019

Uuden pirtin aika ja näin aloitetaan tämänkin vuoden ensimmäinen pirtti.
Tilit on selvitetty viime vuodesta ja nyt uutta tuntematonta päin, mitä tapahtuneekaan, vastaan otetaan, millä mielellä ja kunnolla sitäpä ei tiedä.
Iloja ja suruja sopi viime vuoden sisälle ja uskon näin olevan tämänkin vuoden kohdalla.
Joku aina pirtistä poistuu, uusia tulee tilalle, elämän kulkua sitä se on.
Elämme yhtä ihanaa vuodenaikaa, talvea, hellästi on pakkasukko kohdellut, lunta nyt riittää varmaan joka maan kulmalle ja kauneudesta voimme nauttia sydämen halusta.
Kuntoiluun hyvät mahdollisuudet reippaammilla, sukset jalkaan ja laduille, tai mäkeen.

Katselin verho varastoa ja kauniit ukkosen siniset verhot sieltä esiin kaivoin, ohuet läpikuultavat, hyvin pääsee aurinko sisään valoa antamaan, jotakin kevään odotuksia mieleen tulee, kun päivä pitenee.
Minä levoton sielu jo keväästä puhun, vaikka keskellä talvea eletään, mutta jotakin odottamista aina tulevan suhteen on oltava, olkoon nyt kevät;)
Ihastuin jouluruusuihin , siis ei ruusuja, nimi vaan hämää, ostin kotiin jouluksi ja nyt innostui kukkia työntämään, sellaiset toin pirtinkin pöytiin, tummansinisten poppanoiden päällä kauniina valoa nekin antavat, paksu valkea pöytäkynttilä liekin lepatuksella tunnelmaa kohottaa.
Kahvipöytään komea punainen amaryllis ja mustikka piirakka, sinisävyä sekin sopivasti pirttiin antaa ja ehkä sitä kevättä ja kesää mieleen tuo, koht' sillään marjasatoa ruvetaan pohtimaan.
Ehkä ajatus kiirehtii liikaa, eletään nyt talvi pois edestä;)

Kaulimen asennon oikaisen ja olipa tuo vähän uneliaan oloinen, mutta nyt piristyi, kun kissatkin naukaisi huomenensa.

Kaikki hyvin pirtin elämässä, nyt vaan jään tähän vakio paikalle odottelemaan sisään astujia, kiikkutuoliin kissat syliin ja takan ritistessä, kahvia hörpin ja tervetulleeksi toivotan vanhat ja uudet ystävät.

213

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomenta kahvipirttiin.
      Minulla oli myös pari vuotta sitten Jouluruusu. Kukki ahkerasti, sain elämään talven yli, kukki vielä seuraavanakin vuonna, mistä lienee suuttunut, ponnisteluistani huolimatta kuihtui pois.
      Amaryllyksen kans on ollut onnea, viime vuonna teki kokonaista 22 kukkaa. Se on ainakin minun ennätykseni yhden sipulin kukkimisesta. Nyt parhaillaan sama Amaryllys kukkii taas mutta paljon vaatimattomammin. Hoidin sitä ohjeiden mukaan ja palkitsi vaivannäköni.
      Tykkään istutella siemeniä ja katsoa kuinka ne itävät ja kasvavat, olen kasvattanut eksoottisten hedelmien siemenistä isoja kasveja, tilanpuutteen takia on niistä viimein luovuttava. Minulla on kaksi lamppua jotka on tarkoitettu kasveille että pärjäävät paremmin talven yli, kyllä niistä apua on.
      Myös minulle alkaa tulla kevättä rintaan, selvästi huomaa että päivä on pidentynyt. Välillä iski saamattomuus, olisin vain halunnut kuunnella äänikirjaa pitkälläni.
      Nyt en malta päivän aikaan makilla, kai kaamosmasennus meni jo ohi, kirkasvalolamppua olen poltellut vaikka en erityisemmin pidäkään sen liian kirkkaasta valosta. Kuitenkin otin sen uudelleen kaapista, toivoin sen piristävän.
      Mietin jo ensi kesää, olen kova ajelemaan pyörällä, sähköpyörä on hyvä kun sen kanssa saa liikuntaa mutta ei ole raskasta polkea ylämäessä eikä vastatuulessa.
      Nyt olen tyytynyt polkemaan kuntopyörää, on pakko pitää nivelet liikkuvina kun toisessa polvessa on tekonivel. Lääkärikin sanoi että liikeradat ovat leikatussa polvessa niin hyvät että ei erota terveestä. Se ei kuitenkaan auta hermosärkyyn joka jäi leikkauksesta, olen joten kuten oppinut tulemaan särkyjen kanssa toimeen, aika paljon joudun syömään särkylääkeitä, ei ne oikein tehoa hermosärkyyn kuitenkaan.
      Kaupunkilaisina ollaan vielä kissan kans, ehkä viikonloppuna lähdemme mökille, siellä on lumitöitä aika paljon mutta eiköhän niistä selviä.

      Hyvää viikonloppua kaikille

    • Miaelina_

      Syksyllä sain kaihilähetteen, nyt sitten eilen kävin leikkauksessa.
      Neuvoja toipumiseen tarvitsisin.

      Onneksi eräs tämän talon tutuista rouvista lähti mukaani, ettei tarvinnut jälkikasvua heidän töistään tai kouluistaan kesken päivää mukaan pyytää, todella suuri apu oli jo juttelu ja tutun seurassa olo leikkauksen jälkeen. Pitää muistaa vastapalvelus tehdä, jos hän tarvitsee joskus.

      Voikaa hyvin kaikki Kahvipirtissä pistäytyvät!
      t. Miaelina

    • Ramoona_

      Mustikkapiirakkaan ja ukkosensiniset verhot - täydellistä ! Jouluruusuun liittyy kaunis legenda, joka sopii siihen, että se on kevään ensimmäinen kukkaistervehdys lumen alta, mikäli sen onnistuu talvettamaan. Köyhä pikkutyttö halusi viedä vastasyntyneelle Jeesus-lapselle lahjan, mutta talvella hän ei voinut edes kukkia löytää. Tytön kyynelistä puhkesi hankeen pieniä valkeita kukkia, jotka hän antoi seimen lapselle.Jouluruusu on tosiaan leinikin sukua. Yksi lempikukistani on pallomainen jaloleinikki, joita saa ainakin pääsiäisen aikaan kukkakaupoista ruukuissa, ja sen kasvatuksen pitäisi onnistua perennan tapaankin , jos on mahdollista talven yli säilyttää viileässä mukulat. Kukka muistuttaa tiheäkerrannaistaruusua tai pientä pionia, siinä on ihania värisävyjä ja suosittu esimerkiksi morsiuskimpuissa. Tänään kauppareissulla tarttui mukaan keltainen energiaa loistava ruukkuesikko, kannattaa sekin säästää ulos istutettavaksi.

      Olen joskus kasvattanut avokadon siemenestä viherkasvin , kokeillut mandariinejakin, mutta tosiaan lisävaloa ruukkukasvit kaipaavat talvella , en ole muutenkaan mikään viherkasvipeukalo, puutarhassa onnistun paremmin. Pikkuhiljaa päivänvalon lisääntyessä alan idättää keittiön ikkunalaudoilla vihreää syötävää , esimerkiksi vesikrassia sekä herneenversoja. Kaupan ruukkuyrtitkin alkavat pian menestyä isompaan multatilaan istutettuina, kaipaan etenkin basilikan ja rosmariinin tuoksua.

      Etelässä saatiin uutta lunta noin 15 senttiä, hyvin saatiin lumityöt mönkijän auralla tehtyä, ja on niin talvenkaunista, puhdasta houkuttelee ulkoilemaan. Talviuintikausi on taas lähtenyt käyntiin, ei tosin avannnossa vaan kylpylän tavallista lämpimämmässä altaassa. Hiukan kalliimpaa on kuin uimahallissa, mutta ihanaa ja voi nauttia pitkään. Kerran-pari kuussa on siellä päiväseltään käyty jo vuosikaudet. Siellä on myös lämmin ulkoallas, aivan mahtava kokemus talvella !


      Pirteää talvimieltä !

      • Ikinörtti

        Kiva kirjoitus vanhalta kamulta. En ole käynyt täällä pirtissä aikoihin ja on kiva nähdä, että moni vanha tuttu on vielä voimissaan ja enen muuta Kahvipirtin ehtoisa emäntä Skillan. Itse ole jo ns. ikivanha, mutta still going strong, vaikka monet sairaudet vaivaavat. Mutta huumorin taju on tallella ja se on parasta. Uskon,etää joku voi tunnistaa, joka muistaa vielä kirjoitustyylini.
        Saatanpa palata vielä tänne, jos voimia riittää. Tämä kirjoittaminen on jotenkin välttämätöntä meikälle, joten kirjoittamisiin.


    • Neeasa

      Huh, mikä pakkanen, yli 20 asteen, kyllä nyt kaikki puidenkin tuhohyönteiset kuolee, jotain hyvääkin
      siitä on, vaikka ulkoiluun ei kaikkein miellyttävämpää säätä.

      Aina on kiva, että on leikkaus ohi! Itselläni oli 6 vuotta sitten. Suojakilpien käyttö minusta oli hankalaa, mutta kyllä niitä useamman viikon pidin.
      Helposti muuten yöllä nukkuessa niitä tulisi hieraistua, kun rupeavat paranemaan.
      Myös nostamiset ovat kiellettyjä, vain maitolitran paino korkeintaan!
      Hyviä paranemisia Miaelina

      Ramona kertoi kauniin tarun jouluruususta, aivan ihana! Skillan oli myös tuonut pirtin pöydälle samanlaisen jouluruusun, kaunis on!
      Minulle tuli jouluna kaunis kukkakori jossa monenlaisia kukkia. Nyt minulla olisi tarkoitus ne istuttaa ruukkuihin, että kevättä rinnassa on täälläkin, varsinkin, kun aurinko paistaa pitkästä aikaa!
      Hyvää vointia kaikille!

    • Miinus 7 ° astetta on täällä rannikolla, vielä ihan sopiva talvisää. Naapuri ihaili talvisaappaitani äsken, onhan ne korkeavartiset ja muhkeat. Mokkajäjitelmää varmaan lämpimällä teddyvuorella. Ei kovin matalat kengät lumessa käy, nyt on lähes polveen asti.

      Keitin tullessani sitten maukkaan keiton aineista joita löytyi. Tirautin öljyä kattilan pohjalle, purjo, kelta- ja valkosipulit tirisemään ja jauheliha.
      Perunat lehtikaali ja suippopaprika palastettuina, laakerinlehdet ja pippurit, ja Fond du chef tiivistettä perään. Juuri ennen valmistumista pari venäläistä suolakurkkua pienittynä sekaan.

      Smetanaklikki pinnalle ja ei kun syömään! Nuo kurkut antoi erinomaisen maukkaan säväyksen liemeen.

      Nyt onkin hyvä hörppästä kahvikupillinen mustikkapiiraan kanssa. Onkin niin kauniina pirtti jälleen, luminen maisema kehystettynä ukkosen sinisillä verhoilla on juhlavaa!

      Kiitos kahvituokiosta ja herkulisesta mustikkapiirakkaasta!

      • Oli taas hieno kuvaus ruoasta, joita laitat. Minulla on aina niin huono valikoima noista sipuleista ja ainakin purjosta, saati paprikoista, vaikka kauppa onkin nurkan takana.

        Nytkin lahjoin naapurin tuomaan minulle rasvatonta piimää, jonka unohdin viime reisullani ja minähän en tee noita reissuja usein, mutta tänään sentään saunaan viereiseen taloon. Usein senkin olen korvannut suihkulla, mutta eihän se sama asia ole, sauna ja suihku.

        Lunta tännekin on tullut riittävästi ja autoni on tietenkin umpijäässä tuolla kinosten keskellä, joten roskat on kerättävä noihin jätesäkkeihin ja vien sitten Juhannuksen aattona:DD

        Palatakseni tuohon ruokailuun, niin hernesoppaa olen syönnyt tarpeeksi ja kun ei ollut porkkanoita silloin, niin upotin sinne tekemäni porkkanalaatikon lopun, joka oli todella hyvää.

        Olen muutenkin aika sovelias sekoittelemaan noita ruoka-aineksia, joten lapseni ei hyväksy minua olleenkaan heille laittamaan ruokaa edes lapsille, paitsi mannapuuro. Se on tuttu ja turvallinen mummin tekemä paras, jossa onkin paljon voita!D

        Lapsuudesta tuli mieleeni, kun Joulu pöydässä isä usein laittoi riisipuuroa karjalanpaistin höysteeksi ja sekös kaikkia kummeksittu, koska eihän silloin riisiä tunettu liharuoan kanssa syötäväksi, vain puuro, mikä puuro. Toista on nykyisin ja mikä oli ennen on vanhanaikaista, kuten lastenkasvatuskin!!!??


      • hurskainen
        Kristiina23 kirjoitti:

        Oli taas hieno kuvaus ruoasta, joita laitat. Minulla on aina niin huono valikoima noista sipuleista ja ainakin purjosta, saati paprikoista, vaikka kauppa onkin nurkan takana.

        Nytkin lahjoin naapurin tuomaan minulle rasvatonta piimää, jonka unohdin viime reisullani ja minähän en tee noita reissuja usein, mutta tänään sentään saunaan viereiseen taloon. Usein senkin olen korvannut suihkulla, mutta eihän se sama asia ole, sauna ja suihku.

        Lunta tännekin on tullut riittävästi ja autoni on tietenkin umpijäässä tuolla kinosten keskellä, joten roskat on kerättävä noihin jätesäkkeihin ja vien sitten Juhannuksen aattona:DD

        Palatakseni tuohon ruokailuun, niin hernesoppaa olen syönnyt tarpeeksi ja kun ei ollut porkkanoita silloin, niin upotin sinne tekemäni porkkanalaatikon lopun, joka oli todella hyvää.

        Olen muutenkin aika sovelias sekoittelemaan noita ruoka-aineksia, joten lapseni ei hyväksy minua olleenkaan heille laittamaan ruokaa edes lapsille, paitsi mannapuuro. Se on tuttu ja turvallinen mummin tekemä paras, jossa onkin paljon voita!D

        Lapsuudesta tuli mieleeni, kun Joulu pöydässä isä usein laittoi riisipuuroa karjalanpaistin höysteeksi ja sekös kaikkia kummeksittu, koska eihän silloin riisiä tunettu liharuoan kanssa syötäväksi, vain puuro, mikä puuro. Toista on nykyisin ja mikä oli ennen on vanhanaikaista, kuten lastenkasvatuskin!!!??

        Näen Kahvipirtin yläkamanassa luvun 151. Siitä tiesin että tänään avattu on. Otin epähuomiossa nahkahanskat kun topparukkaset piti ottaa.
        Paleli sormia ihan tunnottomuuteen asti.

        Se johtuu siitä että ihan pikku kakruna laskin suksella peltorinnettä pitkin alas, enkä jaksanut könytä itse kotiin. Oli -16 asteen iltapäivä.
        Isoveli tuli hakemaan. Selkäreppukydillä pääsin rääkyvänä tupaan. Kädet ja naama paleltuivat vähän. Se vaikuttaa vieläkin.

        Kellarista löysin avatun pähkinäsuklaa purkin. Hiukan sivumakua siinä on mutta hyvää silti. Napsin sen vähä vähältä suuhuni.
        Menen maanantaina K-kauppaan kysymään että onko mateet nyt vasta pyydettyjä. Etsin rommimadetta. Kuka nyt madekeittoa ei osaisi tehdä?
        Perunoita hiukan, paljon sipulia, karkeata suolaa ja kermaa lopuksi. Hyvää siit tulee. Aivan, mut se made täytyy ensin "pyytää".

        Hyvii soppia teillekin!


    • Uusittu Pirttihän on taas käytössä. Kyllä nyt passaa;)
      Huvitti kun luin SkillaNin ajatuksia kohti kevättä ja kesää ja myös
      marjasatojen pohdintaa. Hyvä on nekin hyvissä ajoin mielessä pitää.

      Muistin omat pohdintani viime syksyn puolella. Se oli eka kerta, kun
      en metsään lähtenyt marjoja katselemaan. Katselin ja odottelin tarjontaa
      torilla. Viimeinen paikka piti olla syysmarkkinat. Mönkään meni. Marjasato
      oli kai niin huono, että eipä ollut markkinoilla puolukkaa, eikä mustikkaa.
      Eipä siitä täyttä hätää tullut. Kyllä marketin pakastealtaasta on marjoja
      saanut. Maksaa ne, mutta "hyvähän maksaa:)" Niin virheenikin.

      Täytyy lopettaa nyt tämä toskaaminen. Näillä hetkillä vieraita pistäytyy.
      Talvisia jatkoja vaan teille!

    • satunnainen.vierailija

      Nukahdin pariksi tunniksi. Heräsin hikisenä äsken omaan hätähuutooni. Joukko husvontteja aikoi ryöstää ja hakata mun ja jättää hankeen kuolemaan.
      Mistä nuo painajaiset oikein tulevat? Kävin suihkussa ja rupesin täydentämään nestevajaustani.
      Ulkona oli -18 kun läksin tekemää paljon vaatetta päällä kävelylenkin. Harvakseltaan autoja. Kesäritsoilla tuossa kelissä ei pitkälle pötkitä.Kuljinko nenä maassa kun en muista nähneeni yhtään tähteä tai kuuta, joka on jo aika iso, kasvava.
      Sain juuri karun kännykkäviestin. Vanhimman veljen poika oli menehtynyt 22 vuotiaana epämääräisissä olosuhteissa Keravalla. Tiesin että poika oli tykästynyt alamaailman touhuihin. Hiukan päihdekäyttäytymistäkin.

      Minun pitäisi ennä ns. lohdutuskäynnille hautajaisiin. en mene. Suhteet veljeeni ovat etääntyneet. Minulla ei kulje nyt hyvin. Olen viime vuonna käväissyt Kahvipirtissä. Tiesin aikanani kaikkien tähtikuvioiden nimet ja Alfatähdet pohjoisella pallonpuoliskolla.
      Opiskelin niiden etäisyydet maahan. Galaksit, tähtijoukot. Omistan vieläkin ison tähtikaukoputken. Nyt se on tarpeettomana veljen lapsilla lainassa.
      Etäisintä silminnähtävää Andromedan galaksiakaan en viime syksyn tai alkutalven aikana ole taivaalta hakenut. Etäisyys n. 2 miljoonaa valovuotta.
      Se ja Linnunratagalaksimme ottavat kontaktia ehkä miljoonien vuosien päästä. Silloin maapallomme on jo pelkkä muisto.

      Kiitän ja kumarran Kahvipirttiläisiä. On ollut kauan mielessä kirjoittaa.

    • SkillaaN

      Päivää, sillä päivä on jo ajat sitten valjennut, minä matti myöhäinen.
      Pilvessä on ja pakkasta kuusitoista astetta, ihan tarpeeksi.

      Mielikki.mummo kukista ja niiden kasvatuksesta mainitsit, tomaatin siemenet odottavat, vaikka joka vuosi päätän, että ei ensi kesänä, silti talteen otan ja multaan laitan.
      Joskus aiemmin minulla kukat menestyivät, mutta nyt ei mikään, jospa tuo jouluruusu jaksaisi kesään asti, parvekkeelle veisin.
      Amarylliksen mukuloita olen yrittänyt kasvuun saada, ei onnistu, iän myötä nekin taidot katoaa.

      Miaelina , en muista muuta kieltoa kaihi leikkauksesta, kuin tuo nostelu ja lappu ulos mennessä ja yöllä jonkun aikaa piti laittaa, toipumista sinulle ja näkö varmaan huomattavasti parani.

      Ramoonan tapaan ennen, kun oli mahdollisuutta kasvattaa ulkona, onnistuin hyvin, jopa lehti haastatteluun puutarha harrastusten kanssa pääsin;)
      No se oli silloin, entäs nyt, parveke ainoa viljelys sarka, muuta ei sitten olekaan;)
      Onneksi on valokuvia niiltä ajoilta, jolloin ihastelin ja touhusin kukkien keskellä

      Neeassa samat ohjeet antoi Miaelinalle, noin helposti se hoituu.
      Tämän aamun lehdestä luin, että leikkaus toiminta loppuu paikkakunnaltani, kai kuitenkin kaihi leikkaukset onnistuu, kun ei nukutuslääkäriä tarvita, mutta nivelten laikkaukset ja muut isommat toden näköisesti siirtyy Kuopioon, harmi.

      Yllättävän vähistä aineksista saa makoisaa ruokaa, kun vaan uskaltautuu kokeilemaan.
      Kristiina23 ihastelit sini-sirkun ruuan valmistamista, monimuotoista onkin ruoka mitä hän niin näppärästi osaa tehdä.
      Aika oudolta kuulostaa tuo puuron laitto paistiin, mutta hyvältä varmaan maistui, kun isäsi niin teki, kokeilla kannattaa kaikkea.

      Eikös made aika ala helmikuussa, tuiskun ja pakkasen aikaan?
      Mukava kun noita yllätyksiä kertyy hurskaisen elämässä, milloin minkin laisia;)

      Helpottaahan se, kun ei metsään könyämään tarvitse mennä, kaupan pakkasaltaalle vaan marjastamaan.
      En minäkään itse marjaan mennyt, kaiken ostin toisten keräämänä, ei varmaan säästöä kertynyt, mutta nyt on helppo omasta pakkasesta ottaa.
      Aina ei tiedä tuon kunnon kanssa jaksaako kaupasta hilata

      Satunnainen.vierailija painajaisunesta kerroit, ne kyllä ihmetyttää minua myös, mistä ne uniin tuleekaan, kaikenlaiset.
      Oletpa paljon selvillä taivas asioista, minä vaan kuuta ja tähtiä ihastelen, jos joskus näköpiiriin tulee.
      Varmasti harrastuksena mukava ja mielenkiintoinen aihe, nuo kiertolaiset taivaan piirissä.
      Et kovin usein pirtissä ole vieraillut, miksikäs et useammin piipahtaisi;)

      Nyt yritin lyhyesti asiani sanoa, että ei viruisi viesti pitkäksi, kun se heti aiheuttaa ongelmia, katsotaanpa nyt miten käy?
      Taitaa aurinko taivaalle nousta, kirkastuu sillä mallilla, ihana on talvisia maisemia ja elämää ikkunastakin katsella, sitä toivon teille toisillekin, jos ulos ette eesty.

      Näinpä taas kävi, vaikka kirjautunut olin, väittivät muuta ja kuva arvoitukset täytin onneksi ei hyrrä pyörimään jäänyt.

    • Lettutaikina mukanani tulin Kahvipirttiin. Minulla kun soppa päivälliseksi oli valmiina, ajattelin ryhtyä Kahvipirtissä letunpaistoon. Pakkassää ulkona ei houkuta kovin pitkään ulkoiluun, joten panenpa lettupannun kuumenemaan.
      Vispasin kotona jo kermaa ripauksella vaniljaa, ja mansikkahilloa löytyy iso purkillinen. Nyt voita pannulle ja eka pannullinen pikkulettuja jo paistui, ja aamupäiväkahvia juonkin tässä paistaessani .

      Ihme unta näin viime yönä,..olin katselevinani tv-tä, kun musta kissa pujahti tv-tuudusta ulos ja hyppäsi suoraan sänkyyni. Ihan tunsin sen silkkisen turkin käsissäni, ja herätessäni hain sitä peiton altakin ihmeissäni.
      Uusia lettuja paistuu tässä vadille, ja lakkaan nyt paistamassa, ja jätän taikinan esille seuraavan paistaa, että kuumina saa ne. Kerman panen jääkaappiin, heippa !
      ja syökää räiskäleitä mansikkahillolla!

    • Miaelina_

      Skillanille ja Neeasalle kiitoksia hyvistä ohjeista ja vertaistuesta, se kannustaa ja tuntuu hyvältä. Tämäkin etu on Kahviirtissä kävijöillä, voi saada tukea elämän koettelemuksissa.
      Tätä leikkausta ennen luin muualta netistä kaikista niistä vaaroista, mitkä leikkaukseen voivat joskus liittyä, ja siitä kai se pelko johtui, yleensähän en ole siten leikkaukseenkaan suhtautunut.
      Kaikki on hyvin nyt toissapäivänä tehdyn leikkauksen jälkeen. Oireet lienevät yksilökohtaisia, anopillani oli värien näkeminen mennyt harmaaksi, hänhän oli kyllä jo vanhempi leikkaukseen hänet viedessäni. Minulla värit eivät olleet haalistuneet, mutta nyt olen huomannut ääriviivojen terävöityneen, joten selkeämmäksi on maisema muuttunut.
      Ikävintä on muovisen 'kilven' käyttö öisin, mutta se on tarpeen, ettei vahingossa unissaan koske silmiinsä. Niiden ihoteippien kiskominen pois kasvoiltaan sattuu.

      Lääkäri sanoi, että vasta kolmen vuorokauden jälkeen alkaa tulos vakiintua, joten huomenna alkaa sitten tulos näkyä.
      Eilen kyllä kävelin Prismaan saakka, kävin vähän kevyillä ostoksilla, mm. lohisiivu, muuta ruokaa olen etukäteen varannut jääkaapin, pakasteen ja kaapit täyteen.
      Mitään kipua ei ole silmissäni tuntunut, mahdollista kipua varten antoi lääkäri kipulääkkeen mukaan, mutta sitä en ole tarvinnut.
      Kuukauden ajan on näitä tippoja nyt käytettävä.
      Kiitoksia parantumisen toivotuksista!

      Hyvää vointia teille, kahvipirttiläiset! 

    • Tänään olikin sauna-juhlapäiväni alkuun tavallista parempaa muonaa
      pöydässä. Pari päivää sitten mainitsinkin, että "myräkkäpäivänä"
      uhmasin säitä ja kävin kunnon lohen tarjouksesta. Tietysti otin fileerauksen
      jälkeen ruodot ja muut siistimisjätteet mukaani. Nyt sitten juhlapäivän
      kunniaksi syötiin kunnon ruotosoppa. Oli se vaan niin mahdottoman hyvää!

      Niin se vaan aika menenee, viikot vilisten vaihtuu. Tuntuu että yhtenään on
      saunapäiväni - vaikka on kerran viikossa:)) Ns. lenkkisauna on kyllä välissä.

      Kaihileikkaus on ollut esillä. Minulle se tehtiin n. 2 kk sitten. Samantapaisia
      tietoja ja kokemuksia on täällä kirjoituksissa esitetty, kuin on minullakin.
      Hyvin se operaatio seuraamuksineen on mennyt. Selvin ero on siinä, että
      värit ovat kirkastuneet. Valon arkuus kyllä on lisääntynyt, voihan se vielä
      korjaantuakin. Sen verran kiusasi, että hankin aristukseen silmätippoja.
      Kyllä ne hyvin tehoaa, mutta vaikutus ei kestä kauan. Vaatii usein tiputtelua.
      Ei ne tipat olleet preseptilääkkeitä, apteekista kuitenkin farmaseutin vinkistä.

      Tässähän tuli "ilmoittautumiseni."Juhlamieleni on niin korkealla, että alan
      valmistautua. Hyvää talven jatkoa teillekin!

    • hurskainen

      Ruuan kanssa saa olla vähän jatkuvasti varpaillaan ettei liian ravintorikkaaksi menisi. Pahasti sisään painuva nilkka jo sinällään ohjeistaa välttämään ylipainoa.
      Oli iso hyppäys alkaa käyttämään rasvatonta maitoa tai 5 % kevytjuustoa. Kaikki niiden käyttäjät sanovat että nopeasti niihin tottuu. Paino heittelee ylöspäinkin mutta palautuu pian ennalleen.

      Tänään päätin alottaa räväkämmin. Laitoin pyykit koneeseen heti aamulla. Näissä puulämmitys/sähkö-asunnoissa pyykki kuivuu nopeasti kun uunit sekä iso palomuuri pitävät sisäilman kuivana.
      Lähdin hakemaan aitasta sangollista kauranjyviä pikkulinnuille. En katsonut paikkaa, johon täyden jyvä-ämpärin laskin. Ämpäri kaatui. Ainakin puolituntia harjasin jyviä pois hiirien ravinnoksi joutumasta. Pitä pussillisen siinä ärräpäitä ohessa latelin.

      Vasiten polkupyörällä läksin liikenteeseen kun siinä muka sai liikuntaa päivän ohtinan tarpeeksi. Jäykällä polkurattaalla jaksoin vain tasaiset ja alamäet konetta käyttää. Kuuraliukkauden takia ohjaustangosta kiinni pitäminen piti kuitenkin pystyssä.
      Lidlistä keksin ostaa kreikkalaistyylistä rasvatonta rahkaa. Hyvä ostos. Maistuu ja on edullistakin.
      Kiukuttaa auraamattomaksi jätetty lähitiemme. En pysy siinä kapella autopolanteella pystyssä. Siksi se on käveltävä luiden rikkoutumisen pelossa.
      Hm. Söisi sitä Sinisirkun tapaan lettujakin mansikkahillolla. Hyvää olisi. Ehkä sitten pilvenpäällä atomikioskilla.
      Hyvänen aika. Heikin päivä. Talvi puolessa meillä täällä Etelä-Suomessa. Totta se on.

    • SkillaaN

      Sunnuntaiaamun hiljaisuutta, kuudentoista asteen pakkasella päivä valkenee, aurinko nousee ja toisella pohjos puolen taloa kuu piiloon kiirehtii.
      Todella aamukahvia nauttiessani kuu melkein täytenä oli minun ihasteltavana.
      Untani ei kuu häirinnyt taisi olla päin vastoin, nukuin puoli kahdeksaan, harvinaista.
      Illalla oli sumua ja nyt on koivut henkeä salpaavan kauniisti pukeutuneet harsomekkoon.

      Kiitos sini-sirkku lettutaikinasta, jääkaapista löysin ja sen verran oli, että aamupalaksi lettuja sain.

      Minulla joka päivä kolmekin kertaa näitä" tekokyyneliä" joudun silmiin laittamaan, niin kovin kuivuvat, näköni parani paljon kun kaihi leikkaus tehtiin, näin ilman laseja lukea ja se oli ihme, silmälasit olleet nuoruudesta lähtien nenällä, on vieläkin, jotakin vaivaa syntyy jos ilman lasia olen, eriparia taitaa silmäni olla.

      Ei taida niissä tipoissa kummia eroja olla olipa lääkärin määräämät tai ilman ostettavia, minulla on ollut lääkärin määräämiä, itse ehdotti, kun Kela korvaa niistäkin osan, ei kyllä suuria eroja ole vaikka hyllystä ostaisi.
      En tiedä vieläkö korvaus on voimassa, laittoi niin ison annoksen, että nyt vasta loppui ja taisi melkein kolme vuotta kestää.
      Olen samaa mieltä ynnämuu, se "roippeista" keitetty soppa on herkkua, vesi kielelle tulee;)

      Minä olen itsepäinen , en osta mitään kevyt tuotteita, en rasvatonta maitoa ja voi on ainut rasvan lähteeni, no joskus jotakin öljyä.
      Olen kuvitellut, että nämä itsepäisyyteni aiheet on lääkärissä käynnit rajannut, vuosi tulee edellisestä lääkärissä käynnistä, kokeisiin joudun kyllä menemään, kun otetaan näyte kilpirauhasen toimimisen kunnosta.
      Kyllä ne hiirulaiset sen lintupaikan löytävät, mutta hyvä ettet ihan kotiinsa jyviä jättänyt;)
      Muistan oman lintulaudan alla melkoinen vilinä myös näillä tuholaisilla.
      Puolessa ollaan talvikuukausissa ja kyllä sen huomaa, nyt täysi päivä jo valennut.

      Taidan ruveta leipuriksi, pienen pullataikinan teen ja kohta pullan tuoksu sunnuntain kunniaksi käytävään leviää;)
      Jospa sävellän omasta päästä kaaliherkkua padassa, juureksia mukaan mitä löytyy, omenaa ja tomaatteja, suolakurkkuakin, uskon syötävän hyväksi.
      Keksikää jotain hyvää kaikki toisetkin, se on kivaa ja mieltä virkistävää. pakkaspäivän viihtymistä.

      • hurskainen

        Viime talven "pyyntiaikana" hiirenloukkuihin jäi 22 otista, surkea kyllä myös pari päästäistä. Ne taitavat olla rauhoitettujakin, mutta samoissa paikoissa nekin liikkuvat.
        Entinen luontoillan entinen vetäjä, biologi Veikko Neuvonen valitteli samaa, joskus päästäinen laukaisee yöllisen satimen.

        Väheksyin lumityötä. Ihme kyllä puolen päivän jälkeen aurauskone vei runsaan lumen. Porttien eteen kertyi paksu lumivalli autoliikenteen paakkuuntunutta kovaa lunta.
        Soma juttu miten likuttu lumi muuttuu painavaksi ja tiheäksi. Resusin yli tunnin lumen siirtelyssä.
        Turkkilaista, maustamatonta jugurttia vaihteeksi ostin. saen rasva pitoisuus % on 10. Ihme että miten kreikan maustamaton on paremman makuista 0.2 % osuudella.

        Mut ei sitä sydäntalvella kevyillä maitotuolleilla pärjää. Possun suolalapaa oli päivälliseni perunoiden kanssa. Ensi viikoksikin luvataan napakoita pakkassäitä.
        En ole kuullut meidän tienoilla vielä influenssaan sairastumisista. Toivottavasti kiertää meitit.


    • Ihan Skillaan houkuttelee makoisia ruokia tekemään. Oikein onkin huolehtia monipuolisesta ruokailusta.
      Nuo pata-ainekset takaavat hyvän lopputuloksen, itsekin ajattelin, vaikka soppaa on vieläkin kerraksi, ottaa loput entrecoté palan pakkasesta ja tehdä liharuukkua.
      Mietin vaan kun pitäisi pieni muusi tehdä, kun on perunasipulisuikaleita taidan tehdä niistä laatikon ja lihan erikseen 😋
      Nälkä tulee jo miettiessä, paras ottaa liha sulamaan,..moikka!

    • raakile.vielä

      Päivää pirttiin!
      Ohos, kylläpä pirtissä onkin kaunista. Ikinä en ole noin kauniita sinisiä verhoja nähnyt. Mieli lepää. 10 annan näin kympin päivänä. Nimittäin pakkasta oli -10 astetta ja kun ulos lähdin niin kello oli 10:10.
      Kympin voisin antaa lenkistäkin. Kävelin hissukseen lenkin johon sisälsin hautausmaalla kävelyn. Olipa kaunista, harmaa kivikirkko jota reunustivat korkeat kuuset oksillaan muhkeat puhtaat lumikinokset.
      Eilen osutin lenkkiin kaupassa käynnin. Leivinpaperia ja piimää piti ostaa.
      Nyt paistuu uunissa ohrarieska ja hellalla porisee juuressosekeitto mihin lisäsin punaisia linsseja proteiinia tuomaan.

      Minulla todettiin alkava kaihi 2014. Alkuun silmät kipuilivat ja väsyivät. Nyt ei muuta vaivaa ole kuin kuivuminen ja häikäisy. Ei muuta kuin tippoja silmiin ja aurinkolasit päähän ulos mennessä kuin olisi joku julkkis :)

      Jaahas, rieska kutsuu ottamaan uunista ulos.

      Ihanaa sunnuntaipäivää pirtissä käyville.

    • Johan se talvi on reilusti yli puolen välin, jos laskee olevan kolme
      talvikuukautta. Eihän se tarkka mitta ole, vaihteleehan talvetkin.

      Ruokamieltymyksistä ja tarpeista on juttua tullut. Eräitä herkkuja - kuten
      ruotosoppa - lukuun ottamatta olen mielestäni kaikkiruokainen. Yleensä
      suhtaudun ruokaan siten, että se vain on välttämätön tankkaus. Sekin
      pitäisi tehdä kulutuksen mukaan säännöstellen ja ei turhan yksipuolisilla
      eväillä. Margariinin käyttöön olen siirtynyt kauan sitten. Se leviää leivälle
      livakasti ja rasva jää vähemmälle. Maitoa en juurikaan käytä, piimää
      kyllä jonkin verran. Nyt kun on valinnan mahdollisuus, se on se vanha
      tapa: lihaa, kanaa, kalaa kutakin pari kertaa viikossa ja seitsemäs päivä
      täyttyy tähteillä. Näistä se pääasiallisesti koostuu. Rehuja...paremmin sanottuna
      vihanneksia, joka kerran ruokailussa. Niin...tietysti keitän joka aamu
      kaurapuuron, sen "kyyditsijänä" mustikkakeitto. Iltapalaksi riittää leipäpala
      makkarasiivulla. Siinä se valikoimani joitain poikkeuksia lukuunottamatta.

      Tämän päivän ulkoiluni jäi vähiin. Sentään roskiskeikan tein. Yksi naapuri
      pihalla huuteleli: - Taasko sinä olet töissä! -Joo, tätä yhtä puurtamista se
      se elämä on! vastasin. Tällä sanavaihdolla on historiansa. Joskus mainitsin
      pihalla tälle naapurille ainaisesta roskien kantamisesta. Hän sen muistaa:))

      Eipä muuta kuin talvea lopetellaan. Jatkoja!

    • Huomenta, 23 astetta mittarissa, nyt jo talvinen sää, lunta ja pakkasta.
      Katselin kuun pimennystä, kun heräsin oli sirppi näkyvissä, kahvin juonnin aikaan pimeni kokonaan ja nyt alkoi kirkastua ja katoaa naapuritalon taakse, kunnes pienen hetken pääst esiin tulee, onko sitten verinen, se pitää katsoa.
      Vuosi 2025 on seuraava vastaava pimennys, näin kerrottiin, sitä tuskin enää olen katsomassa.

      Täällä meillä lehden palstoilta voi lukea, miten ihmiset valittavat juuri noista lumikasoista, mitkä auraajat jättää sisään ajo kohdille, ennen nostivat auran ylös, kun ohittivat portin kohdan.
      Ajattelevatko nykyiset auraajat, että töitä talon omistajillekin pitää tulla;)
      Ei täälläkään ole vielä se flunssa aalto pahaksi äitynyt, ei ainakaan lehtiin asti ole tullut.

      Hyvin onnistui ruokani eilen, mitä kertoilin tekeväni, mutta pulla meni aivan pieleen, tyhmä olin, kun kuivasta hiivasta sitä aloin tekemäänkin.
      Yritin sokerissa pehmitellä hiiva, mutta eipä ollut kohotetta , ei noussut pullani.
      Tekevälle sattuu.

      Teet ilmeisesti ohrarieskan savolaiseen tapaan, kun piimä ostit, se on kyllä niin hyvää, että mieliteko tuli heti.
      Jännä miten nuo nimikkeet eri asioita tarkoittaakaan, ohrarieska on Konneveden suunnalla leipä, vaikka ihan Savon naapuri onkin, rajamailla Rautalammin kanssa,
      Hyvä pakkaspäivän ruoka sinulla, on lämmitettynäkin maukasta.

      Puolissa talvi on, mutta kyllä helmikuu voi vielä heilauttaa, tuiskuineen ja pakkasineen ja maaliskuussa usein kovia yö pakkasia, sitten hanki kestää juostakin;)
      Kyllä tuossa ruuan laitossa ja tarpeissa on valinnan varaa, jokainen voi tehdä mielensä ja makunsa mukaan.
      Melkein kaikki ruokainen olen minä myös ja vatsanikin kestää hyvin kaiken lajin ruokia.
      Kummasti se tuo roskapussin vienti on suuntautunut miesten tehtäväksi, minä vaan joudun senkin itse viemään;)

      Pitää mennä katsomaan sitä kuuta, josko vielä näkisin tuon suoran kadun päässä, sitten häviää näköpiiristä.
      Ääriviivat sieltä näkyy, mutta ei niin hyvin kuin eilen aamulla, oli täyteinen kuu.
      No pimeä kuu on ainakin nähty ja nyt alkaa toiselta puolen taloa aurinko kuumottaa, näissä merkeissä toivotan oikein kivaa pakkaspäivää!

      • hurskainen

        Iltaa Pirttiin. Niin se aamuinen kuunpimennys. Radiotoimittaja sanoi että kun nyt ulos menet niin voit vielä nähdä. Hain päivälehdet pikitien varrelta ryhmälootasta. En muistanu enää koko kuuta.

        Mut sen auringonpimennyksen muista kesä aikana kun olin vielä pikku santtu polvihousuissa. Sen voisi jäljittää mikä vuosi oli kyseessä. Muistaako kukaan. Saattoi olla -40 luvun loppuvuosia.
        Linnut vaikenivat, tuli viileämpää. Noettujen ikkunalasien läpi sitä aurinkoo katseltiin. Kaikki sitä pihamaalla katselivat.

        Tämä päivähän meni puoliksi pelastusarmeijalle. Hallelujaa avaruudelle että oli niin paljon kampetta päällä etten paleltunut.
        Jouduin 3 kilometriä kuokkimaan kotiin polkokonetta sivussa lykäten. Kävelyä sanon kuokkahommaksi kun se vähän hassulta näyttää.

        Kaikki meni kuitenkin hyvin. Sanottu olkoon. Kiitos avaruudelle!
        Hyvää alkuviikkoa kaikille!


    • Me rohkeat tultiin kissan kans mökille.
      Kissa protestoi koko matkan kun vihaa olla ahtaassa tilassa kantolaatikossaan.
      Mökissä oli vähän alle kymmenen astetta lämmintä kun tulimme, aika hyvin on peruslämpö pysynyt.
      Laitoin heti uuniin tulen, nopeasti uuni lämpeni, kissakin nauttii uunin päällä lämpimästä.
      Ulkona oli illalla 25 astetta pakkasta, sisällä 22.
      Minulla on sähköpeitto ja lämpiävä alusta sänkyyn, eipä mummoa palella.
      Lintuja on todella paljon syöttöpaikalla, Fasaania ei ole näkynyt, toivottavasti sillä on hyvä paikka talvehtia.
      Tässä on hyvä uuni, pitää lämpimän pari päivää kovillakin pakkasilla.
      En nähnyt kuunpimennystä, en viitsinyt mennä ulos katsomaan.
      Keskiviikkona pitää käydä kylillä, on aika lääkäriin, sain beetasalpaajia, kyselevät vointia ja puhutaan lääkityksestä.
      Meinataan olla mökkeilemässä ainakin tämä viikko, saa nähdä sitten.
      En voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka ihanaa on olla eläkkeellä ilman velvoitteita. Niitä on ollut osallani paljon, ehkä siksi arvostan niin korkealle nykyisen elämäni. Aika ei käy ikinä pitkäksi.
      Kaunis luminen maisema näkyy ikkunasta, mutta hyvin kylmältä näyttää. Vähän on pakkanen laskenut eilisestä, on vain 22-astetta.
      Hyvää alkavaa viikkoa kaikille

      • Huvittaa kun kirjoitin:

        "Ulkona oli illalla 25 astetta pakkasta, sisällä 22."

        Jos olisi sisälämpötila 22 astetta pakkasta niin olisi kissallakin viiksikarvat kuurassa. Lämmintähän sisällä on nytkin yli kaksikymmentä astetta.


    • tietoavalittajille

      "Täällä meillä lehden palstoilta voi lukea, miten ihmiset valittavat juuri noista lumikasoista, mitkä auraajat jättää sisään ajo kohdille, ennen nostivat auran ylös, kun ohittivat portin kohdan.
      Ajattelevatko nykyiset auraajat, että töitä talon omistajillekin pitää tulla;)"

      Vika ei ole auraajissa, he tekevät työn joka heille kuuluu.
      Lain mukaan:
      Kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Tontinomistajan velvollisuutena on
      kuitenkin, jollei 8 §:stä muu
      ta johdu, pitää tontin kohdalla oleva jalkakäytävä
      käyttökelpoisena poistamalla jalankulkua haittaava lumi ja jää sekä huolehtia
      liukkauden torjumisesta jalkakäytävällä ja liukkauden torjumiseen käytetyn
      kiviaineksen poistamisesta jalkakäytävältä. Lisäksi
      tontinomistajan velvollisuutena
      on tarvittaessa poistaa jalkakäytävälle tai sen vierelle kertyneet lumivallit

    • sini.sirkku-ek

      Terveiset kampaajalta, Kävin ottamassa loivan kohotuspermiksen, pipon alla kun latistuu tukka näin pakkasaikaan.
      Tuttu ja mukava kampaajarouva, jolla juttu luistaa, ja nauru helisee. Tosiaan on ihmisiä, joiden nauruääni on kaunis ja heleä, ihan mielellään istuu tuoliinsa. 😊
      Nyt ollaan taas perheen ainoa kiharapää, ihan piristävältä tuntuu.
      Kahvit hörppäsen pikaisesti, pakkasta täällä 15 °, joten turkit ja myssyt on oltava varusteina. Kiitos kahvista, moikka !

      • kysynvaan

        Miten iso perhe sinulla ss on, onko ukkosi kenties kalju ? Etkö pelkää että kettutytöt sotkee maalilla turkkisi, kunnon luonnon suojelija ei nimittäin turkiksia käytä eikä hyväksy muillakaa.


      • kysynvaan kirjoitti:

        Miten iso perhe sinulla ss on, onko ukkosi kenties kalju ? Etkö pelkää että kettutytöt sotkee maalilla turkkisi, kunnon luonnon suojelija ei nimittäin turkiksia käytä eikä hyväksy muillakaa.

        Turkki oli vielä muistini mukaan hyvä ja lämmin talviasuste, ei sitä silloin paheksuttu.
        On minullakin minkkiturkki, silloin oli kallis Saaga-minkkiä, jouduin säästämään siihen kauan ja sain vanhemmiltani lisäksi avustusta turkin hankintaan.. Nykyisin niitä saa kirpparilta 15 eurolla.
        En minäkään ole turkistarhauksen kannattaja, ennen ei oltu niin valistuneita.
        En pidä turkkia enää, olkoon kaapissa muinaismuistona. Kokeilin tässä, vielä sopisi päälle mutta tuntui epämukavan painavalta kun on tottunut kevyisiin nykytakkeihin.


      • sini.sirkku-ek
        kysynvaan kirjoitti:

        Miten iso perhe sinulla ss on, onko ukkosi kenties kalju ? Etkö pelkää että kettutytöt sotkee maalilla turkkisi, kunnon luonnon suojelija ei nimittäin turkiksia käytä eikä hyväksy muillakaa.

        Sanonta se pelkästään on, onhan suku iso, lastenlapsineen, ja lastenlasten lapsineen, ja ukko on jo siirtynyt ilmavoimiin 10 v. sitten.
        Keinomokka sisäturkilla, mitä lie keinoturkista, lämmin kumminkin. Aitoa turkista on vain nahkaviittani reunassa ja kaulurissa, samoin turkislakissa.
        Eihän aitoja turkkeja kukaan enää käytä, krimiturkkinikin annoin ajat sitten tyttärelleni.
        Alkoi niin nukuttamaan, enpä taidä jaksaa katsella filmiä loppuun. Öitä vaan!


    • raakile.vielä

      Päivää lämpöiseen pirttiin,

      Kyllä vain uunipellille ohrarieskan tein piimässä liotetuista ohrasuurimoista. Äitini aikoinaan usein teki ns. "lehtirieskaa" eli kaalinlehtien päälle laittoi taikinaa ja lehdet leivinuuniin arinan päälle. Mukavan näköinen kaalinruoto oli kuvioitunut rieskaan. Muistan vieläkin miten hyvää se oli voinokareen kanssa ja joskus siitä voinoro valui sormien välistä ;) Kylmää maitoa kyytipojaksi.
      Pohjois-Karjalan lääniä oli silloin, Savonlinnaan oli 50 km.

      Pakkasta -17. Näkyivät siitä huolimatta pienet, ehkä ekaluokkalaiset, menevän luistimineen jääradalle. Kävin minäkin ulkona toppa-asuun pukeutuneena. Kaunista oli, kun aurinko paistoi.

      Tällä viikolla on pestävä lattiat ja ulkoilutettava pakkaskelillä petivaatteet.

      Mukavia aikoja pirttiläisille.

    • Pikku pakkasta tänään täällä, -15 . Tulihan marketissa käytyä, kyllä pakkanen
      naamassani hiukan tuntui, muutoinhan tälläydyin täyteen talvivarustukseeni.

      Katselin tv:stä kertomuksen Hitlerin Sudenpesä. Se oli sotilastukikohta, josta
      käsin Hitler valloitussotaansa johti. Natsi-Saksan tappioonhan se päättyi. Olen
      kyllä sitä historiaa lukenut, mutta kertaus silti kiinnosti.

      Tämä ohjelma sekoitti aikatauluni. Pientä, valmiiksi suunniteltua puuhaa on
      tehtävänäni. Niinpä lopetan tämän jutusteluni. Hyvää talven jatkoa teille!

      • Tollopeloton

        Heh heh.
        Kahvipirttiläisiä kuvaa paremmin:
        Dementiatölliläiset.
        Olisiko jo aika alkaa elämään oikeaa elämää.
        Ja näillä mökkiläisillä on äänestysoikeus.
        Oikeita patavanhoillista turkkikansaa.
        Hyi h*lvetti miten ovat pienissä piireissään.
        Ei näitä höppänöitä kiinnosta brexit tai maahanmuuttajien kotoutus


      • öinen-kulkija

        Hyvinhännuo muistaa asioita, sekä uusia että vanhoja ! Ihan oikeasta elämästä nuo kertoo, siitä mitä itse elää . Ihan tavallista eläkeläisen elämää näkyy olevan. Miksi pitäis brexittiä tai matuasiaa joka paikassa vaahdota, niistä on monet ketjut. Miten niin turkkikansaa ? Justhan tuo mielikki sanoi ettei enää käytä ja vaikka käyttäisi niin mitä se sinulle kuuluu vaikka käytäisi ?Itse olet tosi pikkusieluinen ja elämästä vieraantunut, kun vain brexitiä märehfdit. Olisit sen vakinikkisi laittanut kun niin peloton sanot olevasi , tollo sopii kyllä hyvin.


      • Makriina.ei.kirj
        Tollopeloton kirjoitti:

        Heh heh.
        Kahvipirttiläisiä kuvaa paremmin:
        Dementiatölliläiset.
        Olisiko jo aika alkaa elämään oikeaa elämää.
        Ja näillä mökkiläisillä on äänestysoikeus.
        Oikeita patavanhoillista turkkikansaa.
        Hyi h*lvetti miten ovat pienissä piireissään.
        Ei näitä höppänöitä kiinnosta brexit tai maahanmuuttajien kotoutus

        Ja että on kuitenkin pirtti niin kutsuva, että sen lämpöön on pakko tulla näitten ystävällisten hölmöjen joukkoon, joita ei edes brexit kiinnosta.
        Sellaista se on. Itse saa hyvän mielen, ja ne tyhmät vielä tarjoavat hyvää kahvia ja pullaa.
        Kyllä tollopelottoman kelpaa. Hyvää päivänjatkoa, tollo-kulta.


    • "Olisiko jo aika alkaa elämään oikeaa elämää." Kirjoittaa Tollopeloton.
      Elän oikeaa elämää, parasta aikaa mitä olen ikinä viettänyt.
      Seuraan maailman ja kotimaan tapahtumia päivittäin.
      Juuri siksi täällä on niin lämmin tunnelma kun kirjoittajat ovat elämäänsä tyytyväisiä.
      Kukaan ei ole vielä sanonut että olisin dementikko, ei muutkaan täällä seniileiltä vaikuta.
      Leppoisia talvipäiviä sinullekin Tollopeloton :)

    • SkillaaN

      Huomenet, pakkasaamu, vaikkakin monta astetta lauhempaa kuin illalla, 23 oli kun nukkumaan menin nyt kuusitoista, sopiva suomalainen talvi sää.
      Kuu hyvin kirkkaana virnisteli aamukahvin seuralaisena, oli kuin olisi ilkikurisesti sanonut, että sainpas pitkään nukkujat hereille, harmi että en sitä verikuuta nähnyt, lehdessä oli komeat kuvat siitä.
      Tollopeloton, jopa rohkea oletkin, ehkä saamme seurata ihan kylliksemme tuota jatkuvaa jankutusta noista mainitsemistasi asioista ja mikään ei ihmeemmin muutu.
      Jos tuo jauhaminen palstan ketjuissa on mielestäsi oikeaa elämää, nauti niistä, muutama vuosikymmen ja samanlainen dementikko voit olla, mutta älä pelkää. ihan kivaa voi elämä näinkin olla;)
      Vanhuus tulee kaikille aikanaan.

      Olen ihan samaa mieltä Makriina, ehkä juuri tämmöistä mummojen ja vaarien seuraa tollopeloton tietämättään kaipaa ja siksi lukemassa käy salaa.
      Onhan se piilosta hyvä olla pelotonkin;)

      Tuokin sanomasi on asiaa" öinen -kulkija", kyllä palstalle sopii aivan mainiosti tämä arjen asioista ja tapahtumista kertova ketju.
      Tuo turkki asiakin on jo loppuun kaluttu, tuskin moni enää jaksaa siitä vaahdota ja aikanaan puhuttiin ja eläimille huomiota saatiin, hyvä niin.
      Nyt sitten muut asiat hampaissa, niin kauan jatketaan, kun uusi kohu juttu eteen tulee.
      Toisekseen nyt on kehitys saanut vaatetta jos minkä laiseen käyttöön, ei turkkeja enää paljonkaan aitoina näe.
      Mitä sitten raaka aineina käytetäänkään nykyisin ja mitä riistetään jollakin tapaa, luontoa ainakin raiskataan, siitäkin paljon puhutaan.

      Olen minä myös joitain elokuvia nähnyt missä tämä Sudenpesä on ollut nähtävissä ja siellä niitä julmia päätöksiä Hitler kumppaneineen suunnitteli.
      Katsoin sarjaa Sodan aika juuri eilen illalla ja se kertoi myös sodan käynnistä, missä englantilaiset ja arabit taistelivat 1900 vuoden alku puolella, julmaakin julmempaa, mutta tänä päivänäkin nämä on totisinta totta, yli sadan vuoden päästä.
      Ihmiset sivistystä ja koulutusta saaneet ja yhtä tyhmyyttä edelleen.

      Samat muistot minullakin, raakile vielä, sen aikaiset äidit osasivat vaikka mitä ja melkein tyhjästä perheelle ruuan aikaan saivat.
      Muistan tuon kaalin lehden minäkin, äitini laittoi perunamuussiin oraryynejä ja jotain muuta ja seos kaalinlehdelle, hyvää oli.
      Toinen muistoihin nousut oli lanttu, mikä kuorineen uunin jälkilämpöön laitettiin ja sitten jältettiin puukolla suupaloja, makea ja hyvä herkku sekin.
      Kolmas mieleen tullut herkku sota aikaan oli puolukkasurvos, puolukoita, sokeria ja ruisjauhoja, oli se hyvää sekin, miten tämän päivän nuoret näihin herkkuihin suhtautuisivat?

      Minulla oli joskus myös krimiturkki, tädiltä peritty, se kävi pressan juhlissakin, kun kälyni lainasi kutsun juhliin saatuaan;)
      Ajat sitten kadonnut, en muista edes miten se hävisi tai hävitin.
      Kyllä meidän eläkkeellä olevien on mukava elellä, jos terveys kutakuinkin sen sallii ja eurot riittää.
      Mielikki.mummolle olen vähän kade, mökistä ja kissasta, molemmat olisin halunnut pitää, mutta vaikeaksi meni, jopa kissan pitäminen.
      Sen verran paljon liikkeellä olin aiemmin, että kissa olisi yksin joutunut olemaan ja autoton ei mökki tarvitse.

      Tuo kampaajalla käynti on ajatuksissa, mutta yritän siirtää keväänpään, permanenttia aion ja sitten se olisi vähän kivampi, kun hattu aika ohi on.

      Tuon auringon pimennyksen muistan minä myös, oli melkoisen kolkon tuntuista, todella koko luonto hiljeni.
      Raskas on taipaleesi ollut hurskainen, kävellen, pyörä tukene kumminkin.

      Näin joutuu taloyhtiökin kadut puhdistamaan ja lumiakin pois ajamaan, jos ei pihapiiriin mahdu, aivan asiasta huomautit, tietoavalittaville.
      Sama laki varmaan on omakoti tonteillakin, ehkä joskus joku tapa oli nostaa se aura ylös ja tästä jäänyt tuo valituksen aihe.
      Maksu velvollinen on taloyhtiö myös katuosuudella loukkautumisen johdosta ja katolta tuleva lumi/jää on myös korvattava jos vahinko tulee.
      Ehkä nämä useallakin on tiedossa, mutta valittajia aina löytyy, lehdet täyttyy tämän kaltaisilla viesteillä.

      Nyt venyy jo taas niin pitkäksi, että joku harmiaan joutuu purkamaan;)
      Oikein mukavaa päivää, minä sitä laulellen mainaan viettää;)

      • Miaelina_

        Muistan minäkin, kun pienenä mustan lasinpalasen läpi tirkisteltiin aurinkoa, joka lopulta kokonaan meni kuun varjoon.
        Mikä 1940-luvun vuosi oli, sitä en pannut mieleeni, en ollut vielä koulussa.

        Uusi kuunpimennys tulee taas, nyt vuonna 2026.


      • Google-vastaa

        Täydellinen auringonpimennys 1940-luvulla näkyi Suomessa 9.7.1945.


    • Ramoona_

      Onkos meillä etelärannikkolaisilla pakkasennätys, kun -26 mittari näytti kipaistessani aamutakkisillani kahdeksalta postilaatikolla, olikin unet karkoittava, raikas kokemus. Aurinko on noussut, pronssinhehkuista hohtoa huurteiseen tienooseen valaen. Naapurikin lämmittää takkaa heti aamusta, savut nousevat muhkeina vasten taivasta ja ilmassa leijailee hienoinen savun tuoksu. Koululaiset kipittivät reppuineen opinahjoihinsa , joillakin vain nenänpää näkyvissä, joku isompi hurjapää ilman päähinettä, vain pörheät korvaläpät ! Iltapäiväksi pitäisi lauhtua, lumisateitakin taitaa olla tiedossa. Mikäs tässä, tuntuu ihan vanhanajan talvelta, kengätkin narisevat askeltaessa ja ripset jäätyvät.

      Nämä nykyiset untuvatakit on kevyitä ja lämpimiä, mutta kyllä minullakin on vanha pitkä minkkiturkki tallessa, kaunis, kestävä ja paljon käytetty. Kuljin töissä paikallisjunalla, jota piti odottaa tuulisella, hyisellä asemalla. Käytin töissä hameita, joten pitkä turkki ja talvisaappaat suojasivat hyvin kylmältä. Uskallan vieläkin pukea turkin, kun lähden pakkasaikaan juhliin, kukaan ei ole tullut huomauttelemaan. En kannata turkistarhausta, mutta kun turkis on ostettu, se ansaitsee käyttöä, ettei ole turhaan eläin vankeudessa elänyt ja henkeään menettänyt. Minulla on myös turkislakkeja ja pitkä lammaskelsiturkki , miksei taljojakin käytettäisi, jos ylipäätään lampaita kasvatetaan. Ennen koiran taljasta tehtiin rukkasia, tuntuu kyllä kammottavalta ajatukselta nykyaikana.

      Ihan oikealta tämä minunkin elämäni tuntuu, vaikka en palstoilla brexitiä ja kotoutusmurheita kaiken aikaa päivittelekään. Lastenlapsissa on neljä tyttöä ja neljä poikaa, alakoululaisista nuoreen aikuiseen. Luotan vanhempien ja lasten väliseen luottamukseen ja rajat on kyllä kaikille tehty selviksi, käytössä on myös kännykän paikannus. Terve varovaisuus on paikallaan, hyvin nuoret tuntuvat pitävän ulkona ollessaan huolta myös toisistaan eikä päihteet näillä sekoita omaa arviointikykyä. Kyllä näistä isovanhempienkin kanssa jutellaan ja ollaan valmiita auttamaan kuljetuksissa, tosin julkisilla kulkevat tietysti myös. Laittomasti maassa olevat pitäisi saada palautettua ja maahan jäävät kunnolla kotoutettua, sen enemmän en nyt kantaa ota.

      Miten säteilevän kaunis tammikuun pakkaspäivä voikaan olla !

    • raakile.vielä

      Päivää pirttiin,

      Aloin piipahtamaan täällä pirtissä juurikin siitä syystä, että kirjoittajat ovat läsnä omassa elämässään. Niistä arjen tapahtumista kirjoitettaessa tietää, että niissä on oltu mukana. Läsnäolohan on juuri nyt se "päivän sana". Eihän se omassa elämässä eläminen sulje pois sitä etteikö niitä uutisia lukisi ja pohtisi. Minäkin. En vaan halua "suunapäänä" tuoda mielipiteitäni esille ja jos haluaisin, niin menisin noihin muihin ketjuihin. Vaan, kun en halua ärripurria.

      Kyllä on aikoinaan tullut turkiksiakin käytettyä. On minulla kaninkarvalakki vieläkin.

      Tuli vielä mieleen noista lapsuuden ruoista "pappilan hätävara". Sitä täytynee tehdä vaikka sitten sen laskiaisen hernesopan jälkkäriksi.

      -23 pakkasta ja aurinkoista. Nyt vien vuodevaatteet parvekkeelle.

      Lämpöisyyttä päiviinne!

    • Terveiset aurinkoisesta pakkassäästä! Mittari näyttää -22 ° joten kirpeä on pakkanen etelässäkin. Tuli Pikkulaiva tavaeatalosta kamppailtuani siellä Smartpostin kanssa, kun en meinannut saada toimimaan. Ohjeissa ei Suomen sanaa ollut, mutta selvisi konstit lopulta.

      Kaunista on auringon loisteessa, kaikki kimaltaa ja loistaa, kotonakin on kuin valomeressä. Kukat taitavat kohta kaivata lannoiketta ja mullan lisäystä. Minulla on aika runsaasti viherkasveja, olen Plantageenistä hankkinut hauskoja korkeita ruukkuja puoli pyöreälle alustalle, johon käy kaksi neljännesruukkua.

      Sisustuksen kannalta ne on näyttäviä, muuten raskaita kyllä siirrellä.
      Ostin kampasimpukoita muutaman, jotka aion paistaa, jahka hieman huilaan reissun jälkeen. 😊

      Parhaita paikkoja kirjoitella elämästään on tämä Kahvipirtti, niin luotettavia jo ystäviksi muodostuneita ihmisiä,...kaipaan vieläkin Late vaan'ta, hän oli niin kannustava meileillä, silloin kun alussa olin pahimmassa ryöpytyksessä! Hyvä ja sydämellinen ihminen oli Late vaimoineen!

      Nyt lounantekoon, heippa taas!

    • Neeasa

      Tänään olen vaihtanut petivaatteita ja ulkona ravistellut peitot ja täkit, olikin pakkanen hieman laskenut, että oli hyvä pudistella.
      Huomenna saan vähän siivousapua, että kaikki tulee kuntoon!

      Eilen kävin kaupassa, ostin herneitä ja samalla valmistakin hernekeittoa yhden purkin.
      Lämmitin mikrossa, ja maistoimme, mutta hämmästyin, miten suolaista se oli! En ole itse koskaan laittanut noin suolaista ruokaa, ehkä se siinä olikin, tottumus vähäsuolaiseen ruokaan!
      Mietin vain, että onko tuo terveellistä kova suolan käyttö?
      Porkkanaraaste ja salaatti hieman lievensi tilannetta.

      Kiitos kahvista, otin piparinkin, olipa hyvää!

    • Aika rapsakalta tänä aamuna pakkanen tuntui, reilusti yli -20. Siihen vain
      ei ole vielä tottunut, normaali talvikelihän tämä. Olisinhan turkin päälleni
      vetänyt, mutta kun ei satu olemaan. Jotain eläimellistä kuitenkin on
      nahkakenkäni:) Hyvä kun on muita runtteita riittävästi näihinkin keleihin. Pellepeloton onkin jo "huomionsa" saanut. Konstit on monet,
      tuollakin tavalla täytyy "rohkeutensa ja pelottomuutensa" esille tuoda.
      On sanonta, että meitä on moneen junaan ja vielä joku laiturillekin jää:)

      Tämä päiväni meni melko toimettomuuden kanssa. Uutisia katselin
      ja lukemattomia kirjojani yritin silmäillä. Ei oikein ottanut sujuakseen.
      Siksi kai ne ovat lukemattomina:)

      Kyllä se minullekin Laten poistuminen väliin mieleen tulee, s-s varmaan
      paremminkin tunsi Laten ...Puskasuleimasta ei minulla ole tietoa. No,
      tällaistakin se elämänmeno on. Jatkellaan kun jaksellaan!

    • hurskainen

      Yllätyin kun Yle-radin aluetoimittaja sanoi että kaakon kulmalla huomenna iltapäivällä lämpötila olisi -2 ja-6 asteen välillä.
      Katsoin äsken omaa mittariani. Lukema oli -18. Pilvisyys tai lumisade voi nostaa lämpötilaa nopeastikin.
      Pienen kattolumityön tein tänään. Suojasäät ovat kerrostaneet lumen kovaksi ja painavaksi. Homma meni odotettua nopeammin. kun katto oli loiva eikä väliaikaisia kattotikkaita tarvinnut.

      Laitoin hiirille katoksen alla loukun kun olivat löytäneet lintujen talipalloämpärin. Pienestä kolosta talitianen oli päässyt laukaisemaan loukun. Oli onneton jalastaan jäänyt kiinni ja rimpuillut aikansa kunnes pakkanen tappoi poloisen. Pieni murhenäytelmä tämäkin. Otin loukun pois.

    • Huomenta, hankala aamu tänään, mikään ei toimi, pitkä kirjoitus ei lähde millään, yritän uusiksi.
      Lumisade ja pakkasen lauhtuminen voi olla vaikka osa syyllinen hommaan.
      Skypekin teki topin.

      Yritän muutaman tervehdyksen kirjoittaa ja totean Ramoonan viestiin, että kettuhattu on laatikossa vintillä minullakin, joskus kokeilin ja aika hassulta näytti, kun on opittu tähän pipo kulttuuriin.
      Ennen eläimistä teurastuksen yhteydessä nahat käytettiin lämpimän pitämiseen ja se oli ja on vieläkin aivan järkevää.
      Tarhaukset vaan jonkun hienostelun käyttöön ei mielestäni kuulu enää tähän päivään.
      Ei eläinten kiusaaminenkaan.

      Muistelen, että 60-luvun vaiheilla olisi ollut ainakin osittainen auringon pimennys, kun sitä mustin lasein katseltiin.
      Asuimme silloin rivitalossa puustoa ympärillä paljon ja linnunlaulua, kaikki hiljeni hoo hetken tullen.

      En minäkään tuonne palstalle kirjoittele, joskus lukaisen ja siihen jää, aiemmin sain tuta minä myös ja se riitti, nyt sopuisa pirtti elää samanhenkisten kanssa.
      Ehkä en niin arvokasta viestiä osaisikaan laittaa, että se vastakaikua saisi, siksi pirtti on hyvä, kirjoitellaan vaan tänne raakile.vielä;)

      Kohta se mullan vaihto alkaa ja siemenien piilotus käynnistyy, uutta elämisen alkua, näinhän se joka kevät on.

      Kyllä pakkasen puremat vuodevaatteet raikkaiksi tulee ja pölypunkit tuhoutuu.
      Tuo suolaisuus on todettu Neeassa, jopa leivässä, puhumattakaan makkaroista.

      Latevaan useinkin mieleen tulee, hänen rauhaisat viestit kirjoittelun mukavuutta lisäsi ja hyvää henkeä samoin ajatteleville lisäsi.
      Venlastiina /Puskasuleima rikas lisä pirtin viestittelyyn, toivoisi hänen jaksavan mukaan vielä tulla.

      Noin voi käydä noiden pyydysten kanssa, ei tarkoitettu, voi tuhon saada.
      Hyvä tarkoitus ei aina onnistu.
      Nyt lunta lisää katoille tulee, ei lopu puhdistus hommat hurskaiselta;)

      Yritänpä nyt saada tämän lähtemään kolmatta yritystä en jaksa, mukavaa lumisateista päivää kaikille.

    • Kirjoittelen silloin tällöin palstoille jos jokin asia kiinnostaa.
      Kylmää kyytiä tuli ainakin alussa kuusikymppisissä, joku kirjoitti että en ole edes sen arvoinen että voisin vastata eräälle kirjoittajalle.
      Silloin en ollut vielä tottunut kaikkeen mitä netissä voi tulla vastaan. Panin aika lailla pahakseni.
      On parempi että ei ole huomaavinaankaan ilkeilyä, jätän väliin tai pistän nauruksi.
      Kahvipirttiin olen alkanut kirjoitella samasta syystä kuin Skillankin.
      Ajelin kylillä lääkärissä, terveen paperit sain, siis niin terveen kuin tämän ikäinen yleensä on.
      Kyllä harmitti kun huolella hoitamani kukka oli nuupallaan, jostain on pannut pahakseen tänä aikana minkä olen mökillä ollut.
      Tein parhaani mukaan pelastustoimia, saa nähdä kuinka käy.
      Mökillä ollaan taas kissan kanssa, ainakin tämän viikon meinaan olla täällä.

      Mielikki ja Kaisa-katti

    • Iltaa pirttiin. Aikaa onkin vierähtänyt viime vierailusta. Tuli pakkaset, tuli lunta. Eli puunkantoa ja lumitöitä on riittänyt.
      Vähän on ottanut päähän kun puun polttajia on syyllistetty pienhiukkasista ja ilman laadun pilaamisesta. Ei lainkaan oteta huomioon sitä, että puun poltosta on nykyisin tarkat suositukset. Niiden noudattaminen on tietysti omalla vastuulla, mutta tavallisella arkijärjelläkin voi ymmärtää, että puun tulee olla kuivaa ja että tulipesän laadulla on iso merkitys.
      Viimeisessä lukemastani tutkimuksesta ilmeni, että vähiten pienhiukkasia tuottaa kuusipuu ja olin tietysti tyytyväinen siitä , että me poltamme lähinnä kuusipuuta.

      Olen myös joutunut vähän tarkistamaan omaa ajankäyttöäni, kun "pakollisia" askareita on tullut lisää. Nuoren perheen kuvio on muuttunut, kun äiti keskittyy lisäopintoihin ja pienin kolmesta lapsesta on vain vuoden vanha. Isä on kyllä hoitovapaalla, mutta arki muodostuu silti aika kiireiseksi kouluun, päivähoitoon ja harrastuksiin kuskatessa. Mummollekin riittää askaretta ja kun on vakuutettu, että aika ja läsnäolo ovat arvokas lisä lapsille niin mikä ettei ? Minähän tein viimeiset työvuoteni keikkalaisena päiväkodissa, niin että leikki sujuu vielä..))

      Olen huomannut, että kun olen vähentänyt netissä hengailua, uneni ja keskittymiskykyni ovat parantuneet. Vai kuvittelenko vain ? En ole koskaan pitänyt esim keskustelupalstoilla kirjoittelua turhana, olen oppinut täällä paljon ja saanut iloa ja virkistystä mukanaolosta, mutta yrittänyt silti pitää painopisteen siinä "oikeassa elämässä". Nyt kun vielä ei ole terveydellisiä rajoituksia tämän enempää voi harrastaa muutakin ja olla "tarjolla", jos joku tarvitsee apua asioissa, joissa voin auttaa. Huomennakin olen lupautunut jeesaamaan naapuria asumistukiasioissa.

      On kuitenkin ollut kiva lukea muiden kuulumisia, vaikka en juuri ole ehtinyt itse kirjoittaa, hidas kirjoittaja kun olen. Sini-sirkku täytti kuitenkin vuosia, onnittelut jälkikäteen. On suuri arvo, että säilyttää elämänilonsa ja kiinnostuksensa, "eteenpäin elävän mieli" tulee hänestä mieleen.
      Ja hurskainen taisi täyttää vuotensa heti Skillanin jälkeen. Onnittelut sinnekin, toiselle puunpolttajalle..))
      Mielikki. mummon Kaisa-kissa on sitten tervehtynyt, eikös hänellä jotakin vaivaa ollut ?
      Ynnämuulla on taas tuo ihailemani metsämaisematervehdys meille, Sini-sirkulla oli välillä myös värikkäitä kuvia esillä, omaa tuotantoa ?

      Kyllä on ilmoja pidellyt täälläkin. Kun olin maanantaiaamuna lähdössä nuoren perheen luokse, mittari näytti -25, eikä pakkanen laskenut päivälläkään alle 15. Kerran olen "kiireiltäni" päässyt hiihtämäänkin. Se on kyllä juhlaa.
      Viikonloppuisin tuo meidän metsälatu on niin nuorien ja nopeitten hiihtäjien kansoittama, ettei sinne ole vanhoilla asiaa. Arkipäivinä me vanhat sitten hiihtelemme hiljalleen, tervehdimme toisiamme, saatamme vaihtaa muutaman sanankin keskenämme. Laturaivoa ei ainakaan ole..))

      Oikein mukavaa talven jatkoa pirtin väelle, ja vierailijoille myös..))

      • hurskainen

        Nyt vasta hokasin että demeter 1 asut ok-talo olosuhteissa. Sama hurskaisella. Ei tästä henno muuten lähteä kuin hitaasti kulumalla tai jalat edellä paremminkin.
        Lunta tosiaan tupsahti ihan vanhan ajan malliin. Ei olis keväällä uskonut että yli puolen metrin hanki saadaan jo tammikuun lopulla.

        Ihme sattumus oli aamulla edessä. Metallisen kynttilälyhdyn sisälle oli änkeytynyt tiainen. Mahdoton tapaus. 22 milliä isompaa lyhdystä ei löydy.
        Siinä se on nököttänyt rapun pielessä kymmeniä vuosia.

        Sen tapaturmaisesti kuolleen tintin laitoin peitettynä tyhjään maalipurkkiin. Olisiko joku veijari käynyt yöllä laittamassa lyhtyyn löytämänsä tintin.
        Kiirettä pitelee. Ehkä huomenna taas pirttipäivä. Se on moro.


    • Nyt täällä on siirytty 0-keliin. Vaihteleva päivä sään puoleen, aamulla
      poutaa ja reilu -10. Sitten päivällä tuprutteli lunta oikein kunnolla.
      Roskiskeikan heitin ja parin kilsan mutkan samalla.Vähän hankala
      kävellä kun aurauksen jälkeen nuljuttelin pehmeän lumipeitteen päällä.

      Minähän hankin läppärin vasta "vanhasyntyisenä." On siitä 10 vuotta.
      Hitaasti se oppimiseni eteni, enkä tässä kovin pitkällä ole vieläkään.
      Nyt taitaa mennä jo taantumisen puolelle:)

      Kyllähän sitä alussa tuli kirjoittelustani joskus "lunta tupaan." Uusi asia
      koko tämä kirjoittelu ja vaikka ikää olikin, niin joskus intoni ylitti reilusti
      kykyni. En kyllä mitenkään tunne pahasti saaneeni köniin. Ehkä sitä
      paineen sietokykyäkin on opittuna kokemuksena vanhastaan tallella.
      Jossain vaiheessa huomasin Kahvipirtin. Ensin harvakseltaan pistäydyin,
      näin se sitten vakiintui. Ihan hyvinhän voisi palstalle muihinkin ketjuihin
      kirjoittaa, mutta harvoin olen aikaisiksi saanut. En ole löytänyt perustetta
      "suurempaan yrittämiseeni:) Pikku hiljaa vaan jo kirjoitustarpeeni täyttyy.

      Jaaha...nyt kierähti muisteluksen puolelle. Ilmoittautuminen kuitenkin.
      Hyvää jatkoa teille ja Hurskaiselle suotuisia, helpottavia kelejä:)

    • Jospa käväisisi iltakahvia juomassa, ja kiitos samalla Demeter1 muistamisesta. Onhan nuo värikkäät kuvat taulujani, en muita ole rekisteriympyrään laittanutkaan. Olihan äsken selvittämistä, kun sain kauppakassin kotiin tuotuna, seurasi siinä kolme ylimääräistä bagaasia mukana.

      No, liikkeestä tavoittivat kuskin kun ilmoitin tilanteen, ja poika olikin ehtinyt jo kaivata niitä seuraavan luona.

      Mukavaa kun maltillinen Demeter1 muistaa meitä sentään, kirjoittele vaan kun siltä tuntuu, mielellään Sinun tekstiäsi lukee!
      Illan jatkoa ja hyvinvointia!

      • Uteelias

        Miksi sinä ss tuota demeterin maltillisuutta korostat ? Missä se maltillisuus tulee esiin? Millaisia ne muut sitten on, kuumakalleja ja kaisojako? Mitä tuo demeter muuten tarkottaa ?


      • Uteelias kirjoitti:

        Miksi sinä ss tuota demeterin maltillisuutta korostat ? Missä se maltillisuus tulee esiin? Millaisia ne muut sitten on, kuumakalleja ja kaisojako? Mitä tuo demeter muuten tarkottaa ?

        Demeter on aina minusta kirjoittanut harkitusti ja maltillisesti 😊 mitäpä ihmeellistä siinä olisi., enkä varmaan ole ainoa!
        Kirjoittihan hän joskus jo vuosia sitten 70 vaikka taatusti oli nuorempi.
        Minuako vaadit muiden luonteenpiirteitä kuvailemaan,? turha toive,... jokainen tekee siitä johtopäätöksensä itse, samoin kuin kertoo, jos kertoo nimimerkkinsä merkityksen!


    • SkillaaN

      Huomenta, 21 astetta näkyy mittari pakkasta näyttävän ja aurat lumia työntävät, sitä taas eilen lisää saatiin.
      Oli melkoisen raskasta kahluuta, kun kerhoon taapersin, kadut kaikki lumen peitossa, sisulla sitä vaan taas menin ja kotiinkin lopulta pääsin;)
      Apteekin edustaja kertoili lääkkeistä ja niiden haitoista, pitäisi välillä katsoa onko kaikki tarpeellisia.

      Maltillisia on kaikki kirjoittajat, joskus joku väärältä kyljeltä herännyt mukaan tulee;)

      Tuota kauppakassin kotiin tuomista en ole vielä tarvinnut käyttää, pyöräkärryllä onnistuu, kyllä täälläkin se palvelu on olemassa.

      Vanhana minäkin tämän koneen otin käyttöön ja itse opiskelua sitä olen yrittänyt, joskus apuja tarvinnut, edelleenkin, mutta jotenkin olen tämän aamuviestini palstalle saanut,(useimmiten) ja laskuni ja jotain muuta helppoa osaan toteuttaa.
      Mieheni kuoleman jälkeen tyhjyyttä kaiketi paikkaamaan tämän hankin, siitä tulee ensi vuonna 20 vuotta, aivan uskomattoman nopeaan tuo aika kuluu.
      Joskus pirtin alkuaikoina sai kokea niitä "kanamaisia" juttuja, muuta niistä on selvitty ja pirtti vaan pystyssä pysyy;)

      Tapahtuma rikasta on hurskaisen elämä, vaikka vaan metsän pienimmät pihapiirissä liikkuu.
      Varpusia katson minäkin ikkunasta, kun pensasaidassa lentelevät, sekaan tulee tintitkin ja oravat seikkailevat tien ylityksessä, sydän kylmänä katson, että onnistuuko tien ylitys, en ole nähnyt yhtään epäonnistunutta.
      Tekisi niin mieli ruokaa antaa, mutta kohta olisi talon väki kimpussani;)
      Kaikessa elämässä lain kirjainta noudatan, olkoon se vaikka lintujen syöttö, säännöt on pidettävä kaikessa toiminnassa.

      En ole huomannut tai osannut yhdistää uneni laatua kirjoitteluun, nukahdan hyvin mutta unia näen paljon, hieman levotonta siis on uneni.
      Olen ajatellut, että levoton mieleni niitä unia uneeni saa, aina joku asia raksuttaa mieltäni.
      Olen oikein yrittänyt pohtia mitä päässäni pyörii, ei mitään ihmeellistä, mutta aina joku suunnittelu vaihe menneillään.
      Esimerkkinä vaikka valmis malli jostakin neuleesta, aina tulee tarve sitä parannella ja niinpä päässä pyörii jatkuva rumba;)
      Olen nyt aika helpottuneen tuntuinen, kun olen irrottautunut noista toistuvista harrastuksistani, ihana ajatus aamuisin, tänään ei lähtöä mihinkään.
      Tokihan olen valmis kykyjeni ja voimieni mukaan apua antamaan, jos joku tarvitsee.
      Hiihtoladulle en kykene ja vähäiseksi jää muukin ulkoilu, mutta nyt on sen ajan vuoro, että elän kehoni sallimin tavoin ja olen hyvilläni, että elämä parastaan antaa;)
      Tuo lastenhoitokin on ollutta ja mennyttä kohdallani, isoja jo ovat kaikki, tosin ensi kesänä on odotettavissa uusi jäsen sukuuni, mutta tuskin hoitajaksi minua kelpuutetaan, on nuorempia mummoja tarjolla.

      Voin kuvitella miten mielikki.mummo ja Kaisa- katti siellä seurustelee, Kaisa syliin hyppää ja silityksiä kerjää ja ruokakupin tyhjennyksen jälkeen uneen lämpimässä torkahtaa.
      Kyllä se kissa ymmärtää emäntänsä puheet ja pää kallellaan seuraa tämän liikehdintää, kiva seuralainen onkin tämä Kaisa-katti, mukavia oloja mökille.

      Nyt aloitan vauvan nutun tekoa, vieläkö luonnistuukaan, kun niin kauan siitä on, kun pieniä tekeleitä olen tehnyt.
      Vasta painoksi sain tehtäväksi Irlantilaisen miehen villapaidan, haastetta siinäkin.
      Tulihan niitä Norjalaisia joskus neulottua, mutta onko taito tallella ja jaksaminen sen mukaista, aika isoja ja jopa raskaita on nämä isot työt.
      Katsotaan saanko lähettämisen onnistumaan aina tämä pieni haitta seuraa.
      Älkää antako nenän jäätyä, pakkasta on siihenkin asiaan nyt riittävästi;)

      • hurskainen

        Hiukan raihnaisen oloisena raahaudun Pirtin kynnyksen yli. Maanantai iltainen pyörällä kaatuminen tuntuu vielä vasemmassa lonkassa ja oikeassa polvessakin.
        Paksua ja painavaa lumikerrosta lähdin kolaamaan lunta matalan talousrakennuksen katolta. Katolle oli vaikea könytä. Iso kola oli vähän kömpelö työkalu. Lumilapio jäi näköetäisyydelle hankeen. En lähtenyt sitä enää hakemaan.
        Päivällä näin että heikkorakenteisen katoksen "kattovasat" olivat jo hiukan taipuneet.Hökötys kesti nippa nappa sekä lumen pudottajan että lumen painon. Tulipa kuitenkin tehdyksi.
        Nämä ulkohimmat pitää tehdä vasta kun varpuslinnut ovat lentäneet omppopuista yöpymispaikoilleen. Ne häiriintyvät muuten.
        Nauroin kimakasti aamulla kun paikkakunnan lehti kertoi iltapäivän lämpötilaksi -6. Kai sitä pakkasta yli 12 oli. Vaikee näitä vaihtuvia säitä on ennustaa.
        Kun asuin työaikana parvekkeellisessa kerrostalossa, laitoin talipalloja tinteille. Äkkiä ilmestyi taulu: eläinten syöttäminen on kielletty. Ja ihan oikein, salmonellaa niiden ulosteissa usein on.
        Maitokaakaot on nautittu. Kiitos Pirtille. Tule napakka pakkasyö. Lähden katsomaan pystyuunia; joko pellin saa laittaa kiinni.


    • Pakkasta on 24-astetta, sisällä on ihan lämmin vaikka lämmitin viimeksi toissapäivänä. On kyllä patterit päällä.
      Katselen ikkunasta , aurinko pilkistää huurteisten puiden takaa, kaunista mutta jäätävän kylmää.
      Olen huomannut että linnut eivät käy niin innokkaasti ruokapaikalla jos on kova pakkanen. Muutama talitintti siivet pörhöllään nokkii rasvatankoa.
      Eilen tuntui ihan lämpimältä kun oli alle kymmenen astetta pakkasta.
      Kävin eilen kirjastossa, otin uusia äänikirjoja, ne ovat minulle tärkeitä. Joka ilta nukahdan kuunnellessani äänikirjaa, aamulla sitten jatkan siitä kohdasta joka jäi kuulematta kun nukahdin.
      Tykkään myös kuunnella ylen puheradiota, siellä on välillä mielenkiintoista kuultavaa.
      Minulla on vielä jouluvaloja ikkunoissa, ne on mukavia pimeän aikaan, kunhan päivä vielä pitenee niin laitan kaappiin.
      Tytär sanoi että siellä on pikkupoika sairastunut infulenssaan, se on kova tauti, toivottavasti ei tule mitään jälkitauteja, he eivät ole käyneet rokotuksessa, toivottavasti eivät kaikki sairastu. Mies on yrittäjä joten ei olisi aikaa sairastella, vaan ei sille mitään voi jos niin käy.
      Minä kävin rokotuksessa, voi silti jokin miedompi flunssa tulla.
      Pitänee panna puita uuniin, säästää sähköä ja kylmä uuninkylki ei ole kissallekaan mieleen.

      Mielikki

      • Juuri, kun aloin toipumaan Laten kuolemasta, sain juuri soiton tyttäreltäni. Mieheni on Jorvin sairaalassa hengityskoneessa pahojen palovammojen vuoksi ja heti kun toinen tyttäreni saapuu Tanskasta katsomaan isäänsä, niin iskä irrotetaan hengityskoneesta.

        Itsellä on sellainen tunne, että ilma loppuu heti minultakin.


      • Makriina.ei.kirj
        Kristiina23 kirjoitti:

        Juuri, kun aloin toipumaan Laten kuolemasta, sain juuri soiton tyttäreltäni. Mieheni on Jorvin sairaalassa hengityskoneessa pahojen palovammojen vuoksi ja heti kun toinen tyttäreni saapuu Tanskasta katsomaan isäänsä, niin iskä irrotetaan hengityskoneesta.

        Itsellä on sellainen tunne, että ilma loppuu heti minultakin.

        Murheellinen uutinen. Voimia sinulle ja perheellesi.


    • Voi sentään, onhan pahasti palanut jos oli hengityskoneessa. Näitä takaiskuja tulee joskus meille kaikilla jossakin muodossa. Ota Kristiina 23 rauhallisesti, että jaksat, jos vaikka lähdet käymään sielläpäin?

      Minä innostuin tekemään Hasselbackan perunoita, kun pieni puukauhani on niiden viiltämiseen omiaan. Ne on minusta niin herkullisia ettei juuri tarvitse muuta lisuketta ollakaan. No nyt oli tosin suolakurkkua ja lohisalaatin rippeitä valmiina.

      Vaaleasta vehnäleivästäkin pitää tehdä vielä krutonkeja, kun se jo on vanhempaa, viikonlopun juustokeiton kanssa ne on rapsakoita syödä.

      Ei tuota ruokahävikkiä juuri jää enää minullakaan, vaikka en millään osannut ilman kotieläimiä ensin "huushollata."
      Aika korkealle on Suomi nyt listattu maailmalla: Maailman paras maa! Sitähän me aina ollaan oltu mieltä 😊
      Mallioppilaitahan me, Luterilaisen kasvatuksen saaneet, ainakin vanhempi väki. Miksei nuorisommekin, eteenpäin pyrkiviähän he ovat. En tiedä muistatteko Jade tytön tarinaa, joka järkyttyi Keravan koulusurman aikoina, kun toverinsa murhattiin pihalla. Kesti ennenkuin se puhumttomuus hellitti, mutta nyt on tyttö valmiina poliisikouluun. Varmaan tuo tapaus on ollut päätöksen takana.
      Venyipä nyt kahvitauko pitkäksi, pitääkin laittaa nuo pienityt krutongit uuniin.
      Rauhallista illanviettoa kahvipirttiin ❤️

    • e.lä.mä

      Kamelia on alkanut kukkia vain alhaalla jossa ei valoa hyvin kauniita kuin ruusun punaisia 5cm halkaisia. Lämpö 4-10 kasvihuoneessa ulkona 0-miinus 8 yöllä, voi olla viimeinen vuosi tulee liian kaalliiksi eläkeläiselle tämä harrastus joka on ollut yli 30 vuotta, ehkä jatkuu ei kasvihuoneessa talvisin.

      Hyvää jatkoa.

    • Kaikkea sitä voikin sattua, kuten Kristiina kertoi. Minkäs tapahtuneelle
      tekee, se vain on koitettava kestää.

      Tänään tuli ihan kelpo päivä käydä kauppa-asioilla. Tuli varattua eväitä
      useammaksi päiväksi, kun hyvin sekalaisia kelejä ennustelevat. Sittenpähän
      on vara valita milloin markettiin lähtee.

      Katselin juuri tv:stä ohjelmaa: Lähi-idän kotiorjat. Vaikka olen jonkun
      verran tietoinen afrikkakaisesta meininistä, niin kyllä se hätkäytti. Erittäin
      raakaa touhua isänniltä ja välittäjiltä. Vaikka monista maista hankitut
      naisorjat ehkä eivät tiedä hyvin mihin joutuvat, hätkäyttää se silti ettei
      vastarintaa ole päässyt riittävästi kehittymään. Eihän se orjakauppa
      kuitenkaan uutta ole. YK:n toimetkaan eivät ole asiaa korjanneet. Mitäs
      ne pelkät julkilausumat.
      No joo...turhauttavaahan meikäläisen eläkeläisen on näillä maailman
      murheilla päätään vaivata. Vaikutusta ei ole, voi vain ihmetellä.

      Hitaaksi olen tullut, kauppareissu ja kunnon ettone, siihen päivän
      tuhrasin:) Jospa pistän huomenna paremmaksi! Hyvää jatkoa!

    • Makriina.ei.kirj

      Tiskikone suuttui. Huomasin opaskirjasta, että olin ostanut sen 22.1.2009. Nyt se ei ota vettä. Ohjelma pyöri kiltisti, mutta kuivapesu ei tiskeilleni kelpaa. Kannattaako korjauttaa 10 v. ikäinen masiina, jos en saa sitä käymään?
      Katsotaan nyt, joudunko pesusoikon ääreen tiskirätin kanssa.
      Auts.
      No huomaan, ettei kirjautuminen olekaan onnistunut.

    • SkillaaN

      Huomenet, pakkanen jatkuu ja ensiviikoksi luvataan kovenevan, nyt 24 asteen tietämillä.
      Mikäpä on elellä, kun on lämmintä ja ruokaa pakkasessa, pakko ei ole lähteä mihinkään.
      Hyvissä ajoin aloin tulevan vauvan neulomisien aloittamisen, ensi elokuu on kohokohta, mutta ei muutakaan vielä ole ilmaantunut, eipä nuo pilalle mene vaikka odottamaan joutuvat.
      Jospa pusero langatkin pian luokseni joutuu, siinä jokunen päivä tekemistä riittää.

      Voi noita hurskaisen hommia, vaarallisen tuntuisia ovat, ja vielä tuo pyöräkin millä seikkailet, hyvä ettei luita kaatuessasi rikkoontunut.
      Uskoisi noilla liikkumisilla kunto olevan hyvä, ei sitä katolle joka ukko kiipeile tämän ikäisenä.

      Mielikki.mummo siellä hankien keskellä viihtyy, onko naapureita lähellä?
      Jos hiljaisuutta ja rauhaa kaipaa, mikäs tuon mukavampaa, ehkä minua hirvittäisi yksin olo pimeänä vuoden aikana, syksyllä mökillänikin hyvin tarkkana kuuntelin joka risausta.
      Mielikuvitus lentää ja saa kaikkea ihmeellistä aikaan, nyt ei tarvitse pelätä, mutta eipä ole mökkiäkään, mitä useinkin kaipaan.

      Ei sitä osaa kuvitellakaan minkä laisia pysäytyksiä ihmisille tarjotaan, kuten tuo Kristiinan viesti kertoo, toivotaan että kaikki kuitenkin hyväksi kääntyy, olosi helpottuu ja miehesi kuntoutuu.
      Kivut varmaan kovat hänellä, kun ajattelee omia pieniä vammojaan mitä silloin tällöin touhutessa saa.

      Maailman paras maa, sitä olen minä myös sanonut, lintukoto tämä Suomi on, vaikkakin heti perään sanon, että on vaikeuksiakin, kaikilla ei päivän paistetta aina riitä.
      Hyvin epätasaista on tuon hyvin voinnin kanssa tosilla ylihypäten kaikkea hyvää ja sitten kääntöpuoli, eurot ei riitä edes välttämättömään.
      Tasan ei käy onnenkaan lahjat.

      Harrastuksista saa maksaa, olipa ne mitä hyvänsä, ilmaiseksi saa ulkona liikkumisen, sekin voi olla harrastusta parhaasta päästä.

      Järkyttäviä katsottavia on nuo ohjelmat, joista ynnämuu mainitsit, vielä tänäkin päivänä voi noin olla.
      Naiset miesten armoilla, ei mitään armoa tunneta, kaikkea ikävää työksi nimitettävää joutuvat tekemään ja rahat menevät toisille.
      Itsensä myyminenkin kaupan ja tulot siitäkin välittäjän pussiin.
      Taitaa YK:kin hommat lipsua ja kuitenkin tietoa on näistä väärin käytöksistä, teot jäävät pieneksi asian korjaukseen.

      Minulla on kapea, pieni tiskikone, ei mahdu isoa, vanhakin oli ja teki saman tempun, kuin Makriinan kone, korjaajalla oli autossa toinen kone jota tarjosi halvemmalla ja sen hän sitten laittoi omani tilalle, sanoi korjauksen maksavan yhtä paljon.
      Ei niin hyvin pese, kuin edellinen, mutta käsin tiskuulta säästyn.
      Minunkin huushollissa on kaikki koneet vanhoiksi käyneet, hellan kyllä uusin, ei kuitenkaan yhtään niin vanhaa mitä itse olen;)
      Uuden telkkarin sain jouluna ja siitä olen iloinen, on mahdollisuus aika mittavaan katseluun, aika meinaa kesken loppua;)

      Nyt taas pituutta on varmaan sen verran, että miettii tämä kone, että laskisiko lähtemään.
      Kivaa viikonlopun alkua ja vaatetta niskaan, kun ulos menette;)

    • Kristiina23. Voimia teille, elätte vaikeaa aikaa.

      Kovat on pakkaset, onneksi mökki pitää hyvin lämpimän.
      On tässä yksi naapuri aika lähellä, en ole paljon heitä nähnyt kun heidän vapaa-ajan viettonsa poikkeaa omastani. Alkoholi on kuvassa mukana voimakkaasti.
      Ei minua pelota yhtään. Eilen katsoin vähän aikaa telkkarista naisesta joka jutteli vainajien kanssa, sanoi että erään naisen ukki siellä ei halua lähteä pois kotoaan. Ovet kuulemma paukkaa ja esineet siirtyilee, vaihdoin äkkiä kanavaa että en ala kuvitella olemattomia.
      Kerran vähän pelotti kun puolen yön aikaan syksypimeällä joku hakkasi ovea todella kovasti ja kauan, en avannut ovea, aamulla oli rappusten vieressä avattu melkein täysi kaljatölkki, varmaan naapurilla olisi ollut asiaa, hän on arvaamaton humalassa, onneksi ei ole minua tuon kummemmin häirinnyt.
      Jonakin talvina on vesijohdot jäätyneet, kai sekin auttaa kun olen paikalla lämmittämässä ja työntelin lunta seinäviereen putkien kohdalle, lumi eristää hyvin, varsinkin ilmava pakkaslumi.
      Ei minulla käy aika pitkäksi, otan nyt kaiken irti siitä kun viimeinkin voin elää vain itselleni vailla velvollisuuksia. Kun omaishoito loppui olin ihan mustasukkainen vapaa-ajastani, kai pelkäsin että se lysti loppuu lyhyeen. Kävin vielä viisi vuotta päivittäin syöttämässä miestäni hoitopaikassa, oli sopivan matkan päässä, tuli tehtyä lenkki samalla. Nyt hän on ollut haudassa pojan vieressä jo kaksi vuotta.

      Laitan auton lämpiämään ja käyn kylillä katsomassa kuinka nuupallaan oleva kukkani voi ja haen samalla postin.


      Mukavaa viikonloppua Mielikki ja kissa

    • raakile.vielä

      Huomenta,

      Kylläpä on pirtin väelle paljon tapahtunut. SkillaN taitaakin olla käsityötaidon professori. Vaan on kyllä teräviä havaintoja ettei tuo professuuri ole mukanaan tuonut sitä hajamielisyyttä.
      Taiteellisuutta on myös tuo "Mielikki ja kissa", aivan kuin kirjan nimi. Ja toisenlainen kirja tulisi nimestä "Hurskaisen murhenäytelmä". Mysteeriksi jäi elikö se toinen tintti siinä lyhdyssä vai menehtyikö kuten harhateille askeltanut ja hiirenloukkuun joutunut.
      Kyllä sitä näemmä elämä tuo sitä murhetta ja iloa itsekullekin kuten Kristiinakin kertoi.
      Syöpähoidot aiheuttivat veljelleni komplikaatioita ja hän joutui leikkaukseen, josta onneksi on nyt toipumaan päin.
      Itse pökerryin lenkkisaunassa muutama ehtoo sitten. Onneksi tällä kertaa olin mennyt aiemmin ja paikalla oli muitakin. En tippunut lauteilta enkä joutunut kiukaalle grillaukseen. Säikäytti se sen verran, että täytyy noita verenpaineita tutkituttaa. Alhaisia on tähän mennessä olleet, mutta eihän nekään saa liian alhaalle vajota.

      Iloa on tulossa huomenissa. Saan pieniä yövieraita ja mielikuvitusta saan lennättää varmasti. Nyt on lähdettävä ostoksille. Tilattu on makaroonilaatikkoa.

      Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

    • Neeasa

      Monenlaisia sattumuksia on Pirtin väelle tapahtunut, voimia Kristiinalle, toivotaan, että paranemista tapahtuu.
      Hurskainen on aivan liian kova töntekijä vielä, nyt jo pitäisi helpommalle päästä!

      raakile.vielä kertoi pyörtymiskohtauksestaan saunassa. Olipa onni, ettet ollut siellä yksin!
      Minulla on myös alhainen verenpaine ja joskus tunnen sen huimauksena, en kuitenkaan ole pyörtynyt.
      Muuten, kerroit tuossa ennemmin, että joskus tekee kovasti mieli "Pappilan hätävaraa"!
      Muistan joskus lapsuudessa saaneeni sitä ensikerran, silloin ajattelin, että voiko näin hyvää olla!!

      Tänään olen keittänyt myös erästä lapsuuden aikaista ruokaa, nimittäin ohranryynipuuroa.
      Hain mustikoita pakastimesta ja ne olivat oiva lisä puurolle.

      Kiitos kahvista ja munkkirinkelistä!

    • ynnämuuek

      Kävelyn vuoksi kävin tänäänkin marketissa. Asiaahan ei juuri ollut.
      Jotain pientä sitä tuppaa mukaan lähtemään. Pakastettuja mustikoita
      ostin pienen pussukan. Onhan niillä kilohintaa reilu kymppi. Hyvä
      maksaa! Niistä keitetään mustikkakeitto, mulle se on tullut välttämättömäksi
      kaurapuuron kyyditsijänä. Puurolla päiväni alkaa.
      Kun kauppa-asioita oli vähän, vilkaisin kaljabaariin. Tavoittelin vanhaa
      veteraania, tiedän hänen yleensä siellä istuskelevän lehtiä lukemassa. Niinpä
      nytkin. Hänellä on ikää vuotta vajaa 90 v. Joten ei mitenkään pahan paljon:)
      Olihan hän paikalla. Ihan siinä hyvin juttu luisti. Muisteluksihan ne jutut
      kääntyy. Vaikka haparointia muistin kanssa on minullakin, taisin kuitenkin
      enemmän jelpata kaveria. Se nyt on luonnollistakin, näissä ijissä ikäeromme
      jo hyvinkin vaikuttaa. Tunti siinä turistiin ja lonkeropullon ryyppäsin. Se
      nyt ei ylimääräistä huojuntaa lisännyt. Kyllä se rupattelu kumpaakin
      piristi.
      Pakkasia ennustetaan tulevaksi. Voisipa vaikka sanoa, että nyt on hyvä
      ilmaston lämpiäminen. Jospa se vähentää jäähtymistä:) En muuten viitsisi
      vinoilla, mutta niin joskus todistellaan ilmaston lämpiämistä sillä, kun muutama
      hellepäivä osuu tulemaan. No se siitä. Pärjäillään. Heippa!

    • hurskainen

      Tänäänkin on onneksi viikonpäivä, kuten Tv-mainos muistuttaa. Taitaa olla viimeinen tammikuun perjantai. Suomi on hyvä maa kuten SkillaN kirjoitat.
      Tällä viikolla nän lehtimediassa otsikon että Suomi on kärjessä maana, jolla on eniten annettavaa ihmiskunnalle. Se on paljon sanottu.

      Kyllä luonto mistaan huolen pitää, kun sitä vaan olemuksessaan kuuntelee. Tänään oli pidettävä huilipäivä mitä nyt välttämätöntä askaretta on päivittäin tehtävä, etenkin näin puulämmitteisessä talossa. Joka ikkunan alla raksuttavat lähköpatterit naksuttavat vähemmän kun kolme tulipesää järeän palomuurin kanssa antaa peruslämpöä.

      Yli -8 asteen viimassa joudun käyttämään 'pakkasburkhaa' kun nenä ja naama ovat niin kylmälle alttiita. Miä lienee nieltään se pään yli sujautettava vaate. Sen voi nostaa kauluksesta pään yli kasvoja suojaamaan.
      Muutaman päivän ajaksi on luvassa hyytäviä yökylmiä tiistaihin saakka. Pidän nukkumalämmön vain 17 asteessa. Sitten vaan tarpeeksi monta peittoa. Viileässä virkistyy parhaiten.

      Taas viikonloppu edessä. Tosiaan, pidetään ittemme lämpiminä.

      • SkillaaN

        Kokeilen lähteekö tämä, taas pitkä viesti kenkkuilee;(


    • Komeroiden tiivistämispäivä. Olen saituuttani säästänyt tukevia laatikoita. Nyt niille tulee käyttöä, kun valkkaan kansiot ja kirjekuoret, valokuvarasiat ja muut. Mahtunevat sitten paremmin kaappiin takaisin. Poisheitettävääkin varmasti löytyy.

      • Miaelina_

        Pakastimen sulatuspäivä,
        vein aamulla korit parvekkeelle pakkaseen ja pakastinkaapin laitoin nollalle ja auki.

        Siinä sitä hommaa riittää aika paljon.

        Hyvä, Makriina, tuon viimevuotisten kuittien ottamisen pois mapeista olen jo minäkin tehnyt.
        Paperityöt alkavat tässä iässä tuntua tylsemmiltä kuin muut kotityöt.

        Nyt lounaalle, nälkä tuli puuhatessa.

        Voikaa hyvin!


      • Miaelina_ kirjoitti:

        Pakastimen sulatuspäivä,
        vein aamulla korit parvekkeelle pakkaseen ja pakastinkaapin laitoin nollalle ja auki.

        Siinä sitä hommaa riittää aika paljon.

        Hyvä, Makriina, tuon viimevuotisten kuittien ottamisen pois mapeista olen jo minäkin tehnyt.
        Paperityöt alkavat tässä iässä tuntua tylsemmiltä kuin muut kotityöt.

        Nyt lounaalle, nälkä tuli puuhatessa.

        Voikaa hyvin!

        Voi Miaelina, jospa olisikin vain ne viimevuotiset! Viime vuosituhanneltahan on tavaraa kertynyt, kun olen sukututkija ja kerännyt joka lapun ja lipun talteen. Siellä on perukirjoja, päiväkirjoja, ihan hirveästi vanhoja postikortteja, kirjeitä, kukaan ei kestä lajitella niitä valokuvataskujen määrää.
        Kokoelmat ovat kasvaneet myös siitä syystä, että muut sukulaiset tuovat minulle omia säästämiään muinaismuistoja: sinulla kun on niitä muitakin . . .
        Säälin kuolinpesääni, kun se joskus joutuu kaiken tämän kaivamaan. Heitä varten nyt yritän tässä ryhdistäytyä. Joka laatikon päälle sisällysluettelo. Viekööt polttouuniin suoraan sitten.


    • Ramoona_

      Pakastimen minäkin tänään sulatin . Samalla tulee tehtyä puolivälin inventaario, löysinkin kanttarelleja , joista teen pian saunaillan piirakan, raastan juustionkannikoita mukaan. Usein teen fetasta ja pinaatista, monet rippeet uppoavat mukavasti mukaan myös. Marjoja on vielä runsaasti, olihan hyvä sato , aina ovat nuorissa perheissä tervetulleita varsinkin kevätpuolella. Laitan pari kuumalla vedellä täytettyä kulhoa hyllyille, huurre sulaa nopeasti, imumaton lattian suojaksi ja alahyllyllä muovinen vedenkeruuastia, pitää olla tarkkana kun on puulattia keittiössä....mutta mitäpä tässä muita vanhoja konkareita valistamaan :). Saa nähdä, miten kauan tämä jääkaappi ja pakastin -systeemi kestää, kaikki isot kodinkoneet ostettiin silloin runsaat 13 v sitten, kun talo valmistui. Pyykkitorni ja tiskari vaihdettiin hiljattain, nämä uudet ovat kuin tietokoneita, ei niitä voi korjata vaan pitää uusia . Tyttärillä on nofrost- pakastimet, joita ei tarvitse sulattaa, mutta kuulemma ei ihan ongelmattomia.

      Skillan kertoo irlantilaisneuleen aloittamisesta. Se onkin suuritöinen ja kärsivällisyyttä vaativa, mutta lopputulos upea. Olen muutaman tehnyt miesväelleni, ensimmäisen nuorena vaimona , kun mies oli pitkällä työkomennuksella ulkomailla. Perinteisesti Irlannissa kalastajien vaimot ja morsiamet neuloivat näitä rakkailleen ja upottivat kaipaustaan silmukoihin, joista kehkeytyi koristeellisia palmikoita, ruudukoita, helmineuletta, nyppyjä, nurjan ja oikean leikkiä. Apupuikkojakin tarvitaan, pienimpiin olen käyttänyt hammastikkuja. Naisväelle olen neulonut islantilaismalleja, vielä opiskelijalle nyt jouluksi, niissähän on näyttävät pyöröpuikoilla neulottavat kirjoneuleiset kaarrokkeet yläosassa. Olen tilannut näihin aitoja lankoja, vaikka monet nykyohjeet on Seitsemästä veljeksestä, jota saa joka marketista. Ihanaa Skillan, että saat vauvalle tehdän pikkuruisia neuleita ! Ehkä minäkin muutaman vuoden päästä, vaikka ei tunnu olevan tällä ensimmäiselläkään lapsenlapsella, opiskelijaneitosella lainkaan sellaisia haaveita olevan vielä pitkiin aikoihin. Polveen asti ulottuvat kirjoneuleiset sukat ovat haluttuja ja kulutuksessa , otan niitä myös parsittaviksi ja teritettäviksi. Parsimista olen koettanut neuvoa ja laittanut mukaan aina parsinlankaa, mutta ei taida oikein löytyä siihen nuorilta aikaa. Kaksi vanhinta tyttöa ovat viikonloppuina ja lomilla töissäkin, nytkin vanhempi messuemäntänä, toinen kaupan kassana, minulla on kyllä aikaa parsia ja neuloa uutta.

      Mukavia talvisia touhuja, pysytellään lämpiminä, Kristiinalle lämpimän myötäelävät terveiset.

    • Neeasa

      Kahvipirtissä on hyvä herkutella, koska se tehdään virtualisesti,!
      En halua munkkirinkilöitä, enkä muitakaan tosiepäterveellisiä syödä, niihin ei erikoisempia haluja ole koskaan ollut.
      Niin, ja lihoisihan noilla ja se taas ei sovi minulle, jolla on polvivaiva, kannettavaa on tässäkin 58 kg.

      Minullakin on turhaa tavaraa, jota olen pikkuhiljaa laittanut pois vietäväksi.
      Peiitopussia on pari hiukan revennyttä, myös lakanoita, mietin, teenkö näistä tyynynliinoja, siihen käysivät vielä hyvin. Olisi uusiokäyttöä!

      Nyt pienelle lenkille, lähdetään kaikin!

      • hurskainen

        Olin aamulla myöskin 58:lla kilolla alkavassa punnitustuloksessa. Tais olla 0.6 kg tuohon lisää. Seuraan painon kehitystä. Molemmat nilkkani on sököinä.
        Tunsin silti lyllertäväni kun sisällä liikuin. Turhastakin rojusta luopuminen on meikälle vaikeaa. Joskus on vaan pakko viedä kaatopaikkarojua pois.

        Osallistuin lotteriporukkaan. Systeemijuttu, alle vitosen hintainen. Sitä toivon että saisin talon toisen puolikkaan lunastaa itselleni.
        Se vaatisi 50.000 egen pottia. Lainaa en näillä v uosikymmenillä enää suostu ottamaan. Ehkä viimeinen remonttilainavuoteni.

        Ulkoliikuntaa suoritin käymällä ohuessa pöpperökelissä kaupassa. Joutusin lykkäämään ajopeliä jo lievissäkin alamäissä.
        Yhen viistokattoisen katonlappeen kevensin lumesta. Sen viime kevättalvella valmistuneen. Katto olisi kestäny pakkautuneen lumen painon, mutta paksu lumikerros näytti pahalta silmään.

        Nyt ei ole niin "syyllinen" olo kun jotain omasta mielestään hyödyllistä tehnyt. Ainoat sanat puhuin kaupan "kassaneidin" kanssa, vaikka hän onkin perheenäiti.
        Forecan mukaan ens keskiviikkona lämpötila nousee alle -10 asteen. Kasvot piti tänäänkin viimalta suojata. Pysytään lämpiminä!


    • Kotiuduin juuri Suvisaaristosta, jossa kävin iltapäivällä tapaamassa perhetuttuja. Alkavat olla iän rasittamia molemmat, (vanhempia kuin minä), mutta vierailu sujui silti rattoisasti kalasopan merkeissä.

      Teimme madekeittoa isosta mateesta, jonka kalastaja oli heille tuonut. Lupauduin valmistamaan sen, mutta sain apua tosin perunan kuorimisessa ja kattauksessa. Nylkemisessä se suurin urakka oli, kiskoin tosi luja ennenkuin suostui leninkinsä heittämään. Komea maksa ja rommi otettiin talteen, ja kyllä oli makoisa madekeitto valmistuttuaan.

      Vielä jaksavat ylläpitää ylisuurta asuntoa ja yksin siivoavatkin sen, vaikka rouva sanoi ettei ole siivottu aikoihin.
      No, eihän suuressa asunnossa heti pölykään näy, mutta kannustin hankkimaan hieman apua, pitkälti kun käyvät 90 jo. Jaa mies jo yli 90 vuotta, poikani kummejakin ovat.
      Mukava olla kotona, vaikka mukavan leuto sää olikin, uskaltauduin hieman jäällekin rannassa, kun näkyivät muutkin kävelevän siellä.
      Illan rauhaa pirttiin!

    • S-S kertoo matikkakeiton valmistuksesta ja nauttimisesta. Joo...kyllä matikasta
      saa hyvän keiton. On vain jäänyt tekemättä aika kauan.

      SkillaNilla on taas ollut viestin lähettämisessä ongelmia. Sattuuhan sitä.

      Tänään oli taas paljon kertomani juhlapäivä. Se viimeistään tekee oloni
      veltoksi, rauhalliseksi olemiseksi. Ei viisisi edes ajatella, kunhan olla
      möllöttää. Teenkin siitä nyt päätoimeni:)) Hyvää pakasilmojen jatkoa teille!

    • Rauhaisaa sunnuntai aamua, kuudentoista asteen pakkasessa sen voimme täällä Savossa aloittaa.
      Luulen että yhtä hiljaista on kuin mielikki.mummon maisemissa, näkymät ei varmaan läheskään niin kauniit.
      Eilen kaksi kertaa yritin, mutta aina vaan hyrrä pyöri, aika kummaa, että kaikilla muilla sivuilla asiat hyvin sujuvat.

      Tuota kaappien järjestämistä saa tehdä aina, vuoden kuitit laitan aina kirjekuoreen, päälle vuosi merkintä ja sitten niille varatuille paikalle, usean vuoden kuitit säästössä, vaikka ei kai niitä tarvitsisi säilyttää.
      Olen ostanut muutaman läpinäkyvän muovilaatikon ja niihin olen laittanut harvemmin tarvittavat tavarat, löytyy helposti tarvittaissa.
      Tavaraa varmasti on paljon, jos koko suku niitä talletukseen tuo Makriina, enpä kadehdi siivous urakkaasi;)

      Tuo pakastimen sulattaminen mistä Miaelina kerroit tehty jo joulun alla eka kerran, kohta olisi uusittava.
      Helposti onnistuu tällä pakkasella.

      Minulla myös kirjopaidat norjalaiset, on tullut neulottua seitsemän veljeksen langasta, mutta nyt tilaaja ostaa aidot irlantilaisen puseroiden langat.
      Vähän kauhistuttaa ajatus, että miten jaksan neuloa niin isona neulottavan, saumoja ei lainkaan.
      No ehkä onnistuu tai sitten ei, melkein huovutus lankaa se on, kun katsoin mallia.
      Koneet tuppaa perän jälkeen rikkoutumaan, yhden uuden ostat, heti toinen särkyy.
      Hyvin on kestäneet koneesi Ramoona, kun noin kauan ovat olleet.

      Neeassa aivan oikein ajattelet tuosta kierrättämisestä, tulee vielä aivan hyviä tyynyliinoja ja sitten lopuksi maton kuteiksi, vaikka virkkaukseen pyöreään mattoon.
      Ohuita suikaleita letille ja sitten niistä kalalangan kanssa virkaten.

      Enpä viitsi tuohon painon tarkasteluun ruveta, sen sanon että keijukaisia olette hurskainen ja Neeassa;)
      Minä en jaksa painoa vahtia, saamattomuutta sitä se on, ehkä loppuun asti näin menen.

      Arvostettava ikä ystävilläsi sini-sirkku ja niin omatoimisia vielä, kunpa loppuun asti jaksamista olisi, sitä itsellenikin toivon.

      Sauna iltahan se oli ja viikon kohokohta, voisi näinkin sanoa.
      Madekeitto on minulle vähän niin ja näin, joskus aikojen alussa, keväällä mateita sain äidin siivoamina ja tarkastelun jälkeen jäi keitto keittämättä, äitini oli samaa mieltä.
      Taisi olla jo liian lämmintä järvessä niihin aikoihin.
      Olen toki syönyt keittoa senkin jälkeen, mutta en itse ole keittänyt.

      Nyt sitten taas jännittämään onnistuuko lähetys, voi jokunen ärräpää tyssätessä tulla.
      Raikasta pakkaspäivää joka suunnalle, pohjoisessa kai ennätyksiä tehdään?

      • hurskainen

        Näillä yöpakkasilla pitäisi jo nurkkien naksua pakkasten avulla. Vai onko niin ettei heinäsirkatkaan enää siritä heinäkuun helteillä. Ja. Peilitkin ovat tätänykyä mitä ovat. Kovaa on elämänmeno nykyään, sano.

        Latasin massiivisen punatiilitakkaan pikkukorillisen kuivia seka klapeja. Meinasin viime viikolla tappaa itsen kun menin liian aikaisin peltejä sulkemaan.
        Olin yläkerrassa oven takana. Alakerran häkä olisi tunnissa tappanut ehkä sitkeät luteetkin. Pitkällä läpituuletuksella vielä selvisin.

        Siks vaan mehua kotona ja maitokaakaota Pirtissä. Tälleen ei tee lisää pahoja erreyksiä. Just nyt on -23 astetta. On tyyntä, mutta ilman kasvosuojaa en ulkona tarkenis.

        Laitoin uutta lumityöpolkua tontille kun on luvattu uutta lunta ehkä 15 senttiä. Saattaa olla että sää lauhtuu kohtuullisille lukemille. Sen lumisade ain tekee. Katsomaan tästä takan palamistilaa. Hei vaan.


    • Miaelina_

      " Helposti onnistuu tällä pakkasella", sanoit, Skillan, ja niinhän se olikin, otin korit sisään aamuvarhaisella, ja panin pakastinkaapin päälle, punainen valo syttyi vain vähäksi aikaa, sillä niin läpijäässä ne olivat pakkasyön jälkeen . Vieläkin mittarissa on -15 ° C.
      Marjat ovat minulla pääosassa pakastimessani, ne ovat sekä makujen monipuolistajia että koristelemiseenkin hyviä.
      Eileniltapäivällä kävelin kauppakeskukseen saakka ja takaisinkin tietysti, kaihieikkauksen jälkeenhän on se kahden viikon ajokielto, mutta tässä pakkasessa en pitkälle mene, kunhan pikku lenkin teen.
      Hyvä on kuitenkin hiukan aina ulkonakin pistäytyä.

      .

    • Juuri olin nostanut kattilan esiin, kun ovikellon soidessa sain tyttären tyttäriä kaksi vieraakseni. Olivat ajaneet tässä lähettyvillä ja suunnittelivat menoa kuumalle keitolle, johon minä, jotta maistuisiko Aurajuustokeitto?
      No, vaihdoin isompaan kattilaan, ja krutonkeja olinkin tehnyt etukäteen, ja niin nautiskelimme kuumaa juustokeittoa pakkaspäivänä.

      Samalla selvisi pyhelimeni mykkyys,..taas olin sivusta painanut vahingossa äänenvaimentinta. Siksikin olivat myös chekkaamassa, jotta miksi ei mummi vastaa!
      Mukava iltapäivä siitä kehkeytyi, harvoin kun tulevat yhdessä, kätilötytöllä kun on usein viikonloppuvuoroja.
      Kyllä sekin ammatti vaatii vahvoja jalkoja, 13 tuntia kun on koko ajan jaloillaan. Tytöt tiskasivatkin, kun katoin käsinpestävillä astioilla, loput piparkakutkin menivät teen kanssa kaupaksi.
      Tänään en taida ulos lähteä enää, saattelin tytöt vain parkkialueelle ja kylmältä tuo 14 ° tuntui.
      Lämmintä mieltä pakkasesta huolimatta! heippa

    • Tavallista iltaa!
      Olipahan komea, aurinkoinen päivä tänään. Roskiskeikallani vetkuttelin
      pitkään, vaikka en paljon matkaa tallannutkaan. Olihan minulla kuteitakin
      päälläni, niinpä ei kylmältä edes tuntunut. Tottahan auringon paiste jo
      säteilläänkin lämmittää, sellaien tunne ainakin tulee. Eipä mittarikaan
      näyttänyt aivan -15 C.

      SkillaN kertoi neuleaikeistaan ja erilaisista langoista. Minulle neulontaan
      käytettyjen lankojen nimet on "hebreaa". Vain villalangan käsitän tavallisen
      sukan tarvikkeeksi. Joskus olen isolla neulalla sukista kursinut reikiä pois.
      Puikkoja en ole koskaan edes yrittänyt käyttää. En edes syömiseen:)
      En kyllä suuresti kärsi näistä puutteistani. Eihän ihan kaikkea tarvitse osata:)

      Tänne ennustellaan huomisesta alkaen lumista viikkoa...jopa 20 sm lumen
      lisäystä. Saapa nähdä, kalaan kuitenkin menen. Ei vielä ole entiset loppu,
      mutta tarjoukset täytyy näpätä. Nythän ei ole säilytysongelmia, parveketta
      voi hyvin lisätilana käyttää. Tässäpä tämä tällä kertaa. Heippa!

    • Huomenta ja huh,huh, nyt on talvi todella, pakkasta 26 astetta, varmaan auton käyntiin lähtö joillakin kiukuttaa.
      Sanoisin minäkin jo että nyt riittäisi pakkanen ja lumi, ihan on talvi kerrassaan.
      Hyvähän tässä on istua ja katsella toisten työhön ja kouluun menemistä, kaikilla ei mukavat ajatukset näin kylmästä, no toivoa sopii, että hieman hellittää pakkanen.

      Taitoa se vaatii tuo uunien lämmitys, peltien laitto varmasti kiinni vasta kun hiillos on hiipunut, mieluummin vähän vaikka harakoille lämpöä menisi.
      Eikös nykyuunissa olekin joku häkärako, vai olenko ymmärtänyt väärin?
      Luntahan sitä on luvassa, ehkä sinne etelämmäksi vähän enemmänkin.
      Kyllä narskahteli kengän alla lumi, kun eilen pienen lenkin tein;)

      Minulla on parveke toiminut osin myös pakkasena aiempina vuosina, mutta nyt nuo pakkaslukemat heittää, ei varmuudella jäässä pysy pakastettavat, vähemmän kyllä apuja tarvitsenkaan, olen vähentänyt pakastamista.
      Hävitin yhden pakkasen kokonaan, joka vuosi jäi paljon talven jäljiltä, siksi päädyin turhan sähkön polttamiselta.

      Konstikas on tuo kännykkä joskus minullakin ja usein kun hiljaiselle laitan, en muista palauttaa ja silloin alkaa soittelut,
      Virkeänä on kännykän kanssa oltava ja minä en osaa edes kaikkia hienouksia mitä sillä voi toteuttaa, vähemmän niitä tarvitsen, soittaminen pääasia ja pankin asiat.
      Tuli vielä tuo langaton telkkari oheistoimintoineen, siinäkin mahdollisuuksia katseluun ja samoja tietokone ja kännykkä ongelmia löytyy, näin tumpelolle mitä minä olen, no onhan aikaa etsiä ja manata.

      Kunhan reilu kuukausi eletään päivällä jo voi auringon lämmön kokea, vaikka tiedäppä mikä on tilanne, kun heittelee tuo sää niin jyrkillä muutoksilla.
      Uskoisi kyllä auringon mahdin voittavan ja lämpimämpään olemme menossa, kunhan nyt jaksamme vähän odottaa;)
      Eihän kaikkea ole tarvis osatakkaan, vaikka en yhtään epäile, että jos mielenkiinto heräisi, etteikö ynnämuu kuin muutkin miehet aikaan saisi jos vaikka mitä, onhan siitä todisteitakin, miehet kokkeina, kankureina ja ties missä taitojaan näyttävätkään.
      Myös toisin puolinkin on, luin juuri lehdestä miten nuori tyttö kouluttautuu hitsariksi ja onhan armeijan leivissä hyvinkin korkealle meneviä taidon näyttäjiä.
      Mielenkiinnosta on varmaan suurin kysymys.

      Jospa tuota alkaisi puikkoja heiluttamaan, vaikka kyllä huomaa kömpelöksi tulleensa, kun noin pieniä tekeleitä yrittää tehdä, aikaa menee yhtä paljon ,kuin jonkun isomman työn kanssa
      Taitaa näissä kuten muissakin asioissa ikä tehdä tehtävänsä, sukkaa vielä kudon/neulon laadukkaasti;)
      Koettakaa nyt kestää tämä kylmä rintama, kyllä kohta helpottaa, eletäänhän jo tammikuun viimeisiä päiviä, yksi talvikuukausi ja sitten alkaa kevät;)

    • Kun luin viestejä niin sain myös kimmokkeen sulattaa pakastimen. Pakkasta oli 29 astetta, nytkin vielä 23.
      Hyvä että tultiin kylille, näin kovia pakkasia ei saata enää olla joten pakastimen sulatus olisi ollut hankalaa.
      Aurinko paistaa kirkkaasti, kukat piristyy valosta.
      Olen suihkutellut nuupahtanutta kukkaani ja pidän valoisalla ikkunalla, yöksi nostan pois kun ei tykkää olla patterin yläpuolella.
      Pesukone pyörii, pitäisi imuroida, vaikka en ole pariin viikkoon ollut täällä, silti näkyy villakoiria olevan nurkissa.
      Kissa ei tykkää muutosta, on mököttänyt saunan lauteella pehmeän huovan päällä, kyllä se taas tottuu.
      Hyvää alkanutta viikkoa.

      • Kävipä tuuri hurskaisella, kun huomasit häkä kuolemanloukun ajoissa. Toisin kävi miehelleni, kun tuli tarttui pannuhuoneessa vaatteisiin ja tuli pahat palovammat.

        Tosin hänet vietiin ambulanssilla Jorviin, josa pystyi kertomaan tapahtumasta, mutta sen jälkeen hänet nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen. Pian sain kuulla, että hänen ikäisilleen ei tehdä akuuttihoitoja, joten kone suljettiin.

        Viimmeyönä hän sitten nukkui rauhallisesti ikiuneen. Rauha hänen sielulleen.


      • Kristiina23 kirjoitti:

        Kävipä tuuri hurskaisella, kun huomasit häkä kuolemanloukun ajoissa. Toisin kävi miehelleni, kun tuli tarttui pannuhuoneessa vaatteisiin ja tuli pahat palovammat.

        Tosin hänet vietiin ambulanssilla Jorviin, josa pystyi kertomaan tapahtumasta, mutta sen jälkeen hänet nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen. Pian sain kuulla, että hänen ikäisilleen ei tehdä akuuttihoitoja, joten kone suljettiin.

        Viimmeyönä hän sitten nukkui rauhallisesti ikiuneen. Rauha hänen sielulleen.

        Onneksi miehesi nukutettiin, kivut olisivat olleet muuten kovat.
        Ei aina tiedä kuinka täältä joudumme lähtemään.
        Jaksamista teille.


      • Miaelina_
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kävipä tuuri hurskaisella, kun huomasit häkä kuolemanloukun ajoissa. Toisin kävi miehelleni, kun tuli tarttui pannuhuoneessa vaatteisiin ja tuli pahat palovammat.

        Tosin hänet vietiin ambulanssilla Jorviin, josa pystyi kertomaan tapahtumasta, mutta sen jälkeen hänet nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen. Pian sain kuulla, että hänen ikäisilleen ei tehdä akuuttihoitoja, joten kone suljettiin.

        Viimmeyönä hän sitten nukkui rauhallisesti ikiuneen. Rauha hänen sielulleen.

        Tosi talvea nyt eletään, pyryä ja pakkasta. Tällaista oli sää usein kouluaikoina.

        Minulla onneksi oli hupputakki estämässä lumen satamisen kasvoihin, ja tuulikin sitä toi mukanaan kun äsken taivalsin kauppamatkan.

        Vanhan kansan ennustuksen luin jostain: "Kallen, Kaarlen päivä on tärkeä : Mitä säätä Kallena, sitä koko vuoden.«

        * * *
        Osanottoni miehesi poismenon johdosta, Kristiina.


      • hurskainen
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kävipä tuuri hurskaisella, kun huomasit häkä kuolemanloukun ajoissa. Toisin kävi miehelleni, kun tuli tarttui pannuhuoneessa vaatteisiin ja tuli pahat palovammat.

        Tosin hänet vietiin ambulanssilla Jorviin, josa pystyi kertomaan tapahtumasta, mutta sen jälkeen hänet nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen. Pian sain kuulla, että hänen ikäisilleen ei tehdä akuuttihoitoja, joten kone suljettiin.

        Viimmeyönä hän sitten nukkui rauhallisesti ikiuneen. Rauha hänen sielulleen.

        Osanotoni Kristiina 23 miehesi poismenon johdosta. Puolisoon jää aina tunnesiteitä. Vaimoni kuoli yli 3 vuotta sitten.
        Hänen kuvissaan, esineissään kohtaan hänet muistoissa joka päivä. Joskus hän tulee uniinkin.

        ______________________________________________________________________________________

        En olisi selvinnyt tänään ilman autoa. Lokilämmitin sen. Tunnin päästä hörähti innokkaana käyntiin. Oli monia paikkoja ja painava ostos mukana.
        Näin pilvistä, että ne virtasivat pohjoiseen päin.

        Keskiyöllä lohkaistaan tammikuusta pois jo 4 kalenteriviikkoa. Toivon ettei enää tulisi niin hyytäviä kylmiä kuin lauhtumassa oleva arktinen ilmamassa oli. Päivisin on jo lauhempaa. Se on merkki pian alkavasta kevättalvesta.

        Maitokaakaohetki tän harmaan päivän parasta. Ja. Kiitos mehiläisille illan hunajamaistiaisista.


    • raakile.vielä

      Hyvää päivää!
      -8 astetta ja kylmempää kuin aiempina kunnon pakkaspäivinä. On meinaan sen verran kova tuuli. Tämän viikon ramppaan aamupäivällä terkkarissa verenpainetta mittaamassa ja tulin tuta tuon viiman.
      Olen aika hyvin saanut syömällä tuota pakastinosiota tyhjennettyä. Ei se niin suuren suuri olekaan. Marjoja ja sieniä pääosin ja sitten jokunen sämpylä ja rieskanpala. Jokunen ruoan jämä joista yhdistellen saan yhden päivän ruoat.
      Nappasin "jonkun" mainitseman ohrapuuron uuniruokalistalleni jahka seuraavan kerran uuniruokaa teen tai leivon, niin laitan puuron hautumaan samalla.
      Ihailen SkillaNin ja Ramonan neulomistaitoja. Itse teen noita sukkia. Tytär neuloo kirjoneulelapasia. On hänelle stressinpoistoa ja vastapainoa työn ja arkiaskareiden lomaan.
      Jotenkin on vetämätön olo joten siirrympä vetämään lonkkaa ;)
      Mukavaa talvipäivää, kyllä se siitä.

    • Ohhoh mikä pyryilma! Lumi kieppuu pyrylöissä, luulin jonkun siivoavan parvekettaan, kun lunta kieppui ikkunan edessä. Eikä mitä, keittiön ikkunasta pyyhälsi sisälle asti. Kyllä nyt saadaab lunta, lasten hiekkalaatikoiden ääriviivat on kadonneet tänään.

      Tein hyvän levylihapiirakan uunissa, taikinareseptikin oli siinä, ja hyvin onnistui,
      Lintusia on sääli, tuossa kyyhöttävät pörröisinä pihlajapuussa, tuulen tiepotellessa. Eivät ole paljon tänään liikkuneet.
      Minä nukahdin syötyäni maitoa ja lihapiirakkaa, joten kahville piti nyt päästä. Eläilääkäri Pol jatkoi karjantarkastustaan, ja minä nukuin makeasti!

      Osaanottoni Kristiina 23 perheineen, miehesi poismenon johdosta!

    • Kovia tuulenpuuskia ja lumimyräkkää. Sitä se on tänään ollut. Aamulla
      lähdin kymmeneksi kala-apajille, silloin se jakelu fileerauksen kanssa
      aloitettiin. Menomatkalla vain tuulenpuuskat puhalteli ja lunta lennättivät.
      Ilmeisesti ihmiset ilmoja ennakoivat, ei ollut tunkua marketissa.
      Kotia tullessani olinkin "ilmojen" keskellä. Eipä tuo hirveän pahalta
      tuntunut, oikeastaan vaihtelu virkisti ja piristi:))Kalastusreissussani markettiin ne päivän merkittävimmät työni olivatkin.

      Muutaman tunnin läppärilläni surfailin kaikenlaisia uutisia. Sattuu ja
      tapahtuuhan sitä kaikenlaista ja mielipiteiden viidakko on sekalainen.
      Eipä se ole kovin hyödyllistä ajankäyttöä, mutta joutavaa aikaa voi
      niinkin kulutella. Eihän päivänokosia huvita täyspäiväisenä tehdä:)
      Jos ennusteet on totta niin tupapäiväksi huominen menee.
      Kristiina 23, jaksamista!

    • Osanottoni sinulle Kristiina23. Toivottavasti tyttäresi ehti paikalle.

    • Neeasa

      Osanottoni Kristiina. Yllättäen se kuolema aina tulee.
      Kevät ja kesän odotus antaa kuitenkin aina uutta toivoa .

    • SkillaaN

      Huomenta, alle kymmenen tuo pakkanen hupsahti ja pelottelevat huonolla kelillä.
      Aika rajuja nuo sään muutokset, mutta talvinen sää on koettu.

      Suruviesti saatu pirttiin, lämmin osanottoni miehesi pois nukkumisen johdosta Kristiina23, ei sitä tiedä milloin aika täyttyy.
      Voimia sinulle ja perheellesi.

      Hurskainen muistaa mehiläisiäkin kiittää, näin pitäisi niitä elämälle tärkeitä eläimiä myös huomioida, joka päivä kiittää, että on runsas ravinto tarjolla, kaikilla se ei ole itsestään selvää.
      Olen jostakin kuullut että vesiputkille tämmöinen sahaava sää on pahaksi, putki rikkoja runsaasti talvella onkin, saa aina lehdestä lukea ja pieni pelko se on näissä vanhoissa taloissa.

      Katselin minäkin pakkasten sisältöä ja sen havainnon tein, että kovasti on tyhjentyneet, pieni aika ja saan toisen panna kesälepoon.
      Siinä yhteydessä on hyvä sulattaa pakkaset, kun voi toiseen lastata tavarat.
      Kun osaisikin aina sen verran laittaa pakkasiin, että vaihtuisi marjat ja muutkin pakasteet.
      Vauvan nuttu on valmis, en ihan tyytyväinen ole tekeleeni, mutta uskon saajan sitä olevan, itse ei neulo mitään, hän juuri lohdutti minua, kun tämän koneen kanssa toheloin, sinä osaat kuitenkin neuloa, minä en;)

      Minä oikein rupesin muistelemaan milloin kävinkään kaupassa ja viime viikon perjantai se oli, siis kerran viikkoon ostokseni täyttyvät.
      Ostan kärrillisen tavaraa ja sitten valmistan pakkaseen osan ja niin on joka päivälle valmis ruoka, maitoa juon vähän sitäkään ei tarvitse ostaa, mehu ja vesi linjalla olen juomisen kanssa.
      Perjantaihin jää nytkin kauppaan meno, jos ei joku hyvä tarjous saa liikkeelle.
      Tämä itselleen vaan ruuan valmistus ei niin ihmeitä tarvitse, eilen teki mieli kaurapuuroa ja mielihaluni toteutin, tätä teen melkein joka päivä, pieniä hellimisiä ruuan kanssa, sitä silmällä pitäen ostokseni haalin.
      Nyt pitäisi ottaa sieniä pakkasesta ja niistä salaatti tehdä kermaviilin kanssa, pieniä iloja sitä ihminen kaipaa, vaatimuksetkin hyvin olemattomia;)
      Sini-sirkun ruuan laittamiset aina herättää haluni kokeiluun, nyt sieni ja sipulipiirakka muhii tekemistä aivoissa;)

      Silmälasini ne takuulasit kävin eilen ja pakkanen ei tuntunut missään, ehkä jos kauemmin olisin joutunut kävelemään, varpaat olisi kylmänneet.
      Verenkierto on jaloissa huomattavasti heikentynyt, nyt aina villasukat jalassa sisälläkin.

      Laulamaan tänään, vielä yksi vakio meno viikossa, tuntuu hyvältä, kun ei ole enempää.
      Joka aamu ajattelen, ihanaa ei ole mihinkään menoa, ei uskoisi miten mieleni on muuttunut, kun takavuosia muistelee, neljäkin kertaa viikossa oli lähtöjä jonnekin.
      Nyt on aika sitten omalle itselleni ja haluamilleni asioille ja se on todella onnellista, ei vastuuta kuin omista tekemisistään ja niiden tekemättä jättämisistä.
      Elämä hymyilee, sitä toivottelen teille kaikille, Kristiinallekin, elämä jatkuu, suru on surtava, sekin osa elämää ja jokaiselle omakohtaista.

    • Onko lumi tukkinut netitkin, kun ei kukaan ole kuulumisiaan kertonut!
      Ei silti, että minullakaan olisi mitään uutisia. Flunssa iski että kajahti. Nyt sitten niistän niistämistäni.
      Täällä' sitä pärskitään, en uskaltaisi tulla ketään tartuttamaan.
      Hyvää päivänjatkoa.

      • Minä kiitän kaikkia Teitä, jotka osoititte myötätuntoa suruuni mieheni kuoleman johdosta. Tulihan meille jo kunnioitettava 55-vuotis hääpäiväkin joulukuussa. Nyt on vain niin tyhjä olo, että en keski paljon sanottavaa ja jotenkin unohdan jopa ajankulun, saatikka, mitä olen jutellut kenenkin kassa.

        Siitä olen kiitollinen, että heti hänen päästyään Jorvin sairaalaan, niin hänet nukutettiin ja laitettiin hengityskoneeseen. Sekin on hyväksyttävää nyt, että hänet irroitettiin siitä, koska paraneminen olisi viennyt kalliita resurseja ties kuinka kauan ja olisiko edes tullut muuhun kuntoon, kuin virumaan jonkin koneen armoilla?

        Monihan tuolla ounastelee tuon Esperi-jupakan takia, että joutuu mahdollisesti pyörimään vuosikaudet paskavaipoissaan ja sitä ei mieheni joutunut kokemaan...onneksi.

        Onneksi on tämä Kahvipirtti ja kiitos siitä Skillanille, kuten kaikille kirjoittajille, jotka osaavat eläytyä toistenkin murheisiin, mutta itse minä murheeni kannan lasteni myötävaikutuksella. Jopa tyttäreni Tanskasta ehti iskänsä vuoteen äärelle ja ilmoitti minulle tekstarilla kuolinhetken.


    • raakile.vielä

      Päivää,
      Hassua, kävin vähän ennen puoltapäivää kurkkaamassa ja näytti ettei SkillaN olisi avannut pirttiä tältä päivältä. Nähtävästi koneeni ei ollut päivittänyt tätä sivua vaan näytti eilistä päivää.
      Osanottoni Kristiinalle perheineen ja voimia jaksaa.
      Neeasa, sinulta minä kähvelsin sen vinkin ohrapuuroon. Anteeksi nimittely "jonkun". Kun olen kirjoittamassa en uskalla rullata taaksepäin tarkistaakseni nimiä. Joskus niin tein ja tekstini katosi.
      -5 enää, lunta sitäkin enemmän tullut yön aikana ja hiljakseen satanut koko päivän.
      Edelleen vetämätön olo, ettei vaan joku flunssapöpö olisi ottamassa valtaansa.

      Valoisia ajatuksia piteneviin päiviinne.

    • Neeasa

      Eipä mitään, raakile.vielä, olet ollut niin hetken täällä Kahvipirtissä, ettei ole kumma, vaikka et vielä nimiä muistaisi.
      Kyllä minullakin ovat nimet joskus hakusessa, mutta pikkuhiljaa tutustutaan!

      Nyt tuo lumihaltiatar on innostunut heittämään lunta tänne oikein olan takaa. Hyvä kuitenkin, ettei se ole raskasta, vaan kevyttä pakkaslunta. Saahan siinä happea keuhkoihin, luin jostain, että 15 minuutinkin ulkonaolo jo tervehdyttää!

      Hyvää vointia kaikille!

    • Kyllä aamulla näkyi, että yönseudun on lunta tuprutellut. Oli sateetontakin,
      mutta nyt taas tulee kunnolla.
      Melko uskollisesti olen "tupapäivää" pidellyt. Roskat sentään heitin,
      ruodoista keitetyn kalasopan jätteet voivat "pilaantuessaan"haiskahtaa.
      Ei huvittanut lähteä pitemmälle kävelemään, irtolunta oli sen verran, että
      nylpyttämiseltä kävely tuntui. Kuntokämpästä hain liikunnan korvausta.

      Parina päivänä pääuutinen ollut vanhusten hoitopaikkojen puutteellinen
      hoito ja kaikenlaiset laiminlyönnit. Paljon on pieleen mennyt. Olisikohan
      ollut parasta, että vanhustenhoito olisi hoidettu suoraan yhteiskunnan toimesta?
      Yksityistäminen on jo suurelta osin karannut ulkomaisille pörssiyhtiöille.
      Niille tärkeintä on tuloksen tekeminen - voitto. Kuinkas muuten voisi olla.
      Kieltämättä nuo sekavuudet ajatteluttavat hiukan...voihan olla, että hoidon
      tarve tavoittaa myös itsekunkin. Näistä huolimatta, huomista kohti!

    • hurskainen

      Hei Pirttiin! Tulin koneelle klo 19 jälkeen. Hakkeri oli jo odottamassa piilopirtissään minkä tiedän, koska asuu 100 metrin päässä meiltä kaakkoon.
      Nyt äsken vielä yritin. Ei viesti lähde, aina joku syy punasella kirjotettuna.
      Ei tää tänään lähde, ehkäpä huomenna.

    • SkillaaN

      Huomenta ja lunta, lunta, lunta vaan, se on tämän ajan puheenaihe, mutta puhutuksi on tullut myös tuo hoivakotien taso.
      Miten voikaan nykypäättäjien seuranta kyky mennä tälle tasolle.
      Vaalit on tulossa ja nyt olisi kansan puututtava tiukalla kädellä päättäjien tekemisiin tai paremminkin tekemättä jättämisiin.
      Eläimillekin on saatu parannuksia eloonsa, mutta vanhukset jätetään aivan heitteille, hävetkää.
      Näillä kymmenillä elävää kauhulla ajattelee, jos tuon kohtelun joutuu kokemaan.
      Vanhukset, lapset ja vielä eläimet, kaikkea hoivaa tarvitsevat on jätetty heitteille, ei voi olla muuta kuin vihainen.
      Avuttomana vaan sivusta joutuu katsomaan näitä asioita, inhimillisyys on kadotettu.

      Onhan tuo lumen tuleminen jossakin esteenäkin, mutta tuskin pirtin oven aukaisussa, olen huomannut, että monellakin näitä kirjoittamisia tehdään illansuussa, ehkä päivä on muuta touhuilua varten.
      Otappa lääkettä rohtoa nauti, kohta on kaukana pipi ja tauti, näin loruiltiin lapsena, ehkä pätee vieläkin, sukat jalkaan ja kuuma juotavaa, se taitaa olla paras hoito flunssalle Makriina;)

      Näinhän se on, ei mitkään sanat murhetta poista, suru on itse koettava ja kestettävä, mutta lohdun sanoja sitä jokainen haluaa antaa, ja monikin jo kokemuksesta sen surun tuntee ja tietää.

      Ennalta ehkäisevänä tuo kuuma juoma ja villasukat on hyvä tapa välttää tulevakin tauti raakile.vielä.
      Aina vaan tutummaksi väki pirtissä tulee, kun tottuu samojen viestejä lukemaan, yhtä perhettä melkein ollaan;)

      Olen kertonutkin miten tykkäisin lumi töistä, edellisessä asunnossa oli vuoro systeemi talonmiehen tehtävissä ja silloin sitä herkkua tuli minunkin tehtäväksi.
      Nautin suorista lumipenkoista ja poluista mitä pitkin pääsi kulkemaan, piha oli siisti.
      Nyt harjan kanssa joskus ehdin rapun lakaisemaan, kun ei huoltofirma joka kohtaan ehdi yhtä aikaa.

      Noita samoja asioita pitää miettiä ja harmitella mitä ynnämuukin pohtii.
      Kyllä on sekaisin nyt hoitopuolen asiat ja miten kauan onkaan koetettu viisaiden asiatuntijoiden avustuksella parannusta aikaan saada.
      Euroja kuluu, mutta eipä niitä huomioida, komiteoita istutetaan ja ei sekään euroitta onnistu, lopputulos sitten tämä, täysi fiasko.
      En jatka aiheesta, mitään hyötyä ei tule, mutta sappi kiehuu;(;((

      Nuku nyt yösi rauhassa hurskainen, vaikka kyllä jo kaipailin illalla viestiäsi, nämä lähetykset on henkimaailman asioita minulla myös, lähteekö vai ei.

      Eipä ollut kovin iloperäinen tämä aamu saarna, mutta joskus näinkin, pirtissähän emme asialle mitään voi, mutta sydämen tuskaa voi näinkin purkaa.
      Älkää surko lumen tuloa, kohta aurinko apuun tulee, ja lumen sulattaa, kivaa päivää ankeasta viesti aiheesta huolimatta toivottelen.

    • Lunta on meilläkin. Pitää panna auto lämpenemään ja käyn lisäämässä linnuille siemeniä. Fasaanikin oli elossa vaikka välillä luulin sen joutuneen jonkun ruokapöytään kun ei näkynyt vähään aikaan.
      Eilen korjailin vaatteita, ostin SPR.n kontista kivan puskan, huomasin että siinä helma vetää sivusaumojen kohdalta , ratkoin vuorin saumaa vähän ja korjasin, nyt on hyvä, pusakka oli uusi, hintalappukin vielä, oli todella edullinen ja mieleinen löytö.
      Samalla korjailin muitakin, huvittaa kuinka innokas olen korjaamaan vanhoja pussilakanoita ja tyynyliinoja vaikka melkein käyttämättöminä liinavaatteita on seuraavillekin sukupolville jos kelpaa.
      Mökillä menevät täydestä kunnes taas jostain kohtaa hajoavat. Kun on aikaa niin tulee tehtyä turhaltakin tuntuvia hommia.
      Olen ollut harvinaisen pirteä, kuntopyörä ja muut vempeleet on olleet ahkerassa käytössä.
      Eilen illalla innostuin leipomaan pullaa, se siitä elämäntapamuutoksesta :(
      Kun on tottunut syömään pullaa kahvin kanssa niin se on näköjään suotava itselleen.
      Asuntoni on kuin rivitalossa vaikka kerrostalossa onkin, on maan tasalla, asun yksin tässä kerroksessa, käytävän toisella puolella on pesutupa, kuivaushuone, kylmiö ja taloyhtiön sauna.
      Teetin oman saunan omaishoito aikaan, miestä oli mukavampi kylvettää ilman tarkkoja kellonaikoja, loppuaikoina hän ei enää suostunut saunomaan.

      Aika kuluu kovaa vauhtia, viikot menevät vilauksessa, kohta tulee kevät, silloin tuntuu että elämä vasta alkaa.

      Kevättä odotellessa Mielikki ja Kaisa-katti

    • Makriina.ei.kirj

      Talvinen lentsu iski eikä voimat nyt riitä kuin surffailuun. Pitää sekin lopettaa, kun niin nousee käyrä, kun lukee näitä uutisia vanhusten kohtelusta, rahankeruusta ja ylimielisistä asenteista. - Ei ole tiedetty, tieto ei ole kulkenut, pitää puuttua epäkohtiin . . .
      Ja nyt iloitaan siitä, että Suomessa ei ole asunnottomia. En edes jaksanut lukea uutista, niin ottaa päähän. Työllisyyskin kuulemma on hypähtänyt tavoitteeseensa, kuinka suuremmoista, ja seuraavassa uutisessa kerrotaan missä firmassa on aloitettu YT-neuvottelut.
      Nyt on kärsivällisyys koetuksella.
      Luntakin vaan koko ajan tulee lisää.
      Murjottavin terveisin

    • Lunta on täällä tullut viime yönä ja nyt päivälläkin. Alkaa olla kasat ja penkat
      niin täydellisen korkeita, että pikapuolliin on poistamisajoon ryhdyttävä.
      Suunnitelmieni mukaan päiväni on pilattu. Kuntokämpässä vähän välineitä
      kiusaamassa kävin. Sen piti estää ulkoilmamyrkytyksestä:))

      Vanhusten hoitoasioissa näyttää ainakin keskustelua tulleen. Eduskuntakin
      näiltä näkymin tarttuu asian käsittelyyn. Jospa asiakin nytkähtäisi parempaan
      suuntaan.
      Makriinakin päivitteli "sekalaista uutisvirtaa." Niin minäkin. Olen muutaman
      päivän aikana melko paljon selaillut, lehtiä, keskusteluja ja tv-uutisia. Kyllähän
      sitä "viisautta tarjoillaan." Lukijan ja kuulijan vastuulle suurin osa jää, minkä
      "ottaa tai jättää:) No, jätän nyt tämän "taputteluni". Huomiseen!

    • Joo, Makriinan ja Ynnämuun tapaan olen katsellut ja reagoinnut vanhusten hoidon ongelmaan. Lähes tympääntynyt olen palstatarjontaa, jossa valtaosa aloitteista käsittelee asiaa.

      Omat vanhempani elivät koronaan loppuun asti, kävin ja osallistuin tarvehankintoihin, olin mukana terveyskeskuskäynneillä ym. Isähän eli pitkään vielä äis´din väkivaltaisen kuoleman jälkeen, jolloin liitimme tietenkin hänet perheen tapaamisiin. Lempiruokiaan valmistin ja veimme hänelle, joten ihan hyvä elämä heillä oli.

      Omaa elämääni en sure, olen aika toimelias, ja jos tautini aktivoituu, voidaan hoitotoimenpiteitä vielä tehdä,..ja lopullinen paikkani on Espoon uudessa sairaalassa saatohoidossa, jos tauti yltyy loppuaan kohden.

      Ikäähän minulla on jo, mutta luin tänään pman kanta.fi:in jossa oli maininta " mieleltään pirteä ihminen. 😊
      Siihenhän minä tyydyn!

      • koviakohtaloita

        Etkös sinä ss ollut sotaorpo , niin olen käsittänyt. Kerrot että äitisi kuoli väkivaltaisesti, oliko hän rikoksen uhri vai mitä ?


      • Ei, hän tuli yliajetuksi Söderkullassa pyryilmalla, tullessaan kuoron harjoituksista. Ei tullut enää tajuihinsa, vaan menehtyi.

        Isäni kaatui heinäkuussa 41, ja äitini avioitui 46 isäpuoleni kanssa, joka oli kaikin puolin hyvä isäpuoli. Enhän juuri omaa isääni edes muista.
        Nyt siirryn katsomaan Troijaa SUB'illa


    • hurskainen

      Häiritsijä, sai taas kyllikseen yhden koneen hakkeroinnista. Sehän on laitonta, etten sanoisi puolirikollista toimintaa.
      Poliisi sanoo ettei heillä ole resursseja nettiasioissa kuin selvissä rikostapauksissa, kuten huijaukset tai lasten hyväksikäyttötapaukset. Toki nämä suututtavat häirittyjä.

      Tälläisissä ok-taloissa puuhaa riittää niin että vasta iltapimeällä on aikaa avata kone. Meilläkin on tyyppejä, joille palomuurien ohittaminen on helppoa.

      Lumitöitä riittää jatkossakin ennusteen mukaan. Huomenna kuitenkin olisi sateessa välipäivä.
      Sään lauhtuminen on hyvä mm. energiankulutuksen kannalta. Raideliikennekin näkyy pakkasella takkuilevan pahan kerran.
      Hyvää tässä se, että pahantapaisena pidetyn tammikuun viimeisen päivän tuntienkin hupeneminen alkaa puoliltaöin. Hölökyn kölökyn.

    • Sää on oikukas. Nyt lauhtui jo melkein nollaan, lunta tupruttaa ja aurat kolistelevat mennen tullen.
      Mutta tämä talvi tuntuu ihan mukavalta talvelta. Monesta talvesta on jäänyt mieleen, ettei talvi enää talvi ollutkaan, lunta vähän ja lämpömittari melkein koko ajan nollassa. Nyt on valkeat hanget. Ja mittarissakin välillä ihan kireitä lukemia.

      Päivällä olin harmissani ja tuikeana. Kaikkea sattuu! Uutisvirtaa.
      Nyt luin uutisen vauvasta, jota oli purtu päiväkodissa. Tuli mieleeni puistotäti, jolle vein oman kaksivuotiaani. Hiekkalaatikon kulmalla oli iso plakaatti, jossa luki "EI purevia lapsia". Nauroin tädille, että mitäs tämä! Hän sanoi, että jotkut lapset todella käyvät kimppuun ja purevat terävin hampain pahojakin vammoja. Hän ei ota vastuuta sellaisesta. - No kyllä lapseni pääsi puistolapseksi. Osasi käyttäytyä.
      Vauvan puolesta olen kauhistunut. Lapset ovat niin nopeita. Mutta olisi nyt luullut, että hoitaja olisi erottanut hätähuudot lapsikatraan metelistä.

    • Ei tule mitään viestin lähettämisestä, yritän vielä kerran.
      Arpomista ja kaikkea muuta olen yrittänyt, nyt kirjautuneena tulee varmaan väite, että et ole kirjautunut.

      En jaksa uusiksi viestiä laittaa, niin onnistuneena kun sitä pidinkin, toiste sitten lisää, jos nyt onnistun tämän laittamaan.
      Vasta koneeni testi ilmoitti kaiken olevan kunnossa, mutta jossakin vika kuitenkin on, jos ei minussa, niin Suomi24:ssä.
      Taitaa nuo parannukset viedä aikaa kuten Sote hommakin,
      Viettäkää mukava päivä, ehkä ei kaikilla samoja harmeja kuin minulla, jättäkää viesti iloksemme.

    • Minulla kummitteli aamulla.
      Usein herään aamunkoitossa, juon kahvit ja katson aamuteeveetä Sitten torkahdan nojatuoliin.
      Niin tänäänkin.
      Aloin heräillä kolmen vartin päästä kummaan ääneen. Aloin kuulla hiljaista kuorsausta. Ajattelin ensin, että kuorsaan itse, mutta ei, puhelinkin siinä soi ja vastasin siihen. Sillä aikaa kuorsaus koveni ja jatkui. Teevee oli kiinni. Sen ääreen olin kuitenkin nukahtanut. Ajattelin, että poikani oli tullut kotiin ja heittäytynyt päiväunille, Kuorsaus hiljeni ja loppui. Puhelu myös. Venyttelin aikani, avasin tv:n uudelleen ja menin sitten kurkkaaman pojan huoneeseen. Ei ketään! Ei missään ketään. Eikä kuorsaustakaan.

      Kyllä piti harmaita aivosoluja hieroskella, ennen kuin aloin käsittää, että a) aura-auto oli ajanut kadun päästä päähän. Ääni voimistui lähempänä ikkunoitani. b) Unenpöpperössäni pidin sitä kuorsauksena. Puhelu esti minua ymmärtämästä äänen laatua. c) Teevee sammuu itsekseen, kun se älyää, ettei sitä kukaan katsele.

      Olin joka tapauksessa hereillä. Reippaasti päivän hommiin! Kolme vuotta olen tässä yksikseni elellyt ja aina silloin tällöin kuulen ja koen outoja juttuja. Tapanani on silloin huomauttaa miehelleni tuonilmaisiin, että ei pidä säikytellä vanhaa ihmistä. - Yleensä on uskonut, mutta aina joskus kiusoittelee.

    • raakile.vielä

      Päivää,
      Nyt on Ilmatar suopea. -2 astetta ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Arvelen vetämättömyyteni johtuneen viikonlopun pienistä yövieraista. Palautuminen kestää kauemmin mitä harvemmin arkisista päivistä poikkeavaa tapahtuu.
      Tein lenkin pidemmän kautta kaupoilla samalla, kun kävin verenpainemittauksessa. Olin unohtanut kahvia ostaa viikottaisella kauppareissullani. Ostin samalla hedelmiä, siemeniä ja jäätelöä.

      Olette kirjoitelleet noista päivänpuheenaiheista. Kyllä ne pöyristyttävät. Kaikista heikoimmat, puolustuskyvyttömät joutuvat kärsimään. Jotenkin tuntuu, että jokapuolella vallitsee välinpitämättömyys. Yritettävä pitää huolta siitä omasta lähipiiristään ja opettaa niille pienille sitä välittämistä.

      Aurinkoisen lempeitä päiviä pirttiläisille!

      • Miaelina_

        Makriina, tuo on tavallista silloin, kun elämäntoverin on (esim. syöpä) vienyt,
        vieläkin saatan aamulla herätä hänen vierestään, ja sitten kun huomaan, ettei hän ole siinä, jää tunne, että hän on juuri poistunut, mutta tunne hänen läsnäolostaan on vielä makuuhuoneessa. Muistot ovat varmaan aina läsnä, niin kauan kuin elän. Niin uskon.

        Katselin vielä papereita, joissa olivat kaihileikkauksen kotihoito-ohjeet. Autolla ajokielto olikin näköjään voimassa vain viikon, ja minä muistin sen olevan kaksi viikkoa. Niinpä sitten auto lämpiämään ensin pariksi tunniksi, lämmittäminenhän on ympäristön ja ilmaston kannalta paljon parempi teko kuin kylmän auton käynnistäminen.
        Kyllähän se auton ajaminen ja kaikki siihen liittyvä on muistissa niin, ettei sitä tarvitse edes muistella.

        Vähänhän minä autoa käytän, lyhyet matkat esim. kauppoihin teen aina jalan tai kesäkeleillä pyörällä. Pyöräkassi on mielestäni paras tavaroiden kuljetukseen kauppamatkoilla.

        Pärjäillään!
        t. Miaelina


    • Iltaa!
      Tänään oli hyvä, sateeton, leppoisa päivä kävellä marketissa. Lämpökin
      lähellä nollaa.
      Siitäpä se johtuikin, että kansaa oli paljon kaupassa ja liikenteessä. Mennen
      tullen pysäyteltiin jutustelemaan, mutta olihan sitä sentään aikaakin. Eipähän
      ne asiat kovin ihmeellisiä olleet: nämä vaihtelevat ilmathan on helposti
      esillä, yleinen jutunjuuri. Aika moni otti esille vanhusten hoidossa tapahtuneet
      laiminlyönnit. Onhan se näkyvästi ja kuuluvasti ollutkin esillä. Kyllä se
      eläkeläisiä kiinnostaa, meitähän päivällä onkin suuri osa. Ja ilmakin suosi
      rauhallisia juttuhetkiä.
      Enpähän ryhdy enempää nyhtämään "tikusta asiaa". Onhan tässä jo
      ilmoittautuminen, mukana olen menossa hissunkissun:) Heippa!

    • Nyt menee hermot, on kai uskottava, että minut on otettu koe käyttäjäksi näille uusille kirjautumishommille.
      Olen kirjautunut, kone väittää en ole, ja kun tarjottu koodi on laitettu, alkaa hyrrä pyörimään ja se ei lopu.
      Tai onko tarkoitus pakko lopettaa minun viestien kirjoittaminen.?
      Taaskaan en uusiksi jaksa laittaa, joten hyvää päivää kaikille, jospa nyt lähtisi tämä matkaan.

      • Onkohan sinun koneellesi pujahtanut joku haittaohjelma. Se täytyisi ehkä tutkia. Onko sinulla omaa lähigurua , johon voisit turvautua?


      • anonyymi_b0L

        Hakeudu tietokoneen-käytön alkeis-kurssille.


      • SkillaaN
        anonyymi_b0L kirjoitti:

        Hakeudu tietokoneen-käytön alkeis-kurssille.

        Niin pitäisi tehdä, mutta kun muisti on mikä on ja kannettu vesi ei kaivossa kestä, kiitos neuvosta;)

        Väliin onnistaakin.


      • vielävalkeneepäivä

        Anna koneen tarkistaa kaikki ohjelmat ja asetukset.
        Ei tarvitse olla kovinkaan iso virhe ja kannattaa tehdä se virustarkistus.
        Kyllä se siitä!


    • raakile.vielä

      Päivää,
      Harmitus tuo SkillaNin palstalle pääsyn takkuaminen. Auttaisikohan ensiapuna josko asetusten historiasta tyhjentäisit välimuistin ja selaushistorian? Taitaa tässä muna neuvoa kanaa :))
      Todella tuulinen ja raa'an tuntuinen ilma. Pakkasta kuitenkin vain -5.
      Jonkinlaista innottomuutta ja alakuloa on nyt minulla. Ei oikein innosta mikään. Ollut oikeastaan koko viikon tällainen lamaantunut olotila.

      Oikein voimauttavaa viikonloppua kaikille!

    • Kyllä nuo ongelmat, joista SkillaN kertoo, on ainakin osittainen tuttuja
      minullekin. Saapi olla rekkautunut ja kun tökkäät Lähetä painiketta samassa
      silmänräpäyksessä rekisteröinti katoaa ja tulee ilmoitus: et ole rekisteröitynyt!
      Tuntuu pilkanteolta:(( Näköjään kirjoittaminen ei saisi kestää kauan. Lyhyt
      viesti ainakin helpommin onnistuu. Kun olen hitaanpuoleinen kirjoittaja ja
      sama pätee ajatteluunikin, niin ongelmiahan siitä tulee.
      Myös ne "kuva-arvoitukset"joskus kiusaa. Ei tahdo millään onnistua ja
      joskus "väkkärä " jää pyörimään eikä loppua tule.

      Varma konsti on, että kirjoittaa tekstin omiin tiedostoihin ja merkkaa sen
      siirrettäväksi. Palaa sitten ketjuun, rekisteröityy, siirtää tekstinsä lähetysruutuun.
      Yleensä onnistuu. Jos ei onnistuisi, teksti on tiedostossa tallessa, jos on sen
      niin merkannut. Onhan siinäkin omat puuhansa. Saisi se olla "entistä normaalia."

      Ihan hyvä keli oli tänään marketissa käydä. Eipä raskasta laskua tullut, mutta
      olihan sentään kävelylleni tietty päämäärä ja ihmisten ilmoilla näkee ihmisiä:)

      Toivotaan, että SkillaNin ongelmat selviävät. Vajaaltahan se tuntuu, jos ei tule
      normaalia "aamunavausta":) Viimeinen talvikuukausi on menossa ennen
      kevättä. Piankos se siitä mennä hurahtaa:)

    • Neeasa

      Niin, se olisi hyvä, kuten ynnämuu sanoi, että olisi "entistä normaalia"!
      Kuten nuo pankkiasiat, on ollut hyvä maksaa itse laskut omalta koneeltaan, kun on ollut tuo vanha systeemi, että on nuo pahviset numerosarjat, joista voi ottaa numerot ja tulee aina uusia postissa,
      kun ne loppuvat.

      Nyt kuitenkin nekin ollaan vaihtamassa pieneen, 5 sn . 7 sn. välineeseen.
      Kyllä sen oppii, mutta paljon hitaammaksi ja
      vaikeammaksi tulee maksu.

      Kuinka te maksatte, oletteko tutustuneet jo tähän uuteen systeemiin?

      Lunta lupailtiin nyt oikein isommasti, kyllä jo piisaisi!

      Voidaan hyvin!

    • Iltaa pirttiin. Kirjoitin jo aikaisemmin pitkän viestin ja tein kai kädelläni jonkin virheliikkeen ja hups, teksti katosi, minne sitten katosikin.

      Niin. Ensinnäkin Kristiinalle osanottoni. Kypsästi hän osasi asian ottaa. Nähdä tapahtuneen lähtijän kannalta. Suru jää ja sen tietysti jokainen työstää omalla kohdallaan miten kullekin luontuu.

      Ennen toivottiin, että Luoja varjelisi "pahalta äkkikuolemalta". Nyt taidetaan ajatella toisin. Tuskin kukaan haluaa pitkittää lähtöään, jos siinä näyttäisi olevan vain tuskaa ja kärsimystä odotettavissa.

      Ja vanhusasia on taas kerran päässyt otsikoihin. Olisi kai pitänyt ymmärtää, että kunnallisten palvelujen ulkoistaminen monikansallisille isoille yrityksille oli virhe ja siitä maksetaan nyt. Jos hoivasta tehdään suorite, josta peritään hinta, niin mitä voi odottaa ?
      Ei varmasti sitä "laadukasta ja yksilöä arvostavaa huolenpitoa" mitä on luvattu, mihin on pyritty. Hyvä puoli kai kuitenkin on se, että kissa on nostettu pöydälle (taas kerran) ja on pakko tehdä jotakin. Henkilöstömitoituksen kirjaaminen lakiin ja valvonnan lisääminen, mistä ollaan kai aika yksimielisiä, ovat kai kuitenkin askelia oikeaan suuntaan. Mistä rahat, on tietysti aina isompi kysymys.

      Noissa keskusteluissa painotettiin taas tuota toimintakyvyn ylläpitämisen tärkeyttä. Kai jokainen sen tahtoo säilyttää, mutta kyllähän ikä kuluttaa ihmistä ja se nyt sitten näkyy kenenkin kohdalla miten näkyy, eikä voimien vähenemiseltä välty kukaan.

      Univaikeudet, kolotukset, hetkelliset alakulot ovat ikääntyneen arkipäivää ja minusta on lohdullista, että niistä voi Pirtissäkin puhua ilman, että leimautuu valittajaksi.
      Sillä tavalla vertaisuus palvelee, antaa tukea.

      Minä odottelen edelleen kaihileikkausta, ei vain olla vielä siinä vaiheessa, että leikkaus hoituisi kunnallisella puolella., yksityisellä sen hinta olisi 4000 euroa. Täälläkin on tuo leikkaus tehty monelle, olen tallentanut kokemuksia muistiini..))

      Arkeni on edelleen ollut aika työntäyteistä. Lumityöt ovat nyt tulleet raskaammiksi kun säämuutokset ovat vaikuttaneet niin, ettei tarjolla ole enää pelkästään sitä kevyttä pakkaslunta, mitä oli ihan ilo lapioida. Vanhempi poikani oli ja kerran auttamassa ja lupasi tulla sunnuntainakin.

      Tänään kävi kaveri tutkimassa taloni viemäriverkostoa. Kameralla kuvasi putkiston tilan. Onneksi mitään hälyttävää ei vielä näkynyt (muoviputket), mutta kaveri tietysti yritti taivutella putkiston sukittamista ennen kuin vuotoa ilmaantuu. Kuvaaminen ei maksanut mitään, vaikka ammattimies kuvasi ja teki kirjallisen raportin käynnistään.
      Ihmettelin tätä ilmaispalvelua ja kaveri selitti, että siihen on ollut pakko mennä koska kilpailu asiakkaista on kovaa.

      Pienet lapsenlapset ovat edelleen ohjelmassa parina päivänä viikossa. Kiva heidän kanssaan on puuhata, kun "kokonaisvastuu" on muilla.

      Ai niin. Joku kyseli tuolla, mitä demeter tarkoittaa. Demeter pienellä alkukirjaimella on biodynaamisten tuotteiden tuotemerkki, Demeter isolla alkukirjaimella viittaa kreikkalaiseen kasvun ja hedelmällisyyden jumalattareen.
      Olen tästä kertonut monesti: valitsin tuon nimimerkin, pienellä kirjoitettuna, kun tarjosin monia eikä mikään kelvannut. Siitä on tietysti tehty väännöksiä: deme, demari, dementti ja turkulaisittain: remetri..))
      Ja oikeassa olet "uteelias" : kyllä meidän ikäisillä yleensä malttia on, ei siinä mitään tavatonta ole.
      Kiva silti saada palautetta ja huomata, että on huomattu..))
      Minä tosiaan kirjoittelin täällä joskus tuolta 60 :lta käsin kun koin, että täällä oli kiinnostavia aiheita ja hyviä kirjoittajia, joista moni kirjoittelee edelleenkin.

      Oikein hyvää helmikuun alkua ja viikonloppua kaikille pirtissä kävijöille.

      • hurskainen

        Meille tehtiin viemärisukitus vimme kesän alussa. Tässäkin tapauksessa yhtiö x ilmoitti liikkuvansa "teidän nurkillanne". Agentin kanssa tehtiinkin diili.
        Meillä oli ehkä niitä vanhimpia ok-talojen viemärityyppejä eli betoniputkitus. Viemäriauto puhalsi kovalla paineella moskat kaupungin verkkoon.
        Liiterin edessä, jossa olin joutunut pitämään talvellakin puunhakupolkua auki, löytyi murtumakohta, minkä huuhtelun jälkeinen kuvaus osoitti.

        Vaikka jouduin ottamaan melkein 5000 €uron pankkilainan, lähes 10 % korolla. olin tyytyväinen. Putki olisi ehkä tänä talvena tukkeutunut. Näin lumisena talvena pikku katastrofin paikka.
        Velimies oli teettänyt myös käyttövesiputkien uusimisen samasta firmasta. Minulla ei ole siihen varaa, vaikka kuolinpesänvaroista sainkin sen korkeakorkoisen velan maksetuksi.

        Monet valittavat ettei lisälumelle olisi läjityspaikkoja. Toki on jos osaa kasata. Vajaan 1000 neliön tontille mahtuu meilläkin vaikka sataisi vielä puolet lisää.
        Kirjoita "meidän" pienkiinteistöstä. Minullahan vain elinikäinen asumisoikeus. Testamentin mukainen ½-haltija ei osallistu kiinteistön hoitoon enempää kuin kesällä vieraileva mantu kimalainen.
        Saatiinpa pari päivää hengähtää lumityön tekemisestä. A... rankkaahan se on vanhalle gubbelle. Ison pihan omistavat ja työssäkäyvät saavat lumesta jo kystä kyllin.
        Niin. Mut ensikuun puolella lumet saavat jo Salpausselän korkeudella ansaitsemaansa haipakkaa hähähähä


      • Meillä noista vesi- tai viemäriasioista ei ole ollut koskaan ongelmia. Viemäri on tukkeutunut ehkä kaksi kertaa 40 vuoden aikana, kenen huolimattomuutta lienee ollut? - eivätkä putket ole jäätyneet isoillakaan pakkasilla. Veli suunnitteli, paikallinen putkiliike toteutti, ammattimiehet asialla. Itse olen aina ollut tarkka siitä, mitä viemäriin menee: ei ruuan tähteitä eikä muutakaan asiaankuulumatonta. Putkimies kertoi, että heillä keikkaa pukkaa joulun jälkeen kun kinkun rasvat tukkivat viemärit.

        Minä yritän toteuttaa näitä isompia talon kunnostustöitä niin että ehdin vähän kerätä rahaa etukäteen, ettei tarvitse ottaa pankkilainaa, ainakaan paljon. Viimeksi joutuin ottamaan lainaa talon ulkovuoraukseen ja lisäeristämiseen, 7 prosenttia oli korko silloin. Kumppani oli hyvä suunnittelija ja tekijä ennen vammautumistaan: 3,5 metrin pudotus katolta ja oikea jalka meni aika sököksi. Sirpalemurtumia, joita ei alettu korjaamaan, kun hän on diabeetikko ja leikkaukset olisivat olleet liian iso riski hänelle. Niin, että katolle ei pitäisi kenenkään mennä ilman turvavaljaita.

        Täällä onkin sitten jo alkanut lumentulo, kertaalleen jo kolasin pihamaan ja ennusteiden mukaan isoin myräkkä on vasta tulossa. Omalle 2000 neliön tontille kyllä luntaa mahtuu, mutta vähempikin riittäisi. Pari autopaikkaa yritän pitää hoidettuna, polku ulkorakennuksiin on myös pakko tehdä, mutta vähän kerrassaan niin eiköhän tuo onnistu..))


    • Tänään on ollut asoimista monella taholla, postista tavarataloon. Paikallinen posti kun on pienen K-marketin hoidossa, missä muu valinta on melko pelkistettyä.

      No, kävin jahtaamassa palvipotkaa, ja löysinhän pari halkaistua potkaa.
      Keitin hernekeiton, josta riittää pakastaakin, kyllä niin hyvä maku tulee savupotkasta.
      On sitä lunta korkeina kasoina katujen varrella ja lisää luvataan. Onhan kerrankin kunnon talvi, niin hiihdon kuin luistelunkin osalta. Eivät vaan nuoret välitä ulkoilla ja liikkua.

      Minulla on lenkkeily nykyään tavaratalon laajoilla osastoilla, ihan tuli rasitusvamma jalkaan vuoden lopulla 😊)) Nyt on jo parantunut, mutta kesti se aristus peräti 3 viikkoa.

      Vaatehuoltoa olen harrastanut sisätiloissa, poistanut joitakin kuteita ja tilanut pari uutta t-paitaa verkkokaupasta. Tänään noudin ne ja hyvin onnistui ostokseni. Pyykkiä pestessä meni loppupäivä ja nyt saakin istuskella joutilaana!

      Sääli kun Skillan'in kone reistaa, ei ole sitä kiusaa ollut minulla, kyllä se vaatii huoltoa ehkä, eihän tuo normaalia ole. Kaikki kaipaamme Skillan'nin aamunavauksia, siitä on ollut palstailu hyvä alkaa.

      Illan viihtyvyyttä vaan kaikille!

    • Aika usein minunkin koneeni ilmoittaa että et ole kirjautunut vaikka yläkulmassa näyttää kaikki olevan kunnossa. Siinä lähtee helposti koko viesti taivaan tuuliin jos ei ehdi ottaa talteen.
      Mikä lie kun profiilikuvaa ei voi vaihtaa, olisin ottanut ajat sitten tuon naamani pois jos saisin.
      Sisätiloissa olen suurimman osan ajasta ollut, nytkin on melkein kaksikymmentä astetta pakkasta, jos ei ole pakkasta niin sataa lunta.
      Ajankulukseni olen tehnyt vaatehuoltoa ja siivoillut komeroita, paljon pitäisi heittää pois, mutta sodan jälkeen syntyneenä olen nähnyt puutettakin joten aina tule mieleen että jospa tuollekin olisi vielä käyttöä.
      Löysin kuitenkin aika paljon ihan hyviä vaatteita vietäväksi vaatekeräykseen, tuossa lähellä on keräyspiste. Vien vain kunnollisia pieneksi jääneitä tai muuten itselleni sopimattomia vaatteita sinne.
      Sitten innostuin vaihtamaan matot kaikkiin huoneisiin, kyllä kodin ilme muuttuu siitäkin aika paljon.
      Verhoja tekisi mieli vaihtaa mutta ovat niin vaivalloiset vaihdettavat, korkealla katon rajassa laudan takana on nipsuttimia joita ei tahdo saada mitenkään kiinni kun laudan ovat panneet pahasti eteen. Ikuisuus projekti on laittaa uudet verhotangot, on minulla ostettunakin, en ole saanut aikaiseksi pyytää ketään laittamaan paikalleen.

      Rauhallinen Perjantai-ilta kissan kanssa. Huomenna tulee vieras.

    • Huomenta ja pakkasessa vielä mennään, huomenna sitten lunta entisen surmaksi.
      Noista minun ongelmista vielä, ehkä turhaa höpötän, tyytyväinen pitää olla näihin taitoihin, olenhan jo sen ikäinen, että voisin olla noiden huonosti hoidettujen vanhusten joukossa.
      Maksan laskuni ja selaan älypuhelinta ja telkkaria, joka myös tietokoneen käytön tarvitsee, siis aika paljon, kun ajattelee, että vähän toista kymmentä vuotta sitten olen näihin tutustunut ja sen vähän sisäistänyt mihin kiinnostus on riittänyt.

      Neeassa kyseli noista pankin maksu tavoista, kännykkään on tunnukset muuttuneet minulla jo reilu vuosi sitten ja hyvin toimii.
      Ystävällisiä neuvoja olette antaneet, Makriinan kysymykseen, on minulla osaavia läheisiä, mutta en viitsisi aina apua pyytää.
      Koneeni tarkastuskin on suoritettu ja kaikki pitäisi olla kunnossa.

      Demeter kerroit miten hinnakas onkaan tuo kaihileikkaus yksityisellä, onnekseni sain sen terveys keskus maksulla.
      Lumitöitä on riittänyt ja sen pois kuljetus myös kustannuksia kiinteistöille tuottaa, mutta onhan maksun jakajia useampia.

      Hurskainenkin talonsa huolia kertoili ja jotenkin pahalta tuntuu, kun yksin kaiken joudut kustantamaan, mutta toisaalta onhan sekin elämää, tehdä ehkä toisille valmista.

      Raakile.vielä , historian muistit automaattisesti tyhjentää kone, mutta käyn vielä lisää poistamassa, henkimaailman asioita ovat, kun en näitä tietomaailman hienouksia ymmärrä, toista se on nuorten, kun jo alakoulussa näiden käytön oppivat.
      Kyllä se auringon esiin tulo varmaan pirteäksi saa, odota sitä rauhassa, kyllä se siitä.

      Tuota kuvan vaihtamista olen minäkin yrittänyt, mutta eipä onnistu sekään, hyvä kuulla että ei yksin minun ongelma ole.
      Samat tuskailut verhojen kanssa minulla myös, mistä mielikki.mummo mainitsit.

      Netistä minä myös vaatteita tilaan, inhoan sitä sovittamista kaupan puolella, kotona voi rauhassa kokeilla ja jos joutuu palauttamaan sekin melko helpolla sujuu, yleensä olen saanut sopivia, kun on kokoni löytynyt.

      Nuo ynnämuun opit pitäisi opetella, josko sitten onnistuisi.

      Tänään matkaan Kuopioon syntymäpäiville, nuorin lapsenlapsen lapsi täyttää kolmetoista vuotta.
      Nyt sitten jännään miten käykään, mukavaa päivää teille kaikille.

      • Yritän surffailla tabletilla. Sormet ovat jäykät vaikka aika isot kirjasimet ovatkin. Yritin laittaa vihreän peukun Skillanille, sormi on kai liian tönkkö ja osui punaisen peukun kohdalle, niin on käynyt ennenkin.
        Tabletilla katselen yleensä vain elokuvia sängyssä pitkälläni, mukavuutta rakastava kun olen.
        Pakkasta on parikymmentä astetta, ulos en viitsi mennä, korkeintaan autotallille.


    • Eläköön se lähti, pika kirjoittaja yritin olla, vähän töksäytellen tervehdykseni tuli, mutta tuli kuitenkin, toivo vielä elää.

      Jospa jatkossa sujuisi ja ihan itsenäisesti pärjäisin;)
      Mikä onkaan, kun on niin vaikea apua pyytää, kaikessa vaan pitää yrittää "minä itse" olla.
      Kaunis on luonto ikkunastani katsellen ja elämä on mukavasti kohdallaan, kun en liikoja siltä yritäkään odottaa.
      Oppisi olemaan tyytyväinen, eikä aina noita epäkohtia esiin toisi.

      Nyt tulee ketjun täyttö viesti, mutta ei mitään, pykätään uusi kun sen aika tulee;)

      • hurskainen

        Tilasin netistä vuosia sitten Doro 825 puhelimen. Ihan himmee peli vaikka siinä on kaikki tarvittava. Andrirou, Google. Ostin siihen prepaid littymän.
        Käytän sitä ainoastaan kun sillä tarvii hälyttää, missä riivatussa vanha nokialaiseni taas onkaan. Yritin sillä kirjoittaa teksiviestiä. Ei siitä mitään tullut.
        Peruskalikalla jonkinlaisen viestin olen joutunut noituen kyhäämään kun in tullut pakko jotain äkkiä viestittää, jollee ihmiselle. Kuulemma netissä on käyttöohjeet, mutta kiinnostus puuttuu.
        Putosin pulkasta jo monia poronkusemia silloin kun lankapuhelimet lopetettiin.

        En ota puhe-kalikkaa mukaan talvella ettei vain kesken matkan joutuisi sitä vaatteista kaivamaan vastatakseen soittoon.
        En muista että kukaan olisi soittanut. Ei edes puhelinmyyjät. Hyvä juttu. Äänettömyys on ylellisyyttä. Tiaiset yrittivät äännellä kauan sitten kun oli suojasäitä.
        Nekin ovat huomanneet, että pidetään toistaseks nokat supussa. Varislinnut kyllä haasteleet. Vajaan neljän viikon päästä jo ensiimäinen maaliskuun pankkipäivä.
        Se on kevättalvea silloin. Pitetään lippuja saloissa. Värillä niin iankaikkista merkitystä.


    • Miaelina-

      Huomentapäivää pirttiin, talvinen maisema on tuntunut niin tutulta
      suojakelitalvien jälkeen, lumipaakut puiden oksilla edelleen ja maassa paljon puhdasta valkoista lunta. Aurinkoa vain ei vielä ainakaan näy.

      Pullon huomasin olevan vasta puolillaan silmätipat laittaessani, vaikka joskus onkin tullut huti, kun olen tipauttanut ripsiini tai muuten hassusti ja jotunut toistamaan tipan.

      Näkö on kyllä hyvä muuten, mutta nyt joudun lukulaseja käyttämään, sillä lähinäköni on huonontunut kaihileikkauksessa.
      Siinähän valitaan joko kaukonäkö tai lähinäkö, ja valitsin tuon ensinmainitun.

      Muuten elämä on mukavasti kohdallaan minullakin.

      Pärjäillään!

    • Illan hämärissä!
      Tupatöissähän tässä on päivä mennyt. Viihteenä olen vähän urheilua
      seurannut. Sitähän on tullutkin. Huomiseksi ennustavat kunnon lumipyräkkää,
      20sm uutta lunta. Sattuu vähän pahaan paikkaan, mutta on pärjäiltävä.

      Näin se on minullakin kuten SkillaN kertoo. Apua en viitsi pyydellä, jos
      vain suinkin pärjään omillani. Näin se on rakentunut kaikki elämäni varrella.
      Tietokoneen harkintaa harkitsin pitkään. Laskujen maksun helpottuminen
      tietysti kiinnosti. Opaskirjojen avulla ajan kanssa läppärini käytössä tähän
      olen selvinnyt. Ei mitenkään "täydellisyyttä", vaan vähän jyvällä kuitenkin:)
      Etten kerää uteliaisuuttani turhaa taakkaa, älypuhelinta en ole hankkinut.
      N3310 saa kelvata. Facebookiin olen kirjautunut, mutta kokeilua enempää
      en ole käyttänyt - tuskin käytänkään. Näillä toimillani yritän rajoittaa
      puuhiani. Kyllä puuhaa on muutenkin, jos vain hinkua riittäisi:)
      Onhan tässä elämässä, pienemmilläkin "urakoinneilla" riittävästi haastetta
      elämiseen:)
      Mutta nyt onkin julhapäiväni:) Saunavuoroni tulee pikapuoliin. Siihenhän
      odotettuun täytyy hyvissä ajoin latutua. Hyvää jatkoa teille!

      • Kyllä se niin on, omillamme olemme tottuneet pärjäämään.
        En edes tykkää jos joku tarjoaa apuaan jos en sitä pyydä.
        Olen monesti miettinyt kuinka minun käy jos joudun jonnekin "palvelutaloon" muiden armoille.
        Monenlaisia ajatuksia on pyörinyt päässäni, olen läheltä seurannut näitä viimeisiä asuinpaikkoja, en ole vakuuttunut siitä että kaikki tekisivät parhaansa edes hoitajissa.
        Huomasin että osaston potilaista huolehtiminen oli paljon kiinni siitäkin ketkä hoitajat olivat vuorossa. Tätä ei voida kertoa yleensä, mutta näin se tahtoo olla.
        Näin mitä näin, kävin joka päivä kun asuin lähellä.


    • Helmikuun alun terveiset korvesta. Tammikuun pakkaspäiviä olen viettänyt harrastuksieni parissa, keramiikkaa ja minimaailmaa. Ulkoilua ja kuntoliikuntaa olen toteuttanut lenkkeillen ja mökkipolkuja lumesta lapioiden.

      Kevät etenee, päivät pitenee ja mieli kevenee.

      Koska tuo kuvanvaihto-ohjelma ei pelaa päädyin käyttämään korppikotka-nimimerkkiäni. Joulutonttu alkoi jo ärsyttämään korpikirjailija-nikissäni.

      Tarinaton tammikuu takana, enkä ajatellut tekemisistäni juurikaan kertoa ne kun muuttuvat lukijain aivoissa, enkä tunnista niitä jälkikäteen omiksi tekemisikseni.

      Pistäydyin pikapikaa kahvilla kun nuita runebergin torttuja oli tarjolla.

      • Noinko olet asian tykönäsi tuumannut, korppis ? Ettei maksa vaivaa kirjoitella, kun teksti menee uusiksi lukijan aivoissa ?
        Uskon että tuo on tuttua meille kaikille. Nuorena tuollaiset asiat sivuutti herkemmin, nyt kun on aikaa - ja varaa - tutkailla asiaa tarkemmin, se pistää enemmän silmään.
        Eli toistensa väärinymmärtäminen ja väärin tulkitseminen on arkipäivää, eikä sille oikein taida voida mitään. Joku jaksaa selventää ajatuksiaan ja sanomisiaan, mutta ei siitäkään taida olla paljon apua. Ihminen yleensä pitää kiinni omasta näkemyksestään, harva menee itseensä ja tarkistaa omaa kantaansa.

        Niin, että vajavaisia ihmisiä ollaan kaikki ja näillä mennään.

        Ymmärsin, että sinua on kuitenkin kaipailtu ainakin tuolla 60 :lla. Et ole veteen kirjoittanut. Oma osallistumiseni on vähentynyt ihan arjen askareitten vuoksi, mutta aina on hyvä välillä käydä virkistäytymässä tälläkin tavoin, näilläkin reunaehdoilla. Hyvää helmikuuta sinne.


      • demeter1 kirjoitti:

        Noinko olet asian tykönäsi tuumannut, korppis ? Ettei maksa vaivaa kirjoitella, kun teksti menee uusiksi lukijan aivoissa ?
        Uskon että tuo on tuttua meille kaikille. Nuorena tuollaiset asiat sivuutti herkemmin, nyt kun on aikaa - ja varaa - tutkailla asiaa tarkemmin, se pistää enemmän silmään.
        Eli toistensa väärinymmärtäminen ja väärin tulkitseminen on arkipäivää, eikä sille oikein taida voida mitään. Joku jaksaa selventää ajatuksiaan ja sanomisiaan, mutta ei siitäkään taida olla paljon apua. Ihminen yleensä pitää kiinni omasta näkemyksestään, harva menee itseensä ja tarkistaa omaa kantaansa.

        Niin, että vajavaisia ihmisiä ollaan kaikki ja näillä mennään.

        Ymmärsin, että sinua on kuitenkin kaipailtu ainakin tuolla 60 :lla. Et ole veteen kirjoittanut. Oma osallistumiseni on vähentynyt ihan arjen askareitten vuoksi, mutta aina on hyvä välillä käydä virkistäytymässä tälläkin tavoin, näilläkin reunaehdoilla. Hyvää helmikuuta sinne.

        Moi demeter@ Opettelen kirjoittamaan yleisellä tasolla ; ). Passiivimuoto lie suositeltavin, mutta senkin käytössäkin on omat ansansa.

        Kun kuukauden seuraa palstaa ottamatta osaa keskusteluihin miettii, että mitä täällä teen. No, ehkä samaa kuin sinäkin en tosin virkistymisenä pistäytymisiäni koe vaan laiskuuden iskiessä ajan täytteenä.

        Ymmärsit oikein, huolta on kannettu poissaolostani, on veikattu yhtä sun toista.
        Kun sitten vihdoin vastasin huolet loppuivat, hyvä niin.

        Askareita riittää ja suunnitelmia muhii. Eilen oli upea ulkoilipäivä. Kevät etenee, kesä lähenee.

        Ps. Kirjautumiseni oli vanhentunut kirjoituksen aikana. Kirjautuminen kestikin pari päivää, mutta no hätä. Kopioin tekstin siirryin kirjautumaan, palasin takaisin ja liitin tekstin tähän samaan paikkaan. ; )


      • Korppikotka kirjoitti:

        Moi demeter@ Opettelen kirjoittamaan yleisellä tasolla ; ). Passiivimuoto lie suositeltavin, mutta senkin käytössäkin on omat ansansa.

        Kun kuukauden seuraa palstaa ottamatta osaa keskusteluihin miettii, että mitä täällä teen. No, ehkä samaa kuin sinäkin en tosin virkistymisenä pistäytymisiäni koe vaan laiskuuden iskiessä ajan täytteenä.

        Ymmärsit oikein, huolta on kannettu poissaolostani, on veikattu yhtä sun toista.
        Kun sitten vihdoin vastasin huolet loppuivat, hyvä niin.

        Askareita riittää ja suunnitelmia muhii. Eilen oli upea ulkoilipäivä. Kevät etenee, kesä lähenee.

        Ps. Kirjautumiseni oli vanhentunut kirjoituksen aikana. Kirjautuminen kestikin pari päivää, mutta no hätä. Kopioin tekstin siirryin kirjautumaan, palasin takaisin ja liitin tekstin tähän samaan paikkaan. ; )

        "Kun kuukauden seuraa palstaa ottamatta osaa keskusteluihin miettii, että mitä täällä teen " tuumailet korppis.
        Hyvä kysymys: mitä minä(kään) täällä, tai missään muuallakaan teen ? ..)) Karavaani kulkee ja elämä jatkuu. Ei siinä meitä tarvita. Noin isommin ajatellen.
        Kai meillä lopulta on vain se merkitys, minkä itse itsellemme annamme ja sitäkään ei kannata ääneen huudella..))
        Tuttuni kertoi hiljakkoin lapsenlapsestaan: miten kovasti hän panosti tyttöön kun tämä oli pieni ja nuori. Kun hän nyt myöhemmin yritti muistella tytön kanssa noita vaiheita, tyttö ei muistanut yhdessä koetusta juuri mitään. Niinkin voi käydä.
        Ajattelen kuitenkin, että se aika minkä on toiselle antanut hyvästä sydämestään ei voi mennä hukkaan. Jossakin se on tallella, vaikka sitä ei tunnistaisi.


      • demeter1 kirjoitti:

        "Kun kuukauden seuraa palstaa ottamatta osaa keskusteluihin miettii, että mitä täällä teen " tuumailet korppis.
        Hyvä kysymys: mitä minä(kään) täällä, tai missään muuallakaan teen ? ..)) Karavaani kulkee ja elämä jatkuu. Ei siinä meitä tarvita. Noin isommin ajatellen.
        Kai meillä lopulta on vain se merkitys, minkä itse itsellemme annamme ja sitäkään ei kannata ääneen huudella..))
        Tuttuni kertoi hiljakkoin lapsenlapsestaan: miten kovasti hän panosti tyttöön kun tämä oli pieni ja nuori. Kun hän nyt myöhemmin yritti muistella tytön kanssa noita vaiheita, tyttö ei muistanut yhdessä koetusta juuri mitään. Niinkin voi käydä.
        Ajattelen kuitenkin, että se aika minkä on toiselle antanut hyvästä sydämestään ei voi mennä hukkaan. Jossakin se on tallella, vaikka sitä ei tunnistaisi.

        Valmistin runebergin muffinssija. Kun sain ne tehtyä menin iltaköllölle ja kuinkas kävi, heräsin äskeen.

         "Hyvä kysymys: mitä minä(kään) täällä, tai missään muuallakaan teen ? ..)) " funtsit, samalla olemassaolosi merkitystä.

        Uskon elämälläni olevan suurikin merkitys lapsilleni. Lapsenlapset, no enpä tiedä, en minäkään muista Reeta-mummista juurikaan mitään. Kun pinnistän, muistan,  että hyvä ihminen Reeta oli  ja meidän lastenlasten parasta ajatteleva.

        Uskon, että olemme antaneet palstalle jotain, ainakin heille, jotka ovat näiden vuosikymmenten aikana rinnallamme kirjoittaneet. Kun tutut kirjoittajat  poistuvat keskuudestamme lopullisesti, se tuntuu haikeutena, ainakin minusta.  Late, jonka kanssa usein mielipiteitä vaihtelin, samoin kotikiusattu leikkisästi Hetan  Akseli.  No, karavaani kulkee, uusille kirjoittajille olemme menneen talven lunta,  pois kolattavaa ; ) Mikäpä hänessä jos saa kirjoitella rauhassa.


      • korppis kirjoitti:

        Valmistin runebergin muffinssija. Kun sain ne tehtyä menin iltaköllölle ja kuinkas kävi, heräsin äskeen.

         "Hyvä kysymys: mitä minä(kään) täällä, tai missään muuallakaan teen ? ..)) " funtsit, samalla olemassaolosi merkitystä.

        Uskon elämälläni olevan suurikin merkitys lapsilleni. Lapsenlapset, no enpä tiedä, en minäkään muista Reeta-mummista juurikaan mitään. Kun pinnistän, muistan,  että hyvä ihminen Reeta oli  ja meidän lastenlasten parasta ajatteleva.

        Uskon, että olemme antaneet palstalle jotain, ainakin heille, jotka ovat näiden vuosikymmenten aikana rinnallamme kirjoittaneet. Kun tutut kirjoittajat  poistuvat keskuudestamme lopullisesti, se tuntuu haikeutena, ainakin minusta.  Late, jonka kanssa usein mielipiteitä vaihtelin, samoin kotikiusattu leikkisästi Hetan  Akseli.  No, karavaani kulkee, uusille kirjoittajille olemme menneen talven lunta,  pois kolattavaa ; ) Mikäpä hänessä jos saa kirjoitella rauhassa.

        Sanos muuta korppis. Vaikka virtuaalitodellisuudessa eletään, jotkut kirjoittajat ovat yhteisen historian myötä muuttuneet eläviksi ihmisiksi, kyllä heitä kaipaa, kun he poistuvat keskuudestamme tai lakkaavat kirjoittamasta..))
        Vaikea kai sitä on arvioida, omaa merkitystä tässä palstakirjoittelussa. Toisen kohdalla se on helpompi nähdä ja tunnistaa myös se anti, minkä on itse tästä saanut.

        Juu. Tuohan oli verraton kielikuva, että meidät vanhat kirjoittajat kolataan pois..)) Sinulta noita kielikuvia on aina irronnut...
        Toistaiseksi näytämme kuitenkin olevan se harmillinen lumikasa, joka pitäisi ajaa pois omalta tontilta..))
        Tai no. Itse en voi valittaa, kyllä minua on kohdeltu täällä hyvin kuten 60 :llakin.
        Takarivin tyyne kelpaa paremmin kuin se eturivin ella..)) Näin on näreet...


      • demeter1 kirjoitti:

        Sanos muuta korppis. Vaikka virtuaalitodellisuudessa eletään, jotkut kirjoittajat ovat yhteisen historian myötä muuttuneet eläviksi ihmisiksi, kyllä heitä kaipaa, kun he poistuvat keskuudestamme tai lakkaavat kirjoittamasta..))
        Vaikea kai sitä on arvioida, omaa merkitystä tässä palstakirjoittelussa. Toisen kohdalla se on helpompi nähdä ja tunnistaa myös se anti, minkä on itse tästä saanut.

        Juu. Tuohan oli verraton kielikuva, että meidät vanhat kirjoittajat kolataan pois..)) Sinulta noita kielikuvia on aina irronnut...
        Toistaiseksi näytämme kuitenkin olevan se harmillinen lumikasa, joka pitäisi ajaa pois omalta tontilta..))
        Tai no. Itse en voi valittaa, kyllä minua on kohdeltu täällä hyvin kuten 60 :llakin.
        Takarivin tyyne kelpaa paremmin kuin se eturivin ella..)) Näin on näreet...

        Palasin juuri savenpyörityksestä. Leppuutan selkääni, sängyssä oikosenaan. Minimaailman tivolin maailmanpyörän osat sain valmiiksi nyt pitää ottaa insinöörintaidot takataskusta ja alkaa rakennushommiin.

        Takarivin Tyynet ja Eturivin Elsat, joo, pitää olla nöyrä ja köyhä, jotta saa hyväksyntää? Täällä on virtuaalisia selkään taputtajia joista ei ole käytännössä mitään hyötyä.


    • raakile.vielä

      Iltaa,
      Nyt on hyvä. PIrtti on auennut sujuvin tutuin menoin aamulla :)
      Voin allekirjoittaa myös tuon, että ei sitä apua hevin tule pyydettyä. Sähkötöissä jos täytyy sähköjohtoja liittää toisiinsa, niin siihen en ole itse ryhtynyt.
      Täytyy nostaa hattua teille, jotka olette omatoimisesti opetelleet nämä tietokoneiden salat. Itse jouduin/pääsin koulunpenkinkille työelämää varten oppia saamaan erilaisiin ohjelmiin aikoinaan. En kertakaikkiaan olisi ohjekirjasten kanssa kyennyt mihinkään. En malta ollenkaan noita ohjekirjoja vaan erehdysten kautta olen jos jonkin kodinvempaimen opetellut.

      Pisteliäitä lumikiteitä, kuin akupunktioneuloja olisi taivaalta kasvoihin tökitty, kun tein vähän pidemmän kävelylenkin tänään.

      Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

    • Huomenta, kolmetoista astetta pakkasta, pientä lumisadetta vielä, ehkä se siitä myräkäksi muuttuu, näin ainakin ennustettiin.
      Hiljainen on tienoo kuten aina näin sunnuntai aamuisin, mieltä rauhoittava se on tämä omien ajatustenkin kuuleminen;)

      Onhan se jonkunmoista taitorointia tämän älypuhelimen kanssa, hyvä kuitenkin että jotenkin selviää, ja niitä kaikkia palveluja ei tarvitsekaan.
      Laskuni ja kaikki muutkin mitä tietokoneella teen osaan myös kännykällä, no ei ne kovin paljon taitoja tarvitsekaan, nämä minun tarpeeni.

      Saunajuhlat tuli juhlittua, niin kuin ynnämuukin ja Kuopio oli paikallaan ja juhlat hyvin laitettuna, yhteistuumin oli leivottu perheen isäkin talkoisiin liittyi.
      Mukava oli kuulla lasten koulunkäynnin sujuvan hyvin, kirjoitus lomalla oli vanhin, ja kirjoitukset alkavat kahdestoista päivä ja sitten kesäkuussa on mahdolliset päästötyöt tehty., tällä kertaa ammati ja ylioppilas paperit samaan syssyyn.
      Facebook alkaa kyllästyttää, se on niin levoton kaikkine viesteineen, kun jonkun hukkaat vaikea on takaisin saada ja se" tykkääminen" kyllästyttää, eihän se pakollista olekaan.

      Mielikki.mummo olen ajatellut myös tuota hoitajien inhimillisyyttä ja sopivuutta näinkin vaikeaan hommaan, mielestäni sopivuustesti olisi hyvin tarkkaan tehtävä.
      Ehkä kaikki vanhukset eivät kaikkein herttaisempia aina ole ja se vaatii hyvää tahtoa ja kärsivällistä luonnetta hoitajilta.

      Nämä arkiset ja aina vaan toistuvat elämästämme kertovat jutut on mielestäni oikein ymmärretty, ainakin suurilta osin ja rauhassa näitä olemme saaneet rupatella.

      Se on niin valtavan laaja käsite koko tietomaailma ja en minäkään ohjekirjoista jaksa apua hakea, joskus joku jaksaa rautalangasta vääntää, saattaa jotain muistiin jäädä.
      Kävin minä kursseilla jonkun kerran silloin alussa, mutta eihän sitä ehtinyt kuin hipaista tätä tarjontaa.
      Ei mitään, joskus kyselen viisaammilta, ja vastaus on, että aika vaikea neuvoa, kun olisi istuttavaa koneen ääreen ja selattava sitä löytääkseen kohteen, joten aika monella nämä taidot on hakemisen päässä.

      Nyt sitten pyhä päivän viettoon ja se menee aika paljolti käsillä tekemisen kanssa, eilen sain langat Irlantilaisen puseron tekoon ja se houkuttaa tekemään ja kokeilemaan, tuleeko mitään.
      Oikein hyvää lumisateista päivää (ehkä) täällä ei vielä kovin kovaa myräkkää ole.

      • SkillaN otti esille tuon avun pyytämisen vaikeuden ja moni ilmoittautui "oireen kantajaksi". MInä myös. Kai sitä oppi jo aikaisin omillaan pärjäämään ja tahtoo pitää siitä mallista kiinni. Olen yrittänyt kääntää asiaa niin päin, että joku voi saada iloa siitä, että pystyy minua auttamaan, etenkin sellainen, joka itse on saanut avun minulta. Heitäkin on..))
        Ja oman toimintakyvyn heikkenemiseen nyt vain on pakko tottua. Onneksi se on toistaiseksi tullut vähän kuin hiipien, ainakin omalla kohdallani. Ja onhan tälläkin palstalla lukuisia esimerkkejä siitä, että ihminen voi säilyttää toimintakykynsä: kädentaitonsa ja hengenlahjansa "korkeaan ikään saakka"..)) Lähden nyt siitä vanhasta määrityksestä, jossa katsottiin, että 75 vuoden iässä ihminen on "vanha"....

        Tyytyväisyys, mielenrauha, kiinnostus, elämänilo. Niitä on paljon painotettu täällä ja niitä tahtoisin itsekin vaalia.
        Eli vielä kerran Eeva Kilven runo:
        "Siis kauneutta on.
        Iloa on.
        Rakkautta on.
        Kaikki elämän kurjuudesta kärsivät, puolustetaan niitä" ..))

        Hyvää talvipäivää kaikille.


    • raakile.vielä

      Huomenta,
      Täällä Etelä-Suomessa on kyllä myräkkä nyt. Pöllyää pyörteissä lumet hangilla ja puista viskoo päällimmäisiä pois.
      Minä luovuin Facebookista pari-kolme vuotta sitten. En itse sinne kuvia elämästäni liittänyt enkä liioin jaksa tykätä toisten kuvista ja elämäntilanteista, kun ei kaikki edes läheisiä olleet.
      Nyt tuo älykännykän Whatsapp ajaa sen pienen perhepiirin ja ystäväpiirin päivittäiset kuulumiset joita muiden on tarpeellista tietää.

      Minä lähden nyt puskemaan tuulta päin ja kahlaamaan kinoksiin. Menen lapsenlapsen 9 v. synttäreille ja vävyn synttärit siinä samalla. Niitä pitkävarsisukkia vien lahjaksi ja pienemmän sukkiin laitoin vähän lisiä.

      Lämpimiä oloja sinne seinien sisälle :)

    • Aika paljonhan se lunta rumautti. Ei aurauskalusto tahdo perässä pysyä.
      Eilen mainitsin kirjoituksessani, että huonot kelit sattuu pahaan paikkaan.
      Synttäreillä käyntihän se oli. Se ratkesi hyvin, tarjottiin kuljetusta mennen
      tullen ovelta ovelle. En ollut pyytänyt, mielihyvin otin tarjouksen vastaan:)

      Luin lehdestä kirja-arvostelun tai esittelyn sosiologian professori Antti
      Eskolan viimeisestä kirjasta:" Vanhakin voi ajatella. Mielikuvista ja niiden
      voimasta".Olen vuosikymmenien mukana lukenut muutaman Eskolan
      teoksen ja pitänyt niitä hyvin lukemisen arvoisena. Täytyypi pian käydä
      kirjastossa kyselemässä onko kirja lainattavissa. Jos ei ole, seuraava
      kohteeni on kirjakauppa.
      Täällä kävi mittari 1-2 c lämpimän puolella. Ikkunapelleiltä lumet romahti
      alas. Tästäpä taas arkeen... onhan siinä eläkeläiselläkin päivillä pieniä eroja.
      Hyvää jatkoa vaihteleviin keleihin!

      • Kiitos" muistutuksesta", ynnämuu. Laitanpa Eskolan hakuun. Sini-sirkkukin mainitsi tuosta kirjasta. Taitaa vain olla kysytty kirja. Minulla on kirjahyllyssä vain tuo "Yksinkertainen usko", muuta en ole häneltä lukenut.


    • Aika paljonhan se lunta rumautti. Ei aurauskalusto tahdo perässä pysyä.
      Eilen mainitsin kirjoituksessani, että huonot kelit sattuu pahaan paikkaan.
      Synttäreillä käyntihän se oli. Se ratkesi hyvin, tarjottiin kuljetusta mennen
      tullen ovelta ovelle. En ollut pyytänyt, mielihyvin otin tarjouksen vastaan:)

      Luin lehdestä kirja-arvostelun tai esittelyn sosiologian professori Antti
      Eskolan viimeisestä kirjasta:" Vanhakin voi ajatella. Mielikuvista ja niiden
      voimasta".Olen vuosikymmenien mukana lukenut muutaman Eskolan
      teoksen ja pitänyt niitä hyvin lukemisen arvoisena. Täytyypi pian käydä
      kirjastossa kyselemässä onko kirja lainattavissa. Jos ei ole, seuraava
      kohteeni on kirjakauppa.
      Täällä kävi mittari 1-2 c lämpimän puolella. Ikkunapelleiltä lumet romahti
      alas. Tästäpä taas arkeen... onhan siinä eläkeläiselläkin päivillä pieniä eroja.
      Hyvää jatkoa vaihteleviin keleihin!

    • Ilmoitti "palvelinvirheen". En ota kontolleni tuplausta!

    • hurskainen

      Iltaa Pirttiin. Kun hoknokkajakelussa keulille ehtinyt niin vuolasti maitokaakaista kiittelen. Autuas mieli siintä tulee.
      Demeter 1 kirjoittajasta mull tulee mielen vanha welho. Tietysti hän on ollut työaikananaan pomon asemassa. Ei pelkästään kansakoulusivistys kuten minullakin on.

      Siehen mailman aikaan vbanhemmat katsoivat korvessa 50 kilometriä sydänmalta metsään päin, että mieleltään ja fysiikaltaan suht terve kansalainen etsii ja löytää leipäpuunsa.
      Niin meidän pesueestamme sitten kävikin.

      Oli oikein tehdä lumityö päivällä kun vielä lumi oli kevyttä. Otin autokotteron tallista. No. älliä tuulilasi oli alijäähteisen jääriitteen peittämä.
      Tuulettimet alkoivat poistaa jäätä niin että hyvillä renkailla kaupassa, vähän kauempana pääs käymään.
      Aamuliikenteessä vaaditaan aikaa ja maltia ettei pelli rytise huolellisemman kautta. On se lähdettävä pönttöuunin pellit sulkemaan. Hyvää alkuviikkoa itse kukin sielu!

      • Ai että demeter olisi vanha Welho ?..)) Minä ajattelen hurskaisesta samoin, oivaltava ja omavoimainen kun on.
        Hurskainen ja SkillaN kirjoittavat kouluttautumisesta. Muistan erään tuttuni joskus tokaisseen: "koulut on tyhmiä varten"..)) Voihan siinä vähän perääkin olla. Toimittajatuttuni, älykäs ja sujuva ammattimies totesi, että hän kirjoittaa kun ei muuta osaa.
        Elämänhallinta ja sosiaaliset taidot voivat olla hyvinkin hukassa näiltä kouluttautuneilta. Ja ihminen voi olla lahjakas monella tavalla, luonnonlahjakkuuskin voi olla. Tuli mieleen kun katselin aamulla ohjelmaa Matti Nykäsestä.
        Erno Paasilinna sanoi myös: "Ainoa oppinut, on itse oppinut. Muut ovat opetettuja".
        Veikkaan, että meidän ikäisissä on paljonkin näitä itseoppineita, jotka ovat yleensä myös persoonallisuuksia.
        Niin, että vaikka ei nyt välttämättä olisi pärjännyt kilpakentillä tai halunnut siellä olla, voi olla itseensä ja elämäänsä tyytyväinen kuten SkillaN ja hurskainen molemmat totesivat.

        Oma työelämäni oli sirpalainen ja kyllä sieltä jokunen "johtajanpaikkakin" löytyy, kuten hurskainen epäili. Lainausmerkeissä siksi, että nämä paikat olivat tarjottuja sijaisuuksia, sattuman leikkiä. Otettiin minut, kun ei muita keksitty tai ollut tarjolla..))
        Elämänkokemusta kaikista töistä tietysti kertyi - kuten meillä kaikilla - ja koen, että se on sittenkin enemmän kuin vaikka pari loppututkintoa ja itsekylläinen, kapea elämänkatsomus. Onhan heitäkin, joilla on molemmat saavutettuina.
        MInä kai valitsin sen "elämän" - vai valitsiko elämä minut ?


    • Huomenta viikon alkuun, auramiehet tekevät hommia, onneksi lunta ei lisää tällä hetkellä tule, neljä astetta pakkasen puolella, puhdasta on näkymä ulos.
      Niin se meni sunnuntai lumen tulon kanssa, tosin ei mitään myräkkää sitten kehittynytkään, tavanomainen lumi sade.
      Hyvällä alulla on helmikuu ja sittenpä seuraava kuukausi jo kevään tuoksuja antaa, kenties hankiaisiakin.
      Jää tilanne on kehno, ei tytärkään mökilleen pääse ja kiva olisi verkot veteen saada heidänkin.

      Eipä ne koulut monellekaan elämän alkuun sattuneet ja ei sitä osattu edes odottaa, töihin vaan heti kun se pakollinen koulu tuli käytyä ja onhan tuota jotensakin selvinnyt.
      Ympärille kehittynyt ymmärtävä joukko ihmisiä, joiden kanssa kansa käyminen sujunut hyvin ja koulun käymättömyydestä ei suuria esteitä ole tullut.
      Pitää hyväksyä sekin, että kaikille se kouluviisaus tai sen hankkiminen ei ollut suotu, tavan työtäkin on joidenkin ollut tehtävä.

      Kyllä minunkin matkaaminen aina tarjolla olevaan kyydityksen sopii ja aina nöyrästi on kyytiä annettu ihan pyytämättä, vieraiden kuljetuksista jotakin korvausta olen pyrkinyt antamaan, kahvipaketti tai jotain vastaavaa.
      Tytär sanoikin, että pyytäisit kuljetusta kauppaankin, mutta olen yrittänyt tuota liikkumista sen verran pitää, että en ihan liikunta kyvyttömäksi joudu.
      Rappujen alas meno kaikkein vaikein, mutta kun ei kiirettä ole, sekin onnistuu.
      Onpa lohdullista nähdä, että ynnämuukin joutuu noiden ongelmien pariin, ei vaan aina minun soheltamista ole.

      Ihan samantapaiset aatokset minulla myös raakile.vielä tuolla Fasen puolella, se tykkääminen on todella hullu tapa, ja sitten kun pitäisi huomioida takaisin kaikki tykkäyksetkin, niin turhaa jos mikä.
      Onhan niitä yhteyden pito tapoja useitakin Skype minulla jokapäiväinen yhteyden pito tapa.

      Kai se on jo vanhuus ikä 75- vuotiaana saavutettu, mutta mitä näitä vuosia miettimään, mennään niin kuin kunto päättää ja mieli voi kunnosta huolimattakin olla hyvin nuori;)
      Kyllä sitä apua on hyvässä tarkoituksessa tarjottu minulle myös, mutta katson aina itselleni hyväksi, kun jaksan ja selviän töistäni.

      Nyt sitten puseron teon pariin, hihat jo odottavat vuoroaan, kaikkein suuritöisin on se kaikkien kappaleiden yhdistäminen kaarokkeen kera, siinä jo painoa puserossa, silmiä liki kolmesataa.
      No haastetta on ja siitä selviäminen nostattaa onnistumisen tunnetta.
      Hauskaa ja mielenkiintoista päivää kaikille.

      • Tuli mieleeni tuosta Skillanin urakasta neuloa villapaita määtätyin kuvioin, koska itse mokasin kerran, ...ties monenenkohan kerran elämässäni?

        Olin lainanut tyttäreni villaista vaatetta, koska se oli niin upea kirjonnaltaan ja minä "onneton" pistin sen pesukoneeseen, vaikkakin hienopesulla, mutta siitähän tuli "vauvan nuttu", joten siitä tuli possakka neuloa samanlainen tilalle.

        Kiitos itselleni, koska löysin myös sopivat värit ja siihen aikaan viellä jaksoin kutoa vaikka mitä.

        Asiasta viidenteen, niin kokeilkaa Alpakka villaa, jota on saatavilla täältäkin, siis Suomesta..


      • hurskainen

        Olet hiljattain SkillaN, kertomasi mukaan käynyt Savon Pariisissa, Kuopiossa. Se on suurella alueella isoin kaupunki. https://www.google.com/search?client=firefox-b&q=kuopio
        Paljon meidän Kouvolaamme isompi asukasluvultaan ja pinta-alaltaankin.

        Palvelin varusmieskauteni Pohjois-Savon Prikaatissa, kokonaan v. 1958 puolella kun minut helmikuussa palvelukseen kirjattiin.
        Toisen kerran oli kolmen kuukauden rakennusteknisellä kurssilla joskus 1960 luvun alussa. Ei siitä kurssista mitään käytännön hyötyä ollut vaan rahanmenoa ja ajan haaskausta.

        Käytiin me kerran kesälomamatkalla Kuopion kuululla kauppatorilla kahvilla ja vähän matkaeväitä lisäämässä matkalla Lappiin.

        Kuten muutkin ihmiset kuulin aamuradiosta mäkikotka Matin liidännästä atomipilvimaisemiin vain 55 vuotiaana. Kyllä se mietteliääksi pisti; miksi jo nyt.
        Coroner tutkii aikanaan, mikä oli kuolin syy.

        Kävin nuorempaa veljeäni katsomassa kylmähuoneella. Hän lähti Mattiakin nuorempana. Muistan coronerin lausunnon: Huomattava aortan repeämä. Elämä oli sekunneissa ehkä ohi.

        Hyiseksi muuttui tuulenvire illansuussa. Onneksi oli hupullinen, tuulenpitävä hupullinen talvipusero päällä. Kietaisin hupun myssyn päälle niin johan tokeni.
        Talvi pitää otteessaan vielä tiukasti.

        Toivoin että lotterikuponki antaisi mahdollisuutta unelmaani kaukolämpö liittymästä. Ei sentin hyrrää monenkympin syysteemilotterista takas. Nys saa olla pelaaminen pitkään.
        Joku kuitenkin pitää paikkas, uusi matalapainen lumisateineen on luvassa ja tulossa ainakin loppuviikoksi. Mukavaa meininkiä!


    • Lunta on täälläkin , nyt ei onneksi sada.
      Eilen läksin lisäämään linnuille siemeniä mökille, osuin juuri pahimpaan myräkkää. Piti pysähtyä monta kertaa kun auton tuulilasi jäätyi, lämpimässä lasissa lumi suli ja sitten ajoviima jäädytti.

      Ei ole mitään suunnitelmia tälle päivälle, vähän silitän pyykkiä ja imuroin.
      Olen kateellinen Skillanille kun hän pystyy kutomaan, en ole voinut kutoa sen jälkeen kun kiertäjäkalvosin repesi olkapäästä, käsi menee kramppiin hetkessä jos yritän. Ommellessakin n pidettävä taukoja, lepuutettava kättä.
      Olen ohjeiden mukaan jumpannut kättä muuten käsi ei liikkuisi juuri lainkaan. Eivät suostu leikkaamaan eläkeläisiltä, eikä leikkauksetkaan aina onnistu, tuttavallanikin repesi uudelleen leikkauksen jälkeen vielä pahemmin.
      Kutominen olisi mukavaa ajankulua, ennen tein myös villapaitoja ja sukkia ym...
      Matti Nykäsen kuolin uutisen luin äsken, oli ensimmäisenä avaamallani sivulla.
      Haikealta tuntuu, hän oli heikkouksineen koko kansan Matti.
      Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.

      • Miaelina-

        Äitini kutominen vähentyi juuri olkapää- ja hartiakipujen ja -ongelmien takia.
        Viimeinen minulle lähettämänsä lahja oli valkoinen baby-langasta kudottu pehmeä kaulahuivi, joka oli lyhyt, mutta silti hyvin käyttööni sopiva.

        Lapsille hän oli aina (silloin pieninä ) lähettänyt kuvalapasia ja sukkia.

        Oma kutomiseni vähentyi vuonna 2008, kun lumimyräkän jälkeen kauppamatkalla lensin pahasti lumen alla olevan jään liukastamana kiirehtiessäni vihreisiin valoihin, siinä kaaduin ja loukkasin olkapääni pahasti.

        Sille ei tehty mitään lääkärissä käydessäni, ja vieläkin se tuntuu voimistellessani joissakin asennoissa tosi kipeältä. Ei kuitenkaan onneksi ole särkyä.

        Terveydebhoitaja vain sanoi: "Ei ole olkapää pudonnut." Ja sitten antoi mukaani kaksi Buranaa. Läkäriin en silloin mennytkään, vaan vain t-hoitajalle.


    • Tänään oli ihan hyvä päivä tehdä ulkoliikuntaa. Ei satanut, aurinkokin
      näyttättyi markettimatkalla ja reititkin olivat kohtuullisen hyvin jalkaisin
      taapertamisen aurailtu.
      Eilen kerroin aikovani hankkia luettavaksi Antti Eskolan viimeisen kirjan,
      jäähyväiset. Hötkyilin liian aikaisin. Kirjastossa ei ollut vielä, olisin saanut
      jättää tilauksen. Enpä jättänyt. Kävin parissa kirjakaupassa, niihinkin olisi
      voinut jättää tilauksen. Viikon päästä olisi kirja tullut. Otin "aikalisän"ja
      katsastelen jonkun aikaa, kaipa se järjestyy. Tulipahan kuitenkin liikuntaa:)

      Kouluttautumisestani ja sen vähäisyydestä olen joskus täälläkin kirjoitellut.
      Nyt vain voin lyhyesti todeta, että en ole liiallisella koulutuksella pilaantunut:)
      Töissähän se aikani on huvennut - en nyt sitä kuitenkaan pahemmin valita.

      Hyvin nuo ilmat täällä vaihtelevat. Huomenna ropsuttelee lunta ja räntää.
      Näin ennustavat. Niillä mennään mitä tulee!

    • Huomenia jälleen ,uusi päivä uudet touhut, vaikka samankaltaisina kai menevät.
      Nollassa mittari, mutta vielä ei lumisade ole tullut.
      Matin liito loppui ja hän siirtyi rajan taa, kovin aikaisessa iässä, mutta kaiketi elämänsä oli sen verran rajua ja tapahtuma rikasta, että kaiken ehti, sai kiitosta ja kunniaa, ja toiseltakin laidalta kaikkea koki.
      Matti oli Matti, hyvässä ja pahassa.
      Ismo Kallio päätti myös maallisen elämänsä, vara Manu jätti taiteilunsa, kevyet mulla kummallekin.

      Noita olka/ hartia vaivoja en ole tarvinnut kokea, mistä mielikki.mummo ja Miaelina kerroitte, muutamia kaatumisia onnekkaasti olen tehnyt, mutta kaiketi pehmusteet on turvan antaneet;)

      Noita koulun käymisiä on pohdittu ja kyllä se on jäänyt ynnämuun ja hurskaisen tapaan vähäiseksi, mutta elämän koulua on pitkään opiskeltu, luokalleni en siinä koulussa koe jääneeni, kaikki on sujuvasti opittu, mikä tarpeen on ollut.
      En ole koskaan mitään suuria itsestäni luullut, en odottanut, tyytyväinen olen edelleen olotilaani.
      Olen aina vierastanut tittelin perään kulkevia ja onnekseni olen saanut tuntea sydämen sivistystä saaneita ihmisiä, heillä on ollut paljon annettavaa ja siinä sitä kasvua on tapahtunut mitä nyt sitten elelen.
      Samasta asiasta demeterkin jutusti ja kyllä olen paljolti samaa mieltä, itse opisketu on sisäistetty.

      Noin kävisi tämänkin puseron mitä nyt työstän, pikkumiehelle tulisi, jos koneeseen pistäisin, lanka on hyvin huopuvaa.
      Tässä tätä oppimista kirjoittamisen taitoihin yritän, saada siis lyhyempiä viestejä aikaan, ehkä tulos ei itseänikään tyydytä, mutta näin nyt tällä kertaa.

      Laulelemaan lähden ja sitten taas puikot kilisee, mukavaa päivää teille pirttiin kurkkaajat;)

    • Neeasa

      Huomenta täältä lumen keskeltä! Lunta on paljon ja lisää harvakseen tulee, koskahan nämä sulavat ja kuinka kovat tulvat vielä tulee!
      Matti Nykäsestä kertovan Tähdet, tähdet, ohjelman katsoimme illalla. On hän ollut kova mies, sisukas, että on noin hyväksi mäkihyppääjäksi tullut!
      Työtä se on vaatinut ja kovaa yritystä! Toi Suomelle kunniaa monissa kilpailuissa.
      Selkänsä loukkasi ja toiset vain halusi, että hän lähtee kilpailuihin, sitten kun kilpailu-ura loppui,
      hän jäi aivan yksin, ei ollut ammattia , silloin hän olisi hiihtoliitolta tarvinnut apua.
      Aika kova elämä oli, mutta elätti perheensä loppuun asti noilla lauluhommilla, jotka yövalvomisineen ovat aika stressaavia! Rauha hänen sielulleen.

      Nyt on lähdettävä ulos lumihommiin, sieltä sitä happea elimistö saa!
      Hyvää vointia kaikille!

    • Kirjoitin aamulla pikät litaniat. Kyllä säikähdin kun yhtäkkiä alkoi naisen ääni lukea kirjoittamaani vaikka en ollut sitä edes lähettänyt. Eniten ihmettelen sitä kun pystyi lukemaan vielä lähettämättömän viestin. Se saattoi olla robottikin, ääni oli tasainen eikä osannut lausua murresanoja oikein.
      Se luki myös kaikki sivut mitä suomi 24.llä on. Onko muille käynyt samoin? Kirjoittamani hävisi kun näyttö siirtyi automaattisesti sinne mistä naisen ääni luki, luetteli kaikki palvelut ym...
      Onko tämä näkövammaisille vai mitä tarkoittanee?? :D
      En viitsi enää kirjoittaa uudelleen, myöhemmin sitten.

    • Käyn lukaisemassa Pirttiin tulleet kirjoitukset. Niin...Nykäsen Matti, hänellä oli kyllä
      mahtavat urheilusuoritukset. Enempää nyt en kirjoita tästä. Olkoon minulle vaikka tämän
      kuitenkin yllättävän tapahtuman jälkeistä hiljaisuuden aikaa.
      Minulla on ollut tänään menoa ja puuhaa. Tämän jää nyt ilmoittautumiseeni. Heippa!

    • hurskainen

      Aliarvioin tämänpäiväistä lumentuloa. Sen kasaamisessa oli enemmän työtä kuin luulin. Johtuu siitä että joutuu läjittämään kauemmaksi ja korkeammalle.
      Nykyisillä, hyvin liukuvilla "lumikolilla" homma kuitenkin sujuu. Muovisia ovat ja kestäviäkin. Tulisipa taas pari välipäivää lumihommasta.

      Kyllä minulta huonot menisi pöksyyn jos tavallinen pöytäkoneeni alkaisi kesken tekstinpakertamisen aikana puhumaan, kuten Mielikki mummilla.

      Tänään erääntyy yksi lasku. Onhan tässä vielä aikaa kylliksi. Pelkästään lehtimaksuihin menee tänävuonna yli 900 €. En vaan halua lukea lehtiä näyttötaululta.
      Katsotaan säätiedotuksia mitä tulevina lähipäivinä saadaan.

    • Huomenta kuudentoista asteen pakkasesta ja lumi sateesta, kuinkas muuten;)
      Kovasti tuhoa tuo lumen tulo sähkölinjoille tuottaa ja kukas tästä maksamaan joutuu, kuluttajat tietysti, mutta eipä taida kukaan tätä lumentuloa pystyä estämään.
      Luonnonvoimat jyllää omilla taidoillaan.
      Nykäsen Matin valtion kustantamat hautajaiset nyt puheenaiheena, ja taitaaa kehittyä aika suuri eipäs, juupas keskustelu, näin uskon.
      Onhan muutamia urheilijoita aiemmin haudattu valtion kustannuksella, miksi ei siis ei Mattiakin, mutta, mutta harkintaa tarvitaan, vaikka ei voi kieltää hänen tekojaan urheilun alalla ja suomen tunnetuksi tekemisessä.
      Pelkään että tulee kova kohu asiasta ja kuitenkin on omaisten surukin otettava huomioon.

      Minulla on sellainen lukutesti koneessa, en ole käyttänyt kylläkään, lieneekö sama mistä mielikki.mummo kerrot.
      Kyllä se säikäyttää jos kone rupeaa jutustamaan.


      Neeassa kerroit tuota Matin elämän historiaa, uskon minäkin, että jotakin ikävää siihen mahtuu, joskin suurimmat harminsa itse järjesti.
      Ei varmaan aina ollut ihan helppoa kilpailu tilanteissa, odotukset kaikilla mittavat.
      Taitaa sama olla nykyisten urheilijoiden kanssa, tuloksia on saatava, tai media ryöpyttää.
      Jotenkin kaipaa sitä Hakulisen Veikon aikaa, silloin mies teki mitä pystyi, ei välineillä urheilua ollut..

      Kamala miten paljon maksat lehdistä hurskaine, ehditkö noiden lukuisten töittesi jälkeen ne lukemaankaan, rupesin oikein laskemaan omaa lehtilaskuani, kyllä se alle kolmensadan jää vuodessa.
      Paikallinen lehti ja joku aikakausilehti lisänä ja en ehdi kovin tarkkaan edes niitä lukemaan.
      Niin erilaisista asioista tämä elämä meille muodostuu ja euromme kulutamme kukin tahtomme mukaisesti.

    • Nyt sitten tapahtui kummia, viesti lähti lentoon, olisiko Matin osuutta lentelyssä.
      Voisi kuvitella että kummittelua on, kun mielikki.mummokin puhetta sai kuulla.
      No taisi asiat tulla selväksi tuossa edessä, sen verran vielä että mietiskelyllekin on aikaa annettava, joskus viisautta vaieta asioista, joilla on taipumus kinaan päättyä, näin pitäisi minun myös intoani hiljentää, ynnämuun tapaan, kiva kuitenkin on , että asioita tuo esiin oman mielipiteensä mukaisesti.

      Tänään kerhopäivä, särkypilleri on otettava, että jaksaa kävellä kerhopaikalle.
      Pitäisi olla pakkaspäivä ympäri suomen, mutta ei tuo kovin kireäksi täällä päin noussut, keskiviikko päivälle tulkoon kaikkea kivaa elämäämme.

    • raakile.vielä

      Hyvää huomenta,
      Ei taida kukaan nyt pystyä väistämään tuota lumentuloa. Pekka Pouta näyttää kuitenkin ennustavan huomiselle jo plussa-asteita, josko tuo sade vedeksi muuttuisi.

      Neeasa mainitsit, että sinullakin on matala verenpaine. Niinpä laitan tähän pari lääkäriltä saamaani ohjetta, jotka olivat minulle uusia. Elikkä suuria ruoka-annoksia tulisi välttää ja paikallaan seisomista. Niin, meneehän sitä verta mahalaukkuun ruokaa sulattamaan ja verenkierto hidastuu paikallaan ollessa. Noin minä nuo itselleni selitin. Toki ne tavalliset eli ylösnouseminen ensin istumaan ja sitten vasta seisomaan. Kuumassa tilassa ei pitäisi olla, tarkoittanee saunaa. Se on minulle raskasta, annoin oman viikottaisen saunavuoroni pois. Hyvällä mielinhän sitä kuukahtaisin jos saunaan kuukahtaisin, mutta ajattelen sitä seuraavaa saunojaa. Onhan meillä lenkkisauna kerran viikossa jos vieroitusoireet ovat kovat voin käydä lievässä lämmössä. Ai niin, vettä tulee juoda vähintään kaksi litraa vuorokaudessa. Tukisukat (tarkoitti varmaan sukkahousuja) vyötäröön saakka voisivat auttaa.

      Ajattelen vähän ristiriitaisesti noita valtiollisia hautajaisia Matti Nykäsen kohdalla. Toki arvostan hänen urheilusuorituksiaan ja olen kyynel silmässä niitä aikoinaan seurannut. Pienimuotoisesti toki valtio voisi osallistua, mutta mahtavaa spektaakkelia en soisi, kun toisaalla riidellään vanhusten huollon määrärahoista. Rumalta varmaan kuulostaa, kun sanon, että ehkäpä "Seiska-lehti" kustantaisi yksinoikeudella.

      Hurjalta kuulostaa tuo Mielikki-mummon "puhekone". Joskus on joku mainosvideo pompahtanut metelillä ruudulle ja olen kyllä säikähtänyt suunnattomasti.

      Minulla on tänään viikottainen kehonhuoltopäivä ja kauppareissupäivä. Saa nähdä onko edes osin kävelytiet aurattu. Tekee pahaa nähdä vanhempia työntämässä lastenvaunuja kinoksissa. Ajatellut, että mitenhän vanhukset joiden on pakko rollaattorin kanssa kaupassa käydä. Toivottavasti heillä on läheisiä suorittamaan noita kauppareissuja.

      Nyt olen taas ollut suunapäänä joten toivotan oikein valoisaa mieltä kaikille ja uskoa kevään tuloon.

    • Ehkä historia unohtaa Matin mokailut ja muistaa vain sen hienon urheilu-uran, jota on vaikea kenenkään ylittää.
      Matti voitti liian nuorena kaiken mahdollisen. Hän ei ollut kypsä median ylistykseen ja ryöpytykseen ja yhdessä yössä putkahtaneeseen kuuluisuuteen. Urheilujärjestöt eivät satsaa nuorten menestyjiensä selviytymiseen arkielämässä ja median pyörityksessä, vaikka se on aivan yhtä tärkeä osa kuin se voittoisa urheilusuorituskin. Vähän samoin kävi Niemisellekin, joka hänkin voitti mäkihyppyjä teini-ikäisenä. Ei aivan poskelleen pojan elämä mennyt, mutta aika paljon on ryöpytystä hänenkin niskaansa tullut.

      Ehkä liitot ovat näistä jotain oppineet, etteivät aivan jätä sankareitaan median hampaisiin ilman tukea.
      On myös aina muistettava, että huippu-urheilijalla on vain yksi tavoite , voitto seuraavissakin kisoissa. Siihen pystyy satsaamaan ja omistautumaan yöt päivät. Hän on varmasti hyvin hankala elämänkumppani, koska huipulla oleminen vaatii itsekkyyttä ja minäensin-ajattelua koko ajan. Harjoittelusta ei voi eikä pysty joustamaan. Koko elämä tähtää vain urheilusuoritukseen, ruoka, lepo, muut toimet, opiskelut, työ, ihmiset, perhe - kaikki tulee vasta toisena. - Ja sitten jää tyhjän päälle, kun saavutukset hiipuvat. Huippu-urheilijan osa ei ole kadehdittava.

      • anonyymi_S0F

        Kyllä se Matti hyötyi mediasta ja ehdoin tahdoin myi elämänsä kaikki käänteet, mokat ja toilailut, kaikki häänsä tietysti myös.Seiska lehti oli se jolle ekakasi kaikki ilmoitettiin. Kuolinuutinenkin oli jo ainakin aamuyöstä Seiskassa, itse näin nettilehdestä. Oli vankilatuomio pahoinpitelystä ja monta väkivaltaista kohtausta, vaimojaankin kohtaan. Ei sellaisen pitäisi mitenkään liittyä huippu-urheiluun. Kyllä Matille on töitä tarjottu, muitakin kuin viihdeuraa. Koulu ei maistunut ennen urheilu-uraakaan, mikähän olisi ollut tulevaisuus ilman mäkihyppyä. Miksihän se itsekkyys jatkui, vaikka urheilu-ura jäi hyvin lyhyeksi, vaikka olikin täynnä suuria voittoja. Kyllä nyt selittelijöitä riittää, etsitään syyllistä kaikista muista asioista paitsi ei siitä ihmisen itsensä luonteesta ja valinnoista.


      • Makriina@

        Ketjussa on pohdittu onko opiskelu välttämätöntä löytää paikkansa elämässä sekä sitä, että työtä tekemällä on pärjätty. On painotettu sydämen sivistystä.

        Matilla oli mahdollisuus valita työ tai opiskelu. Hän valitsi työn teon, esiintyvän taiteilijan työn.

        Kirjoitin tuonne toisaalle, että miksi Arto Paasilinnalle ei anottu valtiollisia hautajaisia.

        Paasilinna julkaisi työkseen pitkän uransa aikana kolmekymmentäviisi romaania. Hänen teoksiaan on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

        Hänkin joi itsensä hengiltä.


      • korppis kirjoitti:

        Makriina@

        Ketjussa on pohdittu onko opiskelu välttämätöntä löytää paikkansa elämässä sekä sitä, että työtä tekemällä on pärjätty. On painotettu sydämen sivistystä.

        Matilla oli mahdollisuus valita työ tai opiskelu. Hän valitsi työn teon, esiintyvän taiteilijan työn.

        Kirjoitin tuonne toisaalle, että miksi Arto Paasilinnalle ei anottu valtiollisia hautajaisia.

        Paasilinna julkaisi työkseen pitkän uransa aikana kolmekymmentäviisi romaania. Hänen teoksiaan on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

        Hänkin joi itsensä hengiltä.

        Valtiolliset hautajaiset ovat kunnianosoitus, jonka kanssa tulee olla todella tarkka. En ota kantaa Matin kohdalla, enkä kenenkään muunkaan. Wikipedian mukaan viimeinen viihdetaiteilija, joka on tämän kunnian osakseen saanut, oli Esa Pakarinen.

        Matilla oli ADHD, eikä hän ollut lukumiehiä. Useassa yhteydessä olen kuitenkin lukenut, kuinka tarkka hän oli järjestyksen pidossa. Siisti ja huolellinen. Tinkimätön harjoittelija.
        Huippu-urheilija on joka tapauksessa luonteeltaan hyvin paljon erilaisempi kuin tavallinen, tasainen ihminen. Matilla oli varsin monimutkainen luonne, minkä näkyy hänen ihmissuhteissaankin. Täysillä kaikki. Hyvä ja paha.
        Mutta hänenkin elämänsä oli laiffii, ja katkesi kovin nuorena.
        Hän on nyt lepoon päässyt, hyvää matkaa.


      • Mielestäni-
        korppis kirjoitti:

        Makriina@

        Ketjussa on pohdittu onko opiskelu välttämätöntä löytää paikkansa elämässä sekä sitä, että työtä tekemällä on pärjätty. On painotettu sydämen sivistystä.

        Matilla oli mahdollisuus valita työ tai opiskelu. Hän valitsi työn teon, esiintyvän taiteilijan työn.

        Kirjoitin tuonne toisaalle, että miksi Arto Paasilinnalle ei anottu valtiollisia hautajaisia.

        Paasilinna julkaisi työkseen pitkän uransa aikana kolmekymmentäviisi romaania. Hänen teoksiaan on käännetty yli neljällekymmenelle kielelle ja niitä on myyty maailmanlaajuisesti yli kahdeksan miljoonaa kappaletta.

        Hänkin joi itsensä hengiltä.

        Arto Paasilinna olisi ansainnut töistään valtiolliset
        ...tai no...ehkä ei nyt sentään...
        tuo kuoliaaksi juopottelu varmaan estää....
        ...mutta ehkä hautapaikan ainakin Taiteilijakukkulalla..


      • Nyt en muista, kuka sinne viimeksi haudattiin, mutta silloin kävi ilmi, että kukkula on nyt täynnä.
        Toivottavasti järjestävät toisen vastaavan paikan alueelta.
        Kesäisin hautausmaalla järjestetään opastettuja kierroksia, en vain koskaan ole osunut paikalle oikealla hetkellä! Olisi varmasti mielenkiintoinen kävelyretki. Käyvät varmasti Taiteilijakukkulallakin.


    • Matti on nyt ohittanut puheenaiheissa vanhustenhoidon ja maahanmuuton.
      Aina tulee uusi kohu ja entiset unohtuu.
      Kyllä Matti oli hyvä urheilija, ei olisi mitään sitä vastaan jos haudattaisiin valtion kustannuksella. Vikansa oli hänessä, täydellistä ihmistä ei ole.
      Kävin laittamassa auton lämpiämään, lunta oli tullut yön aikaan enemmän kuin uskoinkaan. Mietin jos pakkaisin kissan ja ruokaa autoon ja ajelisin mökille, vähän epäilyttää kun lunta on noin paljon, onhan ne lumityöt joskus kuitenkin tehtävä.
      En ole tiennytkään Skillanin mainitsemasta lukutestistä, kai olin vahingossa laittanut sen päälle. Aloin jo epäillä että minua seurataan kun lähettämätön viesti luettiin kokonaan, tuli mieleen että samoin voi lukea muiltakin sivuilta.
      Nyt näyttää aurinkokin tulevan puiden takaa näkyviin.
      Välillä olin hyvin pirteä, eilisestä asti on taas ollut väsynyt olo. Saattaisi piristää kun lähtisin mökille, lumitöissä saisi raitista ilmaa, mökissä on noin kuusi-seitsemän astetta lämmintä, äkkiä se lämpiää kun laitan lämpöpuhaltimen päälle ja tulen uuniin.
      Helmikuu on lyhyt kuukausi, Maaliskuussa alkaa jo aurinko lämmittää päivällä.
      Maaliskuu on ollut murheen kuukausi, poikamme kuoli 24pv Maaliskuuta ja Mies 23pv. Pojan kuolemasta tulee jo kahdeksan vuotta, miehen kaksi.
      Unta on tullut ainakin riittävästi, kahtena yönä peräkkäin kymmenen tuntia, voi olla että liika nukkuminenkin väsyttää.
      Minunkin pitäisi alkaa viettämään kehonhuoltopäiviä kuten "raakile.vielä".
      On patterikäyttöinen jalkaraspi, sitä käytän aika usein, nyt onkin pidettävä tarkkaa huolta jaloista kun 27pv kuitenkin menen varvasleikkaukseen. Peruin jo kerran, oli rytmihäiriöitä, sain lääkkeen ja oireet katosivat.
      Onhan se vaivalloista kun joutuu olemaan kuusi viikkoa metallipiikit varpaissa ja käyttämään Pirka-kenkää.
      Eikä leikkaus välttämättä edes onnistu, tosen jalan varpaat leikattiin kahdesti kun ensimmäisellä kerralla epäonnistui, ei vieläkään ole hyvä mutta kuitenkin parempi kuin leikkaamaton jalka.
      Päivä kerrallaan :)

    • Kirjoitin 5.2 :" Niin...Nykäsen Matti, hänellä oli kyllä mahtavat
      urheilusuoritukset. Enempää nyt en tästä kirjoita".
      Eipä minulla ole lisättävää. Myönteiset ansiot olen jo huomioinut.
      Valtiollista hautaustilaisuutta en kannata - ei sitä kyllä minulta kysytä:)

      Muistan kuinka kotipiirissäni nostin puheeksi "hautajaispeleilyn". Ikää
      minulla lie ollut 13v. Oli kyse kylän varakkaimpiin kuuluvan hautajaisista.
      Tämä isäntä oli eläissään melko toraisa, löysi valittamista, haastoi riitaa
      yhtenään naapureiden kanssa. Tapahtuipa ihan yhteenottojakin. Niistä
      paljon puhuttiin. Hautajaisissa, joihin oli kutsuttu, minäkin menin
      käymään. Pojan nallikkana kuuntelin, kuinka vainajaa kehuttiin suuresti
      surunvalittelujen yhteydessä. Eikä pienintäkään poikkipuolista tullut.

      Kun pääsimme kotio, otin räväkästi esille sen "tekopyhyyden"ja
      muistutin vanhoista. Kaksi vanhempaa sukupolvea koetti takoa
      päähäni, että hautajaisissa on eri säännöt. Ei ole muka mitenkään
      tarpeellista tuoda silloin vanhoja sotia esille, päin vastoin se olisi
      hyvin huono tapa. Eikä vainaja enää miksikään muutu, se on ohi.
      Olenhan minä sitä miettinyt, ehkä vanhemmat olivat ainakin osittain
      oikeassa. Nyt minä olen heitäkin vanhempi. Ehkä vastaavassa
      tapauksessa jättäisin menemättä koko jäähyväispitoihin.

      Tässä vaiheessa olen Nykäsen Matista kerrottavani kertonut. Ainakin
      toistaiseksi.

    • pehu

      Jos nyt jollekin urheilijalle valtiolliset hautajaiset järjestetään, niin ansioiden puolesta Matti Nykänen on ensimmäisenä!
      Hän oli voittamaton mäkikuningas, hän neljissä olympialaisissa voitti kaikki ja esm. Galgaryn olympialaisissa voitti historiallisen triplan, jolla sementoi paikan suomalaisena urheilusankarina
      voittaen normaali, että suurmäen!

      Pystyi vielä urheilu-uran loputtua kokoamaan itsensä, kun jäi aivan tyhjän päälle, luomaa tuon musiikilliset lauluhommat ja elättämään itsensä ja perheensä.


      Kultturi ja urheiluministeri Sampo Terho ensimmäisenä ehdotti , että Matti Nykäselle järjestetään valtiolliset hautajaiset.
      Toivotaan nyt, että puheesta tulee totta, Matti Nykänen sen ansaitsee!

    • hurskainen

      Tänään on saamelaisten kansallispäivä. Heillä on oma erikoinen lippukin. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=saamen lippu
      Kuulin aamulla että suomessakin puhutaan kolmea eri saamea. Inarin ja Koltta-saame tulee mieleen. Saamelaiset juhlistavat aina kansallispäiväänsä.

      Tuskailin verkkopankin ilmoittamaa maksussa olevaa laskua. Kone ilmoitti, että ilmoita pankkitunnuslistasta se merkitsevä numero. Ei se lähtenyt.
      Päivällä uudestaan asiakasneuvonnan kautta. En osannut vaikka neuvottiin. Itse valitsemani moka; olin maksanut pienen ostoksen kredit näppäimellä.
      Kutsun tutun henkilön jelppaamaan...kun se karhulasku niin ja niin kovasti kyrsii.

      Kun kello löi ulkona olleen matkaradion mukaan 18.00 pääsin vasta lumityöhön. Auran lykkäämä lumi porttikäytävän eteen on sitä painavaa pakkautunutta murulunta.
      Ei epäilyksen häivääkään; olen lirissä kun ensiimmäinen suojasää rysäyttää pihan puolelle rekkalastillisen lunta.
      Sain juuri idean. Siltä hyvin jyrkältä katolta voi jollakin kikalla jo pakkaskauden aikana pudottaa lunta. Se olisi kevempää ja saisi vähän päivässä sitä siirtää tontille läjityspaikkaan. Katolta itsekseen putoava paksu lumimassa tukkisi sisäänkäynnin neljään talousrakennustilaan.

      Siinä päiväunilta herätessä häikäisi silmiä mielestäni talven ensimmäinen kevättalvinen aurinkoinen sää. Jonniinmoista haitariliikettä sää pitelee. Kauan ei mene seuraavaan pienempään lumisateeseen. Mut näillä sitä mennään.Pääasia että säitä riittää. Sano.
      Omissa kuvioissaan, tiukan töksähtävästi hurskainen.

    • Neeasa

      Iltalenkiltä palatessani huomasin Pirtin oven olevan raollaan ja ajattelin iltakaakaot tulla nauttimaan
      kiireisen päivän päätteeksi.
      Oli siivouspäivä ja lopuksi lähdin umahallille uimaan ja saunaan. Uinti on mitä ihaninta liikuntaa, siinä ei paino ole jalkojen päällä, huonotkin nivelet tykkää!
      Oikein kuumissa löylyissä en ollut, mutta jos joku haluaa lisää, saa laittaa, on se kumminkin mukavaa!
      Oikeassa olet, raakile.vielä, että kun syö pieniä annoksia, on se terveellisempää, kuin ahtaa masu ihan täyteen.
      Yläpaine on normaali, mutta alapaine laskee joskus aika alas, samoin sydän lyö samoilla systeemeillä!
      Noustaan huomenna taas kolaamaan lunta, säätiedotteessa sanottiin, että tulee runsaasti!
      Hyvää yötä!

    • Huomenta nolla keliin ja lunta sitä tiedossa, jäällä on sellainen keli, että jalkamiehenkin on varottava, talvetkaan ei ole veljeksiä.
      Nykäsestä on puhetta liian kanssa, minä toivoisin, että nyt jo hellitettäisiin ja annettaisiin omaisille rauha hoitaa hautajaiset tahtomallaan tavalla, ja samaa mieltä ynnämuun kanssa, ei sitä palstalta kysellä.
      Noita sankareita löytyy ja jos kaikki taiteen tekijät valtionkustannuksella haudattaisiin, voisi tulla iso lasku, sillä aika moni sen olisi ansainnut.

      Neeassa mainitsit uinnin hyväksi ja varmaan onkin, minä vaan en sitä uimahalli vettä kestä, siis ihoni.'
      Kipakat löylyt tahtoisin ottaa, mutta nämä kellari saunat on siihen 80 asteeseen merkattu ja tahtoo seinät sen kuumuuden kerätä, mutta hyvä kyllä näinkin.

      Mielikki.mummolla vielä melko lyhyt aika miehen kuolemasta, minulla vasta kahden vuoden jälkeen alkoi elämä sujumaan, ei toki mikään aika surua pois vie.

      Tuon kuvan Matista olen minä myös saanut, kuin Makriina, huolellinen askareissaan ja tarmokas harjoittelija.
      Luin juuri lehdestä Marja-Liisa Kirvesniemen jutun, missä hän muisteli Mattia hyvänä ystävänä.

      Noita vaikeuksia liikkumisen kanssa tämä lumen tulo monellakin tapaa huonontaa, mutta täällä päin ei onneksi kovin liukasta ole ollut, raskasta on pyörien kanssa kulkea, olipa pyörät minkä laitteen alla tahansa, ehkä autolla ajaminen ei niin raskaaksi käy, onhan siinä ne tehot käytössä.

      Hurskaisella huolia riittää, no on niitä muillakin, eilinen päivä olikin melkoisen sekava minullakin, jotenkin osasin sohlata kaikkien asioiden kohdalla.
      Etsin jokaista asiaa mitä nyt yleensä tarvitsen, rahapussinikin unohdin Rautakirjan hyllyyn, no onneksi muistin oikeasta paikasta etsiä.
      Vähän kauhistuttaa nämä sekoilut joko se alkaa mennä tämä huonous tuonne muistin pahenemiseen?

      Tätäpä nyt tarkkailen ja lopettelen sen puseron, saa nähdä onnistuiko, työtä tehdessä ei kokonaisuutta oikein näe, kun on niin iso käsitellä.
      Koetetaan nyt vaan hyvällä mielin tulevat lumet vastaan ottaa, muutama kuukausi ja sitten helpottaa, heippa!

      • hurskainen

        Saattaa hyvinkin olla että olen menettänyt elämän otteeni jo 8 vuotta sitten. Josko sen takia että lopetin saunassa käynnin. En nauti kuumassa tai kosteassa löylyssä istumisesta ollenkaan.
        Lämmin suihku hyvän saippuoinnin jälkeen sen sijaan puhdistaa ja piristää.

        Kahvin juonninkin lopetin lähes kokonaan. Tämäkään ei ole minun juttuni, niin tunnen. Ostin Hong Kong liikkeestä hyvien leveät metsäsukset. Nyt olisi lumen puolesta hyvä kokeilla jaksaako siellä umpihangessa pohrata.

        Ompeluhommiin joskus vaan ajautuu. Revenneen työhousun repeämä on parempi harsia kokoon ennen kuin se väki-isoksi repeää. Napin liian suurta läpeä on pienennettävä tai nappi ommeltava.
        Puseron tai maiharin vetoketjun koneella ompelemiseen ei enää päreet tai aika riitä. Ammatikseen käsityötä tekevälle ompelijalle tuonkin puuhan olen ulkoistanut. Vielä 20 vuotta sitten ompelin jopa tyynyliinoja vanhahkolla Singer koneellani.

        Nainen kertoi että tämänhetkinen runsas lumisuus imee äänet olemattomiin. Pitelee oikein wanhan ajan keskitalvea par'aikaa. Katselen sitä ikkunasta viiruisin silmin; kuukauden päästä talvi alkaa menettää otettaan viimeisen päälle. Mukavata, tulevata viikonvaihdetta kaikille!


      • Kaveri yritti vaihdattaa vetoketjua talvitakkiinsa. Se olisi maksnut 30 euroa. Ei tullut kauppaa. Osti uuden takin viidelläkympillä.
        Kärsivällisyys ei riitä minullakaan tuollaisiin askareihin. Kun ei näe laittaa lankaa neulansilmään se tyssää jo siihen. En ole vielä saanut sitä langanpujotinsa hankituksi, mitä täällä suositeltiin....


    • raakile.vielä

      Huomenta,
      Kateudesta vihreänä luin noista löylyistä. Ei auta, sitä pitää nyt vain keksiä joku muu kohokohta viikko-ohjelmaan ja uskoa lääkäriä. Siinä onkin keksimistä intohimoiselle saunojalle.

      Kävelin eilen kauppareissulla katsomassa, että lumet olivat aurattu läheiseltä kääntöpaikalta. Siinä käy minibussi noukkimassa meitä vanhempia ihmisiä sairaalakäynneille ja kauppareissuille harvakseltaan. Oli siellä aura-auto käynyt.

      Tänään on siivouspäiväni, jonkinlaista rutiinia sekin viikkooni.

      Hyviä vointeja!

    • Tervehdys Kahvipirttiin!
      Jo alkoi kahvihammasta kolottamaan päivän touhujen jälkeen. Päivä on kulunut huonekasvien suihkuttelussa ja mullanlisäyksellä. Innostuin mehikasveistakin ikkunalaudalle, pitää vielä hankkia yhtenäiset miniruukut niille.

      Alkuviikosta jo vaatehuolto puserorintamalla sai kevätunteet nousemaan, on se niin hauskaa kun pärjää sitten vähemmillä vaatteilla taas!

      Ostin mielestäni ihanan 3/4 osa tekoturkiksen aikaisemmin, olen niin ihastunut sen vaaleaan pehmeyteen, kevytkin se on ja pukeva. Pehmeän permiksen otin viime viikolla, sekin onnistui hyvin, sopiva kiharapilvi kehystää nyt tätä mummelia 😊 ))

      Kylläpä kahvi maistui seurassanne, kiitos ja hyvää vointia kaikille. 🌷

    • Tuiskutteli lunta kun aamupäivällä kävelin kalassa. Löytyihän sitä, 2,5 kg jötikkä
      mainossentin alle 7 € kilolta. Ruotosoppa on jo syöty. Hyvää oli, laaturuokaa.
      Ei ollut ehditty aurailla jalkakäytäviä, nuhruisella alustalla askeltaminen on nujaamista.
      Kyllä se parin kilomerin rivakka askelluksen yrittäminen kintuissani tuntui. Huono
      kuntohan sen tekee. Ei se ennen:))
      Tulee noita sekoiluja, unohduksia minullekin melkeinpä yhtenään. Minusta se ei
      ole aivan huono tilanne, kun "sekoilunsa ja töppäilynsä" vielä itse huomaa. Sitten
      jos ja kun tulee tilanne, että itse ei ole mihinkään syypää, alkaa olla asiat huonosti.
      Tai miten sen ottaa:))
      Tämä päiväni meni turhankin leppoisasti ihan hujahtamalla! Hei vaan!

    • Huomenta viikonlopun odotukseen, onhan " taas" perjantai, aina on samat edessä ja nopsaan vaihtuvat, maanantai heti kohta;)
      Miinusta mittarissa yksi aste ja sataa, taitaa olla hyvin kosteaa tuo nyt satava sade.
      Minusta kuulosti siltä, että aurat jyräsivät koko yön, kai unet aura auton kuljettajiltakin unohtuu, kun tuota lunta vaan tulee ja tulee.
      Omaiset päättivät Matin kohdalta hautajaisten pidon ja paikan, sitä kunnioitan.

      Kyllä se matkan teko minulla melkoisen hidasta on myös, en varmaan voi puhua edes samasta kunnosta mikä ynnämuulla on, mutta ei suju kulkeminen kuten joskus aiemmin, välillä on henkeä vedettävä.
      Kaupalle on mentävä, mitä sieltä mukaan lähtee on tietymätön, no tarjous kahvit kuitenkin.

      Sini-sirkku jo kukkasten parissa touhuaa, minulla on niin huonot kukat, että ei ne hoitoa kaipaa, tunkiolle joutavat, uusia oksia tai kaupan kukka tarjouksia on hankittava.
      Miten voikaan tuokin taito kadota, en osaa enää edes kukkia hoitaa, voi minua.

      Meillä kulkee Pali niminen pikku bussi, jota voi tilata, hakee rapun edestä, minulla ei sen aika tauluja edes ole, en ole kertaakaan käyttänyt, aina olen kyydin tarvittaissa saanut vävyltäni.
      Eihän se kaikille ole mahdollista löylyssä olla, esteitä aina vaan lisää tulee, tiedä sitten onko se niin terveellistäkään, mutta kun on siihen tottunut, niin kova löyly pitäisi saada;)

      Oletkos koskaan kokeillutkaan saunassa käyntiä hurskainen, kyllä se lämmin niin ihanasti rentouttaa päivän uurrastuksen jälkeen.
      No jokainen omat ihanuutensa tuntee ja valitsee, minä olen kahvin juontia vähentänyt, mutta päivä ei ala, jos ei paria mukillista kahvia saa;)
      Vetoketjun ompelu onkin niitä vaikeita ompelun lajeja, nostan olematonta hattua ompelu taidoistasi, hyvä olla omavarainen, kallista on ulkopuolisen apu.

      Pusero on valmis ja uusia lankoja pitkiä sukkia varten menen ostamaan, kahdet kirjosukat tilauksessa.
      Lupaan aina yrittää, lopputulos ei aina tyydytä, mutta kelvanneet on pyytäjille.
      Olenkohan liian vaativainen itselleni, no eikös se niin ole, että aina on parantamisen varaa.


      Nyt tuonne ulos menoa suunnittelemaan ja ostoskärriä esiin ottamaan, oiva kapistus mukaan kauppaan, koetetaan kahlata itsekukin vaikka ei niin hyvin aina sujuisikaan.

    • Päivää pirttiin. Pakko päästä vähän vapaalle, on ollut niin paljon tapahtumista - siis minun luonnollani varustetulle, jolle liikkeelle lähtö tarkoittaa valmentautumista ja kotiin paluu kelaamista, miten meni matkassa, mitä jäi käteen ?
      Alkuviikosta olin nuoren perheen luona. Lykin pikkutyttöä nukahtamisaikaan ulkona ja kun jalankulkutiet olivat yhtä mökellystä ja puuskainen kylmä tuuli iski päin naamaa niin taisin vähän vilustua. Seuraava päivä oli nuhainen ja särkyinen. Keskiviikoksi olin kuitenkin sopinut kaupunkireissun museoon, "Suruton kaupunki" näyttelyyn. Siellä olisi hyvinkin kulunut päivä, opastus kesti vain tunnin. Kyllä meillä osataan. 1920-luku avautui oivallisesti näyttelyn kautta: kansalaissodan jännitteitä oli vielä ilmassa, kieltolaki päällä, naisliike oli oraalla ja Suomi avasi ikkunoita Eurooppaan ja muuhun maailmaan.
      Viime vuoden lopulla uutisoitiin, että museokäynnit olivat kasvaneet merkittävästi vuoden aikana. Hyvä uutinen minusta. Voisikohan siitä päätellä, että tämä aika tarvitsee ja kaipaa sittenkin perspektiiviä, taakse katsomista kaiken hektisyyden ja tulevaisuuspainotteisuuden vastapainoksi ?

      Lumentulo alkaa kyllä vähitellen tympiä. Yritän selvitä siitä itse, vaikka poikani tulevat tarvittaessa avuksi. Selkä ei ole tullut lumitöistä huonommaksi eikä paremmaksi. Olen kyllä nuhdellut itseäni siitä, etten tee sen hyväksi enempää. Oppaita ja opastajia kyllä riittäisi. Ja olenhan itsekin ollut "opas", jooganohjaaja. Olisi kannattanut jatkaa sitä, mutta kun on levoton ja uuden perään, tuli Pilates ja Bailatino- lattaritanssit. Enää ei ole niitäkään.

      Vanhustenhoito ja Matti Nykänen taitavat olla viikon pääaiheita. Meillä on Attendon hoivayritys tuossa vähän matkan päässä. Käväisin siellä Avoimet-ovet-tapahtumassa. Taisin kirjoittaakin siitä "virkistystuokiosta", mitä siellä seurasin. Vanhukset istuivat siellä ringissä vaiteliaina, enemmän tai vähemmän nukuksissa. Ohjaaja oli, mutta hän ei puhunut eikä pukahtanut, ilmeisesti vain piti silmällä, ettei kukaan pudonnut tuolista. Ohjelma, muistelua, tuli kasetilta, ihan hyvä varmasti, mutta kai sen olisi yhtä hyvin voinut kuunnella huoneessa, kun ei enempää ihmiskosketusta ollut piirissäkään. Kun vertailin tuota käyntiä vaikka niihin käynteihin, mitä tein siihen vanhainkotiin, missä omat vanhempani olivat lyhyen aikaa, tämä tuntui siltä kuin se olisi riisuttu kaikesta inhimillisestä kohtaamisesta ja lämmöstä. Tätäkö meille on tarjolla tulevaisuudessa ?
      Mekaanista hoivaa näyttävissä puitteissa, vailla ihmiskosketusta ?

      No. Kissa on taas kerran nostettu pöydälle. Tuskin siitä suuria seuraa, mutta toivoa voi aina pitää yllä.
      Matti Nykäselle tulee varmasti patsas Jyväskylään, valtiolliset hautajaiset ? Ei kai nyt sentään...

      • Ai niin. Tärkein unohtui. Oikein hyvää viikonloppua kaikille. Helmikuu on tosiaan kohta puolessa ja vastahan se alkoi...


    • e.lä.mä

      Kamalia kukka, näkyy kun Google-Kamelia heti esillä. Kun ruusu ja säilyy vesilasissa pari viikkoa.

      Se siitä.

    • Neeasa

      Kyllä SkillaN on aikaansaapa ja ahkera, kun nyt jo suuren puseron kutoi ja jo uusiakin kutimia suunnitteli!
      Minulla on myös aina kudin vireessä, mutta teen vain vähän päivässä ja paljon viikossa!
      Kyllä niitä sitten talven mittaan kuitenkin kerääntyy.

      Lauhaa säätä on ja harmaata, onneksi valkoinen lumi vähän valaisee tienoota.
      Tiet ovat hyvin pöperöisiä, ei ole paras mahdollinen lenkin tekemiseen, käännyin aika pian pois,
      koetetaan huomenissa, jos olisi aurattu vähän paremmin!

      Kiitos kaakaosta !

    • Täällä on sataa tihkuttanut vettä. Ehkäpä vanhustenhoidossa tartutaan hanakammin epäkohtiin nyt, kun asia on tullult kunnolla esille.
      . Vaikka hallitus säilytti paikkansa välikysymysäänestyksessä,
      toihan se kuitenkin asiaa esille.
      En tunne kovin hyvin konkrettisesti näitä hoitokäytäntöjä. Muutaman kerran olen
      vieraillut Pohjois-Karjalassa sukulaisten hoitopaikoissa ja täällä paria vanhaa
      työkaveria jonkun kerran käynyt jututtamassa. Ne ovat olleet kunnallisia paikkoja.
      Ei niissä kuulunut suurempia valituksia. Vähäisiähän ne kokemukseni ovat.

      Vetisiä olivat jalkakäytävät ja kadut jo aamulla.
      Ei kuitenkaan kovin huono keli käydä ruokavarastoa täydentämässä. Ennusteet
      olettavat monta sateista päivää peräkkäin. Normaaliahan sekin.
      Mistähän hurskainen on nihkaantunut saunaan? Onko se sitä, että ei yhden takia?
      Meillä oli vanhalla kotipaikallani oikea sisäänlämpiävä savusauna. Pukuhuoneessa
      oli yksinkertainen lautaseinä. Kyllähän se tuulelta vähän suojasi, mutta muuten
      sama lämpötila kuin ulkona. Vähän umpihangessakin sinne lähes 100 m talsittiin.
      Hyvät olivat löylyt - muistikuvani mukaan. Sauna, terva ja pihka, siinä" vanhat
      lääkkeet". Huomennahan se saunapäiväni. Hyvää jatkoa teille!

    • Huomenta lauantai aamuun ja kohta valkenevaan päivään, mittari nollassa ja vettä kaiketi on jos jotain sataa, ei saa selvää näin ikkunasta katsoen.
      Olipa melkoisen raskas eilen kärri vetää, kun uutta lunta kadulla aurauksen jäljiltä ja se sohjoutui.
      Kotiin selvisin ja lankojakin ostin ison määrän, kyllä ne on hinnakkaita, mikäpä nyt halpaa olisikaan.
      Olen tarkkaillut noiden hintojen nousua, ihan omaksi pitänee sanoa surukseni, sillä nousu ei ole ollenkaan pientä.
      Piilo nousua, ehkä sellaiset vähemmän ostetut huimempia nousuja kokevat.

      Välikysymys ei mennyt läpi, ihmettelen kovasti kun kuitenkin niin moni tämän asian epäkohdaksi tunnisti, no joka tapauksessa asia sai julkisuutta ja nyt tarkemmalla silmällä tarkastellaan ja ehkä nämä kyseisten laitosten omistajatkin pienen varoituksen sai, vähän aikaa voi paremmin hoitua.
      Saunamatkat oli ennen pitkiäkin, minulla muistikuva siitä, kun talvella äiti potkurilla minua saunaan työnsi, oli ehkä noin kilometri matkaa yleiseen saunaan.
      Siellä olikin monen sortin kylpijää ja korvat hörössä sitä puheen sorinaa kuuntelin.

      Olen vähän harmistunut itseeni kun tuo neulominen on vienyt niin tarkkaan mielenkiintoni, että lukeminen loppui kokonaan.
      Olen nyt aikakausi lehtien avulla lukuharrastustani yrittänyt nostaa, toivottavasti pääsen lähes entiseen tapaani, että kirjoja luin ja paljonkin.
      Telkkaria katson paljon siinä samalla sujuu neulominenkin, onhan se joskus portti maailmaan sekin.
      Kamalan huonoa lankaa oli pusero langat, siis epätasaista, väliin oheni ja taas paksuni, tasaista en saanut.
      Puseron kasteltuani, oli se niin raskas, että en meinannut saada kuivumaan laitettua, lattialla se piti kuivata.

      Pitää häveten kertoa, että museot on jäänyt, kuten moni muukin sivistävä ja tietoa antava juttu, nykyään vaan vähenemissä määrin.
      Olen tällä hetkellä niin valtavan tyytyväinen kodissa olemiseen, en edes vieraita kaipaa, ehkä ei hyvä asia olekaan.
      Menneet elämäni vaiheet on ollut yhtä menemistä, joka kissan ristiäiset kävin, ehkä nyt on tämä itselle omistettu laiska elämä vuorossa.
      Niin sitä sanotaan, että vierivät kivet ei sammaloidu, kai minä nyt sitten todistan pienen ajan perästä, sammaloitumalla;)
      Voi se tulla aika teille nuoremmillekin, että veto loppuu pikku hiljaa kaikkeen.
      Olen onnellinen kuitenkin, että pystyn näitä omia mitättömän tuntuisia tekojani tekemään ja aika kuluu, ei meinaa perässä ehtiä, loppukirikö lienee;)

      Pientä siistimistä kaipaa kotini ja sitten taas telkkarin ääreen ammentamaan sen tarjoamaa antia, hypin kanavalta toiselle, että löydän jotakin minun mieltäni kiehtovaa, joskus onnistunkin.
      On vähän samaa kuin äänikirjoja lukisi, se homma on kokeilun suunnitelmissa.
      Jospa tässä taas tuli jotakin jutustelua johon voisitte kantaa ottaa, kivaa päivää teille jokaiselle.

      • Kyllä minäkin vierastan sitä, että vanhojen ihmisten elämää tahdotaan mallintaa, tarjota niitä "hyvän vanhuuden" sisältöjä, joihin meidän kaikkien pitäisi osallistua ja joita pitäisi noudattaa.
        Liikunta, hyvä ravinto, riittävä uni, aktiivisuus (ulospäin)... Ikäänkuin tyytyväisyys irtoaisi kaikille samoista asioista.
        Itselläni on ollut paljon aikoja jolloin en välitä lähteä kotoa minnekään, enkä tavata ketään, olla vain. Ihan kuin SkillaN tuossa edellä kuvasi. Ja eikö ole hyvä, että ihminen viihtyy omassa seurassaan, ei kaipaa mitään eikä ketään, ainakaan niin paljon, että se häiritsisi omaa mielenrauhaa ?

        Muistan kun äitini oli meillä viimeisiä vuosiaan ja minusta hänen elämänsä vaikutti virikkeettömältä ja tylsältä. Yritin tyrkyttää hänelle monenlaista mielen virkistystä kunnes äiti totesi: "Vanha ihminen ei tarvitse muuta kuin rauhaa"... Olen muistellut tuota jälkeenpäin ja
        hävennyt..)) Nuorena ihminen "tietää" miten vanhankin pitäisi elää...

        Tänään on sitten edessä kauppareissu. Isommat ostokset pyrin tekemään kerran viikossa, kuten moni muukin tuntuu tekevän. Minulla on lähikauppaan matkaa 750 metriä, vähän pitemmälle 2 kilometriä. Isoon markettiin on 8 kilometriä ja sinne täytyy sitten pummia autokyyti.

        Odottelen myös milloin lumet putoavat katolta. Varoittelevat katolle menosta ja vakuuttavat kattojen kestävän isonkin lumikuorman. Luotan siihen.

        Mukavaa päivää kaikille.


      • Kirjoitit.
        "Olen onnellinen kuitenkin, että pystyn näitä omia mitättömän tuntuisia tekojani tekemään ja aika kuluu, ei meinaa perässä ehtiä, loppukirikö lienee;)"

        Miksi mitätöit tekemisiäsi?

        Kun keramiikkan työstössä toka polton jälkeen pidin puolimetrisen maailmanpyörän osia kädessäni, tuumasin, hyvä tästä tulee. Nyt kun se seisoo valmiina tuossa minimaailmani lasivitriinien päällä, ihailen sitä ja myhäilen onnellisena upea siitä tuli.


    • Miaelina-

      Saunamatkoista Skillan muistan ihanimpana sen kotiinkantamisen ison pyyhkeen ja viltin sisällä, pakkaset olivat kovia talvella, joten siinä syy vilttiin. Äidin askelten rytmi minussakin tuntui, melkein hänen sydämensäkin lyönnit.
      Isäkin joskus kantoi sisään.
      Isommaksi, melkein kouluikäiseksi päästyäni lumessa kiereskely äkkiä välissä kotin päin juostessamme, sitten vasta pyyhe ympärille.

      Äidilläni oli vanhana monia hauskoja mietelauseita, joita hän viljeli, esim.: Ei vanhana kaikkea tarvitsekaan kuulla, - parempikin vain, ettei ihan kaikkea kuulekaan! Hänellä mielestäni keskittymiskyky vanhana heikkeni, mutta silti
      huumori oli aina yli 9-kymppiseksi asti mukana.
      Kyllä huumori oli meillä aina ollut suuressa osassa juttelussa.

      Tänään minun piti lähteä kaukaiseen sairaalaan, sillä näitä tekoniveliä, joka minulle laitettiin Ortonissa v. 2008, seurataan siellä, erkoisesti sitä, liukeeko niistä raskasmetalleja verenkiertoon. Aika kuvaukseen oli klo 9, joten metron ja bussien välityksellä vaikea niin varhain oli sinne mennä. Siksi poikani tuli ja haki minut,
      hän kyllä tarjosi taas parasta mahdollista jutteluseuraa ja kyyliä, olen tosi kiitollinen.

      Olen muuten melko varma siitä, että se minun paikoilleni jähmettyminen mieheni kuoleman jälkeen oli suurin syy särkyyn, joka lonkkanivelessä alkoi silloin olla.
      jos olisi ulkoillut ja voimistellut kuten ennenkin, niin varmasti sitä ei olisi alkanut tulla! - Mutta tekonivel on kyllä toiminut aina hyvin.

      Nyt sitten ei muuta kuin lauantai-illan rauhaa ja lepoa meille kaikille pirttiläisille!

      • Korjaus-edelliseen

        tarjosi taas parasta mahdollista jutteluseuraa ja kyytiä, olen tosi kiitollinen.


      • t-kirjaimen

        viiva jäi minultakin
        kirjoituksessa aina joskus laittamatta.


    • Ramoona_

      Täällä sataa vettä, rännit lirisevät ja kattojen lumikuorma hupenee silmissä , moni huokaa helpotuksesta. Aurat putsaavat loskaa, toivottavasti se ei jämähdä taas jäähän. Sadevaatteissa oltiin kävelyllä, onneksi oli jalkakäytävät kunnolla hiekotettu. Sain valmiiksi pullopuutarhani, saa nähdä, miten tuo ekosysteemi tulee toimimaan, hoitaako se itse itsensä kuten lupaillaan. Laitan linkin, jos kiinnostaa muitakin, tuonne toiseen ketjuunkin jo innoissani tästä kerroin.

      https://www.supermessut.fi/fi/uutinen/pullopuutarha/

      Pääkaupunkiseudulla museoita riittää, mielenkiintoisiakin . Suosittu lahjanakin on 69 euroa maksava museokortti, jolla pääsee rajoituksetta kaikkiin Suomen museoihin vuoden aikana. Itse ihastuin viime kesänä uusittuun Mäntän Serlachius-veljesten museokokonaisuuteen, Gustaviin ja Göstaan. Pitihän minun käydä myös uuden Bio Rexin toisessa näyttelyssä, kun en ensimmäiseen jaksanut jonottaa - modernia eikä minun silmääni viehättävää . Ei kaikkien tarvitse kaikesta olla kiinnostunut eikä joka paikkaan ehtiä. Uiminen on minun juttuni, on mahdollisuus käydä kylpylän tiloissa tavallista lämpimämmässä altaassa. Ilmeiseti klooria vielä käytetään, mutta myös muuten puhdistetaan, on ihoystävällisempää kuin ennen. Myös jotain ohjattua tanssiliikuntaa olen melkein aina harrastanut. Vaihdoin zumban lavikseen, musiikki inspiroi eikä meidän ryhmässä ole suorituspaineita, vain iloista meininkiä, on minua nuorempia ja vanhempiakin mukana. Järjestöihin en ole sitoutunut, arvostan kyllä teitä aktiiveja, jotka annatte panoksellanne apua, sisältöä ja milekästä tekemistä niin monien elämään . On myös mukavaa lukea teistä kädentaitajista ja jopa taiteilijoista.

      Kiitos päiväkahvista ja seurasta !

    • hurskainen

      Eilisiltainen viestini ei lähtenyt. Hyrrä jäi pyörimään. Oli mentävä kotitreeniin. Aamulla näin kauhukseni että se rekkakuormallinen kattolunta talousrakennuksen oli romahtanut alas.
      Risa lannerankani ei tykkää näistä toistuvista lumitöistä. Kun vara-lumijetin töihin soittaminen maksaa niin päätin sitten itse iltapäivällä lapioida mäkeen.

      Raskas suojalumi oli sujahtanut maahan ja iskeytynyt kuin valkea kitti putoamispaikkaan. Pitkä räystäs ohjasi lumen kauemmas, jättäen ovien aukaisutilat melko ennalleen. Saunan ja aitan välissä kulkevan polun se täytti kokonaan. Jätin monen tonnin lumimassan kevään sulattamaksi.
      Silti takki tyhjeni monien lumikuutioiden siirtämisessä, että kulkutiet ovat edes osittain auki.

      Kiitos avaruudelle että lumi tulee vielä lähipäivinäkin ehkä vetenä. Näin ennätys lumen syvyydessä ehkä tienoillamme vielä jää toistaiseksi rikkomatta. Ehkä sitä 60 senttiä on.
      Ilokseni huomasin Forecan sivulta että alkuviikosta sää selkiytyy ja pakastuu. Nyt siellä on aivan mahdoton loskamassa ajoväylillä. Oli pakko pohrata kauppareissu kun safkatarvikkeet olivat finis. Katson lähteekö viesti tänään. Viikonloppuheipat kaikille!

    • Huomenta tähän sunnuntai aamun hiljaisuuteen, mistä tykkään ja aina kerronkin;)
      Omat korvat sirisee ja kaikki muu aivan hiljaista, en radiotakaan aukaise.
      Räntää sataa, mutta eipä väliä, eikös sekin ole sitä lumen surmaa.

      Hyvää tarkoittavia ne neuvot ja ohjeet kunnon yllä pitämisestä on meille vanhoillekin, mutta kuitenkin mielestäni elämää on jo niin kauan nähty, että lepoa jo kaipaa.
      Jos siltä tuntuu, että pitäisi pakon omaisesti tehdä kaikkea sitä mitä tarjolla on, alkaisi se ahdistaa, nyt elän(elämme) sitä aikaa jolloin on vapaus valita mikä hyvältä tuntuu, useammalla maailman anti on todettu siksi miksi kukin sen kokee.
      Toki on sekin aivan hienoa, jos halua on moneen asiaan ja kiinnostus riittää, ehkä minä niin vähään olen tyytynyt aina, että tällä hetkellä näin on hyvä, tulevaisuutta ei voi tietää.

      Minulle on aina ollut hyvin vastenmielistä nostaa tekemisiäni esille, olen saanut monen taitajia elämääni ja vertaillessa heidän tekemisiään, on ihan rehellistä sanoa että "vaatimattomia" on työni.
      Myös olen saanut kasvatusta siihenkin, että oma kehu ei ole tarpeellista, jos joku tykkää, niin hän tykkää, itselläni on kritiikkiä omien tekeleiden kohdalle.
      Pyrin olemaan rehellinen myös itseni osalta ja jos en tyydytä omaa itseäni, miten se voisikaan muita tyydyttää, silti yrittämistä parempaan tekemiseen riittää ja hatun nosto teille kaikille jos tyydytystä omaan tekemiseen syntyy.


      Muutamia muistikuvia lapsuudestani silloin tällöin mieleen tulee, mutta harmittavan vähän, ne asiat mitä muistan on pääasiassa hyvää mieltä tuovia, lapsuuteni ei ollut yltäkylläinen, mutta koin olevani tärkeä ihminen.
      Noita vanhoja sanontoja joitakin muistan ja harmitellut olen, että en niitä ylös kirjannut, äidilläni oli melkein joka asiaan joku tokaisi, mikä asian luonnetta kuvasi;)

      Upeita olisi nuo pullokasvit, mahtaisiko tässä innostua niiden tekemiseen., no hiiliä ainakin puuttuu, kai se olisi krilli hiilipussi ostettava.
      Minulla on jatkuva mielikuva sinun kyvyistäsi Ramoona kaiken kauniin tekemiseen, olet niin miellyttävästi tekemisiäsi kuvannut.
      Zumban harjoituksista olen myös kokemuksen saanut ja liian vauhdikkaaksi totesin, tanssiminen on jäänyt muutenkin, vaikka niin siitä tykkään, mutta eipä onnistu enää.

      Jaksa, jaksa hurskainen, kyllä se vielä siitä iloksi muuttuu, kesällä sitten muita voimia kysyviä hommia löytyy.
      Omakoti talon työt vaativat kuntoa ja heikoilla voimilla, kunnolla niitä vaikeuksia syntyy, toivoisi jo sinunkin vähän helpommalla pääsevän.

      Jospa yrittäisi lähettää, toivottavasti tuo hyrrä nyt tyytyy olemaan ihmisiksi ja antaa viestin lähteä.
      Puseron hakija tulee tänään, saa nähdä miten lopputulos hänelle kelpaa.
      Kova työ oli tekeleessä ja painava, tytär pyysi miehelleen tekemään, lupasin, mutta lanka on oltava toisenlaista.
      Oikein mukavaa päivää, säästä huolimatta.

    • hurskainen

      On tainnut loskakelit vaikuttaa tuttujen pirttiläisten kirjoittamisiinkin. Turhaan eilen narisin kulkuväylien loskakelistä. Eilen iltapimeällä auramies oli hyysännyt raskat vallit teidenvieriin.

      Siinä olet oikeassa SkillaN, että näillä kymmenillä helpompiakin asumisvaihtoehtoja varmaan olisi. Kun löytäisi vuokrattavan paritalon, ne ovat kysytyimpiä. Ostoon ei ole varaa.
      Minun tapauksessani joku toinen myisi omistusauntonsa vaikka olisi vielä lainaakin jäljellä. Olen metsiytynyt tähän paikkaan liikaa. Katson vielä toistaiseksi.

      Eilen tuli 40 vuorokautta tätä vuotta jo vietettyä. Valo on valtaamassa pimeydeltä tilaa. Pian pääsee lataamaan akkuja seuraavaa mini-kaamostamme kohtaamaan.
      Veljeä pitäisi käydä katsomassa. Hän 5 vuotta vanhempi. Hiukan huonossa hapessa jo. Nyt keskitalvella on vielä liikaa kotihommia ulkotupsienkin osalta.
      200 kilometrin ajo suuntaansa ei onnistu enää samana päivänä. Painaa mieltä, ettei hän kyykähtäisi ennen vierailuani.

      On varmasti ehtinyt lisää vierailijoita kun välillä kävin huoltamassa tulipesien palamisasteita. Yllättävän vahva pikkukevät saatiin. Valtaojissa virtaa meidänkulmillakin jo vettä. Vaatimatonta on vielä talitiaisen laulunaloitus.

    • SkillaaN

      Huomenta viikon alkuun ja kovin on ollutkin hiljainen oven käynti, ilman hurskaisen käyntiä, ei olisi tänä aamuna viestiä tullut laitettua.
      Onkohan kaikilla ollut kiireinen sunnuntai, vai mikä on syy poissa oloon.
      Onhan niitä esteitä tai koneetkaan ei aina toimi, harvoin kylläkin yhtä aikaisesti ongelmat syntyy.

      Olipa niin tai näin, jatkuu se elämä vielä ainakin täällä livenä;)
      Eipä taida kodin vaihtokaan niitä helpompia asioita olla, viisi kertaa olen muuton tehnyt ja nyt se on päätyy tässä kodissa, ellei kunto huonone, että hoitoa tarvitsen.
      Kelit ei parhaita ole pitkien matkojen ajoon, mutta onhan taukopaikkoja missä voi huilata, olisi se hyvä käydä veljeä katsomassa, jos mielessä asia on.

      Katuvalot sammui juuri, sen merkki että ulkona jo valoisuutta liikkumiseen on tullut, olisikin hyvin valoisaa, mutta pilvinen päivä haittaa tekee, yksi aste lämmön puolella mittarin näkymässä.
      Kerrankin viestini jää melko lyhyeksi, jospa se vauhdilla lähteekin luettavaksi.
      Liukasta näyttää olevan, kun noita liikkujia ikkunasta seuraa, olkaa siis varovaisia, kun ulkoilemaan lähdette.
      Kaikin puolin mukava maanantai päivä teille kaikille muodostukoon;)

      • Älä Skillan viellä masennu, että kirjoituksia ei ole tullut, sillä ilmeisesti jokainen "märehtii" näiden hoitolaitos skandaalien vuoksi ja minä itse mieheni kohdalta, olisiko voinnut olla toisin? No, ei voinnut ja se on pakko hyväksyä.

        Nyt en voi kertoilla edes roskienvienillä, koska autoni on tuolla lumipenkkojen uumenissa. Lumilapioni annoin pois, koska uskoin, että en sitä koskaan tarvitse, koska täällä pelaa hyvin kunnallinen lumenluonti ja aina on raputkin puhtaana, mutta ei autoni vierusta.

        Lämmöllä ajattellen hurskaisen lumenluontia, jotka on pakko tehdä ja vihdoin keksin itsellenikin, kuinka saan autoni pois tuolta lumen keskeltä. Minullahan on rikkalapio, jolla heittelen lumet takapyörien takaa ja sitten peruutan ja putsaan autoni. Onhan tuossa naapureilla lapioitakin, mutta kuten sanottu, vaikea on pyytää edes sitä lumilapiota.

        Ajatukset ja asiat yritän kuitata kirjoja lukemalla, joissa pääsee toiseen maailmaan, pois siitä surusta, joka vierii ylitseni. Nyt olen kyllä myös "hurahtanut" tuonne Ilvesten maailmaan", jota seurailen liiankin paljon. Jotenkin se tuntuu rauhoittavalta, sillä usein lomillani katselin myös vinttikamarin ikkunasta yöllistä elämää ja sitä oli paljon.


      • Aika kuluu niin nopeasti että ei perässä tahdo pysyä.
        Jostain syystä en ole vähään aikaan ollut paljonkaan koneella. On aikoja että mieluummin kuuntelen vaikkapa äänikirjoja.
        Media on täynnä vanhusten pahoinvointia, se alkaa masentamaan, ei tee mieli katsella uutisiakaan.
        Toisaalta on hyvä että asiat tulevat julkisuuteen, jospa asioihin saataisiin parannusta.
        Eihän meikäläinen muuta voi kun toivoa parasta ja armollista kuolemaan nukkuessa.
        En kyllä haluaisi vielä kuolla vaikka noin kirjoitankin. Olen nykyisin hyvin tyytyväinen elämääni.
        Lintuja, Oravia ja Fasaanikin viipyi ilonani ainakin pari tuntia syöttöpaikalla. Kun katsoin ikkunasta se tuijotti suoraan silmiin vaikka kuinka kauan.
        Syömistä oli ainakin tarpeeksi, liekö miettinyt että mikähän tuokin tuolla on kun noin vahtaa.

        Hyvää alkanutta viikkoa kaikille


    • Niin on päivät kuluneet kuin siivillä minullakin. Olen saanut inspisrokotuksen huonekasveihini, niiden hoito, suihkuttelu ja mullanlisäys, on niin mieluista puuhaa, että kaikki muu tuppaa unohtumaan. 😊
      Kun vielä tykästyin mehikasveihin ja lasikuvun alle istutettaviin, niin niiden etsiminen on vienyt aikaani. Eilisen päivän kuljeskelin Plantageen'in valtavissa kasvihuoneissa, ja löysinkin pari lasikupua mehikasveille. Kumma kun ei edes kahvilaa ole avattu, niin paljon siellä jalat väsyy, että kupposelle olisi tarpeen istahtaa! Toki niitä helpommin saisi tilaamalla verkkokaupasta, mutta kun liikunta on välttämätöntä ja niin piristävää.

      Istutusta vielä kotona, niin kypsä olin istumaan iltaa nojatuolin uumenissa.
      Tyypillistä minulle tuo hurahtaminen johonkin projektiin joka vie mennessään, viime keväänä se oli romanttisten vuodevaatteiden ompelu brodyyri ja rimpsukoristein 🤣))
      Miniäni
      huudahti viimeksi nähdessään vuoteeni: Oi miten romanttista,... ja onhan se!
      Nämä huonekasvilajitelmat korvaa ilmeisesti taakse jääneen puutarhatyöskentelyn, pidin kovasti kasvun seuraamisesta puutarhassa. Yhtä kun ei jaksa enää, on hyvä siirtyä toiseen iloa tuottavaan mahdollisuuteen.

      Liikunta on ikää myötä käynyt yhä tärkeämmäksi, pyrin kolme kertaa viikossa vähintään kävelemään noissa hehtaarihalleissa tunnin verran ainakin. Portaita kiipesin 1 kerrokseen joinakin pakkaspäivinä, kun ulkona ei roskiskäyntiä lukuunottamatta hengitys oikein kulkenut.

      Hyvillä mielin terveiset aurinkoa odotellessa!

      • Kukkien huolto on kivaa siihen asti kun pitää jälet siivota. Multa tahtoo tunkeutua joka paikkaan. Odottelen lumien sulamista, jotta pääsen ulos multahommiin. Portaiden kävely kuuluu luontaisetuihini täällä kodissa. Kierreportaita kymmeniä kertoja päivässä, pitää nivelet notkeina. Hyvillä mielin lähden kohta keramiikkatöihin. Tivoli-laitteet minimaailmaani ovat valmiit joten siirryn kukkasiin. Yksi Amaryllis varsineen kuivumassa, liekö jo poltettu, teen toisen lisää ja siirryn sitten auringonkukkia värkkäämään. Auringonkukat teen siten, että valmistan isohkon kukkan, jonka takapuolelle muotoilen kiinnitysosan. Kesällä pistän kukat 6 mm rautatankojen nokkiin ja puutarhaa. Säilyvät, eikä jänikset syö niitä ; )


      • kysyn.vaan

        Hei korppis,
        Puhuit noista nivelistä ja muistui mieleeni lukeneeni, että jätit kokeeksi clukosamiinin tauolle. Mitkä olivat kokeilusi tulokset? Lopetitko kokonaan?


      • kysyn.vaan kirjoitti:

        Hei korppis,
        Puhuit noista nivelistä ja muistui mieleeni lukeneeni, että jätit kokeeksi clukosamiinin tauolle. Mitkä olivat kokeilusi tulokset? Lopetitko kokonaan?

        Pidän pausseja lääkkeistä kuten KalsiumD, magnesium ja glucosamin, mutta käytän kaikkia sännöllisesti. En lopeta glocosaminia sillä olen saanut avun, polveni voivat hyvin. Olinhan vuosia sitten polvileikkausjonossa. Syön lääkärin määräämää jauhetta veteen laitettavaa 1,5 g per päivä. Minulla oli vatsaongelmia glucosaminista, mutta olen oppinut liottamaan jauheen oikein ennen sen nauttimista ja rytmittämään lääkkeiden otot siten, että vatsani ei enää kiukuttele.


      • kysyn.vaan
        korppis kirjoitti:

        Pidän pausseja lääkkeistä kuten KalsiumD, magnesium ja glucosamin, mutta käytän kaikkia sännöllisesti. En lopeta glocosaminia sillä olen saanut avun, polveni voivat hyvin. Olinhan vuosia sitten polvileikkausjonossa. Syön lääkärin määräämää jauhetta veteen laitettavaa 1,5 g per päivä. Minulla oli vatsaongelmia glucosaminista, mutta olen oppinut liottamaan jauheen oikein ennen sen nauttimista ja rytmittämään lääkkeiden otot siten, että vatsani ei enää kiukuttele.

        Kiitän tiedoista. Siskolleni oli lääkäri määrännyt glucosamiinia ja muistin sinun maininneen, että pidät taukoa. En muistanut syytä.


    • Minä seuraa kuistin katon lumikuormaa. Yhden lampun jo olen aikaisempana talvena menettänyt, kun katon korjauksen jälkeen kallistus muuttui juuri siten, että lumet pakkautuvat katon reunalle ja romahtavat sitten alas. Veivät ison ulkolampun mennessään. Nyt ostin uuden, pienemmän, lähemmäs seinää. Saa nähdä, säilyykö se.
      On ollut niin sateista ja kosteaa, että lumi sulaa paikalleen. Näen sen naapureiden katoista. Harvan talon lumet ovat pudonneet. Sulavat paikalleen, niin nämä minunkin lumikasani. Piha alkaa taas täyttyä vedestä. Toistaiseksi se on sohjoa, mutta kunhan lämmin kausi alkaa, olen taas pulassa, kun sisääntulooni leviää sulamisvedet järveksi. Sitä ei saa ohjattua mihinkään. Kaivan katuojaa vimmaisesti kaiket kesät, mutta talvellahan se on jäätä ja lunta täynnä.

      • Mansardikatto
        Siirry navigaatioonSiirry hakuun

        Mansardikatto thurgaulaisessa talossa.






        "Mansardikattoja pariisilaisissa rakennuksissa.
        Mansardikatto on nelisivuinen taitekatto, jossa on yleensä ikkunat sen jyrkemmässä alaosassa.[1][2][3] Mansardiksi tai mansardikerrokseksi kutsutaan myös asuttavaa kattokerrosta ja kattoikkunoita mansardi-ikkunoiksi.[4] Mansardikatto luo rakennukseen tavallisesti yhden lisäkerroksen, mutta jyrkät ja pitkät mansardikatot voivat luoda useampia kerroksia.[5]"

        No, Wikistä lainasin tuon kattotyypin, joka oli minun lapsuuskodissani. Koskaan ei mitään lumenpudotuksia talosta tullut, mutta sitävastoin karjasuojista kyläkin.

        Talomme Espoossa oli myös hieman ongelma, koska se oli sellainen "vinkkeli", jossa lumi jäi jumiin, mutta naapurissa oli todellakin suuria ongelma heidän tasakattoisen talon vuoksi. Paljon tuli vesivahinkoja rakenteisiin.


      • Kristiina23 kirjoitti:

        Mansardikatto
        Siirry navigaatioonSiirry hakuun

        Mansardikatto thurgaulaisessa talossa.






        "Mansardikattoja pariisilaisissa rakennuksissa.
        Mansardikatto on nelisivuinen taitekatto, jossa on yleensä ikkunat sen jyrkemmässä alaosassa.[1][2][3] Mansardiksi tai mansardikerrokseksi kutsutaan myös asuttavaa kattokerrosta ja kattoikkunoita mansardi-ikkunoiksi.[4] Mansardikatto luo rakennukseen tavallisesti yhden lisäkerroksen, mutta jyrkät ja pitkät mansardikatot voivat luoda useampia kerroksia.[5]"

        No, Wikistä lainasin tuon kattotyypin, joka oli minun lapsuuskodissani. Koskaan ei mitään lumenpudotuksia talosta tullut, mutta sitävastoin karjasuojista kyläkin.

        Talomme Espoossa oli myös hieman ongelma, koska se oli sellainen "vinkkeli", jossa lumi jäi jumiin, mutta naapurissa oli todellakin suuria ongelma heidän tasakattoisen talon vuoksi. Paljon tuli vesivahinkoja rakenteisiin.

        Tasakatothan olivat niin muodissa ja käytännölliset 60-70-luvuilla. Tuuli kun puhaltaa tasaisen katon yli, niin eihän sille mitään kinoksia kerry.
        No ei.
        Me muutimme aikanaan tasakattoisiin pientaloihin, ja niissä oli kaato sisäänpäin isoon ränniin, joka tuli läpi talon alas. Sateella lorina kuului ympäriinsä, kunnes sitten pakkasilla loppui.
        Suomalainen lumi on ilmeisesti erilaista kuin tasakattoisten arkkitehtien maisemissa, sillä kyllä meidän talojen katoilla oli lunta muillekin jakaa. Pakkohan sinne lopulta oli mennä, eivätkä vihaiset isännät malttaneet huolehtia kattohuovasta. Vesivuotoja sitten jouduttiin paikkaamaan sateessa ja myrskyssä.
        Nyt ne on korjattu harjakattoisiksi.


      • Makriina2 kirjoitti:

        Tasakatothan olivat niin muodissa ja käytännölliset 60-70-luvuilla. Tuuli kun puhaltaa tasaisen katon yli, niin eihän sille mitään kinoksia kerry.
        No ei.
        Me muutimme aikanaan tasakattoisiin pientaloihin, ja niissä oli kaato sisäänpäin isoon ränniin, joka tuli läpi talon alas. Sateella lorina kuului ympäriinsä, kunnes sitten pakkasilla loppui.
        Suomalainen lumi on ilmeisesti erilaista kuin tasakattoisten arkkitehtien maisemissa, sillä kyllä meidän talojen katoilla oli lunta muillekin jakaa. Pakkohan sinne lopulta oli mennä, eivätkä vihaiset isännät malttaneet huolehtia kattohuovasta. Vesivuotoja sitten jouduttiin paikkaamaan sateessa ja myrskyssä.
        Nyt ne on korjattu harjakattoisiksi.

        Kiitos mielenkiinnostasi näihin tasakatto taloihin, koska jotenkin se on minulekkin ajankohtainen mielenkiinto meidän omasta talosta, joka jää nyt autioksi mieheni kuoleman jälkeen, mutta tuo naapurin kahdenperheen tasakattoine talo lienee suuremmassa pulassa.

        Siellä oli kaikki naapurit aina auttamassa lumen luonnissa, mutta usein myös iäkäs rouva teki itse näitä lumihommeleita, koska poika ei joutanut/viitsinyt...

        Nyt sieltäkin on tämä rouva kuollut, samoin poika. Ilmeisesti heidän tytär nyt omistaa tämän kahdenperheen talon, mutta tuskin katolle kiipeää. Niin on kuolleet myös auttavat miehet ja itselläni on hieman huoli, että miten meidän talolle käy, koska mieheni aina putsasi sinne "viiriin" jäävän lumen.

        On sekin kyläyhteisö "kuollut" entisestään ja itse olen asunut lapseni lähellä jo 12-v, ja tuskin muutan sinne takaisin. Kerroit , että olet saanut poikasi asumaan kanssasi ja jotenkin koen sielujen sympatiaa kanssasi, sillä minun tytäreni muutti asumaan erilleen avopuolisostaan lastensa kanssa, tosin ei minun luokseni.
        Olisi niin paljon juteltavaa kanssasi, koska olen pitänyt aina sinun mielipiteistäsi palstakirjoituksissa, mutta eihän se ole mahdollista, koska on poistunut tuo yksityis viestien kirjoitus.

        Niin, paitsi! Uskoisin, että viesti tulisi perille sp-osoiteella Kristiina23@suomi 24.fi


      • Kristiina23 kirjoitti:

        Kiitos mielenkiinnostasi näihin tasakatto taloihin, koska jotenkin se on minulekkin ajankohtainen mielenkiinto meidän omasta talosta, joka jää nyt autioksi mieheni kuoleman jälkeen, mutta tuo naapurin kahdenperheen tasakattoine talo lienee suuremmassa pulassa.

        Siellä oli kaikki naapurit aina auttamassa lumen luonnissa, mutta usein myös iäkäs rouva teki itse näitä lumihommeleita, koska poika ei joutanut/viitsinyt...

        Nyt sieltäkin on tämä rouva kuollut, samoin poika. Ilmeisesti heidän tytär nyt omistaa tämän kahdenperheen talon, mutta tuskin katolle kiipeää. Niin on kuolleet myös auttavat miehet ja itselläni on hieman huoli, että miten meidän talolle käy, koska mieheni aina putsasi sinne "viiriin" jäävän lumen.

        On sekin kyläyhteisö "kuollut" entisestään ja itse olen asunut lapseni lähellä jo 12-v, ja tuskin muutan sinne takaisin. Kerroit , että olet saanut poikasi asumaan kanssasi ja jotenkin koen sielujen sympatiaa kanssasi, sillä minun tytäreni muutti asumaan erilleen avopuolisostaan lastensa kanssa, tosin ei minun luokseni.
        Olisi niin paljon juteltavaa kanssasi, koska olen pitänyt aina sinun mielipiteistäsi palstakirjoituksissa, mutta eihän se ole mahdollista, koska on poistunut tuo yksityis viestien kirjoitus.

        Niin, paitsi! Uskoisin, että viesti tulisi perille sp-osoiteella Kristiina23@suomi 24.fi

        Tarkistin juuri oman sp-tilini. On minullakin täällä sp.osoite: [email protected]. En ole sitä koskaan tarvinnut, mutta siellä se on uutuuttaan kiiltävänä. Mukavaahan olisi tietysti viestitellä.


    • Iltaa!
      Olen jonkun päivän ollut Pirtin kirjoitteluista poissa. Siihen on olevinaan syynsäkin.
      Tällä kertaa en jaksa, "on muutakin mailmassa", enkä halua tarkemmin kertoa.
      Palaan Pirttiin, kun sille tunnen tulevan sopiva aika. Enpä luule, että poissa
      olollani on suurta merkitystäkään. Hyvää jatkoa teille Kahvipirtinkin puitteissa!

    • hurskainen

      En muista että koskaan olisi mennyt niin paljon ylitöiksi kuin tänään. Tulin äsken parvekkeelta sisään. Lumenpudotushommissa olin.
      Päärakennuksen katolta lumen irrotteluun tarvitsin vaan kaksi lautaa. Turvallisilta kattotikkailta sohin liikkeelle räystäs osan. Ne liukuvat itsestään jyrkältä katolta alas.
      Tai suurinlumesta osa jäi parvekkeen laakealle katolle. Siitä taas noin kolmemetrisellä laudalla sohin alas. Oli vähän mukapakkosauma kun yöllä jo menee pakkaselle.

      Erikoislääkärille (urologi) en onnistunut aikaa tilaamaaan. Kovat niillä ainakin taksat ovat. 20 minuutin vastaanotto 90 €, puolituntia, 135 €.
      Märkää lunta siellä kaiken aikaa satoi. Aika tasaiseen Radio Suomi ilmoittaa kolarionnettomuuksista. Usein juuri rekka liikenne vaikeuksissa.

      Onneksi kävin ennen lumitöitä käydä hakemassa kevytmaitoa. Kesällä pönttö jätin maitopurkin ovilokeroon. Helteillä tietysti happani. Sain vinkin kaataa aloitettu purkki litran lankkupulloon.
      Pohja ottaa kiinni j-kaapin kylmimpään takaseinään ja sivu sivuseinään. Lasi ottaa hyvin kylmää.

      Mutta hyvällä tolkulla on helmikuu. jo toinen kolmannnes kulumassa historian mäkeen. Pidetään pipoistamme kiinni!

    • Uusi pirtti pystyssä, sinne toivon polun löytyvän.

      Hurskainen vaan taiteilee ja kiipeilee, toivottavasti onni mukana seuraa.

      Kyllä ynnämuu sinua jo mielessäni kaipasin, mutta ei aina viitsi aatoksiaan esiin tuoda, tuntuu vähän houkuttelulta, kaikki pirtin kävijät saavat aikaan kysymysmerkin, onko jotakin tapahtunut?

      Mukava on kuulumiset saada, vaikka jokaisella on myös oma elämä livenä ja se kuitenkin pääosassa on.
      Menkää kaikki asiaa omaavat tai muuten haluja pirtin päiväkirjaan kirjoittamisesta löytyy, uuteen pirttiin numero 152,, tervemenoa;)

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5399
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3477
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1602
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      197
      1521
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1023
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      789
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    Aihe