Antti Lindtman: SDP ei lähde mukaan välikysymykseen

Verkkouutiset

Puolueen ryhmäjohtajan mukaan yhdessä sovitut toimenpiteet tulee viedä ripeästi maaliin.

SDP ei aio lähteä mukaan perussuomalaisten esittämään välikysymykseen sisäisestä turvallisuudesta.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman toteaa, ettei aiheen ympärille kaivata ”repivää riitelyä”.

– PS esittää jälleen välikysymystä maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Tämän vakavan asian äärellä tarvitaan nyt yksituumaisuutta yli hallitus-oppositiorajojen — ei repivää riitelyä. Viedään sovitut toimenpiteet ripeästi maaliin, yhdessä. SDP ei ole välikysymyksessä mukana, Lindtman kirjoittaa Twitterissä.

Perussuomalaiset kutsui torstaina kaikki oppositiopuolueet mukaan välikysymykseensä. Sen tarkemmasta sisällöstä on tarkoitus neuvotella puolueen ryhmähuoneessa ensi viikon tiistaina.

Teksti pohjautuu joulukuussa jätettyyn välikysymykseen, joka käsitteli turvapaikkapolitiikan ja kotouttamisen onnistumista.

17

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan_oikein

      Eikä lähde koskaan nyt mikään muukaan oppositiopuolue persujen kelkkaan mukaan.

    • Demari_koijaa

      Teot ja puheet ei demareissa kohtaa.

      Sanna Marin: ”Kannatan kovia tuomioita vakaviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin syyllistyneille ja heidän poistamistaan maasta aina, kun se on mahdollista”

      • Eilen illalla tv:ssä taisi tämä edustaja Marin mukana kanalaumassa, josta vain edustaja Meri ja joku kepulainen edustajanainen esiintyivät edukseen. Toimittaja ja vierailijaprofessori olivat vielä surkeampia. Mielestäni on törkeätä, että kertomanne mukaan olette olleet vuosikausia tietoisia poikien ja tyttöjen raiskauksista ettekä ole tehneet asialle mitään. Nyt ilkeätte käyttää asiaa muka lieventävänä seikkana maahan päästämänne uuden raiskausryhmän tekemien rikosten kohdalla. Samoin ovat kommenttiensa perusteella olleet kaikki tähän mennessä kuulemani kansanedustajat ja ministerit? Törkeätä rikollisten suosimista? Luin kirjoitusta eräästä näistä törkeistä tapauksista ja siinä syytekirjelmästä näyttäisi puuttuvan kokonaan paritusrikos; "Vaati, että suostuu seksiin kavereidensa kanssa? Soitti myöhemmin, että tulee käymään kahden kaverinsa kanssa?"


    • sesiitä

      Marin luuli vähän liikoja itsestään, ampui niin sanotusti yli. yäk.

      • eitaxfree

        Samaa mieltä. Marin ja prof. Ojanen todella surkeita, sekä esiintymisen että asian suhteen. Marin yritää kerätä pisteitä muuttuvilla puheillaan, tähän asti ollut maahanmuuttoa vaatimassa ja puolustelemassa turvapaikanhakijoiden tekoja.

        Meri ja Kulmuni ja ministeri Häkkänen olivat asiallisia ja oikeilla linjoilla tässä keskustelussa. Toimittaja näytti myös oman mielipiteensö liian hyvin, jopa keskeytti monta kertaa häkkäsen asiallisen puheenvuoron. Ja tietysti asiantuntijaksi oli kutsuttu sopivaksi tiedetty maahanmuuton puolustaja.


      • MariMariMari

        Marista tulisi hyvä SDP:n puheenjohtaja.


    • parempaatiedossa

      Jutan mukana.

    • Lukiolaislikka

      Sanna Marin on sanonut 2015 vaalikyselyssä, että kannattaa maahanmuuton lisäämistä. Kaikki muutkin johtavat demarit ovat suvakkeja.

      • vuotaako.peräkin

        "luikurilikka" ei siis pysty muuhun kuin muiden kommenttien poistoon. Valkolakkia on siis tuolla järjellä turhaa odotella.


    • Rosvojen-puolella

      Lisää raiskaajia tänne, siinä SDP auttaa.

      • vasemmisto.vaalivoittoon

        Jussi Halla-ahon (PS) laatima maahanmuutto-ohjelma on tosiaan tuottanut tänne jo yli 100 000 mamua elätettäväksemme, joten vastuullisempi ote maahanmuuttoon tarvitaankin.

        Raiskaajia tänne haluaa vaan persut, sillä muuten heidän jo puoleen tipahtanut kannatuksensa laskee alle RKP:n!


    • Lukiolaislikka

      SDP:n naiset eivät ole huolissaan suomalaisten tyttöjen turvallisuudesta.
      SDP:llä ei ole tarjota kunnon pääministeriä. Ajatelkaa, jos ensimmäisen kauden kansanedustaja Sanna Marin valitaan SDP:n puheenjohtajaksi. Olisi kummallista, jos ay-liike ja Antti Rinteen tukijat olisivat ihmeissään. Miehillä ei ole SDP:ssä mitään arvoa tai ääntä. SDP joutui tuuliajolle.

    • https://yle.fi/uutiset/3-10606662

      Demareille tulee yllätyksenä, että Suomessa liikkuu huumeita nuorten keskuudessa..
      Olisi luultavasti kannattanut yhtyä välikysymykseen. Suomen turvallisuus nousee vaalien ykkösaiheeksi. Sanna Marin ei osaa näitä asioita selittää. Annti Lindtmannille taisi tämä Yle:n uutinen olla ikävä yllätys? Persuilla lienee ollut tieto, kun välikysymyksen uusivat.

      • ääliöpersuilua

        Tuskinpa raiskauksilla retostelu auttaa persuja ... kyllä se vaatisi ihan terroriteon, jota persut nyt polvillaan rukoilevatkin ...


    • Tyytyväiset_demarit

      Perussuomalaisten mielestä hallitus on surkeasti epäonnistunut turvapaikkapolitiikassa, kotoutuksessa, kansalaisten suojelussa, yhteiskuntarauhan säilyttämisessä ja erityisesti lastemme suojelussa. Siksi halusimme esittää epäluottamusta. Tällä kaudella on esimerkiksi nähty ensimmäinen terrori-isku Suomessa ja seksuaalirikokset rehottavat, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri huomauttaa.

      Ilmeisesti oppositiossa ollaan tyytyväisiä hallituksen linjaan ja katsotaan, että turvallisuustilanne on hyvä ja tarvittavat toimenpiteet on tehty. Hämmästelen toki, jos joku on tätä mieltä, mutta heillä on siihen oikeus. Me tulemme silti jatkossakin tekemään työtä turvallisemman Suomen hyväksi.

    • yrittäjiäkuitenkinon
      • racism.is.for.idiots

        Kukapa järkevä ihminen lähtisi rasistien kelkkaan? Ei kukaan.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      62
      1841
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      54
      1166
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1157
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1107
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1039
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      980
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      952
    9. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      92
      911
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      116
      908
    Aihe